Ne tuovat mukanaan kaikkea värikästä, ja joskus synkkää. Kuva: Shutterstock
Ne tuovat mukanaan kaikkea värikästä, ja joskus synkkää. Kuva: Shutterstock

Ja jos joku katuisi, uskaltaisiko hän sanoa ääneen?

Jos ei olisi lapsia, lähtisin töiden jälkeen suoraan vaikka skumpalle, tai rannalle. Tapaisin kavereita paljon enemmän, harrastaisin enemmän.
 
Kukas se siinä haaveilee? Kahden alle kouluikäisen lapsen äiti Airi, 37, mutta ei tietenkään omalla nimellään. Jos meillä on vielä muutama tabu olemassa, niin yksi on vaihdevuodet ja toinen se, jos miettii, miksi ihmeessä menikään tekemään lapsia.

Kamalan paljon pakollista

”Ei sitä sitten kadu! Ennemmin katuu, jos jättää lapset hankkimatta”, sanoo wanha kansa aina ihmisille, jotka miettivät, pitäisikö lisääntyä vai ei. Nämä puolestaan miettivät, että mitä jos katuukin – kukaan ei vain kerro totuutta, koska perheelliset haluavat promota omia valintojaan? Jotta muillakin olisi vaikeaa?

– Se siinä juuri on: jos ei ole tehnyt lapsia, ei tiedä, mitä vaille jää. Kun on lapsia mutta ehti myös elää lapsettomana, on mihin verrata. Harvempi haluaisi lapsia, jos pääsisi kokeilemaan kumpaakin elämää, Airi sanoo.

Oman ajan puute on Airin mielestä vanhemmuuden ikävin asia. Enää ei pysty tekemään mitään ex tempore: ensin pitää hakea lapset tarhasta ja tehdä ruokaa. Omat menot täytyy sopia monen ihmisen kesken, kalenterin kanssa, viikkoja etukäteen. Elämä on asioiden suorittamista, rutiineista ei tule loppua. Toisaalta omat lapset ovat viehättävimpiä tyyppejä, mitä Airi tuntee.

Ei heitä tietenkään kadu.

– Ei heitä tietenkään kadu. Ajatus, että heille sattuisi jotain, on kauhea. Ehkä katumus ei olekaan oikea sana. On vain sellaisia hetkiä, jolloin miettii että voisi olla toisinkin. Vapaudenkaipuuta.

Rohkea Victoria

Lasten hankkiminen on aivan vapaaehtoista nykyajan länsimaissa. Toisekseen se ei ole kaikille mahdollista: yllättävän moni ei saa lasta, vaikka toivoisi.
 
Siksi tuntuu eksoottiselta löytää brittilehdestä nimellään, kuvan kanssa, puhuva Victoria Elder, joka kertoo katuvansa lisääntymistään. Hänen lapsensa, nyt 17-vuotias tytär, oli aikanaan hyvin toivottu, ja silti Victoriasta tuntui ensi hetkestä alkaen, että tuli tehtyä virhe. Jos hän nyt saisi uuden elämän, hän valitsisi lapsettomuuden ja hankkisi mieluummin koulutuksen.

Asian kertominen Guardianille kuulostaa yhtä fiksulta kuin että postaisi kissantappovideon nettiin ja jäisi odottelemaan palautetta. Sitä tulikin: itsekeskeinen, narsistinen, psykopaattinen, hoidon tarpeessa, alapa aikuistua, sääliksi käy tytärtä.

No niin käy! Lapsihan on aivan hyvä syy olla sanomatta ääneen, vaikka lisääntyminen kaduttaisikin: miltä sellainen tuntuu jälkikasvusta? Victoria Elder toteaa, että tytär on hänelle hyvin rakas eikä kyse ole ollenkaan sellaisesta katumuksesta, ja tytär vahvistaa: “Ei se sitä ole, ettei äiti rakastaisi minua – ei minusta ole koskaan tuntunut siltä. Lapset vain voivat käydä hermoille.”

Victoria Elder sai myös positiivisia kommentteja: vihdoinkin joku uskaltaa sanoa ääneen tabun, tuolta minustakin on tuntunut!

– Ihmiset eivät halua kuulla, että äidit eivät halua olla äitejä, Elder pohti.

Ei sitä kadu

Olisiko näin: ihmisiä suututtaa, kun joku sanoo ääneen tabun? Onko tässä asia, josta on yhteiskuntarauhan nimissä vain parempi olla hiljaa?

