Hodgkinin tauti ei ole koskaan ollut este Janinan (vas.) ja Elinan ystävyydelle. Kuvat: Jussi Vierimaa

Elina vei syöpää sairastavan ystävänsä Janinan unelmalomalle Filippiineille – ja kun kaikki meni pieleen, hän oli valmis tekemään mitä tahansa rakkaan ystävänsä vuoksi.

Maanantai 20. helmikuuta, Helsinki-Vantaa

Elina Ruuhinen, 25, katselee ystäväänsä Janina Tuomistoa, 25, lentokenttäterminaalissa. Tämä näyttää väsyneeltä. Kävely on epävarmaa, askel hapuileva.

– Yöunet jäivät lyhyeksi, Janina selittää.

Janina on matkustanut eilen bussilla Vaasasta ja yöpynyt sedällään. Nyt olo on niin heikko, että Janina kaivaa laukusta oksikodonia, lääkettä, joka on morfiiniakin vahvempaa.

Tabletti on päivän toinen, pahimpina saattaa mennä viisi. Janina on syönyt särkylääkettä kipuihinsa siitä asti, kun hänellä 16-vuotiaana todettiin Hodgkinin tauti eli imukudossyöpä. Uusin käänne tapahtui vuoden alussa: lääkärit huomasivat, että tauti oli levinnyt aivoihin kasvaimeksi, jota ei voi leikata.

Elinaa huolestuttaa. Lennon lähtöön on aikaa tunti. Onko Janinan väsynyt katse vain väsymystä vai jotain muuta? Hän soittaa sairaanhoitajaäidilleen.

Äiti tarkistaa asian, jonka Elinakin on jo selvittänyt moneen otteeseen: kyllä, Janina on saanut lentoluvan lääkäreiltään. Janina toistelee vierellä, että häntä vain väsyttää, reissuun on lähdettävä.

Tästä matkasta Janina ja Elina ovat nimittäin haaveilleet vuosia. Kun aivokasvain löytyi, he eivät enää halunneet lykätä sitä yhtään enempää.

Filippiinit kuulostaa ihanalta paratiisilta, jossa he voivat juhlia Janinan 25-vuotissyntymäpäivää. Määränpää on Boracay, yksi Filippiinien suosituimmista lomasaarista.

”Olen jääräpää ja halusin lähteä matkalle. En tietenkään tuolloin tiennyt, että siihen sisältyy riskejä.”

– Haluatko olla ihminen, joka on luvannut lähteä Janinan kanssa matkalle ja peruu kaiken viime hetkellä? äiti kysyy Elinalta puhelimessa.

Elina ei halua. Hän on kerännyt matkaa varten netissä rahaa, ja Janina on maksanut loput säästöillään.

Janina jaksaa kyllä. Naiset nousevat koneeseen.

– Olen jääräpää ja halusin lähteä matkalle. En tietenkään tuolloin tiennyt, että siihen sisältyy riskejä, Janina kertoo nyt.

Tutustuminen

Vaasa on pieni kaupunki, tietenkin samanikäiset nuoret tunsivat toisensa. Elina ja Janina pelasivat molemmat jalkapalloa, mutta eri seuran väreissä. Moikattiin, kun satuttiin näkemään jossain.

Tammikuussa 2009, kun tytöt olivat 17, Elina oli eroamassa poikaystävästään ja lähetti kiihtyneenä viestin Janinalle. Elina oli kuullut huhuja, että Janinalla olisi sutinaa hänen poikaystävänsä kanssa, olivathan nämä seurustelleet hetken muutamaa vuotta aiemmin. Janina vastasi Elinan viestiin ja ehdotti tapaamista.

Kahvilassa Elina katseli kaunista, pitkää, vaaleaa tyttöä. Hän oli kuullut yhteisiltä ystäviltä, että Janina oli sairastunut vuosi sitten syöpään. Janinalla oli nyt vaalea peruukki, ja hän näytti todella laihalta.

Elina aloitti keskustelun varovasti.

– Selvisi heti, että kyseessä oli pelkkä väärinkäsitys. Huomasin pian, että en voi olla Janinalle vihainen. Hän on rauhaa rakastava ja sympaattinen ihminen, ei mikään itseään täynnä oleva tapaus kuten luulin. Meidän oli helppo puhua kaikesta. En ajatellut tuolloin koko sairautta, siitä ei taidettu edes ihan heti puhua, Elina muistelee.

”Elina otti alusta asti syöpäni luontevasti.”

– Monet pitävät minua ylimielisenä, koska olen ujo ja kuljen suu mutrussa. En halua, että sairaudestani tehdään numeroa, vaan toivon minua kohdeltavan kuin ketä tahansa. Elina otti alusta asti syöpäni luontevasti. Sain puhua, jos halusin, mutta hän ei kysellyt liikoja, Janina kertoo.

Sovittiin seuraavat treffit. Ja sitten seuraavat. Tytöt viettivät aikaa toistensa asunnoissa. Elina kokkasi, juoruttiin poikaystävistä ja käytiin sushilla. Välillä Janina oli huonommassa kunnossa. Hoitojen jälkeen hän oli väsynyt, joskus pahoinvoivakin.

