Kenen sukat? Hannaliisan sukat ovat aina hukassa, koska hän ja lapset käyttävät samankokoisia mustia sukkia. Kuvat: Milka Alanen
Kenen sukat? Hannaliisan sukat ovat aina hukassa, koska hän ja lapset käyttävät samankokoisia mustia sukkia. Kuvat: Milka Alanen

Millaista on asua entisen puolison kanssa vuorotellen samassa kodissa? Pyykkikorista voi löytyä vaikka eksän uuden kumppanin kalsarit, tietää ex-pari Hannaliisa Huhtinen ja Jan Finell.

Entiset aviopuolisot Hannaliisa Huhtinen, 42, ja Jan Finell, 47, istuvat kirkkonummelaisen rivitalokotinsa keittiönpöydän ääressä ja rupattelevat rennosti. Jan on juuri keittänyt kupit kahvia Jura-ammattikahvikoneellaan, ja Hannaliisa hörppii tarjottua sumppia tyytyväisenä. Kiara-tytär, 11, istuu hetken pöydässä vanhempiensa kanssa, mutta suuntaa kohta yläkertaan tekemään läksyjä. Perheen teini, 13-vuotias poika, on sulkeutunut huoneeseensa musiikit korvillaan.

Vaikka Hannaliisa asuu tässä kodissa, tänään hän on täällä vain vieraana. Tällä viikolla asunto on koti paitsi lapsille, myös Janille ja hänen uudelle kumppanilleen Tanjalle. Ensi maanantaina on vuorovaihto: silloin Hannaliisa tulee Helsingistä uuden aviopuolisonsa Jyrin luota tänne viikoksi ja Jan lähtee Tanjan kanssa pois.

– Tuota kahvikonetta ja näitä kahvikuppeja minulla tuli eromme jälkeen vähän ikävä. Oli kivaa palata Juran kanssa takaisin yhteen, Hannaliisa vitsailee.

Hannaliisa ja Jan erosivat viisi vuotta sitten. Ensin he muuttivat omiin asuntoihinsa ja asuivat erillään neljä vuotta. Nyt he ovat asuneet tässä asunnossa vuoroviikoin yhteensä vuoden.

”Eromme oli hyvä, muttei helppo.”

– Tässä asumismuodossa tärkeintä on, että me aikuiset tulemme keskenämme toimeen. Eromme oli hyvä, muttei helppo. Eroaminen ei koskaan ole nättiä, siihen liittyy niin paljon pettymyksiä ja tunteiden vuoristorataa. Mutta päätimme, että lasten takia teemme kaikkemme tullaksemme toimeen, Jan sanoo.

Eron henkistä käsittelyä vaikeutti sekin, että Hannaliisan ja Janin lapset ovat adoptoituja, toinen Etelä-Afrikasta ja toinen Kolumbiasta. Se, että parin lastenhankinta oli normaalia työläämpää, teki eropäätöksestä vielä astetta hankalampaa.

– Tuntuihan se vaikealta, että saimme ja haimme kaksi ihanaa lasta eri puolilta maailmaa perheeseemme, mutta sitten päätimmekin erota, Hannaliisa myöntää.

– Mielessä kävi myös syyllisyys: oliko oikein tuoda heidät tänne ja laittaa kokemaan vanhempien avioero? Jan miettii.

Parin mukaan adoptio oli aikanaan osittain ideologinen valinta. Myös vanhemmuudessa heille on tärkeää tasa-arvon edistäminen: Jan on merkitty virallisissa papereissa lasten lähiomaiseksi. Hän myös jäi ensimmäisen lapsen kanssa kotiin kahdeksi vuodeksi.

– Nuorempana ajattelimme, että voimme omilla valinnoillamme pelastaa maailman. Nyt ajatus tuntuu jo vähän naiivilta.

Jan on virallisesti lasten lähivanhempi, koska hän ja Hannaliisa haluavat puolustaa isien oikeuksia. Kuvassa 11-vuotias Kiara-tytär.
Jan on virallisesti lasten lähivanhempi, koska hän ja Hannaliisa haluavat puolustaa isien oikeuksia. Kuvassa 11-vuotias Kiara-tytär.

Uuvuttava tavararumba

Miten ex-puolisot keksivät jakaa asunnon keskenään vuoroviikoin? Ajatus kypsyi vähitellen. Alkuun Hannaliisa ja Jan muuttivat erilleen. Lapset olivat tuolloin 6- ja 8-vuotiaita ja he asuivat kummankin vanhemman luona vuoroviikoin.

