Olisitko sinä valmis tappaamaan yhden ihmisen pelastaaksesi viiden hengen? Kuva: Colourbox
Olisitko sinä valmis tappaamaan yhden ihmisen pelastaaksesi viiden hengen? Kuva: Colourbox

Oxfordin yliopiston tutkija ja psykologi Kevin Dutton havainnollistaa, mistä psykopatiassa on kyse.

Psykologi Kevin Dutton esittelee Big Think -tiedekanavan Youtube-videolla teorian, jonka perusteella voi hänen mukaansa päätellä, onko ihminen psykopaatti. Videosta on kirjoittanut muun muassa Iflscience-com-sivusto.

Brittiläisen Oxfordin yliopiston tutkija Dutton on erikoistunut psykopaattien persoonallisuuteen, ja hän on kirjoittanut aiheesta muun muassa The Wisdom of Psychopaths -kirjan (2012).

Psykopaatin diagnoosin voi saada vain psykiatrin mielentilatutkimuksen perusteella, ja se on erittäin harvinainen luonnehäiriö. Duttonin esimerkki auttaa kuitenkin ymmärtämään, mistä psykopatiassa on kyse.

Rikollisissa on enemmän psykopaatteja kuin muussa väestössä. Tietyissä tilanteissa psykopaatti voi kuitenkin olla halukkaampi säästämään ihmishenkiä kuin päättämään niitä.

Tällaisen tilanteen Kevin Dutton maalaa: Näet liikkuvan junan ja viisi ihmistä, jotka ovat loukussa ja jäämässä sen alle. On kuitenkin katkaisin, josta vetämällä saisi käännettyä junan suunnan. Silloin nämä viisi ihmistä pelastuisivat, mutta yksi toinen ihminen kuolisi. Jos vetäisit katkaisimesta, tappaisit siis yhden ihmisen, mutta pelastaisit viiden hengen.

Molemmissa tilanteissa valitset, tapatko jonkun pelastaaksesi henkiä.

Toisessa tilanteessa juna matkaa kohti viittä ihmistä, mutta ei olekaan katkaisijaa. Sen sijaan laiturilla seisoo tuntematon, kookas ihminen. Jos työntäisit hänet radalle, hän kuolisi, mutta hänen ruumiinsa estäisi junaa tappamasta viittä muuta ihmistä.

Molemmissa tilanteissa kuolee yksi ihminen ja valitset, tapatko jonkun pelastaaksesi henkiä. Ensimmäisessä tilanteessa moraaliseen pulmaan liittyy aivoissa rationaalista ajattelua. Toiseen tilanteeseen taas liittyy ensimmäistä enemmän empatiaa eli kykyä eläytyä toisen asemaan.

On ihminen psykopaatti tai ei, Duttonin mukaan hän luultavasti vetäisi kytkimestä ensimmäisessä tilanteessa. Useimmat ihmiset sen sijaan eivät työntäisi ihmistä junan alle. Sen sijaan suurimmalle osalle psykopaateista se ei olisi vaikeaa, sillä heidän aivonsa toimivat eri tavalla, sanoo Dutton.

Duttonin mukaan psykopaatteja määrittää erityisesti kyky kytkeä empatia pois päältä tai jopa se, etteivät he tunne sitä ikinä.

Katso koko Big Thinkin video:

Harvinainen luonnehäiriö

Psykopatia on luonnehäiriö, joka voi olla osittain perinnöllinen. Psykopaateilla aivotoiminnot ja autonominen hermosto poikkeavat tavallisesta.

Psykopatia ei sisälly viralliseen tautiluokitukseen, mutta asiantuntija voi mitata sitä luotettavasti. Kanadalainen vankilapsykologi Robert Hare on kehittänyt PCL-menetelmän (psychopathy checklist), jonka avulla voi arvioida, kuinka psykopaattinen ihminen on. 

”P sykopatialla tarkoitetaan luonteen poikkeavuutta, jonka karkeimpia ilmenemismuotoja ovat toistuvat raa’at rikokset ja lievimpiä toistuva harmiton valehtelu”, Kuopion yliopiston oikeuspsykiatrian yksikön dosentti, psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkäri Eila Repo-Tiihonen kirjoittaa Duodecim-lääkärilehden artikkelissa.