– Silti Janina on aina kantanut huolta muista. Äitini muistaa aina, kuinka Janinalla oli sairaudessa huonompi vaihe ja hän silti jaksoi pakata hymyilevänä muuttolaatikoitani.

Tiistai 21. helmikuuta, lento Milano–Hongkong

Hengittää. Varmasti hengittää.

Lentokoneessa Elina katselee viereisessä istuvaa ystäväänsä. Ensimmäinen välilasku Milanossa on takana, ja Janinan vointi muuttuu sitä sekavammaksi, mitä korkeammalle kone nousee.

Hän jaksaa vastata Elinan kysymyksiin vain kyllä tai ei. Lopulta Janina alkaa oksentaa.

Yli 20 tunnin matkan aikana Elina ei nuku silmäystäkään.

– Suuni kävi koko ajan. Yritin pitää Janinan sillä tavoin tajuissaan. Yritin uskotella itselleni, että huomenna nauramme uima-altaalla koko jutulle.

Janina ja Elina pääsevät jatkolennolle ja perille Manilaan. Lämpö iskee kauttaaltaan kehoon ja helpottaa Janinan kipuja. Hotellissa hän nukkuu 20 tunnin unet.

Tiistain ja keskiviikon välinen yö, Manila

Keskellä yötä Elina herää siihen, että Janinan käsi hapuilee kännykkää, mutta nipistääkin Elinaa. Janina puhuu heinästä ja kutsuu Elinaa Yvonneksi. Hän puhuu Elinalle suomea, vaikka he puhuvat aina keskenään äidinkieltään ruotsia.

Elina päättää, että he eivät voi aamulla lentää Boracaylle, vaan ystävä on saatava sairaalaan. Janina on kuitenkin toista mieltä. Hän nousee sängystä, yrittää kävellä mutta kaatuu. Elina saa napattua ystävänsä päästä kiinni juuri, ennen kuin se osuu pöydän kulmaan.

Aamukuudelta hotellin kuljettaja vie tytöt Makati Medical Centeriin, sairaalaan, jonka hän lupaa olevan yksi maailman parhaista. Janina ei reagoi puheeseen, ei pysty kertomaan nimeään. Hän huutaa, kun hoitajat yrittävät saada hänen kädestään kiinni.

– Olin nähnyt Janinan noin kipeänä vain kerran aikaisemmin. Tiedän, että hän ei todellakaan valita turhasta. Olin shokissa, mutta pakotin itseni toimimaan, sillä oli tosi kyseessä, Elina kuvailee.

 

Pyörätuoli kulki tyttöjen mukana koko reissun ajan. Kuvat: Elinan ja Janinan kotialbumit

 

Sairastuminen

Janina oli 16, kun hän kuuli sairastavansa Hodgkinin tautia. Hän kertoi siitä lähimmille ystävilleen.

– Kaverit vain itkivät. Heille syöpä tarkoitti kuolemaa. Minä ihmettelin, miksi itkette. Hyväksyin sairauden paremmin kuin he. En halunnut katkeroitua, vaan päätin ottaa tilanteen kerrallaan. Vasta vuosia myöhemmin ymmärsin, miksi ystäväni menivät sokkiin.

Hodgkinin tauti on harvinainen nuorilla. Taudissa pahanlaatuisia kasvaimia leviää imukudosten kautta kehoon. Janinalla niitä on hoidettu niin sädehoidoilla kuin sytostaateilla. Hänelle on yritetty tehdä myös kaksi kantasolusiirtoa, mutta molemmat epäonnistuivat.

– Se oli kova kolaus henkisesti. Toivoin, että taudin voisi voittaa, Janina sanoo.

”Parikymppisenä minulla oli vaihe, jossa mietin, pitäisikö luovuttaa kokonaan.”

Kun Janina sai diagnoosin, hän päätti, että pyrkii elämään mahdollisimman normaalia elämää. Katkeruutta kohtalostaan hän on tuntenut vain harvoin.

– Parikymppisenä minulla oli vaihe, jossa mietin, pitäisikö luovuttaa kokonaan. Muistan myös kironneeni, kun kaverit lähtivät Kreikkaan lomalle, mutta minä olin hoitojen takia liian huonossa kunnossa lähtemään.

Janinaa on harmittanut, jos hänen sairautensa ymmärretään väärin. Hän välttelee viimeiseen asti käyttämästä keppiä, koska ei kestä muiden katseita.

– Olen kuullut huhuja, että minulla olisi anoreksia. Oikeasti laihtuminen on Hodgkinin yksi oire.

Uusi diagnoosi

Hodgkinissa on vain prosentin todennäköisyys, että kasvain leviää aivoihin. Janinalle kävi niin. Viime keväänä hän huomasi unohtelevansa asioita. Koulussa oli vaikea keskittyä, kun näkökenttä sumentui. Tasapaino petti, ja Janina pelkäsi kaatuvansa.

– Tiesin, että jotain on vialla, mutta en halunnut kuvauksiin ennen joulua. Halusin nauttia juhlasta.

Lääkärit eivät osanneet epäillä kasvainta, mutta magneettikuvauksessa sellainen löytyi. Aivoissa oli senttimetrin kokoinen kasvain, joka painoi näköhermoa.

