Tutkimuksessa selvisi, että kirjoja lukevat useammin korkeakoulutetut naiset. Kuva: Shutterstock

Jopa puolen tunnin lukuhetki päivässä pidentää elinikää.

Kirjat avaavat portteja toisiin maailmoihin, sanotaan. Mutta tiesitkö, että niiden lukeminen lisää myös elinikää? Näin ainakin väittää tuore raportti.

New York Times uutisoi tutkimuksesta, johon osallistui 3 635 yli 50-vuotiasta ihmistä. Terveysaiheisessa tutkimuksessa ilmeni, että kirjojen lukeminen oli tavallisinta korkeakoulutettujen ja hyvätuloisten naisten keskuudessa. Jopa puolen tunnin lukuhetkellä päivittäin oli vaikutusta eliniän pidentymiseen.

Lue myös: Me Naisten juttu: 6 hyvää syytä lukea enemmän kirjoja

Tutkimukseen osallistuneet jaettiin kolmeen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä olivat ne, jotka eivät lukeneet ollenkaan kirjoja.

Ryhmään kaksi kuuluneet lukivat maksimissaan kolme ja puoli tuntia viikossa ja kolmannessa ryhmässä olivat ne, jotka lukivat enemmän kuin kolme ja puoli tuntia viikossa.

Kirjoja lukevat elivät keskimäärin kaksi vuotta pidempään kuin ne, jotka eivät lukeneet.

Verrattuna niihin, jotka eivät lukeneet yhtään, ryhmään kaksi kuuluvilla oli 17 prosenttia pienempi todennäköisyys kuolla 12 vuotta kestävän seurannan aikana.

Eniten lukevilla (ryhmä 3) oli 23 prosenttia pienempi mahdollisuus kuolla seuranta-aikana.

Kirjoja lukevat elivät keskimäärin kaksi vuotta pidempään kuin ne, jotka eivät lukeneet.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Miten pettämisestä pääsee yli niin, että suhdekin jatkuu? Vastaa kyselyyn.

Kun kumppani pettää, ihminen voi ajautua monella tavalla kriisiin. Uskottomuus kyseenalaistaa luottamuksen toiseen, mutta samalla se voi herättää epävarmuuden itsessä. 

Pahimmillaan pettäminen ajaa kierteeseen, jossa petetty vaatii toista jatkuvasti teostaan tilille. Lue lisää täältä.

Lue myös: 15 syytä, miksi pettäminen on niin vaikeaa antaa anteeksi

Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtajan Heli Vaarasen mukaan uskottomuuden voi kuitenkin antaa anteeksi – samalla tavalla kuin virheen, itsepetoksen tai jopa rikoksen.

– Kerrasta poikki on aika lyhytnäköistä ajattelua, jos takana on pitkä yhteinen elämä, Vaaranen on sanonut Me Naisille.

Kouluttaja ja eroasiantuntija Marika Rosenborgin mukaan pettämisestä voi olla jopa hyötyä, jos se saa kohtaamaan suhteen ongelmat.

– Kuulostaa julmalta, mutta uskottomuus voi joissain tapauksissa olla hedelmällinen parisuhdekriisi, koska paljastuessaan se on asia, jota ei voi lakaista maton alle. Se on niin iso juttu, että jos ei halua erota, on pakko keskustella kaikista asioista, jotka ovat pettämisen taustalla, Rosenborg on kertonut Me Naisille.

Suhteen korjaaminen, anteeksiantaminen ja luottamuksen löytyminen ei kuitenkaan aina ole helppoa.

Oletko sinä yrittänyt jatkaa suhteessa pettämisen jälkeen tai jopa onnistunut antamaan anteeksi? Kerro tarinasi oheisella lomakkeella. Vastauksia voidaan käyttää osana Me Naisten juttua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Pahimmat halveksijat ovat tuttuja työpaikalta tai perhepiiristä, paljastavat Me Naisten lukijat.

Tunnetut suomalaisnaiset kertoivat viime viikolla kokemastaan vähättelystä. Esimerkiksi näyttelijä Essi Hellén sanoi Me Naisten haastattelussa kohdanneensa ”niin paljon seksismiä ja vähättelyä, ettei mitään järkeä”.

