Mitä erokriisistä toipunut haluaisi sanoa heille, jotka nyt jumittavat tuskassa pääsemättä eteenpäin?

Jos pitäisi valita yksi lausahdus, joka parhaiten kiteyttää exäholistin kokemuksen, se olisi tämä: ”Järjellä tiedän, että minun täytyy siirtyä eteenpäin, mutta minusta tuntuu, etten pysty.”

Näin kirjoittaa amerikkalainen psykologi Lisa Marie Bobby kirjassaan Exäholisti – Kuinka pääset irti entisestä (Nemo).

Exäholisti. Kalskahtaa ikävältä. Tarkoittaako se alkoholistin lailla otteensa menettänyttä reppanaa, joka ei pysty hallitsemaan käytöstään kariutuneen parisuhteensa raunioilla?

Ei. Bobbyn mukaan vähintään 95 prosenttia eronneista jää jollakin tapaa kiinni menneeseen, mikä aiheuttaa kalvavaa kipua. Niin aivomme toimivat.

Bobby pyrkii osoittamaan, että menetetystä rakkaudesta kyllä toipuu, mutta ei ilman huutoa ja itkua. Bobbyn esittelemien tutkimusten mukaan aivomme koukuttuvat rakkauteen kuin päihteisiin. Narkomaanin tavoin janoamme epätoivoisen pakkomielteisesti sitä, joka kerran toi mielihyvää. Vahvan kiintymyssuhteen katkaiseminen on hitonmoinen urakka.

Tarkkaan ottaen jäämme koukkuun ihmiseen, jota ei enää ole olemassa – mielikuvaan tai toiveeseen, että ex-kumppani muuttuisi haluamallamme tavalla ja saisimme elää onnellisina hautaan saakka. Tälle harhalle on yksi vaihtoehtonäkymä: ikuinen yksinäinen ilottomuus.

Vahvan kiintymyssuhteen katkaiseminen on hitonmoinen urakka.

Jos eroaminen käy helposti, olet Bobbyn mukaan käsitellyt asiaa pitkään mielessäsi jo suhteen aikana tai sitten et ole koskaan rakastanutkaan syvästi. Muissa tapauksissa edessä voi olla pitkäkin toipumisprosessi. Bobby on laatinut exäholisteille 12 askeleen ohjelman, sillä sydämensä särkenyt tarvitsee tukea.

1. askel: Myönnä faktat

Toipuminen voi alkaa vasta, kun myöntää tosiasiat: Suhde on lopullisesti ohi. Minun on päästävä siitä irti ja yli.

Hei, olen Mari ja olen exäholisti.

Kamala lause, koska sen sanominen hävettää. Kukapa ei haluaisi lausua ex-rakastetulleen kauniita jäähyväisiä ja lipua sitten tyynesti, aikuismaisesti, takavasemmalle. Erotuskassa arvokkuuden säilyttäminen vain on vaikeaa. ”On normaalia seota, kun elämän tärkein ihmissuhde katkeaa”, Bobby muistuttaa.

Tietysti täytyy pitää huoli, ettei muutu sairaalloiseksi vainoojaksi, mutta exän Facebook-päivityksen aiheuttama ripsivärivaluma on aivan tavallinen romahdus. Sellaiset kannattaa kyllä minimoida heti lopettamalla someseuranta kokonaan. Eihän alkoholistikaan voi lääkitä tuskaansa tuopilla. Pakottava tarve yytsiä exän uusia kuvioita – ja etsiä vihjeitä siitä, että tämä kaikesta huolimatta vielä välittäisi – katoaa ajan myötä, kun malttaa pysyä poissa.

Silloin voi taputtaa itseään: eteenpäin on menty. Ehkä vuosien päästä yhteisten ystävien juhlissa voi vaihtaa jo kevyesti kuulumisia, mutta tässä vaiheessa on silkkaa kidutusta kuvitella hänen uutta onneaan.