– Tiesin jo kuvaukseen mennessäni, että minulla on varmasti kasvain päässä. En silti kysellyt, miksi tauti levisi juuri minulla.

Diagnoosin saamisen jälkeen Janina lähti Elinan luo Turkuun. Siellä ystävykset päättivät, että yhteiselle matkalle on päästävä mahdollisimman pian.

Keskiviikko 22. helmikuuta, Manila

Sairaalassa Elina turvautuu taistelulajeissa tuttuihin psyykkausmenetelmiin ja puhuu itselleen ääneen. Olen vakuutusyhtiössä töissä. Minä jos kuka osaan nyt selvittää käytännön asiat.

Elina hakee maksusitoumuksen, jolla Janina pääsee magneettikuviin. Hän lähettää kuvat sähköpostilla Suomeen Janinan lääkäreille. Pysyy rauhallisena.

Vain kerran Elina hermostuu, kun ei saa Janinalta selvää vastausta.

– Onko sinulla non-Hodgkinin lymfooma vai Hodgkinin tauti? Elina huutaa.

Janina saa rauhoittavia. Lääkäri kertoo, että viikon aikana aivokasvain oli kaksinkertaistunut.

– Lentokoneen ilmanpaine sai aivot turpoamaan, ja kasvain oli laajentunut. Olisi ollut hyvin mahdollista, että Janinalta olisi katkennut verisuoni päästä ja hän olisi kuollut koneeseen.

”Jos kone joutuisi tekemään hätälaskun Kiinaan, se voisi maksaa jopa puoli miljoonaa.”

Janina saa kortisonia, joka laskee aivojen turvotusta. Hän ei muista päivästä juuri mitään.

– Olen jälkeenpäin miettinyt äidin kanssa, että onneksi juuri Elina oli kanssani. Harva olisi selvinnyt englanniksi niin vaikeista selvityksistä ja tiennyt, miten toimia.

Elina on sairaalassa 16 tuntia nukkumatta. Kirjoittaa Janinan sairauskertomuksen englanniksi. Juoksee suuren sairaalan käytävillä luukulta toiselle. Toimii välikätenä suomalaisille ja filippiiniläisille lääkäreille.

Suomessa tyttöjen vanhemmatkaan eivät nuku. Vaasassa lääkärit ovat yksimielisiä: Janina pitää saada kotiin sädehoitoon. Filippiiniläiset lääkärit määräävät hänet silti lentokieltoon.

Selviää, että Janinan lennättäminen Suomeen ilman sairaalahenkilökuntaa on hengenvaarallista. Ambulanssilento maksaa 150 000 euroa, eikä vakuutusyhtiö korvaa sitä, sillä kyseessä ei ole matkasairaus.

– Vakuutus kattoi syöpään liittyvää ensihoitoa viikon ajalta. Lentäisimme kotiin täysin omalla vastuulla ja riskillä. Jos kone joutuisi tekemään hätälaskun Kiinaan, se voisi maksaa jopa puoli miljoonaa, Elina kertoo.

Tilanteen vakavuus selviää Elinalle, kun hän yrittää selvittää paluuta hätäpalveluyritys SOS Internationalin ja Suomen konsulaatin kanssa. Kumpikaan ei voi auttaa.

Janinan isä selvittää laivareittejä, jolla voisi hakea tyttärensä kotiin. Paluumatka kestäisi kaksi viikkoa, eivätkä lääkärit usko, että Janina selviäisi matkasta.

– Viranomaiset olivat todella empaattisia ja avuliaita, mutta menin paniikkiin, kun kuulin heidän äänestään, kuinka huolissaan ja surullisia he olivat.

Elina päättää joka hetki, mitä Janinan on milloinkin hyvä kuulla. Paljon hän saa tietää vasta myöhemmin.

– Hoin vain, että en jätä sinua tänne ja kyllä me jotenkin päästään kotiin, Elina kertoo.

Kortisoni auttaa, ja Janinan vointi kohenee hieman. Hän juttelee taas normaalisti, ja Elinasta on huojentavaa kuulla ystävän nauru. Lääkärit antavat luvan poistua sairaalasta viikonlopuksi, ja Elina vie Janinan pyörätuolissa hotellille. Vielä olisi keksittävä, miten he pääsisivät kotiin.

Lauantai 25. helmikuuta, Manila

On Janinan 25-vuotissyntymäpäivän aamu. Kun hotellihuoneen ovelle koputetaan, Janina säikähtää. Kuka siellä voi olla tähän aikaan?

Kymmenkunta hotellin työntekijää ja Elina kurkistavat oven raosta. He kajauttavat ilmoille Happy birthdayn, ja Janinan eteen lasketaan valtava syntymäpäiväkakku.

 

Hotellin henkilökunta muisti Janinaa syntymäpäivänä. ”Söin koko kakun”, Janina sanoo.

 

Yllätykset eivät lopu siihen. Lääkäreiden luvalla Elina on varannut naisille bungalow’n Coco Islandilta, parin tunnin automatkan päästä.

Venematka Coco Islandille kesti puoli tuntia.

 

Pikkusaari on paratiisi valkoisine hiekkarantoineen. Lääkärit ovat kehottaneet Elina ja Janinaa rentoutumaan, ja he tekevätkin parhaansa, ottavat uima-altaalla rennosti aurinkoa.

