Hodgkinin tauti ei ole koskaan ollut este Janinan (vas.) ja Elinan ystävyydelle. Kuvat: Jussi Vierimaa
Hodgkinin tauti ei ole koskaan ollut este Janinan (vas.) ja Elinan ystävyydelle. Kuvat: Jussi Vierimaa

Elina vei syöpää sairastavan ystävänsä Janinan unelmalomalle Filippiineille – ja kun kaikki meni pieleen, hän oli valmis tekemään mitä tahansa rakkaan ystävänsä vuoksi.

Maanantai 20. helmikuuta, Helsinki-Vantaa

Elina Ruuhinen, 25, katselee ystäväänsä Janina Tuomistoa, 25, lentokenttäterminaalissa. Tämä näyttää väsyneeltä. Kävely on epävarmaa, askel hapuileva.

– Yöunet jäivät lyhyeksi, Janina selittää.

Janina on matkustanut eilen bussilla Vaasasta ja yöpynyt sedällään. Nyt olo on niin heikko, että Janina kaivaa laukusta oksikodonia, lääkettä, joka on morfiiniakin vahvempaa.

Tabletti on päivän toinen, pahimpina saattaa mennä viisi. Janina on syönyt särkylääkettä kipuihinsa siitä asti, kun hänellä 16-vuotiaana todettiin Hodgkinin tauti eli imukudossyöpä. Uusin käänne tapahtui vuoden alussa: lääkärit huomasivat, että tauti oli levinnyt aivoihin kasvaimeksi, jota ei voi leikata.

Elinaa huolestuttaa. Lennon lähtöön on aikaa tunti. Onko Janinan väsynyt katse vain väsymystä vai jotain muuta? Hän soittaa sairaanhoitajaäidilleen.

Äiti tarkistaa asian, jonka Elinakin on jo selvittänyt moneen otteeseen: kyllä, Janina on saanut lentoluvan lääkäreiltään. Janina toistelee vierellä, että häntä vain väsyttää, reissuun on lähdettävä.

Tästä matkasta Janina ja Elina ovat nimittäin haaveilleet vuosia. Kun aivokasvain löytyi, he eivät enää halunneet lykätä sitä yhtään enempää.

Filippiinit kuulostaa ihanalta paratiisilta, jossa he voivat juhlia Janinan 25-vuotissyntymäpäivää. Määränpää on Boracay, yksi Filippiinien suosituimmista lomasaarista.

”Olen jääräpää ja halusin lähteä matkalle. En tietenkään tuolloin tiennyt, että siihen sisältyy riskejä.”

– Haluatko olla ihminen, joka on luvannut lähteä Janinan kanssa matkalle ja peruu kaiken viime hetkellä? äiti kysyy Elinalta puhelimessa.

Elina ei halua. Hän on kerännyt matkaa varten netissä rahaa, ja Janina on maksanut loput säästöillään.

Janina jaksaa kyllä. Naiset nousevat koneeseen.

– Olen jääräpää ja halusin lähteä matkalle. En tietenkään tuolloin tiennyt, että siihen sisältyy riskejä, Janina kertoo nyt.

Tutustuminen

Vaasa on pieni kaupunki, tietenkin samanikäiset nuoret tunsivat toisensa. Elina ja Janina pelasivat molemmat jalkapalloa, mutta eri seuran väreissä. Moikattiin, kun satuttiin näkemään jossain.

Tammikuussa 2009, kun tytöt olivat 17, Elina oli eroamassa poikaystävästään ja lähetti kiihtyneenä viestin Janinalle. Elina oli kuullut huhuja, että Janinalla olisi sutinaa hänen poikaystävänsä kanssa, olivathan nämä seurustelleet hetken muutamaa vuotta aiemmin. Janina vastasi Elinan viestiin ja ehdotti tapaamista.

Kahvilassa Elina katseli kaunista, pitkää, vaaleaa tyttöä. Hän oli kuullut yhteisiltä ystäviltä, että Janina oli sairastunut vuosi sitten syöpään. Janinalla oli nyt vaalea peruukki, ja hän näytti todella laihalta.

Elina aloitti keskustelun varovasti.

– Selvisi heti, että kyseessä oli pelkkä väärinkäsitys. Huomasin pian, että en voi olla Janinalle vihainen. Hän on rauhaa rakastava ja sympaattinen ihminen, ei mikään itseään täynnä oleva tapaus kuten luulin. Meidän oli helppo puhua kaikesta. En ajatellut tuolloin koko sairautta, siitä ei taidettu edes ihan heti puhua, Elina muistelee.

”Elina otti alusta asti syöpäni luontevasti.”

– Monet pitävät minua ylimielisenä, koska olen ujo ja kuljen suu mutrussa. En halua, että sairaudestani tehdään numeroa, vaan toivon minua kohdeltavan kuin ketä tahansa. Elina otti alusta asti syöpäni luontevasti. Sain puhua, jos halusin, mutta hän ei kysellyt liikoja, Janina kertoo.

Sovittiin seuraavat treffit. Ja sitten seuraavat. Tytöt viettivät aikaa toistensa asunnoissa. Elina kokkasi, juoruttiin poikaystävistä ja käytiin sushilla. Välillä Janina oli huonommassa kunnossa. Hoitojen jälkeen hän oli väsynyt, joskus pahoinvoivakin.

– Silti Janina on aina kantanut huolta muista. Äitini muistaa aina, kuinka Janinalla oli sairaudessa huonompi vaihe ja hän silti jaksoi pakata hymyilevänä muuttolaatikoitani.

Tiistai 21. helmikuuta, lento Milano–Hongkong

Hengittää. Varmasti hengittää.

