Väestöliiton tutkimusprofessorin Osmo Kontulan mukaan seksuaaliterapiassa voitaisiin keskittyä enemmän nautintoon ja orgasmeihin.

Naisen halua ei osata arvostaa, sanoo Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula Ylen haastattelussa. Seksiä haluava ja paljon harrastava nainen saatetaan yhä leimata, ja sillä saattaa olla merkitystä naisten kykyyn rentoutua ja saada seksistä nautintoa.

Kontula ehdottaakin haastattelussa radikaalia ajatusta: orgasmikoulua nuorille naisille. Terveydenhuollon järjestämällä kurssilla voitaisiin opetella seksuaalista nautintoa.

– Nyt seksuaaliterapiassa keskitytään parisuhde- ja kommunikaatio-ongelmiin. Entä jos neuvonnan tavoitteena olisikin nautinto ja orgasmi eivätkä ongelmat, hän kysyy.

Noin puolet naisista saa yhdynnässä useimmin orgasmin – nuorista, 18–24-vuotiaista naisista hieman harvempi, noin 40 prosenttia. Tiedot ovat peräisin vuoden 2007 Finsex-tutkimuksesta, jota päivitetään parhaillaan.

Orgasmit vaikuttavat siihen, kuinka nautinnollisena seksiä pidetään. Finsex-tutkimuksen mukaan vain 21 prosenttia naisista, jotka eivät saaneet yhdynnän aikana orgasmia, arvioi seksin hyvin nautinnolliseksi. Useamman kuin yhden orgasmin saaneista naisista suurta nautintoa koki 83 prosenttia ja yhden orgasmin saaneista 56 prosenttia.

Lue myös:

Osmo Kontula: Suomalaisnaisilla eniten seksisuhteita Euroopassa

Tiedätkö, millä tolalla orgasmimme ovat?

Enemmän seksiä ei aina ole parempi

Jos joku näyttää iloiselta tiukimmassakin treenissä, siihen saattaa löytyä syy ihan muualta kuin urheilun ilosta.

Houkuttelisiko vatsalihasliikkeiden tekeminen enemmän, jos ne tarjoaisivat nautinnollisen loppuhuipennuksen?

Osa naisista ja miehistä pystyy nimittäin saamaan coregasmin, kertoo Coach-lehti. Coregasm tarkoittaa orgasmia keskivartalo- ja lantiotreenin aikana.

Urheilun aikana keho tuottaa mielihyvähormoneja, jotka edistävät orgasmin saamista. Mutta lopullinen resepti on kiinni jokaisen henkilökohtaisesta fysiologiasta – ja sattumasta, uskoo 25 vuotta fitness-alalla työskennellyt personal trainer Vix Erber.

– En tiedä, miksi se tapahtuu, mutta voin vahvistaa, että se on todellista joillekin naisille, Erber sanoo Coach-lehden haastattelussa.

”Paljon on kiinni siitä, millainen on rakenteesi, miten herkkä olet ja kuinka hyvässä kunnossa kehosi on.”

– Paljon on kiinni siitä, millainen on rakenteesi, miten herkkä olet ja kuinka hyvässä kunnossa kehosi on.

Hän sanoo työskennelleensä vuosia sitten kuntosalilla, jossa yksi nainen kertoi saaneensa coregasmin jalkojen koukistuslaitteessa.

– Se ei suoraan kehitä vatsalihaksiasi. Mutta hän oli selvästi yksi onnekkaista.

Coregasmista kirjoittaa myös Daily Star -lehti uudessa artikkelissaan, jossa paljastetaan paras liike kliimaksin saavuttamiseen. Se on kapteenin tuoli eli harjoitus, joka on valittu myös maailman tehokkaimmaksi vatsalihastreeniksi. Jopa minuutin treeni päivässä tuo tuloksia – ja suurimmalla todennäköisyydellä kaikista vatsalihasliikkeistä coregasmin.

