Dirty Dancing -elokuvassa riittää kuumia hetkiä. Kuva: Sanoma-arkisto
Dirty Dancing -elokuvassa riittää kuumia hetkiä. Kuva: Sanoma-arkisto

Ihmiset ovat tuoreen brittitutkimuksen mukaan suvaitsevaisempia kuin ennen.

Uuden tutkimuksen mukaan kymmenen seksikumppania on ihanteellinen määrä sekä miehillä että naisilla, uutisoi Independent. Kyselyyn vastasi yli 1000 brittiä, ja se toteutettiin deittisivustolla. Illicit Encounters -sivusto on suunnattu seuraa etsiville varatuille, jolla on yli miljoona käyttäjää.

Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että sopiva määrä kumppaneita on 8–12. Niin vastasi 38 prosenttia naisista ja 37 prosenttia miehistä.

Yli kahtakymmentä kumppania vastaajat pitivät epäviehättävänä.

Suhtautuminen on muuttunut

Tutkimuksen mukaan alle kymmentä kumppania pidettiin merkkinä kokemattomuudesta ja yli kymmentä kumppania turhan kevytkenkäisenä. Valitettavasti epätasa-arvo näkyi edelleen tuloksissa, sillä miehet suhtautuivat naisia nihkeämmin siihen, jos toisella on ollut enemmän kuin kymmenen petikumppania.

Deittipalvelua edustavan Christian Grantin mukaan ihmiset ovat kuitenkin nykyään entistä suvaitsevaisempia ja avoimempia seksuaalisille seikkailuille.

– Jos olisimme toteuttaneet kyselyn kymmenen vuotta sitten, miehet olisivat odottaneet, että naisella olisi ollut paljon vähemmän kumppaneita, hän sanoo.

Pari vuotta sitten toteutetussa brittitutkimuksessa miehet ja naiset vastasivatkin, että ihanteellinen määrä seksikumppaneita on vain neljä.

Aina ei kiinnosta

Kaikki eivät halua tietää toisen lukua. 35 prosenttia uuteen brittikyselyyn vastanneista naisista ja 30 prosenttia miehistä sanoi haluavansa tietää toisen seksikumppanien määrän.

Seksiasiantuntija Tracey Coxin mukaan kumppaneiden määrästä on turha puhua.

Suomalaiset ovat vapaamielisiä

Jos Suomessa toteutettaisiin vastaava kysely, ihanteellisten kumppanien määrä saattaisi olla vielä korkeampi.

Vuonna 2007 suomalaisilla oli elämänsä aikana keskimäärin 10,4 seksikumppania.

Väestoliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula kommentoi viime vuonna Ilta-Sanomille, että suomalaisten seksikumppanien määrä on kasvanut 1970-luvulta asti. Aihetta alettiin tuolloin tutkia säännöllisesti.

Kontulan mukaan Suomi pääsi vuonna 2007 maailman ensimmäisenä maana tilanteeseen, jossa alle 35-vuotiailla naisilla ja miehillä on ollut keskimäärin yhtä paljon seksikumppaneita.

– Suomalaisilla on nuorena ennen vakiintumista lyhytaikaisempia suhteita enemmän kuin muissa maissa ja niihin suhtaudutaan vapaamielisemmin. Lisäksi tämä voi johtua siitä, että naiset vastaavat nykyisin rehellisemmin ja avoimemmin, kun heiltä kysytään kumppanien lukumäärää, hän sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

Vierailija

Nyt se selvisi! Tämä on ihanteellinen määrä seksikumppaneita

Miksi tällaisia "uutisia" julkaistaan? Jotta kaikki ymmärtäisivät olla vakiintunutta ainakaan ekslusiivisesti ennen kuin 9 kumppania on testattu? Tai jotta ne joilla on ollut useampi, tuntisivat itsensä huonoiksi? Tai jotta jotka ovat menneet naimisiin vaikka sen ensimmäisen kanssa, tajuaisivat jos eivät erota kerätäkseen puuttuvat 9 niin ainakin harrastaa sitten rinnakkaissuhteita sen verran että 10 tulee täyteen?!
Lue kommentti

Unohda suorituskeskeisyys, ole utelias ja muista leikillisyys! Seksuaaliterapeutin vinkeillä voit saavuttaa entistä paremman – ja pidemmän – orgasmin.

Kyllähän moni meistä siitä haaveilee – hyvästä seksistä ja voimakkaasta orgasmista nimittäin. Onneksi vinkkejä nautinnon saavuttamiseen on nykyään saatavilla pilvin pimein.

Olemme koonneet hyviä konsteja esimerkiksi tänne.

