”Hei rakas, tänään minä teenkin aloitteen.” Kuva: Shutterstock
”Hei rakas, tänään minä teenkin aloitteen.” Kuva: Shutterstock

Kaikki naiset eivät tutkimusten mukaan voi saada orgasmia, mutta taitoa voi kyllä kehittää.

Naisen orgasmi tuntuu edelleen olevan yksi maailman suurista mysteereistä. Joidenkin tutkijoiden mukaan osa naisista ei tiedä ensinkään, mikä orgasmi on. Jotkut ovat puolestaan tulleet siihen tulokseen, että moni nainen kaipaisi orgasmikoulua, jotta oppisi laukeamaan.

Riippuu myös paljon naisesta, millaisin keinoin voi saavuttaa orgasmin. Osa saa sen vain itsetyydytyksen avulla, osa saa orgasmeja jopa jumpatessaan.

Mutta mitä jos orgasmia ei yrityksistä huolimatta kuulu kumppanin kanssa? Voisiko siihen jollain konstilla kuitenkin päästä?

Erityistason seksuaaliterapeutin (NACS) Marja Kihlströmin mukaan useimmiten kyllä voi.

– Tutkimukset kertovat, että on naisia, jotka eivät voi saada ollenkaan orgasmia. Mutta jos sen on joskus jollakin keinolla saanut, sen voi yleensä saada myös kumppanin kanssa.

Kysyimme häneltä parhaat vinkit, joilla se voi onnistua:

1. Aseta orgasmi prioriteettilistalle.

”Orgasmin saamisessa tärkeintä on se, että nainen itse kokee asian tärkeäksi. Osa naisista erehtyy suomalaiseen vaatimattomuuteen ja ajattelee kainosti, että ei se ole niin tärkeää. Jumalauta, ei näin! Jos haluat sen saada, kyllä siihen kannattaa suhtautua päämäärätietoisesti ja unohtaa epäitsekkyys.”

”Osa naisista erehtyy suomalaiseen vaatimattomuuteen ja ajattelee kainosti, että ei se ole niin tärkeää. Ei näin!”

2. Opi ymmärtämään, että olet haluttava.

”Jos seksuaalinen itseluottamus on hukassa, orgasmin saaminen voi olla vaikeaa. Kyse on siis siitä, kuinka haluttavana ja hyvänä pidät itse itseäsi sängyssä. Sillä on paljon merkitystä siinä, miten helposti saa orgasmin. Jos et pidä itseä kauniina ja haluttavana, nauttiminen ei välttämättä onnistu.

”Jos et pidä itseä kauniina ja haluttavana, nauttiminen ei välttämättä onnistu.”

Aina seksuaalinen itsetunto ei löydy hetkessä. Esteenä voi olla monia asioita, kuten erimerkiksi kehonkuva. Jos nauttiminen tuntuu vaikealta, on hyvä vaihtoehto kääntyä seksuaaliterapeutin avun puoleen.”

3. Päästä irti kontrollista.

”Laukeamisessa on tärkeää, että osaa keskittyä hetkeen. Nautinnon ja orgasmin kannalta on tärkeää päästää irti kontrollista.

Älä siis pelkää sitä, että lotisee, on hikistä, ähkit oudosti tai naapurit kuulee. Lapsiperheillä tämä voi tuottaa erityisesti haasteita, koska minkäs teet, kun on pienempiä lapsia tai teinejä on viereisessä huoneessa. Silloin kontrollin päästäminen voi olla erityisen vaikeaa, kun pitää olla hiljaa.

”Älä siis pelkää sitä, että lotisee, on hikistä, ähkit oudosti tai naapurit kuulee.”

Joskus tilanteeseen auttaa ainoastaan se, että etsii itselleen uuden paikan. Erään teinin äiti sanoi minulle kerran hyvän neuvon: ’Pakkohan se on joskus ottaa hotellihuone.’ Siellä ei tarvitse murehtia lapsia tai likaista keittiönpöytää. Kumppanin kanssa on hyvä yrittää viettää aikaa kaksin edes joskus.”

4. Opasta kumppaniasi.

”Vasta näiden kohtien jälkeen orgasmissa on kyse kumppanin tekniikoista. Jokaisen kannattaa opettaa toista siitä, mistä tykkää. On sinun vastuullasi viestittää toiselle, mikä toimii sinun kohdallasi. Seksuaalisuus myös muuttuu elämän mittaan, ja kumppanille kannattaa kertoa uusista toiveista pitkässä suhteessa.

”Aina ei tarvitse puhua, vaan voit ohjata kumppanin käsiä ja vartaloa.”

Aina ei tarvitse puhua, vaan voit ohjata kumppanin käsiä ja vartaloa. Jutustelu voi toki auttaa. Avoin keskustelu seksistä vaikuttaa siihen, kuinka hyvää se on. Se on tutkittu juttu.”

5. Vuorotelkaa aloitteiden tekemistä.

”Naisen orgasmissa on tärkeää myös se, että molemmat kumppanit tekevät aloitteita. Se viestii kummallekin, että seksiä halutaan. Se on hyvin tärkeää nautinnon kannalta.”