Samasta asiasta puhuivat Me Naisissa Jari Aarniosta kirjan kirjoittaneet toimittajat Susanna Reinboth ja Minna Passi. Susannan ja Minnan mukaan tytöttelyltä ja huorittelulta ei välty, kun miehisessä maailmassa astuu isoille varpaille.

Me Naiset kysyi lukijoilta kokemuksia vähättelystä. Moni vastasi, että pahimmat halveksijat löytyvät lähipiiristä: vähättelijänä on ollut niin äiti, puoliso, esimies kuin kollega.

Useimmille vähättely on jättänyt ikuiset jäljet: pahaa oloa, itsetunnon laskemista, unettomuutta ja masennuksen merkkejä.

Osa kyselyyn vastanneista kertoi myös keinonsa siihen, miten he ovat saaneet vähättelyn loppumaan. Jotkut ovat laittaneet välinsä poikki halveksujien kanssa, toiset taas luottavat omaan tyyliinsä: väheksyjä ei aina pelkästään lannista, vaan se voi herättää myös näyttämisen halun:

– Yksi parhaista keinoista saada vähättely loppumaan on vain tehdä täysillä omaa juttuaan. Kliseehän se on, mutta mitä muutakaan voisi tehdä, sanoo nimimerkki Nuppu.

Millaisia kokemuksia tavallisilla suomalaisnaisilla on vähättelystä ja mitä se on saanut aikaan? Antaa heidän kertoa tarinansa:

1. ”Ole sinä tyttö hiljaa – mies pakkaa auton”

”Työtoverini vähättelee minua ja on sanonut muun muassa, että ’ole sinä tyttö hiljaa, sinä olet nainen etkä ymmärrä tästä mitään – mies pakkaa auton’. Hämmästyin ja kiukkuni nousi: osaan kyllä pakata auton! Arvostan työtoveria nyt vähemmän ja välit ovat varaukselliset. Kerroin asiasta myös esimiehelle, joka puuttui toistuvaan käytökseen.” Tiina, 36

2. ”Onko sulla se aika kuusta?”

”Varmaan jokainen nainen on törmännyt siihen, että kun esittää jonkun vähän terävämmän mielipiteen, joku kysyy, että ’onko sulla se aika kuusta’. Edellisen työpaikkani esimies koki asiakseen huomauttaa myös minun koulutuksestani, vaikka olen korkeasti koulutettu.
Kyllähän se suututti, mutta otin tavaksi vastata takaisin jotakin kauniin ystävällisesti ja se harmitti esimiestäni.

Vähättely itseeni ei vaikuttanut mitenkään; kenestäkään ei onneksi tarvitse pitää tullakseen toimeen. Myöhemmin vaihdoin kuitenkin työpaikkaan, jossa minua arvostetaan.” Työn vaihtaja, 26

”Välillä sain kuulla exältäni, että et olisi mitään ilman minua eikä kukaan tykkää sinusta.”

3. ”Vähättely söi itsetuntoani”

”Jos esimerkiksi laittauduin jonnekin lähtiessä, exäni saattoi sanoa, että ’kuvittelenko nyt, että kaikki haluaa minua. Että kannattaako minun laittautua’. Välillä sain oikeasti kuulla, että ’et olisi mitään ilman minua eikä kukaan tykkää sinusta’. Kaipa hän ajatteli, että mollaamalla saa minut pysymään kotona. Vähättelyä tapahtui joskus myös muiden seurassa, ja siinä tuli entistä nöyryytetympi olo. Exäni kaveritkin huomasivat tämän, mutta siitä ei ollut paljon apua. En ollut tervetullut poikien iltoihin, vaikka muillakin oli niissä tyttöystäviään mukana. Tosi harvoin muutenkaan kävimme missään yhdessä.
Vähättely söi jo valmiiksi huonoa itsetuntoani. Yritin sivuuttaa ne kaikki ilkeät sanat ja keskittyä muuhun, mutta ne kummittelivat silti mielessäni, ja muistan ne vieläkin.