Koska ajatukset kuitenkin ovat kurittomia, kannattaa opetella vaikka meditoimaan. Kyse ei ole sen mystisemmästä kuin hengittämisen muistamisesta. Ja siitä, että itsetuntoa nakertavat tunteet eivät ole faktoja vaan ohimeneviä ajatuksia.

2. askel: Kaadu tukiverkkoon

Raastavinta erossa on itsetunnon romahtaminen. Ääni pään sisällä jäkättää, ettet ollut rakkauden arvoinen etkä tule enää koskaan olemaankaan. Sumea mieli kiertää kehää: Mitä tein väärin? Mikä minussa on vikana?

Sumea mieli kiertää kehää: Mitä tein väärin? Mikä minussa on vikana?

Sureva on läheisilleen tuskastuttavaa seuraa, jota tekee mieli komentaa: Lopeta! Päästä jo irti! Mene herrantähden eteenpäin! Tismalleen sitä exäholisti itsekin tahtoisi, mutta käskeminen vain lamaannuttaa. Mitä enemmän sureva yrittää jumittavaa tuskaansa selittää, sitä enemmän kuulija turhautuu.

Silloin on onni, jos lähipiiriin kuuluu tyyppejä, jotka ovat itse käyneet eron läpi. ”Muru, paha mieli kuuluu asiaan. Se menee kyllä ohi”, rakas ystävä jaksaa toistaa, kun olet jälleen kerran soittanut hänelle itkupuhelun. Luurin laskettuasi olosi on keventynyt. Näistä ystävistäsi olet jälkikäteenkin hyvin kiitollinen.

”En jaksa tuota vellomistasi”, saattaa joku ajattelematon puolestaan sanoa, mutta silloin kannattaa kääntyä vaikkapa ero-oppaiden puoleen. Niistä selviää, että vellovat tunteesi ovat aivan normaaleja. Eronneen pää on sekava, mutta kaaosta voi alkaa lempeästi jäsentää.

3. askel: Käytä oljenkorret

Piilossa ei ole syytä surra. Kun avaudut, voit huomata ihmisten tarjoavan anteliaasti oljenkorsia. Elämäntaito-oppaita, podcasteja, terapeuttien puhelinnumeroita.

Psykoterapiassa itkin vastaanoton nessut räkäisiksi riekaleiksi, minkä jälkeen terapeutti kiikutti eteeni hätäisesti vessapaperirullan.

Kun tuska on suurin, tarttuu melkein mihin tahansa lohdukkeeseen. Psykoterapiassa itkin vastaanoton nessut räkäisiksi riekaleiksi, minkä jälkeen terapeutti kiikutti eteeni hätäisesti vessapaperirullan. Toisen ystäväni suosituksesta kävin kyynelehtimässä myös Rosen-terapiassa, kolmas neuvoi mindfulness-kurssille ja neljäs talutti hathajoogaan. Kun tarpeeksi etsii, löytää varmasti jotain itselleen sopivaa.

4. askel: Rakenna itsetuntoa

Tässä kohtaa alat Bobbyn mukaan ”ymmärtää, ettei tarinasi ole niin outo ja uniikki”. On lohdullista tajuta, ettei ole universumin ainoa surkea matonen.

Ero raatelee itsetunnon, joten arvottomuuden tunteesta pääseminen vaatii ponnistelua. Siinä auttavat myötätuntoiset ystävät, mutta myös itse on tartuttava lusikkaan. Bobby ei ole ainoa asiantuntija, joka neuvoo aloittamaan itsestään huolehtimisen viimeistään nyt. Keskity ensin siihen, että söisit, nukkuisit ja liikkuisit riittävästi.

Kuntoilemaan patistaminen saattaa raivostuttaa, mutta kaiken tiedon valossa näyttää kiistattomalta, että teet mielellesi jättipalveluksen raahautumalla lenkille tai jumppaan. ”Nopein, halvin ja helpoin tapa auttaa itseäsi”, väittää Bobbykin.

