Osaatko yhdistää parit Jannesta, Petestä, Tessasta, Henriikasta, Henristä ja Meristä? Kuvat: Liisa Valonen
Osaatko yhdistää parit Jannesta, Petestä, Tessasta, Henriikasta, Henristä ja Meristä? Kuvat: Liisa Valonen

Sanotaan, että ihmiset ihastuvat itsensä näköisiin ihmisiin. Vai meneekö se sittenkin niin, että seura tekee kaltaisekseen? Kolme naimanaamoiksikin sanottua pariskuntaa kertoo. Mutta ensiksi: arvaatko, kuka on kenenkin kanssa?

Naimanaamat on pariskunta, jossa osapuolet muistuttavat toisiaan ulkonäöltään, olemukseltaan tai jopa kasvonpiirteiltään.

Ja se on tutkittukin juttu, että samankaltainen geenistö viehättää: Kalifornian yliopistossa tehtiin tutkimus, joka osoitti, että aviopareilla oli enemmän yhteneväisyyksiä dna:ssaan kuin sattumanvaraisesti valituilla ihmisillä. Tutkimusten mukaan ihmiset mtyös ihastuvat vanhempiensa näköisiin ihmisiin etenkin silloin, kun suhde vanhempaan on ollut hyvä.

Joko arvasit parit? Tässä he ovat:

 


Janne ja Henriikka.
Janne ja Henriikka.

 

Henriikka & Janne: kuin sisko ja sen veli

Viestintäkonsultti ja bloggaaja Henriikka Simojoki, 25

Opiskelija Janne Simojoki, 26

Yhdessä seitsemän vuotta, viisi naimisissa

Henriikka: ”Meitä luullaan usein sisaruksiksi, ja olemmekin aika samannäköisiä, etenkin jos molemmilla on hiukset kiinni. Olemme sellaisia pieniä nauravia nutturapäitä, hammashymyilijöitä.

Tapasimme nuorten taideleirillä, kun minä olin 16 ja Janne 17. Janne oli superkiva: en ollut ikinä tavannut niin kivaa ja ystävällistä ihmistä.

Olemme olleet yhdessä niin nuoresta, että olemme kasvaneet yhteen. Kumpikin on muovannut toista. Vaikea sanoa, millaisia edes olisimme, jos emme olisi yhdessä.

Menimme naimisiin jo kahden vuoden seurustelun jälkeen. Meistä se oli vain hienoa. Miksi odottaa, kun tuntui, että sielunkumppani oli nyt tässä?

Kun tapasimme, minä harrastin tanssia ja pukeuduin löysiin hiphop-kuteisiin. Janne oli taidelukiolaishipin prototyyppi pellavahousuissaan ja kalsaripaidassaan.

Nykyään pukeudumme aika samalla tavalla. Suosimme pillifarkkuja, kaulus- ja ruutupaitoja sekä neuleita. Enää ei ole tarvetta huutaa mitään sanomaa pukeutumisella. Pidämme laadusta, mutta teemme myös löytöjä kirppiksiltä.

Olemme niin samankokoisia, että voisimme periaatteessa käyttää samoja vaatteita. Jos löydän Jannelle jotain kivaa, sovitan sitä itselleni. Jos vaate on minulle vähän reilu, tiedän, että se todennäköisesti on Jannelle hyvä.

Olemme myös luonteiltamme samanlaisia: elämänmyönteisiä ja -janoisia. Innostumme helposti uusista jutuista. Tällä hetkellä olemme molemmat sokerilakossa.”

” Tyyliltämme olimme kuitenkin ihan eri Pinterest-kansioista.”

Janne: ”Nuorten taideleirillä oli kaksi nättiä blondia, Henriikka ja hänen paras kaverinsa, ja aluksi minulla oli vaikeuksia erottaa heidät toisistaan.

Totta kai ihastumiseen vaikutti se, että Henriikka oli kaunis ja muutenkin viehättävä. Mutta tärkeintä oli, että hänen kanssaan oli niin luonnollista ja helppoa olla. Tyyliltämme olimme kuitenkin ihan eri Pinterest-kansioista.

Henriikka on minua kiinnostuneempi pukeutumisesta, ja varmasti hän on vaikuttanut enemmän minun tyyliini kuin minä hänen, mutta en silti tunne olevani riepoteltavissa. Henriikka on joskus sanonut, että saan pukeutua kyllä aina ihan niin kuin haluan, mutta hän ei välttämättä halua olla aina seurassani!

Minusta Henriikka näyttää melkein söpöimmältä isoissa mökkirievuissa; aina kun näen hänet sellaisissa, muistan millainen lökäpöksy hän oli alkuaikoina, ja minulle tulee mukavan nostalginen fiilis.

Henriikka pitää Aamukahvilla-blogia, ja bloggaamisen myötä hänen tyylinsä on muuttunut klassisemmaksi ja laatutietoisemmaksi. Olemme alkaneet miettiä myös ekologisuutta, emmekään kumpikaan enää ostele uusia vaatteita samalla draivilla kuin joskus aiemmin. Olen alusta asti ottanut suuren osan Henriikan blogin kuvista. Innostuin kuvaamisesta niin, että nykyään teen sitä välillä työksenikin.”

 


Tessa ja Henri.
Tessa ja Henri.

 

Tessa & Henri: lisää väriä elämään

Henri Waaramaa, 29, sähkösuunnittelija

Tessa Toni, 23, toimittajaopiskelija

Seurustelleet vuoden, asuneet yhdessä keväästä lähtien

Tessa: ”Tinder-kuvassa Henri seisoi avaruudessa ja hänen silmänsä ampuivat lasersäteitä. Mahtavaa! Oli pakko pyyhkäistä oikealle.

Tunnistin kyllä Henrin, sillä hän oli tehnyt kavereidensa kanssa keikkaraportteja ja -videoita nettiin. Kirjoittelimme netissä, mutta kun mitään ei alkanut tapahtua, aloin stalkkeriksi: otin selvää Henrin osoitteesta ja lähetin hänelle kortin.

Henri on järjettömän komea, ja hänellä on hirveän hauska tyyli. En ole ikinä nähnyt kenenkään miehen laittavan hiuksiaan niin huolellisesti. Kun ensimmäistä kertaa pääsin kurkistamaan Henrin vaatekaappiin, tuntui kuin olisin aarrearkkua kaivellut. Hänellä on tajuttoman siistejä juttuja, kuten kreisejä paitoja, joissa joulupukki surffaa.

Ystävämme olivat heti, että no nyt ovat hengenheimolaiset löytäneet toisensa, mutta kaverini äiti kommentoi jonkun Facebook-kuvan alle, että näytämme naamastakin samalta.

Tykkään myös Henrin tatuoinneista. Suosikkini on myskihärkä, joka levittää telalla valkoista maalia. Henrillä on vitiligo, ja tatuoinnin ’maali’ on hänen pigmenttihäiriönsä. Pigmenttiläiskät ovat joskus harmittaneet Henriä itseään, mutta minusta ne tekevät hänestä vain entistä spesiaalimman.”

”Kun mitään ei alkanut tapahtua, aloin stalkkeriksi.”

Henri: ”Kurvissa sinitukkainen tyttö käveli reteästi päin punaisia. Ajattelin, ettei se voi olla kukaan muu kuin Tessa, ja juoksin kiinni.

Olimme Tinder-mätsit, muttemme olleet tavanneet. Olin kyllä saanut Tessalta postikortin, vaikken ollut kertonut sukunimeäni saati osoitettani. Kukaan tyttö ei ollut ikinä lähestynyt minua niin.

Tessa tarjosi minulle taskustaan puoliksi syötyä falafel-rullaa ja selitti hämärää juttua ankkojen seksielämästä. Jutut liitelivät sen verran sfääreissä, että eihän niistä voinut muuta kuin tykätä.

Siitä lähtien olemme olleet tiiviisti yhdessä. Olemme niin samanhenkisiä kuin olla ja voi. Aloimme tosi nopeasti viettää aikaa myös toistemme perheiden kanssa. Kun tapasin Tessan mummon ensimmäistä kertaa, hän kommentoi, että onpa minulla iso pää; Tessalla tulee olemaan vaikeuksia synnyttää, kun saamme lapsia.

Tessan äiti esittelee aina kuvia tyttärestään luonnollisessa hiusvärissään, että kato nyt, eikö ollutkin kiva. No on on, mutta Tessan siniset hiukset herättivät Tinderissä huomioni. Ajattelin, että tuon on pakko olla rento tyyppi. Tessalla oli myös nätit, italialaiset piirteet. Mistähän sen Italian oikein keksin? Ehkä Tessan nimestä. Hän on kyllä ihan Espoosta. Piirteet ovat nätit edelleen.

Olen aina pukeutunut vaatteisiin, jotka eivät ehkä kelpaisi kenellekään muulle. Teen löytöjä alelaareista, joissa on yleensä jäljellä vain kaikkein oudoimmat kuosit ja isoimmat koot. Tessan tavattuani olen alkanut käyttää värikkäitä vaatteita. Joo, voit laittaa, että Tessa toi värit elämääni.”

 


Meri ja Pete.
Meri ja Pete.

 

Meri & Pete: joogaa ja bändipaitoja

Kuvittaja ja joogaopettaja Meri Mort, 35

Kustannuspäällikkö Pete Leppänen, 40

Yhdessä kolme ja puoli vuotta, naimisissa kolme kuukautta

Pete: ”Olen ollut aina heikkona inkkariletteihin. Kun joogatapahtumassa näin vilaukselta lettipäisen tytön, lähdin seuraamaan. Löysin Merin istumasta lootusasennossa joogastudion ständiltä.

Olin tekemässä tietokirjaa joogasta ja keksin pyytää häneltä haastattelua. Kirjastani puuttui Merin kaltainen luova joogaopettaja, mutta sinkkumiehenä sain samalla hyvän syyn hieroa tuttavuutta.

Sen jälkeen Meri kutsui minut vappubileisiinsä, mutta emäntänä hän ei ehtinyt jutella kanssani kahta sanaa enempää. Yritin sitten tehdä vaikutuksen hänen parhaaseen ystäväänsä. Myöhemmin Meri olikin kuullut häneltä, että ’se Pete oli tosi mukava’.

Meillä on paljon yhteistä. Jooga on meille enemmän kuin harrastus; elämäntapa. Kummallekin on tärkeää kehittyä koko ajan myös ihmisenä.

Merillä on näyttävä tyyli ja paljon liehuvia hameita ja haaremihousuja, kun itse pukeudun tylsästi aina mustaan. Joskus vitsailenkin ulos lähtiessämme, että Meri näyttää taas siltä kuin olisi kompastunut vaatekomeroonsa. Vaikkei ehkä uskoisi, olen kuitenkin lähes neuroottisen tarkka omasta tyylistäni. Pinssienkin täytyy olla tietyssä asennossa takinkauluksessa.

Ensimmäisille treffeille Merin kanssa puin kyllä Marimekon raitapaidan, niitä harvojani, jossa on jotain väriä – tummansinistä. Räiskyvä tyyli sopii Merille, koska hän on sellainen persoonanakin.

Meri tuntee jo hyvin tyylini ja ostaa joskus minulle vaatteita. Itse en kyllä osaa hänelle. Ok, Humppababy-alkkarit olen ostanut hänelle Eläkeläiset-yhtyeen keikalta. Silloinkin kyllä piti tarkistaa oikea koko myyjältä, joka sattui olemaan Merin tuttu.”

”Vaikkei ehkä uskoisi, olen kuitenkin lähes neuroottisen tarkka omasta tyylistäni.”

Meri: ”Muistan Peten jo vuosien takaa. Kävimme samalla joogasalilla, ja pitkänä ja tatuoituna rokkarina hän erottui joukosta.

Ennen kuin aloimme tapailla, asuimme samoilla kulmilla ja olimme moikkailututtuja. Kerran jäimme juttelemaan liikennevaloihin ja vasta kun sormiani alkoi palella, huomasin puhuneemme yli tunnin. Silloin ajattelin, että tässä voisi olla jotain.

Ennen kuin ehdin esitellä Peteä ystävilleni, yksi heistä ilmoitti nähneensä kaupungilla ihan minun oloiseni miehen. Myöhemmin vahvistui, että Pete oli ollut samassa paikassa samaan aikaan. Sittemminkin on moni sanonut meissä olevan paljon samaa. Ei kai sitä voi täysin kieltääkään.

Olen aina pitänyt ryhdikkäistä miehistä, ja Petellä on hyvä ryhti, hän osaa ottaa tilansa. Lisäksi hänellä on hieno, iso nenä, kiehtovan eläimelliset silmät ja hitosti karismaa.

Vaikka ulkonäölläkin on suhteen alussa merkitystä, tärkeintä on, että toinen resonoi sielutasolla.

Tykkään myös siitä, että Petellä on oma vahva tyyli. Parhaimmillaan Pete on aamusuihkun jälkeen pelkissä farkuissa.

Olen itse tyyliltäni sekoitus koruja rakastavaa goottia ja kukkamekkohippiä. Ensimmäisille treffeillemme pukeuduin bändipaitaan, koska ajattelin sen tekevän Peteen vaikutuksen! Suhteemme alussa käytin myös aika usein minihameita...