Nykyäänkin mietin välillä, että olen tyhmä ja ruma, eikä kukaan halua minua. Jostain syystä tästä suhteesta oli vaikea lähteä. Onneksi uskalsin lopulta lähteä, koska elämäni siinä suhteessa oli niin paljon surkeampaa, kuin se on nyt. Olisinpa lähtenyt aikaisemmin. Vähättely ei ikinä loppunut minun aloitteestani. Jos yritin joskus keskeyttää, vähättely jatkui pahempana. Onnistuin kuitenkin saamaan uuden, komean ja fiksun miehen, joka ei vähättele minua, vaan haluaa nostaa itsetuntoani.”  V**un pöljä, 25

4. ”Kärsin pitkään unettomuudesta ja ilottomuudesta”

”Entisessä työpaikassani oli tapana julkisesti nöyryyttää virheentekijöitä. Esimies saattoi huutaa koko työpaikan kuullen pikkujutustakin, että ’kuka idiootti on tehnyt tämän’ tai ’tällaista tunarointia emme enää hyväksy’. Tai yhteisessä sähköpostissa oli maininta, kun joku oli mokannut. Tällainen esimiestoiminta jätti jälkensä: kärsin pitkään muun muassa unettomuudesta ja ilottomuudesta, kun olin saanut tällaista palautetta itse sekä nähnyt, kuinka kollegoitani riepoteltiin.

Onneksi ymmärsin, ettei käytös ole normi jokaisessa työpaikassa ja vaihdoin 1,5 vuoden jälkeen työpaikkaa. Välillä mietin, että olisiko pitänyt jäädä masennuksen vuoksi saikulle, mutta en halunnut luovuttaa ja antaa pomolleni sitä iloa, että osoitan heikkouteni. Lähdin ja olen sittemmin nähnyt mahtavia työyhteisöjä, joissa muun muassa palaute annetaan rakentavammin eivätkä työntekijät pelkää johtajaansa. Olen käynyt entisen pomoni ja hänen kohtelunsa vuoksi niin terapeutilla kuin uravalmennuksessa, mutta edelleenkin koen välillä turhaa huonommuuden tunnetta töistäni, vaikka olen tehnyt alani töitä menestyksekkäästi lähes 15 vuotta – ja se kaikki kumpuaa vielä tuosta yhdestä esimiehestä, josta näen vuosienkin jälkeen vielä painajaisia.” Marianne, 33

”Äitini mielestä en ole osannut koskaan tehdä mitään oikein. Kaikki mitä teen, on toisarvoista.”

5. ”Olen kasvattanut kovemman pinnan”

”Huomaan työelämässä sen, että miehet ovat keskenään hyvää pataa ja heittävät yläfemmaa, että ’mitäs äijä’, ja minun on naisena tosi vaikeaa päästä siihen mukaan. Olen aina se tylsä tyyppi, joka pysyy asialinjalla, vaikka oikeasti olen hauska ja rempseä tyyppi.

Sikäli tilanne on nykyään parempi kuin ennen, että enää minua ei tytötellä jatkuvasti. Ennen sitä kuuli taksikuskeilta ja milloin keneltäkin. Olen kasvattanut kovemman pinnan, mikä on toisaalta hyväkin asia, mutta eihän kenenkään pitäisi joutua vähäteltäväksi.” Emmi, 31

6. ”Äidin luona käydessäni tunnen oloni huonoksi”

”Äitini mielestä en ole osannut koskaan tehdä mitään oikein. Kaikki mitä teen, on toisarvoista, ja joku, useimmiten äiti itse, osaa asian tehdä paremmin. Asiat, joita äiti puolestaan ei osaa tehdä, ovat hänen mukaansa turhia, kuten valitsemani ammattikorkeakoulun erikoistumisopinnot vaativa ammatti, joka hänen mukaansa on roskaa, ja siihen voi ryhtyä kuka vaan haluaa.

