Ajatukset omasta kehosta siirtyvät sukupolvelta toiselle. – Kasvoin lapsena ajattelemaan, että kun minusta tulee aikuinen, minustakin tulee lihava, kertoo yksi naisista.

Vanhemmilta peritään paljon.

Ulkonäön ja terveyskremppojen lisäksi myös ajatukset omasta vartalosta siirtyvät sukupolvelta toiselle. Women’s Healthin haastatteleman psykologin Mary Pritchardin mukaan valtaosa naisista matkii oman äitinsä syömistottumuksia ja kehonkuvaa.

Jo viisivuotiaat tytöt ovat huolissaan painostaan, jos ovat nähneet äitinsä laihduttavan.

Myös tiede tukee hänen näkemystään. Journal of the American Dietetic Association -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan jo viisivuotiaat tytöt ovat huolissaan omasta painostaan, jos ovat nähneet äitinsä laihduttavan.

Miten äidin suhtautuminen omaan kehoonsa vaikuttaa lapsen kehonkuvaan, kun hän kasvaa aikuiseksi? Viisi naista jakaa oman tarinansa.

Matkalla lihavuuteen

”Niin kauan kuin muistan äitini on ollut erilaisilla dieeteillä ja valitellut painoaan ja ulkonäköään. Kasvoin lapsena ajattelemaan, että kun minusta tulee aikuinen, minustakin tulee lihava. Se tuntui väistämättömältä tosiasialta. Kun olen aikuisena katsonut vanhoja valokuvia äidistäni, olen huomannut, ettei hän koskaan ollut oikeasti lihava. Hän oli hyvännäköinen, normaalikokoinen nainen. On hurjaa, että hän näki vuosikymmenet itsensä niin väärin.

Äitini ei koskaan kommentoinut lastensa ulkonäköä negatiivisesti, mutta hänen jatkuva itsetarkkailunsa jätti jäljen. Se kertoi minulle, että omaan kehoon ja syömiseen pitää kiinnittää jatkuvaa huomiota. Olen joutunut tekemään ison työn siinä, että olen oppinut hyväksymään oman vartaloni.”

Nainen, 36

Aina laihdutuskuurilla

”Äitini on aina ollut rehevänpuoleinen nainen. Lapsuudessani hän kokeili kaiken maailman kaalisoppakuurit ja Painonvartijoiden pisteenlaskut hoikentuakseen muutaman kilon.

Jo lapsena seurasin kiinnostuneena hänen laihdutusmetodejaan ja luin painonpudotusoppaitakin. Äiti ei niitä minulle missään nimessä tuputtanut – mieluumminkin hän tuputti minulle ruokaa. Olin kuitenkin kiinnostunut siitä, mitä aikuisten maailmaan kuuluu. Aloin kuvitella, että ihmisen pitää olla aikuisena jatkuvasti jollain kuurilla. Lapset herkuttelevat; aikuiset diettaavat vastuullisesti.

Teini-ikäisenä aloitin ensimmäisen kerran tarkkailla ruokavaliotani ja tavoitella laihempaa kroppaa – vaikka tarvetta ei missään nimessä ollut. Hätyyttelin lähes alipainon rajaa.

Vasta parikymppisenä tajusin, että laihdutuskuuri ei ole naiselle normaali olotila. Kesti useita vuosia, että pääsin eroon piintyneestä ajatustavasta ja opin syömään vapautuneesti.”

Nainen, 27

Peittelevä esimerkki

”Äiti oli nuoruudessani itsevarma nainen. Hän oli sosiaalinen sukkula, jonka vitsit upposivat kaikkiin. Sama itseluottamus ei kuitenkaan ulottunut vaatteiden alle.

Äiti piti aina visusti huolen siitä, ettei mikään epävarmuutta aiheuttava kohta paljastuisi. Ei liian tyköistuvaa – se näyttäisi vartalon muhkut. Ei liian pieniä hihoja – muuten allit tulisivat esiin.

Vasta viime vuosina olen huomannut, että jaan hänen epävarman kehonkuvansa. En ole koskaan viihtynyt hameissa, koska vihaan lihavia pohkeitani. Pikkuhiljaa olen kuitenkin yrittänyt päästä ajatuksesta eroon. Käytän välillä jopa arkena mekkoja. Ehkä jonain päivänä pystyn rakastamaan omia inhokkejani.”

Nainen, 25

Mutkattomuuden perintö

Äidin kriittinen suhtautuminen omaan kroppaan saattaa langeta lasten taakaksi. Onneksi myös helpompi kehonkuva voi periytyä.

”En muista, että äitini olisi koskaan laihduttanut – ennen kuin myöhäisteini-ikäisenä itse innostin hänet mukaan pariin pönttöön pikadieettiin. Ne eivät kestäneet paria päivää pidempään. Muutenkin äitini vaikutti olevan sinut ulkonäkönsä kanssa. Luulen, että oma, aika yksioikoinen suhtautumiseni painooni ja syömiseen on osittain äitini perua.

Liikuntaa perheessäni on aina arvostettu. Äiti kävi jumpissa ja pyöräili paljon. Harrastuksiin liittyi tosin vain terveysmotiiveja, ei laihdutusaikeita. Syöminen on lapsuudenkodissani ollut aina iloinen asia.”

Nainen, 44

”Äitini ei ole koskaan puhunut vartalostaan minulle. Hän ei ole myöskään ikinä laihduttanut tai ollut dieetillä. Syöminen ei ole ollut perheessämme minkäänlainen numero, ja uskon äitini olevan hyvin sinut vartalonsa kanssa. Äitini tavoin suhtaudun ruokaan ja painoon mutkattomasti. Kalorien laskemisesta en ymmärrä mitään – syön kaikkea.”

Nainen, 37

Psykoterapeutti Lotta Heiskasen mukaan pettäminen vaikuttaa suhteeseen, vaikkei toinen osapuoli siitä tietäisikään.

Kannattaako tunnustaa, jos pettää? Tätä kysymystä moni puolisoaan pettänyt miettii. Jos kyse on yhdestä hairahduksesta, voi tuntua helpommalta ajatukselta jättää kertomatta. Jos pettämisestä ei kerran jää kiinni, elämäähän voi jatkaa niin kuin ennenkin.

Ajatus se mitä toinen ei tiedä, ei voi satuttaa ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Tätä mieltä on Väestöliiton erikoispsykologi ja psykoterapeutti Lotta Heiskanen.

– On harhaluulo kuvitella, ettei pettäminen vaikuttaisi suhteeseen niin kaun kuin toinen ei tiedä. Kumppanit ovat herkkiä huomaamaan, jos toinen on poissaoleva. Se saattaa etäännyttää paljonkin, Heiskanen sanoo.

”Salailu on usein myös raskasta omalle psyykeelle.”

Salailu ja asioiden pimittäminen on usein myös raskasta omalle psyykeelle. Heiskasen mukaan jo sen takia totuuden kertominen voi olla hyvä idea.

Lue myös: Henkinen pettäminen voi satuttaa enemmän kuin fyysinen pettäminen: 9 merkkiä kertovat, oletko menossa liian pitkälle

Miten totuus sitten kannattaisi kertoa kumppanille?

– Kunnioittava suoruus ja aikuismainen vastuunotto omasta teosta ovat tärkeimpiä. Kun kertoo kumppanille pettämisestä, ei ole reilua alkaa syytellä muita siitä, mihin itse on päätynyt. Se voi loukata toista entisestään.

Jos kukaan kumppanisi lähipiiristä ei tiedä, kuka olet, jotain hämärää voi olla tekeillä.

Rakkauspommittajaan ihastuminen, pehmustaminen, ghostaaminen jne. Deittimaailmassa vilisee monia ikäviä ilmiöitä, joille on keksitty hauskoja termejä. Ja taas on keksitty uusi sana yhdelle ikävälle asialle. Metro-sivusto kertoo nimittäin ”jemmaamisesta”.

Jemmaamisessa on kyse siitä, ettei tule koskaan esitellyksi kumppanin vanhemmille, ystäville tai muille läheisille. Kumppani saattaa kyllä itse viettää viikonloppuja esimerkiksi vanhemmillaan tai käydä lounaalla kavereidensa kanssa, mutta kutsua mukaan ei kuulu. Jos turhan usein tuntuu siltä, että joutuu viettämään aikaa yksin, on voinut joutunut jemmaamisen uhriksi.

Paljastaako some?

Jemmaaminen voi näkyä myös sosiaalisessa mediassa. Kumppani saattaa esimerkiksi julkaista Instagramissa kivan kuvan ateriastaan, jonka söi sinun kanssasi. Kuvan yhteydessä ei kuitenkaan ole koskaan mainintaa siitä, kenen seurassa on tullut kokkailtua.