Janina Elinan kuvaamana paratiisisaaren uima-altaalla 25-vuotissyntymäpäivänä.

 

Elina ja Janina yrittivät chillata raskaan viikon jälkeen altaalla.

 

Altaalla Elina ja Janina myös riitelevät, ainoan kerran koko reissun aikana.

– Elinan mielestä en juonut tarpeeksi vettä. En kestä, jos minua holhotaan. Meille tuli sanaharkka, joka sovittiin nopeasti. Tosiasiassa olin kiitollinen Elinalle: en osaa ajatella, kuka olisi toiminut noissa oloissa ja tilanteessa paremmin, Janina sanoo.

Maanantai 27. helmikuuta, Manila

Illalla syttyy toivon kipinä. Elina kuulee ystävänsä lääkäriäidiltä Medflight Finland -hätäpalvelusta, jossa tehohoito lentää hakemaan potilaita ympäri maailmaa. Yritys neuvottelee asiakkaan puolesta lentoyhtiön kanssa ja ottaa vastuun potilaan kuljetuksesta.

Palvelun hinta on yli 10 000 euroa. Illalla Elina avaa nettiin Go fund me -sivustolle rahankeruukampanjan. Hän on miettinyt nettikeräystä jo aikaisemmin, mutta 150 000 euroa olisi ollut mahdoton saada kasaan. Tämä summa voisi onnistua.

Janina vetää peittoa korville. Hän epäilee koko ajatusta. Miksi kukaan haluaisi antaa hänelle rahaa?

”Luulin aina, että ihmiset pelkäävät syövän tarttuvan.”

Elina seuraa tilin karttumista herkeämättä. Kun ensimmäinen tonni on täynnä, vauhti kiihtyy. Yöllä hänen on ihan pakko herättää Janina. Keräyksen avaamisesta on kulunut kuusi tuntia, ja kasassa on jo 20 000 euroa.

Pienistä kymmenien eurojen lahjoituksista on kasvanut tarpeeksi iso summa. Myös media on kuullut ystävien ahdingosta, ja Elinan puhelin soi tiuhaan.

– Sanoin Elinalle, että herätä minut aamulla uudestaan. En ole koskaan aikaisemmin puhunut sairaudestani julkisesti, vaan olen halunnut pitää asian itselläni. Nyt tarvitsimme rahat, joten minun oli pakko olla avoin.

Aamulla Janina alkaa uskoa, että yön tapahtumat eivät olleet unta.

– Sain paljon kannustavaa palautetta lahjoittajilta. Luulin aina, että ihmiset pelkäävät syövän tarttuvan.

Elina asuu nykyään Turussa. Sinne Janina suuntasi myös silloin, kun oli saanut tiedon aivokasvaimesta.

 

Maanantai 20. maaliskuuta, Turku

Kotiinpaluusta on kulunut reilu kaksi viikkoa, kun Janina ja Elina tapaavat Turussa, Elinan nykyisessä kotikaupungissa. Halaus on lämmin, käsivarret vielä ruskettuneet. Ystävykset suunnittelevat kahvilakäyntiä ja ostosreissua keskustaan, sillä Janinan vointi on kohtalainen.

– Eilen olin energinen, tein ruokaa kuin normaali ihminen. Tänään olen väsyneempi, kaaduin yöllä kaksi kertaa, kun kävin vessassa. Aivokasvaimen kanssa eläminen on sellaista aaltoliikettä, Janina kuvailee.

Paluumatka Filippiineiltä suomalaisen ensihoitajan kanssa sujui hyvin. Janina oli kahden lennon ajan makuuasennossa. Kädessä oli kanyyli, joka annosteli kortisonia estämään turvotusta. Ambulanssi tuli kentälle vastaan ja vei Janinan ja Elinan suoraan Vaasan keskussairaalaan, jossa vanhemmat jo odottivat. Kaksitoista päivää kestänyt matka oli tuntunut heistä ikuisuudelta.

– Vasta kun näin äidin ja isän, uskoin, että selviän, Janina sanoo.

Janina oli sairaalassa vuorokauden. Sen jälkeen arki on jatkunut kuten ennenkin, paitsi että pään kasvainta kuritetaan nyt sädehoidoilla.

– Lääkärin kirjoittamassa sairauskertomuksessa lukee tällä hetkellä, että olen lentokiellossa. Toivon, että se kohta vielä jonain päivänä pyyhkiytyisi pois.

”Ymmärsin, että muut eivät ajattele minusta sairauteni takia mitään pahaa.”

Eniten matka muutti Janinan asennetta hänen sairauteensa.

– Vaasassa olin piilotellut sitä. Kun Filippiineillä joku tuijotti pyörätuoliani, sanoin vain, että minulla on syöpä. Ymmärsin, että muut eivät ajattele minusta sairauteni takia mitään pahaa.

Yhteinen reissu oli käännekohta myös ystävyydelle. Janina tietää, että hän voi luottaa Elinaan missä tahansa tilanteessa. Elina taas ajattelee tuntevansa Janinan paremmin, kun on nähnyt tämän myös heikkona.

– Voimme puhua toisillemme suoraan ja myös romahtaa toisen edessä. Ennen reissua olimme hyviä ystäviä, nyt olemme siskoja.