Lapsena ja nuorena en tunnistanut pahan oloni syytä, ja pitkään ihmettelin aikuisenakin, miksi aina äidin luona käydessäni tunnen oloni huonoksi. Asian viimein tajuttuani, olen pitänyt etäisyyttä häneen. Itsetuntoni on kasvanut kohisten, kun ole päässyt irti hänen vaatimuksistaan. Luulin pitkän olevani arvoton, ja tunne, etten oikeasti osaa mitään, seurasi kaikkialle. Uskon, että koulussa alisuoriutumiseen yksi syy on juuri äitini käytöksessä minua kohtaan. Lapsena jo tajusin, ettei mikään, mitä teen, tule koskaan olemaan tarpeeksi. Olen myös muuttanut kauas äidistäni enkä ota häneen yhteyttä kuin joskus ja jouluna.” Potkittu, 40

”Seksistisyys oli aina läsnä, ja varsinkin asiakkaiden edessä vähättely ja nolaaminen olivat arkipäivää”, kertoo kyselyyn osallistunut nainen.
”Seksistisyys oli aina läsnä, ja varsinkin asiakkaiden edessä vähättely ja nolaaminen olivat arkipäivää”, kertoo kyselyyn osallistunut nainen.

7. ”Tuntui voimattomalta, kun ei ollut paukkuja puolustautua”

”Pahimmat kokemukset ovat ensimmäisestä työpaikastani kahvilassa. Työkaverina oli noin kymmenen vuotta vanhempi mies, joka nautti nuorempien työntekijöiden kyykyttämisestä. Seksistisyys oli aina läsnä, ja varsinkin asiakkaiden edessä vähättely ja nolaaminen olivat arkipäivää. Tuosta työkaverista tuli myöhemmin esimies, ja voitte arvata kuinka pahaksi tilanne silloin meni. Muutama vakioasiakas harrasti samaa, etenkin yksi vanhempi mies jäi elävästi mieleen. Hän katsoi olevansa oikeutettu arvioimaan ääneen työntekijöiden ulkonäköä ja kahvilatyöntekijöiden pientä palkkaa.

Tuntui silloin voimattomalta, kun ei parikymppisenä ja vielä työntekijän asemassa ollut paukkuja puolustautua. Vähättely vahvisti halua pyrkiä elämässä eteenpäin. En ole törmännyt kuin yhteen vähättelijään tuon jälkeen, mutta salaa toivon törmääväni entiseen pomooni. Tiedän hänen olleen pitkään työtön ja sen jälkeen tehneen erilaisia hanttihommia. Itse olen nyt 34-vuotias pankinjohtaja.” Menestyjä, 34

”Pienestä pitäen sain kotona kuulla, että minusta olisi pitänyt tulla poika.”

8. ”Vähättelyn vuoksi olen aina hävennyt naiseuttani”

”Pienestä pitäen sain kotona kuulla, että minusta olisi pitänyt tulla poika, ja se tuntui aivan kamalalta. Vasta näin keski-iässä olen ymmärtänyt, kuinka hirveän väärin ja loukkaavia vanhempieni humoristiset heitot olivat. Ihan kuin lapsi olisi syyllinen siihen, millaisena on syntynyt. Vähättelyn vuoksi olen aina jollain tavalla hävennyt ja yrittänyt hälventää naiseuttani.

Yritän olla vanhempieni kanssa normaaleissa väleissä, vaikka asia pysyykin muistissa. Joskus asia tulee humoristisesti esille keskusteluissa, mutta en ole voinut kertoa, kuinka se on loukannut minua. Pelkään, että murrun vanhempieni edessä, ja sitä en todellakaan halua tehdä.” Mirabelle, 50

9. ”Ex-mies sai masennuksen partaalle”

”Minua ovat vähätelleet niin vanhemmat, työkaverit, ex-miehet ja vanhemmat naiset. Se on tuntunut nöyryyttävältä, epäoikeudenmukaiselta, jopa sadistiselta ja järkyttävältä. Omaan äitiin varsinkin minulla on kylmä suhde, ex-mies sai masennuksen partaalle ja entiset työkaverit saivat väheksymään itseäni. En edes pidä itseäni mitenkään uhrityyppisenä ihmisenä enkä myöskään herkkänahkaisena.  Vanhempana olen joko lopettanut ihmissuhteen kokonaan tai kysynyt perusteita heidän käytökselleen.” Hengissä, 57

10. ”Yritän saada vähättelystä voimaa”

”Olen huomannut, että vähättely vaihtelee sukupuolen mukaan. Naiset vähättelevät sivuuttamalla tekemiseni ja mielipiteeni; miehet puolestaan sanovat usein suorempaan, että ’ethän sä voi osata tota’. Miehet myös usein vähättelevät naureskelemalla, ihan kuin siinä olisi jotain hauskaa ja humoristista, että lyttää toisen taitoja.

