"Kaikkea oli, mutta jotain puuttui", Kaisu Jouppi tiivistää ajatuksensa ennen eroa. Kuvat: Liina Aalto-Setälä

Eroamiseen pitäisi yleensä olla edes yksi pätevä syy, varsinkin jos parilla on lapsia. Kaisu Joupilla ei ollut. Onko hän itsekäs?

Vuosi sitten juhannuksena Kaisu Jouppi tajusi tekevänsä perinteisiä juhannus­asioita suhteessaan viimeistä kertaa. Hän meni appivanhempiensa mökille vähän muuta perhettä myöhemmin, ­näki miehensä seisovan kalliolla ja tunsi olonsa haikeaksi ja surulliseksi.

– Ei meillä ollut sinällään mitään ­ongelmia missään vaiheessa. Meillä oli tosi hyvä suhde, ja mies oli hirmu kiltti. Meillä oli ihana asunto, lapset ja töitä, ja mummokin aina ylisti, miten hieno mies minulla on. Pikkuasioista vain alkoi kasvaa jäätävän kokoinen möntti, Kaisu, 29, kertaa tunteitaan.

Kun ero sitten loppuvuodesta tapahtui, taakse jäi yli yksitoista vuotta ­parisuhdetta. Yksitoista hyvää vuotta, joissa ei ollut mitään vikaa.

– Erosin itsekkäistä syistä, Kaisu ­sanoo suoraan.

Se on aika pysäyttävä ja rohkea kommentti. Nimittäin jos taustalla ei ole niitä ­tavallisia hyväksyttyjä erosyitä, kuten ­alkoholismia, väkivaltaa tai pettämistä, eroa on yleensä tapana selitellä kierrellen ja kaarrellen, omaa vastuuta etäännyttäen.

Vaikka erot ovat yleistyneet ja yleistyvät koko ajan, lähtemistä paheksutaan silti. Ikuisesti yhdessä olevan ydinperheen vanhempien ihanne elää sitkeästi.

Erityisen kevytkenkäisenä pidetään eroamista itsekkäistä syistä, siis sen ­takia, että itsestä vain tuntui siltä.

– Kaikki eroavat siitä syystä, että itsestä tuntuu siltä. Mitä muita syitä eroamiseen on! huudahtaa psykologi, Eron keskellä -kirjan kirjoittanut Ilona Rauhala, joka on itsekin eronnut kaksi kertaa.

– Itsekkyys ei missään tapauksessa ole paha asia. Se liittyy ihmisen kykyyn huolehtia omista tarpeistaan, Ilona sanoo.

Läpsystä vaihto -elämää

Kaisu Jouppi asuu nyt tyylikkäästi ­remontoidussa ja sisustetussa järvenpääläisessä rivitaloasunnossa 8- ja 3,5-vuotiaiden poikiensa kanssa. Ex-avopuoliso muutti reilut puoli vuotta sitten muutaman sadan metrin päähän.

Kaisu alkoi olla miehensä kanssa ­yhdessä 16-vuotiaana, ja pari eteni suhteessa tyypilliseen tahtiin.

– Muutimme yhteen, kun olimme seurustelleet vuoden. Kun ensimmäinen lapsi syntyi, olimme olleet yhdessä neljä vuotta.

Toinen lapsi syntyi vajaat viisi vuotta esikoisen jälkeen. Kaisu oli juuri valmistunut valokuvaajaksi ja perustanut oman yrityksen. Siitä alkoivat perheen ruuhkavuodet.

– Kolme päivää synnytyksen jälkeen olin työkeikalla. Puoli vuotta meni läpsystä vaihto -menetelmällä. Mies työskenteli vuorotöissä ja Jouppi järjesteli työnsä niin, että ne osuivat puolison vapaille.

Arki oli työteliästä mutta sujuvaa.

– Vaikka välillä meillä oli kausi, että toinen häipyi ovesta, kun toinen tuli ­sisään, aina ne tiukimmat tilanteet ­menivät ohi ja arki tasaantui.
Jonkinlaista veroa hektinen lapsi­perhe-elämä kuitenkin Kaisun mielestä vaati.