– En usko, että siinä on tabusta kysymys, sanoo professori Katariina Salmela-Aro Jyväskylän yliopistosta.

Ennemmin on Salmela-Aron mukaan niin, että vanha kansa on oikeassa: harva sitä sitten katuu. Hän on ollut mukana tutkimassa siirtymää vanhemmuuteen, ja katumuksestakin on kysytty. Luottamuksellisissa haastatteluissa on selvinnyt, että ihmiset eivät kadu hankkimiaan lapsia.
 
– Niitä asioita kadutaan, joita on jäänyt tekemättä. Lapsia, joita ei hankkinut. Koulutusta, joka jäi kesken, harrastuksia jotka lopetti ja ystävyyssuhteita, jotka päästi hiipumaan, Salmela-Aro luettelee.
 
Salmela-Aron mukaan ihminen on sopeutumiskykyinen: lapsen tuoma muutos järkyttää aluksi, mutta pian siihen tottuu. Lapsi tuo mukanaan kyllä ikäviäkin asioita, kuten laskevaa parisuhdetyytyväisyyttä ja masennusta. Ylipäänsä kaikki muuttuu, fiilikset ja tavoitteet elämässä.

–  Joidenkin tyytyväisyys voi lisääntyäkin, mutta yleensä muutos on negatiiviseen suuntaan. Tulee päivittäisiä harmituksen hetkiä, mutta ei varsinaista katumusta.
 
Tutkimusten mukaan käy keskimäärin näin: ennen vauvan syntymää menee hyvin, syntymän jälkeen onnellisuus vielä vähän kohoaa, ja sitten se lähtee laskusuuntaan. 2-vuotiaiden lasten vanhemmat ovat elämäänsä tyytymättömämpiä kuin olivat ennen lisääntymistä.

Salmela-Aro miettii, olisiko yhteiskunnallisesti fiksua korostaa nykyistäkin enemmän sitä, miten paljon lapsen saaminen muuttaa elämää.

Niitä asioita kadutaan, joita on jäänyt tekemättä.

– Se on kuitenkin hirvittävän iso muutos. Ihmisille saattaa tulla edelleen yllätyksenä, mitä siinä tapahtuu: pienet pakolliset asiat täyttävät elämän ja yksinkertaisetkin jutut muuttuvat vaikeiksi. Voisi olla helpottavaa, jos ihmiset tietäisivät, että niin käy kaikille.

Saa valittaa

Ei voi sanoa, että vanhemmuudesta ei saisi Suomessa valittaa. Jos kysytään seniorikansalaisilta, täällä ei muuta tehdäkään kuin kitistään, vaikka lapsiperheet nauttivat monenlaisista eduista. Nykyään saa jo isä tai äitikin sanoa, että

-    on väsynyt tai masentunut
-    hiekkalaatikon laidalla on tylsää
-    on kyllästynyt pyyhkimään räteillä erilaisia pintoja
-    huutaa lapselle suutuspäissään
-    haluaisi takaisin entisen huumorintajunsa
-    painuisi mielellään viikoksi Torremolinokseen ihan yksin
-    haaveilee itse asiassa yhteishuoltajuudesta, jolloin saisi joka toisen viikon itselleen!

Listaan saa paljon jatkoa internetistä. Facebookissa on ryhmä, jonka nimi on I Regret Having Children, 7436 jäsentä. Ryhmään postatut vuodatukset näyttävät tosiaan siltä, että elämä ei ottanut lapsen jälkeen käännettä parempaan. Mutta katumusta enemmän taitaa olla kysymys masennuksesta, väsymyksestä tai siitä, että lapsiperheen arki ottaa päähän – oma lapsi ei niinkään.

”Eniten vihaan sitä, että se tuo elämääni vääriä ihmisiä. Myrkyllinen äitini, ikävä eksä, kaikki koulun hahmot, ilkeät lapset puistossa ja heidän vanhempansa”, tilittää joku.

Neuvoja tarjolla

”Ei kannata hankkia, ei oo kivaa. Älä ihmeessä hanki.” (Mies, 31, humalassa)
 
Airi muistelee työkaverinsa varoitelleen näillä sanoilla vuosia sitten.
 
–  Ainoa, joka ei suositellut lisääntymistä! Ymmärrän kyllä, mistä se sanoma kumpusi.