Kerran eräs miespuolinen tuttavani esimerkiksi tuskaili tietotekniikkaongelman kanssa. Hän kysyi apua siihen kaveriporukaltamme. Tarjosin oman ratkaisuni, mutta hän ei ottanut vinkkejäni kuuleviin korviinsa. Lopulta selvisi, että vinkkini korjasi ongelman. Kiitosta en saanut, vaan hän väitti keksineensä ratkaisun itse. Työskennellessäni teollisuuslaitoksen työkaluvarastolla jouduin usein vähättelyn kohteeksi.

”Yritän aina saada vähättelystä voimaa ja halua näyttää, että kyllä minä pystyn, vaikka jotkut epäilevät.”

Minun ajateltiin automaattisesti olevan tietämätön monista työkaluista, joten sinne tulleet ihmiset eivät puhuneet niistä yleensä oikeilla nimillä, vaan alkoivat kuvailla hakemaansa asiaa muuten. Toisinaan minut sivuutettiin kokonaan, ja apua pyydettiin ainoastaan mieskollegaltani.

Minua se ensisijaisesti vitutti, mutta kyllä se myös lannisti aivan valtavasti. Joskus tuli sellainen olo, ettei omasta tietotaidosta ole mitään hyötyä, koska kukaan ei kuitenkaan usko, että olen hyvä.

Ja tietenkin tämän ajatuksen kautta mieleen hiipii se ajatus, ettei oikeasti ole hyvä missään. Vähättely tekee epävarmaksi. Olen yrittänyt tsempata itseäni ajattelemaan, ettei vähättelystä pidä kuitenkaan lannistua. Yritän aina saada vähättelystä voimaa ja halua näyttää, että kyllä minä pystyn, vaikka jotkut epäilevät.” Nuppu, 26

Vierailija

10 naista kertoo itsehäpeästä, masennuksesta ja painajaisista – pahimmat halveksijat löytyvät lähipiiristä

Vähättelijöitä kyllä riittää, mutta heidän sanomisensa on jätettävä omaan arvoonsa. Joku sanoi kerran, että "kohtelet itseäsi niin kuin sinua on kohdeltu lapsuudessa". Valitettavasti minuakin vähäteltiin aina lapsuuskodissani. Ja tämä sama käyttäytymismalli oli minulla omien lasteni suhteen. Nyt yritän hyvittää tyttärelleni kaikin keinoin virheitäni.( Toisen lapseni kohdalla tämä on jo myöhäistä) Enkä anna muidenkaan enää vähätellä itseäni ja ennen kaikkea yritän olla itsekin muita...
Lue kommentti

Oman koiran kuoleman muistaa koko elämänsä ajan.

”Koira on usein ihmistä uskollisempi, vaikka sitä ei kohtelisikaan vauvana tai ihmissuhteen korvikkeena. Lemmikin kanssa saa ja pitääkin tuntea aidosti sekä sen eläessä että menetettyään sen.”

Näin kirjoitti Me Naisten lukija keskustelupalstalla, kun olimme kertoneet koiran kuoleman aiheuttamasta pahasta olosta. Jutussamme psykologit avasivat niitä tunteita, joita kuolema aiheuttaa. Lemmikinomistajalle suru on suuri, mutta kaikki eivät ymmärrä menetystä.

– Kun ihmiset, joilla ei ole koskaan ollut koiraa, näkevät ystäviensä surevan lemmikkiensä kuolemaa, heillä on taipumus ajatella surua ylimitoitettuna reaktiona. Loppuen lopuksi ”sehän on vain koira”, psykologian professori Frank McAndrew sanoo.

Aamulypsy-radio-ohjelmasta tuttu Juha Perälä kertoi juuri Me Naisissa (MN 7/17) oman kokemuksensa. Hänellä oli lapsuudenperheessään Nerkku-koira 14 vuoden ajan.