Lentokoneessa Elina katselee viereisessä istuvaa ystäväänsä. Ensimmäinen välilasku Milanossa on takana, ja Janinan vointi muuttuu sitä sekavammaksi, mitä korkeammalle kone nousee.

Hän jaksaa vastata Elinan kysymyksiin vain kyllä tai ei. Lopulta Janina alkaa oksentaa.

Yli 20 tunnin matkan aikana Elina ei nuku silmäystäkään.

– Suuni kävi koko ajan. Yritin pitää Janinan sillä tavoin tajuissaan. Yritin uskotella itselleni, että huomenna nauramme uima-altaalla koko jutulle.

Janina ja Elina pääsevät jatkolennolle ja perille Manilaan. Lämpö iskee kauttaaltaan kehoon ja helpottaa Janinan kipuja. Hotellissa hän nukkuu 20 tunnin unet.

Tiistain ja keskiviikon välinen yö, Manila

Keskellä yötä Elina herää siihen, että Janinan käsi hapuilee kännykkää, mutta nipistääkin Elinaa. Janina puhuu heinästä ja kutsuu Elinaa Yvonneksi. Hän puhuu Elinalle suomea, vaikka he puhuvat aina keskenään äidinkieltään ruotsia.

Elina päättää, että he eivät voi aamulla lentää Boracaylle, vaan ystävä on saatava sairaalaan. Janina on kuitenkin toista mieltä. Hän nousee sängystä, yrittää kävellä mutta kaatuu. Elina saa napattua ystävänsä päästä kiinni juuri, ennen kuin se osuu pöydän kulmaan.

Aamukuudelta hotellin kuljettaja vie tytöt Makati Medical Centeriin, sairaalaan, jonka hän lupaa olevan yksi maailman parhaista. Janina ei reagoi puheeseen, ei pysty kertomaan nimeään. Hän huutaa, kun hoitajat yrittävät saada hänen kädestään kiinni.

– Olin nähnyt Janinan noin kipeänä vain kerran aikaisemmin. Tiedän, että hän ei todellakaan valita turhasta. Olin shokissa, mutta pakotin itseni toimimaan, sillä oli tosi kyseessä, Elina kuvailee.

 


Pyörätuoli kulki tyttöjen mukana koko reissun ajan. Kuvat: Elinan ja Janinan kotialbumit

 

Sairastuminen

Janina oli 16, kun hän kuuli sairastavansa Hodgkinin tautia. Hän kertoi siitä lähimmille ystävilleen.

– Kaverit vain itkivät. Heille syöpä tarkoitti kuolemaa. Minä ihmettelin, miksi itkette. Hyväksyin sairauden paremmin kuin he. En halunnut katkeroitua, vaan päätin ottaa tilanteen kerrallaan. Vasta vuosia myöhemmin ymmärsin, miksi ystäväni menivät sokkiin.

Hodgkinin tauti on harvinainen nuorilla. Taudissa pahanlaatuisia kasvaimia leviää imukudosten kautta kehoon. Janinalla niitä on hoidettu niin sädehoidoilla kuin sytostaateilla. Hänelle on yritetty tehdä myös kaksi kantasolusiirtoa, mutta molemmat epäonnistuivat.

– Se oli kova kolaus henkisesti. Toivoin, että taudin voisi voittaa, Janina sanoo.

”Parikymppisenä minulla oli vaihe, jossa mietin, pitäisikö luovuttaa kokonaan.”

Kun Janina sai diagnoosin, hän päätti, että pyrkii elämään mahdollisimman normaalia elämää. Katkeruutta kohtalostaan hän on tuntenut vain harvoin.

– Parikymppisenä minulla oli vaihe, jossa mietin, pitäisikö luovuttaa kokonaan. Muistan myös kironneeni, kun kaverit lähtivät Kreikkaan lomalle, mutta minä olin hoitojen takia liian huonossa kunnossa lähtemään.

Janinaa on harmittanut, jos hänen sairautensa ymmärretään väärin. Hän välttelee viimeiseen asti käyttämästä keppiä, koska ei kestä muiden katseita.

– Olen kuullut huhuja, että minulla olisi anoreksia. Oikeasti laihtuminen on Hodgkinin yksi oire.

Uusi diagnoosi

Hodgkinissa on vain prosentin todennäköisyys, että kasvain leviää aivoihin. Janinalle kävi niin. Viime keväänä hän huomasi unohtelevansa asioita. Koulussa oli vaikea keskittyä, kun näkökenttä sumentui. Tasapaino petti, ja Janina pelkäsi kaatuvansa.

– Tiesin, että jotain on vialla, mutta en halunnut kuvauksiin ennen joulua. Halusin nauttia juhlasta.

Lääkärit eivät osanneet epäillä kasvainta, mutta magneettikuvauksessa sellainen löytyi. Aivoissa oli senttimetrin kokoinen kasvain, joka painoi näköhermoa.

– Tiesin jo kuvaukseen mennessäni, että minulla on varmasti kasvain päässä. En silti kysellyt, miksi tauti levisi juuri minulla.

Diagnoosin saamisen jälkeen Janina lähti Elinan luo Turkuun. Siellä ystävykset päättivät, että yhteiselle matkalle on päästävä mahdollisimman pian.

Keskiviikko 22. helmikuuta, Manila

Sairaalassa Elina turvautuu taistelulajeissa tuttuihin psyykkausmenetelmiin ja puhuu itselleen ääneen. Olen vakuutusyhtiössä töissä. Minä jos kuka osaan nyt selvittää käytännön asiat.

Elina hakee maksusitoumuksen, jolla Janina pääsee magneettikuviin. Hän lähettää kuvat sähköpostilla Suomeen Janinan lääkäreille. Pysyy rauhallisena.

Vain kerran Elina hermostuu, kun ei saa Janinalta selvää vastausta.

