Tutkijoiden mukaan naiset ja miehet käsittelevät eroa eri tavoin biologian takia.

Ero ei ole aina kiva juttu. Vaikka suhde päättyisi yhteisymmärryksessä, mieli saattaa sen jälkeen olla pitkäänkin maassa.

Nyt tutkijat ovat kartoittaneet sukupuolten välisiä eroavaisuuksia siinä, miten ero vaikuttaa ihmisiin tunnetasolla. Ilmeisesti naiset ovat taipuvaisempia surussa vellomiseen, mutta samaan aikaan he toipuvat suhteen päättymisestä miehiä rivakammin.

Eron jälkeen naiset ovat miehiä todennäköisemmin vihaisia ja tuskastuneita. He myös turvautuvat useammin lohtusyöpöttelyyn, lihovat ja kärsivät unettomuudesta. Toisaalta naiset kääntyvät suruinensa usein läheistensä puoleen, mikä on tunteiden käsittelyn kannalta rakentavaa. Tämän takia naiset saattavat selviytyä erosta miehiä nopeammin.

Tutkimuksen mukaan miehet usein skippaavat surussa vellomisen ja yksinkertaisesti hyväksyvät olevansa taas sinkkuja. Tapa ei kuitenkaan ole tutkijoiden mukaan kovinkaan rakentava. Koska miehet eivät välttämättä käsittele tunteitaan heti eron jälkeen, fiilikset saattavat jäädä kummittelemaan mieleen vuosiksi.

Syynä eroille on tutkijoiden mukaan biologia: Koska naiset tähtäävät parisuhteessa lisääntymiseen, he kokevat kumppanin menetyksen kovempana iskuna kuin miehet. Naisilla on kuitenkin tutkijoiden mukaan paremmat taidot käsitellä tunteita, minkä takia he selviytyvät erosta paremmin.

Naisten ja miesten välisiä eroavaisuuksia ei tutkimustuloksesta huolimatta kannata pitää sisäänrakennettuina. Tuloksesta voidaan kuitenkin oppia jotain: eron jälkeen on normaalia surra, eikä kielteisiä tunteitaan kannata piilottaa. Paras tapa käsitellä eroa on avoin keskustelu.

Lähde: Daily Mail

Aina treffit eivät mene putkeen – vaan esimerkiksi näin: ”Mies pyysi minut baariin, oli aivan kännissä paikalla ja alkoi suoraan kähmiä.”

Oletko joskus ollut todella, todella karmeilla treffeillä? Ei hätää, sitä sattuu kaikille. Kun kysyimme Me Naisten lukijoilta huonoimmista treffikokemuksista, saimme lukuisia kylmää hikeä aiheuttavia muisteloita. 

Selvisi, että treffit voivat mennä pieleen monella tavalla. Vaikka kumppani olisi ihana, treffipaikka voi latistaa deitit. Moni muistelee elokuvatreffejä epäonnistumisena, sillä leffateatterin hämyssä tutustuminen on vaikeaa. Toisaalta kauhunsekaisia tunteita herättävät myös jutusteluun perustuvat kahvilatreffit, joilla toisen kanssa ei synkkaa, eikä mitään juteltavaa ole. 

Huono paikanvalinta on kuitenkin pientä verrattuna öykkäröivään seuralaiseen. Treffitörppöjä on moneen junaan, mutta joitakin yhdistäviä piirteitä epäonnisissa treffeissä silti kyselyvastausten perusteella on. Varma epäonnistuminen syntyy esimerkiksi tällä reseptillä: runsaasti alkoholia, itsekehu pääasiallisena puheenaiheena, seksiehdotukset ensimmäisen kymmenen minuutin aikana ja haluttomuus ymmärtää, mitä EI tarkoittaa.