Airi ajatteli pitkään, ettei hankkisi ollenkaan lapsia. Mutta mies halusi, ja uteliaisuus voitti, ja biologiakin – tuli vauvakuume. Ja onhan se niinkin, että kiinnostavat asiat elämässä eivät ole aina hauskoja tai helppoja. Ne voivat sen sijaan olla hurjia, lumoavia, vaikeita, tunteikkaita ja jättimäisiä. Airi ei ehkä kuitenkaan itse menisi varauksetta suosittelemaan lisääntymistä, jos häneltä joku kysyisi rehellistä mielipidettä.

– En mä usko, että se on kaikille onnen tuova juttu. Mutta en myöskään oleta, että kukaan mun mielipiteitä kuuntelisi; en mäkään silloin halunnut kuulla!

Tunne menee yleensä ohi

Jos lapsi tuntuu virheeltä, muista, että tilanne yleensä helpottaa ajan myötä. Kyse on lyhyestä elämänvaiheesta, vaikka se tuntuisi hetkittäin loputtomalta. Jos ongelma on arjen järjestelyissä, kuten vapaa-ajan puutteesta, pyydä apua! Sukulaisten lisäksi perheneuvolat ja MLL auttavat, ja neuvolan kautta pääsee ammattiavun piiriin. 

Lapsella on oikeus rakkauteen ja läheisyyteen, vaikka elämäntilanne ahdistaisi vanhempaa. Vinkkejä parempaan lapsiperhearkeen voi saada myös kirjoista – kokeile vaikka Elina Kauppilan kirjaa Ihana perhe.

Kokemusta on;)

Voiko lasten hankkimista katua?

Hoh hoijaa- kai sitä sanoa saa, jos on sitä mieltä. Itselleni koko ajatus on kuitenkin outo; tänä päivänä ei ole mikään "pakko" tehdä lapsia. Itse olen sitä mieltä, että lapset saadaan eikä tehdä. Toki olen jo isojen lasten (16 ja 19) äiti mutta toivoisin tähän aikaan hiukan vähemmän minä itse ja minun aikani -ajattelua. Lapset ovat hetken pieniä. Aika, jolloin todella tarvitsee tinkiä "omasta ajastaan" on pidemmällä aikavälillä vain murto-osa ihmisen elosta. Ei elämä pääty 45-50 -vuotiaana,...
Lue kommentti

Aina kemiat eivät yksinkertaisesti kohtaa. Joskus syy siihen voi olla iso, mutta toisinaan kiinnostus toiseen tyssää varsin pieneen piirteeseen.

Vauva-lehden keskustelupalstalla on viime aikoina käyty kiivasta keskustelua siitä, mikä päällisin puolin vähäpätöinen syy sai kiinnostuksen lopahtamaan miestä kohtaan. Nyt palstalla keskustellaan samasta aiheesta toisesta suunnasta. Keskustelijat ovat jakaneet kokemuksiaan siitä, mikä pieni asia on saanut kiinnostuksen naista kohtaan lopahtamaan.

Kokosimme keskustelusta 20 kieltämättä pikkuruista syytä, jotka koituivat potentiaalisen suhteen kohtaloksi.