– Onko sinulla non-Hodgkinin lymfooma vai Hodgkinin tauti? Elina huutaa.

Janina saa rauhoittavia. Lääkäri kertoo, että viikon aikana aivokasvain oli kaksinkertaistunut.

– Lentokoneen ilmanpaine sai aivot turpoamaan, ja kasvain oli laajentunut. Olisi ollut hyvin mahdollista, että Janinalta olisi katkennut verisuoni päästä ja hän olisi kuollut koneeseen.

”Jos kone joutuisi tekemään hätälaskun Kiinaan, se voisi maksaa jopa puoli miljoonaa.”

Janina saa kortisonia, joka laskee aivojen turvotusta. Hän ei muista päivästä juuri mitään.

– Olen jälkeenpäin miettinyt äidin kanssa, että onneksi juuri Elina oli kanssani. Harva olisi selvinnyt englanniksi niin vaikeista selvityksistä ja tiennyt, miten toimia.

Elina on sairaalassa 16 tuntia nukkumatta. Kirjoittaa Janinan sairauskertomuksen englanniksi. Juoksee suuren sairaalan käytävillä luukulta toiselle. Toimii välikätenä suomalaisille ja filippiiniläisille lääkäreille.

Suomessa tyttöjen vanhemmatkaan eivät nuku. Vaasassa lääkärit ovat yksimielisiä: Janina pitää saada kotiin sädehoitoon. Filippiiniläiset lääkärit määräävät hänet silti lentokieltoon.

Selviää, että Janinan lennättäminen Suomeen ilman sairaalahenkilökuntaa on hengenvaarallista. Ambulanssilento maksaa 150 000 euroa, eikä vakuutusyhtiö korvaa sitä, sillä kyseessä ei ole matkasairaus.

– Vakuutus kattoi syöpään liittyvää ensihoitoa viikon ajalta. Lentäisimme kotiin täysin omalla vastuulla ja riskillä. Jos kone joutuisi tekemään hätälaskun Kiinaan, se voisi maksaa jopa puoli miljoonaa, Elina kertoo.

Tilanteen vakavuus selviää Elinalle, kun hän yrittää selvittää paluuta hätäpalveluyritys SOS Internationalin ja Suomen konsulaatin kanssa. Kumpikaan ei voi auttaa.

Janinan isä selvittää laivareittejä, jolla voisi hakea tyttärensä kotiin. Paluumatka kestäisi kaksi viikkoa, eivätkä lääkärit usko, että Janina selviäisi matkasta.

– Viranomaiset olivat todella empaattisia ja avuliaita, mutta menin paniikkiin, kun kuulin heidän äänestään, kuinka huolissaan ja surullisia he olivat.

Elina päättää joka hetki, mitä Janinan on milloinkin hyvä kuulla. Paljon hän saa tietää vasta myöhemmin.

– Hoin vain, että en jätä sinua tänne ja kyllä me jotenkin päästään kotiin, Elina kertoo.

Kortisoni auttaa, ja Janinan vointi kohenee hieman. Hän juttelee taas normaalisti, ja Elinasta on huojentavaa kuulla ystävän nauru. Lääkärit antavat luvan poistua sairaalasta viikonlopuksi, ja Elina vie Janinan pyörätuolissa hotellille. Vielä olisi keksittävä, miten he pääsisivät kotiin.

Lauantai 25. helmikuuta, Manila

On Janinan 25-vuotissyntymäpäivän aamu. Kun hotellihuoneen ovelle koputetaan, Janina säikähtää. Kuka siellä voi olla tähän aikaan?

Kymmenkunta hotellin työntekijää ja Elina kurkistavat oven raosta. He kajauttavat ilmoille Happy birthdayn, ja Janinan eteen lasketaan valtava syntymäpäiväkakku.

 


Hotellin henkilökunta muisti Janinaa syntymäpäivänä. ”Söin koko kakun”, Janina sanoo.

 

Yllätykset eivät lopu siihen. Lääkäreiden luvalla Elina on varannut naisille bungalow’n Coco Islandilta, parin tunnin automatkan päästä.


Venematka Coco Islandille kesti puoli tuntia.

 

Pikkusaari on paratiisi valkoisine hiekkarantoineen. Lääkärit ovat kehottaneet Elina ja Janinaa rentoutumaan, ja he tekevätkin parhaansa, ottavat uima-altaalla rennosti aurinkoa.


Janina Elinan kuvaamana paratiisisaaren uima-altaalla 25-vuotissyntymäpäivänä.

 


Elina ja Janina yrittivät chillata raskaan viikon jälkeen altaalla.

 

Altaalla Elina ja Janina myös riitelevät, ainoan kerran koko reissun aikana.

– Elinan mielestä en juonut tarpeeksi vettä. En kestä, jos minua holhotaan. Meille tuli sanaharkka, joka sovittiin nopeasti. Tosiasiassa olin kiitollinen Elinalle: en osaa ajatella, kuka olisi toiminut noissa oloissa ja tilanteessa paremmin, Janina sanoo.

Maanantai 27. helmikuuta, Manila

Illalla syttyy toivon kipinä. Elina kuulee ystävänsä lääkäriäidiltä Medflight Finland -hätäpalvelusta, jossa tehohoito lentää hakemaan potilaita ympäri maailmaa. Yritys neuvottelee asiakkaan puolesta lentoyhtiön kanssa ja ottaa vastuun potilaan kuljetuksesta.

Palvelun hinta on yli 10 000 euroa. Illalla Elina avaa nettiin Go fund me -sivustolle rahankeruukampanjan. Hän on miettinyt nettikeräystä jo aikaisemmin, mutta 150 000 euroa olisi ollut mahdoton saada kasaan. Tämä summa voisi onnistua.

