Aurinkolasit huijaavat aivosi uskomaan, että olet onnellinen. Kuva: Shutterstock
Aurinkolasit huijaavat aivosi uskomaan, että olet onnellinen. Kuva: Shutterstock

Surullinen leffa, kunnon kiihtyminen vai aurinkolasit nenälle? Valitse, mikä toimii sinulla.

Onni on katoavaista ja usein sitä tuntuu olevan vaikea löytää – tai sitten et vain ole tullut ajatelleeksi kaikki tapoja, miten onnellisuutta voisi lisätä. Listasimme yllättäviä konsteja arkeen.

”Emotionaalisesti raskaat elokuvat ja surulliset tunteet johdattavat meidät yllättäen onnellisempaan tilaan.”

1. Surulliset elokuvat

Onnellisuuden etsimisen voi aloittaa vaikka todella surullisista elokuvista. Esquire kertoo ohiolaistutkimuksesta, jonka mukaan emotionaalisesti raskaat elokuvat ja surulliset tunteet johdattavat meidät yllättäen onnellisempaan tilaan.

Tutkimuksessa surulliseen elokuvaan eläytyneet testihenkilöt peilasivat leffan tapahtumia omiin tavoitteisiinsa, ihmissuhteisiinsa ja terveyteensä. Todettuaan, että heillä menee paremmin kuin elokuvassa, koehenkilöt tunsivat onnellisuutta omasta tilanteestaan.

Elokuvissa ja liikuttuessaan kannattaa antaa itkun tulla, sillä myös itkulla on todettu olevan parantava vaikutus. Vuonna 2011 tehdyssä tutkimuksessa joukko naisopiskelijoita piti itkupäiväkirjaa. Joka kolmas itku oli niin sanotusti puhdistava ja sai aikaan paremman fiiliksen.

Lue myös: 10 tutkimusta, jotka osoittavat, että suru tekee onnelliseksi

”Ei muuta kuin aurinkolasit päähän.”

2. Laita aurinkolasit nenälle

Aivan kuten hymyilemällä voi huijata aivonsa onnellisiksi, samaan tapaan otsaa kurtistelemalla voi saada aivot luulemaan, että nyt menee huonosti. Varsinkin kesällä kirkkaassa valossa on tuttu reaktio siristellä silmiä. Siristely aiheuttaa tahattoman kurtisteluvaikutuksen otsalihaksiin, mikä voi saada aivot uskomaan, että henkilö on surullinen.

Ratkaisu on simppeli: Ei muuta kuin aurinkolasit päähän.

Aurinkolasien käyttö pitää otsan rentona ja ikään kuin estää aivojasi luulemasta, että pitäisi olla huolestunut.

”Pieni kiihtyminen silloin tällöin lisää onnellisuutta – ainakin aivojesi mielestä.”

3. Joukkoliikenteen käyttäminen

Osa kulkee töihin omalla autolla vain välttääkseen joukkoliikenteen epämukavuudet. Oletko tullut ajatelleeksi, että matkaaminen muiden seurassa voikin aiheuttaa sinulle odottamatonta iloa?

Ruotsalaistutkijat seurasivat kuukauden ajan ihmisiä, jotka tavallisesti kulkivat töihin autolla. Seuranta-ajaksi he vaihtoivat nelipyöränsä metroon. Tuon kuukauden aikana koehenkilöt kokivat yleisen onnellisuutensa lisääntyneen.

Joukkoliikenteen käyttäminen on järkevää myös siksi, että todennäköisemmin tulee käveltyä pysäkille. Jo seitsemän minuuttia liikuntaa vapauttaa aivoissa proteiineja ja endorfiineja, jotka saavat meidät tuntemaan onnellisuutta. Liikunta rentouttaa ja parantaa ruumiinkuvaa.

Jos joukkoliikenteen käyttäminen ei innosta, yksi keino lisätä onnellisuutta on muuttaa lähemmäs tai nopeampien yhteyksien päähän työpaikasta. Ihmiset ovat tutkitusti sitä onnellisempia, mitä vähemmän he käyttävät aikaa työmatkaansa.

Lue Me Naisten juttu aiheesta Tieteellisesti todistettu: Näin tulet onnellisemmaksi.

4. Anna itsesi kiihtyä kunnolla

Myös pieni kiihtyminen silloin tällöin lisää onnellisuutta – ainakin aivojesi mielestä. Kun kiihdyt, aivoissasi vapautuu keskushermoston välittäjäainetta dopamiinia, sitä samaa ainetta, joka on yhteydessä voimakkaisiin mielihyvän tunteisiin.