Ota tämä huomioon:

Jos et ole koskaan saanut orgasmia edes itsetyydytyksen avulla, Marja Kihlström kehottaa hakeutumaan seksuaaliterapeutin vastaanotolle.

– Tutkimusten mukaan noin 10 prosenttia naisista kertoo, ettei ole saanut orgasmia koskaan edes itsetyydytyksen avulla. Uskon, että tilanteelle voidaan tehdä kuitenkin jotain, jos orgasmin saamattomuus vaivaa sinua. Tällaisessa tilanteessa kehotan ehdottomasti hakeutumaan seksuaaliterapiaan, jossa asiaa voidaan kartoittaa.

Uuden brittitutkimuksen mukaan onnellisuus on enemmän kiinni petihommista kuin mistään muusta.

Hyvä seksi voi tehdä ihmisen todella onnelliseksi. On kuitenkin olemassa ainakin yksi asia, joka tekee vielä seksiäkin tehokkaammin elämästä nautinnollista: kunnon yöuni. Tämänhän kyllä tietää jokainen, joka on joskus halunnut kääntää kylkeä seksiehdotuksille. 

Unen ja seksin elämänlaatua parantavat vaikutukset todistaa Oxford Economicsin ja Britannian National Social Research -keskuksen keräämä raportti. Tässä hyvän elämän ideksiksi kutsutussa raportissa tutkittiin, mikä erottaa ihan jees -elämää elävät ihmiset niistä, joiden elämänlaatu on kaikkein paras. 

Lue myös: Haluatko nukkua paremmin? Tästä syystä orgasmi on loistava unilääke

Uni ykkösenä

Ykkösenä listalla on uni. Ne ihmiset, jotka ovat kaikkein tyytyväisimpiä eloonsa, nukkuvat enemmän kuin keskiverrot tyypit. Eihän se mikään ihme ole, että päivät tuntuvat miellyttäviltä, jos ne pääsee aina aloittamaan oikealla jalalla makoisien unien jälkeen. 

Raha ei indeksin mukaan ole läheskään yhtä merkittävä hyvinvoinnin tekijä kuin makoisa uni. Nukkumisen merkitys on raportista kirjoittavan Independentin mukaan niin suuri, että seuraavilla muutoksilla on sama vaikutus hyvinvointiin: nukkumisen parantaminen keskiverrosta kaikkein parhaiten voivien tasolle tai käytettävien tulojen nelinkertaistuminen.

Seksi kakkosena

Kakkospaikkaa hyvinvointia parantavien asioiden listalla pitää seksielämä. Sen kannoilla tulevat pysyvä työ, läheisten terveys ja – ehkä hieman yllättäen – naapureiden kanssa jutteleminen. Lista ei kuvaakaan niitä asioita, jotka ihmiset arvioivat itselleen tärkeimmiksi vaan asioita, jotka erottavat kaikkein parhaiten voivat keskiverroista.

Keskivertobriteistä 35 prosenttia on tyytyväisiä seksielämäänsä.

Keskivertobriteistä 35 prosenttia on tyytyväisiä seksielämäänsä, kaikkein parhaiten voivista taas 65 prosenttia pitää seksielämäänsä hyvänä.

Raportissa huomautetaan, että hyvä elämä on lukemattomien asioiden summa. Hyvän elämän lähtökohta on se, millaisia satumme olemaan, ja vasta henkilökohtaisten ominaisuuksien päälle rakentuvat omat valinnat, kuten se, meneekö ajoissa nukkumaan. 

Myös ikä ja elämänvaihe vaikuttavat onnellisuuteen. Kiinnostavaa on, että tarkastelluista ikäluokista onnellisimpia ovat töissäkäyvät suuriin ikäluokkiin kuuluvat sekä nuoret perheet – vaikka pikkulapsiperheissä sekä uni että seksi ovat yleensä erittäin kortilla. 

Ekku1

Onni syntyy sängyssä – uni ja seksi tekevät elämästä hyvää varmemmin kuin vaikka jättitulot

Niin. Seksi nyt ei ainakaan tee ihmisestä onnellista. On paljon viisaampaa olla ajattelematta sitä ollenkaan. Sitä tapahtuu silloin kun tapahtuu. Ei sellaisen miettimisestä kannata stressaantua. Kuten ei ylipäätään mistään. Elää vain hetki kerrallaan avoimin mielin ja antaa vain asioiden tapahtua.
Lue kommentti

Kaisa Kurki vapautui seksuaalisesti erottuaan uskonnollisesta yhteisöstä ja avioliitosta. Nyt hän on kokeillut burleskia, lesbosuhteita ja nuorempia miehiä.

– Muistan lukiossa katsoneeni koulun käytävillä muiden nuorten pussailua ja halailua tuomiten. Minulle oli opetettu sen olevan helvetistä.

