Nykyään Lösösillä on yhteistä aikaa enemmän kuin kiireisinä työvuosina. ”Nyt kun olemme olleet yli 20 vuotta eläkkeellä, toinen on tullut läheisemmäksi. Rakkaus on tavallaan syventynyt ja jalostunut”, Viljam kuvailee. Kuvat: Teemu Kuusimurto

Mikä on se liima ja kipinä, jotka pitävät parit yhdessä? Aira ja Viljam Lösönen ovat pitäneet yhtä 53 vuotta, Helena ja Eino Halonen 64 vuotta. Pariskunnat kertovat, miten rakkaus säilyy.

Toukokuisena lauantai-iltana vuonna 1963 Viljam Lösönen oli jo päättänyt lähteä kotiin lavatansseista. Hän oli portilla, kun orkesteri aloitti vielä yhden tangon. Kyllä minä tämän tanssin, Viljam ajatteli ja palasi lavalle.

Siellä katse osui kaunissilmäiseen Airaan. Tämä vaikutti järkevältä ja rauhalliselta. Oli hyvännäköinenkin.

– Tunsin, että en ole vannoutunut poikamies, ja vähän sillä silmällä menin tansseihin, että jos sieltä löytyisi elämänkumppani, Viljam muistelee.

– Minulla oli ollut seurustelusuhteita ja näkemystä erilaisista tytöistä. Aira oli poikkeus niistä kaikista. Tuntui, että tämän kanssa saattaisi synkata. Että tästä kannattaa pitää kiinni.

Aira oli lavalla vähän sattumalta. Hän ei juuri käynyt tansseissa, mutta oli lupautunut seuraksi ystävälle. Tanssin sun kanssasi aamuun, solisti lauloi, kun Aira heitti ystävälleen: ”Kukahan minunkin kanssani aamuun tanssisi?”

Viljam tanssi. Hän tuli hakemaan ja näytti luotettavalta, juuri Airalle sopivalta.

”Viljam oli ollut neljä vuotta maailmalla, eli ei ollut ainakaan äidin helmoista lähtenyt.”

Viljam oli ollut neljä vuotta siirtolaisena Australiassa ja tullut kotiseudulle Joensuuhun vain lomalle ennen Helsinkiin muuttoa. Reissumiehen olemus teki vaikutuksen Airaan.

– Ehkä Viljam oli erilainen. Hänellä oli puku päällä, oikein herrasmies.

– Hän oli ollut neljä vuotta maailmalla, eli ei ollut ainakaan äidin helmoista lähtenyt. Se on osoittautunut todeksi. Hän on osallistunut kaikkiin kodin töihin.

Häitä vietettiin vuoden päästä.

Vuonna 2014 yli 50 vuotta kestäneitä avioliittoja oli Suomessa 102 615 kappaletta. Aira ja Viljam viettävät keväällä 52-vuotishääpäiväänsä ja vaikuttavat yhä niin vastarakastuneilta, että sivullinenkin sen huomaa. Miten he sen tekevät?

Salaisuus nro 1: tiimityö

Tutkimusten mukaan pitkässä parisuhteessa on kolme vaihetta: rakastuminen, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Ensin siis hullaannutaan, sitten opetellaan tekemään asioita myös erillään, ja lopulta hyväksytään toinen sellaisena kuin hän on.

Viimeinen vaihe on usein se vaikein. Toisen vikojen kanssa on osattava elää sittenkin, kun symbioosista on kasvettu erilleen. Siinä Aira ja Viljam ovat onnistuneet.

Heillä ei ole tympääntymisestä tai katkeruudesta tietoakaan. He katsovat toisiaan lämpimästi, juttelevat kunnioittavasti ja sopuisasti, eivätkä epäröi halata tai pitää kädestä. He ovat juuri se käsi kädessä kulkeva vanhapari, jota katsoessa alkaa itkettää.

Parisuhdetta koetellaan tyypillisesti varsinkin ruuhkavuosina: kun lapset ovat pieniä, molemmat käyvät töissä ja asuntolaina painaa päälle.

– Sitä oli meilläkin, Aira muistaa.

Parin ensimmäinen oma asunto oli yksiö Helsingin Käpylästä. Siinä asuttiin vielä sittenkin, kun lapset Jari ja Tuula syntyivät. Neliöt kävivät perheelle ahtaiksi, mutta pienesti asumiseen oli totuttu.