Psykopaatteja on vangeista noin 15 prosenttia ja kaikista ihmisistä noin yksi prosentti.

Repo-Tiihosen mukaan psykopaatin tunne-elämälle on tyypillistä pinnallisuus sekä syyllisyyden tunteiden, katumuksen ja empatian puuttuminen. Psykopatiaan ei ole löytynyt parantavaa hoitoa.

Psykopaatteja on vangeista noin 15 prosenttia ja kaikista ihmisistä noin yksi prosentti, joten todennäköisesti tuttusi ei ole psykopaatti, vaikka hän mielestäsi sopisi kuvaukseen.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Vierailija

Miten sinä käyttäytyisit tässä tilanteessa? Asiantuntija kertoo, mitä psykopaatti tekisi

Sitten jos tämmöinen täysin mätä jonka nautinto tulee vihan lietsonnasta ja pahoinvoinnin aiheuttamisesta ja sen näkemisestä kun kohde heikko-osainen.häiriintynyt näyttäisi ulkokuoreltaan normaalilta, hyvät suhteet mediaan, poliisiin, pyörittäisi jopa yhteisöjä. Trump on myös narsisti, patologinen valehtelija, mutta onko hänen ainoa ilo pahoinvoinnista nauttiminen, tai vihanlietsominen tai hovin manipulointi?
Lue kommentti
Vierailija

Miten sinä käyttäytyisit tässä tilanteessa? Asiantuntija kertoo, mitä psykopaatti tekisi

Mielestäni viatonta ei saa tappaa, en siis tappaisi yhtä kummassakaan tapauksessa, koska jotkut ovat hankkiutuneet raiteille seisomaan. Vastuu. Enkä haluaisi kantaa vastuuta murhasta. Sitähän se olisi jos menisin aktiivisesti tekemään jotain jossa joku kuolee. Niille viidelle voisi huutaa junan tulosta. Pahuus ei järkytä silloin jos se on selvää kaikille. Michael penttilät, moottorisahamurhaajat, ihmiset joilla on niin suuri palo tehdä jotain että he eivät suojaa itseään tehdessään tekonsa,...
Lue kommentti

Perheen yhteinen aika, jutteleminen, työpaikkaruokalan feta-pinaattipiirakka ja hienot arkikengät –  kun tarkasti ajattelee, löytää arjesta monta ihanaa pientä asiaa!

Psykoterapeutti Maaret Kallio kertoi MTV:n haastattelussa, että tavallista arkea ei arvosteta nykyään riittävästi. Sosiaalisen median perusteella moni tuntuu viettävän täydellistä elämää, ja moni hehkuttaa vain arjen yläpuolelle nousevia kohokohtia.

Arkea aletaan arvostamaan vastoinkäymisten myötä.

– Kun siihen tulee joku uhka, mitä elämä saattaa tuoda kuten onnettomus, sairaus tai jotain muita kriisejä, niin kyllähän se arkinen, tavallinen elämä näyttäytyy silloin ihan kullanarvoisena, Kallio kertoi MTV:lle.

Me Naiset kysyi viideltä naiselta, miksi se aivan tavallinen arki on ihanaa.

1. PERHE JA KAUNIS KOTI

”On ihanaa olla 9- ja 13-vuotiaiden lasten äiti. Heidän jutuilleen saa nauraa joka päivä. Heidän kanssaan on hauska katsella leffoja, jutella, käydä kävelyillä, istua samassa ruokapöydässä päivän kuulumisia vaihtamassa.

”Tavallisena arki-iltanakin voi laittaa kynttilöitä ja katsella ikkunasta, miten ilta tummuu.”

Tykkään myös kovasti kodistamme, jonka olemme vuosien mittaan remontoineet mieleiseksi. Jokaiseen nurkkaan ja kulmaan liittyy onnellisia muistoja, joka päivä on ihana tulla töistä kotiin. Parasta on, jos puoliso on laittanut ruokaa niin, että koko talo tuoksuu. Tavallisena arki-iltanakin voi laittaa kynttilöitä ja katsella ikkunasta, miten ilta tummuu.”