Janina vetää peittoa korville. Hän epäilee koko ajatusta. Miksi kukaan haluaisi antaa hänelle rahaa?

”Luulin aina, että ihmiset pelkäävät syövän tarttuvan.”

Elina seuraa tilin karttumista herkeämättä. Kun ensimmäinen tonni on täynnä, vauhti kiihtyy. Yöllä hänen on ihan pakko herättää Janina. Keräyksen avaamisesta on kulunut kuusi tuntia, ja kasassa on jo 20 000 euroa.

Pienistä kymmenien eurojen lahjoituksista on kasvanut tarpeeksi iso summa. Myös media on kuullut ystävien ahdingosta, ja Elinan puhelin soi tiuhaan.

– Sanoin Elinalle, että herätä minut aamulla uudestaan. En ole koskaan aikaisemmin puhunut sairaudestani julkisesti, vaan olen halunnut pitää asian itselläni. Nyt tarvitsimme rahat, joten minun oli pakko olla avoin.

Aamulla Janina alkaa uskoa, että yön tapahtumat eivät olleet unta.

– Sain paljon kannustavaa palautetta lahjoittajilta. Luulin aina, että ihmiset pelkäävät syövän tarttuvan.


Elina asuu nykyään Turussa. Sinne Janina suuntasi myös silloin, kun oli saanut tiedon aivokasvaimesta.

 

Maanantai 20. maaliskuuta, Turku

Kotiinpaluusta on kulunut reilu kaksi viikkoa, kun Janina ja Elina tapaavat Turussa, Elinan nykyisessä kotikaupungissa. Halaus on lämmin, käsivarret vielä ruskettuneet. Ystävykset suunnittelevat kahvilakäyntiä ja ostosreissua keskustaan, sillä Janinan vointi on kohtalainen.

– Eilen olin energinen, tein ruokaa kuin normaali ihminen. Tänään olen väsyneempi, kaaduin yöllä kaksi kertaa, kun kävin vessassa. Aivokasvaimen kanssa eläminen on sellaista aaltoliikettä, Janina kuvailee.

Paluumatka Filippiineiltä suomalaisen ensihoitajan kanssa sujui hyvin. Janina oli kahden lennon ajan makuuasennossa. Kädessä oli kanyyli, joka annosteli kortisonia estämään turvotusta. Ambulanssi tuli kentälle vastaan ja vei Janinan ja Elinan suoraan Vaasan keskussairaalaan, jossa vanhemmat jo odottivat. Kaksitoista päivää kestänyt matka oli tuntunut heistä ikuisuudelta.

– Vasta kun näin äidin ja isän, uskoin, että selviän, Janina sanoo.

Janina oli sairaalassa vuorokauden. Sen jälkeen arki on jatkunut kuten ennenkin, paitsi että pään kasvainta kuritetaan nyt sädehoidoilla.

– Lääkärin kirjoittamassa sairauskertomuksessa lukee tällä hetkellä, että olen lentokiellossa. Toivon, että se kohta vielä jonain päivänä pyyhkiytyisi pois.

”Ymmärsin, että muut eivät ajattele minusta sairauteni takia mitään pahaa.”

Eniten matka muutti Janinan asennetta hänen sairauteensa.

– Vaasassa olin piilotellut sitä. Kun Filippiineillä joku tuijotti pyörätuoliani, sanoin vain, että minulla on syöpä. Ymmärsin, että muut eivät ajattele minusta sairauteni takia mitään pahaa.

Yhteinen reissu oli käännekohta myös ystävyydelle. Janina tietää, että hän voi luottaa Elinaan missä tahansa tilanteessa. Elina taas ajattelee tuntevansa Janinan paremmin, kun on nähnyt tämän myös heikkona.

– Voimme puhua toisillemme suoraan ja myös romahtaa toisen edessä. Ennen reissua olimme hyviä ystäviä, nyt olemme siskoja.

Vierailija

Raju syöpä keskeytti Elinan ja Janinan unelmaloman – tehohoitolentoon piti kerätä nopeasti yli 10 000 euroa

Kaunis ja koskettavasti kirjoitettu juttu - ystävät, lähes parasta elämässä. Toivottavasti tarina saa parhaan mahdollisen lopun. Toista kuin lukea Heidi Sohlbergin tyrkkytarinoita olemattomasta syövästä, josta otetaan kaikki mahdollinen raha irti. Onnea matkaan Janina - Heidi Sohlbergille peiliin katsomisen paikka (asia, jota hän ilmeisesti tekeekin kaiken aikaa, tosin väärästä syystä)
Lue kommentti

Jos kukaan kumppanisi lähipiiristä ei tiedä, kuka olet, jotain hämärää voi olla tekeillä.

Rakkauspommittajaan ihastuminen, pehmustaminen, ghostaaminen jne. Deittimaailmassa vilisee monia ikäviä ilmiöitä, joille on keksitty hauskoja termejä. Ja taas on keksitty uusi sana yhdelle ikävälle asialle. Metro-sivusto kertoo nimittäin ”jemmaamisesta”.

Jemmaamisessa on kyse siitä, ettei tule koskaan esitellyksi kumppanin vanhemmille, ystäville tai muille läheisille. Kumppani saattaa kyllä itse viettää viikonloppuja esimerkiksi vanhemmillaan tai käydä lounaalla kavereidensa kanssa, mutta kutsua mukaan ei kuulu. Jos turhan usein tuntuu siltä, että joutuu viettämään aikaa yksin, on voinut joutunut jemmaamisen uhriksi.

Paljastaako some?

Jemmaaminen voi näkyä myös sosiaalisessa mediassa. Kumppani saattaa esimerkiksi julkaista Instagramissa kivan kuvan ateriastaan, jonka söi sinun kanssasi. Kuvan yhteydessä ei kuitenkaan ole koskaan mainintaa siitä, kenen seurassa on tullut kokkailtua.

