Miehen nimi oli Pekka, se oli fakta. Mikään muu ei Ellun ex-miehessä ollutkaan totta.

Olipa kerran opiskelijapoika, joka tapasi keijukaismaisen tytön.” Näin alkoi sähköposti, jonka sain Pekalta vuonna 2004. Meilissä Pekka kysyi, muistanko vielä hänet kahden vuoden takaisista opiskelijabileistä. Muistin minä. Olin jutellut bileissä pitkään kiinnostavan pojan kanssa.

Aloimme kirjoitella, ja Pekka osasi kirjoittaa viehättävästi. Rakastuin häneen jo ennen ensitapaamista.

Itse tapaaminen oli vähän hämmentävä. Muistelin, että se kiinnostava poika olisi ollut kalju ja rotevampi. Toisaalta, minullekin oli tullut lisää painoa parissa vuodessa. Ihminen muuttuu. Ja Pekkahan muisti asioita, joista olimme jutelleet kaksi vuotta sitten! En jäänyt miettimään asiaa.

Pekka muutti luokseni kuukauden päästä. Heti suhteen alkuun sattui rankka tapaus. Olimme viettämässä veljeni tyttären ristiäisiä, kun kesken juhlan Pekka kertoi saaneensa siskoltaan suruviestin. Hänen isänsä oli kuollut.

Minä en mennyt Pekan isän hautajaisiin, koska en ollut vielä tavannut hänen perhettään. Hautajaiset olivat ja menivät, ja Pekka kertoi riitaantuneensa niissä siskonsa ja äitinsä kanssa. Taustalla oli kuulemma vanhoja asioita.

Ymmärsin hyvin, minullakin oli raskas perhetausta. Ja Pekalla oli varmaan todella vaikeaa: hänen pikkusiskonsa oli kuollut leukemiaan joitakin vuosia sitten.

Reilun puolen vuoden päästä kuoli hänen äitinsä. Olin itse juuri toipumassa oman isäni kuolemasta, ja ihmettelin, miten Pekka kestää kaiken tämän niin hyvin. Ihmettelin muitakin asioita. Miksi ei järjestetä perunkirjoituksia? Nehän ovat lakisääteiset. Annoin kuitenkin olla, koska en halunnut sörkkiä perheen tulehtuneita välejä.

Mainospostia ulosotosta

En minä tyhjään rakastunut: Pekka osasi olla mieliksi. Seuraavana vuonna menimme naimisiin. En ollut vieläkään tavannut Pekan elossa olevaa siskoa ja toivoin, että hänet kutsuttaisiin juhliin. Pekka toimitti kutsun, mutta sisko kieltäytyi sähköpostitse. Minä kirjoitin hänelle ja ehdotin sopua, mutta sisko pysyi tiukkana. Yhteydenpito loppui siihen.

Vuonna 2006 ostimme yhteisen kodin. Kun yhdistimme rahamme, meille alkoi tulla riitoja. Olin itse aina ollut huolellinen raha-asioissa. Pekan rahaliikenne taas oli epämääräistä. Hän perusti oman firman, joka tuotti urheilupalveluita. Rahakas bisnes, Pekan mukaan, mutta rahaa ei näkynyt missään.

Päinvastoin, kaikki rahamme menivät hänen uransa tukemiseen.
Pekka oli mustasukkainen. Hän oli itse viikonloppuja pois, firman koulutusreissuilla ja valmennuksissa, mutta kun minä tapasin kavereitani, hän halusi olla mukana. Pekan piti saada olla seurueen keskipiste, ja hän hankki huomion hyvällä tai pahalla. Illat päättyivät yleensä riitaan. Oli lopulta helpointa pysytellä kotona.

Riitelimme raha-asioista yhä enemmän. Pekalle alkoi tulla kirjeitä ulosotosta. Hän selitti, että ulosotto mainostaa hänen firmalleen mahdollisuutta hakea velallisia ulosmittaukseen. Minä ajattelin, että ei perkele ole tähänkään asti ulosotosta tullut mainospostia. Höyrytin yhden kirjeen auki ja luin. Kun kysyin asiasta Pekalta, hän ei suostunut kommentoimaan.

Päättelin, että joko olen tulossa hulluksi tai sitten minulle ei kerrota totuutta. Menin purkamaan psykologille huoliani. Pekka ei myöntänyt mitään, ja minunkin oli vaikeaa ajatella järkevästi, kun hän syytti vainoharhaiseksi.

Kulissit kaatuvat

Kesällä 2007 Pekka oli yhtenä päivänä lähtenyt, kaikesta huolimatta yllätyksenä. Hän jätti jälkeensä pitkän kirjeen, jossa painotti, että ei halua avioeroa. Pekalta jäi myös paljon päiväkirjoja, joissa oli sivukaupalla tajunnanvirtaa tyyliin ”vuonna 2010 minulla on 5 miljoonaa euroa” tai ”sitten kun minulla on rahaa, ostan äidille ja isälle uudet hammaskalustot”. Se pisti silmään. Haloo! Mitä sinä niille mitään ostat, nehän ovat kuolleet!

Vai hetkinen, olivatko? Minun oli pakko saada tietää. Otin yhteyttä maistraattiin, josta selvisi, että Pekan isä ja äiti olivat elossa.

Sen tiedon jälkeen kaikki muukin rytisi alas. Pekalla oli firma, mutta vain paperilla. Viikonloppuvalmennuksia ja bisnesmatkoja ei ollut olemassa, vaan toinen nainen. Ilmankos ulkomailta soitetut puhelut kuulostivat siltä, kuin ne olisi soitettu jostain vessasta. Pekan sisko ei ollut lähettänyt minulle häidemme alla sähköpostia vaan Pekka itse, keksimällään sähköpostiosoitteella. Sitä toista, leukemiaan kuollutta siskoa ei ollut koskaan ollut olemassakaan.

Toisaalta helpotti tietää, että en ollut tullut hulluksi. Toisaalta en meinannut tajuta, mitä minulle oli tehty. Pekka oli ilmeisesti huijannut minua järjestelmällisesti. Olin vain jonkinlainen pelinappula, yösijan ja ylläpidon tarjoaja miehelle, jota rakastin. Miksi? En tiedä vieläkään.

Persoonallisuusvaras

Pekka poimi toisten puheista heille sattuneita asioita ja kertoi niitä omina kokemuksinaan. Koko meidän tarinamme alkoi siitä, että Pekka oli ikään kuin varastanut toisen ihmisen persoonan: sen pojan, josta olin kiinnostunut niissä opiskelijabileissä. Tajusin jälkeen päin, että eihän se mikään Pekka ollut nimeltään vaan Pasi, jonka kanssa flirttasin. Pekka oli se perskärpänen, joka kuunteli minua ja Pasia vierestä ja kertoi sitten kahden vuoden päästä Pasin jutut ominaan ihanissa sähköposteissaan. Sillä tavalla hän koukutti minut.

Koin eron jälkeen pahoja pelkotiloja. Lukittauduin turvaketjun ja poliisilukon taakse, ja saatoin silti herätä yöllä ahdistukseen. En voinut tietää, mihin Pekka pystyisi.

Samaan aikaan toimin rationaalisesti. Avioero, omaisuuden ositus – halusin vain mahdollisimman äkkiä eroon Pekasta. Osituskirjan ansiosta ulosmittaan nykyään Pekalta rahojani.
Alkoholinkäytön lopetin kokonaan. En voinut ottaa sitä riskiä, että saisin joskus pikkutunneilla päähäni soittaa Pekalle.

Pekalla on nykyään uusi vaimo. Luulen, että nainen oli kuvioissa melkein koko meidän suhteemme ajan. Siihen viittaisi ainakin se, että­ suhteemme alkuaikoina Pekka oli antanut uudelle kissallemme saman nimen, joka nykyisellä vaimolla on.
Tietysti mietin, mitä vaimo tietää. Ehkä hän ihmettelee parhaillaan Pekan saamia ulosottotoimiston kirjeitä.

Itsetunto palasina

Kun pöly oli laskeutunut, otin yhteyttä Pekan perheeseen. Siskon sain kiinni puhelimitse. Hän ei tiennyt, että Pekka oli ollut naimisissa, eikä hän halunnut olla veljensä kanssa tekemisissä. Kirjoitin kirjeet Pekan vanhemmille ja uudelle vaimolle: en halunnut loukata heitä, mutta minusta oli reilua, että he tietävät Pekasta. Luulen nimittäin, että minä en ole viimeinen, jota hän huijaa.

Nykyään minulla menee loistavasti, kiitos perheeni, ystävieni, psykologin ja oikeusaputoimiston. En enää halua pelastaa Pekan mahdollisia uhreja tai koko naissukupuolta. Haluan mieluummin olla elävä esimerkki siitä, että kaikesta voi päästä yli. Itsetunnolle nuo vuodet huijattuna olivat kova kolaus, enkä ole varma, luotanko ihmisiin vielä tarpeeksi aloittaakseni uuden suhteen. Minusta on tullut sellainen, että vaadin kaikessa ehdotonta rehellisyyttä.

Viime kesänä kuulin mutkien kautta vielä yhden jutun Pekan menneisyydestä. Se toimi minulle viimeisenä varmistuksena siitä, että olin koko ajan ollut tekemisissä sairaan ihmisen kanssa.

Kertomus tuli ystäväni tutun tutulta, joka oli kuullut tarinani. Hän soitti minulle ja kertoi olleensa aikanaan Pekan kurssikaveri yliopistossa. Pekka oli siellä kertonut kaikille menettäneensä vaimonsa ja pienen lapsensa rattijuopon yliajamana. Opiskelukaverit olivat järkyttyneet, ja heille oli pidetty SPR:n kriisipalaverikin siitä, miten tukea kaveria kriisissä.
Yhden opiskelijan poliisimies oli tapauksesta kuultuaan miettinyt, miksi ei ollut kuullut koko kolarista. Pienen selvityksen jälkeen kävi ilmi, että Pekka oli keksinyt koko jutun. SPR kutsuttiin paikalle uutta kriisipalaveria varten, tällä kertaa aiheesta ”Pekka, patologinen valehtelija”.

Pekka pantiin sairauslomalle yliopistosta. Sen jälkeen hän otti minuun yhteyttä sillä sadun muotoon kirjoitetulla sähköpostilla. Hän halusi ehkä kiireesti pois opiskelupaikkakunnaltaan. Harmi, etten silloin tajunnut muunkin kuin sähköpostien olevan
satua.”

Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarien ja sisko Maija Saarinen avautuivat jo. Nyt on sinun vuorosi!

Kateus, itsekkyys ja lapsettomuuden pelko. Muun muassa nämä asiat ovat koetelleet hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisen ja hänen kaksossiskonsa Maija Saarisen suhdetta. Kaksikko ei myöskään peittele tunteitaan vaan latoo toisistaan suorat sanat.

– Kaksossisko osaa olla kylmä ja torjuva kuin mannerjää, Aikku kertoo Pekka Holopaisen kirjoittamassa Tahto – Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot -kirjassa (Teos).

Sisaruus voi olla yksi räiskyvimmistä ihmissuhteista, vaikkei kaksonen olisikaan. Aika usein käy niinkin, että aikuisena alkaa laskeskella, onko vanhempien huomio, aika ja rahat varmasti menneet tasan. Näin ovat Aikku ja Maijakin tehneet kahden isosiskonsa kanssa.

– Vanhemmat ovat Aikun henkilökohtainen huoltojoukko, se on jotenkin ilmiselvää, koska se on aina ollut niin, Maija sanoo kirjassa.

Aikku on eri mieltä.

– Jokainen on varmasti saanut oman 25 prosenttinsa.

Mikä sinua on ärsyttänyt tai ärsyttää siskossasi tai veljessäsi? Avaudu lomakkeessa! Vastauksia voidaan käyttää nimettömänä Me Naisten jutussa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Seksuaaliterapeutin mukaan suudelma kyllä kertoo jotakin ihmisestä, mutta sitä pitää osata tulkita oikein.

Mitä saat selville, jos suutelet jotakuta tuntematonta silmät kiinni? Tietenkin sen, onko hän hyvä pussailija. Hänen tuoksunsa. Sen, onko suudeltavalla viikset tai parta.

Ja rutkasti muuta.

– Suudelmassa saadaan paljon informaatiota siitä, millainen suudeltava tyyppi on, sanoo erityistason seksuaaliterapeutti, logoterapeutti Elina Tanskanen.

Evoluutiobiologit puhuvat sen puolesta, että parinvalintaan liittyy paljon tiedostamatonta. Vaikka ihmiset eivät yleensä erityisemmin haise, tuoksu, feromonit, geneettiset tekijät, hormonit, terveydentila, kaikki ne välittyvät, vaikkei sitä itse huomaa, Elina kertaa.

Mieti ennen kuin tuomitset

Elinan mukaan erityisen tärkeää on se, miten tulkitsee suudelmasta välittynyttä informaatiota.

– Suudelma ja sen sanaton viestintä kertoo paljon myös ihmisen mielentilasta, vaikka kyseessä olisi lyhytkin hetki. Jos on tosi jännittynyt tai tilanne on latautunut, se voi välittyä suudelmasta, Elina sanoo.

– Silloin ei välttämättä pysty antamaan parasta mahdollista suudelmaa. Jos ensisuudelma ei vie heti jalkoja alta, ihmistä ei kannata täysin tuomita.

”Jos ensisuudelma ei vie heti jalkoja alta, ihmistä ei kannata täysin tuomita.”

Suutelemisen taitoa voi kehittää, ja yhtä lailla se saattaa olla ruosteessa, jos ei ole pitkään aikaan suudellut ketään ja jännittää tilannetta.

– Tietenkin jos suudelman jälkeen tulee kokonaisvaltainen fiilis, ettei missään nimessä, kyllä sitäkin kannattaa kuunnella.

Kannattaako deittikumppaneita siis alkaa pussailla, jotta pääsisi nopeammin selville siitä, voisiko tästä tulla mitään?

Elinan mukaan toisten mielestä suuteleminen on erittäin intiimiä ja toiset taas tekevät sitä mielellään.

– Sen kautta voi saada informaatiota, mutta itseään tai deittikumppaniaan ei saa painostaa edes pussailuun.

Kriteerit mietintään

Normaalisti suudelmassa ovat käytössä kaikki aistit: näet, kosketat, haistat, maistat, kenties kuuletkin toisen ihmisen.

Huomenna Nelosella alkaa uusi Kiss Bang Love -ohjelma, jossa kaksi tuntematonta jättää deittailun alkukiemurat väliin ja ”antautuu kaikkien aistien – paitsi näköaistin – varaan”. He suutelevat toisiaan silmät sidottuna.

Liian tiukat ulkonäkökriteerit saattavat estää löytämästä kumppania.

– Kun blokataan yksi aisti, tilanteeseen joutuu suhtautumaan vähän avoimemmin ja miettimään, mitä mieltä on toisesta ihmisestä, Elina Tanskanen toteaa.

– On hyvä olla tietoinen mieltymyksistään, se vähän helpottaa kumppanin valintaprosessia, mutta jos mieltymykset ovat liian rajoittavia, niitä voi olla hyvä miettiä uudelleen.

Me Naiset ja Nelonen kuuluvat Sanoma-konserniin.

Ole kiva. Voiko se olla niin yksinkertaista?

Apua, tuolla on tuo tyyppi! Jos nyt katson poispäin, ehkä hän ei huomaa, eikä minun tarvitse tervehtiä... 

Käykö sinullekin välillä aina näin?

Aika moni tuntee kärsivänsä jonkinasteisesta sosiaalisten tilanteiden ahdistuksesta. Juhliin, joissa on paljon uusia ihmisiä, voi olla jännittävää mennä. Ajatus kevyen läpändeeroksen heittämisestä puolituttujen kanssa voi saada tuskanhien kihoamaan pintaan. Myös syöminen tai puhuminen ryhmässä ovat tyypillisiä tilanteita, jotka saavat monen olon vähintäänkin epämukavaksi.

Ja joskus pelkkä puolitutun näkeminen kauppareissulla saattaa aiheuttaa tunteen, ettei huvittaisi edes tervehtiä.

Pahimmillaan sosiaalisten tilanteiden pelossa on kyse psyykkisestä häiriöstä, joka rajoittaa elämää, mutta jos tilanteesi ei ole ihan niin paha, sosiaalisten tilanteiden jännittävyyttä voi yrittää lieventää melko yksinkertaisella kikalla.

