Kondomia ei kannata hylätä suhteen alussa liian nopeasti, vaikka uusi kumppani tuntuisikin luotettavalta. Kuva: Shutterstock

Jokainen tietää, että yhden yön jutuissa ja parisuhteen alussa on käytettävä kondomia. Mutta milloin suhde on siinä vaiheessa, että kortsun voi jättää pois?

Tiedät jo, että hän on se oikea. Olet korviasi myöten rakastunut, ja olette seurustelleet jo kuukauden. Tunnette toistenne perheet ja suunnittelette yhteistä tulevaisuutta. Seksi on fantastista.

Tiedätte kaiken aiemmista kumppaneistanne. Kondomilla räpeltäminen alkaa tuntua turhalta, joten tekisi mieli vaihtaa muuhun ehkäisyyn.

– Jokainen päättää tietysti itse, mutta yleinen suositus on, että kondomia käytettäisiin uudessa suhteessa puoli vuotta, Turun ehkäisyneuvolan vastaava lääkäri, gynekologi Anneli Kivijärvi sanoo.

Eri asia sitten on, kuinka moni suositusta noudattaa. Harva tulee rakkauden alkuhuumassa miettineeksi sukupuolitautien mahdollisuutta, vaikka esimerkiksi klamydiatartuntoja kirjataan 14 000 vuosittain.

– Hankalaa sukupuolitautien kanssa on se, että ne voivat olla oireettomia eivätkä näy sukupuolitautitesteissäkään. Genitaaliherpes on jo joka kymmenennellä miehellä, mutta heistä vain joka toinen tietää kantavansa sitä.

Älä salaa sukupuolitautia

Kivijärvi kohtaa vastaanotoillaan usein myös nuoria naisia, jotka tietävät herpestartunnastaan ja pohtivat, milloin uskaltavat kertoa sen uudelle seurustelukumppanilleen.

– Sanon aina, että heti tietysti, koska näissä asioista pitää pystyä puhumaan avoimesti. Herpes on siitä kurja virus, että kun sen kerran saa, se pysyy elimistössä aina. Vaikka herpes puhkeaa yleensä jo kuukauden sisällä tartunnasta, joskus itämisaika voi olla jopa vuosikymmeniä.

Klamydian aiheuttama tulehdus on sen sijaan mahdollista diagnosoida laboratoriotestissä ja hoitaa kuntoon antibioottikuurilla.

– Klamydia kannattaa hoitaa välittömästi, sillä se voi pahimmillaan aiheuttaa lapsettomuutta. Ja miehillekin eturauhastulehdusta, Kivijärvi muistuttaa.

Klamydiapotilaiden kannattaa aina tehdä myös HIV-testi. Se maksaa vain kymmenen euroa ja on nopea ottaa verikokeella vaikka terveyskeskuksessa.

Anaaliseksi ei ole tabu

Aina ei kondomikaan auta. Anneli Kivijärvi kohtaa vastaanotollaan välillä naisia, jotka ovat saaneet ärhäkän emätintulehduksen anaaliyhdynnästä.

– Tämä on aika yleistä silloin, jos pari harrastaa saman yhdynnän aikana sekä anaali- että vaginaseksiä, eikä mies pese penistä välillä huolellisesti.

Moni lääkäri ei osaa tai kehtaa kysyä potilaansa seksitavoista, vaikka potilaan oireiden puolesta se olisi perusteltua.

– Minä otan kyllä aina asian esille suoraan. Ei anaaliseksi ole enää mikään tabu. 30 prosenttia suomalaispariskunnista harrastaa sitä joskus ja kymmenen prosenttia säännöllisesti.

Lue myös:

Floridalaisnainen: "Saan 50 orgasmia päivässä"

Samanaikainen orgasmi – sittenkin mahdollista

Dildo voi pilata seksielämäsi

Seksi ja läheisyys voivat aiheuttaa myös suunnatonta pelkoa ja ahdistusta.

Seksi. Kuka sitä enää harrastaa?

Eivät ainakaan nuoret aikuiset. Tilastot ja tutkimukset kertovat vähän väliä karua totuuttaan: seksi se vain vähenee.

Vuonna 2015 toteutetun FINSEX-tutkimuksen mukaan yhdyntämäärät ovat laskeneet koko 2000-luvun, eniten niin sanottuja ruuhkavuosiaan elävillä 30–40 vuotiailla aikuisilla.