  1. ”Kertoi tykkäävänsä suomenruotsalaisista. Lopetin jutun siihen.”
  2. ”Nuorempana yhden naisen hengitys haisi niin pahalle, että ravintolassa sanoin käyväni vessassa, mutta oikeasti häivyin.”
  3. ”Italialainen nainen kertoi, että hänen veljensä on todella suojeleva. Jotenkin tuli mielikuva, että jos teen pienenkin virheen, kohta on joku mafia perässä.”
  4. ”Käytti tennareita.”
  5. ”Kulki aina liukuportaita ja käytti hissiä portaiden sijaan.”
  6. ”Seksin jälkeen söi pizzaa sängyssä. Vaikka kuinka hyvä pano olisikin, niin joku raja sentään.”
  7. ”Tytön kasvonmuodoissa oli todella vahvasti jotain, mikä muistutti omaa parasta kaveriani. Oli vaikea suudella ja kolmansia treffejä ei enää tullut. Syyksi kyllä kerroin jotain muuta.”
  8. ”Suora häpykarvoitus oli minulle liikaa. Näytti siltä, kuin alhaalta olisi ollut pitkätukkainen vauva juuri putoamassa.”
  9. ”Nainen valmisti ruokaa ja laittoi kastikekauhan välillä tiskipöydälle ja sitten takaisin kattilaan huuhtelematta sitä välillä. Yöks!”
  10. ”Olin ihastunut erääseen neitoon useamman kuukauden, mutta 16-vuotiaana olin ujo ja etenin todella hitaasti. Yhden kerran näin hänen varpaansa sandaleissa, ja niiden pituudet olivat minusta väärin. Muistaakseni nimetön varvas oli huomattavan pitkä. Jostain syystä tämä lopetti ihastukseni seinään.”
  11. ”Yhdyssanavirheet. Eivät ne itselläkään aina täysin nappiin mene, mutta jos nainen ei osaa edes ihan perusasioita kuten tietokone ja päiväkoti, niin ei. Kerta kaikkiaan ei.”
  12. ”Piti aina rumia sukkia.”
  13. ”Käytti illallisesti ilmaisua dinneri.”
  14. ”Luuli, että Argentiina on Euroopassa.”
  15. ”Naisella oli tatuointi, jossa luki ’Carpe Diem’. Se oli näkyvällä paikalla ja vielä keskinkertaisesti tehty. Minullakin on tatuointeja, kyse ei ole siitä, etten pitäisi niistä. Kyse on tekstin persoonattomuudesta.”
  16. ”Eräällä naisella oli pitkät paksut hiukset, joita hän viljeli ympäriinsä. Hän oli muuten siisti, mutta irrallisia hiuksiaan ei näyttänyt edes huomaavan. Itseäni ällöttää yksikin hius tyynyllä.”
  17. ”Nainen pieraisi unissaan.”
  18. ”Käytti ensitapaamisen jälkeen tekstiviestissään todella hämmentävää sanavalintaa. Kysyi, ’saanko kosasta sua?’ Jotenkin pelästyin. Olin parikymppinen kloppi ja muutenkin kokematon. Hänen leikkisä viestinsä ampui ohi minun kohdallani.”
  19. ”Iso rako etuhampaiden välissä. Aina kun hän puhui, katseeni hakeutui väkisin hampaisiin.”
  20. ”Tyttö kertoi saaneensa joskus pahan aivotärähdyksen. Jotenkin kuvittelin, että se oli ehkä aiheuttanut jotain pysyvää. Katsoin paremmaksi olla pyytämättä numeroa, ja juttu jäi yhteen iltaan. Jälkeen päin harmitti.”
Skylla

Näin pienestä kiinnostus naiseen voi lopahtaa: ”Suora häpykarvoitus oli minulle liikaa”

Noissa on aika monia kommentteja, joiden perusteella lapsi voisi lopettaa seuccaamisen, siis sellaisen instajänskäilyn ja et niincu ollaancs sillai. Noin keskenkasvuiset pojat voisi heittää alamittaisina takaisin järveen kasvamaan. Huvittavimpia tai säälittävimpiä nuo varvasjutut tai kastikekauhahomma sekä tennareiden käyttäminen. Itse pitäisin naisesta, joka on kohtalaisen rento eikä pese jokaisen käyttökerran välillä jotain kauhaa. Toki tällaisesta kärsivän poikasen kannattaa pysyä kotonaan...
Lue kommentti

Koira on omistajalleen usein kuin perheenjäsen. Siksi on hyvä varautua muutamaan asiaan, jos suunnittelet treffejä koiraihmisen kanssa.

Toko-treenit. Iltapissat. Raakaruoka. Kun tapailet koiranomistajaa, eteesi tulee monia juttuja, joita et ehkä ole tullut ajatelleeksi.

Olen harrastanut ja omistanut koiria 30 vuotta. Tänä aikana olen kuullut harrastuksestani monenlaisia kommentteja.  

Suurin väärinymmärrys koskee koiran roolia. Harva tajuaa, kuinka tärkeä koira on omistajalleen. Minulle se on perheenjäsen, joka esittelen mieluusti jo ensitreffeillä – jos se vain on mahdollista.

Minulle riittää, että olen itse kaivanut tietoa, kouluttanut koiraani sekä itseäni ja oppinut hyväksymään muutokset, joita koiranomistajuus tuo tullessaan. Kun pentu saapuu kotiin, aikatauluni ja koko elämäni ovat menneet uusiksi. Unelmakoirankaan kanssa ei ole aina kivaa, mutta silti rakastan lemmikkiäni yli kaiken.

”Koira on perheenjäsen, joka esittelen mieluusti jo ensitreffeillä.”

Kenenkään ei tarvitse rakastaa toisen koiraa, mutta rakkaimpien ihmisten olisi syytä ainakin ymmärtää ja kunnioittaa eläintä. Eteen tulee muitakin uusia asioita, jotka kannattaa hyväksyä, kun hyppää parisuhteeseen koiranomistajan kanssa.