– Aloimme tosi nopeasti yrittää kolmatta lasta. Kun sitä ei vain kuulunut puoleentoista vuoteen, kävin tutkimuksissa. Lääkäri sanoi, että olemme yksinkertaisesti liian väsyneitä.

Pian sen jälkeen eroajatukset alkoivat pulpahdella Kaisun mieleen. Nuorimmainen oli mennyt päivähoitoon, ja Kaisulla oli aikaa miettiä, mitä suhteelta oikeastaan haluaa.

– Kun on mennyt yhteen jonkun kanssa 16-vuotiaana, silloin ei paljon ajattele, että onko meillä tarpeeksi yhteistä. On vain ihan onnessaan siitä, että joku tykkää musta.

Kun Kaisu alkoi pyöritellä mielessään sitä, ettei tämä suhde ehkä sittenkään ole se loppuelämän suhde, hän avautui varovasti ystävilleen.

– Yhtäkkiä tosi moni tuttu ja tutun­tuttu tuntui olevan samassa tilanteessa. Se tuntui helpottavalta. Aloin puhua ­asiasta yhä enemmän.

Ne pikkuasiat

Kaisun puolisossa ei ollut mitään vikaa, päinvastoin. Mies osallistui täysillä perheen arkeen, pyykkäsi, teki ruokaa ja hoiti poikia. Kaisu halusi käydä nukkumaan joka ilta niin, että vähintään jalat koskettivat toisiaan.

Ärsyttävät pikkuasiat olivat niitä ­tavallisia asioita. Kaisu olisi halunnut puhua ja keskustella, mutta hänestä tuntui, että häntä ei kuunneltu. Kosketusta ei ollut Kaisun mielestä tarpeeksi. Ja kun mies loppuaikoina kyseli, miten päivä on mennyt, se tuntui Kaisusta teennäiseltä.

– Pinnallisia, tyhmiä syitä, Kaisu ­toteaa.

– En vain voinut nähdä sellaista tulevaisuutta, että olisin ystävän kanssa ­parisuhteessa.

Psykologi Ilona Rauhalan mielestä tällaiset, ”meistä tuli kämppiksiä” -syyt eroamiseen ovat ihan normaaleja.

– Me elämme sellaisessa maailmassa, jossa on mahdollista kuunnella omia tunteitaan ja pyrkiä kohti onnellisuutta, hän sanoo.

Rauhala viittaa kuuluisaan Maslow’n tarvehierarkiaan, jonka mukaan ihmisen pitää ensin saada tyydytettyä perus­tarpeensa, kuten riittävä ravinnon, unen ja turvan tarve, ja kun ne ovat kunnossa, voidaan ruveta toteuttamaan ylevämpiä, henkisiä tarpeita.

– Koska meillä ei ole sotaa eikä nälänhätää, yhteiskunnassamme ovat nyt keskiössä nämä korkeammat tarpeet. Ei se ole mitenkään yksilön syytä, että nyt voi tavoitella omaa onnea. Yksilö vain heijastelee yhteiskunnan tilaa.

Omat tunteet ensin

Kaisu on kertonut erostaan avoimesti blogissaan Muutama hetki. Blogin kautta ja tutuiltaan hän on saanut paljon palautetta siitä, että on ollut rohkea, kun ­uskalsi erota.

Ja kun hän alkoi puhua tuntemuksistaan, hän törmäsi useampaankin samassa tilanteessa olevaan.

– Blogin kautta löysin vertaistuki­henkilön, toisen ihan samassa tilanteessa olevan pienten lasten äidin, joka on eronnut syystä, ettei ole mitään syytä.

– Täällä ollaan vain tämä yksi elämä. On pakko luottaa omiin tunteisiin ja toimia niiden mukaan.

Kun Kaisu kypsytteli eroajatustaan, pari kokeili muutaman viikon erillään asumista. Se tuntui sujuvan. Kaisu sai nukuttua ­paremmin kuin aikoihin, ja hän ryhtyi vaivihkaa ottamaan selvää asuntolaina-asioista.

Erokokeilun aikana hän sanoo saaneensa vahvan intuition, että ratkaisu on ­oikea.

