Spermanluovuttajaa etsitään yhä useammin netistä. Kuva: Shutterstock
Spermanluovuttajaa etsitään yhä useammin netistä. Kuva: Shutterstock

Tuoreen tutkimuksen mukaan haluttu spermanluovuttaja onkin ihan tavallinen tyyppi.

Älykkäät, ujot, rauhalliset ja järjestelmälliset miehet ovat haluttuja spermanluovuttajia, paljastaa australialaisen Queenslandin teknillisen yliopiston tutkimus. Tällainen mies valitaan spermanluovuttajaksi todennäköisemmin kuin ulospäinsuuntautunut ja puhelias tyyppi.

Yliopiston tiedotteessa tutkijat toteavat tuloksen olevan yllättävä, sillä oletus oli, että ulospäinsuuntautunut mies olisi halutumpi geenilähde.

Tutkimus on ensimmäinen, jossa tarkastellaan sellaisia spermanluovuttajia, jotka tarjoavat siemennestettä nettifoorumeilla ja -sivuilla, ei spermapankeissa. Yllättäen haluttuja piirteitä ei kysytty luovuttajaa etsiviltä naisilta, vaan tutkimuksen aineisto kerättiin 56 erimaalaiselta mieheltä.

Spermanluovuttajien kysyntä on tutkijoiden mukaan kasvanut, ja yhä useampi etsii luovuttajaa netistä. Perinteisesti spermanluovutus on tapahtunut spermapankkien avulla. Ne säännöstelevät sitä, kuinka paljon luovuttajan kanssa pääsee tutustumaan ja valintaperusteissa korostuvat esimerkiksi luovuttajan terveydentila ja sairaushistoria. Netissä vapaaehtoisen spermanluovuttajan kanssa voi sen sijaan tutustua henkilökohtaisesti.

Suomessa esimerkiksi Vauva.fin, Suomi24:n ja Kaksplus.fin keskustelupalstoilla etsitään sopivia spermanluovuttajia. Etsijät ovat esimerkiksi yksinäisiä naisia tai naispareja.

Elina Tanskasen mukaan ennen eroa kannattaa kuitenkin punnita tarkasti, voisiko tilanteelle tehdä jotain. 

Suomalaiset harrastavat yhä vähemmän seksiä. Samaan aikaan moni valittelee, ettei kumppania kiinnosta sänkytouhut eikä petipuolella tapahdu asioita, jotka saisivat innostumaan.

Mitä tilanteessa kannattaisi tehdä? Kuinka pitkään ”huonoa seksiä” pitää kestää? Saako toisesta erota sen vuoksi, ettei ole tyytyväinen seksielämäänsä?

Seksuaaliterapeutti (NACS) Elina Tanskasen mukaan saa.

 – Olisi vanhanaikaista sanoa, että parin pitää pysyä yhdessä hinnalla millä hyvänsä. Isot ongelmat seksuaalisuuden alueella heijastuvat muillekin osa-aluille ja lopputuloksena voi olla suhde, jossa on kaksi onnetonta ja omalla tavallaan kärsivää osapuolta. Kun tuntuu siltä, että kaikki kivet on käännetty ja näkökulmat katsottu eikä mikään auta, on ihan hyväksyttävää erota.

Mieti, ennen kuin kaikki loppuu

Tanskanen painottaa, että jokaisen pitää parisuhdettaan punnitessa aina pohtia tilannetta omalta kantiltaan. Joskus toivottomaltakin tuntuva tilanne korjaantuu, kun siihen kiinnitetään oikeanlaista huomiota.

Ennen eroa Tanskanen kehottaa keskustelemaan kumppanin kanssa tuntemuksista ja miettimään ajan kanssa, voisiko tilanteelle tehdä jotain.

– Kannattaa etsiä yhteistä maastoa. Siinä voi auttaa esimerkiksi keskusteleminen seksuaaliterapeutin kanssa. Hän voi tuoda tilanteeseen uusia näkökulmia, Tanskanen kertoo.