Katso koiranaisen lista asioista, jotka hämmästyttävät usein uusia deittikumppaneita, mutta jotka ovat olennainen osa koiranaisen elämää:

1. ”Emmekö me mene viikonloppuisin enää muualle kuin kävelylle ja koirapuistoon?”

Useimmat ystäväni juoksevat perjantai-iltana after workeille ja menevät kumppaniensa kanssa elokuviin tai dinnereille. Minulle viikonloput tarkoittavat laatuaikaa erityisesti koirani kanssa. Koska olen ollut arkipäivät töissä, haluan viikonloppuna olla mahdollisimman paljon yhdessä koirani kanssa. Saan lenkkeillä rauhassa ja ehdin mennä vielä myöhäänkin illalla koirapuistoon. Sieltä löytyy ainakin koiramyönteistä jutteluseuraa.

Joskus uudet kumppanit ihailevat ja innostuvat aluksi tästä erilaisesta, tervehenkisestä tavasta viettää viikonloppua, mutta yleensä muutaman perjantain jälkeen kuviot alkavat kyllästyttää. Harva jaksaa viettää seitsemää tuntia – hyvä jos paria tuntiakaan – ulkona joka päivä. Eikä tarvitsekaan, mutta olisihan se varsinkin aluksi kivaa saada seuraa ulkoiluun, kun ei malttaisi olla erossa kummastakaan: ei uudesta deitistä eikä omasta koirastaan.

Lue myös! Koirapuistossa on parempi deittionni kuin Tinderissä

2. ”Elät aivan eri rytmissä kuin muut ihmiset”

Koirani pentuaikana totuin heräämään aikaisin ja olemaan vielä myöhään yöllä pissalenkeillä. Kun muut vielä nukkuvat krapulaansa pois sunnuntaiaamuna, kahdeksaan mennessä olen ollut koirani kanssa ulkona jo 1,5 tuntia ja usein mietinkin, miksi kahvilat aukeavat niin myöhään pyhänä.

Varsinkin vuorotyötä tekevillä kumppaneillani on ollut vaikeuksia sopeutua tähän rytmiin. Itselleni ja koiralleni aikaisista aamuherätyksistä on tullut jo sen verran rutiinia, että niistä en luovu. Onneksi yöllisiä pissalenkkejä ei ole ollut enää pentuajan jälkeen, mutta kesäiltoina on kiva mennä auringonlaskun aikaan ulos ja pitkälle lenkille, kun ei ole enää liian kuuma.

On hyvä tietää, että koiranaisen lyhyt piipahdus kaupassa tarkoittaa korkeintaan viittä minuuttia, mutta lyhyt ulkoilu voi venyä usean tunnin mittaiseksi.

Suosittelemme! Käyttäytyykö koirasi oudosti, kun harrastat seksiä? Tästä se johtuu

3. ”Voisiko koiran jättää välillä kotiin?

Otan koirani mukaan mahdollisimman moneen paikkaan ja karsin mielelläni menoistani, että voin olla karvakuononi kanssa. Tiedän, että kaikkiin juttuihin en voi ottaa koiraani mukaan ja teen kyllä poikkeuksiakin ja jätän sen kotiin tarvittaessa, mutta en mielelläni kovin pitkäksi aikaa.

”Karsin mielelläni menoistani, että voin olla koirani kanssa.”

Kumppanini ei tarvitse noudattaa samaa elämäntyyliä, mutta ymmärrystä kannattaa olla. Moneen asiaan. Koirani esimerkiksi nukkuu mieluusti sängyssäni, mutta sen voi kyllä tarvittaessa komentaa alas. Autossakin se istuisi mieluiten etupenkillä, vaikka saa sen kiinnitettyä myös taakse turvavyöllä.

On myös asioita, joista ei tingitä: Ruokaa ei anneta pöydästä. Herkun eteen pitää tehdä temppu. Koirapuistossa ei rähinöidä. Tottelevaisuuskoulutusta eli toko-treeniä ei skipata sen vuoksi, että tekisi mieli viettää elokuvailta kotona.

4. ”Ostat koirallesi raakaruokaa ja herkkuja, mutta pihistelet omissa ostoksissasi”

Vaikka koira saa leipäjuustoa, lohta ja täyslihaa, ei kannata odottaa, että sen omistaja syö ja tarjoilee pelkkää gourmeeruokaa.