Vertaistueksi karmeille treffeille joutuneille, järkyttävien treffien top 15:

Numero 15: Yksisanainen kahvittelija

”Huonoimmat treffit ovat olleet perus kahvit, joilla mies ei saanut suustaan muuta kuin 'ai jaa' ja 'hmm'. Ja vastasi kysymyksiin yhdellä sanalla. Eipä siinä oikein yksin saanut keskustelua aikaiseksi.” Treffailtu on jo tarpeeksi

Numero 14: Suuruudenhullu

”Liian suureelliset: käytännössä täysin tuntematon ihminen haluaa heti käyttäytyä kuin oltaisi pari, ja kaikesta (ne ruusut, samppanjat ja limusiinit) olisi pitänyt vaikuttua ja ihastella viehkosti.” Nimetön

Tyyppi puhui koko treffien ajan itsestään.”

Numero 13: Parturoitu pihistelijä

”Olen ollut treffeillä, jos treffiseuralainen oli ensin 45 minuttia myöhässä, koska oli ollut parturissa. Tätä hän ei pyydellyt edes anteeksi. Istuimme ravintolassa, jossa seuralainen ei edes kysynyt, haluanko syödä tai juoda jotain. Istuimme baarissa, juttelimme syömättä ja juomatta, kumpikaan ei tilannut mitään.” Evelyn

Numero 12: Leuhka mansplainaaja

”Rahalla leuhkiva henkilö, joka ei meinannut kestää ajatusta, että minä maksan oman osuuteni treffeistä. Sain muutenkin kuulla mansplainaamista ja esimerkkejä siitä millainen on kunnollinen nainen ja kuinka sellainen käyttäytyy. Ei jatkoon.” Pau

Numero 11: Saldokerskailija

”Ihminen kerskaili varallisuudellaan ja rahoillaan. Muuta puhuttavaa tällä komistuksella ei ollutkaan. Olisi mielellään esitellyt saldojaan eri tileillä josta mainitsi moneen kertaan. Oli maininnut lukevansa kirjoja. Yritin ottaa sen puheeksi, ja kävi ilmi, että hän oli lukenut pätkiä vain sieltä täältä! Huh huh.” Ikäneito uudelleen

Numero 10: Itserakas haukkuja

”Tyyppi puhui koko treffien ajan itsestään. Ei kysynyt mitään minusta, ja kun kerroin jotain itsestäni, hän ohitti sen kokonaan. Päätin lopulta, etten sano itsestäni mitään, vaan utelin hänestä lisää. Hän vain innostui. Haukkui myös pomonsa ja työpaikkansa ja valitti, ettei tiedä mitä elämässään tekisi. Lapsellista käytöstä, vaikka mies oli yli 30-vuotias.” Treffeillä87

Hän oli todella humalassa ja pilvessä ja vakuutti rakastavansa minua.”

Numero 9: Tunnekylmä keskeyttäjä

”Mies sanoi minulle kesken lauseeni, ettei hän tunne mitään, ja eikö olekin hyvä, että hän sanoi sen suoraan.” Nimetön

Numero 8: Rakastunut pilviveikko

”Hän oli todella humalassa ja pilvessä ja vakuutti rakastavansa minua. Ne olivat toiset (ja vikat) treffit kyseisen henkilön kanssa.” Nimetön

Numero 7: Krapulainen arvostelija

”Mies tuli paikalle krapulassa ja hikoilevana. Hän arvosteli avoimesti ulkonäköäni ja olemustani. En lähtenyt aiemmin, koska tilanne oli paikoin niin huvittava, että nauroin ääneen. Puolen tunnin kuluttua sain tarpeekseni ja lähdin.” Hattis

Numero 6: Ruinaaja

”Mies vain katseli vierestä kun join oluen. Sen jälkeen hän ehdotti seksiä, mihin en suostunut. Tämän jälkeen hän pyysi 'edes suihinottoa'.” Greta

Numero 5: Kännikähmijä

”Mies pyysi minut baariin, oli aivan kännissä paikalla ja alkoi suoraan kähmiä. Läksin pois noin kolmen minuutin jälkeen.” Missä on herrasmiehet?

”Mies toi pussikaljaa ja pornofilmejä katseltavaksi. Tsiisus!”