– Aloin todella voimakkaasti uskoa siihen, että minulle on olemassa vielä ­joku toinen ihminen ja että tämä ero ­menee hyvin.

Parisuhdeterapia ei Kaisun mielestä ollut siinä vaiheessa enää ratkaisu.

– Olin odotellut tunteiden heräämistä jo niin kauan. Toivoin, että toista olisi tullut ikävä mutta ei tullut. En jaksa ­uskoa, että tunteet olisivat terapiassa enää heränneet. Ja jos en olisi lähtenyt silloin, olisin lähtenyt vuoden päästä.

Lopulliseen eroon vaadittiin hysteerinen ilta, jolloin Kaisu nauroi ilmoittaessaan lopullisesta päätöksestään, välillä itki ja sanoi ainakin viidesti, että on ­oikeasti nyt ­tosissaan. Illan lopuksi Kaisun olo oli helpottunut: päätös oli nyt sanottu ääneen.

– Tärkeintä oli, että sain tehtyä päätöksen. Muuten ehkä jahkailisin vieläkin.

Onnellisuus on perustarve

Erossa mentiin sikäli lasten ehdoilla, ­että Kaisu jäi asumaan perheen entiseen ­yhteiseen asuntoon ja puoliso muutti ­lähelle, jotta poikien olisi helppo olla ­molemmilla vanhemmillaan.

– Lapsille korostettiin, että mikään ei muutu eikä kukaan häviä heidän elämästään.

– Pojat ovat meidän molempien silmäterät. Mutta eropäätös on itsekäs, koska lapset oli tietyllä tavalla pakko unohtaa ja ajatella ­itseään. Muutenhan ei pysty tekemään mitään elämäänsä koskevia päätöksiä, jos aina miettii, mitä muut ajattelevat ja miten se muihin vaikuttaa.

Erosta on nyt kahdeksan kuukautta. Kaisu on tyytyväinen eikä kadu päätöstään. Kaikki ei tietenkään ole ollut ruusuilla tanssimista.

Raha-asioissa on tiukkaa, kun entistä kahden ihmisen lainaa pitää maksaa yksin ja asumiskustannukset ovat kaksinkertaistuneet. Lasten kustannukset jaetaan. Vapaasti vanhempiensa välillä liikkuvien lasten hoito­asioita on toisinaan hankala sumplia molempien töihin sopiviksi.

Mutta kuten tunnettu pariterapeutti Kari Kiianmaa nettisivuillaan toteaa, ero itsessään ei tuo kaivattua parannusta elämään. Eron myötä elämä voi parantua, kun ottaa itse uudenlaista vastuuta omasta elämästään.
Ero otti tietysti koville myös Kaisun lähipiirissä, joka oli tiivis. Sukulaiset pelkäsivät, miten välien käy. Toistaiseksi on käynyt ihan hyvin.

– Äitini ensin suuttui, että ’mitä sulta muka puuttuu’, mutta myöhemmin käänsi sitten kelkkansa ja sanoi ymmärtävänsä minua.

Psykologi Ilona Rauhala muistuttaa, että ihmisen tehtävä ei ole tehdä muita onnelliseksi tai uhrautua suhteen takia.

– Ihmisen on tehtävä itse itsensä ­onnelliseksi. Siinä ei ole mitään itsekästä, että haluaa olla onnellinen. Se on ­perustarve.

”Nyt tiedän mitä haluan”

– Joitakin sellaisia itsesäälisiä hetkiä on tullut, että löydänköhän itse koskaan ­ketään, kun ex-mies löysi uuden, Kaisu Jouppi sanoo.

Ennen eromietteitä Kaisu tunnustaa ”kavahtaneensa” ajatusta, että ”joku muu nainen” hoitaa hänen lapsiaan.

– Mutta nyt olen onnellinen eksäni puolesta ja vilpittömästi toivon, että lapset tykkäävät hänen uudesta kumppanistaan.

Vanhaan ei olekaan enää paluuta.

– Nyt olen aikuinen ja ainakin tällä hetkellä tiedän, mitä suhteelta ­haluan.