Lue myös: Tutkimukset sen todistavat: nykynuorisolla on surkeampi seksielämä kuin vanhemmillaan

Selityksiäkin on tarjolla useita: ei ehdi, on parempaakin tekemistä, ei tee mieli ottaa ihmissuhdesotkujen riskiä ja sängyssä on kivempaa hiplata kännykkää kuin kumppania. Ilmankin pärjää.

Ei tee mieli ottaa ihmissuhdesotkujen riskiä ja sängyssä on kivempaa hiplata kännykkää.

Vaikea päästää lähelle

Kolmekymppinen Liz Jackson kertoo Marie Clairen tuoreessa jutussa oman tarinansa seksittömyyden taustalla. Hän on yrittänyt harrastaa seksiä viimeksi kuusi vuotta sitten, kesällä 2010. Seurauksena oli paniikkikohtaus.

Liz kirjoittaa kärsivänsä seksuaalisesta anoreksiasta. Kun termi tuli hänen tietoonsa, kaikki palat tuntuvat loksahtavan paikoilleen. Hänelle seksi ja intiimi kanssakäyminen aiheuttavat pelkoa ja ahdistusta, minkä vuoksi hän pyrkii välttämään niitä. Virallisesta lääketieteen diagnoosista ei kuitenkaan ole kyse.

Kaikki alkoi jo vuosikymmen sitten. Parikymppinen Liz oli kokematon rakkaudessa, eikä voinut uskoa, että joku voisi haluta häntä. James (nimi muutettu) kuitenkin yritti, mutta kaikesta yrityksestä huolimatta Lizin oli vaikeaa päästää miestä lähelleen.

Minulla oli aina ongelmia itsetuntoni kanssa – ei James sitä aloittanut. Lukiossa kaikki kaverini seurustelivat, paitsi minä. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi yrittänyt – kukaan ei ollut koskaan kiinnostunut. Collegessa luulin saavani yhteyden poikiin, mutta nekin säädöt paljastuivat yhden yön jutuiksi.

Koko elämä yksin?

Kun Liz viimein olis valmis suhteeseen Jamesin kanssa, tämä vahvisti kaikki naisen pelot todeksi: miehestä ei enää kuulunut mitään. Muutaman vuoden jälkeen pari yritti vielä uudelleen, mutta hyvältä vaikuttanut suhde päättyi nopeasti, kun kävi ilmi, että mies oli ilmeisesti koko ajan tapaillut jotakuta muuta.

Aina läsnä ollut ahdistukseni yltyi niin pahaksi, että päädyin sairaalaan sydänfilmiin, jotta varmistui, etten ollut saamassa sydänkohtausta.

Sydämessä ei ollut fyysistä vikaa, ja kun Liz tajusi kaiken johtuvan ihmissuhteista, hän lopetti deittailun pitkäksi aikaa. Jopa aiheen käsittely terapeutin kanssa tuottaa tuskaa vielä vuosien jälkeenkin.

Kun Liz tajusi kaiken johtuvan ihmissuhteista, hän lopetti deittailun.

Liz ei kuitenkaan ole aseksuaali, vaan kaipaa silloin tällöin läheisyyttä toisen ihmisen kanssa – kuin anorektikko ruokaa, jonka kieltää itseltään. Epäonnistuneilla deiteillä käyminen vain pahentaa oloa. Kuluuko koko loppuelämä yksin?

Vasta viime aikoina nainen on uskaltanut puhua ongelmistaan avoimemmin ja huomannut, ettei ole ainoa, joka siitä kärsii.

Seksuaalisesta anoreksiasta pitäisi puhua enemmän. Niin kauan kuin sitä ei pidetä oikeana sairautena, se yksinkertaistetaan hylätyksi tulemisen peloksi. Monille meistä se on kuitenkin enemmän – se on totta ja sydäntäsärkevää.

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia Liz Jacksonin kirjoituksesta.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Voisitko elää ilman seksiä ja läheisyyttä?

Ei riitä, että sohaisee parin minuutin niskahieronnan ja odottaa emännän olevan valmis seksiin, suosikkibloggaaja sanoo.

Lapsi tuli, seksi loppui. Hyvin tyypillinen tilanne suomalaisissa perheissä?

Näin ainakin väittävät Sari Helin ja Leena Hattunen, joiden Huonon Äidin seksikirja – Miten selvitä hengissä parisuhteesta ja ruuhkavuosista? julkaistiin juuri. Sari Helin on toimittaja, joka kirjoittaa suosittua Huono äiti -blogia, Hattunen on psykoterapeutti.