Huulipunan käyttöä olen vähentänyt, koska Pete valitti, että pussaillessamme hänen naamansa sotkeentuu!”

”Eksälläkin oli kiintoisammat jutut.” Kuva: Shutterstock

Ei muuta kuin treffeille! Deittailun aloittaminen eron jälkeen ei aina ole niin yksinkertaista.

”Jännittävää. Stressaavaa ja turhaa. Ihmisistä riippuen joko mukavaa tai ahdistavaa.”

Tältä tuntuu deittailun uudelleen aloittaminen erään Me Naisten suureen deittikyselyyn vastanneen mukaan. Kun kysyimme, millaista on palata treffailuvaiheeseen pitkän suhteen jälkeen, vastauksissa toistuivat jännityksen ja outouden, jopa pelon tunteet, mutta myös ilo, helpotus ja riehakkuus. 

Ainakin nämä fiilikset ovat tuttuja eron jälkeen treffeille lähteneille: 

1. Öö... Mitä tämä on?

”Ensimmäiset treffit pitkän parisuhteen jälkeen tuntuivat ihan hassuilta. En oikein tiennyt mitä siellä kuuluu tehdä ja mistä jutella. Osittain tuntui, kuin olisin ollut pahanteossa, vaikka erosta oli jo pitkä aika,” kolmekymppinen nimimerkki Kata80 kuvailee.

”Olin ihan pallo hukassa,” nimimerkki Äippä 80 kertoo. 

Pitkän parisuhteen jälkeen deittailu voi tuntua kokonaan uudelta maailmalta, hyvässä tai pahassa. Erityisen kankealta treffikulttuuriin sujahtaminen voi tuntua, jos edellinen suhde on alkanut jotenkin muuten kuin pitkällisen deittailuvaiheen kautta.

Treffikulttuurin muutokset aiheuttavat omat haasteensa.

”Olin ihan pallo hukassa.”

”Ensimmäiset treffailukerrat olivat hirvittävän pelottavia ja huomasin avautuvani ihmisille liikaa suhteessa nykyiseen treffailutapaan. Asiat tulee pitää alussa hyvin keveinä ja iloisina,” parikymppinen vastaaja kirjoittaa.

2. Ärsyttää.

Deittikulttuurin uudet ja vanhat kommervenkit rasittavat treffailijoita. Ghostaajien ja vonkaajien kanssa treffailu käy ajan kanssa vähintään puuduttavaksi.

”Oli järkyttävää huomata miten taitavia miehet ovat lirkuttelemaan seksin toivossa. Olisin antanut, jos olisi sanonut suoraan tahtovansa vain seksiä,” Mari paljastaa.

”Miehet ovat puuduttavan tylsiä, epäkohteliaita ja aloitekyvyttömiä. Eikä kenenkään kanssa synny edes pientä kipinää. Takana nyt noin 50 treffit... Jokainen myös ghostaa jos ei kiinnosta, yksikään ei ole sanonut suoraan,” Greta kertoo. 

3. Miten tämä Tinder toimii?

”Tinder helpotti paluuta sinkkuelämään. Aluksi se toki tuntui pinnalliselta,” Vanessa35 kertoo.

”Tinder on oiva appi mutta myös kyseenalainen. Kuinka voi muutamasta kuvasta ja lyhyestä tekstistä päätellä mitään? Joka jampan kanssa ei jaksa edes niitä kahveja juoda,” nelikymppinen Emmi pohdiskelee.

”Olin ajatellut, että jään eron jälkeen yksin, mutta Tinder tuntui avaavan loputtomat mahdollisuudet. Todellisuus oli toki toinen, ja parhaat kohtaamiset ihmisten kanssa ovatkin toteutuneet kasvotusten,” nimimerkki Salamarakastuja kirjoittaa.

Nelikymppinen vastaaja kertoo, että nettideittikulttuuri oli ehtinyt syntyä hänen avioliittonsa aikana. Verkon välityksellä deittien löytäminen tuntui melkein liian helpolta. 

Toisaalta nettideittipalstat voivat olla myös vaikeatajuisia, jos niitä ei ole koskaan käyttänyt:

”Olin ollut naimisissa 20 vuotta. Olin ihan ymmällä eron jälkeen treffimarkkinoilla, ja sitten oli vielä tämä Suomi24-treffisivusto, jota piti opetella käyttämään. Sehän olikin mainio, koska ei tarvinnut kapakoissa istua ja katsoa kännisiä nuorukaisia tai vanhoja ukkoja. Itse olin 45-vuotias,” viisikymppinen Eeva muistelee.