Kapteenin tuolin voi tehdä helposti kotona tai kuntosalin laitteessa. Tavallisessa tuolissa liike tehdään istuen ja käsiin nojaten. Käsien varassa keho nousee penkistä ylös muutaman sentin ja jalat roikkuvat ilmassa joko 90 asteen kulmassa tai polvista taivutettuina kohti rintaa.

Moni häpeää

Coregasm on yksi jumppaorgasmin alalajeista. Vuonna 2012 Indianan yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan yhä useampi nainen saa orgasmeja jumpatessa tai pyöräillessä. Myös painonnosto ja käveleminen voivat tuoda odottamattoman hyvänolontunteen.

Kaikki naiset eivät kuitenkaan pysty nauttimaan treenikliimakseista. Viidennes niiden saajista kertoi tutkimuksessa, etteivät he pysty kontrolloimaan orgasmejaan.

– Jos sinua hävettää, kuuntele kehoasi ja lopeta treenaaminen juuri ennen kuin tunnet saavasi sen. Jos sinua ei hävetä, sanoisin, että pidä kiinni siitä ja nauti kyydeistä, Erber vinkkaa.

Coachin mukaan coregasmin voi saada noin viisi prosenttia naisista. Tosin tämä luku perustuu seksologi Alfred Kinseyn tutkimuksiin, jotka julkaistiin jo vuonna 1953.

Kysely

Oletko saanut coregasmin?

 Jos fantasioit itsestäsi masturboidessasi, olet hyvin todennäköisesti autoseksuaali.

Refinery29-sivuston haastatteleman seksuaaliterapeutti ja seksologi Michael Aaronin mukaan moni meistä kiihottuu silloin tällöin katsoessaan itseään peilistä – ja se on ihan täysin ok.

Jos kuitenkin kiihotut itsestäsi usein tai oman vartalon ajattelu on sinulle ainoa konsti kiihottua, saatat olla autoseksuaali.

Autoseksuaalisuus on seksuaalinen suuntautuminen, josta toisinaan käytetään myös nimeä autoerotismi. Psychology Todayn mukaan suuntautumista on vaikea määrittää ja tutkia. Tähän mennessä asiantuntijat ovat päässeet ainoastaan siitä yhteisymmärrykseen, että autoseksuaalisuus tarkoittaa omasta itsestä kiihottumista. Määritelmään mahtuu kuitenkin lukuisia erilaisia muotoja.

Psychology Todayssa muistutetaan, ettei autoseksuaalisesti suuntautunut ihminen ole narsisti, vaikka hän ilmiselvästi pitääkin itsestään.

– Autoerotismi ei viittaa persoonallisuushäiriöön. Sitä voidaan väljästi kuvata narsistiseksi siksi, että se itsensä rakastamisen muoto. Rakkaus ei välttämättä ole henkistä tai emotionaalista, mutta se on ehdottomasti fyysinen.

Epäiletkö olevasi autoseksuaali?

Psychology Todayn mukaan helpoin tapa selvittää oma suuntautumisensa on miettiä omia itsetyydytystapojaan. Jos fantasioit itsestäsi masturboidessasi, olet hyvin todennäköisesti autoseksuaali. Mutta jos toisinaan kiihotut katsoessasi itseäsi peilistä, et todennäköisesti ole autoseksuaalisesti suuntautunut.

Muista myös: Jokaisella on lupa olla juuri sellainen kuin on niin kauan, kun siihen ei liity toisten ihmisten satuttamista tai pakottamista. Jos siis huomaat olevasi autoseksuaalisesti suuntautunut, jatka rauhassa itsestäsi fantasioimista!

Jos nämä ajatukset nousevat mieleesi toistuvasti seksin aikana, kannattaa pohtia suhteen laatua laajemminkin. 

Parhaimmillaan seksi on mahtavaa, se tuo kumppanit lähemmäs toisiaan ja luo lisää luottamusta. Joskus se voi kuitenkin paljastaa karuja faktoja parisuhteen tilasta.

Bustle listasi kymmenen asiaa, joiden ajatteleminen seksin aikana saattaa kieliä ongelmista parisuhteessa. Jos ne piinaavat jatkuvasti, asia kannattaa ottaa puheeksi kumppanin kanssa.