Kaisu on nyt ensimmäistä kertaa elämässään totutellut olemaan yksin, kun pojat ovat isällään.

– On ollut rankkaa yksinäisyyden tunnetta, mutta myös hauskaa. Olen nauttinut olostani ja ollut vain tekemättä mitään, lojunut ja katsonut televisiota.

Hän on myös varovasti tapaillut uusia kumppanikandidaatteja.

– Kun on eronnut näinkin itsekkäistä syistä, on löydettävä sellainen, joka vastaa kumppanitoiveitani. Ettei näin käy uudelleen.

Kaisu ei haaveile ylitsevuotavan ­ihmeellisestä tyypistä vaan sellaisesta, joka tulee toimeen hänen lastensa kanssa ja viihtyy kotona, kuten hän itsekin.

– Sellainen, jonka kanssa voisi jutella ja olisi läheisyyttä. Ja se jaksaisi puuhata ja pelata jalkapalloa lasten kanssa. Sellainen ihan tavallinen tyyppi, koska olen itse vähän tällainen luova hullu.

Mutta klikata pitää.

Tee niin kuin haluat

Ajattele perhettä ja ­lähimmäisiäsi, mutta ajattele myös itseäsi. Nykyaika on täynnä hyvää tarkoittavia asiantuntija- ja amatöörineuvoja siitä, kuinka parisuhteessa täytyy elää. Jopa keskenään täysin ristiriitaisia.

Vallitseva käsitys lienee, että ennen eroamista on tehtävä kaikkensa ja vielä pikkuisen päälle suhteen eteen. ”Ei vain enää nappaa”, on pinnallinen, heppoinen, keskenkasvuinen ja ennen kaikkea itsekeskeinen syy erota. Vai onko?

– On olemassa niin sanottua tervettä itsekkyyttä ja sellaista itsekkyyttä, joka menee överiksi. Niiden välinen raja voi olla ­veteen piirretty viiva, sanoo Ilona Rauhala.

– Ihmisillä on erilaisia käsityksiä, mikä on sosiaalisesti hyväksyttyä itsekkyyttä. Se on meissä aika syväänrakennettuna.

Rauhalan mukaan tämänkin asian kokeminen on yhteydessä lapsuuteen.

– Jos lapsi ei ole saanut ­ilmaista tunteitaan ja tehdä omia valintojaan, hän voi aikuisena koko ajan skannata muiden odotuksia. Jos lapsi taas on saanut tilaa tunteilleen, hän ymmärtää, että on ok kuunnella itseään.
Tervettä itsekkyyttä voi toki opetella aikuisena myöhemminkin.
Kun ihminen etsii elämässä omaan onneaan, vaikka nyt sitten eroamalla, kyse ei Rauhalan mukaan ole itsekkyydestä.

– En käyttäisi sitä termiä tässä yhteydessä ollenkaan.

Nykymaailmassa ihmisellä on Rauhalan mukaan kolme velvollisuutta tai tehtävää. Ne ovat ­kyky rakastaa itseään ja muita, kyky tehdä töitä ja kyky kestää vastoinkäymisiä.

– Terveen ihmisen on osallistuttava yhteiskuntaan. Kun pitää noista asioista huolta, on ihan sama, mitä omassa elämässään haluaa puuhastella oman onnensa saavuttamisen eteen.

Lue myös:

Harkitsetko eroa? Muista nämä asiat

Ville Niinistö avioerostaan Kodin Kuvalehdessä: "Piinaavin oli jahkailuvaihe"

Laulaja Sani erostaan: "Olin suhteessamme yksin jo pitkään"

Seksuaaliterapeutin mukaan suudelma kyllä kertoo jotakin ihmisestä, mutta sitä pitää osata tulkita oikein.

Mitä saat selville, jos suutelet jotakuta tuntematonta silmät kiinni? Tietenkin sen, onko hän hyvä pussailija. Hänen tuoksunsa. Sen, onko suudeltavalla viikset tai parta.

Ja rutkasti muuta.

– Suudelmassa saadaan paljon informaatiota siitä, millainen suudeltava tyyppi on, sanoo erityistason seksuaaliterapeutti, logoterapeutti Elina Tanskanen.