Enemmän huolettivat lastenhoidon järjestäminen ja raha. Kun Jari syntyi, äitiysloman pituus oli vain kymmenen viikkoa. Neljä niistä piti käyttää ennen lapsen syntymää, kuusi sen jälkeen. Kun äitiysloma loppui, Viljam ja Aira pitivät vuorotellen kuukauden kesälomansa.

Nykyisenlaista kunnallista päivähoitojärjestelmää ei ollut, ja ukit ja mummit asuivat 500 kilometrin päässä.

– Minusta tuntuu, että nykyvanhemmilla on helpompaa, Aira miettii.

Aira työskenteli perushoitajana, Viljam bussikuskina. Palkat olivat pienet, ja Viljam ajoi välillä sivutyönä taksia, jotta laina saatiin maksettua. Kun tytär täytti vuoden, pariskunta osti kolmion Mellunmäestä. Se tuntui yksiön jälkeen luksukselta.

”Ei tullut silloin mieleenkään eikä tuntunut, että jotain puuttuisi.”

Yhteiselle ulkomaanmatkalle, Rodokselle, päästiin vasta 1970-luvun alussa, kun Viljam sai viisi oikein Lotossa ja Airan äiti tuli hoitamaan lapsia viikoksi. Muuten yhteistä parisuhdeaikaa ei juuri ollut.

– Ei tullut silloin mieleenkään eikä tuntunut, että jotain puuttuisi. Olimme tyytyväisiä silloiseen tilanteeseen, Viljam sanoo.

Salaisuus nro 2: kunnioitus

Airan ja Viljamin tarina ihastutti taannoin Ylen SuomiLove-ohjelmassa, jossa Viljam yllätti Airan tapaamisiltana soineella Tanssin sun kanssasi aamuun -tangolla. Tai ainakin melkein yllätti. Aira tuntee Viljamin niin hyvin, että arvasi tietysti heti, että jotain on tekeillä.

– Hän oli liian innokas, Aira naurahtaa.

Parin SuomiLove-tangoa oli vaikea katsoa nyyhkimättä. Viljam puhui Airasta arvostavasti ja ihaillen, ja katseissa oli yhä rakkautta. Tuo on varmaan harvinaista, kävi monen katsojan mielessä.

Tilastokeskuksen (2014) mukaan ensimmäinen avioliitto päättyy eroon 39 prosentin todennäköisyydellä. Avioeron riski kasvaa liiton alkuvuosina ja on huipussaan kolmantena aviovuotena. Vuonna 2014 eroon päättyneet avioliitot kestivät keskimäärin yhdeksän vuotta.

Ja vaikka pitkiä liittoja on paljon, läheskään kaikki eivät ole onnellisia. Jokainen tietää kliseen eri huoneissa nukkuvista tiuskijoista, jotka ovat yhdessä vain tottumuksesta, taloudellisesta pakosta tai siksi, että ilmankaan ei pärjäisi.

Viljam ja Aira tiedostavat, että heillä on käynyt poikkeuksellisen hyvä tuuri.

– Olemme olleet onnekkaita, kun kaikki on mennyt näin hyvin. Läheskään kaikilla ei mene, Viljam sanoo.

Aira ja Viljam arvelevat, että rakkaus on säilynyt, koska he arvostavat toisiaan ja tekevät edelleen paljon yhdessä: Matkustavat, lenkkeilevät ja vesijumppaavat, käyvät tanssimassa. Kesäisin puuhastellaan kasvimaalla, ja syksyisin kerätään mustikat ja puolukat yhdessä.

– Olemme myös puistokummeja. Keräämme roskia ympäri Mellunmäkeä. Tällaisia yhteisiä projekteja, Viljam kertoo.

”Toista pitää arvostaa tasa-arvoisena elämänkumppanina, eikä painostaa oman tahtonsa alle.”

Myös kunnioitus on tärkeää.

– Toista pitää arvostaa tasa-arvoisena elämänkumppanina, eikä painostaa oman tahtonsa alle, Viljam sanoo.

Väestöliiton mukaan erojen taustalla on usein paljon kasautuneita asioita. Tyypillisiä avioeron syitä ovat esimerkiksi läheisyyden puute, erilleen kasvaminen, uskottomuus, kommunikaatiovaikeudet ja erilaiset arvot ja elämäntyylit.

Aira ja Viljam uskovat, että väkisin ei kannata sinnitellä.