Nimittäin ystävällisyydellä.

Kolme kivaa asiaa

Motivation and Emotion -julkaisu kertoo kokeesta, jossa Brittiläisen Kolumbian yliopiston psykologit kokosivat sosiaalisten tilanteiden ahdistuksesta kärsivistä opiskelijoista testiryhmän.

He jakoivat opiskelijat kolmeen ryhmään, joista ensimmäinen ryhmä sai tehtäväkseen tehdä kolme kivaa asiaa lähimmäisilleen päivässä.

Harjoitusta piti jatkaa neljän viikon ajan, ja viikossa oli oltava vähintään kaksi päivää, jolloin opiskelijat yrittivät tietoisesti olla ystävällisiä muille. Kivoiksi teoiksi riittivät melko yksinkertaiset asiat: kämppiksen tiskien peseminen, naapurin nurmikon leikkaaminen tai vanhojen vaatteiden vieminen hyväntekeväisyyteen.

Kivoiksi teoiksi riittivät yksinkertaiset asiat: kämppiksen tiskien peseminen tai naapurin nurmikon leikkaaminen.

Toinen ryhmä sai tehtäväkseen altistaa itsensä sosiaalisille tilanteille tuntemattomien tai puolituttujen kanssa seuraavien neljän viikon ajan. Heidän täytyi vaikkapa tervehtiä bussikuskia, jutella kaupan kassalle tai kutsua satunnainen tuttava lounaalle. Ennen kohtaamisia koehenkilöt saivat tehdä hengitysharjoituksia, jotta tilanteet olisivat olleet heille helpompia.

Kolmas ryhmä pääsi helpolla: heidän piti vain pitää päiväkirjaa sosiaalisista tilanteistaan seuraavien viikkojen ajan.

Nättejä sanoja

Neljän viikon jälkeen sosiaalisten ahdistus oli vähentynyt eniten ensimmäisen testiryhmän jäsenillä, jotka olivat ystävällisiä kanssaihmisilleen. Sen lisäksi että sosiaaliset tilanteet ahdistivat heitä vähemmän, he myös pelkäsivät vähemmän tulevansa kohtaamistilanteissa torjutuiksi tai ajautuvansa konflikteihin.

– Ystävällisyys paitsi vahvisti jo olemassaolevia suhteita, mutta myös laajensi testiryhmäläisten sosiaalista verkostoa, kokeen toteuttaneet psykologit Lynn Alden ja Jennifer Trew kirjoittavat.

Ja mikä parasta: testiryhmäläisten ei ollut pitänyt ryhtyä massiivisiksi hyväntekijöiksi, vaan kivoiksi teoiksi olivat riittäneet oven aukaiseminen naapurin mummolle tai muutama nätti sana tuttavalle.

– Aloittaa voi vaikka ihan vain sanasta 'kiitos', psykologit ohjeistavat.

Lasten saamisesta keskusteleminenkin voi tuntua kipeältä, jos haaveet uhkaavat jäädä toteutumatta.

Lasten saaminen ja toisaalta niiden puuttuminen puhuttavat ihmisiä. Helsingin Sanomissa muistutettiin viime viikolla, että jos haluaa varmasti kaksi lasta, naisen pitäisi yrittää tulla raskaaksi viimeistään 31-vuotiaana.

Sen jälkeen moni huomautti, että eihän se ihan niin yksinkertaista ole.

Neuvojat tarkoittavat varmasti hyvää, mutta ärsyttäähän se. Aiheesta keskusteleminen voi tehdä kipeää, jos toiveet uhkaavat syystä tai toisesta jäädä täyttymättä – sopivaa kumppania ei etsimisestä huolimatta löydy tai puoliso arpoo vielä, haluaako edes jälkikasvua. Lastentekoon kehottaminen ja biologisesta kellosta muistuttelu eivät nekään riemastuta, kun ei ole varma, haluaako elämäänsä lapsia.

Kerro meille, miksi sinä olet joutunut lykkäämään lapsihaaveitasi. Teemme aiheesta juttua, johon keräämme kokemuksia. Voit kertoa tarinasi alla olevalla lomakkeella.

Mistä syistä olet lykännyt lasten saamista? Voit valita enintään kolme sopivinta vaihtoehtoa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.