Kahden kodin välinen vaihtelu osoittautui pian kaikille väsyttäväksi. Erityisen rassaavaa oli se, että lasten tavarat tuntuivat olevan aina väärässä paikassa. Vanhemmat kantoivat niitä toistensa luokse sinisissä Ikea-kasseissa.

”Ainainen tavaroiden siirtely kiristi mieltä, tulehdutti välejä ja kaikilta meni siihen hermot.”

– Juuri kun koulukirjat, futiskamat ja polkupyörät oli saatu oikeaan paikkaan, ne pitikin jo vaihtaa. Ainainen tavaroiden siirtely kiristi mieltä, tulehdutti välejä ja kaikilta meni siihen hermot. Se oli lapsille stressaavaa. Ratkaisu ei todellakaan ollut heille paras, Jan muistelee.

Idea yhteisestä kodista tuli ensimmäisenä mieleen Janille. Hän otti asian puheeksi Tanjan kanssa. Sen jälkeen Jan ehdotti ideaa Hannaliisalle, joka puhui Jyrille. Kun kaikki näyttivät ajatukselle vihreää valoa, sopivan asunnon etsintä alkoi.

Alkuun Hannaliisa ja Jan pohtivat kolmion hankkimista, mutta he tajusivat nopeasti, että jokaiselle tarvittaisiin oma makuuhuone. Nykyisessä asumisoikeusasunnossa onkin viisi huonetta ja keittiö.

Uudet kumppanit eivät asunnonvalintaan vaikuttaneet. Lapset kyllä kyselivät, eikö Tanjan ja Jyrin kuuluisi olla näytöissä mukana, mutta Hannaliisa ja Jan totesivat, että he tekevät päätökset ja kantavat niistä myös rahallisen vastuun.

– Monet tähdet olivat kohdillaan tämän ratkaisun kanssa. Uusilla kumppaneillamme ei esimerkiksi ole omia lapsia, siksi tämä järjestely oli mahdollinen, Jan sanoo.

Jälkikäteen lapsetkin ovat myöntäneet vanhemmilleen: kahdessa kodissa asumisessa oli enemmän huonoja kuin hyviä puolia. Vuoroviikkokodissa eniten sopeutumista vaaditaan aikuisilta.

Kalsarigate

Jan esittelee yläkerrassa olevaa omaa huonettaan. Hän on rakentanut sängyn rungon vanhoista puulavoista – koska koti on koti vain osa-aikaisesti, siihen ei voi laittaa kaikkia rahoja. Vaatekaapin ovessa roikkuu retkeilyvaatteita kuivumassa. Jan ja uusi kumppani Tanja viettävät paljon aikaa luonnossa ulkoillen.

– Tuntuu, että minulla on tavallaan kaksi elämää. Toisessa olen täysipäiväinen isä, toisessa voin lähteä heti kotioven sulkeuduttua vaikka viikoksi vaeltamaan, Jan pohtii.

– Minäkin tapaan ystäviä ja käyn aktiivisesti kulttuuririennoissa niinä viikkoina, kun en asu täällä, Hannaliisa huomauttaa.

Janilla ja Tanjalla on oma huone, Hannaliisalla ja Jyrillä omansa.
Janilla ja Tanjalla on oma huone, Hannaliisalla ja Jyrillä omansa.

Hannaliisan huone sijaitsee alakerrassa. Häntä nolottaa, sillä pienessä huoneessa sänky on petaamatta ja vaatteita lojuu sikin sokin. Viime vuorovaihdossa hän lähti huoneestaan tohinalla, eikä kukaan ole käynyt siellä sen jälkeen.

Makuuhuoneiden koskemattomuus on kirjattu muistiin yhdessä sovittuihin asumissääntöihin. Hannaliisan mukaan säännöt ovat vähän kuin avioehto. Kun asiat on sovittu yhdessä etukäteen kirjallisesti, kaikki tietävät, miten toimia.

Sopimukseen on kirjattu esimerkiksi siivoussäännöt: koti putsataan aina sunnuntaisin ennen vuoronvaihtoa tiptop-kuntoon. Vaihto tapahtuu maanantaisin: toinen lähtee aamulla töihin, ja toinen tulee iltapäivällä töistä. Näin ex-puolisoa ei tarvitse edes nähdä.

Käytännön asiat eivät tunnu aiheuttavan kitkaa Hannaliisan ja Janin välille. Enemmän tekemistä on ollut tunnepuolen kanssa.