Vierailija

Raju syöpä keskeytti Elinan ja Janinan unelmaloman – tehohoitolentoon piti kerätä nopeasti yli 10 000 euroa

Kaunis ja koskettavasti kirjoitettu juttu - ystävät, lähes parasta elämässä. Toivottavasti tarina saa parhaan mahdollisen lopun. Toista kuin lukea Heidi Sohlbergin tyrkkytarinoita olemattomasta syövästä, josta otetaan kaikki mahdollinen raha irti. Onnea matkaan Janina - Heidi Sohlbergille peiliin katsomisen paikka (asia, jota hän ilmeisesti tekeekin kaiken aikaa, tosin väärästä syystä)
Lue kommentti

Psykologi-parisuhdevalmentaja paljastaa oikeat kysymykset ja väärät vastaukset.

Kiitos Tinderin, moni sinkku saa nykyään juosta yhtenään ensitreffeillä. Jos treffailee löytääkseen pidemmänkin suhteen, alkaa ehkä jossakin vaiheessa miettiä, miten ensitreffeistä saisi mahdollisimman onnistuneet – ei siis ainoastaan hauskat, rennot ja romanttiset, vaan myös sellaiset, joiden jälkeen tietää jotakin treffikumppanistaan.

Psykologi ja parisuhdeasiantuntija Monica O'Neal toteaa Marie Clairessa, ettei ole yhtä oikeaa tapaa tutustua toisiin, mutta on vakavaa suhdetta etsivän treffailijan kannattaa kyllä kysellä kysymyksiä, joilla on mahdollista ottaa selvää siitä, onko treffikumppani nappiosuma vai ei. 

Tinder-matchin laittaminen tenttiin heti ensitapaamisella voi tuntua kiusalliselta, mutta O'Nealin mukaan kyselytunti testaa kumppanin sopivuutta muutenkin kuin kysymysten avulla. On hyvä merkki, jos treffiseura uskaltaa kysyä syvällisiä kysymyksiä, kestää vähän kiusallisuutta ja suhtautuu vastauksiin uteliaasti, ei tuomitsevasti. 

Mitä deitiltä sitten pitäisi kysyä? Annetaan Monica O'Nealin kertoa:

  1. Mikä sai sinut lähtemään treffeille kanssani?
    Tämä ei ole kehujen kalastelua vaan treffikumppanin syvällisyyden kartoittamista, O'Neal vakuuttaa. Kyllä, Tinder perustuu kuviin, mutta O'Neal kehottaa kuitenkin tsekkaamaan, että vastaukseksi tulee jotakin muuta kuin ”hyvät tissit”.
  2. Oletko ollut rakastunut aiemmin? Minkä tyyppisiin ihmisiin yleensä rakastut?
    Nyt liikutaan ”vain rohkeille”-osastolla. Nämä kuumottavat kysymykset vaativat raudanlujaa itsetuntoa, sillä niillä voi saada treffikumppaninsa kiemurtelemaan epämukavuudesta. Tarkoitus ei O'Nealin mukaan ole ahdistaa treffikumppania nurkkaan vaan tuoda ilmi, että on tosissaan ja haluaa olla jollekulle se erityinen tyyppi – koska sitähän me kaikki haluamme. Jos ja kun treffikumppani muotoilee jotakin vastaukseksi, hyvä vastakysymys kuuluu: Vaikutanko minä sellaiselta tyypiltä, johon voisit rakastua?

Rakkaus- ja suhdegurujen neuvojen mukaan ensitreffeillä kannattaa tutustua treffikumppanin luonteeseen, ei ulkoisiin seikkoihin. Esimerkiksi rakkausvalmentaja Mia Halonen on todennut, että töistä kyseleminen vie treffit helposti väärille raiteille.

Syvimmät salaisuudet eivät kuulu vielä neljänsille tai kuudensille treffeille.

Seksistä puhuminen ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen ensitreffeillä, mutta aiheen ottaminen esille voi olla fiksu veto. Jos sanaisen arkkunsa avaa seksistä heti aluksi, puhe aiheesta sujunee myöhemminkin.

Lue myös: Kysy nämä 4 paljastavaa kysymystä ensitreffeillä

Jos ensitreffien peliliikkeiden jälkeen on luvassa toiset, kolmannet ja ehkä neljännetkin treffit, on Monica O'Nealin mukaan aika siirtyä kysymään aiemmista suhteista. Menneisyyttä hän suosittelee lähestymään seuraavilla kysymyksillä.

  1. Miten edellinen suhteesi päättyi?
    Kysymyksen voi muotoilla jollakin toisellakin tavalla, kunhan saa informaatiota treffikumppanin aiemmista suhteista. Menneiden suhteiden yksityiskohdilla ei ole väliä eikä niihin kannata kaivautua kovin syvälle. Sen sijaan O'Neal kehottaa kuuntelemaan tarkalla korvalla vastausta siitä, miten suhde päättyi. Hän on nimittäin sitä mieltä, että parisuhde ei koskaan pääty molempien aloitteesta yhteisymmärryksessä. 
    – Sellainen on hevonkukkua. Ero se koskaan tapahdu yhteisymmärryksessä. Jommankumman on painettava liipaisinta, vaikka molemmat olisivat onnettomia suhteessa. 
    Tämä kysymys on siis rehellisyystesti. 
  2. Mistä asiasta sinussa eksäsi ja entiset deittisi ovat valittaneet kaikkein eniten?
    Tähänkin kysymykseen voi vastata väärin, O'Neal tietää. Väärä vastaus on väittää, että mistään ei ole koskaan tullut sanomista. Kun kerran tenttaa treffiseuralaistaan, on syytä varautua vastaamaan kysymyksiin myös itse. Mieti siis etukäteen, mikä piirteesi tai tapasi on saanut eksäsi raivon partaalle. 