Entisestä liikunnanvihaajasta voi tulla vaikka himojuoksija. Siinä ei sinänsä ole mitään erikoista: googlaamalla löytyy lukemattomia tarinoita siitä, kuinka juoksu on auttanut eron yli. On keksitty jopa termi breakup marathon, eromaraton.

Tietysti erosta voi selvitä juoksematta maratonia, mutta ei puolikkaasta haittaakaan ole.

Tietysti erosta voi selvitä juoksematta maratonia, mutta ei puolikkaasta haittaakaan ole. Kesäkuussa 40 vuotta täytettyäni kipitin elämäni ensimmäisen puolimaratonin. Maalisuoralla hurranneen ystäväni silmät kostuivat: ”Olen niin ylpeä sinusta!” Itsekin liikutuin.

Minähän pystyn vaikka mihin! Itsensä voittaminen on mahtava tunne. Jättiloikka itsetunnonkorjaustalkoissa.

5. askel: Kysy vaikeita

”Päätä tulla vahvemmaksi, viisaammaksi ja onnellisemmaksi ihmiseksi”, kehottaa Bobby. Kysy itseltäsi esimerkiksi: Mitä tapahtui? Miten tulin niin riippuvaiseksi ihmisestä, joka nyt aiheuttaa tuskaa?

Kyse ei ole siitä, millainen exäsi on, vaan sinusta itsestäsi. Älä syytä ketään vaan pohdi omia tarpeitasi ja parisuhdemallejasi, jotka olet perinyt jo lapsuudenkodistasi. Kun ne tiedostaa, niitä voi muuttaa. Voi vaikka tajuta reagoineensa kaikkeen pelolla ja päättää tulla rohkeammaksi. Aloitin avantouinnista.

6. askel: Pyydä palautetta

Meillä kaikilla on sokeat pisteemme, joten Bobby neuvoo kysymään ystäviltä, miten he näkevät sinut ja edesmenneen suhteesi.

Koska olet kursimassa itsetuntoasi vaivalla kokoon, valitse luotettuja, joiden kritiikki rakentaa. Kun sisko täräyttää, että ”no olithan sinä usein ihan hirveä”, seuraa tietysti riita. Ehkä sen olisi voinut kivemminkin muotoilla, mutta haastaahan se pohtimaan oman käytöksen syitä.

Ei ole helppo myöntää luonteensa vajavaisuuksia, mutta ihmeellisesti raatorehellisyys lopulta vapauttaa. Siitäkin voi repiä iloa, että elämä pakotti tähän karmeaan prosessiin nyt. Mahdollisesti oivallan jotain tärkeää, osaan jatkossa elää viisaammin ja säästyn katumukselta kuolinvuoteella.

7. askel: Hahmota uusi tulevaisuutesi

Ihminen pystyy muuttumaan, mutta tahtoa ja työtä se kysyy. Hyödynnä paras motivaatio: halu olla entistä onnellisempi. Mikä sinulle on tärkeää? Mitä odotat elämältäsi? Millainen tyyppi haluat olla?

8. askel: Toimi!

Itsetutkiskelun tuloksena saatoit löytää vaikkapa oman epävarmuutensa takia hyökkäävän kontrollifriikin, joka ei kestä heikkoutta itsessään eikä siksi toisissakaan. Mitä aiot tehdä sille nyt?

”Oivallus ei riitä. Vaikka tietäisit olevasi tietynlainen ja vaikka tietäisit miksi, se ei muuta mitään. Sinun täytyy aktiivisesti muuttaa tilannetta käytökselläsi.”

9. askel: Pyydä anteeksi

On mahdollista, että huomaat myös loukanneesi läheisiäsi ja kadut virheitäsi. Bobby neuvoo kirjoittamaan anteeksipyyntökirjeitä. Itsellesi myös. Aloitin näin: ”Olen elänyt huolimattomasti...”