Käyn todella harvoin enää ulkona syömässä parinkympin dinnereitä. Sen sijaan maksan helposti useamman kympin koiran hyvinvoinnista ja palkkaan sille päivittäin hoitajan kotiin, ettei sen tarvitse olla yksin.

5. ”Koti on joko täydessä kaaoksessa tai olet koko ajan imuroimassa”

Koirakotini elää kovin vaihtelevassa tilassa. Välillä siellä ovat koiran lelut hujan hajan ja pölypallot näkyvissä, mutta kun ne ärsyttävät tarpeeksi kauan, otan imurin ja mopin esiin. Ja täytyy myöntää, että niin tapahtuu nyt useammin kuin koskaan ennen.

En pidä likaisesta kodista enkä epäjärjestyksestä, mutta joskus kun kaikki vapaa-aika menee koiraharrastuksissa ja ulkona, kodin siisteys jää toissijaiseksi. Siivousintoakin tärkeämpää on kiinnittää huomio koiran hyvinvointiin.

6. ”Koirankarvoja löytyy joka paikasta, jopa työtuolista”

Pienenkin koiran karvat voivat leijailla yllättävän pitkälle. Ex-heilani löysi niitä työtakkinsa hihasta ja penkiltään. Itse en saa niitä pois millään, vaikka kuinka kuivaisin vaatteitani kuivausrummussa ja käytän vaateharjaa. Enkä enää osaa hirveästi kiinnittää huomiota karvoihin. Niitä tulee ja menee niin paljon.

Jos koiran karvat ovat jollekin ongelma, silloin kumppani taitaa olla väärä.

Perheen yhteinen aika, jutteleminen, työpaikkaruokalan feta-pinaattipiirakka ja hienot arkikengät –  kun tarkasti ajattelee, löytää arjesta monta ihanaa pientä asiaa!

Psykoterapeutti Maaret Kallio kertoi MTV:n haastattelussa, että tavallista arkea ei arvosteta nykyään riittävästi. Sosiaalisen median perusteella moni tuntuu viettävän täydellistä elämää, ja moni hehkuttaa vain arjen yläpuolelle nousevia kohokohtia.

Arkea aletaan arvostamaan vastoinkäymisten myötä.

– Kun siihen tulee joku uhka, mitä elämä saattaa tuoda kuten onnettomus, sairaus tai jotain muita kriisejä, niin kyllähän se arkinen, tavallinen elämä näyttäytyy silloin ihan kullanarvoisena, Kallio kertoi MTV:lle.

Me Naiset kysyi viideltä naiselta, miksi se aivan tavallinen arki on ihanaa.

1. PERHE JA KAUNIS KOTI

”On ihanaa olla 9- ja 13-vuotiaiden lasten äiti. Heidän jutuilleen saa nauraa joka päivä. Heidän kanssaan on hauska katsella leffoja, jutella, käydä kävelyillä, istua samassa ruokapöydässä päivän kuulumisia vaihtamassa.

”Tavallisena arki-iltanakin voi laittaa kynttilöitä ja katsella ikkunasta, miten ilta tummuu.”

Tykkään myös kovasti kodistamme, jonka olemme vuosien mittaan remontoineet mieleiseksi. Jokaiseen nurkkaan ja kulmaan liittyy onnellisia muistoja, joka päivä on ihana tulla töistä kotiin. Parasta on, jos puoliso on laittanut ruokaa niin, että koko talo tuoksuu. Tavallisena arki-iltanakin voi laittaa kynttilöitä ja katsella ikkunasta, miten ilta tummuu.”

2. OMA AIKA

”Parasta on, kun voin pelata työmatkat sekä mennessä että palatessa Pokemon Go:ta kenenkään häiritsemättä.” 

3. RUOKA JA KAUNIIT TAVARAT

”Arjessa parasta on rakas puolisoni ja meidän ihana pieni kissa. Joka kerta kun silitän kissaa, oikein tunnen, miten stressitaso ja verenpaine laskevat.

”Käytän arkisinkin kauneimpia astioita, jotka omistan, ja iloitsen niiden kauneudesta.” 

Sitten on myös pienempiä arjen ihanuuksia, kuten Hesarin Torstai-liite, josta iloitsen joka torstaiaamu. Työpaikkaruokalassa ilahdun joka kerta hirveästi, kun on feta-pinaattipiirakkaa, joka on lempiruokaani lounasravintoloiden valikoimasta. Muutenkin syöminen ilahduttaa jatkuvasti: rauhassa syödyt aamiaiset, oikein rasvainen kermajuusto leivän päällä, vadelmat suoraan pakastimesta ja vesimeloni. Myös hyvä sää on aina ihana juttu.