– En pysty vieläkään miettimään päivää, jolloin se jouduttiin lopettamaan, Perälä kertoi.

– Edellisessä suhteessa tyttöystävä ehdotti aina välillä koiran hankkimista, mutta en pystynyt, sillä ajatus luopumisesta ahdistaa niin paljon.

Psykologi Julie Axelrodin mukaan koiran kuolema ei ole vain yksi menetys. Monille ihmisille se tarkoittaa tärkeimmän, turvallisimman ja rakastettavimman kumppanin menestystä. Koiran kuolema sekoittaa myös päivittäiset rutiinit, ja samalla saattaa jopa kadottaa tärkeimmät rentoutumiskeinot.

Monille jää mieleen erityisesti lemmikin nukuttaminen ja sen jälkeinen suuri suru. Seitsemän omistajaa kertoi meille koskettavan tarinansa:

”Välttelin monia vuosia yhteisiä lenkkipolkujamme enkä voinut kuvitellakaan ottavani uutta koiraa.”

  1. ”Tein surutyötä yli kymmenen vuotta”
    ”Jouduin viemään ensimmäisen koirani itse piikille, kun sen ikä tuli siihen pisteeseen, että jalat lähtivät alta. Se oli elämäni tiukimpia päätöksiä ja hetkiä, mutta tiedän toimineeni koirani parhaaksi. En olisi voinut katsoa rakkaan koirani tuskaa pidempään kuin päivän, joten ainoa oikea vaihtoehto oli viedä se eläinlääkäriin piikille.
    En ole koskaan itkenyt niin paljon, vaikka olen menettänyt läheisiäkin ihmisiä. Suru tuli heti, ja se kesti valtava pitkään koirani kuoleman jälkeen.
    Välttelin monia vuosia yhteisiä lenkkipolkujamme sekä harrastuspaikkoja enkä voinut kuvitellakaan ottavani uutta koiraa. Näin paljon unia koirastani ja pillahdin itkuun nähdessäni samanrotuisen koiran kadulla. Tein surutyötä yli kymmenen vuotta ja hoidin sillä välin ystävieni koiria, kunnes uskalsin ottaa taas uuden koirakaverin.” Anneli
     
  2. ”Pernasyöpä eteni muutamassa viikossa”
    ”Meidän koiramme, rakas 11-vuotias kääpiösnautserityttö kuoli kolme viikkoa sitten. Hänellä oli koko elämänsä herkkä vatsa ja viimeisen 1,5 vuoden aikana hänet jouduttiin leikkauttamaan kaksi kertaa virtsakivien vuoksi. Emme osanneet heti epäillä, että pieniltä tuntuneet vatsavaivat saattaisivat merkitä muuta. Pernasyöpä oli ehtinyt edetä muutamassa viikossa moneen elimeen. Koska tilanne oli edennyt niin nopeasti, päätös oli selvä, mutta kolme viikkoa on ollut rankkaa hyväksymisen aikaa. Tiedän sisimmässäni, että iän ja aiempien leikkausten vuoksi uudet hoidot olisivat olleet kohtuuttomia, vaikka tilanne olisi selvinnyt aiemmin. Nyt oma hauvavauva, personal trainer, hyvänmielen lähettiläs ja komentelija on kuitenkin poissa, eikä samanlaista enää löydy.” Ikävä on
    Koiran menetys muuttaa useimpien elämäntyyliä.
    Koiran menetys muuttaa useimpien elämäntyyliä.
  3. ”Parasta lääkettä olisi uusi koira”
    ”Koira oli minulle paras ystäväni ja terapeuttini. Aina niin iloinen ja rohkaisi sekä kuunteli surut ja ilot. Oli vierelläni, kun oli hätä ja lohdutti! Sain pitää rakasta koiraani 13 vuotta, ja sitten sen sydän ei jaksanut enää. Ajattelen usein, että missä se raja menee, kun näkee vanhoja sokeita koiria. En antanut koirani kärsiä enää ja se oli kova paikka, kun viimeinen matka tuli eteen. En voinut olla mukana, kun sille annettiin piikki. Se oli liian kova pala. Hoitaja oli niin ihana, että tutustui koiraani ja otti sen sekä vei sen pois. Vähän ajan päästä hän toi talutushihnan takaisin; minä itkin jo kun se vietiin pois. Paras lääke olisi ottaa uusi koira, mutta kuntoni ei salli sitä.” 1970-luvulla
     