Entisistä suhteista voi ja kannattaa puhua, mutta O'Nealin mielestä syvimmät salaisuudet eivät kuulu vielä neljänsille tai kuudensille treffeille. Liian haavoittuvaiseksi ei kannata ryhtyä, ennen kuin toinen on oikeasti osoittautunut luotettavaksi. 

Ei sentään mikään uhanalainen laji, mutta ei heitä joka nurkallakaan tule vastaan. Näin toimii hyvä ystävä.

Tosiystävän seurassa voi olla oma itsensä, ja yhdessäoloon kuuluu yleensä paljon naurua. Listasimme mielestämme 10 tärkeintä tosiystävän tunnusmerkkiä jutussamme.

Mutta mistä ystävyys sitten käytännössä koostuu ja miten hyväksi ystäväksi tullaan? Terapeutti Erin Leyba kertoo Psychology Today -sivustolla tavoista, joista hyvä ystävyys tutkimusten mukaan koostuu.

Hän mainitsee myös, että tutkimuksissa on havaittu niiden, jotka pyrkivät kiintymään ystäviinsä eli syventämään ja rakentamaan läheisimpiä ihmissuhteitaan, olevan onnellisempia, terveempiä ja vähemmän masentuneita kuin ne, jotka pyrkivät hankkimaan mahdollisimman paljon ystäviä.

Näistä merkeistä tunnistat hyvän ystävän. Oletko itse sellainen?

1. Hyvä ystävä viettää aikaa kasvokkain

Puhelut ja pikaviestit eivät vain voita kasvokkain vietettyä aikaa. Se lisää esimerkiksi hyvän olon hormonien endorfiinien tuotantoa elimistössä. Onnellisia ihmisiä tutkineet Ed Diener ja Martin Seligman ovat saaneet selville, että kaikkein onnellisimmilla on läheiset siteet perheeseensä ja he ovat sitoutuneita viettämään aikaa läheistensä kanssa.

2. Hän lähettää positiivisia viestejä

Tämä on helppo! Ystävältä voi kysyä, mitä kuuluu tai vaikka miten koiran koulutus etenee. Myös vanhan kuvan kaivaminen arkistosta ja lähettäminen kivan saatetekstin kera on varma tapa piristää ja olla yhteydessä.

– Ystävyys perustuu vapaaehtoisuuteen ja hauskanpitoon. Se tuo elämään iloa ja voimaa, ystävyystutkija, filosofian tohtori Ira Virtanen kertoi aikaisemmassa jutussamme.

3. Yhteydenpito on säännöllistä

Sanotaan, että vanhan, hyvän ystävän kanssa voi jatkaa siitä, mihin viimeksi tavatessa jäätiin, mutta erään tutkimuksen mukaan kaikkein kestävimmissä ystävyyssuhteissa pidetään yhteyttä 15 päivän välein.

Kaikkein kestävimmissä ystävyyssuhteissa pidetään yhteyttä 15 päivän välein.

4. Hyvä ystävä soittaa takaisin

...yleensä jo vuorokauden sisällä. Kun tutkijat analysoivat kahden miljoonan ihmisen puheluita, yksi kestävien ystävyyksien piirre oli vastavuoroisuus. Se oli myös Me Naisten ystävyyskyselyyn vastanneiden ykköspiirre, kun kysyimme, mikä ystävyydessä on tärkeintä.

5. Vaikeina aikoina hänen olkapäänsä on käytettävissä

Tuen antaminen tarvittaessa on myös yksi ominaisuus, jota ystävältä toivotaan. Luotettu ihminen voi jopa auttaa toipumaan paremmin tai tehdä huonosta kokemuksesta edes vähän siedettävämmän.

Lue myös: Lohduttaja, nämä asiat surullinen ystävä haluaa kuulla

Pieni vaivannäkö takaa sen, että ystävä tuntee olonsa erityiseksi.

6. Hän näkee vaivaa ja lähettää postikortin

Hyvä ystävä osaa ajatella vähän persoonatonta tervehdystä pidemmälle, ja lähettää esimerkiksi lomaltaan kortin perinteisellä etanapostilla! Vielä parempi, jos mukana on jokin henkilökohtainen viesti. Pieni vaivannäkö takaa sen, että vastaanottaja tuntee olonsa erityiseksi, mikä tekee ystävyydestäkin vähän syvemmän.

7. Aihetta juhlaan? Hyvä ystävä on paikalla

Uusi työ, asunto, lapsi... Ystävä on tietenkin mukana elämän tärkeimmissä tapahtumissa. Hän saattaa osallistua joko ostamalla pienen lahjan, kutsumalla syömään tai ihan vain haluamalla tietää kaikki yksityiskohdat, Erin Leyba kirjoittaa.