Toisin sanoen sitä tulee täysin piilotetuksi kuin kulunut ja tummunut koru rasiaan. Mutta miksi ihmeessä?

Yksi teoria on se, että jemmaamisen uhriksi joutunut onkin salarakas, jonka jemmaaja haluaa pitää piilossa. Jemmaaja saattaa perustella itselleen toisten ihmisten tapailun, koska ei ole vakavissaan salarakkaansa kanssa. Eihän siitä ole edes mitään todisteita.

Tietysti ennen kuin diagnosoi itsensä jemmaamisen uhriksi, kannattaa miettiä, voisiko kyse olla jostain muusta – varsinkin jos suhde on tuore, ettekä tunne toisianne kovin hyvin. Ehkä kumppanisi on sinua kärsivällisempi tyyppi eikä hän halua julkisesti julistaa rakkauttaan ennen kuin suhde on vakaalla pohjalla.

Lue myös: ”Facebookin parisuhdeilmoituksessa olikin mieheni" – naiset kertovat, miltä tuntuu olla toinen nainen

Aina treffit eivät mene putkeen – vaan esimerkiksi näin: ”Mies pyysi minut baariin, oli aivan kännissä paikalla ja alkoi suoraan kähmiä.”

Oletko joskus ollut todella, todella karmeilla treffeillä? Ei hätää, sitä sattuu kaikille. Kun kysyimme Me Naisten lukijoilta huonoimmista treffikokemuksista, saimme lukuisia kylmää hikeä aiheuttavia muisteloita. 

Selvisi, että treffit voivat mennä pieleen monella tavalla. Vaikka kumppani olisi ihana, treffipaikka voi latistaa deitit. Moni muistelee elokuvatreffejä epäonnistumisena, sillä leffateatterin hämyssä tutustuminen on vaikeaa. Toisaalta kauhunsekaisia tunteita herättävät myös jutusteluun perustuvat kahvilatreffit, joilla toisen kanssa ei synkkaa, eikä mitään juteltavaa ole. 

Huono paikanvalinta on kuitenkin pientä verrattuna öykkäröivään seuralaiseen. Treffitörppöjä on moneen junaan, mutta joitakin yhdistäviä piirteitä epäonnisissa treffeissä silti kyselyvastausten perusteella on. Varma epäonnistuminen syntyy esimerkiksi tällä reseptillä: runsaasti alkoholia, itsekehu pääasiallisena puheenaiheena, seksiehdotukset ensimmäisen kymmenen minuutin aikana ja haluttomuus ymmärtää, mitä EI tarkoittaa.

Vertaistueksi karmeille treffeille joutuneille, järkyttävien treffien top 15:

Numero 15: Yksisanainen kahvittelija

”Huonoimmat treffit ovat olleet perus kahvit, joilla mies ei saanut suustaan muuta kuin 'ai jaa' ja 'hmm'. Ja vastasi kysymyksiin yhdellä sanalla. Eipä siinä oikein yksin saanut keskustelua aikaiseksi.” Treffailtu on jo tarpeeksi

Numero 14: Suuruudenhullu

”Liian suureelliset: käytännössä täysin tuntematon ihminen haluaa heti käyttäytyä kuin oltaisi pari, ja kaikesta (ne ruusut, samppanjat ja limusiinit) olisi pitänyt vaikuttua ja ihastella viehkosti.” Nimetön

Tyyppi puhui koko treffien ajan itsestään.”

Numero 13: Parturoitu pihistelijä

”Olen ollut treffeillä, jos treffiseuralainen oli ensin 45 minuttia myöhässä, koska oli ollut parturissa. Tätä hän ei pyydellyt edes anteeksi. Istuimme ravintolassa, jossa seuralainen ei edes kysynyt, haluanko syödä tai juoda jotain. Istuimme baarissa, juttelimme syömättä ja juomatta, kumpikaan ei tilannut mitään.” Evelyn

Numero 12: Leuhka mansplainaaja

”Rahalla leuhkiva henkilö, joka ei meinannut kestää ajatusta, että minä maksan oman osuuteni treffeistä. Sain muutenkin kuulla mansplainaamista ja esimerkkejä siitä millainen on kunnollinen nainen ja kuinka sellainen käyttäytyy. Ei jatkoon.” Pau

Numero 11: Saldokerskailija

”Ihminen kerskaili varallisuudellaan ja rahoillaan. Muuta puhuttavaa tällä komistuksella ei ollutkaan. Olisi mielellään esitellyt saldojaan eri tileillä josta mainitsi moneen kertaan. Oli maininnut lukevansa kirjoja. Yritin ottaa sen puheeksi, ja kävi ilmi, että hän oli lukenut pätkiä vain sieltä täältä! Huh huh.” Ikäneito uudelleen

Numero 10: Itserakas haukkuja

”Tyyppi puhui koko treffien ajan itsestään. Ei kysynyt mitään minusta, ja kun kerroin jotain itsestäni, hän ohitti sen kokonaan. Päätin lopulta, etten sano itsestäni mitään, vaan utelin hänestä lisää. Hän vain innostui. Haukkui myös pomonsa ja työpaikkansa ja valitti, ettei tiedä mitä elämässään tekisi. Lapsellista käytöstä, vaikka mies oli yli 30-vuotias.” Treffeillä87

Hän oli todella humalassa ja pilvessä ja vakuutti rakastavansa minua.”

Numero 9: Tunnekylmä keskeyttäjä

”Mies sanoi minulle kesken lauseeni, ettei hän tunne mitään, ja eikö olekin hyvä, että hän sanoi sen suoraan.” Nimetön

Numero 8: Rakastunut pilviveikko

”Hän oli todella humalassa ja pilvessä ja vakuutti rakastavansa minua. Ne olivat toiset (ja vikat) treffit kyseisen henkilön kanssa.” Nimetön

Numero 7: Krapulainen arvostelija

”Mies tuli paikalle krapulassa ja hikoilevana. Hän arvosteli avoimesti ulkonäköäni ja olemustani. En lähtenyt aiemmin, koska tilanne oli paikoin niin huvittava, että nauroin ääneen. Puolen tunnin kuluttua sain tarpeekseni ja lähdin.” Hattis

Numero 6: Ruinaaja

”Mies vain katseli vierestä kun join oluen. Sen jälkeen hän ehdotti seksiä, mihin en suostunut. Tämän jälkeen hän pyysi 'edes suihinottoa'.” Greta

Numero 5: Kännikähmijä

”Mies pyysi minut baariin, oli aivan kännissä paikalla ja alkoi suoraan kähmiä. Läksin pois noin kolmen minuutin jälkeen.” Missä on herrasmiehet?

”Mies toi pussikaljaa ja pornofilmejä katseltavaksi. Tsiisus!”

Numero 4: Ansaitsi ghostauksen

”Mies kutsui minut kahville luokseen ensitreffeille. En saanut kahvia vaan tyyppi alkoi heti käpälöidä eikä uskonut kieltoa. Piti valehdella, että minulla on poikaystävä, että pääsin pois. Ainoa kerta, kun olen ghostannut.” RKW

Numero 3: Kaljoitteleva pornonkatsoja

”Mies toi pussikaljaa ja pornofilmejä katseltavaksi. Tsiisus! Heitin pihalle ja sanoin, että katsele kuule keskenäsi!” Niki

Numero 2: Viinaanmenevä moottoripyöräilijä

”Treffikumppani tuli hakemaan moottoripyöräajelulle. Minulta kysymättä ajoi omalle mökilleen monen kymmenen kilometrin päähän. Siellä otti viinapullon esille ja aikoi alkaa ottamaan. Pyysin, että veisitkö minut takaisin heti, kun ei tälläisesta ollut puhetta. Hän suuttui ja ajoi älyttömän lujaa paluumatkan. Minua pelotti tosissaan.

Kotipihassani hän pudotti minut kyydistä, tarttui puhelimeen, soitti jollekin muulle naiselle ja lähti hiekka pöllyten minulle sanaakaan sanomatta menemään.” Mummukka -55

Numero 1: Itkuinen yöpyjä

”Mies tuli toisesta kaupungista kylään ja oli varautunut jäämään yöksi, jos juttu luistaisi. Kävimme yhdessä kaupassa ja hän koko ajan hipelöi minua. Myöhemmin lähdimme elokuviin. Siellä mies tunki väkisin karkkeja suuhuni ja yritti tehdä kaulaani fritsua, vaikka työnsin häntä kauemmas.

Elokuvan jälkeen sanoin hänelle, että juttu ei nyt toimi, ja haluan hänen lähtevän. Mies alkoi itkeä ja väittää vastaan, ja tämän pienen kohtauksen takia ei sitten ehtinyt viimeiseen bussiin. Minun oli vähän pakko majoittaa hänet.

Aamulla mies käyttäytyi kuin olisimme seurustelleet ja hidasteli mahdollisimman pitkään. Tunnin päästä lähdöstään laittoi viestin, jossa kysyi, löysinkö hänen yllätyksensä... Hän oli piilottanut haisevan t-paidan sohvatyynyjeni väliin.” Missä mun prinssi piileskelee?

Onko kohdallesi osunut yhtä kamalia tai vielä pahempia deittejä? Kerro kokemuksesi kommenteissa.

Parisuhdekouluttaja Sari Liljeström liputtaa riitelemättömyyden puolesta.

”Riitely ei kuulu parisuhteeseen”, sanoo parisuhdekouluttaja Sari Liljeström Parisuhdekeskus Katajasta. Kuulostaa vallankumoukselliselta. Miten niin ei kuulu? Monen pariskunnan ainoa yhteinen harrastus?

–  Riitely on yliarvostettua. Olen kyllästynyt lukemaan siitä, miten riita muka puhdistaa eikä haittaa ketään. Haittaapas,  Liljeström sanoo.

– Kun antaa itselleen luvan riidellä, antaa luvan huutaa, haukkua ja lyödä sanoilla. Jos loukkaa toista pahasti, sanottua ei saa takaisin. Minä tiedän, olen loukannut ja nähnyt, miten toinen pienenee. Entä jos päättäisi, ettei ala riidellä?

Miten sitten ollaan riitelemättä? Ristiriitojen selvittely on Liljeströmin mukaan eri asia kuin riitely. Ideana olisi koettaa selvitellä ongelmia astumatta toisen tontille.

– Ristiriitoja ei saa lakaista maton alle. On erittäin tärkeää selvitellä niitä, vaikka olisi taitamaton ja ajautuisi riitelemäänkin. Parempi sekin kuin hoitaa parisuhdettaan puhumattomuudella: siitä seuraa vain se, että kohta ei ole mitään yhteistä, Liljeström sanoo. 

Nyt ärsyttää

Entäs sitten, kun riitelyttää? Liljeström neuvoo hillitsemään ärtymystään mieluummin kuin ruokkimaan. Siihen saattaa tarvita hiukan pään sisäistä työtä, ehkä jopa pienen tauon tilanteesta. Tunteilleen ei voi mitään, mutta reaktioille voi.

Toki! Pystyyhän siinä olemaan hiljaa, mutta jos hillitsee puolison urpoudesta johtuvan ärtymyksen, kiukku tihkuu läpi ja näkyy naamasta. Lisäksi katkeroittaa. Se ei vissiin ole tarkoitus?

– Pakkohan sitä on vähän päästää ulos: sanoa että nyt ärsyttää ja kovasti. Sanon joskus itse, että ’en oikein tiedä, mihin kiukkuni laittaisin’. Toinen tietysti puolustautuu, jos ei tunne tehneensä mitään, mutta sitten voi vain todeta, että ärsyttää silti. Se pitää saada sanoa.

Entä jos päättäisi, ettei ala riidellä?

Liljeströmin mielestä pitää tiedostaa, että ärtymys kertoo itsestä eikä toisesta. Koska jos miettii rehellisesti, toisena päivänä sellainen käytös ärsyttää, mitä toisena päivänä ei edes huomaa. Iso osa riitelyn estämistyöstä tehdäänkin oman pään sisällä.

Lisäksi olisi Liljeströmin mukaan fiksua puhua läpi se, missä kohdassa selvittely muuttuu riidaksi. Toiset loukkaantuvat jo vääränsävyisestä huokauksesta, toiset kestävät pahempaakin. Liljeströmin omat lapset ovat sitä mieltä, että vanhemmat ovat olleet kovia riitelemään – mutta se, mikä kuulosti riidalta, olikin oikeasti selvittelyä.

– Riitelyn raja menee siinä, astuuko toisen tontille. Saa sanoa, että 'v***u mua hermostuttaa' mutta ei että 'v***n ääliö'.

Saa olla ristiriitoja

Onko parisuhteella toivoa, jos siinä kuitenkin riidellään kauheasti? On! Liljeströmin mukaan ristiriidat eivät tarkoita, että suhde olisi huono. Voisiko jopa olla, että ihminen tiedostamattaan valitsee sellaisen kumppanin, jonka kanssa taistelee eniten?