  4. ”Rakas lepää ikuisesti omenapuun alla”
    ”Kun meidän vanha koiramme kuoli, mieheni itki yli viikon. Hän ja poikani eivät pystyneet tulemaan Tassun viimeiselle matkalle, vaan veimme tyttäreni kanssa koiran kahdestaan nukutukseen.
    Itsekin itkin paljon sen jälkeen, mutta en niin pitkään kuin mieheni. Vaikka kyllähän se suru on verrattavissa melkein perheenjäsenen poismenoon. Aistin pitkään koiramme läsnäolon kodissamme vielä kuoleman jälkeen ja hautasimme tuhkauurnan puutarhaamme. Siellä rakas koiramme lepää ikuisesti omenapuun alla.” Matleena
     
  5. ”Suru ei ole vieläkään hellittänyt”
    ”Menetimme rakkaan Nana-koiramme vuonna 2015. Suru ja kaipaus eivät ole vieläkään kokonaan hellittäneet. Nana oli kiltti ja uskollinen koirakaveri, paras ystävä, ja hän kuoli diabetekseen. Emme ole vielä valmiita ottamaan uutta koiraa.” Cockeri-fani
    Ikävä on suuri, kun vain hihna muistuttaa vanhasta lenkkikaverista.
    Ikävä on suuri, kun vain hihna muistuttaa vanhasta lenkkikaverista.
  6. ”Tassunjäljet näkyivät vielä pitkään”
    ”Olen joutunut viemään kaksi koiraani lopetettavaksi. Molemmat olivat jo vanhoja eli ehtivät elää pitkän ja hyvän elämän. Mutta on se silti ollut joka kerta ihan hirveän kova paikka.
    18-vuotiaana vein siskoni kanssa lapsuudenkotimme koiran lopettavaksi. Vaikka se oli todella vaikeaa meillekin, niin jouduimme silti tekemään sen sillä aikaa, kun isämme oli pidemmällä matkalla. Hän ei olisi itse pystynyt siihen, koska koira oli hänelle niin rakas. Koira oli lapsuudenperheessäni 12 vuotta, eli olin vielä pieni tyttö, kun sen saimme. En ole ikinä itkenyt mitään niin paljon kuin ensimmäisen koirani kuolemaa, mutta niin itki koko muukin perhe.
    Aikuisena vein aviomieheni kanssa toisen koiramme nukutettavaksi. Koira oli vanha, mutta silti pitkään hyväkuntoinen. Aggressiivisesti levinnyt syöpä kuitenkin vei koiran todella huonoon kuntoon ihan parissa päivässä. Mieheni ei yleensä itke, mutta silloin hänkin itki ja paljon!
    Palasimme lauantai-iltana myöhään eläinlääkäriltä kotiin. Veimme heti kaikki koiran tavarat roskiin. Tuntui silti aivan kauhealta katsoa lumiselle takapihalle, jossa näkyivät koiran tassunjäljet vielä pitkään. Koti tuntui niin tyhjältä paikalta ilman kaikkia koiran ääniä ja tuoksuja.
    Päätimme myös, että emme enää ikinä ota uutta koiraa, luopuminen oli sen verran tuskallista. Silti meni vain kuukausi, kun toimme kotiin uuden pennun. Ja nyt tämä pentu onkin jo 10-vuotias vanhus ja alkaa olla huonokuntoinen. Eli sama suru on taas pian edessä.” Iida
     
  7. ”Kaksi viikkoa sumussa”
    ”Muutama vuosi sitten koirani kuoli yllättäen ilmenneeseen sairauteen. Kävelin kaksi viikkoa sumussa, enkä halunnut tavata ketään. Kolme viikkoa koiran kuoleman jälkeen vanha äitini kuoli, odotetusti. Se ei tuntunut miltään verrattuna koiran kuolemaan. Molempia rakastin paljon.” Koirakamu
Peiliin katsomisen paikka