Toisin sanoen sitä tulee täysin piilotetuksi kuin kulunut ja tummunut koru rasiaan. Mutta miksi ihmeessä?

Yksi teoria on se, että jemmaamisen uhriksi joutunut onkin salarakas, jonka jemmaaja haluaa pitää piilossa. Jemmaaja saattaa perustella itselleen toisten ihmisten tapailun, koska ei ole vakavissaan salarakkaansa kanssa. Eihän siitä ole edes mitään todisteita.

Tietysti ennen kuin diagnosoi itsensä jemmaamisen uhriksi, kannattaa miettiä, voisiko kyse olla jostain muusta – varsinkin jos suhde on tuore, ettekä tunne toisianne kovin hyvin. Ehkä kumppanisi on sinua kärsivällisempi tyyppi eikä hän halua julkisesti julistaa rakkauttaan ennen kuin suhde on vakaalla pohjalla.

Lue myös: ”Facebookin parisuhdeilmoituksessa olikin mieheni" – naiset kertovat, miltä tuntuu olla toinen nainen

Aina treffit eivät mene putkeen – vaan esimerkiksi näin: ”Mies pyysi minut baariin, oli aivan kännissä paikalla ja alkoi suoraan kähmiä.”

Oletko joskus ollut todella, todella karmeilla treffeillä? Ei hätää, sitä sattuu kaikille. Kun kysyimme Me Naisten lukijoilta huonoimmista treffikokemuksista, saimme lukuisia kylmää hikeä aiheuttavia muisteloita. 

Selvisi, että treffit voivat mennä pieleen monella tavalla. Vaikka kumppani olisi ihana, treffipaikka voi latistaa deitit. Moni muistelee elokuvatreffejä epäonnistumisena, sillä leffateatterin hämyssä tutustuminen on vaikeaa. Toisaalta kauhunsekaisia tunteita herättävät myös jutusteluun perustuvat kahvilatreffit, joilla toisen kanssa ei synkkaa, eikä mitään juteltavaa ole. 

Huono paikanvalinta on kuitenkin pientä verrattuna öykkäröivään seuralaiseen. Treffitörppöjä on moneen junaan, mutta joitakin yhdistäviä piirteitä epäonnisissa treffeissä silti kyselyvastausten perusteella on. Varma epäonnistuminen syntyy esimerkiksi tällä reseptillä: runsaasti alkoholia, itsekehu pääasiallisena puheenaiheena, seksiehdotukset ensimmäisen kymmenen minuutin aikana ja haluttomuus ymmärtää, mitä EI tarkoittaa.

Vertaistueksi karmeille treffeille joutuneille, järkyttävien treffien top 15:

Numero 15: Yksisanainen kahvittelija

”Huonoimmat treffit ovat olleet perus kahvit, joilla mies ei saanut suustaan muuta kuin 'ai jaa' ja 'hmm'. Ja vastasi kysymyksiin yhdellä sanalla. Eipä siinä oikein yksin saanut keskustelua aikaiseksi.” Treffailtu on jo tarpeeksi

Numero 14: Suuruudenhullu

”Liian suureelliset: käytännössä täysin tuntematon ihminen haluaa heti käyttäytyä kuin oltaisi pari, ja kaikesta (ne ruusut, samppanjat ja limusiinit) olisi pitänyt vaikuttua ja ihastella viehkosti.” Nimetön

Tyyppi puhui koko treffien ajan itsestään.”

Numero 13: Parturoitu pihistelijä

”Olen ollut treffeillä, jos treffiseuralainen oli ensin 45 minuttia myöhässä, koska oli ollut parturissa. Tätä hän ei pyydellyt edes anteeksi. Istuimme ravintolassa, jossa seuralainen ei edes kysynyt, haluanko syödä tai juoda jotain. Istuimme baarissa, juttelimme syömättä ja juomatta, kumpikaan ei tilannut mitään.” Evelyn

Numero 12: Leuhka mansplainaaja

”Rahalla leuhkiva henkilö, joka ei meinannut kestää ajatusta, että minä maksan oman osuuteni treffeistä. Sain muutenkin kuulla mansplainaamista ja esimerkkejä siitä millainen on kunnollinen nainen ja kuinka sellainen käyttäytyy. Ei jatkoon.” Pau

Numero 11: Saldokerskailija

”Ihminen kerskaili varallisuudellaan ja rahoillaan. Muuta puhuttavaa tällä komistuksella ei ollutkaan. Olisi mielellään esitellyt saldojaan eri tileillä josta mainitsi moneen kertaan. Oli maininnut lukevansa kirjoja. Yritin ottaa sen puheeksi, ja kävi ilmi, että hän oli lukenut pätkiä vain sieltä täältä! Huh huh.” Ikäneito uudelleen

Numero 10: Itserakas haukkuja

”Tyyppi puhui koko treffien ajan itsestään. Ei kysynyt mitään minusta, ja kun kerroin jotain itsestäni, hän ohitti sen kokonaan. Päätin lopulta, etten sano itsestäni mitään, vaan utelin hänestä lisää. Hän vain innostui. Haukkui myös pomonsa ja työpaikkansa ja valitti, ettei tiedä mitä elämässään tekisi. Lapsellista käytöstä, vaikka mies oli yli 30-vuotias.” Treffeillä87

Hän oli todella humalassa ja pilvessä ja vakuutti rakastavansa minua.”