–  Sitä ei tiedetä, mikä saa ihmisen rakastumaan. Minua kiinnostaa se teoria parinvalinnasta, että kun traumakellot soivat, ne kuullaankin rakkauskelloina. Tiedostamattamme valitsemme kumppanin, joka tarjoaa mahdollisuuden selvittää elämämme peruskysymyksiä. Elämä sellaisen kumppanin kanssa tarjoaa sitten paljon hetkiä, jolloin joutuu kohtaamaan omia pimeitä puoliaan.

Jos hermostuu puolisolle joka kerta samasta aiheesta, kannattaisi taas tehdä vähän töitä itsensä kanssa. Vuorovaikutustaitojen ytimessä on itsetuntemus. Mitä minä oikeasti tarvitsen, mitä vaille tunnun jäävän? Mikä minua niin kovasti tässä loukkaa?

Kaksi kolmasosaa ristiriidoista on sellaisia, joihin ei ole ratkaisua.

–  Jos jumittaa samassa riidassa, on pakko kokeilla uutta lähestymistapaa. Lähtisikö ratkominen vaikka siitä, että ’nyt en syytä sinua vaan haluan ymmärtää, mikä tässä on taustalla. Tiedätkö, että tämä on minulle iso juttu?’ Voipi olla, että puolisossa herää puolustusreaktio silti, mutta fiksu tulee vastaan.

Ajan kanssa helpottaa...?

John Gottmanin mukaan pariskuntien ongelmista kaksi kolmasosaa on sellaisia, ettei niihin löydy ratkaisua.  Niiden kanssa on koetettava elää ja keskittää huomio siihen, mikä tyypissä on viehättävää. Mutta huomio! Yksi kolmasosa on ratkaistavissa – niitä kannattaa ehdottomasti koettaa ratkaista. Riidanaiheet myös vähän muuttuvat eri parisuhteen vaiheissa.

– Itsetuntemusta tulee lisää iän myötä. Sehän ei kyllä ole mikään kaunis kuva, mitä sieltä paljastuu. Mutta kun tajuaa, että on itsekin raivostuttava, kestää puolisoa paremmin.

Eli jos jaksaa käyttää vaikka parikymmentä vuotta ristiriitojen selvittelyyn, saa palkinnoksi mukavan seesteisen parisuhteen?

– No ei. Olen itse ollut kohta neljäkymmentä vuotta naimisissa. Luulin nuorena, että kehitymme jatkuvasti molemmat ja jossain vaiheessa suhteemme on kuin taivas maan päällä. Ei käynyt niin! Iloitsen silti siitä kasvusta, jota näen. Olemme oppineet paljon, ja on jotenkin armollista, kun saa harjoitella saman ihmisen kanssa.

Juttua muokattu 21.8. klo 10.23: Pariskuntien ongelmista onkin kaksi kolmasosaa sellaisia, ettei niihin löydy ratkaisua eikä yksi! Teoria on John Gottmanin, ei Sari Liljeströmin.

Yorkie

Parisuhdekouluttajalta yllättävä neuvo erimielisyyksiin: Puolison kanssa ei pitäisi riidellä

Sari Liljeström, olen ihan samaa mieltä, riita ei ole koskaan hyvä juttu, asiat täytyy yrittää ratkaista keskustelemalla. Joskus toisella on paha olo jostakin, se vain pitää antaa purkautua ja keneen toinen osapuoli sen purkaa, usein juurikin siihen rakkaaseen ja partneriin, se vain pitää ottaa vastaan ja kuunnella. Meillä ei ole riidelty koskaan, mutta annetaan myötätuntoa ja kuunnellaan toisen osapuolen ongelmia, joskus pahan tuulisuutta ja purkautumista. Mutta ne ovat olleet enemmänkin...
Lue kommentti
Vierailija

Parisuhdekouluttajalta yllättävä neuvo erimielisyyksiin: Puolison kanssa ei pitäisi riidellä

Kiitos! Vihdoinkin joku sanoo riitelyn olevan yliarvostettua ja tarpeetonta. En ole koskaan ymmärtänyt miksi toisille on tärkeätä loukata sanoilla rakastamaansa ihmistä. Se, että korottaa äänensä ei tee sanoja tärkeämmiksi tai paremmin kuulluiksi ja ymmärrettäviksi, se tekee ne paremmin jälkeenpäin muistetuksi. Kun on erimielisyyksiä on rauhoituttava, ei hermostuttava - otetaan aikaa, hengitetään syvään ja ennenkaikkea, yritetään nähdä asiat myös toisen näkökulmasta.
Lue kommentti