Numero 4: Ansaitsi ghostauksen

”Mies kutsui minut kahville luokseen ensitreffeille. En saanut kahvia vaan tyyppi alkoi heti käpälöidä eikä uskonut kieltoa. Piti valehdella, että minulla on poikaystävä, että pääsin pois. Ainoa kerta, kun olen ghostannut.” RKW

Numero 3: Kaljoitteleva pornonkatsoja

”Mies toi pussikaljaa ja pornofilmejä katseltavaksi. Tsiisus! Heitin pihalle ja sanoin, että katsele kuule keskenäsi!” Niki

Numero 2: Viinaanmenevä moottoripyöräilijä

”Treffikumppani tuli hakemaan moottoripyöräajelulle. Minulta kysymättä ajoi omalle mökilleen monen kymmenen kilometrin päähän. Siellä otti viinapullon esille ja aikoi alkaa ottamaan. Pyysin, että veisitkö minut takaisin heti, kun ei tälläisesta ollut puhetta. Hän suuttui ja ajoi älyttömän lujaa paluumatkan. Minua pelotti tosissaan.

Kotipihassani hän pudotti minut kyydistä, tarttui puhelimeen, soitti jollekin muulle naiselle ja lähti hiekka pöllyten minulle sanaakaan sanomatta menemään.” Mummukka -55

Numero 1: Itkuinen yöpyjä

”Mies tuli toisesta kaupungista kylään ja oli varautunut jäämään yöksi, jos juttu luistaisi. Kävimme yhdessä kaupassa ja hän koko ajan hipelöi minua. Myöhemmin lähdimme elokuviin. Siellä mies tunki väkisin karkkeja suuhuni ja yritti tehdä kaulaani fritsua, vaikka työnsin häntä kauemmas.

Elokuvan jälkeen sanoin hänelle, että juttu ei nyt toimi, ja haluan hänen lähtevän. Mies alkoi itkeä ja väittää vastaan, ja tämän pienen kohtauksen takia ei sitten ehtinyt viimeiseen bussiin. Minun oli vähän pakko majoittaa hänet.

Aamulla mies käyttäytyi kuin olisimme seurustelleet ja hidasteli mahdollisimman pitkään. Tunnin päästä lähdöstään laittoi viestin, jossa kysyi, löysinkö hänen yllätyksensä... Hän oli piilottanut haisevan t-paidan sohvatyynyjeni väliin.” Missä mun prinssi piileskelee?

Onko kohdallesi osunut yhtä kamalia tai vielä pahempia deittejä? Kerro kokemuksesi kommenteissa.

Parisuhdekouluttaja Sari Liljeström liputtaa riitelemättömyyden puolesta.

”Riitely ei kuulu parisuhteeseen”, sanoo parisuhdekouluttaja Sari Liljeström. Kuulostaa vallankumoukselliselta. Miten niin ei kuulu? Monen pariskunnan ainoa yhteinen harrastus?

–  Riitely on yliarvostettua. Olen kyllästynyt lukemaan siitä, miten riita muka puhdistaa eikä haittaa ketään. Haittaapas,  Liljeström sanoo.

– Kun antaa itselleen luvan riidellä, antaa luvan huutaa, haukkua ja lyödä sanoilla. Jos loukkaa toista pahasti, sanottua ei saa takaisin. Minä tiedän, olen loukannut ja nähnyt, miten toinen pienenee. Entä jos päättäisi, ettei ala riidellä?

Miten sitten ollaan riitelemättä? Ristiriitojen selvittely on Liljeströmin mukaan eri asia kuin riitely. Ideana olisi koettaa selvitellä ongelmia astumatta toisen tontille.

– Ristiriitoja ei saa lakaista maton alle. On erittäin tärkeää selvitellä niitä, vaikka olisi taitamaton ja ajautuisi riitelemäänkin. Parempi sekin kuin hoitaa parisuhdettaan puhumattomuudella: siitä seuraa vain se, että kohta ei ole mitään yhteistä, Liljeström sanoo. 