Numero 9: Tunnekylmä keskeyttäjä

”Mies sanoi minulle kesken lauseeni, ettei hän tunne mitään, ja eikö olekin hyvä, että hän sanoi sen suoraan.” Nimetön

Numero 8: Rakastunut pilviveikko

”Hän oli todella humalassa ja pilvessä ja vakuutti rakastavansa minua. Ne olivat toiset (ja vikat) treffit kyseisen henkilön kanssa.” Nimetön

Numero 7: Krapulainen arvostelija

”Mies tuli paikalle krapulassa ja hikoilevana. Hän arvosteli avoimesti ulkonäköäni ja olemustani. En lähtenyt aiemmin, koska tilanne oli paikoin niin huvittava, että nauroin ääneen. Puolen tunnin kuluttua sain tarpeekseni ja lähdin.” Hattis

Numero 6: Ruinaaja

”Mies vain katseli vierestä kun join oluen. Sen jälkeen hän ehdotti seksiä, mihin en suostunut. Tämän jälkeen hän pyysi 'edes suihinottoa'.” Greta

Numero 5: Kännikähmijä

”Mies pyysi minut baariin, oli aivan kännissä paikalla ja alkoi suoraan kähmiä. Läksin pois noin kolmen minuutin jälkeen.” Missä on herrasmiehet?

”Mies toi pussikaljaa ja pornofilmejä katseltavaksi. Tsiisus!”

Numero 4: Ansaitsi ghostauksen

”Mies kutsui minut kahville luokseen ensitreffeille. En saanut kahvia vaan tyyppi alkoi heti käpälöidä eikä uskonut kieltoa. Piti valehdella, että minulla on poikaystävä, että pääsin pois. Ainoa kerta, kun olen ghostannut.” RKW

Numero 3: Kaljoitteleva pornonkatsoja

”Mies toi pussikaljaa ja pornofilmejä katseltavaksi. Tsiisus! Heitin pihalle ja sanoin, että katsele kuule keskenäsi!” Niki

Numero 2: Viinaanmenevä moottoripyöräilijä

”Treffikumppani tuli hakemaan moottoripyöräajelulle. Minulta kysymättä ajoi omalle mökilleen monen kymmenen kilometrin päähän. Siellä otti viinapullon esille ja aikoi alkaa ottamaan. Pyysin, että veisitkö minut takaisin heti, kun ei tälläisesta ollut puhetta. Hän suuttui ja ajoi älyttömän lujaa paluumatkan. Minua pelotti tosissaan.

Kotipihassani hän pudotti minut kyydistä, tarttui puhelimeen, soitti jollekin muulle naiselle ja lähti hiekka pöllyten minulle sanaakaan sanomatta menemään.” Mummukka -55

Numero 1: Itkuinen yöpyjä

”Mies tuli toisesta kaupungista kylään ja oli varautunut jäämään yöksi, jos juttu luistaisi. Kävimme yhdessä kaupassa ja hän koko ajan hipelöi minua. Myöhemmin lähdimme elokuviin. Siellä mies tunki väkisin karkkeja suuhuni ja yritti tehdä kaulaani fritsua, vaikka työnsin häntä kauemmas.

Elokuvan jälkeen sanoin hänelle, että juttu ei nyt toimi, ja haluan hänen lähtevän. Mies alkoi itkeä ja väittää vastaan, ja tämän pienen kohtauksen takia ei sitten ehtinyt viimeiseen bussiin. Minun oli vähän pakko majoittaa hänet.

Aamulla mies käyttäytyi kuin olisimme seurustelleet ja hidasteli mahdollisimman pitkään. Tunnin päästä lähdöstään laittoi viestin, jossa kysyi, löysinkö hänen yllätyksensä... Hän oli piilottanut haisevan t-paidan sohvatyynyjeni väliin.” Missä mun prinssi piileskelee?

Onko kohdallesi osunut yhtä kamalia tai vielä pahempia deittejä? Kerro kokemuksesi kommenteissa.

Parisuhdekouluttaja Sari Liljeström liputtaa riitelemättömyyden puolesta.

”Riitely ei kuulu parisuhteeseen”, sanoo parisuhdekouluttaja Sari Liljeström Parisuhdekeskus Katajasta. Kuulostaa vallankumoukselliselta. Miten niin ei kuulu? Monen pariskunnan ainoa yhteinen harrastus?

–  Riitely on yliarvostettua. Olen kyllästynyt lukemaan siitä, miten riita muka puhdistaa eikä haittaa ketään. Haittaapas,  Liljeström sanoo.

– Kun antaa itselleen luvan riidellä, antaa luvan huutaa, haukkua ja lyödä sanoilla. Jos loukkaa toista pahasti, sanottua ei saa takaisin. Minä tiedän, olen loukannut ja nähnyt, miten toinen pienenee. Entä jos päättäisi, ettei ala riidellä?

Miten sitten ollaan riitelemättä? Ristiriitojen selvittely on Liljeströmin mukaan eri asia kuin riitely. Ideana olisi koettaa selvitellä ongelmia astumatta toisen tontille.

– Ristiriitoja ei saa lakaista maton alle. On erittäin tärkeää selvitellä niitä, vaikka olisi taitamaton ja ajautuisi riitelemäänkin. Parempi sekin kuin hoitaa parisuhdettaan puhumattomuudella: siitä seuraa vain se, että kohta ei ole mitään yhteistä, Liljeström sanoo. 

Nyt ärsyttää

Entäs sitten, kun riitelyttää? Liljeström neuvoo hillitsemään ärtymystään mieluummin kuin ruokkimaan. Siihen saattaa tarvita hiukan pään sisäistä työtä, ehkä jopa pienen tauon tilanteesta. Tunteilleen ei voi mitään, mutta reaktioille voi.

Toki! Pystyyhän siinä olemaan hiljaa, mutta jos hillitsee puolison urpoudesta johtuvan ärtymyksen, kiukku tihkuu läpi ja näkyy naamasta. Lisäksi katkeroittaa. Se ei vissiin ole tarkoitus?