– Joskus tuntuu, että kannattaisi vähän kauemmin katsoa ennen kuin lähtee, mutta tilanteet ovat niin erilaisia, Aira sanoo.

– Jos parisuhde tuntuu liian rasittavalta kaiken aikaa, kahlitsee liikaa ja vaikeuttaa elämää, kai se on parempi erota, Viljam sanoo.

Salaisuus nro 3: yksi sana

Aira ja Viljam asuvat yhä Mellunmäessä. Sohvapöydällä nuokkuu tulppaanikimppu, lastenlasten kuvat somistavat vitriiniä. Keittiön pöydälle on katettu kasvispiirakkaa ja vastapaistettua pullaa. Viljam on keittänyt Arabian kupeissa höyryävän kahvin, kuten aina muulloinkin.

Suurin osa elosta on tasaista arkea. Ehkä onni on sitä, että tavallisimmatkin päivät oppii hyväksymään.

Reiluun viiteenkymmeneen vuoteen mahtuu tietysti kinojakin. Räiskyvästi ei riidellä, mutta silloin tällöin mökötetään.

– Ehkä me ei riidellä, mutta minä olen hiljaa. Ja ehkä sinäkin olet hiljaa, Aira arvelee ja katsoo Viljamia.

Yhteinen taival näkyy parin eleistä. Toinen jatkaa lausetta siitä, mihin toinen jäi. Välillä höpötetään päällekkäin, ja usein ajatellaankin samaa asiaa samaan aikaan. Aina ei olla yhtä mieltä, mutta pääasia on, että puhutaan ja pyydetään anteeksi.

– Jos huomaan, että olen sanonut pahasti tai loukannut toista, anteeksi pyytäminen on tärkeää. Muuten asia jää kaivelemaan toisen mieltä, Viljam sanoo.

Kotitöistä ja rahankäytöstä Lösösillä ei riidellä, mutta pikkuasiat ärsyttävät. Viljam huomauttelee, jos Aira jättää valoja päälle tai kaapinovia auki.

– Ja Viljam vedättää minua aina kävelylenkillä. Se on niin nopea, etten tahdo pysyä perässä, Aira sanoo.

Isoja kompromisseja ei ole tarvinnut tehdä, koska kumpikin on halunnut elämältä samansuuntaisia asioita. Matkasuunnitelmat ja hankinnat tehdään yhdessä, rahat ovat yhteisiä ja kummallakin on oikeus toisen tileihin.

”Kun tapasimme, elämä oli jo opettanut, eikä pikkuasioihin enää takertunut.”

Tasaisesta luonteesta voi olla apua.

– Kun tapasimme, elämä oli jo opettanut, eikä pikkuasioihin enää takertunut. Olin ollut siirtolaisena, käynyt seitsemää eri kansakoulua, koulukaverit ja opettajat olivat vaihtuneet. Ehkä elämä oli jo koulinut jotakin luonteessa, Viljam sanoo.

Salaisuus nro 4: huolenpito

Aira herää joka aamu ensimmäisenä, keittää puuron, lukee Hesarin ja menee sitten piikkimatolle makaamaan. Viljam keittää sillä aikaa kahvin ja huikkaa, kun se on valmista.

Ehkä yksi tämän suhteen salaisuuksista on se, että Aira ja Viljam ovat olleet monessa asiassa aikaansa edellä. Kotityöt ja lastenhoito on jaettu tasa-arvoisesti, ja Viljam on osannut puhua ja pyytää anteeksi – toisin kuin moni muu sukupolvensa miehistä.

– Minä hoidan viikkosiivoukset ja ikkunanpesut. Olen myös innokas tiskaamaan, Viljam kertoo.

Puolisot arvostavat myös omaa rauhaa. Aira käy välillä ystävien kanssa risteilyllä tai ruskareissulla Lapissa ja kerran kahdessa viikossa Mellunmäen Martoissa. Viljam pelaa sillä aikaa shakkia tietokoneella.

– Minä en tykkää pahaa. Sanon, että sen kun vain menet.

”Jos olen jossain vähän kauemmin, Viljam ihmettelee, missä olen.”

Välillä aikaa vietetään omissa oloissa, mutta vierekkäisissä huoneissa. Viljam pelaa, Aira askartelee kortteja ja neuloo. Enempää omaa aikaa kumpikaan ei ole kaivannut.

– Ei ole tullut mieleen, että menisipä tuo jonnekin muutamaksi päivää, että saisi olla omassa rauhassa, Viljam sanoo ja nauraa.

Joskus nuorempana oltiin viikko erillään, kun Viljam oli työn puolesta kurssimatkalla. Nyt sellainen tuntuisi hassulta.

– Jos olen jossain vähän kauemmin, Viljam ihmettelee, missä olen. Ja jos hän ei satu soittamaan, kun on tulossa jostain, mietin, että ei se ole soittanut.

– Olemme niin tottuneet toisiimme. Oudolta tuntuisi, jos sinä jonnekin lähtisit.

Kuinka Aira ja Viljam hemmottelevat toisiaan: katso video tästä.

”Isoista asioista emme enää riitele, mutta jäkätämme välillä ihan mitättömästä. Eikka jättää valoja palamaan, toissa päivänäkin”, Helena kertoo.

 

Helena ja Eino Halonen, 64 vuotta yhdessä, neljä lasta: ”Olemme edelleen hirveän rakastuneita”

Helena Halonen, 81: Olin seitsemäntoista, kun menimme kihloihin ja vein Eikan äidin ja isän nähtäväksi. Äiti oli vastaan ja sanoi, ettei niin nuorena saa mennä naimisiin. Minä 17-vuotias päätin, että tämä on lopullinen liitto. Siihen tarvitaan hirveästi tahtoa. Sittenkin kun on pirunmoinen riita, pitäisi vielä tahtoa.

Eino Halonen, 85: Ei nuori ihminen ajattele niin pitkälle. Tarkkailimme, millainen tyyppi toinen on, ja siitä se lähti sitten.

Helena: Olen kai sellainen takertujatyyppi. Halusin lapsia ja pillitin, kun ei meinannut alta kaksikymppisenä onnistua.

Tykkäsin niin perhe-elämästä. Einolla oli oma yritys, ja minä olin 15 vuotta kotirouvana neljän lapsen kanssa. Ongelmia ei ollut, kun lapset olivat niin helppoja.

Eino: Ehkä salaisuus on se, että olemme hyvin sopeutuvaisia. Helena on vähän temperamenttisempi, minä lojaalimpi.

”Joskus purnasin, että sinä et varmaan huomaisi, vaikka olisin poissa. Olen kuin tuo keittiönpöytä, näet senkin paremmin.”

Helena: Eikka piti huolen leivästä, ja minä olin kassanhoitaja. Eikka ei ole ikinä maksanut yhtään laskua. Hän on niin huoleton, kun hänellä on kolme tyttöä ja minä. Hän ei tarvitse kuin viikkorahan. Minä lasken kuititkin lompakosta.

Meillä on aika voimakas tahto molemmilla. Kumpikaan ei ole tossun alla.

Jossain vaiheessa elämää arvelin, että Eikan pitäisi soittaa aina, jos hän viipyy. Olin vähän epäluuloinen, vaikkei tietääkseni ollut mitään aihetta. Eikka oli aika menevä mies. Oli vaihe, kun hän ilmoitti, että on mökillä yötä. Emme silloinkaan niin riidelleet, mutta ei siitä rakkaudesta oikein haasteltu.

Joskus purnasin, että sinä et varmaan huomaisi, vaikka olisin poissa. Olen kuin tuo keittiönpöytä, näet senkin paremmin. Olin vähän huomionkipeä.

Eino: Ainahan nuoret ihmiset ovat eri mieltä jostain. Jos olisin silloin ymmärtänyt Helenaa, olisin sopeutunut siihen, että hän on temperamenttinen.

Helena: Eikka saattaa pitää asioita kauan tiedossaan. Hän lopettelee lääkkeitäänkin, eikä uskalla kertoa, koska tietää, että nostan hirveän haloon.

Eino: Nuorena toista tarkkailee. Nykyään ei tarvitse tarkkailla, kun tuntee hyvin. Olemme niin tyytyväisiä perheeseemme, että se heijastuu meidän väleihinkin.

Helena: Olemme yhä ihan hirveän rakastuneita. Olemme läheisiä ja puhumme rakkaudesta. Eikka sanoo oma-aloitteisesti, että on onnellinen mies ja minä olen ihana. Rakkaus on entistä tärkeämpää nyt, kun olemme kahden.

Minulla oli kahdeksan vuotta sitten imusolmukesyöpä. Eikka hoiti minua silloin, pakotti kuntoutumaan. Nyt Eikalla on sydämen vajaatoiminta. Sitä on entistä kiintyneempi, kun vähän pelkää.

Välillä tämä oli järkiavioliitto, mutta kun tuli sairauksia, päätimme, että olemme loppuajan tosi onnellisia. Kyllä tavallisen elämän pitää ihmiselle kelvata.

 Eroa ahdistavampi ajatus voi olla se, miten elämä jatkuu sen jälkeen sinkkuna.

Ero pitkän suhteen jälkeen on vaikea paikka, oli eron syy mikä tahansa. Mieleen tulee sellaisiakin pelkoja ja huolia, jotka eivät ennen tulleet mieleenkään.

Elite Daily listasi asioista, jotka pelottavat pitkän parisuhteen jälkeen – ja joista myös selviää!

1. Olen ikuisesti yksin

”En löydä eron jälkeen ketään” -tyyliset ajatukset voivat tupsahtaa ajatuksiin, päätti parisuhteen sitten itse tai ei. Itsesääliin on helppo vajota, mutta lohduttavaa on sekin, että sieltä voi nousta. Tärkeintä on muistaa se, että ylipääseminen vie vain aikaa. Itsesääliä enemmän auttaa myötätunto itseä kohtaan

Lue myös: Naiset kertovat: Sillä hetkellä tajusin päässeeni yli eksästäni

2. Ero oli hirveä virhe

Katumus ja jossittelu voivat nostaa päätään, vaikka järjellä tietäisikin, että ero oli paras ratkaisu. Tämä on aivan normaalia ja menee yleensä ohi, kunhan aikaa vain kuluu tarpeeksi ja elämään tulee muitakin asioita.

3. Kumpi saa sohvan ja Mustin?

Ja tv:n ja olohuoneen maton? Miten yhteiset tavarat jaetaan? Voi tuntua, että niistä syntyy vain loputon riita, jota ei saada päätökseen. 

”Ja voi ei, nyt on se Tinderkin!”

4. Miten kerron erosta kavereille ja sukulaisille?

Kiusallista ja rasittavaa, eikö? Joskus eron vaikeimmalta asialta voi tuntua se, kuinka asiasta kertoo muille. Parisuhteen päättäminen on kuitenkin vain teidän kahden asia, joten muiden mielipiteillä ei ole väliä.

5. En osaa deittailla

Miten deittailu toimii? Ja voi ei, nyt on se Tinderkin! Deittailu voi tuntua ihme säätämiseltä ja kovin monimutkaiselta. Kannattaa silti muistaa, että deittiseuraa voi löytyä monista paikoista.

Lue myös: Voiko Tinderistä löytää rakkauden? Käyttäjät kertovat kokemuksistaan

6. Ei enää hyvää seksiä

Tutkimusten mukaan parisuhteessa elävät ovat tyytyväisempiä seksielämäänsä kuin sinkut. Miten sinkut edes saavat seksiseuraa? Lukijamme kertoivat sen meille tammikuussa.

7. Joudun kuuntelemaan muiden parisuhdejuttuja

Juha sitä Juha tätä. Muiden puheet omista parisuhteistaan saavat sinut muistamaan oman erosi ja eksäsi koko ajan.

Lue myös: Näin selviät erosta – 5 vaihetta

8. Miten pärjään taloudellisesti?

On ymmärrettävää, että se mietityttää. Vaikka et olisikaan toisen elättämä ja kustantaisit menosi itse, tulee jo erilleen muuttamisesta taloudellinen lovi. Yksin asuminen on muutenkin kalliimpaa.

Lue myös: Sinkut sen tietävät: näin et tuhlaa ruokaa

9. Yksinäiset yöt

Miten saat unta, kun toinen ei enää nukukaan vieressä? Yksin nukkuminen voi tuntua oudolta, joten on aivan okei tehdä tyynystä feikki-ihminen vain siksi, jotta tuntuisi siltä, että sängyssä on joku toinenkin. Lopulta tyynyviritystä ei enää edes tarvitse, sillä, ah, mikä on ihanampaa kuin omia koko sänky itselleen!

 

Suomalaiset hakeutuvat pariterapiaan usein vasta, kun jommallakummalla on jo laukut pakattuna.

– Puhumattomuus, riidat, seksin puute, paripsykoterapeutti Anniina Kerman luettelee.

Osa pariterapeuttien vastaanotoilla puitavista pulmista on psykoterapeuttien mukaan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen samoja. Psykoterapeutti Teea Hurmavaara kertoo, että myös yhteiskunnassa pinnalla olevat ongelmat näkyvät pariterapiaistunnoissa.

– Joitakin uusia ilmiöitä on: peli- ja nettiriippuvuus, yhteisen ajan puute ja kiire, Hurmavaara sanoo.

Sivusuhteet yleisiä

Myös nyky-yhteiskunnan moninaiset arvot ja parisuhdekäsitykset aiheuttavat päänvaivaa suhteissa. Parisuhteen osapuolet eivät välttämättä ole samaa mieltä siitä, miten ja miksi parisuhteessa ollaan.

– Arvot ovat tosi erilaisia. Uusi kysymys on se, miten löydetään sopiva tapa olla yhdessä, Hurmavaara kertoo.

Perhe-paripsykoterapeutti Taina Välitalo on tehnyt pariterapiaa kolmetoista vuotta. Sinä aikana hän on huomannut, että terapiaan hakeutuvien parien ongelmia ovat yhä useammin sivusuhteet ja sitoutumisvaikeudet. 

”Parisuhteen ongelmat pystytään sulkemaan pois. Niiden tilalle tulee harrastus, työ, sosiaalinen elämä tai media.”

– Tulee ajatus, että jos joku toinen olisi minulle sopivampi. Näitä ongelmia on paljon, eivätkä ne välttämättä johdu siitä parisuhteesta vaan henkilön omasta kehitysvaiheesta ja hänen taustaansa liittyvistä asioista, Välitalo kertoo.

Hänen mukaansa on mahdollista, ettei uskottomuus ole sen yleisempää kuin ennenkään. Saattaa olla, että sivusuhteita on vain aiemmin peitelty tai piiloteltu eikä kerrottu terapeutille. 

Katse käännetään pois

Ennakkoluulojen ja pelkojen takia pariterapiaan hakeudutaan edelleen melko myöhäisessä vaiheessa. Hurmavaaran mukaan viive voi johtua siitäkin, ettei kommunikaatio kotona enää toimi.

– Tilanne voi olla niin riitautunut, että ei uskalleta ehdottaa terapiaa tai kumppani vastustaa. Pelätään, että terapeutti asettuu yläpuolelle – mitä hän ei siis tee, Hurmavaara kertoo.

Taina Välitalon mukaan yleisiä pelon aiheita on muitakin: joudunko terapiassa muuttumaan ihmisenä, onko terapeutille pakko puhua kaikista asioista ja etsitäänkö terapiassa syyllistä?

Anniina Kermanin mukaan osa pareista ajattelee selviävänsä ongelmista keskenään, mutta ei sitten selviäkään. Jotkut taas kääntävät katseen pois vaikeuksista, se kun on nykyään helppoa.

– Parisuhteen ongelmat pystytään sulkemaan pois. Niiden tilalle tulee harrastus, työ, sosiaalinen elämä tai media, Kerman sanoo. 

Välitalo muistuttaa, että maksutonta pariterapiaa ei ole kovin paljon tarjolla. Siksi terapiaan tuleminen voi jäädä ihan vain siksi, ettei ole varaa. 

Viimeinen kimmoke

Viimeinen kimmoke terapiaan on Hurmavaaran mukaan usein eron uhka tai salaisuuksien paljastuminen.

– Aika usein se on se, että jompikumpi ilmoittaa, että nyt tulee ero. 

Kerman sanoo samaa: suomalaiset parit lähtevät terapiaan vasta, kun suhteen toisella osapuolella on vähintään kuvainnollisesti laukut pakattuna.

Toinen yleinen syy terapialle on se, että kumppanista paljastuu jotakin, mitä ei ole aiemmin kerrottu: yhteisten varojen väärinkäyttöä tai uskottomuutta esimerkiksi. 

”Voi olla aika pitkäänkin niin, että tehdään omia asioita, lapset pitävät perhettä kasassa ja parisuhdetta ei ole.”

– Tai sitten toinen kyllästyy siihen, että fyysistä läheisyyttä ei ole ollenkaan, Hurmavaara sanoo.

Kerman mainitsee terapiaan tulon syiksi myös rajut riidat. Kun riitoihin liittyy kiinnipitämistä, tönimistä tai tavaroiden heittelyä, ymmärretään lähteä selvittämään ongelmia pariterapeutin kanssa.