10. askel: Anna anteeksi

Kärsimys jalostaa vain, jos se ei katkeroita. Siksi kannattaa pyrkiä antamaan itselleen ja muille anteeksi ainakin omassa mielessään. Tavoitteena ei ole muuttua pyhimykseksi. Todennäköisesti vain on niin, että pidät itsekin enemmän itsestäsi, kun kehität myötätuntoasi.

Todennäköisesti vain on niin, että pidät itsekin enemmän itsestäsi, kun kehität myötätuntoasi.

11. askel: Uusi, uljas elämä

Kun tuntee menettäneensä koko minuutensa, on vaikea nähdä ero huikeana mahdollisuutena. Usko silti, että vuoden kuluttua näky voi olla jo täysin toinen. Bobbykin kirjoittaa: ”Saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta toipumisen myöhäisvaiheita elävät exäholistit sanovat usein: Se oli ihan kamala kokemus, mutta olen sen myötä oppinut itsestäni niin paljon, että olen iloinen, että niin kävi. Jos en olisi kokenut sitä, en olisi se ihminen, joka olen nyt.”

Jos on aidosti kiinnostunut kehittymään, tuloksiakin pitäisi näkyä.

”Pakko sanoa, että olet vuodessa muuttunut tosi paljon. Eikö se tunnukin mahtavalta? Se, että halusit muuttaa elämääsi ja pystyit tekemään sen ihan itse?” ystäväni sanoi hiljattain kuohuviineillä.

Se todellakin tuntuu mahtavalta, mutta ihan yksin en siihen olisi pystynyt.

12. askel: Joka apua saa, sitä tajuaa myös antaa

Ehkä parasta erokriisissä on se, että ystävistä tulee läheisempiä. Heidän rakkautensa on ihmeellistä, ja heitä voin kiittää myös arkeni muuttaneista uusista harrastuksista. Juoksu, jooga ja meditaatio ovat tuoneet elämääni mielenrauhaa ja iloa, joista ennen en tiennyt mitään.

Ehkä parasta erokriisissä on se, että ystävistä tulee läheisempiä. Heidän rakkautensa on ihmeellistä.

Kun on selvinnyt mankelista toisten myötätunnon avulla, olisi aikamoinen törppö, jos ei haluaisi antaa takaisin. Mitä siis sanoisin niille itkuisille mytyille, joista tuntuu, ettei tuska väisty koskaan?

Sanoisin: sinä et ole yksin.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Oletko saanut työpaikan tai kaveripiirin hankalan ihmisen maineen? Saatat kantaa muidenkin murheita harteillasi.

Jokainen tuntee tyypin, joka on vähän hankalan ihmisen maineessa. Hänet, joka ärähtää silloin, kun muut ovat hiljaa. Nostaa työpaikan ongelmat tapetille ja tulistuu hetkessä nollasta sataan.

Hän ei ehkä olekaan niin hankala kuin kuvittelet. Hän on vain jumiutunut rooliinsa, sanoo psykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Pyykkösen mukaan on hyvin tavallista, että omaksumme ihmissuhteissa jonkin tutun, tiedostamattoman roolin. Yksi on aina hiljainen sivustaseuraaja, toinen kiukuttelija, kolmas se, joka pitää tunnelmaa yllä. Hän tsemppaa silloinkin, kun toiset valittavat.

Kiukuttelijan rooli on kantaa ärtymystä muidenkin puolesta. Hän osaa näyttää myös ikävät tunteensa ja sanoo ääneen sen, mitä muut eivät uskalla.

– Ihminen ei itse usein tajua joutuneensa siihen rooliin, Pyykkönen sanoo.

Hän kertoo esimerkin työpaikalta. Kun eteen tulee hankala tilanne, on kaksi mahdollista tapaa toimia. Ensimmäinen on se kypsempi: Ongelmista puhutaan suoraan ja avoimesti. Esimies tukee tunteiden ilmaisua, ja tilanne käydään yhdessä läpi.