2. OMA AIKA

”Parasta on, kun voin pelata työmatkat sekä mennessä että palatessa Pokemon Go:ta kenenkään häiritsemättä.” 

3. RUOKA JA KAUNIIT TAVARAT

”Arjessa parasta on rakas puolisoni ja meidän ihana pieni kissa. Joka kerta kun silitän kissaa, oikein tunnen, miten stressitaso ja verenpaine laskevat.

”Käytän arkisinkin kauneimpia astioita, jotka omistan, ja iloitsen niiden kauneudesta.” 

Sitten on myös pienempiä arjen ihanuuksia, kuten Hesarin Torstai-liite, josta iloitsen joka torstaiaamu. Työpaikkaruokalassa ilahdun joka kerta hirveästi, kun on feta-pinaattipiirakkaa, joka on lempiruokaani lounasravintoloiden valikoimasta. Muutenkin syöminen ilahduttaa jatkuvasti: rauhassa syödyt aamiaiset, oikein rasvainen kermajuusto leivän päällä, vadelmat suoraan pakastimesta ja vesimeloni. Myös hyvä sää on aina ihana juttu.

Arkisista tavaroistakin koen hyvää mieltä. Käytän arkisinkin kauneimpia astioita, jotka omistan, ja iloitsen niiden kauneudesta. Minulla on muutamat omasta mielestäni tosi hienot arkikengät, joiden jalkaan vetäminen on aina vähintään pienen sisäisen hymyn paikka. Jos onnistun valitsemaan kivat vaatteet töihin tai laittamaan hiukset erityisen kivasti, tai huulipuna mätsää asuun, siitä saan hyvän mielen.”

4. PIENET, OHIKIITÄVÄT HETKET

”Ne ovat niitä pieniä, ohikiitäviä hetkiä: kun höpsöttelemme sohvalla lapsen kanssa ja hän nauraa katketakseen, tai kun mies kuiskaa korvaan, että olen hänelle tärkein kaikista. Ei sitä lämmintä läikähdystä rinnassa tarvitse kauempaa etsiä.”

”Kun tarkemmin ajattelee, arkiset asiat ovat ylellisiä ja etuoikeutettuja.”

5. TOISTEN ILAHDUTTAMINEN

”Myönnetään, en oikein tykkää sanoista arki ja tavallinen. Joka päivä tapahtuu niin paljon pieniä ihania asioita, enkä haluaisi ottaa niitä itsestäänselvyytenä ja sanoa tavallisiksi. Ei ole itsestäänselvää, että perhe on terve, asut omassa kodissa ja jääkaapissa ruokaa – kun tarkemmin ajattelee, arkiset asiat ovat ylellisiä ja etuoikeutettuja.

Jos nyt en jostain erityisesti arjessani tykkää, niin rehellisesti sanoen ruuanlaitto ja siivoaminen ovat toisinaan tylsää puuhaa. Silti nämäkin pienet arkirutiinit tuovat turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta elämään.

”Hän pyöräili juuri työpaikkani ohi vain siksi, että halusi tuoda keksejä ja antaa pusun.”

Arkipäivissä parasta on esimerkiksi perheen tapaaminen, lemmikkien kanssa leikkiminen, uiminen ja poikaystävän kanssa hengailu. Meille on poikaystävän kanssa kehittynyt huomaamatta tapa ilahduttaa toisiamme pienillä jutuilla: minä saatan kerätä hänelle mustikoita tai viedä yllätykseksi vaikka balettiin. Hän pyöräili juuri työpaikkani ohi vain siksi, että halusi tuoda keksejä ja antaa pusun.

Pidän myös töiden tekemisestä, sillä opin työssäni jatkuvasti uusia asioita, tapaan kiinnostavia tyyppejä ja saan käyttää luovuuttani.”

kotitonttu

5 naista kertoo, miksi tavallinen arki on aivan parasta!