Lue myös: Näitä asioita naiset ajattelevat seksin aikana

1. ”En ole yhtään kiihottunut.”

Toisinaan seksi voi olla tylsää ja kiihottuminen ei luonnistu. Pohjimmiltaan siinä on kuitenkin kyse nautinnosta.

– Jos kehosi ei vastaa toisen kehoon, se on yleensä merkki jostain suuremmasta ongelmasta – se voi liittyä sinuun tai suhteeseen, sanoo parisuhde-ekspertti Jack Murphy.

Lue myös: Mies pitää liukuvoidetta huijauksena, mikä avuksi?

2. ”Näytänköhän hyvältä?”

Tämä ajatus voi olla merkki heikosta itsetunnosta. Joskus mietteen takana on myös luottamuspula kumppaniin.

3. ”Hän ei arvosta sitä, mitä teen.”

Molemminpuolinen arvostus on yksi parisuhteen kulmakivistä – myös sängyssä.

Lue myös: ”Jatkuva kuittailu syö itsetuntoani” – Eroasiantuntija neuvoo, kuinka toimia vähättelevän puolison kanssa

4. ”Minulla on epämiellyttävä olo.”

Älä pyörittele ajatusta päässäsi, vaan ilmaise se kumppanillesi ääneen. Jos se on vaikeaa, keskinäinen luottamuksenne kaipaa huomiota.

5. ”Olen kertonut hänelle, etten pidä tästä asennosta…”

Sängyssä on tärkeää kuunnella toista ja arvostaa hänen toiveitaan. Ei ole reilua, että kumppanisi yrittää painostaa sinua asioihin, joista et pidä tai jotka esimerkiksi sattuvat.

6. ”Mitäs kaikkea minun pitikään tehdä tänään?”

Joskus jokaisen mieli harhailee seksin aikana. Mutta jos nautintoon keskittyminen on jatkuvasti vaikeaa, kyseessä saattaa olla isompikin ongelma.

7. ”Miksi keskitymme aina häneen?”

Eikö kumppanisi ota sinun nautintoasi koskaan huomioon? Se ei ole hyväksyttävää, joten asiasta kannattaa keskustella.

Lue myö: Seksin puute, itsekkyys ja erilaiset halut – tästä kaikesta sängyssä riidellään

8. ”Ja taas on aika feikata.”

Moni meistä on joskus feikannut orgasmin – ja se on ihan hyväksyttävää. Varsinkin pitkässä parisuhteessa kahden ihmisen pitäisi kuitenkin pystyä luottamaan toisiinsa niin, ettei kummankaan tarvitse esittää sängyssä.

Lue myös: Tämänkin vuoksi naiset teeskentelevät orgasmin

9. ”Kunpa hän sanoisi jotain.”

Sängyssä ei tarvitse pälpättää, mutta täysi hiljaisuus voi olla merkki siitä, ettette luota toisiinne. Miten luottamuksen voisi saavuttaa? Aiheesta kannattaa puhua sängyn ulkopuolella.

10. ”Sanoiko hän ihan tosissaan minulle juuri noin?”

Törkypuheet voivat kiihottaa, mutta kaikkien juttu ne eivät missään nimessä ole. Jos kumppanisi kielenkäyttö häiritsee, asiasta pitää puhua. Jokainen ansaitsee partnerinsa arvostuksen sängyssä.

Kuusi vinkkiä siihen, miten ehdotat seksiä niin, ettet ole tungetteleva tai painostava.

Seksissä aina jompikumpi tekee aloitteen – vaikka harvemmin sitä tulee ajateltua. Joskus sohva kuumenee luonnostaan kiireisenäkin arki-iltana tai peitto heiluu laiskana pyhäaamuna. Mutta aika usein tarvitaan ehdotus tai ele.

Mutta miten seksiä sitten voi ehdottaa onnistuneesti? ”Olisiko meidän jo aika harrastaa seksiä” -kysymys tappaa halut helposti.

Seksiterapeutti, psykoterapeutti Vanessa Marin kertoo Lifehacker-sivustolla, kuinka tehdään paras mahdollinen aloite seksiin. Niin, että kumppani kuumenee varmasti petipuuhiin.