Nyt ärsyttää

Entäs sitten, kun riitelyttää? Liljeström neuvoo hillitsemään ärtymystään mieluummin kuin ruokkimaan. Siihen saattaa tarvita hiukan pään sisäistä työtä, ehkä jopa pienen tauon tilanteesta. Tunteilleen ei voi mitään, mutta reaktioille voi.

Toki! Pystyyhän siinä olemaan hiljaa, mutta jos hillitsee puolison urpoudesta johtuvan ärtymyksen, kiukku tihkuu läpi ja näkyy naamasta. Lisäksi katkeroittaa. Se ei vissiin ole tarkoitus?

– Pakkohan sitä on vähän päästää ulos: sanoa että nyt ärsyttää ja kovasti. Sanon joskus itse, että ’en oikein tiedä, mihin kiukkuni laittaisin’. Toinen tietysti puolustautuu, jos ei tunne tehneensä mitään, mutta sitten voi vain todeta, että ärsyttää silti. Se pitää saada sanoa.

Entä jos päättäisi, ettei ala riidellä?

Liljeströmin mielestä pitää tiedostaa, että ärtymys kertoo itsestä eikä toisesta. Koska jos miettii rehellisesti, toisena päivänä sellainen käytös ärsyttää, mitä toisena päivänä ei edes huomaa. Iso osa riitelyn estämistyöstä tehdäänkin oman pään sisällä.

Lisäksi olisi Liljeströmin mukaan fiksua puhua läpi se, missä kohdassa selvittely muuttuu riidaksi. Toiset loukkaantuvat jo vääränsävyisestä huokauksesta, toiset kestävät pahempaakin. Liljeströmin omat lapset ovat sitä mieltä, että vanhemmat ovat olleet kovia riitelemään – mutta se, mikä kuulosti riidalta, olikin oikeasti selvittelyä.

– Riitelyn raja menee siinä, astuuko toisen tontille. Saa sanoa, että 'v***u mua hermostuttaa' mutta ei että 'v***n ääliö'.

Saa olla ristiriitoja

Onko parisuhteella toivoa, jos siinä kuitenkin riidellään kauheasti? On! Liljeströmin mukaan ristiriidat eivät tarkoita, että suhde olisi huono. Voisiko jopa olla, että ihminen tiedostamattaan valitsee sellaisen kumppanin, jonka kanssa taistelee eniten?

–  Sitä ei tiedetä, mikä saa ihmisen rakastumaan. Minua kiinnostaa se teoria parinvalinnasta, että kun traumakellot soivat, kuullaankin rakkauskellot. Ihmiseen vetoaa se, mikä on kipeintä. Elämä sellaisen kumppanin kanssa tarjoaa sitten paljon hetkiä, jolloin joutuu kohtaamaan omia pimeitä puoliaan.

Jos hermostuu puolisolle joka kerta samasta aiheesta, kannattaisi taas tehdä vähän töitä itsensä kanssa. Vuorovaikutustaitojen ytimessä on itsetuntemus. Mitä minä oikeasti tarvitsen, mitä vaille tunnun jäävän? Mikä minua niin kovasti tässä loukkaa?

Kolmasosa ristiriidoista on sellaisia, joihin ei ole ratkaisua.

–  Jos jumittaa samassa riidassa, on pakko kokeilla uutta lähestymistapaa. Lähtisikö ratkominen vaikka siitä, että ’nyt en syytä sinua vaan haluan ymmärtää, mikä tässä on taustalla. Tiedätkö, että tämä on minulle iso juttu?’ Voipi olla, että puolisossa herää puolustusreaktio silti, mutta fiksu tulee vastaan.

Ajan kanssa helpottaa...?

Sari Liljeströmin mukaan pariskuntien ongelmista yksi kolmasosa on sellaisia, ettei niihin löydy ratkaisua.  Niiden kanssa on koetettava elää ja keskittää huomio siihen, mikä tyypissä on viehättävää. Mutta huomio! Kaksi kolmasosaa on ratkaistavissa – eikö ole lohdullista? Riidanaiheet myös vähän muuttuvat eri parisuhteen vaiheissa.