Jäljellä vain lapset

Välitalon mukaan ahdistus ajaa ihmisiä terapiaan:

– On tosi huono olo. Ei enää puhuta mitään, vaan aletaan elää omia elämiä. Voi olla aika pitkäänkin niin, että tehdään omia asioita, lapset pitävät perhettä kasassa eikä parisuhdetta ole. 

Välitalo arvelee, että 1990-luvulla suosioon noussut lapsilähtöinen kasvatus on aiheuttanut monessa perheessä parisuhdeongelmia.

– Meillä pidetään lapsista hirveän hyvää huolta, mutta vanhemmilla ei ole enää resursseja huolehtia itsestään tai suhteestaan. Siitä tulee pikkuhiljaa katkeruutta. Monesti ihmiset havahtuvat siihen, että meillä ei ole enää muuta kuin lapset.

 

Paripsykoterapeuttien mukaan terapiaan tuleminen ei ole koskaan liian myöhäistä – mutta aikaisin tulevat saattavat välttyä erolta.

Moni pariskunta hakeutuu pariterapiaan liian myöhään. Paripsykoterapeutti Anniina Kerman kertoo, että tutkimusten mukaan terapeutin pakeille tullaan noin seitsemän vuotta myöhemmin kuin kannattaisi. Omassa työssään hän on huomannut, että  ongelmien alkamisen jälkeen vie kolmesta neljään vuotta, ennen kuin pari tulee terapiaan.

Psykoterapeutti Teea Hurmavaaran mukaan tilanne on kuitenkin parantunut:

– Aikaisemmin tultiin ihan liian myöhään, kun oli jo päädytty tekemään huonoja ratkaisuja, joilla oli peruuttamattomia seurauksia. Nykyään parit tulevat terapiaan ehkä vähän aiemmin.

Ilmapiiri on muuttunut, ja niin yksilö- kuin pariterapiaankin suhtaudutaan Hurmavaaran mukaan aiempaa sallivammin. 

”Tuli ero tai ei, terapia on tärkeää siksi, että samat kuviot eivät siirry seuraavaan suhteeseen.”

– Enää ei tarvitse olla diagnoosia eikä elämän tarvitse olla ihan pielessä. Voidaan pyytää apua jo siinä vaiheessa, kun tulee kysymyksiä ja ihmettelyjä. 

Perhe-paripsykoterapeutti Taina Välitalo toteaa, että parin oikea aika tulla terapiaan on juuri silloin, kun sinne tullaan.

– Ihmiset monesti ajattelevat, että olisi pitänyt ja voinut tulla aiemmin. On pareja, jotka tulevat pienten asioiden vuoksi, ja heitä, joilla on jo asiat aika solmussa.

Ei koskaan liian myöhäistä

Hurmavaara huomauttaa, että terapiaan ei ole koskaan liian myöhäistä tulla – mutta eri asia on, mihin terapiassa päädytään, jos se aloitetaan vasta asioiden mentyä vuositolkulla pieleen. 

– Tavoite ei aina ole yhdessä pysyminen. Joillekin tavoite voi olla pysyä riittävän hyvissä väleissä, vaikka liitto purkautuisikin, Hurmavaara sanoo.

”Kun ei enää tunnu löytyvän keinoja. Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan, että josko tämä tästä.”

Myös Kermanin mukaan terapiaan kannattaa tulla eron partaallakin.

– Tuli ero tai ei, terapia on tärkeää siksi, että samat kuviot eivät siirry seuraavaan suhteeseen.

Huomaa varoitusmerkit

Mietitkö, pitäisikö hakeutua pariterapiaan? Kerman, Hurmavaara ja Välitalo mainitsevat suhteen varoitusmerkkejä – tarkista, onko näin sinun suhteessasi:

  1. Puhuminen on vaikeaa tai mahdotonta.
  2. Olette sopineet tekevänne muutoksia, mutta asiat eivät kuitenkaan ole muuttuneet parempaan suuntaan.
  3. Kumpikaan tai jompikumpi ei edes halua järjestää yhteistä aikaa.
  4. On aiheita, joita välttelette ja kiertelette ettekä pysty nostamaan esiin.
  5. Halaukset, suukot ja muut fyysiset läheisyyden osoitukset ovat kadonneet.
  6. Suunnittelette perheen perustamista tai odotatte esikoistanne, eli tulossa on suuri elämänmuutos.
  7. Elätte kuormittavaa pikkulapsiarkea ja parisuhteen hoitaminen tuntuu vaikealta.
  8. Ette jaa arjessa asioita.
  9. Seksielämänne on kuollut.
  10. Seksielämässänne on ongelmia – ne kertovat usein siitä, että tunnepuolellakaan ei ole kaikki hyvin.