Lahtelainen Kaisa Kurki, 54, on elänyt lähes koko elämänsä uskonnollisessa lahkossa, josta hän on eronnut aikuisiällä. Kaisa kertoo yhteisön kieltäneen seksuaalisuuden, ja nyt hän haluaa varoittaa muita naisia samasta kohtalosta. Aihe on arka, siksi Kaisa ei kerro yhteisön tarkkaa nimeä.

– Elin seksuaalisuuttani pitkään unien kautta, kun normaalisti ei voinut elää, Kaisa kertoo.

Seksuaalisen heräämisen Kaisa on kokenut vasta aikuisiällä erottuaan uskonnollisesta yhteisöstä ja avioliitosta. Vapautumisen myötä hän on tutustunut kokeilujen kautta muun muassa burleskiin, lesbopiireihin ja itseään nuorempiin miehiin.

”Seksillä pelotellaan, mutta sitten kun pappi sanoo aamen, seksi onkin yhtäkkiä hyvä asia.”

Seksi ja seksuaalisuus olivat Kaisan yhteisössä jyrkästi tuomittua. Hän muistaa nuoruudestaan saarnoja, jossa seksiä kauhisteltiin ja siitä varoiteltiin. Iloista ei puhuttu koskaan.

– Seksillä pelotellaan, mutta kun pappi sanoo aamen, seksi onkin yhtäkkiä hyvä asia.

Kaisa ajatteli ennen samalla tavoin: seksuaalisuus oli syntiä. Kun hän muutti töidensä perässä uudelle paikkakunnalle, irtaantuminen alkoi.

”Naisten ja miesten välillä ei voinut olla pelkkää kaveruutta, joten miesten seurassa piti olla varuillaan.”

– Silloinen kämppis näytti, millaista elämä uskon ulkopuolella oli. Olin oppinut, että sellaiset ihmiset joutuvat helvettiin, mutta sitten tapasinkin normaalin ja elämäniloisen tyypin lahkon ulkopuolelta.

– Oli pakko uskaltaa ajatella uudelleen ja herätä, Kaisa sanoo.

Lahkon tapaamisissa käyminen väheni, mutta lapsuudessa sisäistetyt opit kulkivat pitkään mukana. Normaaliin elämään opettelu on vienyt aikaa – kokonaan Kaisa pääsi eroon menneisyytensä painolastista vasta viisikymppisenä.

Häistä seksuaaliterapiaan

Koska lahkon opit ovat juurtuneet syvälle, Kaisa kertoo vieläkin pelkäävänsä miehiä. Naisten ja miesten välillä ei voinut olla pelkkää kaveruutta, joten miesten seurassa piti olla varuillaan.

– Minulla on ollut lahkosta erottuani satunnaisia suhteita miesten kanssa, mutta haen vielä omia rajojani. Minun pitää löytää oma tahtoni.

”Suhteessa mies sai iloa seksistä, minä en.”

Kaisa eli pitkään avioliitossa uskovaisen miehen kanssa. Koska esiaviollinen seksi oli kiellettyä, pari joutui heti naimisiin mentyään menemään seksuaaliterapiaan. Seksi ei sujunut.

– Se oli täysi fiasko. Uskonnollisessa liitossa on asetelma, että mies on pää ja nainen alisteinen. Suhteessa mies sai iloa seksistä, minä en. 

Usko vei elämäniloa

Eron jälkeen Kaisan elämä oli pitkään harmaata. Uusi nuoruus ja seksuaalinen herääminen tapahtuivat vasta aikuisena, joka johti erilaisiin kokeiluihin.

– Ryhdyin käymään bi- ja lesbotapahtumissa, kun uteliaisuuteni ulkomaailmaan heräsi. Mitään asioita ei voi tuomita, ennen kuin on ensin nähnyt itse.

Hän tutustui myös burleskiin, josta tuli rakas harrastus.

– Kävin katsomassa burleskia ja hurahdin siihen täysin. Burleski antaa minulle voimaa: kun näen itseni peilistä niissä vaatteista, huomaan olevani nainen. Nykyään voin käyttää myös korvakoruja, farkkuja ja kauniita alusvaatteita – asioita, jotka olivat yhteisössäni kiellettyjä.

”Tajusin koko elämäni olleen harhaa ja uskonto vei paljon elämäniloa pois.”

Kaisa on kirjoittanut kokemuksistaan runokirjan Herätetty yö, jossa hän käsittelee seksuaalisuuttaan ennen ja jälkeen uskonnollisen elämän. Hän neuvoo muita seksuaalisuutensa kanssa kamppailevia naisia hakeutumaan terapiaan.

– Samassa tilanteessa olevien naisten kannattaa hakeutua terapiaan ja mennä rohkeasti eteenpäin. Terapeutti auttaa irtaantumaan syvällä olevista opeista, jotta pääsee normaaliin elämään kiinni.

– Tajusin koko elämäni olleen harhaa, ja uskonto vei paljon elämäniloa pois. Elämästä ja omasta seksuaalisuudesta saa nauttia, Kaisa sanoo.

Kaisa Kurki ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään.