Suomalaiset miehet kuulemma musertuvat päsmäröivien naisten alle. Voisiko sitä vastuuta sitten ottaa?

Väestöliiton Heli Vaarasen mukaan suomalaisissa parisuhteissa on ongelma, ja se on nainen. Nainen, joka päsmäröi, asettaa vaatimuksia ja käskyttää. Näiden paineiden alle moni mies musertuu.

Parisuhdekeskuksen johtaja puolustaa miessukupuolta Helsingin Sanomissa, vaikka kaltoinkohtelu ja väheksyminen suhteessa eivät ole kiinni sukupuolesta.

Suhteiden kipupisteitä ovat kodinhoito, lasten kasvattaminen, raha sekä seksi. Niistä riidellään, ja riideltäessä väännetään usein vallasta. Siitä, kumpi saa päättää. Heli Vaarasen mukaan valta on useimmiten naisella.

Vallan lisäksi on kuitenkin myös vastuu. Jonkun sekin on kannettava, jotta koti ei muutu kaatopaikaksi. En kuitenkaan tiedä ainoatakaan ihmistä, joka nauttisi huushollinsa projektipäällikkönä olemisesta. Se on nöyryyttävä rooli. Näkymätön kotityö, jonka Marja Hintikka Live -ohjelma nosti syksyllä esiin, rasittaa ja raivostuttaa etenkin naisia.

Naiset ovat vuosikaudet tavoitelleet kotitöiden tasaisempaa jakautumista. Tilanne onkin tasoittunut, mikä on varsin kohtuullista etenkin silloin, kun molemmat käyvät myös palkkatöissä. Vaarasen puheista päätellen hintana on kuitenkin ollut se, että moni joutuu pyytämään puolisoaan ryhtymään hommiin.

Miten kivaa olisikaan, kun asiat hoituisivat ilman, että ne pitää ottaa erikseen puheeksi?

Ongelma räjähtää käsiin, kun perheeseen tulee lapsi. Heli Vaarasen mukaan silloin nainen alkaa haluta täydellisyyttä ja kadottaa neuvottelutaitonsa, koska lapsi vie kaiken energian ja huomion.

Mietitäänpä tarkemmin. Kun nainen jää vauvan kanssa kotiin, on ihan luonnollista kiinnostua siitä, että koti on jotakuinkin siisti. Onhan se ympäristö, jossa tuore äiti viettää suurimman osan ajastaan. Kyse ei ole perfektionismista, vaan siitä että elämän painopiste muuttuu. Ei tarvitse olla matemaatikko tajutakseen, että kotitöiden eli riidanaiheiden määrä kasvaa kyseisessä elämäntilanteessa ilman täydellisyyden tavoitteluakin.

Miten kivaa olisikaan, kun asiat hoituisivat ilman, että ne pitää ottaa erikseen puheeksi? Kysymyksestä päästään kiinni ongelmaan, josta Heli Vaaranen puhuu. Parisuhteeseen, jonka pitäisi olla tasa-arvoinen, syntyy asetelma, jossa toinen on käskyttäjä, toinen alainen. Pian keskustelupalstoilta saakin lukea, että ”rouva pihtaa, jos en tee mitä se Justiina käskee”. Työssäkäyvän puolison elämä ei kuitenkaan muutu niin paljon kuin töistä kotiin jäävän, joten hän ei välttämättä tajua muutostarvetta heti. Sen havainnon, että kotitöitä pitäisi tehdä enemmän, ääneen sanominen kuulostaa helposti syytökseltä.

On myös vallankäyttöä olla välittämättä yhteisistä tai toiselle tärkeistä asioista.

Tilanne on kuitenkin nöyryyttävä molemmille. Sille, jonka vastuulle jää kotitöiden ja muiden hoidettavien asioiden puheeksi ottaminen. Sekä sille, jolta joudutaan erikseen pyytämään arkeen osallistumista.

Yhtä lailla kuin mahdottomuuksien vaatiminen, on myös vallankäyttöä olla välittämättä yhteisistä tai toiselle tärkeistä asioista. Vetäytyä autotalliin, naisporukan kanssa kahville tai virtuaalimaailmaan pakoon sitä tosiasiaa, että jonkun nämä asiat pitää hoitaa. Olisi kiinnostavaa kuulla, kuinka usein Vaarasen vastaanotolla valitellaan sitä. Sukupuolesta riippumatta pitäisi kyetä oma-aloitteisesti huomioimaan suhteen kannalta ja kumppanille tärkeitä asioita, keskustella ja tehdä kompromisseja. Niin voi osoittaa, että välittää.

Sitä paitsi tekemällä itsensä toiselle tarpeelliseksi tekee palveluksen myös suhteelleen. Virginian yliopiston tutkimuksessa ne, jotka ajattelivat parisuhteessa ollessaan, että pärjäisivät ihan hyvin yksinkin, olivat todennäköisemmin eronneet muutaman vuoden kuluttua kuin ne, jotka tunsivat tarvitsevansa puolisoaan. Rakkaus kukoistaa erityisesti silloin, kun ei vain oleta toisen olevan tyytyväinen, vaan voi tehdä jotakin hänen onnellisuutensa hyväksi. Se tuo onnea myös itselle, vaikka joutuisikin tinkimään aavistuksen omasta mukavuudestaan.

Kahden lapsen työssäkäyvä isä

On nöyryyttävää olla parisuhteen projektipäällikkö

Kaikki on tietysti hyvin yksilöllistä mutta oman kokemukseni mukaan kodin siistinäpito ja hoito ei ole mikään tehtävä vaan automaatio, jopa lapsiperheessä. Kuulun siihen suorittajaihmistyyppiin, joka on sekunttarilla kellottanut mm. tiski- ja pyykinpesukoneen täyttöön ja tyhjennykseen, imuroimiseen, pyykkien viikkaamiseen, yms. muihin tehtäviin kuluvan ajan. Teen em. tehtäviä tasapuolisesti vaimoni kanssa ja minulle kaikki tuo on automaattista, ei "työtä" tai "taakkaa", josta pitäisi tekijä...
Lue kommentti
Mies

On nöyryyttävää olla parisuhteen projektipäällikkö

Kirjoittaja taitaa olla se arkkityypin nainen, josta Heli Vaaranen puhui. Ollaan projektipäällikkönä ja päätetään kaikesta, mutta samalla odotetaan että miesten pitäisi kantaa vastuu. Kuulostaako nurinkuriselta? Jos yritysmaailmassa johtaja vaatisi, että vastuu firman menestymisestä ei ole hänellä vaan alaisilla, hän olisi yksinkertaisesti huono johtaja. Sama pätee parisuhteisiin. Naiset saisivat katsoa peiliin ja parantaa tapojaan. Tasa-arvosta on turha puhua, jos teot ovat päinvastaisia...
Lue kommentti

Nollasopimuksessa työnantaja työllistää työntekijää vain oman tarpeensa mukaan.

Välivuottaan viettävälle nuorelle ei ollut mitään lannistavampaa, kuin joutua kyykytetyksi ensimmäisellä työpaikallaan. Tulin valituksi unelmieni työhön, josta minulle luvattiin reilusti tunteja – ainut ehto oli nollasopimuksen solmiminen.

Muutaman viikon jälkeen työvuorojeni määrät romahtivat. Täyden työviikon sijaan sain muutaman neljän tunnin vuoron kuussa. Kesäksi minulle luvattiin kesätöitä, mutta kun aika koitti, vuoroja ei enää ollutkaan. En ollut hakenut muita töitä ja vietin kesäni lopulta kotona.

”Kelpasin töihin juhannuksena ja jouluna, muulloin en.”

Työllistymisestäni ei pidetty huolta, mutta kaikki hyöty otettiin kuitenkin irti: minua velvoitettiin vastaanottamaan työvuorot jopa tunnin varotusajalla. Kelpasin myös töihin juhannuksena ja jouluna, muulloin en. Muutama silloinen työkaverini järkeili jäävänsä kokonaan pois, sillä valtio maksoi parempaa palkkaa.

Lopulta pompottelin kahden työpaikan ja nollasopimuksen välillä. Vastaanotin kaikki saamani vuorot mukisematta ja jouduin usein ratkomaan samoille päiville annettuja työvuoroja. Se oli stressaavaa.

Brittitutkimuksen mukaan nollatuntisopimukset rasittavat nuorten aikuisten mielenterveyttä. Muistan miettineeni usein, oliko vika minussa. Kysyin sitä rohkeasti esimieheltäni, mutta vastaus oli aina sama: ”Tarvetta ei ollut”. Siinä eivät pulinat auttaneet, kun seuraavalle kuulle taas luvattiin töitä.

”Jos päätät irtisanoutua, sinua uhkaa karenssi. Valitse siitä.”

Nollatuntisopimukset sopivat keikkatyöläisille ja opiskelijoille, mutteivat kenellekään muulle. Huonossa työtilanteessa moni suostuu huonoonkin sopimukseen, kun vaihtoehtoja ei vain ole. Työelämää aloittavia nuoria on erityisen helppo kyykyttää, sillä eiväthän ne hölmöläiset osaa edes vaatia mitään.

Yrityksille nollatuntisopimukset ovat lottovoitto: jos tarve työntekijöille on epävarmaa ja tilanteesta riippuvaa, on helppoa säästää palkkakuluissa solmimalla nollasopimuksia. Työnantajan on myös helppo värittää työtilannetta lupailemalla tunteja – eihän niitä ole lopulta pakko tarjota. Jos päätät irtisanoutua, sinua uhkaa karenssi.

Valitse siitä.

Kokki kolmonen

Kelpasin töihin vain juhannuksena ja jouluna – unelmieni työpaikka kyykytti minua nollasopimuksella

Itselleni nollatuntisopimus on ollut sopiva silloin jos täysiä tunteja en ole sopimukseen saanut. Esim. ravintola-alalla usein tarjotaan osa-aikaista sopparia sellaisella tuntimäärällä josta saatava palkka ei riitä elämiseen mutta tunteja on kuitenkin sen verran ettei saa esim. soviteltua päivärahaa lisäksi (tunnit 80% kokoaikaisesta). Nollasoppari antaa myös vapauden " häipyä" paremman työn perässä, ei vaan ota enää vuoroja, sanoo että on muualla. Jos saat vaikka kaksi osa-aikaista työtä, voi...
Lue kommentti

Kokonaan uuden sukunimen ottaminen vaatii aikaa, paperityötä, rahaa ja kekseliäisyyttä – mutta kannattaa.

Kun menin naimisiin, yksi tärkeimmistä mietinnän kohteista oli sukunimi. Nimi on erittäin henkilökohtainen juttu, mutta henkilökohtainen tuppaa olemaan poliittista, ja siksi en halunnut tehdä nimivalintaa kepein perustein.

Minulla oli ihan kiva sukunimi aiemmin, samoin mieheni nimi oli ihan okei. Kumpikaan meistä ei ollut mitenkään poikkeuksellisen kiintynyt nimeensä. Halusimme tulevaisuutta varten yhteisen, yksiosaisen nimen. 

Kumpi siis ottaisi toisen nimen, pohdimme. Mieheni lähipiirissä vaimon nimen ottaminen olisi luultavasti aiheuttanut kevyttä ihmettelyä. Olisihan ihmettelyyn jaksanut vastata, jos olisi aidosti halunnut ottaa vaimon nimen. Mieheni ei halunnut. 

Minäkään en halunnut ottaa mieheni nimeä. Jos miehelläni olisi ollut todella kaunis ja etunimeeni sopiva sukunimi, asiasta ei olisi tarvinnut edes keskustella, mutta oman ihan kivan nimeni vaihtaminen toiseen ihan kivaan ei houkutellut.

Olen feministi ja ajattelen, että sukunimellään saa tehdä mitä haluaa – paino sanalla haluaa. Jos ei halua ottaa miehen nimeä, sitä ei pidä ottaa vain siksi, että niin on ollut tapana. Minäkin olisin varmaan saanut perustella ystävilleni puolison nimen ottamista, ja ”en jaksanut alkaa säätää” tuntui huonolta perustelulta.

Yhä useampi ajattelee samalla tavalla: Savon Sanomien mukaan miehen sukunimen suosio on ennätyksellisen alhaalla.

Nimi Viralliseen lehteen

Kun kumpikaan ei halunnut toisen nimeä, yhdistelmänimi ei tullut kysymykseen, kummankaan suvusta ei löytynyt molempia miellyttävää vanhaa nimeä ja halusimme yhteisen nimen, vaihtoehdoksi jäi enää kokonaan uuden sukunimen ottaminen. Uusien sukunimien ottaminen avioliiton yhteydessä vaikuttaa yleistyneen, ja muun muassa Hussingit, Kurkipotkut ja Koivulinnut ovat kertoneet uuden nimensä tarinan julkisuudessa. 

Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Sirkka Paikkala kertoi kaksi vuotta sitten Helsingin Sanomissa, että nimihakemuksia on sadellut erityisesti viimeisen viiden vuoden aikana – siis noin vuodesta 2012. Hakemusten määrä tuskin on laantunut viimeisen kahden vuoden aikana. 

Nimen täytyy olla sellainen, jota kenelläkään suomalaisella ei koskaan ole ollut.

Kun avioituva pari haluaa kokonaan uuden nimen, prosessi on yleensä suurin piirtein tällainen: Nimestä tehdään hakemus toiselle tulevista puolisoista. Hakemussa kertoillaan seikkaperäisesti, miksi uusi nimi pitäisi saada. Sitten odotetaan monta kuukautta, että nimilautakunta tekee päätöksensä. Jos nimilautakunta puoltaa nimeä, julkaistaan nimi Virallisessa lehdessä, joka on siis ihan oikea Suomessa ilmestyvä lehti, jonka nimi oikeasti on Virallinen lehti. Sen jälkeen odotellaan, tuleeko valituksia. Jos valituksia ei tule, toinen tulevista puolisoista saa uuden nimen ennen häitä ja toinen ottaa sen häissä.

Näin nimenvaihto maksaa vajaat 200 euroa. Jos haluaa vaihtaa nimen molemmille kerralla, hintalappu on suurempi.

Ennen kuin tähän ryhtyy, täytyy tietysti keksiä uusi nimi, ja sehän se varsinainen työ on. Nimen täytyy nimittäin olla sellainen, jota kenelläkään suomalaisella ei koskaan ole ollut.

Sukunimihaku, uusi paras ystäväni

Minulla ja puolisollani oli Väestörekisterikeskuksen sukunimihaku auki kaikilla päätelaitteilla monen kuukauden ajan. Meillä oli nimelle joitakin kriteerejä, muttei mitään selkeää ideaa. Toimiva nimi-idea saattoi tulla mieleen milloin vain, ja silloin oli pakko päästä sydän tykyttäen varmistamaan, onko nimi jo varattu. Muistan naputelleeni sukunimihakua kuumeisesti esimerkiksi baarissa keskellä yötä.

Joulupöydässä kahdeksan kuukautta ennen hääpäivää esittelimme yhden mieleemme tulleen vaihtoehdon, mutta se sai pöytäseurueessa aikaan lähinnä huvittueita tyrskähdyksiä ja epäuskoa. Vaihtoon!

Lopulta, kun häihin oli enää runsaat puoli vuotta, istuimme eräänä iltana kotisohvalla, ja nimi Aaltovesi tuli jostakin mieleeni. Se sopi miehelleni ja oli vapaana. Niin meistä tuli, edellä kuvaillun prosessin kautta, Aaltovesiä. Sen verran annoin periksi patriarkaatille, että nimi haettiin virallisesti ensin miehelleni, ja minä sain sen häissä. 

Nimi tuntuu omalta ja ihanalta. Upouuden nimen ottamisen voi tietysti nähdä turhanamaisena erikoisuudentavoitteluna, ja ehkä se on sitäkin. Olen silti todella ylpeä nimestäni.

Kukaan ei ole kommentoinut uutta nimeämme negatiivisesti. Muutamia kohteliaisuuksia on kyllä tullut tutuilta ja tuntemattomilta. Vain kerran olen malttanut vastata pelkästään ”kiitos” sen sijaan että olisin sanonut ”kiitos, keksin sen itse”.

Onko kesämökkiä pakko omistaa itse? Vuokramökin kanssa mitään ei tarvitse kunnostaa ja huoltaa, mutta kaikki pysyy vuodesta toiseen paikallaan.

Voiko vuokramökkiin kiintyä yhtä syvästi kuin suvun omistamaan kesämökkiin? Voi, ja pitäisikin. Omistusmökki on kallis ja jatkuvaa huolenpitoa vaativa kohde, vuokramökin kanssa pääsee helpommalla.

Oma lapsuudenperheeni vuokraa joka vuosi kesämökin samasta paikasta, samoilta omistajilta Keski-Suomesta. Tänä vuonna jo 40:tä kertaa. Itsekin olen ollut mukana joka vuosi syntymäni jälkeen.

Minulle kesä ei ole kesä ilman ”meidän mökkiä”. Joka vuosi vietämme siellä viikon, joskus lapsuudessani pidempäänkin. Tuttu vuokramökki on laiskalle lomailijalle kuin unelma: mitään ei tarvitse kunnostaa ja huoltaa, mutta kaikki on silti paikallaan.

”On aika hurjaakin, että moni mökki seisoo niin pitkään tyhjillään.”

Kun muut menevät omille mökeilleen työleirille, meidän mökillämme heittäydytään sängylle ja nostetaan jalat kattoon. Suurinta jännitystä päivään tuo munkkirinkilöiden syöminen läheisellä huoltoasemalla. Rentous ja mitääntekemättömyys on kaiken ydin.

Minua ei häiritse ajatus, että kesäpaikkamme omistaa joku muu ja että se on enimmäkseen käytössä ihmisillä, joita en tunne. Silloinhan siitä saadaan täysi hyöty irti. On aika hurjaakin, että moni mökki seisoo niin pitkään tyhjillään.

San Holo

Perheeni on vuokrannut joka kesä saman mökin jo 40 vuotta – yhdestä syystä

Minusta tämä on oikein kannatettava ja hyvä idea. Ei aina tarvitse omistaa. Jos häiritsee samojen kivien ja kantojen tuijottaminen, niin voi aina vuokrata eri kohteen, ja palata sitten myöhemmin siihen tuttuun kohteeseen. Meidän perheellä on ollut onni vuokrata vuosittain edullisia liiton mökkejä, tosin tänä kesänä kiky iski niin kipeästi, että päätimme pitää kaupunkiloman ja säästää pahan päivän varalle.
Lue kommentti
Tuleva Huoleton

Perheeni on vuokrannut joka kesä saman mökin jo 40 vuotta – yhdestä syystä

Juuri minäkin harkitsen oman mökin myymistä- en jaksa enää maksaa mökistä aiheutuvia kuluja ja olen kyllästynyt mökin putsaamiseen ja korjaamiseen. Pidän sinänsä mökkeilystä , mutta haluan lähtiessä laittaa mökin oven kiinni ja poistua ilman huolia . Vuokratessani mökin ostan siihen myös siivouksen jatkossa.
Lue kommentti

Äitiys voi mullistaa huippu-urheilijan elämän, mutta hänen saavutuksiaan se ei silti riistä.

”Entinen isäpelaaja uskoo, että Roger Federeriä odottaa hankala paluu isyyslomalta tennishuipulle”

”Tenniksessä isäpelaajien paluuseen vaikuttaa ainainen matkustelu. Voi olla, ettei yksikään vuoden turnauksista osu omalle kotipaikkakunnalle. Silloin vaaditaan toimivaa ja laajaa tukiverkostoa.”

Kuulostaako vähän erikoiselta kirjoittelulta?

No totta kai kuulostaa. Eihän tällaisia virkkeitä voi lukea mistään, koska tennistähti Roger Federeristä ei koskaan kirjoitettaisi näin. Kuinka moni edes tietää, että Federerillä on puolisonsa kanssa kahdet kaksoset? Vaikka itse seuraankin tennistä, jouduin tarkistamaan faktan Wikipediasta.

Harmi kyllä tilanne muuttuu ihan toiseksi, kun puhutaan naisista.

”Entinen äitipelaaja uskoo, että Serena Williamsia odottaa hankala paluu äitiyslomalta tennishuipulle.”

”Tenniksessä äitipelaajien paluuseen vaikuttaa ainainen matkustelu. Voi olla, ettei yksikään vuoden turnauksista osu omalle kotipaikkakunnalle. Silloin vaaditaan toimivaa ja laajaa tukiverkostoa.”

Jälkimmäiset katkelmat ovat ihan oikeasti kohtia eilen julkaistusta Helsingin Sanomien urheilu-uutisesta.

Uutisessa uransa jo lopettanut huippu-urheilija, nelinkertainen Grand Slam -voittaja Kim Clijsters kommentoi sitä, millaista on palata takaisin huippu-urheilun maailmaan sen jälkeen, kun on saanut lapsen. Hän myös kertoo oman arvauksensa siitä, miten Serena Williamsin paluu kilpailuihin sujuu sen jälkeen, kun hänestä tulee äiti.

 

35-vuotias Serena Williams on urallaan voittanut 23 Grand Slam -turnausta. Hän on voittanut jokaisen Grand Slam -turnauksen ainakin kerran niin kaksin- kuin nelinpelissä. Hänellä on plakkarissa myös olympia-mitali. Hän on siis kaikilla mittapuilla ihan jäätävän kova urheilija.

Mutta. Kaikkien saavutusten päälle Williams on tosiaan tänä vuonna pusertamassa pienen ihmisen itsestään maailmaan. Ja se on ilmeisesti asia, joka riistää Williamsilta huippu-urheilijan tittelin.

Sen sijaan Williamsista tulee ”äitipelaaja” ja ”tennisäiti”. Sen sijaan Williams joutuu painiskelemaan sen kanssa, että hänen miehensä tukee häntä lapsen kasvatuksessa.

”Williams on tosiaan tänä vuonna pusertamassa pienen ihmisen itsestään maailmaan. Ja se on ilmeisesti asia, joka riistää Williamsilta huippu-urheilijan tittelin.”

Ei voi tietenkään kiistää, etteivätkö raskaus, synnytys ja pienen lapsen äitiys ole huippu-urheilijanaiselle iso muutos elämään. Ovat ne. Mutta onhan vanhemmuus ihan yhtä suuri mullistus isille. Siitä huolimatta ei puhuta isipelaajista ja tennisisistä.

Eikä äitiys todellakaan rampauta ihmisen elämää. Sen ei myöskään pitäisi tarkoittaa, että naisen on jäätävä kotiin ja kerjättävä kumppanin apua lastenhoidossa. Eikä se varsinkaan pyyhi yli sitä, mitä on saavuttanut aiemmin. Niin kuin ei isyyskään.

 

Clijstersia ja Williamsia ei siis missään nimessä pitäisi kutsua joksikin pirun äitipelaajiksi tai tennisäideiksi. Ihan niin kuin Roger Federeriäkään ei tarvitse alkaa kutsua tennisisäksi.

He ovat kaikki – äitiyteen, isyyteen tai värkkeihin katsomatta – ihan puhtaasti huippu-urheilijoita.

Vierailija

Siis oikeasti, mikä pirun ”äitipelaaja”? Vaikka Serena Williams saa lapsen, hän on edelleen ennen kaikkea huippu-urheilija

Nämä ovat oikeasti hyviä huomioita nostoja tekstistä. Jotain kertoo ehkä sekin, että kun miehenä luen noita samaisia juttuja niin en tee-häpeäkseni- useinkaan tuonkaltaisia huomioita. Se on jotenkin niin ajettu takaraivoon luonnolliseksi tietynlainen ajatusmaailma, että olen sellaiselle jotenkin sokea...
Lue kommentti