– Pakkohan sitä on vähän päästää ulos: sanoa että nyt ärsyttää ja kovasti. Sanon joskus itse, että ’en oikein tiedä, mihin kiukkuni laittaisin’. Toinen tietysti puolustautuu, jos ei tunne tehneensä mitään, mutta sitten voi vain todeta, että ärsyttää silti. Se pitää saada sanoa.

Entä jos päättäisi, ettei ala riidellä?

Liljeströmin mielestä pitää tiedostaa, että ärtymys kertoo itsestä eikä toisesta. Koska jos miettii rehellisesti, toisena päivänä sellainen käytös ärsyttää, mitä toisena päivänä ei edes huomaa. Iso osa riitelyn estämistyöstä tehdäänkin oman pään sisällä.

Lisäksi olisi Liljeströmin mukaan fiksua puhua läpi se, missä kohdassa selvittely muuttuu riidaksi. Toiset loukkaantuvat jo vääränsävyisestä huokauksesta, toiset kestävät pahempaakin. Liljeströmin omat lapset ovat sitä mieltä, että vanhemmat ovat olleet kovia riitelemään – mutta se, mikä kuulosti riidalta, olikin oikeasti selvittelyä.

– Riitelyn raja menee siinä, astuuko toisen tontille. Saa sanoa, että 'v***u mua hermostuttaa' mutta ei että 'v***n ääliö'.

Saa olla ristiriitoja

Onko parisuhteella toivoa, jos siinä kuitenkin riidellään kauheasti? On! Liljeströmin mukaan ristiriidat eivät tarkoita, että suhde olisi huono. Voisiko jopa olla, että ihminen tiedostamattaan valitsee sellaisen kumppanin, jonka kanssa taistelee eniten?

–  Sitä ei tiedetä, mikä saa ihmisen rakastumaan. Minua kiinnostaa se teoria parinvalinnasta, että kun traumakellot soivat, ne kuullaankin rakkauskelloina. Tiedostamattamme valitsemme kumppanin, joka tarjoaa mahdollisuuden selvittää elämämme peruskysymyksiä. Elämä sellaisen kumppanin kanssa tarjoaa sitten paljon hetkiä, jolloin joutuu kohtaamaan omia pimeitä puoliaan.

Jos hermostuu puolisolle joka kerta samasta aiheesta, kannattaisi taas tehdä vähän töitä itsensä kanssa. Vuorovaikutustaitojen ytimessä on itsetuntemus. Mitä minä oikeasti tarvitsen, mitä vaille tunnun jäävän? Mikä minua niin kovasti tässä loukkaa?

Kaksi kolmasosaa ristiriidoista on sellaisia, joihin ei ole ratkaisua.

–  Jos jumittaa samassa riidassa, on pakko kokeilla uutta lähestymistapaa. Lähtisikö ratkominen vaikka siitä, että ’nyt en syytä sinua vaan haluan ymmärtää, mikä tässä on taustalla. Tiedätkö, että tämä on minulle iso juttu?’ Voipi olla, että puolisossa herää puolustusreaktio silti, mutta fiksu tulee vastaan.

Ajan kanssa helpottaa...?

John Gottmanin mukaan pariskuntien ongelmista kaksi kolmasosaa on sellaisia, ettei niihin löydy ratkaisua.  Niiden kanssa on koetettava elää ja keskittää huomio siihen, mikä tyypissä on viehättävää. Mutta huomio! Yksi kolmasosa on ratkaistavissa – niitä kannattaa ehdottomasti koettaa ratkaista. Riidanaiheet myös vähän muuttuvat eri parisuhteen vaiheissa.

– Itsetuntemusta tulee lisää iän myötä. Sehän ei kyllä ole mikään kaunis kuva, mitä sieltä paljastuu. Mutta kun tajuaa, että on itsekin raivostuttava, kestää puolisoa paremmin.

Eli jos jaksaa käyttää vaikka parikymmentä vuotta ristiriitojen selvittelyyn, saa palkinnoksi mukavan seesteisen parisuhteen?

– No ei. Olen itse ollut kohta neljäkymmentä vuotta naimisissa. Luulin nuorena, että kehitymme jatkuvasti molemmat ja jossain vaiheessa suhteemme on kuin taivas maan päällä. Ei käynyt niin! Iloitsen silti siitä kasvusta, jota näen. Olemme oppineet paljon, ja on jotenkin armollista, kun saa harjoitella saman ihmisen kanssa.

Juttua muokattu 21.8. klo 10.23: Pariskuntien ongelmista onkin kaksi kolmasosaa sellaisia, ettei niihin löydy ratkaisua eikä yksi! Teoria on John Gottmanin, ei Sari Liljeströmin.

Yorkie

Parisuhdekouluttajalta yllättävä neuvo erimielisyyksiin: Puolison kanssa ei pitäisi riidellä

Sari Liljeström, olen ihan samaa mieltä, riita ei ole koskaan hyvä juttu, asiat täytyy yrittää ratkaista keskustelemalla. Joskus toisella on paha olo jostakin, se vain pitää antaa purkautua ja keneen toinen osapuoli sen purkaa, usein juurikin siihen rakkaaseen ja partneriin, se vain pitää ottaa vastaan ja kuunnella. Meillä ei ole riidelty koskaan, mutta annetaan myötätuntoa ja kuunnellaan toisen osapuolen ongelmia, joskus pahan tuulisuutta ja purkautumista. Mutta ne ovat olleet enemmänkin...
Lue kommentti
Vierailija

Parisuhdekouluttajalta yllättävä neuvo erimielisyyksiin: Puolison kanssa ei pitäisi riidellä

Kiitos! Vihdoinkin joku sanoo riitelyn olevan yliarvostettua ja tarpeetonta. En ole koskaan ymmärtänyt miksi toisille on tärkeätä loukata sanoilla rakastamaansa ihmistä. Se, että korottaa äänensä ei tee sanoja tärkeämmiksi tai paremmin kuulluiksi ja ymmärrettäviksi, se tekee ne paremmin jälkeenpäin muistetuksi. Kun on erimielisyyksiä on rauhoituttava, ei hermostuttava - otetaan aikaa, hengitetään syvään ja ennenkaikkea, yritetään nähdä asiat myös toisen näkökulmasta.
Lue kommentti

Aina kemiat eivät yksinkertaisesti kohtaa. Joskus syy siihen voi olla iso, mutta toisinaan kiinnostus toiseen tyssää varsin pieneen piirteeseen.