Muista kuitenkin täysraivareiden riski kohonneena verenpaineena tai totaaliflippaamisen noloutena!

 

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Psykoterapeutti Lotta Heiskasen mukaan pettäminen vaikuttaa suhteeseen, vaikkei toinen osapuoli siitä tietäisikään.

Kannattaako tunnustaa, jos pettää? Tätä kysymystä moni puolisoaan pettänyt miettii. Jos kyse on yhdestä hairahduksesta, voi tuntua helpommalta ajatukselta jättää kertomatta. Jos pettämisestä ei kerran jää kiinni, elämäähän voi jatkaa niin kuin ennenkin.

Ajatus se mitä toinen ei tiedä, ei voi satuttaa ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Tätä mieltä on Väestöliiton erikoispsykologi ja psykoterapeutti Lotta Heiskanen.

– On harhaluulo kuvitella, ettei pettäminen vaikuttaisi suhteeseen niin kaun kuin toinen ei tiedä. Kumppanit ovat herkkiä huomaamaan, jos toinen on poissaoleva. Se saattaa etäännyttää paljonkin, Heiskanen sanoo.

”Salailu on usein myös raskasta omalle psyykeelle.”

Salailu ja asioiden pimittäminen on usein myös raskasta omalle psyykeelle. Heiskasen mukaan jo sen takia totuuden kertominen voi olla hyvä idea.

Lue myös: Henkinen pettäminen voi satuttaa enemmän kuin fyysinen pettäminen: 9 merkkiä kertovat, oletko menossa liian pitkälle

Miten totuus sitten kannattaisi kertoa kumppanille?

– Kunnioittava suoruus ja aikuismainen vastuunotto omasta teosta ovat tärkeimpiä. Kun kertoo kumppanille pettämisestä, ei ole reilua alkaa syytellä muita siitä, mihin itse on päätynyt. Se voi loukata toista entisestään.

Jos kukaan kumppanisi lähipiiristä ei tiedä, kuka olet, jotain hämärää voi olla tekeillä.

Rakkauspommittajaan ihastuminen, pehmustaminen, ghostaaminen jne. Deittimaailmassa vilisee monia ikäviä ilmiöitä, joille on keksitty hauskoja termejä. Ja taas on keksitty uusi sana yhdelle ikävälle asialle. Metro-sivusto kertoo nimittäin ”jemmaamisesta”.

Jemmaamisessa on kyse siitä, ettei tule koskaan esitellyksi kumppanin vanhemmille, ystäville tai muille läheisille. Kumppani saattaa kyllä itse viettää viikonloppuja esimerkiksi vanhemmillaan tai käydä lounaalla kavereidensa kanssa, mutta kutsua mukaan ei kuulu. Jos turhan usein tuntuu siltä, että joutuu viettämään aikaa yksin, on voinut joutunut jemmaamisen uhriksi.

Paljastaako some?

Jemmaaminen voi näkyä myös sosiaalisessa mediassa. Kumppani saattaa esimerkiksi julkaista Instagramissa kivan kuvan ateriastaan, jonka söi sinun kanssasi. Kuvan yhteydessä ei kuitenkaan ole koskaan mainintaa siitä, kenen seurassa on tullut kokkailtua.

Toisin sanoen sitä tulee täysin piilotetuksi kuin kulunut ja tummunut koru rasiaan. Mutta miksi ihmeessä?

Yksi teoria on se, että jemmaamisen uhriksi joutunut onkin salarakas, jonka jemmaaja haluaa pitää piilossa. Jemmaaja saattaa perustella itselleen toisten ihmisten tapailun, koska ei ole vakavissaan salarakkaansa kanssa. Eihän siitä ole edes mitään todisteita.

Tietysti ennen kuin diagnosoi itsensä jemmaamisen uhriksi, kannattaa miettiä, voisiko kyse olla jostain muusta – varsinkin jos suhde on tuore, ettekä tunne toisianne kovin hyvin. Ehkä kumppanisi on sinua kärsivällisempi tyyppi eikä hän halua julkisesti julistaa rakkauttaan ennen kuin suhde on vakaalla pohjalla.

Lue myös: ”Facebookin parisuhdeilmoituksessa olikin mieheni" – naiset kertovat, miltä tuntuu olla toinen nainen