  1. Auta häntä rentoutumaan
    Toiset ihmiset ovat valmiita lemmenleikkiin heti astuttuaan sisään kotiovesta, toiset taas kaipaavat vähän rauhoittumista ennen kuin he innostuvat asiasta. Anna kumppanillesi aikaa rentoutua. Jos hän käy selvästi kierroksilla tai olet epävarma tilanteesta, kysy häneltä suoraan, mitä sinä voisit tehdä. Haluaako hän olla hetken yksin? Voisitko sinä hieroa hänen hartioitaan?
    Jo pieni kosketus riittää usein siihen, että ihminen alkaa syttyä seksille.
  2. Sallittua: muistele menneitä
    Milloin seksi on ollut erityisen hyvää? Jos aloitteen tekeminen tuntuu vaikealta, kannattaa ensin muistella parhaimpia hetkiänne ja miettiä, miksi kipinät silloin lähtivät leiskumaan. Voisiko sitä toisintaa? Vai oletko tottunut tekemään aloitteen yhdellä hyväksi havaitulla kaavalla? Tämä saattaa myös olla hauska keskustelu kumppanin kanssa, niin kummankaan ei tarvitse jäädä yksin aloitteenteossa.
  3. Tunteita peliin!
    Kun olette muistelleet onnistuneimpia hetkiänne, johdatelkaa itsenne samaan tunnelmaan – olittepa sitten kokeneet elämänne seksiä Kanarian-lomallanne tai kotisohvallanne. Jos hyvän seksin ilta alkoi muistoissanne romanttisella illallisella, kokatkaa yhdessä jotain hyvää ruokaa ja rentoutukaa ensin sen parissa.
    Kippis illalle! Kuva: Shutterstock
    Kippis illalle! Kuva: Shutterstock
  4. Kehuskele kumppaniasi
    Yksi kehu päivässä = orgasmi päivässä. Moni pitää tätä keinoa parhaimpana seksialoitteena. Kerro puolisollesi vaikka ruokapöydässä, miksi haluat häntä sillä hetkellä. Tai sano jotain hyvää hänen seksitaidoistaan. Kukapa ei lämpenisi tällaiselle?
  5. Härnää vähän!
    Pieni kiusoittelu on helppo tapa lisätä seksuaalista energiaa. Jo kesken työpäivän lähetetty kiusoitteleva tekstiviesti, pitää jännitystä yllä varhain. Myös pitkä suudelma ja kosketus kotiovella kuumentavat tunnelmaa. Jännitys ja halut kasvavat odottaessa sekä yhdessä nauraessa. Seksin ei tarvitse koskaan olla vakavaa, päinvastoin.  
    Lue myös! Jättitutkimus: oikeat vitsit voivat olla parisuhteen perusta
  6. Varaa aikaa lämmittelyyn
    Yhdessäolon alkuaikoina on helppo sännätä suoraan sänkyyn, mutta pitkään yhdessä olleet parit ovat usein kadottaneet tuon huuman. Jotkut tykkäävät suorasta toiminnasta aloitteenteossakin. Toiset taas saattavat välillä haluta hellävaraisempaa virittelyä. Puhukaa aloitteen tekemisestä, toiveistanne ja kosketelkaa toisianne samalla. Se on lämmittelyä kohti kuumaa toimintaa!
    Aina seksi ei välttämättä nappaa toista juuri silloin, kun sitä itse haluaisi. Siihen kuuluisalla seksitutkijalla, Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontulalla on kokeilunarvoinen vinkki: seksiä voi harrastaa sopimuksestakin. Seksuaalisen nautinnon tarjoaminen on rakkauden teko silloin, kun ei ole itse siihen sillä hetkellä yhtä innokas kuin kumppaninsa.
    – Aina ei tarvitse itse haluta, ja seksiä voi harrastaa sopimuksestakin. Halut kyllä yleensä kasvavat, kun päästään vauhtiin, Kontula kertoi Me Naisten haastattelussa viime vuonna.