Evoluutiobiologit puhuvat sen puolesta, että parinvalintaan liittyy paljon tiedostamatonta. Vaikka ihmiset eivät yleensä erityisemmin haise, tuoksu, feromonit, geneettiset tekijät, hormonit, terveydentila, kaikki ne välittyvät, vaikkei sitä itse huomaa, Elina kertaa.

Mieti ennen kuin tuomitset

Elinan mukaan erityisen tärkeää on se, miten tulkitsee suudelmasta välittynyttä informaatiota.

– Suudelma ja sen sanaton viestintä kertoo paljon myös ihmisen mielentilasta, vaikka kyseessä olisi lyhytkin hetki. Jos on tosi jännittynyt tai tilanne on latautunut, se voi välittyä suudelmasta, Elina sanoo.

– Silloin ei välttämättä pysty antamaan parasta mahdollista suudelmaa. Jos ensisuudelma ei vie heti jalkoja alta, ihmistä ei kannata täysin tuomita.

”Jos ensisuudelma ei vie heti jalkoja alta, ihmistä ei kannata täysin tuomita.”

Suutelemisen taitoa voi kehittää, ja yhtä lailla se saattaa olla ruosteessa, jos ei ole pitkään aikaan suudellut ketään ja jännittää tilannetta.

– Tietenkin jos suudelman jälkeen tulee kokonaisvaltainen fiilis, ettei missään nimessä, kyllä sitäkin kannattaa kuunnella.

Kannattaako deittikumppaneita siis alkaa pussailla, jotta pääsisi nopeammin selville siitä, voisiko tästä tulla mitään?

Elinan mukaan toisten mielestä suuteleminen on erittäin intiimiä ja toiset taas tekevät sitä mielellään.

– Sen kautta voi saada informaatiota, mutta itseään tai deittikumppaniaan ei saa painostaa edes pussailuun.

Kriteerit mietintään

Normaalisti suudelmassa ovat käytössä kaikki aistit: näet, kosketat, haistat, maistat, kenties kuuletkin toisen ihmisen.

Huomenna Nelosella alkaa uusi Kiss Bang Love -ohjelma, jossa kaksi tuntematonta jättää deittailun alkukiemurat väliin ja ”antautuu kaikkien aistien – paitsi näköaistin – varaan”. He suutelevat toisiaan silmät sidottuna.

Liian tiukat ulkonäkökriteerit saattavat estää löytämästä kumppania.

– Kun blokataan yksi aisti, tilanteeseen joutuu suhtautumaan vähän avoimemmin ja miettimään, mitä mieltä on toisesta ihmisestä, Elina Tanskanen toteaa.

– On hyvä olla tietoinen mieltymyksistään, se vähän helpottaa kumppanin valintaprosessia, mutta jos mieltymykset ovat liian rajoittavia, niitä voi olla hyvä miettiä uudelleen.

Me Naiset ja Nelonen kuuluvat Sanoma-konserniin.

Ole kiva. Voiko se olla niin yksinkertaista?

Apua, tuolla on tuo tyyppi! Jos nyt katson poispäin, ehkä hän ei huomaa, eikä minun tarvitse tervehtiä... 

Käykö sinullekin välillä aina näin?

Aika moni tuntee kärsivänsä jonkinasteisesta sosiaalisten tilanteiden ahdistuksesta. Juhliin, joissa on paljon uusia ihmisiä, voi olla jännittävää mennä. Ajatus kevyen läpändeeroksen heittämisestä puolituttujen kanssa voi saada tuskanhien kihoamaan pintaan. Myös syöminen tai puhuminen ryhmässä ovat tyypillisiä tilanteita, jotka saavat monen olon vähintäänkin epämukavaksi.

Ja joskus pelkkä puolitutun näkeminen kauppareissulla saattaa aiheuttaa tunteen, ettei huvittaisi edes tervehtiä.

Pahimmillaan sosiaalisten tilanteiden pelossa on kyse psyykkisestä häiriöstä, joka rajoittaa elämää, mutta jos tilanteesi ei ole ihan niin paha, sosiaalisten tilanteiden jännittävyyttä voi yrittää lieventää melko yksinkertaisella kikalla.