Kaksikon havainnot suomalaisten, pienten lasten vanhempien seksielämästä perustuvat Huono Äiti -blogin lukijoiden viesteihin ja keskusteluihin.

Miksi perheelliset tarvitsevat oman seksikirjansa, Sari Helin?

Aina kun seksi nousi blogissa aiheeksi, se herätti valtavasti keskustelua. 80 prosentilla  lukijoista sitä ei ollut – tai siitä oli tullut ihan vitsi.

– Samaan aikaan joka puolella toitotetaan seksin tärkeyttä, ja se aiheuttaa paineita.Tarkoituksemme on armon levittäminen; että ihmiset olisivat armollisempia itseään ja parisuhdettaan kohtaan ja hyväksyisivät, että seksielämä on erilaista eri elämänvaiheissa. Vaikka nyt ei peitto hirveästi heiluisikaan, kannattaa sinnitellä, sillä paremmat ajat koittavat vielä joskus.

Mutta miksi sitä seksiä on pakko harrastaa? Eikö se ole ihan ok, jos nyt nukutaan ja katsotaan asiaa uusiksi sitten, kun lapset ovat kasvaneet?

Ei sitä olekaan, jos se sopii kummallekin. Mutta seksi tai sen puute on kuitenkin merkittävä erojen syy. On tylsää, jos muuten hyvä suhde päättyy siihen, ettei seksiä ole. Seksin kaipuu on usein ihan ikävää toisen ihoa kohtaan. Seksihän on myös toisen kohtaamista; kaikki me kaipaamme läheisyyttä ja hyväksyntää. Ehkä siksi kannattaisikin kysyä itseltään, olenko edes yrittänyt yrittää? Ja katse pois älypuhelimista, ne vievät nykyään yllättävän paljon ihmisten aikaa.

Paras seksivinkkisi pienten lasten vanhemmille?

Hommatkaa hyvä lastenhoitaja ja luottakaa siihen, että lapsi säilyy hengissä muiden kanssa. Vanhemmat tarvitsevat kahdenkeskistä  aikaa, jolloin pääsee puhumaan aikuisten asioita. Nykytilanne, jossa lasten kanssa ollaan koko ajan, on evoluution kannaltakin luonnoton. Ennenhän lasten perään katsoivat vanhemmat sukupolvet. Nyt mummot voivat kuitenkin asua 800 kilometrin päässä.

– Mutta hoitoverkostoja voi yrittää itsekin luoda. Esimerkiksi meillä on ollut päiväkodista lähtien toimiva yökyläilyrinki toisten lapsiperheiden kanssa.

Naisille annetaan usein seksivinkkejä ’tyyliin yllätä miehesi imuroimalla stay upeissa’. Tuntuu, että miehille suunnattuja vinkkejä näkee harvoin. Missä viipyvät kaikki ’kuumenna naisesi pukeutumalla artesaanipuusepäksi’ -kikat?

Hyvä kysymys! Itse asiassa olen huomannut, että miehet ovat usein aika usein pihalla naisen mekaniikasta; että naiset oikeasti tarvitsevat esilämmittelyyn moninkertaisen ajan miehiin verrattuna. Ei riitä, että sohaisee parin minuutin niskahieronnan ja sitten odottaa emännän olevan hyvällä tuulella ja valmis seksiin.

– Pahinta mitä mies voi tehdä, on yrittää saada seksiä kerjäämällä, mankumalla tai syyllistämällä. Ehkä miehille voisi antaa sellaisen vinkin, että kokeile kerrankin antaa täyden 20 minuutin niskahieronta ilman mitään taka-ajatuksia ja katso, mitä tapahtuu.

Anders Mali

Ja taas naisten ratkaisut ongelmiin samalla kaavalla: älkää tehkö niin kuin nyt teette- vaan jotenkin toisin- tosin neuvoja ei anneta, miten

Tämäkin on nyt sitten selvitetty tutkimuksessa: valo vaikuttaa miesten libidoon.

Harkitsetko uuden valaisimen hankintaa kotiin? Entäpä jos se tällä kertaa olisi kirkasvalolamppu?

Uuden tutkimuksen mukaan valosta on nimittäin hyötyä miesten seksielämässä, kertoo Independent-lehti. 

Italialaistutkimuksessa selvisi, että miesten testosteronitasot nousivat huomattavasti, kun he saivat kirkasvalohoitoa.