– Toinen on se tavallisempi. Jotain hankalaa nousee tietoisuuteen, mutta koetaan, että omasta kiukusta ei voi sellaisenaan kertoa, Pyykkönen sanoo.

– Monessa ryhmässä ei saa olla vihainen tai kertoa pettymyksistään. Se on pulmallista. Tunne ei katoa mihinkään, vaikka sitä ei ilmaisisi.

”Tunne ei katoa mihinkään, vaikka sitä ei ilmaisisi.”

Tällaisessa tilanteessa käy usein niin, että joku muu ottaa tunteen kantaakseen.

– Jokaisen lähipiirissä on joku, joka on herkempi ilmaisemaan pettymystä. Hän saattaa olla hankalan ihmisen maineessa. Tämän ihmisen kannettavaksi on annettu muidenkin kiukku.

Pyykkönen kutsuu ilmiötä syntipukki-ilmiöksi: siinä äänekkäästi mielipiteensä ilmaiseva ihminen leimataan hankalaksi, vaikka oikeasti hän vain sanoittaa sen, mitä kaikki muutkin hiljaa mielessään ajattelevat.

– Se on iso vääristymä vuorovaikutuksessa. Ihminen ei usein ole niin hankala kuin muut haluavat nähdä.

Hyvässä suhteessa rooleja ei tarvita

Pyykkösen mukaan roolien ottaminen on hyvin tavallista. Niitä muodostetaan kaikissa sellaisissa ihmissuhteissa ja yhteisöissä, joissa ei ole mahdollista ilmaista itseään vapaasti.

Se, millaisen roolin kukin saa, riippuu sekä ryhmästä että ihmisestä itsestään. Ryhmällä voi olla tilausta tietynlaiselle tyypille, mutta jokaisella on myös taipumusta tietynlaiseen käyttäytymiseen. Esimerkiksi jos lapsuudenperheessä ei ole ilmaistu kiukkua, sitä ei ehkä osaa näyttää aikuisenakaan.

– Jos taas on aina ollut totuuden torvi ja saanut tuntea sen nahoissaan, piirteen tuo ryhmään, jossa sille on tarvetta, Pyykkönen selittää.

Hyvissä ihmissuhteissa rooleja ei tarvita: kukin saa olla sellainen kuin on ja ilmaista tunteitaan vapaasti.

– Joissakin porukoissa vain on kevyt ja kiva olo. Sellainen voi muodostua hoitavaksi ihmiselle, joka on aina nähty hankalana.

”Jos ajatellaan, että tunteet eivät kuulu työpaikoille, mennään takuulla metsään.”

Rooleja muodostuu usein työpaikoilla, joilla ongelmista ei uskalleta puhua ääneen. Pahimmillaan ne saattavat johtaa uupumukseen tai työpaikkakiusaamiseen. Pyykkösen mielestä on tärkeää, että esimies sietää myös negatiivisia ja epämiellyttäviä tunteita.

– Jos ajatellaan, että tunteet eivät kuulu työpaikoille, mennään takuulla metsään. Tulemme kaikki kokonaisina työpaikalle. Emme voi siivuttaa osaa meistä juustohöylällä ja jättää kotiin. Kun sen hyväksyy, on jo pitkällä.

Rooleista ei aina ole mitään haittaa, mutta jos oman roolin kokee rajoittavaksi tai ahdistavaksi, sen tunnistaminen on tärkeää.

Aloita pohdiskelu miettimällä, miten missäkin ryhmässä toimit. Muututko lapsuudenkodissasi aina kiukuttelevaksi teiniksi? Riitelettekö parisuhteessa aina samasta asiasta? Kerrotko toisille suoraan, miltä sinusta tuntuu, vai oletatko, että heidän pitäisi kyllä tietää?

Kokemusasiantuntija antaa vertaistukea ja tsemppiä niille sinkuille, jotka saavat edelleen osakseen ihmettelyä, päivittelyä ja neuvoja.