– Itsetuntemusta tulee lisää iän myötä. Sehän ei kyllä ole mikään kaunis kuva, mitä sieltä paljastuu. Mutta kun tajuaa, että on itsekin raivostuttava, kestää puolisoa paremmin.

Eli jos jaksaa käyttää vaikka parikymmentä vuotta ristiriitojen selvittelyyn, saa palkinnoksi mukavan seesteisen parisuhteen?

– No ei. Olen itse ollut kohta neljäkymmentä vuotta naimisissa. Luulin nuorena, että kehitymme jatkuvasti molemmat ja jossain vaiheessa suhteemme on kuin taivas maan päällä. Ei käynyt niin, aina tulee uusia pudotuksia.
 

Yorkie

Parisuhdekouluttajalta yllättävä neuvo erimielisyyksiin: Puolison kanssa ei pitäisi riidellä

Sari Liljeström, olen ihan samaa mieltä, riita ei ole koskaan hyvä juttu, asiat täytyy yrittää ratkaista keskustelemalla. Joskus toisella on paha olo jostakin, se vain pitää antaa purkautua ja keneen toinen osapuoli sen purkaa, usein juurikin siihen rakkaaseen ja partneriin, se vain pitää ottaa vastaan ja kuunnella. Meillä ei ole riidelty koskaan, mutta annetaan myötätuntoa ja kuunnellaan toisen osapuolen ongelmia, joskus pahan tuulisuutta ja purkautumista. Mutta ne ovat olleet enemmänkin...
Lue kommentti
Vierailija

Parisuhdekouluttajalta yllättävä neuvo erimielisyyksiin: Puolison kanssa ei pitäisi riidellä

Kiitos! Vihdoinkin joku sanoo riitelyn olevan yliarvostettua ja tarpeetonta. En ole koskaan ymmärtänyt miksi toisille on tärkeätä loukata sanoilla rakastamaansa ihmistä. Se, että korottaa äänensä ei tee sanoja tärkeämmiksi tai paremmin kuulluiksi ja ymmärrettäviksi, se tekee ne paremmin jälkeenpäin muistetuksi. Kun on erimielisyyksiä on rauhoituttava, ei hermostuttava - otetaan aikaa, hengitetään syvään ja ennenkaikkea, yritetään nähdä asiat myös toisen näkökulmasta.
Lue kommentti

Erilaiset vibraattorit sopivat erilaisille käyttäjille.

Me Naiset testasi viisi erilaista markkinoilla olevaa vibraattoria ja löysi viiden erilaisen käyttäjän makuun sopivan hieromasauvan. NIistä tehokkain oli myyrää muistuttava tuplavibraattori.

Lue myös: Omaa kivaa! Naiset paljastavat, miten saavat voimakkaimmat orgasminsa

Testin vibraattorit: Blue juice, Stronic Eins, Purple Performer, Joupie ja Miss Bi. Kuvat: Annakaisa Vääräniemi
Testin vibraattorit: Blue juice, Stronic Eins, Purple Performer, Joupie ja Miss Bi. Kuvat: Annakaisa Vääräniemi

5. Delfiinitivoli

Blue juice -helmivibraattori

Plussaa: Erillinen klitoriskiihotin tekee hyvää työtä omilla värinöillään. Klitorisdelfiinin ja sauvaosan värinöitä voi säädellä erikseen; molemmissa on värinätasoa. Joku voi innostua myös sisäänupotetuista koristehelmistä, joiden pyörimissuuntaa voi vaihdella.
Lue myös! Käytin vibraattoria joka päivä 2 viikon ajan – moni yllättävä asia elämässäni muuttui

Miinusta: Kuka haluaa leikkiä delfiinillä, jossa on melkein porakoneen ääni? Ilmeisesti melko moni, sillä tämä on Kaalimato.comin yksi viime vuoden myydyimmistä vibraattoreista. Viikon päivittäisen käytön jälkeen patterit hyytyvät, ja ne pitää vaihtaa. Kun Blue juicen laittaa pyörimään, tulee mieleen lähinnä sekava ja äänekäs tivoli tai värikuula-ase. Toiset tykkäävät, toiset ei.