Tutkimukseen osallistui 38 miestä, joilla oli diagnosoitu alhaiset testosteronitasot. 

Miehet saivat päivittäin 30 minuutin ajan valohoitoa, joka jäljitteli auringonvaloa. Tutkijat huomasivat jo kahden viikon hoitojakson jälkeen, että miesten seksihalut ja testosteronitasot olivat kasvaneet.

Lue myös: Säästä! Tämä on halpa ja toimiva versio kirkasvalolampusta

– Kohonneet testosteronitasot selittävät sen, että miehet raportoivat suuremmista seksihaluista, sanoo tutkimuksen vetäjä, professori Andrea Fagiolini Sienan yliopistosta.

Tutkimuksessa oli mukana myös ryhmä, joka sai plasebohoitoa. Heidän halunsa ja testosteronin määrä pysyivät normaalina.

Monilla miehillä testosteronin tuotanto alkaa vähentyä 40 ikävuoden jälkeen. Matala testosteroni aiheuttaa seksihalujen vähentymisen lisäksi muitakin ikäviä oireita, kuten väsymystä ja unihäiriöitä.

Tutkijat olettavat, että talven pimeys on yksi syy halujen heikentymiseen.

Hiipuvat halut voivat johtua muistakin syistä. Tämän vuoksi italialaistutkijat päätyivät tutkimaan valon vaikutusta miesten seksielämään. Tutkijat olettavat, että talven pimeys on yksi syy halujen heikentymiseen.

– Pohjoisella pallonpuoliskolla kehon testosteronituotanto laskee luonnollisesti marraskuun ja huhtikuun välisellä ajalla, ja sitten se nousee tasaisesti läpi kevään ja kesän saavuttaen huippunsa lokakuussa.

Fagiolinin mukaan kirkasvalo jäljittelee todella tehokkaasti luonnon omaa valoa. Kirkasvalohoidolla on tutkitusti hyviä vaikutuksia seksihalujen lisäksi myös kaamosmasennuksen hoidossa.

Onko sinulla käytössäsi kirkasvalolamppu?

Haluatko oikeasti? Oletko valmis myös ristiriitaisiin tunteisiin?

Piristäisiköhän parinvaihto? Tai kolmen kimppa? Tai ihan vaan vanha kunnon sivusuhde?

Kun erotiikka nuupahtaa muuten hyvässä vakisuhteessa, moni miettii vaihtoehtoja seksielämän elvyttämiseksi. Silloin saattaa myös tulla mieleen, toimisikohan avoin suhde. Se voisi olla ainakin reilumpi järjestely kuin salarakas. Avoin suhde määritellään suhteeksi, jossa pari on rakkaussuhteessa vain toisiinsa, mutta heillä on lupa harrastaa seksiä myös toisten kanssa.

Aina silloin tällöin tapaa pareja, jotka kertovat olevansa avoimessa suhteessa, mutta toimiiko se oikeasti? Ainakin silloin tarvitaan varmasti selkeät säännöt.

Toimittaja-bloggaaja Sari Helin ja psykoterapeutti Leena Hattunen listaavat Huonon äidin seksikirjassa (Tammi, 2016) seitsemän sääntöä, jotka avoimeen suhteen heittäytyvien kannattaa käydä läpi niin itsensä kuin kumppaninsa kanssa.

1. Kunnioita kaikkien ihmisten sekä parisuhteiden rajoja että omaa tahtoa.

2. Kaikkien on pidettävä huoli sekä itsestä, toisista että leikin tai suhteiden terveistä rajoista.

3. Ketään ei saa vahingoittaa, loukata tai käyttää hyväksi.

4. Jokaisella on jokaisena hetkenä oikeus perääntyä ilman syyllistämistä tai syyllistämistä.

5. Avoimet suhteet ja kimppaseksi voivat herättää myös hankalia tunteita. Mieti, oletko valmis käsittelemään niitä etukäteen ja varsinkin jälkikäteen?

Kimppakivaan ei pidä suostua kumppanin mieliksi.

6. Mieti, haluatko oikeasti? Avoimeen suhteeseen tai kimppakivaan ei pidä suostua kumppanin mieliksi. Ketään ei myöskään saa manipuloida tai pakottaa.

7. Pelin säännöt on oltava kaikille osapuolille selvät, ja ne on puhuttava etukäteen selviksi.

Mitä mieltä sinä olet?

Voiko avoin suhde toimia?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.