Vauva-lehden keskustelupalstalla on viime aikoina käyty kiivasta keskustelua siitä, mikä päällisin puolin vähäpätöinen syy sai kiinnostuksen lopahtamaan miestä kohtaan. Nyt palstalla keskustellaan samasta aiheesta toisesta suunnasta. Keskustelijat ovat jakaneet kokemuksiaan siitä, mikä pieni asia on saanut kiinnostuksen naista kohtaan lopahtamaan.

Kokosimme keskustelusta 20 kieltämättä pikkuruista syytä, jotka koituivat potentiaalisen suhteen kohtaloksi.

  1. ”Kertoi tykkäävänsä suomenruotsalaisista. Lopetin jutun siihen.”
  2. ”Nuorempana yhden naisen hengitys haisi niin pahalle, että ravintolassa sanoin käyväni vessassa, mutta oikeasti häivyin.”
  3. ”Italialainen nainen kertoi, että hänen veljensä on todella suojeleva. Jotenkin tuli mielikuva, että jos teen pienenkin virheen, kohta on joku mafia perässä.”
  4. ”Käytti tennareita.”
  5. ”Kulki aina liukuportaita ja käytti hissiä portaiden sijaan.”
  6. ”Seksin jälkeen söi pizzaa sängyssä. Vaikka kuinka hyvä pano olisikin, niin joku raja sentään.”
  7. ”Tytön kasvonmuodoissa oli todella vahvasti jotain, mikä muistutti omaa parasta kaveriani. Oli vaikea suudella ja kolmansia treffejä ei enää tullut. Syyksi kyllä kerroin jotain muuta.”
  8. ”Suora häpykarvoitus oli minulle liikaa. Näytti siltä, kuin alhaalta olisi ollut pitkätukkainen vauva juuri putoamassa.”
  9. ”Nainen valmisti ruokaa ja laittoi kastikekauhan välillä tiskipöydälle ja sitten takaisin kattilaan huuhtelematta sitä välillä. Yöks!”
  10. ”Olin ihastunut erääseen neitoon useamman kuukauden, mutta 16-vuotiaana olin ujo ja etenin todella hitaasti. Yhden kerran näin hänen varpaansa sandaleissa, ja niiden pituudet olivat minusta väärin. Muistaakseni nimetön varvas oli huomattavan pitkä. Jostain syystä tämä lopetti ihastukseni seinään.”
  11. ”Yhdyssanavirheet. Eivät ne itselläkään aina täysin nappiin mene, mutta jos nainen ei osaa edes ihan perusasioita kuten tietokone ja päiväkoti, niin ei. Kerta kaikkiaan ei.”
  12. ”Piti aina rumia sukkia.”
  13. ”Käytti illallisesti ilmaisua dinneri.”
  14. ”Luuli, että Argentiina on Euroopassa.”
  15. ”Naisella oli tatuointi, jossa luki ’Carpe Diem’. Se oli näkyvällä paikalla ja vielä keskinkertaisesti tehty. Minullakin on tatuointeja, kyse ei ole siitä, etten pitäisi niistä. Kyse on tekstin persoonattomuudesta.”
  16. ”Eräällä naisella oli pitkät paksut hiukset, joita hän viljeli ympäriinsä. Hän oli muuten siisti, mutta irrallisia hiuksiaan ei näyttänyt edes huomaavan. Itseäni ällöttää yksikin hius tyynyllä.”
  17. ”Nainen pieraisi unissaan.”
  18. ”Käytti ensitapaamisen jälkeen tekstiviestissään todella hämmentävää sanavalintaa. Kysyi, ’saanko kosasta sua?’ Jotenkin pelästyin. Olin parikymppinen kloppi ja muutenkin kokematon. Hänen leikkisä viestinsä ampui ohi minun kohdallani.”
  19. ”Iso rako etuhampaiden välissä. Aina kun hän puhui, katseeni hakeutui väkisin hampaisiin.”
  20. ”Tyttö kertoi saaneensa joskus pahan aivotärähdyksen. Jotenkin kuvittelin, että se oli ehkä aiheuttanut jotain pysyvää. Katsoin paremmaksi olla pyytämättä numeroa, ja juttu jäi yhteen iltaan. Jälkeen päin harmitti.”
Skylla

Näin pienestä kiinnostus naiseen voi lopahtaa: ”Suora häpykarvoitus oli minulle liikaa”

Noissa on aika monia kommentteja, joiden perusteella lapsi voisi lopettaa seuccaamisen, siis sellaisen instajänskäilyn ja et niincu ollaancs sillai. Noin keskenkasvuiset pojat voisi heittää alamittaisina takaisin järveen kasvamaan. Huvittavimpia tai säälittävimpiä nuo varvasjutut tai kastikekauhahomma sekä tennareiden käyttäminen. Itse pitäisin naisesta, joka on kohtalaisen rento eikä pese jokaisen käyttökerran välillä jotain kauhaa. Toki tällaisesta kärsivän poikasen kannattaa pysyä kotonaan...
Lue kommentti