4. Ai niin, meitähän on tässä kaksi!

Hermostuneisuutta helpottaa, kun tietää, että toinenkin osapuoli on jännittynyt. Vaikka deittailua olisi takana kuinka, moni kokee ensitreffeillä hieman jännitystä.

”Kyllähän se jännitti, mutta kun toinen on samanhenkinen, jännityskin laukeaa äkkiä,” nimimerkki Eronnut ja karannut kertoo.

”Aluksi se jännitti, mutta aina oli helpompaa jos treffikumppania jännitti vielä enemmän. Ajan myötä treffailuunkin tottuu ja saa lisää itsevarmuutta,” Sinkkutyttönen toteaa.

”Olen vanha, minun on vaikea kiinnostua kenestäkään ja kenekään on vaikea kiinnostua minusta.”

5. Yhyy, en jaksa tätä.

Miltäkö deittailu tuntui pitkän tauon jälkeen? Tässä rehellinen vastaus nelikymppiseltä naiselta:

”Siltä että olen vanha, minun on vaikea kiinnostua kenestäkään, ja kenekään on vaikea kiinnostua minusta.”

Treffeillä ravaamisessa on oma rasittavuutensa, varsinkin, jos kenenkään kanssa ei tunnu natsaavan.

”Kertoa nyt samat asiat itsestään uudestaan ja uudestaan eri ihmisille. Sitten, kun mikään ei johda mihinkään, tuntuu että tuhlaa aikaansa,” parikymppinen Vapaaherratar luettelee.

6. Eksä oli parempi.

Treffaillessa tulee helposti vastaan myös törppöjä – tai sitten ihan vain kivoja keskitason kavereita, jotka eivät heti eron jälkeen tunnu miltään.

”On vaikea muistaa, ettei se välttämättä entisenkään kumppanin kanssa ollut sellainen syvä, upea yhteys ensimmäisillä treffeillä. Uusien ihmisten kanssa kommunikointia vertaa väkisinkin siihen, miten toinen tunsi kokonaan jokaisen ajatuksenkin pitkässä suhteessa,” parikymppinen Vapaaherratar kuvailee.

”Ikävöin eksää, vaikka tiedän, että mitään mahdollisuutta palata yhteen ei ole,” kolmekymppinen Hetukka haikailee. 

7. Wohoo! Täältä tullaan!

”Ihanalta, kahden pitkän parisuhteen jälkeen! Villi ja vapaa! Parasta mitä nainen voi kokea/tehdä tässä kohtaa elämää! Haluan rakkautta, en parisuhdetta,” nimimerkki Kalat -69 hehkuttaa deittailua.

30 vuotta aviossa ollut kuusikymppinen Pikkukylän täti kuvailee treffailua ”villiksi viidakoksi”.

Ne vastaajat, joiden kohdalle osui kivoja treffikumppaneita ja vientiä, muistelevat deittailun aloittamista lämmöllä. Epävarmuuden tunteista kertovat silti melkein kaikki innokkaatkin deittailijat.

”Jännittävää, pelottavaa, aivan ihanaa. Isoja mietintöjä, osaanko jutella mistään, kelpaanko tällaisenaan,” nelikymppinen Eldis kuvailee. 

Lopulta kuitenkin kivaa

Vaikka deittailun aloittaminen uudelleen voi tuntua paitsi vapauttavalta, myös raskaalta, deittikyselyyn vastanneet vakuuttavat, että kankean alun jälkeen homma helpottuu. Lopulta deittailu alkaa ajan kanssa tuntua luontevalta, rinnalle löytyy seuraava kumppani tai yksinolo osoittautuukin itselle parhaaksi tavaksi elää.

Läheisriippuvaisen ja sitoutumiskammoisen suhde on usein myrskyisä. Psykoterapeutti kertoo, mitä tehdä, kun toinen takertuu ja toinen vetäytyy.

”Entinen puolisoni halusi mennä mahdollisimman paljon omia menojaan. Kun viikonloppu koitti, hän luetteli, milloin oli lähdössä omiin juttuihinsa kavereidensa kanssa. Useimmiten minun piti olla se osapuoli, joka sanoo, että haluan viettää aikaa yhdessä. Puolisoni koki sen takertuvaksi. Hänen mielestään minulla olisi pitänyt olla enemmän omaa elämää. Hänen olisi ollut helpompi lähteä, kun minäkin olisin menossa enkä haikailisi hänen peräänsä. Tuntui, että hän halusi vain olla vapaa, mennä ja tulla miten huvittaa. Suhteessa ei ollut selkeätä kompromissia, sopivassa suhteessa yhteistä ja omaa aikaa”, 30-vuotias nainen kertoo.