Kenelle: Kokeneemmalle käyttäjälle, joka haluaa samanaikaisesti sekä vaginan että klitoriksen stimulointia. Testin kovaäänisin.

Blue juice -helmivibraattori.
Blue juice -helmivibraattori.

Strategiset mitat

  • Koko pituus: 25 cm
  • Käyttöpituus: 15,5 cm
  • Klitoriskiihottimen pituus: 8 cm
  • Halkaisija: 3,5 cm
  • Hinta: 49,90 cm
  • Pisteet: 1/5

    4. Tykyttävä jättiläinen erikoisvaroituksella

    Stronic Eins -vibraattori

    Plussaa: 24 sentin jättivibraattori herättää odotuksia. Hieromasauvassa on kymmenen toimintoa, ja se on yksi testin hiljaisimmista. Vesitiivis ja USB-ladattava. Sileä pinta on helppo puhdistaa; ei jää pölyä ja likaa poimuihin.

    Miinusta: Paketissa lukee, että voimakkaan magneettisuuden vuoksi tuotetta ei suositella sellaisille henkilöille, joilla on sydämentahdistin. Vibraattorin sisällä on metallikuula, joka liikkuu aiheuttaen sykähtelyä. Tämä ei ole siis perinteisesti värisevä vibraattori vaan pulsaattori, jonka tykytykset jäävät odotuksista huolimatta laimeaksi. Erittäin karhea pinta; vaatii liukuvoiteen.

    Kenelle: Suoraviivaisesta jyskytyksestä pitävälle. Testin suurin.

    Stronic Eins -vibraattori.
    Stronic Eins -vibraattori.

    Strategiset mitat

    • Koko pituus: 24 cm
    • Kontrolliyksikön pituus: 8 cm
    • Halkaisija: 3,5–4,5 cm
    • Hinta: 149,90 euroa
    • Pisteet: 1,5/5

    3. Pehmeä ja hellä

    Purple Performer -jellyvibraattori

    Plussaa: Valittavana kymmenen erilaista värinätoimintoa. Varressa kivoja nystyröitä, ja käyttöpituus on passeli. Pienesti suriseva vibraattori, jonka ääni muistuttaa hieman mehiläisen ininää.

    Miinusta: Tahmea jellymuovi ei oikein jaksa innostaa. Myös violetti väri on hieman outo valinta.
    Kymmenestä värinätoiminnosta yksikään ei ole kovin voimakas. Patterit kestävät vain pari vartin sessiota, jos pitää voimakkainta värinää päällä.

    Kenelle: Tämä sopii myös ensimmäistä vibraattoria suunnittelevalle tai perusmallista seuraavaan siirtyvälle, joka kaipaa hellää värinää. Testin pehmein

    Purple Performer -jellyvibraattori.
    Purple Performer -jellyvibraattori.

    Strategiset mitat

    • Koko pituus: 19,0 cm
    • Käyttöpituus: 15,5 cm
    • Halkaisija: 3,0-4,3 cm
    • Hinta: 29,90 euroa
    • Pisteet: 2,5/5

    2. Hiljainen minimalisti

    Joupie-silikonivibraattori

    Plussaa: Käyttäminen on yksinkertaista. Moottorissa on vain yksi voimakkuus, ja vibraattori toimii kahdella AA-paristolla. Tuote on myös kevyt, se painaa ainoastaan 82 grammaa, ja ääni on testin hiljaisimpia. Sopii myös klitoriksen kiihottamiseen, jos on tottunut hellään kosketukseen. Miellyttäväntuntuinen pinta.