Seksuaaliterapeutti (NACS) Elina Tanskanen kertoo tuoreessa kirjassaan Parempaa seksiä lukuisista vaihtoehdoista, joiden avulla voi parantaa seksielämää parisuhteessa. Yksi niistä on orgasmin pitkittäminen. Kysyimme häneltä, mistä siinä on kyse.

Elina Tanskanen, mitä pitkitetty orgasmi tarkoittaa?

”Käytännössä se tarkoittaa sitä, että joko itse tai kumppani kiihottaa orgasmin rajamaille. Sen jälkeen kiihottumiskierrosten annetaan laskea tietoisesti. Kierrosten laskemisen jälkeen jatketaan kiihottamista orgasmin rajamailla ja annetaan jälleen kierrosten laskea.  Tätä toistetaan useampaan kertaan.

”Ei ole tietenkään automaatio, että orgasmin pitkittäminen lisää nautintoa, mutta monille se voi toimia.”

Osapyrkimyksenä orgasmin pitkittämisessä on orgasmi, joka tuntuu usein kokonaisvaltaiselta ja voimakkaalta. Ei ole tietenkään automaatio, että orgasmin pitkittäminen tuntuu hyvältä, mutta monille se voi toimia.

Pitkittämiseen kannattaakin suhtautua tutkivasti ja uteliaasti. Se voi auttaa ymmärtämään omaa tai kumppanin orgasmia paremmin.”

Kuulostaapa mukavalta! Miten pitkitetyn orgasmin voisi saavuttaa?

”Perustekniikkaa voi muunnella, koska eri ihmisille toimivat erilaiset asiat. Kierroksia voi laskea hengittelemällä, pysähtymällä ja asennon vaihtamisella.

Mukaan pitkittämiseen voi lisätä vaikka kuinka nyansseja. Tätä voi kokeilla itsetyydytyksen aikana tai vaikka pienen valtaleikin kanssa. Kumppani voi esimerkiksi leikillisesti kieltää toista tulemasta, mikä voi lisätä nautintoa.

”Kumppani voi esimerkiksi leikkimielisesti kieltää toista tulemasta, mikä voi lisätä nautintoa.”

Orgasmin pitkittämisessä kannattaa kuitenkin unohtaa suorituskeskeisyys. Siihen ei välttämättä kannata ryhtyä kellon kanssa. Avainasemassa on hetkessä oleminen, joten hampaiden kiristeleminen ei toimi tässä.

Ei myöskään kannata pettyä, jos kiusaus saada orgasmi kasvaa liian suureksi parin kierroksen jälkeen. Pitkittämistä voi aina kokeilla uudemman kerran.”

Seksielämän korjausliikettä ei kannata aloittaa sängystä. Seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen kehottaa ensin miettimään, puhumaan ja korjaamaan puitteet.

Millainen on hyvä seksielämä? Vastaus riippuu täysin ihmisestä.

Yksi haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa ja kolmas huomattavasti harvemmin. Joku kiihottuu pikaisesta sessiosta, joku kaipaa lämmintä läsnäoloa useiden tuntien ajan. Hyvän seksielämän tärkein merkki onkin se, että se täyttää itselle tärkeimmät mieltymykset ja tuottaa nautintoa.

Mutta mitä tehdä, jos tämä määritelmä ei täyty parisuhteessa ja seksielämä tuntuu kehnolta? Mistä seksielämän korjaaminen parisuhteessa kannattaisi aloittaa?

Kysyimme vastausta erityistason seksuaaliterapeutilta Elina Tanskaselta. Hän laati meille seitsemän askeleen ohjeistuksen, jonka avulla voit herätellä seksielämäsi uuteen kukoistukseen – ehkä jo tänä iltana.

1. Mieti, mitä huono seksi ja seksielämä sinun kohdallasi tarkoittavat.

”Jos ihminen tulee minun vastaanotolleni ja haluaa parantaa seksielämänsä, kehotan ihan ensimmäisenä miettimään kahta asiaa. Ensimmäisenä pitää määrittää, mikä seksielämässä tuntuu huonolta. Seuraavaksi kannattaa pohtia, mikä on se muutos, jonka haluaisi tapahtuvan. Haluaako esimerkiksi enemmän seksikertoja tai vaihtelua?”

2. Puhu kumppanisi kanssa, onko hän seksielämästänne samaa mieltä.

”Seksistä puhuminen on monille vaikeaa. Pari saattaa tehdä paljonkin asioita puolipimeässä makuuhuoneessa, mutta ei koskaan ota seksiä puheeksi. Ole siis rohkea ja kysy kumppaniltasi, onko hän kanssasi samalla sivulla siitä, mitä makuuhuoneessa olisi tehtävä.”