Arkisista tavaroistakin koen hyvää mieltä. Käytän arkisinkin kauneimpia astioita, jotka omistan, ja iloitsen niiden kauneudesta. Minulla on muutamat omasta mielestäni tosi hienot arkikengät, joiden jalkaan vetäminen on aina vähintään pienen sisäisen hymyn paikka. Jos onnistun valitsemaan kivat vaatteet töihin tai laittamaan hiukset erityisen kivasti, tai huulipuna mätsää asuun, siitä saan hyvän mielen.”

4. PIENET, OHIKIITÄVÄT HETKET

”Ne ovat niitä pieniä, ohikiitäviä hetkiä: kun höpsöttelemme sohvalla lapsen kanssa ja hän nauraa katketakseen, tai kun mies kuiskaa korvaan, että olen hänelle tärkein kaikista. Ei sitä lämmintä läikähdystä rinnassa tarvitse kauempaa etsiä.”

”Kun tarkemmin ajattelee, arkiset asiat ovat ylellisiä ja etuoikeutettuja.”

5. TOISTEN ILAHDUTTAMINEN

”Myönnetään, en oikein tykkää sanoista arki ja tavallinen. Joka päivä tapahtuu niin paljon pieniä ihania asioita, enkä haluaisi ottaa niitä itsestäänselvyytenä ja sanoa tavallisiksi. Ei ole itsestäänselvää, että perhe on terve, asut omassa kodissa ja jääkaapissa ruokaa – kun tarkemmin ajattelee, arkiset asiat ovat ylellisiä ja etuoikeutettuja.

Jos nyt en jostain erityisesti arjessani tykkää, niin rehellisesti sanoen ruuanlaitto ja siivoaminen ovat toisinaan tylsää puuhaa. Silti nämäkin pienet arkirutiinit tuovat turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta elämään.

”Hän pyöräili juuri työpaikkani ohi vain siksi, että halusi tuoda keksejä ja antaa pusun.”

Arkipäivissä parasta on esimerkiksi perheen tapaaminen, lemmikkien kanssa leikkiminen, uiminen ja poikaystävän kanssa hengailu. Meille on poikaystävän kanssa kehittynyt huomaamatta tapa ilahduttaa toisiamme pienillä jutuilla: minä saatan kerätä hänelle mustikoita tai viedä yllätykseksi vaikka balettiin. Hän pyöräili juuri työpaikkani ohi vain siksi, että halusi tuoda keksejä ja antaa pusun.

Pidän myös töiden tekemisestä, sillä opin työssäni jatkuvasti uusia asioita, tapaan kiinnostavia tyyppejä ja saan käyttää luovuuttani.”

kotitonttu

5 naista kertoo, miksi tavallinen arki on aivan parasta!

Juuri näin on, arkisia asioita osataan usein arvostaa vasta, kun ne on menetetty. Voi tulla erilaisia vaikeuksia, työttömyyttä, yllättäviä rahamenoja, jokin vakava sairaus tai jopa kuolemantapaus. Itse osaan arvostaa ihan kotona oloa, ei minun tarvitse lähteä minnekään matkoille. Nautin, kun vanha koirani pystyy vielä liikkumaan aika hyvin, joka päivä mennään ulos luontoon. Katselen puita ja eläimiä, juttelen usein muutaman sanan vanhempien ihmisten kanssa, huomaan kuinka se piristää heitä...
Lue kommentti
”Voi jehna, taas sillä naapurin Mirkulla on asiat niin paljon paremmin...” Kuva: Shutterstock

Kateudesta voi päästä eroon monella tavalla. Huonoin tapa on viitata sille tyystin kintaalla.

Laulaja Antti Tuisku kertoi viime viikon Me Naisissa kärsineensä tuntemastaan kateudesta niin pahasti, että haki siihen apua terapiasta. Haastattelussa Antti muistelee vuoden 2011 Emma Gaalaa, jossa Jenni Vartiainen voitti runsaasti palkintoja. Pettymys oli Antille kova.

– Olin ihan paskana, etten taaskaan ollut voittanut mitään. Vielä enemmän olin paskana siitä, että en osannut olla onnellinen rakkaan ystäväni puolesta. Kävin sotaa pääni sisällä. En halunnut olla kateellinen, mutta olin. Minun oli pakko pureutua tunteeseen syvemmin: miksi tunnen näin? Antti kertoi.