Voimakirja sinkkunaiselle – eli mikä? Annetaanko valmennusta Tinder-onnistumisiin, vai nasevia vakiovastauksia parisuhdetilanteesta uteleville? No kumpaakin: kirjailija, toimittaja ja life coach  Satu Väisänen on kirjoittanut Sinkun elämää -teoksensa sillä ajatuksella, että samassa kirjassa on vähän self helppiä, paljon vertaistukea, neuvoja parempaan deittailuun sekä omaelämäkerrallisuutta.

Idea kirjaan syntyi pari vuotta sitten, kun Satu löysi itsensä tilanteesta, jossa parisuhteissa elävät puolitutut jakoivat hänelle neuvoja ja sääliä.

– Mietin, onko edes todellista, että elämääni puututaan vielä nelikymppisenäkin. Ehkä eri elämäntilanteessa elävälle tulee mieleen, että sinkku voi haluta neuvoja – mutta itse haluan ennen kaikkea tsempata!

42-vuotias Väisänen kuvailee itseään ikisinkuksi. Hän on nykyään tyytyväinen elämäänsä, mutta hänen vanhoista päiväkirjoistaan näkyy stereotyyppisiä sinkkuvaiheita kuten parikymppisen villiä biletystä ja kolmekymppisen epätoivoa.

Mä alan olla jo liian epätoivoinen. Miehet haistaa sen, vaikka mä yritän peittää sen. Mut jotenkin se epätoivo nyt jysähti. Ensin X oli musta niin kiinnostunut, mutta se iskikin jonkun toisen heti, kun käänsin selkäni. Miten mä voin muka ottaa asiat kevyesti, jos mua koko ajan kusetetaan!

Vanhojen päiväkirjakatkelmien lukeminen ja julkaiseminen tuntui Satusta hullun hommalta, mutta oli myös opettavaista.

– Minut auttoi aikanaan ulos epätoivosta se, kun löysin oman intohimoni kirjoittamisesta: oli jotain, missä olen hyvä. Kun alkaa olla tyytyväinen elämäänsä, lakkaa olemasta riippuvainen muiden hyväksynnästä eikä halua viettää aikaa kenen tahansa urpon kanssa.

Lupaat kertoa, miten miesmaku parannetaan. Miten?

Se on pitkä prosessi, jossa on kysymys itsearvostuksesta. Se, mitä ihminen ajattelee itsestään, jotenkin väreilee energiana ulospäin ja vetää puoleensa tietynlaisia miehiä. Minäkin olen hyysännyt moniongelmaisia tyyppejä, ja minua on kohdeltu tosi huonosti, mutta jossain vaiheessa tilanne muuttui: huomasin, että minulle kirjoittelevat tosi fiksut miehet. Siinä kohdassa, kun ulkoiset asiat alkoivat merkitä minulle vähemmän kuin ennen, miestyyppinikin muuttui fiksummaksi.

Tutkija on väittänyt, että sinkulta on virhe viettää nolla-aikaa eli tehdä muuta kuin etsiä aktiivisesti parisuhdetta. Mitä mieltä olet?

Jos katsoo pelkästä pariutumisen näkökulmasta, joku aika voi näyttää nolla-ajalta. Oikeasti se voi olla hemmetin hyvää elämää. Sinkut harrastavat ja matkustavat, elävät aktiivisesti. Ei se minusta kuulosta nolla-ajalta, ennemmin kymppiajalta! On vaarallista ajatella, että vain parisuhde voi tuoda onnen.

Onko fiksun naisen ihan mahdollista löytää fiksu mies?

On, fiksuja miehiä on. Mutta voi olla, että koulutettujen naisten rima nousee ja he haluaisivat parisuhteelta älyllistä puolta. Haluavatko miehet sitä? Oma tuntumani on, että miehet ovat sillä tavalla yksinkertaisia otuksia, että he haluavat hyvää oloa ja huolenpitoa. Monet eivät kaipaa älyllistä keskustelua ja tsemppaamista kotona vaan rentoutta.