”Onhan se yleisellä tasolla outoa, että vieras mies on kotonani sohvalla kalsareissa.”

– Olen onnellinen siitä, että Hannaliisalla on uusi kumppani ja heillä on kaikki hyvin. Mutta onhan se yleisellä tasolla outoa, että vieras mies on kotonani sohvalla kalsareissa, Jan myöntää.

Tilanne kulminoitui pariskunnan leikkisästi nimeämään kalsarigateen. Hannaliisan ja Janin pyykkikorit ovat kylpyhuoneessa päällekkäin, Hannaliisan yllä ja Janin alla. Kerran Jan löysi pyykkiensä seasta sinne vahingossa yläpuolelta tipahtaneet kalsarit.

– Siinä meni minun rajani: toisen miehen kalsareita en ala pyykätä. Tein selväksi, ettei tilanne saa toistua, muuten muutan pois, Jan sanoo.

Hannaliisaa hymyilyttää. Nyt tapahtumasta voidaan jo laskea leikkiä.

– Minulle ei ole käynyt vastaavaa. En oikeastaan ajattele, että täällä asuisi toinen nainen, sillä kun minä olen täällä, hän on poissa. Lapset toki juttelevat välillä Janin ja Tanjan kuulumisista, mutta muuten arkemme ovat erillään, Hannaliisa kertoo.

Eroterapiaan

Se, että Hannaliisa ja Jan ovat nyt hyvissä väleissä, on osittain terapian ansiota. Eron jälkeen he pohtivat, miten vaikeasta tilanteesta selvittäisiin lasten kannalta mahdollisimman pienin vahingoin. He päättivät aloittaa yhdessä pariterapian.

– Terapeutin mukaan olimme ensimmäinen pari, joka tuli terapiaan jo erottuaan. Hyvä, että menimme. Terapia auttoi minua sanoittamaan omia tunteitani, joten kaikista hankalin tilanne väliltämme laukesi, Jan kertoo.

– Saimme terapeutilta ohjeistusta ja apua tilanteissa, joissa emme itse olleet selväjärkisiä. Hän antoi meille aikarajoja, asialistoja ja yhteydenottotapoja, joista pidimme kiinni. Ne auttoivat vaikeimman yli, Hannaliisa selventää.

Olisivatko Hannaliisa ja Jan voineet päätyä vuoroviikkoasumiseen samassa kodissa heti erottuaan? Ei, vastaavat molemmat. Ensin he tarvitsivat hetken aikaa hengähtää.

– Oli hyvä, että asuimme alkuun erillämme. Heti eron jälkeen tarvitsimme paitsi tilaa toisistamme, myös kokemuksen siitä, miten uuvuttavaa kahden kodin välinen eroarki oli. Nyt voimme vilpittömästi sanoa, että kaikki meistä ovat tyytyväisiä tähän ratkaisuun.

”Kontrasti entisiin ja nykyisiin väleihimme on huikea.”

Oikeastaan ex-pari on huomannut, että he ovat keskenään vähemmän tekemisissä kuin ennen. He käyvät puhelimessa läpi vaihtoraportin ja lapsiin liittyvät pakolliset asiat, mutta enempää yhteydenpitoa ei tarvita.

– Minulle tuli yllätyksenä, miten hyvin asiat tässä asumismuodossa järjestyivät. Kontrasti entisiin ja nykyisiin väleihimme on huikea. Tämä on ollut meille kaikille paras mahdollinen ratkaisu, Jan kiittelee.

Ruotsin malliin

Jan ja Hannaliisa eivät tunne muita, jotka olisivat päätyneet asumaan vuoroviikkokodissa. Ruotsissa tapa on kuulemma yleisempi. Ja nähtiinpä telkkarissa hiljattain tätä asumisratkaisua sivuava sarjakin, Ex-onnelliset.

– Asumisratkaisumme on herättänyt monissa kiinnostusta. Osa on kehunut meitä rohkeiksi, muutama on kauhistellut, miten rankkaa olisi muuttaa itse viikon välein asunnosta toiseen. Mutta mieluummin me aikuiset sen teemme kuin lapset. Nyt heillä on tässä kodissa neljä läheistä aikuista, jotka pitävät heistä huolta, Hannaliisa iloitsee.

Sitä, kauanko nykyinen asumisjärjestely kestää, ei tiedä vielä kukaan. Näin asutaan niin kauan kuin hyvältä tuntuu.

Uudet, mahdolliset kalsarigatetkin on huomioitu: Janin kumppani Tanja tuo tänne varmuudeksi vain värikkäitä alkkareita, etteivät ne menisi Hannaliisan pyykkien kanssa sekaisin.

Hannaliisa Huhtinen

42-vuotias viittomakielen tulkki ja aluejohtaja.

Asuu Kirkkonummella ja Helsingissä, naimisissa.

Ennen eroa Hannaliisa ja Jan olivat yhdessä 18 vuotta, joista naimisissa 15.

 

Jan Finell

47-vuotias yrittäjä, pyörittää parkettiliikettä.

Työskenteli aiemmin keittiömestarina.

Asuu Kirkkonummella ja Nummelassa, seurustelee.

Vierailija

Ex-aviopari Hannaliisa ja Jan asuvat yhteisessä kodissa vuoroviikoin: ”Outoa, että toinen mies on sohvallani kalsareissa”

Niin, olenkin aina ihmetellyt, että kun vanhemmat eroavat ja muuttavat erilleen, miksi syyttömät lapset joutuvat vaihtamaan useimmissa tapauksissa viikon välein kotia. Tässä on nyt hyvä esimerkki, miten aikuiset, jotka ovat halunneet erota, muuttavat itse vuoroviikoin lastensa tuttuun ja turvalliseen kotiin!
Lue kommentti

Psykoterapeutti Lotta Heiskasen mukaan pettäminen vaikuttaa suhteeseen, vaikkei toinen osapuoli siitä tietäisikään.

Kannattaako tunnustaa, jos pettää? Tätä kysymystä moni puolisoaan pettänyt miettii. Jos kyse on yhdestä hairahduksesta, voi tuntua helpommalta ajatukselta jättää kertomatta. Jos pettämisestä ei kerran jää kiinni, elämäähän voi jatkaa niin kuin ennenkin.

Ajatus se mitä toinen ei tiedä, ei voi satuttaa ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Tätä mieltä on Väestöliiton erikoispsykologi ja psykoterapeutti Lotta Heiskanen.

– On harhaluulo kuvitella, ettei pettäminen vaikuttaisi suhteeseen niin kaun kuin toinen ei tiedä. Kumppanit ovat herkkiä huomaamaan, jos toinen on poissaoleva. Se saattaa etäännyttää paljonkin, Heiskanen sanoo.

”Salailu on usein myös raskasta omalle psyykeelle.”

Salailu ja asioiden pimittäminen on usein myös raskasta omalle psyykeelle. Heiskasen mukaan jo sen takia totuuden kertominen voi olla hyvä idea.

Lue myös: Henkinen pettäminen voi satuttaa enemmän kuin fyysinen pettäminen: 9 merkkiä kertovat, oletko menossa liian pitkälle

Miten totuus sitten kannattaisi kertoa kumppanille?

– Kunnioittava suoruus ja aikuismainen vastuunotto omasta teosta ovat tärkeimpiä. Kun kertoo kumppanille pettämisestä, ei ole reilua alkaa syytellä muita siitä, mihin itse on päätynyt. Se voi loukata toista entisestään.

Jos kukaan kumppanisi lähipiiristä ei tiedä, kuka olet, jotain hämärää voi olla tekeillä.

Rakkauspommittajaan ihastuminen, pehmustaminen, ghostaaminen jne. Deittimaailmassa vilisee monia ikäviä ilmiöitä, joille on keksitty hauskoja termejä. Ja taas on keksitty uusi sana yhdelle ikävälle asialle. Metro-sivusto kertoo nimittäin ”jemmaamisesta”.

Jemmaamisessa on kyse siitä, ettei tule koskaan esitellyksi kumppanin vanhemmille, ystäville tai muille läheisille. Kumppani saattaa kyllä itse viettää viikonloppuja esimerkiksi vanhemmillaan tai käydä lounaalla kavereidensa kanssa, mutta kutsua mukaan ei kuulu. Jos turhan usein tuntuu siltä, että joutuu viettämään aikaa yksin, on voinut joutunut jemmaamisen uhriksi.

Paljastaako some?

Jemmaaminen voi näkyä myös sosiaalisessa mediassa. Kumppani saattaa esimerkiksi julkaista Instagramissa kivan kuvan ateriastaan, jonka söi sinun kanssasi. Kuvan yhteydessä ei kuitenkaan ole koskaan mainintaa siitä, kenen seurassa on tullut kokkailtua.

Toisin sanoen sitä tulee täysin piilotetuksi kuin kulunut ja tummunut koru rasiaan. Mutta miksi ihmeessä?