Nimittäin ystävällisyydellä.

Kolme kivaa asiaa

Motivation and Emotion -julkaisu kertoo kokeesta, jossa Brittiläisen Kolumbian yliopiston psykologit kokosivat sosiaalisten tilanteiden ahdistuksesta kärsivistä opiskelijoista testiryhmän.

He jakoivat opiskelijat kolmeen ryhmään, joista ensimmäinen ryhmä sai tehtäväkseen tehdä kolme kivaa asiaa lähimmäisilleen päivässä.

Harjoitusta piti jatkaa neljän viikon ajan, ja viikossa oli oltava vähintään kaksi päivää, jolloin opiskelijat yrittivät tietoisesti olla ystävällisiä muille. Kivoiksi teoiksi riittivät melko yksinkertaiset asiat: kämppiksen tiskien peseminen, naapurin nurmikon leikkaaminen tai vanhojen vaatteiden vieminen hyväntekeväisyyteen.

Kivoiksi teoiksi riittivät yksinkertaiset asiat: kämppiksen tiskien peseminen tai naapurin nurmikon leikkaaminen.

Toinen ryhmä sai tehtäväkseen altistaa itsensä sosiaalisille tilanteille tuntemattomien tai puolituttujen kanssa seuraavien neljän viikon ajan. Heidän täytyi vaikkapa tervehtiä bussikuskia, jutella kaupan kassalle tai kutsua satunnainen tuttava lounaalle. Ennen kohtaamisia koehenkilöt saivat tehdä hengitysharjoituksia, jotta tilanteet olisivat olleet heille helpompia.

Kolmas ryhmä pääsi helpolla: heidän piti vain pitää päiväkirjaa sosiaalisista tilanteistaan seuraavien viikkojen ajan.

Nättejä sanoja

Neljän viikon jälkeen sosiaalisten ahdistus oli vähentynyt eniten ensimmäisen testiryhmän jäsenillä, jotka olivat ystävällisiä kanssaihmisilleen. Sen lisäksi että sosiaaliset tilanteet ahdistivat heitä vähemmän, he myös pelkäsivät vähemmän tulevansa kohtaamistilanteissa torjutuiksi tai ajautuvansa konflikteihin.

– Ystävällisyys paitsi vahvisti jo olemassaolevia suhteita, mutta myös laajensi testiryhmäläisten sosiaalista verkostoa, kokeen toteuttaneet psykologit Lynn Alden ja Jennifer Trew kirjoittavat.

Ja mikä parasta: testiryhmäläisten ei ollut pitänyt ryhtyä massiivisiksi hyväntekijöiksi, vaan kivoiksi teoiksi olivat riittäneet oven aukaiseminen naapurin mummolle tai muutama nätti sana tuttavalle.

– Aloittaa voi vaikka ihan vain sanasta 'kiitos', psykologit ohjeistavat.

Lasten saamisesta keskusteleminenkin voi tuntua kipeältä, jos haaveet uhkaavat jäädä toteutumatta.

Lasten saaminen ja toisaalta niiden puuttuminen puhuttavat ihmisiä. Helsingin Sanomissa muistutettiin viime viikolla, että jos haluaa varmasti kaksi lasta, naisen pitäisi yrittää tulla raskaaksi viimeistään 31-vuotiaana.

Sen jälkeen moni huomautti, että eihän se ihan niin yksinkertaista ole.

Neuvojat tarkoittavat varmasti hyvää, mutta ärsyttäähän se. Aiheesta keskusteleminen voi tehdä kipeää, jos toiveet uhkaavat syystä tai toisesta jäädä täyttymättä – sopivaa kumppania ei etsimisestä huolimatta löydy tai puoliso arpoo vielä, haluaako edes jälkikasvua. Lastentekoon kehottaminen ja biologisesta kellosta muistuttelu eivät nekään riemastuta, kun ei ole varma, haluaako elämäänsä lapsia.

Kerro meille, miksi sinä olet joutunut lykkäämään lapsihaaveitasi. Teemme aiheesta juttua, johon keräämme kokemuksia. Voit kertoa tarinasi alla olevalla lomakkeella.