Kattavaa, tieteellistä testausta jälleen luvassa.

Pennsylvanian yliopistossa tutkittiin, kertooko ihmisen profiilikuvavalinta jotain hänen persoonallisuudestaan. Tutkittavana olivat Big5-persoonallisuuspiirteet eli neuroottisuus, ulospäinsuuntautuneisuus, tunnollisuus, avoimuus kokemuksille ja sovinnollisuus.

Tuloksista kävi ilmi suunnilleen, että profiilikuva saattaa ehkä vähän kertoa jotain persoonallisuudesta tai ehkä ei kerrokaan.

No kertooko se? Testaa itse! Valitse kuvista se, jonka mieluiten valitsisit some-profiilikuvaksesi. Osuuko analyysi oikeaan?

 

Kuuluuko työttömän ottaa isompi vastuu kotona?

Kotityöt kiristävät edelleen pinnaa parisuhteissa. 65 prosenttia Me Naisten viimevuotisen kyselyn vastaajista oli sitä mieltä, että kotityöt jakaantuivat omassa suhteessa epäreilusti. Kinoihin voi olla monta syytä, kuten erilaiset käsitykset siisteydestä tai ajankäytöstä.

Kysyimme tällä viikolla lukijoilta, miten talouden kotityöt kuuluisi jakaa, jos toinen on työelämässä ja toinen työtön. Vastaajilla oli selvä kanta: enemmistö heistä oli sitä mieltä, että työtön tekee suurimman osan tai kaiken kotitöistä. Vastauksia perusteltiin esimerkiksi sillä, että näin jää enemmän yhteistä vapaa-aikaa.

Vain noin 20 prosenttia vastaajista sanoi, että kotityöt pitäisi jakaa tässäkin tilanteessa tasan.

”Mielestäni työtön ottaa omien voimavarojensa mukaan päävastuun kotitöistä. Omat sotkut siivotaan kuitenkin aina. On molempien etujen mukaista, että työssä käyvä voi rentoutua työpäivän jälkeen. Mutta jos työttömyys johtuu uupumuksesta tai muusta henkisestä taakasta, ei kotitöistä saisi tulla uusi rasite. Kun olin itse muutaman kuukauden työttömänä, kotitöiden päävastuu oli minulla, mutta se ei haitannut. Kotityöt toivat päiviin sisältöä”, kertoo Liisa, 23.

Noin 40 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että työtön hoitaa arkisin kaikki kodin työt.

Ratkaisua perusteltiin esimerkiksi sillä, että työttömällä on enemmän aikaa, mutta vähemmän rahaa yhteiseen kassaan. Osa ajatteli kotitöiden tuovan sisältöä elämään.

”Tietenkin se tekee kotityöt, joka on enemmän kotona, eli työtön. Se on reilua. Kun avovaimoni oli päivät opiskelemassa tai töissä ja minä osa-aikaduunissa tai työttömänä, tiskasin, imuroin, pesin pyykit ja niin edelleen. Parasta oli kuitenkin se, kun oli paljon aikaa kokkailla erilaisia ruokia ja oppia uutta. Pitkät haudutusajat eivät olleet ongelma.” Johannes, 34

”Työtön ei pysty edistämään yhteistä elämää rahallisesti, joten hän voi osallistua muilla tavoin.”

”Olettaen, että puoliso käyttää kaksi tuntia päivässä työnhakuun, jää hänelle vähintään kuusi tuntia aikaa tehdä kotitöitä. Yhteisen elämän eteen on työskenneltävä. Työtön ei pysty edistämään yhteistä elämää rahallisesti, joten hän voi osallistua muilla tavoin. Kotitöiden tullessa tehdyksi päivän aikana parille jää yhteistä aikaa molempien ollessa kotona ja parisuhde voi hyvin. Parisuhde ei toimi ilman molempien panosta.” Muovisiili, 44

”Työtön ottaa päävastuun kodinhoidosta. Työssä oleva joutuu työmatkoineen olemaan päivästä noin yhdeksän tuntia kotoa pois, joten olisi melkoisen kohtuutonta, jos hän tämän jälkeen joutuisi hoitamaan kotityöt, kun toinen on enemmän tai vähemmän makoillut kotona. Tai vaikka hakisikin aktiivisesti töitä, on helppo aina välillä piipahtaa vaikka laittamaan tiskit koneeseen ja koneen päälle. Työssä oleva joutuu myös kustantamaan kotona olevan elämää.

Elän parhaillaan tätä tilannetta. Minä käyn töissä, mies on kotona. Mies siivoaa ja hoitaa kotia kyllä omalla tavallaan. Valitettavasti itse syyllistyn siihen, että tiettyjä hommia teen mieluummin itse, koska tiedän osaavani ne paremmin – mutta en niistä hommista sitten nalkutakaan miehelle.” Maria, 43

Tasajako vai kaksi kolmasosaa?

Toiset 40 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että työtön tekee suurimman osan kotitöistä – mutta ei kaikkia.

Moni painotti, sitä, ettei kodinhoito voi olla yksin yhden ihmisen vastuulla.