Juuri näin on, arkisia asioita osataan usein arvostaa vasta, kun ne on menetetty. Voi tulla erilaisia vaikeuksia, työttömyyttä, yllättäviä rahamenoja, jokin vakava sairaus tai jopa kuolemantapaus. Itse osaan arvostaa ihan kotona oloa, ei minun tarvitse lähteä minnekään matkoille. Nautin, kun vanha koirani pystyy vielä liikkumaan aika hyvin, joka päivä mennään ulos luontoon. Katselen puita ja eläimiä, juttelen usein muutaman sanan vanhempien ihmisten kanssa, huomaan kuinka se piristää heitä...
Lue kommentti
”Voi jehna, taas sillä naapurin Mirkulla on asiat niin paljon paremmin...” Kuva: Shutterstock

Kateudesta voi päästä eroon monella tavalla. Huonoin tapa on viitata sille tyystin kintaalla.

Laulaja Antti Tuisku kertoi viime viikon Me Naisissa kärsineensä tuntemastaan kateudesta niin pahasti, että haki siihen apua terapiasta. Haastattelussa Antti muistelee vuoden 2011 Emma Gaalaa, jossa Jenni Vartiainen voitti runsaasti palkintoja. Pettymys oli Antille kova.

– Olin ihan paskana, etten taaskaan ollut voittanut mitään. Vielä enemmän olin paskana siitä, että en osannut olla onnellinen rakkaan ystäväni puolesta. Kävin sotaa pääni sisällä. En halunnut olla kateellinen, mutta olin. Minun oli pakko pureutua tunteeseen syvemmin: miksi tunnen näin? Antti kertoi.

Kateus voi olla pahimmillaan haitallinen kierre, joka ajaa syvään katkeruuteen ja kuluttaa omia voimia. Mutta ei kateus ole läpikotaisin haitallinen tunne, se voi auttaakin: asiantuntijoiden mukaan kateus saattaa avata silmät ymmärtämään paremmin esimerkiksi sitä, mitä oikeasti haluaa elämältään.

Kysyimme lukijoiltamme, millaisista asioista he ovat olleet kateellisia ja miten kateus on vaikuttanut heidän elämäänsä. Lisäksi pyysimme heitä kertomaan, mikä on auttanut käsittelemään omaa kateutta.

Kokosimme kyselyn perusteella viisi toimivaa vinkkiä, joiden avulla kateudesta voi yrittää päästä yli.

1. Tunnusta, että olet kateellinen.

”Olen ollut kateellinen paremmasta koulutuksesta monille ihmisille ja myös paremmista ansioista. Koulutuskateus on vaikuttanut minuun niin, että lähdin aikuisiällä opiskelemaan ja nyt haen jatko-opiskelijaksi. Palkkaan liittyvää kateutta en ole saanut nujerrettua, ja se syö kyllä, kun huomaan, etten voi iloita toisen paremmasta työpaikasta. Inhoan itsessäni sitä, että olen kateellinen.

”Koulutuskateus on vaikuttanut minuun niin, että lähdin aikuisiällä opiskelemaan ja nyt haen jatko-opiskelijaksi.”

Helpotusta on kuitenkin tuonut se, että olen pakottanut tunnustamaan asian itselleni. Tuntemani kateus on tunne. Siitä voi päästä yli.”

2. Tarkastele omaa elämääsi kateellisena.

”Tunnen kateutta ystäviäni kohtaan. Heillä on hyvä tukiverkosto ympärillä, ja lapset voi laittaa aina halutessa ja tarvittaessa hoitoon. Meillä lapset ovat olleet kodin ulkopuolella hoidossa tänä vuonna kerran. Yhteinen parisuhdeaika on jäänyt melko vähiin.

”Kateuteen ei ole pakko jumittua.”

Minua kateuden käsittelyssä on auttanut se, että ajattelen sen olevan ohimenevä tunne. Kateuteen ei ole pakko jumittua. Ei ole ystävien vika, jos heillä joku asia on helpompaa kuin itsellä. Usein auttaa myös se, että tunnistaa omasta elämästä niitä asioita, joista joku muu voi olla kateellinen. Ajattelen, että jokaisella on joku asia paremmin tai huonommin kuin muilla.”