    Miinusta: Vähäinen värinä. Myös ulkonäkö on hieman tylsä; toisaalta yksinkertainen muotoilu voi miellyttää pelkistetyn ulkomuodon ystäviä. 

    Kenelle: Ensimmäistä vibraattoria hankkivalle, varovaisuutta kaipaavalle. Testin hiljaisin.

    Joupie-silikonivibraattori.
    Joupie-silikonivibraattori.

    Strategiset mitat

    • Koko pituus: 18,2 cm
    • Käyttöpituus: 15,5 cm
    • Halkaisija: 2,5 cm
    • Hinta: 29,90 euroa
    • Pisteet 3/5

    1. Mielihyvämyyrä

    Miss Bi -tuplavibraattori

    Plussaa: Vaikka musta väri ja muoto tuovat mieleen pienen myyrän, se ei ole huono asia: tämä on todellinen mielihyvämyyrä. Täysin vesitiivistä vibraattoria voi käyttää suihkussa, ja se on ladattava. Mahtavana yksityiskohtana pidike, jonka ympäri saa muutaman sormen.
    Kun muut tehovibraattorit ovat helposti liian pitkiä, Miss Bi:ssä miellyttää myös sen muotoilu. Varren alaosa tuo mukavan paineen emättimeen, minkä ansiosta värinä tuntuu erittäin tehokkaalta. Sekä klitoriskiihottimelle että vibraattorille on omat värinävaihtoehtonsa. Molemmissa on kolme eri voimakkuutta ja kolme erilaista rytmiä, ja joukossa on niin supertehokasta kuin hellästi hyppelevää toimintoa. Bonuksena näppäinlukko, joka varmistaa, ettei vibraattori ala väristä esimerkiksi matkalaukussa.

    Miinusta: Jos ei pidä klitoriskiihottimesta ja voimakkaasta värinästä, musta myyrä voi olla vähän liikaa. Jos tätä innostuu käyttämään pidempään, täytyy muistaa, että voimakkaalla värinällä vibraattori toimii korkeintaan puoli tuntia. Sitten se pitää taas ladata. Myös ääni on erittäin voimakas, mutta surinan kestää nautinnon vuoksi. Pinta voi aluksi tuntua karhealta.

    Kenelle: Käyttäjälle, joka rakastaa voimakkaita vibroja. Testisuosikki.

    Miss Bi -tuplavibraattori.
    Miss Bi -tuplavibraattori.

    Strategiset mitat

    • Koko pituus: 17 cm
    • Käyttöpituus: 8 cm
    • Halkaisija: 3,0-4,1 cm
    • Klitoriskiihottimen pituus: 4,0 cm
    • Hinta: 109,90 euroa
    • Pisteet: 5/5

    Aina kemiat eivät yksinkertaisesti kohtaa. Joskus syy siihen voi olla iso, mutta toisinaan kiinnostus toiseen tyssää varsin pieneen piirteeseen.

    Vauva-lehden keskustelupalstalla on viime aikoina käyty kiivasta keskustelua siitä, mikä päällisin puolin vähäpätöinen syy sai kiinnostuksen lopahtamaan miestä kohtaan. Nyt palstalla keskustellaan samasta aiheesta toisesta suunnasta. Keskustelijat ovat jakaneet kokemuksiaan siitä, mikä pieni asia on saanut kiinnostuksen naista kohtaan lopahtamaan.

    Kokosimme keskustelusta 20 kieltämättä pikkuruista syytä, jotka koituivat potentiaalisen suhteen kohtaloksi.