Tilanne on tuttu monessa muussakin parisuhteessa. Läheisyyden säätelyyn liittyvät ongelmat ovat psykoterapeutti Nina Pyykkösen mukaan yksi yleisimmistä syistä hakeutua psykoterapiaan. Hänestä kyse on ihmisyyden ydinkysymyksestä – siitä, kuinka lähellä toista meidän on hyvä olla.

– Arkikielessä puhumme helposti läheisriippuvaisista. Ihmisistä, joilla on pakottava tarve pitää toiset lähellä. Etäisyyden ottaminen koetaan helposti hylkäämiseksi, Nina Pyykkönen sanoo.

– Ei ole mitenkään epätavallista, että parisuhteeseen valikoituvat ihmiset molemmista ääripäistä. Toinen on läheisriippuvainen, toinen sitoutumiskammoinen.

Se on harvoin sattumaa. Vaikka ihminen kammoaisi sitoutumista, hän haluaa kokea itsensä erityiseksi. Toisen rakkaudelle ja huomiolle on käyttöä.

”Ei ole epätavallista, että parisuhteeseen valikoituvat ihmiset molemmista ääripäistä. Toinen on läheisriippuvainen, toinen sitoutumiskammoinen.”

Mutta onko erilaisuus ongelma? Ainakin konflikteja se voi aiheuttaa.

Nina Pyykkösen mukaan kahden ääripään suhde voi olla hyvinkin myrskyisä. Läheisriippuvainen tuntee mustasukkaisuutta parisuhteen ulkopuolisesta elämästä, sitoutumiskammoinen ahdistuu takertumisesta ja vetäytyy entisestään. Syntyy noidankehä, jossa ääripäät ruokkivat toisiaan.

Usein kumpikin kokee oman toimintansa oikeutetuksi. Minulla on oikeus ottaa omaa tilaa, koska toinen on ahdistavan ripustautuva, sitoutumiskammoinen miettii. Minulla on oikeus vaatia, koska toinen ei välitä, läheisriippuvainen ajattelee.

Pyykkösen mielestä ihanteellinen tilanne olisi kypsä ihmissuhde, jonka osapuolilla on molemmat puolet: kyky olla yksin ja kyky olla yhdessä.

– On mahdollisuus ottaa välillä tilaa itselle ja olla turvallisesti lähellä toista. On liikkumavaraa molempiin suuntiin ilman, että kokee oman olemassaolonsa uhatuksi.

Toistuvat solmut

Pyykkösen mukaan käyttäytymismallit syntyvät usein hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa. Vaikka puolisot reagoisivat täysin päinvastaisilla tavoilla, kummankin mallin takana saattaa olla sama lapsuuden kokemus – tunne, ettei tullut kuulluksi tai nähdyksi omana itsenään.

– Ihminen toistaa ihmissuhteissa omia käsittelemättömiä solmujaan, Pyykkönen sanoo.

”Jos tekee jotain vain, koska toinen haluaa, se ennemminkin katkeroittaa.”

Parhaiten konflikteihin auttaa avoin kommunikaatio, kyky kuunnella toisen kokemusta syyttelemättä.

– Ilmapiiri, jossa toisen kokemus on kokemuksena aina totta, vaikka toisen käyttäytymisestä vedetyt johtopäätökset eivät olisikaan, Pyykkönen sanoo.

– Vaikka tietäisi, että toinen vain menee kavereidensa kanssa, se saattaa silti tuntua siltä, että tulee hylätyksi.

Myös käytännön kompromissien tekeminen voi auttaa. Toinen voi antaa omasta ajastaan hieman parisuhteelle, toinen hankkia parisuhteen oheen uuden harrastuksen.

Kompromissit toimivat kuitenkin vain, jos kumpikin ymmärtää oman osuuteensa riitoihin. Kaikki ei ole aina toisen syytä.

– Olennaista on tajuta, miten omalla käyttäytymisellään rohkaisee toisen käytöstä. Ymmärtää oma osansa dynamiikasta, Pyykkönen sanoo.

– Jos tekee jotain vain, koska toinen haluaa, se ennemminkin katkeroittaa.