3. Yritä olla vertaamatta itseäsi muihin.

”Olen aina ollut serkulleni kateellinen hänen kauneudestaan ja urheilullisuudestaan. Olen kova vertaamaan itseäni muihin, mistä tulee helposti paha mieli. Ainoa asia, mikä auttaa, on vertailun lopettaminen. Jos vertaan itseäni muihin, tulen heti kateelliseksi. Siksi nykyään yritän olla vertaamatta itseäni toisiin ja pyrin vain olemaan oma itseni.”

4. Mieti, miten voisit kehittää itseäsi.

”Eniten kateutta olen kokenut urheiluharrastuksessa. Aina tuntuu, että joku on minua voimakkaampi ja nopeampi. Kateudesta voi päästä eroon parhaiten niin, että tunnistaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Silloin on helpompaa kehittää itseään ja voi omaksua kadehtimiaan piirteitä toisilta. Pelkkä kateus ei johda mihinkään, mutta sen avulla voi löytää itsestään paljon voimavaroja toteuttaa itseään.”

”Pelkkä kateus ei johda mihinkään, mutta sen avulla voi löytää itsestään paljon voimavaroja toteuttaa itseään.”

5. Puhu siitä, harmittele ja unohda.

”Olen ollut kateellinen ihmisille monista asioista – usein turhaan. Tämän tajuaminen on auttanut ymmärtämään, ettei kateus ruoki elämässäni mitään erityistä. Sanon aina suoraan, jos olen kateellinen. Ei sillä kannata leukaperiä kiristää tai alkaa kapinoimaan. Paras tapa päästä siitä eroon on puhua siitä ääneen. Silloin kateus muuttuu ensin pikkuhiljaa vain pelkäksi harmitukseksi – ja lopulta se hälvenee kuin itsestään.”

Seksuaaliterapeutti Marja Kihlströmin kehittelemä parisuhdetesti paljastaa, mihin suhteessa kannattaa ensisijaisesti satsata. 

Onko parisuhteeni riittävän hyvä, olemmeko me onnellisia?

Tätä moni suhteessa oleva miettii tasaisin väliajoin. Nyt ei tarvitse enää arvailla: seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström on kehittänyt testin, jossa parisuhteessa elävä voi helposti nähdä, millä tolalla oma suhde on.  

Kihlströmin mukaan parisuhteen tilaa kannattaa testata toisinaan ihan siksi, että arjessa suhde ja siihen panostaminen saattavat helposti unohtua. Testin pyrkimyksenä on auttaa pysähtymään ja miettimään, pitäisikö joihinkin suhteen osa-alueisiin kiinnittää enemmän huomiota.

– Sen avulla voi huomata, olisiko syytä kiinnittää huomiota puhumiseen, läheisyyteen vai siihen, miten tukee kumppanin unelmia. Nämä kaikki vaikuttavat tutkitusti parisuhteen laatuun ja onnellisuuteen, Kihlström kertoo.

Hänen mukaansa moni parisuhde pysyisi huomattavasti paremmassa kunnossa, jos ihmiset osaisivat tarttua vaikeuksiin tarpeeksi ajoissa.

– Vaikka testi onkin kevyt, se voi auttaa tunnistamaan ongelmia ajoissa ja tarvittaessa hakeutumaan avun pariin, Kihlström kertoo.

Kihlströmin kehittelemä testi on julkaistu ensimmäisen kerran hänen Puhu muru -blogissaan.

kerttu

6 kohdan rakkaustesti paljastaa, missä kunnossa parisuhteesi on

Testin vastausvaihtoehdot eivät ihan riitä, mutta kyllä parisuhteemme paranee kokoajan, kun pian tulee 41 vuotta oltua naimisissa ja kulmia on hiottu keinoilla, mitä en missään nimessä enää käyttäisi, mutta kai ne tarvittiin timanttien hiomiseksi. Ihanaa kun tuntee toisen niin, että ei tarvitse missään tilanteessa vetää roolia, vaan voi olla oma itsensä. Huumori ja luottamus, sekä "kipinä" ovat ihania asioita. Rakkaus voi paljon ja todella rakkauden vastakohta on pelko, sekin aikanaan koettu...
Lue kommentti

Mihin suomalainen järjestäisi unelmien treffit, jos saisi valita? Metsään tietenkin.