    1. ”Kertoi tykkäävänsä suomenruotsalaisista. Lopetin jutun siihen.”
    2. ”Nuorempana yhden naisen hengitys haisi niin pahalle, että ravintolassa sanoin käyväni vessassa, mutta oikeasti häivyin.”
    3. ”Italialainen nainen kertoi, että hänen veljensä on todella suojeleva. Jotenkin tuli mielikuva, että jos teen pienenkin virheen, kohta on joku mafia perässä.”
    4. ”Käytti tennareita.”
    5. ”Kulki aina liukuportaita ja käytti hissiä portaiden sijaan.”
    6. ”Seksin jälkeen söi pizzaa sängyssä. Vaikka kuinka hyvä pano olisikin, niin joku raja sentään.”
    7. ”Tytön kasvonmuodoissa oli todella vahvasti jotain, mikä muistutti omaa parasta kaveriani. Oli vaikea suudella ja kolmansia treffejä ei enää tullut. Syyksi kyllä kerroin jotain muuta.”
    8. ”Suora häpykarvoitus oli minulle liikaa. Näytti siltä, kuin alhaalta olisi ollut pitkätukkainen vauva juuri putoamassa.”
    9. ”Nainen valmisti ruokaa ja laittoi kastikekauhan välillä tiskipöydälle ja sitten takaisin kattilaan huuhtelematta sitä välillä. Yöks!”
    10. ”Olin ihastunut erääseen neitoon useamman kuukauden, mutta 16-vuotiaana olin ujo ja etenin todella hitaasti. Yhden kerran näin hänen varpaansa sandaleissa, ja niiden pituudet olivat minusta väärin. Muistaakseni nimetön varvas oli huomattavan pitkä. Jostain syystä tämä lopetti ihastukseni seinään.”
    11. ”Yhdyssanavirheet. Eivät ne itselläkään aina täysin nappiin mene, mutta jos nainen ei osaa edes ihan perusasioita kuten tietokone ja päiväkoti, niin ei. Kerta kaikkiaan ei.”
    12. ”Piti aina rumia sukkia.”
    13. ”Käytti illallisesti ilmaisua dinneri.”
    14. ”Luuli, että Argentiina on Euroopassa.”
    15. ”Naisella oli tatuointi, jossa luki ’Carpe Diem’. Se oli näkyvällä paikalla ja vielä keskinkertaisesti tehty. Minullakin on tatuointeja, kyse ei ole siitä, etten pitäisi niistä. Kyse on tekstin persoonattomuudesta.”
    16. ”Eräällä naisella oli pitkät paksut hiukset, joita hän viljeli ympäriinsä. Hän oli muuten siisti, mutta irrallisia hiuksiaan ei näyttänyt edes huomaavan. Itseäni ällöttää yksikin hius tyynyllä.”
    17. ”Nainen pieraisi unissaan.”
    18. ”Käytti ensitapaamisen jälkeen tekstiviestissään todella hämmentävää sanavalintaa. Kysyi, ’saanko kosasta sua?’ Jotenkin pelästyin. Olin parikymppinen kloppi ja muutenkin kokematon. Hänen leikkisä viestinsä ampui ohi minun kohdallani.”
    19. ”Iso rako etuhampaiden välissä. Aina kun hän puhui, katseeni hakeutui väkisin hampaisiin.”
    20. ”Tyttö kertoi saaneensa joskus pahan aivotärähdyksen. Jotenkin kuvittelin, että se oli ehkä aiheuttanut jotain pysyvää. Katsoin paremmaksi olla pyytämättä numeroa, ja juttu jäi yhteen iltaan. Jälkeen päin harmitti.”
    Skylla

    Näin pienestä kiinnostus naiseen voi lopahtaa: ”Suora häpykarvoitus oli minulle liikaa”

    Noissa on aika monia kommentteja, joiden perusteella lapsi voisi lopettaa seuccaamisen, siis sellaisen instajänskäilyn ja et niincu ollaancs sillai. Noin keskenkasvuiset pojat voisi heittää alamittaisina takaisin järveen kasvamaan. Huvittavimpia tai säälittävimpiä nuo varvasjutut tai kastikekauhahomma sekä tennareiden käyttäminen. Itse pitäisin naisesta, joka on kohtalaisen rento eikä pese jokaisen käyttökerran välillä jotain kauhaa. Toki tällaisesta kärsivän poikasen kannattaa pysyä kotonaan...
    Lue kommentti