Kateus voi olla pahimmillaan haitallinen kierre, joka ajaa syvään katkeruuteen ja kuluttaa omia voimia. Mutta ei kateus ole läpikotaisin haitallinen tunne, se voi auttaakin: asiantuntijoiden mukaan kateus saattaa avata silmät ymmärtämään paremmin esimerkiksi sitä, mitä oikeasti haluaa elämältään.

Kysyimme lukijoiltamme, millaisista asioista he ovat olleet kateellisia ja miten kateus on vaikuttanut heidän elämäänsä. Lisäksi pyysimme heitä kertomaan, mikä on auttanut käsittelemään omaa kateutta.

Kokosimme kyselyn perusteella viisi toimivaa vinkkiä, joiden avulla kateudesta voi yrittää päästä yli.

1. Tunnusta, että olet kateellinen.

”Olen ollut kateellinen paremmasta koulutuksesta monille ihmisille ja myös paremmista ansioista. Koulutuskateus on vaikuttanut minuun niin, että lähdin aikuisiällä opiskelemaan ja nyt haen jatko-opiskelijaksi. Palkkaan liittyvää kateutta en ole saanut nujerrettua, ja se syö kyllä, kun huomaan, etten voi iloita toisen paremmasta työpaikasta. Inhoan itsessäni sitä, että olen kateellinen.

”Koulutuskateus on vaikuttanut minuun niin, että lähdin aikuisiällä opiskelemaan ja nyt haen jatko-opiskelijaksi.”

Helpotusta on kuitenkin tuonut se, että olen pakottanut tunnustamaan asian itselleni. Tuntemani kateus on tunne. Siitä voi päästä yli.”

2. Tarkastele omaa elämääsi kateellisena.

”Tunnen kateutta ystäviäni kohtaan. Heillä on hyvä tukiverkosto ympärillä, ja lapset voi laittaa aina halutessa ja tarvittaessa hoitoon. Meillä lapset ovat olleet kodin ulkopuolella hoidossa tänä vuonna kerran. Yhteinen parisuhdeaika on jäänyt melko vähiin.

”Kateuteen ei ole pakko jumittua.”

Minua kateuden käsittelyssä on auttanut se, että ajattelen sen olevan ohimenevä tunne. Kateuteen ei ole pakko jumittua. Ei ole ystävien vika, jos heillä joku asia on helpompaa kuin itsellä. Usein auttaa myös se, että tunnistaa omasta elämästä niitä asioita, joista joku muu voi olla kateellinen. Ajattelen, että jokaisella on joku asia paremmin tai huonommin kuin muilla.”

3. Yritä olla vertaamatta itseäsi muihin.

”Olen aina ollut serkulleni kateellinen hänen kauneudestaan ja urheilullisuudestaan. Olen kova vertaamaan itseäni muihin, mistä tulee helposti paha mieli. Ainoa asia, mikä auttaa, on vertailun lopettaminen. Jos vertaan itseäni muihin, tulen heti kateelliseksi. Siksi nykyään yritän olla vertaamatta itseäni toisiin ja pyrin vain olemaan oma itseni.”

4. Mieti, miten voisit kehittää itseäsi.

”Eniten kateutta olen kokenut urheiluharrastuksessa. Aina tuntuu, että joku on minua voimakkaampi ja nopeampi. Kateudesta voi päästä eroon parhaiten niin, että tunnistaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Silloin on helpompaa kehittää itseään ja voi omaksua kadehtimiaan piirteitä toisilta. Pelkkä kateus ei johda mihinkään, mutta sen avulla voi löytää itsestään paljon voimavaroja toteuttaa itseään.”

”Pelkkä kateus ei johda mihinkään, mutta sen avulla voi löytää itsestään paljon voimavaroja toteuttaa itseään.”

5. Puhu siitä, harmittele ja unohda.

”Olen ollut kateellinen ihmisille monista asioista – usein turhaan. Tämän tajuaminen on auttanut ymmärtämään, ettei kateus ruoki elämässäni mitään erityistä. Sanon aina suoraan, jos olen kateellinen. Ei sillä kannata leukaperiä kiristää tai alkaa kapinoimaan. Paras tapa päästä siitä eroon on puhua siitä ääneen. Silloin kateus muuttuu ensin pikkuhiljaa vain pelkäksi harmitukseksi – ja lopulta se hälvenee kuin itsestään.”