Entäs, jos ei löydä: miten eletään sinkkuna onnellisesti elämän loppuun asti?

Unohtamalla ulkoiset paineet pariutumiseen. Ei se oikeasti ole välttämätöntä. Sinkkuna voi olla yhtä lailla onnellinen kuin suhteessa, jos elämä on balanssissa eikä keskity liikaa siihen, että ”multa puuttuu!”.

Miten sinkku voi estää mielialan notkahtamisen juhlapyhinä, kun muut viettävät perhe- ja parisuhdeaikaa?

Minulle juhannus on ollut aina vaikein juhlapyhä: kavereista ei kuulu mitään, kaikki häipyvät perheineen mökeille, itse jää vähän yksin. Neuvoni on miettiä, mitä sellaista voisi tehdä yksin, mistä tulisi hyvä mieli. Vietin itse kerran loistavan juhannuksen yksin Tallinnassa. Se oli tosi kiva reissu – siellähän ei juhannusta vietetä. 

Mitä parisuhteelliset eivät tajua sinkkuudesta?

Sitä, miten rankkaa deittailu voi olla, ei pelkästään iloista sutinaa. Panet itsesi peliin, toivo herää aina uudestaan – ja sitten sinua ei huolita tai vastapuoli vain katoaa, vaikka viestittelet. On vaikeaa kuvitella, miten paljon sellainen kirpaisee. 

Haluaisitko parisuhteen?

Jos tapaisin jonkun, jonka kanssa viihdyn paremmin kuin yksin, niin totta kai. Käväisen aina välillä Tinderissä ja treffeillä, mutta en ota paineita: parisuhde ei ole tällä hetkellä erityinen haave.

Lämpimät kelit, iloiset ihmiset ja vähenevät vaatteet sytyttävät deittailuvietin. 

Kesällä lempi leiskuu ja Tinder pirisee talvea tiuhemmin, kertoo arkikokemus. Siksi tylsät pönötykset kahvilassa tai pimeät leffasalit kannattaa unohtaa kesän kynnyksellä lopullisesti. 

Juuri nyt on mitä otollisin aika piristää parisuhdetta tai napata itselleen kesäheila. Jos treffailusta on aikaa, näillä ohjeilla selviydyt ensimmäisistä treffeistä. 

Keräsimme kuusi ennakkoluulotonta ideaa, joilla kesätreffeihin saa aivan uudenlaista nostetta.  Soveltaminen on sallittua!

1. Rentoa ulkohengailua

Hakekaa noutoruokaa tai ottakaa matkagrilli mukaan ja suunnatkaa hiljaiselle rannalla tai kalliolle fiilistelemään auringonlaskua ja kesäiltaa. Myös kauniit näköalapaikat ovat lyömättömiä kohteita. Napatkaa reppuun pullo punkkua, huopa ja matkakaiutin. Kauniissa paikassa ja hyvässä seurassa tunnit kuluvat juosten, ja illan viiletessä voitte hakeutua vaivihkaa saman viltin alle.

2. Piiloon puiden latvoihin

Jos olette molemmat aktiivisia tyyppejä, menkää muutamaksi tunniksi kiipeilypuistoon. Aikuisille sopivia kiipeily- ja köysipuistoja on noussut ympäri Suomea pilvin pimein. Puistoissa saa hien pintaan, ja jännittävät ja hauskat treffit on taattu.

3. Metsään siitä!

Jos haluatte täysin oman rauhan, tehkää retki metsään, kansallispuistoon tai luontopolulle. Tehkää kävelylenkki, poimikaa mustikoita ja istahtakaa nuotiolle. Metsätreffit ovat rennot, eivätkä savunhajuiset vaatteet haittaa. Paistakaa makkarat avotulella ja muistakaa ottaa termarikahvit mukaan! Nuotiolla on helppo grillata jälkkäriksi banaaneja, joihin on sulatettu suklaata sisään.