”Seksi voi tuntua suhteen suurimmalta ongelmalta, mutta todellinen alkusyy ongelmiin voi löytyä toisaalta.”

Ei ole myöskään tavatonta, että ”huonon seksin” syyksi paljastuu jokin ihan muu kuin itse petipuuhat.

– Parisuhteen muu tilanne ja elämäntilanne ylipäätään näkyy hyvin herkästi seksin ja seksuaalisuuden alueella. Seksi voi tuntua suhteen suurimmalta ongelmalta, mutta todellinen alkusyy ongelmiin voi löytyä toisaalta, Tanskanen kertoo.

Erilaiset halut pöydälle!

Joskus seksi voi tuntua kehnolta sen takia, että kumppaneilla on yksinkertaisesti eri toiveet petipuuhista.

– Toinen kumppaneista saattaa tykätä kinkystä seksistä mutta toinen ei ollenkaan. Siinä vaiheessa pitää miettiä, millaisia kompromisseja on valmis tekemään toisen vuoksi.

Viime aikoina julkisuudessa on puhuttu koko ajan enemmän vaihtoehdosta, jossa yksiavioinen suhde avataan. Silloin kumppanit voivat yhteisestä sopimuksesta harrastaa seksiä myös muiden kanssa. 

”Suhteen avaaminen vaatii paljon keskustelua, mutta samalla siinä on elementtejä, jotka voivat tuoda apua tilanteeseen.”

Tanskasen mukaan osalle avoin suhde voi tuoda avun, kun seksielämä ei tavalla tai tyydytä.

– Se on yksi ratkaisu muiden joukossa, mutta se ei toimi kaikille. Suhteen avaaminen vaatii paljon keskustelua, mutta samalla siinä on elementtejä, jotka voivat tuoda apua tilanteeseen.

Avainasemassa paremman seksielämän saavuttamisessa on muutenkin keskusteleminen. Tanskanen muistuttaa, ettei kumppani saa koskaan painostaa ylittämään toisen rajoja.

– On kuitenkin eri asia, että uudet kokeilut ujostuttavat, kuin se, että kokeilu rikkoo selkeästi omia rajoja. On myös eri asia harmitella sitä, että jää vaille jotain hiukan kaipaamaansa asiaa kuin se, ettei voi toteuttaa itseään seksuaalisesti ollenkaan.

Vastaa kyselyyn!

Antti Tuisku kertoo tänään torstaina ilmestyvässä Me Naiset -lehdessä kärsineensä kateuden tunteesta niin pahasti, että haki apua terapiasta. Haastattelussa Antti muistelee esimerkiksi vuoden 2011 Emma Gaalaa, jossa Jenni Vartiainen voitti ennätysmäärän palkintoja. Silloin Antti ei voinut pidätellä pettymystään.

– Olin ihan paskana, etten taaskaan ollut voittanut mitään. Vielä enemmän olin paskana siitä, että en osannut olla onnellinen rakkaan ystäväni puolesta. Kävin sotaa pääni sisällä. En halunnut olla kateellinen, mutta olin. Minun oli pakko pureutua tunteeseen syvemmin: miksi tunnen näin? Antti kertoo.

Pahimmillaan kateus voi ajaa hirveään kierteeseen, eikä pysty keskittymään omaan elämäänsä lainkaan. Mutta on siinä myös hyviäkin puolia. Kodin Kuvalehden haastatteleman psykoterapeutti Terhi Teräs-Hukan mukaan kateudesta puhuminen auttaa ihmistä usein hahmottamaan, mitä hän oikeasti elämältä tahtoo. Se voi opettaa jotain.

Mistä ja kenelle sinä olet ollut kateellinen? Vastaa jutun lopussa olevaan kyselyyn. Voit tehdä sen nimettömänä. Vastauksia voidaan käyttää Me Naisten jutuissa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.