Suomalaiset ovat ulkoilukansaa, se on taas todettu. Pyysimme hiljattain lukijoita kuvailemaan unelmatreffejään ja parhaita treffejä, joilla ovat olleet. Usean mielestä treffikumppani ja hyvin toimivat kemiat ovat treffeillä tärkeimpiä asioita. Moni myös vastasi odotetusti, että hyvä ruoka ja juoma kivassa ravintolassa maistuisivat, ehkäpä jonkin muun aktiviteetin lisäksi. 

Lisäksi saimme lukuisia vastauksia, joissa kuvailtiin ihania deittejä luonnon helmassa tai toivottiin, että joku joskus veisi treffeille metsän siimekseen.

”Kesää ja luontoa rakastavana, joko mökkeily, retkelle lähtö tai muu rauhallinen paikka olisi ihana treffipaikaksi. – – Kaupungille lähdettäessä ihmiset yleensä laittautuvat ja silloin nähdään ne ”viimeistellyt” puolet toisesta,” parikymppinen nainen kirjoittaa. 

”Kävimme pitkällä luontokävelyyllä ja nautimme laavulla kahvista ja toisistamme kuitenkin ilman seksiä,” kuusikymppinen mies kuvailee elämänsä parhaita treffejä. 

”Parhaat treffit ovat olleet luonnossa liikkuessa, eli metsässä rauhassa keskustellen,” keski-ikäinen nainen muistelee. 

Luontotreffit voittavat ravintolassa tai leffateatterissa istuskelun monestakin syystä.

1. Suomi on täynnä hyviä luontotreffipaikkoja

Joka pitäjästä löytyy metsää. Myös suurimmat kaupungit ovat Suomessa pullollaan viehättäviä luontokohteita. Nopeat piknik-treffit järjestyvät kaupunkiluonnossakin, ja Suomen 40 kansallispuistoa tarjoavat mahtavia maisemia pidemmille unelmatreffeille. Meren tai järven rannassa kelpaa käveleskellä, oli sitten maalla tai kaupungissa.

2. Metsässä saa olla rauhassa

Yleensä treffeillä halutaan olla rauhassa ja kahdestaan, joten avara luonto on ihanteellinen treffipaikka. 

Ahkerimmat Tinder-treffailijat joutuvat pelkäämään, että illan treffeillä lähikuppilassa viereiseen pöytään istahtaa edellisviikon deitti. Harvemminkin deittailevalle voi käydä niin, että sukulaistäti tarkkoine silmineen sattuu kylän ainoaan kahvilaan juuri, kun olet ensitreffeillä.

Metsän siimeksessä tämä ongelma on epätodennäköisempi. Siellä on enemmän tilaa ja vähemmän kiusallisia kanssaihmisiä kuin kaupungissa.

3. Eräily yhdistää

Aktiivinen reippailu luonnon helmassa sitoo yhteen, ja yhteisestä kokemuksesta muodostuu hauska muisto. Metsässä mahdollisesti sattuvat kommellukset ovat vain plussaa, sillä niistä selviäminen yhdistää. 

”Vaelluksen lomassa ehti puhua vaikka mitä.”

4. Kävellessä juttu luistaa

Luonnossa käveleminen tarjoaa keskustelunaiheita ja hiljaa oleminenkin on metsässä luontevampaa kuin vilkkaan kahvilan pöydässä. Lyhytkin kävely edesauttaa tutkitusti hyvää mieltä, itsevarmuutta ja tarkkaavaisuutta, kaikki hyviä juttuja treffien kannalta. Sosiaalipsykologi suosittelee kävelemistä ensitreffien ohjelmaksi, sillä käveleminen myös rentouttaa.

Luontoretkellä keskustelulle on aikaa. 

”Yhdet ihanat treffit olivat, kun lähdettiin vaeltamaan ja molemmat hommasivat tai tekivät jotain evästä. Vaelluksen lomassa ehti puhua vaikka mitä, ja nuotiolla oli kiva istuskella lämmittelemässä ja syömässä eväitä välillä,” parikymppinen nainen muistelee kyselyvastauksessaan.