”Pari saattaa tehdä paljonkin asioita puolipimeässä makuuhuoneessa, mutta ei koskaan ota seksiä puheeksi. ”

3. Älä yritä korjata kaikkea yhdellä kertaa.

”Kun kielenkannat on saatu auki, etene puhumisessa rauhassa. Moni ajattelee, että kun seksistä puhutaan, pitää puhua sitten kerralla oikein isolla P:llä. Seksikeskustelua ei kuitenkaan kannata vetää läpi kuin tuponeuvottelua, jota väännetään tuntikausia yötä myöten.

Usein kumppaneista toinen ehtinyt pohtia jo pidempään, mitä toivoisi makuuhuoneessa tapahtuvan. Hänen on annettava toiselle aikaa prosessoida. On oltava kärsivällinen. Vaikka seksielämä ei korjautuisi täydelliseksi yhdessä illassa, se ei tarkoita, että tilanne olisi toivoton eikä muutosta voisi tapahtua.”

4. Kiinnitä huomiota mielentilaan.

”Seksiin vaikuttaa monet tekijät. Siinä on kyse monesta asiasta, ja yksi niistä on se mielentila, jossa touhuun ryhtyy. Moni meistä on kiireinen ja stressaantunut työelämässä, eikä päivän päätteeksi oma olotila ole yhtään sellainen, että tekisi mieli harrastaa seksiä.

”Pyri siirtymään rauhalliseen mielentilaan, jossa haluilla on tilaa.”

Omaan mielentilaan voi kuitenkin vaikuttaa. Mieti esimerkiksi, mikä saa sinut parhaiten rentoutumaan. Yksi haluaa mennä lenkille, toinen kaipaa yksinoloa, kolmas mielii keskustelua kumppanin kanssa. Pyri siirtymään rentoon mielentilaan, jossa haluilla on tilaa.”

5. Pane olosuhteet kondikseen.

”Ihmiset ovat varsin aistillisia porukkaa, ja seksissä kannattaa itselle antaa lupa nauttia kaikin aistein. Mieti, mitä haluat maistaa, haistaa, kuulla, tuntea ja nähdä seksin aikana. Se voi auttaa nauttimaan enemmän.

On yksilöllistä, millaisista olosuhteista ihmiset pitävät. Yksi virittäytyy tunnelmaan sytyttämällä kynttilöitä, mutta kaikille se ei toimi. Olosuhteet voivat myös haitata tunnelmaa. Kumppanusten olisi hyvä tietää, mitkä asiat innostavat tai lannistavat toista.”

”Mieti, mitä haluat maistaa, kuulla, tuntea ja nähdä seksin aikana.”

6. Älä usko kaiken maailman sääntöjä.

”Edelleen moni ajattelee stereotyyppisesti, että heteroparin seksi on yhtä kuin yhdyntää. Monella meistä on pään sisään rakennettu käsikirjoitus seksille, joka on pitkälti rakentunut ulkoapäin tulevien ideaalien pohjalle.

Pahimmillaan tämä aiheuttaa ahdistusta ja paineita. Voi tulla olo, ettei toteuta joitain vaatimuksia. En yhtään ihmettele, että monilta innostus lopahtaa, kun perjantai-iltana alkaa miettiä, onko tässä nyt sitten pakko harrastaa tietynlaista seksiä, koska muka kaikki muutkin tekevät niin. Eihän se ole yhtään tunnelmaan virittelevää.

”En yhtään ihmettele, että innostus lopahtaa, kun perjantai-iltana alkaa miettiä, onko tässä nyt sitten pakko harrastaa seksiä, koska kaikki muutkin.”

Seksielämä voi tulla paljon paremmaksi, jos unohtaa odotukset, käsikirjoitukset, velvoitteet ja säännöt. Joskus tie parempaan seksielämään voi olla pelkkä rento, intiimi läheisyys, jossa köllötellään vaatteet päällä. Joskus se voi olla jotain ihan muuta.”

7. Jatka halujesi, toiveidesi ja mieltymystesi etsiskelyä.

”Lopulta sinä tiedät parhaiten, mitä haluat sängyssä. Siksi hyvän seksielämän ytimessä on se, että ymmärtää itseään. Joskus halujen tunnistaminen ja myöntäminen voi olla vaikeaa. Silloin apua voi tarjota seksuaaliterapeutti, joka auttaa työstämään ajatuksia.”

Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS), logoterapautti ja YTM Elina Tanskanen kirjoittaa lisäksi tietokirjoja ja kolumneja. Teokset Parempaa seksiä ja Onnellisesti yhdessä ovat ilmestyneet tänä vuonna.