4. Intiimille pulahdukselle

Onko kaupungissasi syrjäisiä uimarantoja tai hyppypaikkoja kallioilla? Lähtekää yölliselle uimareissulle lämpimänä kesäiltana, sillä kahdenkeskinen uinti lähentää kummasti.

Pinnalla pussailu on parasta, ja rohkein pari unohtaa uikkarit kotiin!

5. Fillarit alle!

Polkekaa ympäri kaupunkia ja pysähtykää jokaiseen kivaan kahvilaan. Pakatkaa mukaan pussikaljat ja ottakaa huilitauko parhaimman näköiseen paikkaan. Vaihtoehtoisesti voitte hakea ruokakaupasta rasian jäätelöä ja kaksi lusikkaa. Fillaritreffit ovat parhaat ilman aikataulua.

6. Karkumatka autolla

Jos teillä on kokonainen päivä aikaa toisillenne, ajakaa päiväksi johonkin kauniiseen kesäpaikkaan. Helsingistä pääsee nopeasti Porvooseen tai Hankoon. Selvittäkää parhaat ruokapaikat ja kiertäkää kaupunki rauhassa. Auton kanssa on helppo olla spontaani ja vaihtaa maisemaa nopeasti.

Pienistä ja melko merkityksettömistä valheista ei tarvitsekaan potea huonoa omatuntoa – päinvastoin, toteaa asiantuntija.

Kukapa meistä ei olisi valehdellut puolisolleen tai ystävälleen, jotta olisi välttynyt nololta tilanteelta tai läheisen mielen pahoittamiselta. Omien valkoisten valheideni listaan lukeutuu ainakin uusien vaatteiden hintojen pyöristäminen alaspäin, jotta puoliso ei tietäisi, kuinka paljon rahaa palkastani todella käytän niihin.

Valkoisista valheista on kyse myös silloin, kun kumppanin “onko kaikki hyvin” kysymykseen vastaa “kyllä”, vaikka niin ei olisikaan. Aina ei vain jaksa valittaa tai tapella. Ja jos väsymys iskee juuri ennen sovittuja iltapalatreffejä, joskus on helpompi vedota lasten sairastumiseen tai huonoon oloon, kun ei halua loukata toista myöntämällä, ettei vain juuri tänään jaksa.

Lue, mitkä 7 valkoista valhetta helpottavat elämää huomattavasti.

Vähän omatunto kolkuttelee, mutta aina siihen ei ole syytä!

Näin kertoo professori Kimmo Kaski, joka on tutkinut valehtelua Oxfordin yliopistossa yhdessä psykologi ja antropologi Robin Dunbarin kanssa. Kaski ja Dunbar tutkivat muun muassa sitä, millaisia vaikutuksia valehtelulla voi olla ihmisyhteisöissä. Kasken mukaan kaikki valehtelu ei ole samanlaista:

– On olemassa niin sanottua prososiaalista valehtelua, mikä on tällaisten valkoisten valheiden kertomista. Niillä pyritään säilyttämään erilaisia ihmissuhteita, kuten oma parisuhde. Sitten on antisosiaalista valehtelua, jolla pyritään joko vahingoittamaan tai saavuttamaan omaa etua suhteessa toiseen ihmiseen.

Antisosiaalinen valehtelu heikentää ihmissuhteita, mutta valkoiset valheet puolestaan auttavat pitämään niitä koossa.

– Jos on tiukka ja hyvä sosiaalinen yhteys toiseen henkilöön, siinä on varmasti pyrkimys säilyttää sitä yhteyttä – siksi kerrotaan korkeintaan valkoisia valheita, Kaski sanoo.

Pienistä valheista voi siis olla hyötyä. Jatkuvaan valehteluun ei tietenkään kannata pyrkiä, mutta jos valkoinen valhe lipsahtaa aina silloin tällöin ilmoille, ei kannata huolestua – se kertoo tavoitteesta säilyttää itselle rakas ihmissuhde.