5. Ruoka maistuu paremmalta ulkona

Viisikko-kirjoista tuttu totuus pitää pintansa. Luonnon helmassa nautittu ateria maistuu erityisen herkulliselta varsinkin, jos ruokahalua on ensin kasvatettu kevyellä liikunnalla. 

Deittailukyselyssä elämän parhaita treffejä olivat muun muassa seuraavat:

”Mönkijän kyydissä makkaranpaistoon ja ulkoilulenkki metsässä.”

”Rentoa kävelyä rannalla ja keskustelua, eväät korissa mukana.”

”Muutaman tunnin retki luontopolulla eväät mukana.”

6. Häiriötekijät eivät häiritse

Deittailukyselyn mukaan treffit voi helposti pilata näpelöimällä kännykkää liikaa tai nauttimalla turhan paljon alkoholia. Toki metsässäkin voi tuijotella kännykkää ja rinkkaan voi pakata kaljakorin, mutta humalatilan ja luurin tuijottamisen todennäköisyys lienee luontotreffeillä pienempi kuin ravintoladeiteillä. 

”Harrastimme seksiä puuta vasten kesken lenkin.”

7. Seksi sujuu luonnossakin

Monen mielestä kiihkeä seksi on tärkeä osa täydellisiä treffejä. Julkisella paikalla pelehtiminen ei ole kaikkia varten, mutta jos pieni kiinni jäämisen riski ja käpy selän alla eivät haittaa, metsätreffit eivät suinkaan ole este kuumalle seksille. 

”Kävimme ensin retkiluistelemassa, sen jälkeen menimme vielä metsään juoksemaan. Harrastimme seksiä puuta vasten kesken lenkin,” nelikymppinen nainen kuvailee vauhdikkaita luontotreffejä.

8. Luonnossa on juuri sopivasti romantiikkaa

Romanttiset treffit merkitsevät eri asioita eri ihmisille. Voi olla vaikea järjestää treffeistä romanttiset, mutta välttyä kliseiseltä ällöromantiikalta. Luontoretki on ratkaisu tähänkin ongelmaan. Esimerkiksi tällaisia sopivan romanttisia treffejä deittailukyselyyn vastanneet olivat kokeneet:

”Minut vietiin katsomaan tähtiä eräänä syysyönä. Rakastan katsella tähtiä ja niitä näkee harvoin kaupungissa, joten olin vaivannäöstä todella otettu. Oli hyvin romanttinen ilta.”

”Luonnossa liikkuminen ja jutustelu. Kupponen lämmintä ja tunne, että molemmat haluavat tavata uudestaan. Ei mitään yltiöromantiikaa, mutta suloisen viatonta tutustumista ja niitä ällöperhosia vatsassa.”

9. Metsä on ihmisen luontainen ympäristö

Moni toivoo treffeiltä luontevaa tunnelmaa ja treffikumppanilta aitoutta. Luonnossa käveleskellessä on helppo olla oma itsensä.

”Arvostan aitoja ja persoonallisia ihmisiä, jotka uskaltavat myös näyttää sen julkisen ulkokuoren alta löytyvän persoonan,” luontotreffeistä haaveileva parikymppinen kirjoittaa.

10. Koiran voi ottaa mukaan

Koira on ihmisen paras ystävä, eikä vähiten parisuhdetta muodostaessa. Karvakaveri voi rikkoa jään, tuoda puhuttavaa ja herättää hellyyden tunteita. On siis iso etu, että luontotreffeille koiran voi ottaa mukaan. 

”Olen aina ollut luonnossa viihtyvä ihminen, ja eräs mies ehdottikin treffeiksi metsässä samoamista. Sanoi vain, että tulee hakemaan, ota koira mukaan ja mennään metsään. Se oli kivaa!” parikymppinen vastaaja muistelee. 

Koiranomistajalle on tietysti hyvä merkki, jos treffikumppani pitää koirista niin paljon, että kutsuu lemmikin mukaan deiteille. 

Kysely

Lähtisitkö metsätreffeille?