Mistä syistä olet lykännyt lasten saamista? Voit valita enintään kolme sopivinta vaihtoehtoa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Whatsapp-niksi helpottaa tuntemattoman numeron selvittämistä.

Whatsapp on pikaviestipalvelu, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat. Kaikkein aktiivisimmin viestiä käyttävät teinit. Ei siis ole ihme, että parhaimmat käyttövinkit tulevat heiltä.

Oululainen Minna, 16, kertoo uudesta kikasta, jonka harva tietää.

– Kun joku on soittanut tuntemattomasta kännykkänumerosta, voi sen numeron tallentaa puhelimeen ja mennä sen jälkeen Whatsappiin katsomaan, kuka soittaja on. Silloin ei tarvitse maksaa kalliiden numeropalveluiden maksuja.

Kaikki suomalaiset eivät tietenkään ole ladanneet Whatsappia puhelimeensa, joten sataprosenttisen varma niksi tämä ei ole. Suomessa 16–24-vuotiaat ovat kuitenkin ahkerampia whatsappaajia. Heistä jopa 95 prosenttia käyttää jotain pikaviestipalveluja, Tilastokeskus kertoo.

Numeropalveluista saa toki nopeasti tietoon tuntemattoman numeron soittajan nimen ja mahdollisesti osoitteenkin. Mutta ne ovat äärimmäisen hinnakkaita: kalleimmat tekstiviestihaut maksavat jopa lähemmäs viisi euroa.

Suosittelemme! Näin luet Whatsapp-viestit lähettäjän tietämättä

Ja Whatsappin avulla tuntemattomasta soittajasta voi saada irti osoitetta merkittävämpiä tietoja, Minna sanoo. Silloin ei heti tarvitse mennä nettiin etsimään esimerkiksi soittajan kuvaa.

– Näet soittajan kuvan, jos hän on ladannut sellaisen Whatsappiin. Se saattaa olla hyödyllistä, jos kyse on todella tärkeästä tyypistä. Lisäksi jotkut ovat saattaneet kirjoittaa tila-kenttään jotain jännää itsestään, sanoo Minna.

Kuvakikka toimii parhaiten, jos kyseessä on tuttu henkilö tai ihminen, jonka aikoo nähdä lähiaikoina. Whatsapp ei välttämättä myöskään paljasta käyttäjän koko nimeä, sillä jotkut ovat kirjautuneet Whatsapp-käyttäjiksi lempinimellä. Tuntematon kännykkänumero voi olla myös jonkin yrityksen.

Jaahas, tuntemattomalla tyypillä on ilmeisesti komea koira. Mutta mitäänsanomaton vakiolause ”Hey there! I am using Whatsapp” ei hirveästi kerro tästä koiratyypistä. Kuvakaappaus
Jaahas, tuntemattomalla tyypillä on ilmeisesti komea koira. Mutta mitäänsanomaton vakiolause ”Hey there! I am using Whatsapp” ei hirveästi kerro tästä koiratyypistä. Kuvakaappaus

Deittivinkki!

Jos haluat selvittää etukäteen kaiken mahdollisen uudesta treffikumppanistasi, luo hänen numerostaan siis uusi yhteystieto puhelimessasi ja katso sen jälkeen, mitä Whatsapp paljastaa, ellei henkilö ole estänyt tuntemattomilta kontakteilta pääsyä tietoihinsa.

Varo kuitenkin, ettet vahingossa lähetä tuntemattomalle henkilölle viestiä tai soita Whatsapp-puhelua, kun painat nimen kohdalta nähdäksesi lisää tietoa – jos haluat pitää stalkkauksesi salassa.

teinien hömpötyksiä

Helpompaa on kun lataa fonecta caller sovelluksen puhelimeen. Ei tarvi klikkailla mitään ja näet kuka soittaa ja löydät helposti numerotkin. Siihen mitään vatsapissaa tarvi.

Seppo Granlundström

Ei toimi sellaisen numeron kohdalla jonka haltija on Whatsappissa määrittänyt tietonsa vain omille kontakteille näkyviksi.