7 koskettavaa tarinaa koiran kuolemasta: ”En ole ikinä itkenyt mitään niin paljon”

Ikävin ja suorastaan törkein temppu mitä omalle koiralleen voi 13 vuoden uskollisuuden jälkeen tehdä on tuo, että ei "pysty" olemaan mukana sen viimeisellä matkalla vaan pistää koiran vieraiden vietäväksi viimeiselle matkalleen! Olen kaksi kertaa sen itse tehnyt, kohta on kolmas kerta edessä, joten tiedän mistä puhun eli sen olevan erittäin vaikeaa, muttei tulisi mieleenkään hylätä koiraani tuolla hetkellä!! Kyllä minä sen heille olen velkaa heidän rakkaudestaan.
Lue kommentti
Vierailija

7 koskettavaa tarinaa koiran kuolemasta: ”En ole ikinä itkenyt mitään niin paljon”

Tasan neljä viikkoa sitten rakas koiramme oli vietävä piikille. 12,5 vuotta se oli perheemme lohduttaja, ulkoiluttaja, kuuntelija ja ilostuttaja. Sen häntä heilui aina ja sen hellyydenosoitukset olivat uskomattomia. Sitten ärhäkästi levinnyt syöpä vei sen terveyden ja päätös oli selvä, vaikkakin vaikea. Sen tavarat ovat vielä laatikossa ja nenän jäljet ikkunassa. Ikävä on kova!
Lue kommentti

”Sen jälkeen olen tuntenut oloni seesteiseksi ja onnelliseksi aivan omin päin”, kuvailee toimittaja Suvi Ahola tunnetta, kun pääsi kahdeksan vuoden jälkeen todella erosta yli. Onko sinulle käynyt samoin kuin Aholalle? Vastaa kyselyymme!

Heti suhteen päättymisen jälkeen vain harvalla on auvoinen mieli. Joskus sopeutuminen yksinelämiseen voi kestää jopa vuosia.

Niin kävi esimerkiksi Helsingin Sanomien toimittajalle Suvi Aholalle. Hän kertoo tuoreessa kolumnissaan tuskailleensa eron jälkeen kahdeksan vuotta.

– Voin rehellisesti sanoa, että koko sen ajan eläminen eronneena ja yksin on aiheuttanut minulle epämukavia tun­teita. Olen tuntenut syyllisyyttä, vihaa ja avuttomuutta, arvottomuutta ja silkkaa masennusta, samoin hurjaa kaipuuta, Ahola kirjoittaa.

Hän kertoo etsineensä vuosien aikana uutta kumppania välillä hyvinkin motivoituneesti. Yrityksistä huolimatta suhteet päättyivät lyhyeen.

Lopulta, viime vuodenvaihteessa Aholan tilanne muuttui.

– Sen jälkeen olen tuntenut oloni seesteiseksi ja onnelliseksi aivan omin päin. Elämä, johon ei sen sisimmällä kehällä kuulu muita kuin minä itse, ei enää tunnu uhkaavalta tai pitkäveteiseltä.

Noin vain yhtäkkiä Aholan olo olikin parempi! Samalla hän tajusi, ettei tarvinnut parisuhdetta ollakseen onnellinen. 

Erohehkua voi joutua odottamaan

Kirjoitimme taannoin erohehkusta, jolta muutos kolumnistinkin mielenmaisemassa vaikuttaa. Erohehku tarkoittaa sitä, kuinka ihminen lusittuaan suhteen päättymistä lopulta löytää ilon ja onnen omillaan.

Eroasiantuntija Marika Rosenborg kuvaa blogissaan erohehkua havainnoksi siitä, että uudessa elämässä alkaakin viihtyä. Yhtenä päivänä huomaa, että ”tulevaisuus avautuu mahdollisena eikä vain menetyksenä. Osa eronneista kuvaa tätä kokemuksena, jolloin saa itsensä takaisin”.

Kuinka kauan sinulla kesti selviytyä erosta ja oppia nauttimaan olostasi omin päin? Kerro kokemuksistasi oheisella lomakkeella ja keskustele kommenttilaatikossa! Vastauksia voidaan käyttää osana Me Naisten juttua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.