Yksi teoria on se, että jemmaamisen uhriksi joutunut onkin salarakas, jonka jemmaaja haluaa pitää piilossa. Jemmaaja saattaa perustella itselleen toisten ihmisten tapailun, koska ei ole vakavissaan salarakkaansa kanssa. Eihän siitä ole edes mitään todisteita.

Tietysti ennen kuin diagnosoi itsensä jemmaamisen uhriksi, kannattaa miettiä, voisiko kyse olla jostain muusta – varsinkin jos suhde on tuore, ettekä tunne toisianne kovin hyvin. Ehkä kumppanisi on sinua kärsivällisempi tyyppi eikä hän halua julkisesti julistaa rakkauttaan ennen kuin suhde on vakaalla pohjalla.

Lue myös: ”Facebookin parisuhdeilmoituksessa olikin mieheni" – naiset kertovat, miltä tuntuu olla toinen nainen

Aina treffit eivät mene putkeen – vaan esimerkiksi näin: ”Mies pyysi minut baariin, oli aivan kännissä paikalla ja alkoi suoraan kähmiä.”

Oletko joskus ollut todella, todella karmeilla treffeillä? Ei hätää, sitä sattuu kaikille. Kun kysyimme Me Naisten lukijoilta huonoimmista treffikokemuksista, saimme lukuisia kylmää hikeä aiheuttavia muisteloita. 

Selvisi, että treffit voivat mennä pieleen monella tavalla. Vaikka kumppani olisi ihana, treffipaikka voi latistaa deitit. Moni muistelee elokuvatreffejä epäonnistumisena, sillä leffateatterin hämyssä tutustuminen on vaikeaa. Toisaalta kauhunsekaisia tunteita herättävät myös jutusteluun perustuvat kahvilatreffit, joilla toisen kanssa ei synkkaa, eikä mitään juteltavaa ole. 

Huono paikanvalinta on kuitenkin pientä verrattuna öykkäröivään seuralaiseen. Treffitörppöjä on moneen junaan, mutta joitakin yhdistäviä piirteitä epäonnisissa treffeissä silti kyselyvastausten perusteella on. Varma epäonnistuminen syntyy esimerkiksi tällä reseptillä: runsaasti alkoholia, itsekehu pääasiallisena puheenaiheena, seksiehdotukset ensimmäisen kymmenen minuutin aikana ja haluttomuus ymmärtää, mitä EI tarkoittaa.

Vertaistueksi karmeille treffeille joutuneille, järkyttävien treffien top 15:

Numero 15: Yksisanainen kahvittelija

”Huonoimmat treffit ovat olleet perus kahvit, joilla mies ei saanut suustaan muuta kuin 'ai jaa' ja 'hmm'. Ja vastasi kysymyksiin yhdellä sanalla. Eipä siinä oikein yksin saanut keskustelua aikaiseksi.” Treffailtu on jo tarpeeksi

Numero 14: Suuruudenhullu

”Liian suureelliset: käytännössä täysin tuntematon ihminen haluaa heti käyttäytyä kuin oltaisi pari, ja kaikesta (ne ruusut, samppanjat ja limusiinit) olisi pitänyt vaikuttua ja ihastella viehkosti.” Nimetön

Tyyppi puhui koko treffien ajan itsestään.”

Numero 13: Parturoitu pihistelijä

”Olen ollut treffeillä, jos treffiseuralainen oli ensin 45 minuttia myöhässä, koska oli ollut parturissa. Tätä hän ei pyydellyt edes anteeksi. Istuimme ravintolassa, jossa seuralainen ei edes kysynyt, haluanko syödä tai juoda jotain. Istuimme baarissa, juttelimme syömättä ja juomatta, kumpikaan ei tilannut mitään.” Evelyn

Numero 12: Leuhka mansplainaaja

”Rahalla leuhkiva henkilö, joka ei meinannut kestää ajatusta, että minä maksan oman osuuteni treffeistä. Sain muutenkin kuulla mansplainaamista ja esimerkkejä siitä millainen on kunnollinen nainen ja kuinka sellainen käyttäytyy. Ei jatkoon.” Pau

Numero 11: Saldokerskailija

”Ihminen kerskaili varallisuudellaan ja rahoillaan. Muuta puhuttavaa tällä komistuksella ei ollutkaan. Olisi mielellään esitellyt saldojaan eri tileillä josta mainitsi moneen kertaan. Oli maininnut lukevansa kirjoja. Yritin ottaa sen puheeksi, ja kävi ilmi, että hän oli lukenut pätkiä vain sieltä täältä! Huh huh.” Ikäneito uudelleen