Kun keinot loppuvat

Taina Välitalo tiivistää, milloin pariterapiaan viimeistään kannattaa tulla:

– Kun ei enää tunnu löytyvän keinoja. Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan, että josko tämä tästä.

Teea Hurmavaara kannustaa pareja hakemaan sinnikkäästi apua. Terapian lisäksi on tarjolla parisuhdeleirejä ja -kursseja. Esimerkiksi seurakunnat tekevät parisuhdetyötä. 

– Jos ensimmäisessä kokeilemassasi paikassa ei ole aikoja, kysy, mitä muuta paikkaa he suosittelevat, Hurmavaara sanoo.

Välitalo muistuttaa, että terapiaan ei välttämättä tarvitse sitoutua pitkäksi aikaa.

– Voi päättää, että tulemme kaksi kertaa, siihen meillä on varaa.

 

Ihminen kaipaa varmuutta. Siksi moni turvautuu mielessään ”vaihtoehtoisiin faktoihin”.

Elämässä pitää tehdä valintoja. Mitä syödä päivälliseksi? Missä ja miten asua? Ketä äänestää kuntavaaleissa?

Jokainen tekee omat valintansa, ja jos ne eivät vahingoita ketään, muilla ei pitäisi olla mitään syytä arvostella päätöksiä. Silti joistakin melko tavallisistakin päätöksistä tulee sanomista sukulaisilta ja tuttavilta. He tarkoittavat hyvää esimerkiksi työ- tai lastenkasvatusneuvoillaan, mutta tulevat usein vain loukanneeksi.

Ja jos rehellisiä ollaan, itseäkin vähän houkuttaisi tölviä naapurin elämäntapoja. Koska omat ajatukset ja päätökset nyt vain ovat vähän oikeampia kuin muiden.

No eiväthän ne oikeasti ole, vaikka siltä tuntuisikin. Psykologiassa puhutaan kognitiivisesta dissonanssista. Teorian mukaan ihmisellä on tarve muodostaa mielessään olevista ajatuksista ja tiedoista mahdollisimman ristiriidattomia kokonaisuuksia. Jotta se onnistuisi, osaa mielipiteistä tai tiedoista voi olla tarpeen hieman muuttaa – ainakin niiden painoarvoa. ”Vaihtoehtoiset faktat” houkuttelevat.

Mieti, mitä mietit

Klassinen esimerkki kognitiivisesta dissonanssista on tupakointi. Tupakointi tekona on ristiriidassa sen tiedon kanssa, että tupakka on vaarallista terveydelle. Ongelman joutuu ratkaisemaan joko lopettamalla tupakanpolton tai ajattelemalla mielessään, että tupakoinnin hyvät puolet ovat merkittävämpiä kuin terveys. Moni huijaa itseään myös väittämällä, että polttaa vain harvoin.

Ihmiset tupakoivat, vaikka tietävät sen olevan terveydelle vaarallista.

Psychology Today -sivusto selittää, että kaipaamme ristiriidattomuutta etenkin isoissa päätöksissä. Haluamme saada varmuuden siitä, että päätös on varmasti oikea – emme katua sitä. Ruohon olisi parempi olla vihreämpää aidan tällä puolen.

Tämän takia uuden auton juuri ostanut ei halua lukea vähään aikaan autojuttuja, koska ei halua kuulla, että tarjolla olisi ollut parempiakin vaihtoehtoja. Kaupungista maalle muuttanut alkaa nähdä vain kaupunkielämän huonot puolet, vaikka olisi ennen viihtynyt ydinkeskustassa.

Ihmissuhteissa erilaiset valinnat voivat aiheuttaa kahnauksia. Kaupungissa asuva saattaa mielessään arvostella maalla joka paikkaan autoilevaa tuttavaansa, ja jos sen tulee sanoneeksi, siitä vasta soppa syntyykin. Kannattaakin ehkä muistaa klassikkoneuvo: se, mitä ajattelet muista, kertoo eniten sinusta itsestäsi.