”Työtön tekee ehdottomasti kotityöt yksin niinä päivinä, kun töissä käyvä käy töissä. Viikonloppuna hommat puolitetaan töissä käyvän ollessa vapaalla. Näin se on reilua kaikkia kohtaan. Ei tule asetelmaa, että töissä käyvä rupeisi esimerkiksi sättimään työtöntä laiskuudesta.” Reissuleski, 34

”Tuntui, että toinen vain laiskottelee ja odottaa palvelua, kun tulen töistä.”

”Kotona oleva tekee 2/3 ja töissä käyvä 1/3. Kotityöt kuuluvat molemmille, mutta toimettomana oleva voi tehdä suuremman osan, koska hänellä on aikaa. Kun mies oli kotona reilun vuoden, hän katsoi televisiota päivät pitkät ja korkeintaan imuroi (kun käskettiin). Ärsytti koko ajan, kun tuntui, että toinen vain laiskottelee ja odottaa palvelua, kun tulen töistä. Onneksi löysi töitä, ja nyt kotityötkin jakaantuvat tasaisemmin.” Marika, 44

”Se tekee enemmän, joka on kotona, mutta kaikki ei tietenkään kuulu pelkästään kotona olevalle. Ei kotona oleva ole mikään kotiapu. Myös muut asunnossa asuvat ovat vastuussa kotitöistä. Olen itse tällä hetkellä kotona ja hoidan suurimman osan kotitöistä. Ymmärrän, että minulla on suurin vastuu kotitöistä, mutta alkaa välillä ärsyttää, kun roskat eivät löydy roskikseen asti eivätkä pyykit pyykkikoriin. Jos olen päivän aikana siivonnut ja muut tulevat illalla kotiin, ei mene kuin tunti ja asunto on taas ihan sekainen.” Nainen, 27

Noin 20 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että työt pitäisi jakaa lähes tasan.

Tasajakoa kannattavat vastaajat muistuttivat, ettei työttömällä automaattisesti ole enemmän aikaa tai voimavaroja.

”Minusta kotityöt tulisi jakaa kaikesta huolimatta lähes puoliksi niin, että kotona oleva tekisi hieman enemmän kotitöitä. Kotona oleva hakee yleensä töitä ja käy haastatteluissa. Työnhaku on melkeinpä työstä käyvää puuhaa, ja siksi kannatan kotitöiden jakamista lähes puoliksi.” Helbe, 29

”Kotityöt pitäisi jakaa melko tasan, kotona oleva toki voi tehdä vähän suuremman osan. Riippuu tietysti myös siitä, millaisia työpäiviä työssäkäyvällä on, onko pitkä työmatka tai matkustamista. Ei se, että on työtön, tarkoita sitä, ettei olisi tekemistä. Päivästähän tulisi suuri osa käyttää työnhakuun. Työnhaku ja työttömänä oleminen on monesti rankempaakin, ainakin henkisesti, kuin työssä käynti. Itse olen työttömänä ja olen samanaikaisesti opiskellut. Aikaa ei ole juuri sen enempää kuin työssä käydessä.” Äiti, 51

”Mitä tapahtuu, kun toinen palaa työelämään? Kuka silloin hoitaa kaiken?”

”Mielestäni kotona oleva voi tehdä enemmän kotitöitä, mutta ei voi vaatia, että hän tekee kaiken. Kyllä töissä käyväkin voi tehdä iltaisin jotain. Miksi minun pitäisi ensin päivällä tehdä kotitöitä ja jatkaa niitä iltaan saakka, kun mies kuitenkin tulee kotiin viettämään vapaa-aikaa? Muu perhe tottuu silloin siihen, että joku hoitaa kaiken. Mitä tapahtuu, kun toinen palaa työelämään? Kuka silloin hoitaa kaiken?

Itse olin kaksi vuotta perhevapaalla, ja kun piti palata töihin, minulle ilmoitettiin, että töitä ei ole. Nämä reilut kaksi vuotta olen tehnyt suurimman osan kotitöistä ja hoitanut lapsen.

Tuntuu epäreilulta, kun itse on ensin päivällä pyykännyt, käynyt kaupassa ja tehnyt ruokaa perheelle, toinen tulee kotiin töistä ja rojahtaa sohvalle odottaen, että minä jatkan kotitöiden tekemistä. Tuntuu, että kukaan ei arvosta tekemääni työtä täällä kotona, kun siitä on tullut itsestäänselvyys.” Annaksi, 43

Lento Pro

Miten kotityöt jaetaan, kun toinen on työtön? Lukijat kertovat: ”Ei kotona oleva ole mikään kotiapu”

Tässä on myös se ulottuvuus, että ihminen voi tehdä elämässään muutakin (hyödyllistä) kuin kotityöt ja palkkatyöt. Hän saattaa esimerkiksi mahdollistaa iäkkään sukulaisen kotona asumisen, olla poliittisesti aktiivinen tai toimia vapaaehtoisena nuorison harrasteohjaajana, kun taas työssäkäyvällä saattaa olla ainoastaan työnsä. Tämän huomioimatta jättäminen kertoo erittäin paljon siitä yhteiskunnasta, missä elämme - hyödyllisinä nähdään ainoastaan palkkatyö ja kodin ja pihapiirin hoito.
Lue kommentti