Numero 10: Itserakas haukkuja

”Tyyppi puhui koko treffien ajan itsestään. Ei kysynyt mitään minusta, ja kun kerroin jotain itsestäni, hän ohitti sen kokonaan. Päätin lopulta, etten sano itsestäni mitään, vaan utelin hänestä lisää. Hän vain innostui. Haukkui myös pomonsa ja työpaikkansa ja valitti, ettei tiedä mitä elämässään tekisi. Lapsellista käytöstä, vaikka mies oli yli 30-vuotias.” Treffeillä87

Hän oli todella humalassa ja pilvessä ja vakuutti rakastavansa minua.”

Numero 9: Tunnekylmä keskeyttäjä

”Mies sanoi minulle kesken lauseeni, ettei hän tunne mitään, ja eikö olekin hyvä, että hän sanoi sen suoraan.” Nimetön

Numero 8: Rakastunut pilviveikko

”Hän oli todella humalassa ja pilvessä ja vakuutti rakastavansa minua. Ne olivat toiset (ja vikat) treffit kyseisen henkilön kanssa.” Nimetön

Numero 7: Krapulainen arvostelija

”Mies tuli paikalle krapulassa ja hikoilevana. Hän arvosteli avoimesti ulkonäköäni ja olemustani. En lähtenyt aiemmin, koska tilanne oli paikoin niin huvittava, että nauroin ääneen. Puolen tunnin kuluttua sain tarpeekseni ja lähdin.” Hattis

Numero 6: Ruinaaja

”Mies vain katseli vierestä kun join oluen. Sen jälkeen hän ehdotti seksiä, mihin en suostunut. Tämän jälkeen hän pyysi 'edes suihinottoa'.” Greta

Numero 5: Kännikähmijä

”Mies pyysi minut baariin, oli aivan kännissä paikalla ja alkoi suoraan kähmiä. Läksin pois noin kolmen minuutin jälkeen.” Missä on herrasmiehet?

”Mies toi pussikaljaa ja pornofilmejä katseltavaksi. Tsiisus!”

Numero 4: Ansaitsi ghostauksen

”Mies kutsui minut kahville luokseen ensitreffeille. En saanut kahvia vaan tyyppi alkoi heti käpälöidä eikä uskonut kieltoa. Piti valehdella, että minulla on poikaystävä, että pääsin pois. Ainoa kerta, kun olen ghostannut.” RKW

Numero 3: Kaljoitteleva pornonkatsoja

”Mies toi pussikaljaa ja pornofilmejä katseltavaksi. Tsiisus! Heitin pihalle ja sanoin, että katsele kuule keskenäsi!” Niki

Numero 2: Viinaanmenevä moottoripyöräilijä

”Treffikumppani tuli hakemaan moottoripyöräajelulle. Minulta kysymättä ajoi omalle mökilleen monen kymmenen kilometrin päähän. Siellä otti viinapullon esille ja aikoi alkaa ottamaan. Pyysin, että veisitkö minut takaisin heti, kun ei tälläisesta ollut puhetta. Hän suuttui ja ajoi älyttömän lujaa paluumatkan. Minua pelotti tosissaan.

Kotipihassani hän pudotti minut kyydistä, tarttui puhelimeen, soitti jollekin muulle naiselle ja lähti hiekka pöllyten minulle sanaakaan sanomatta menemään.” Mummukka -55

Numero 1: Itkuinen yöpyjä

”Mies tuli toisesta kaupungista kylään ja oli varautunut jäämään yöksi, jos juttu luistaisi. Kävimme yhdessä kaupassa ja hän koko ajan hipelöi minua. Myöhemmin lähdimme elokuviin. Siellä mies tunki väkisin karkkeja suuhuni ja yritti tehdä kaulaani fritsua, vaikka työnsin häntä kauemmas.

Elokuvan jälkeen sanoin hänelle, että juttu ei nyt toimi, ja haluan hänen lähtevän. Mies alkoi itkeä ja väittää vastaan, ja tämän pienen kohtauksen takia ei sitten ehtinyt viimeiseen bussiin. Minun oli vähän pakko majoittaa hänet.

Aamulla mies käyttäytyi kuin olisimme seurustelleet ja hidasteli mahdollisimman pitkään. Tunnin päästä lähdöstään laittoi viestin, jossa kysyi, löysinkö hänen yllätyksensä... Hän oli piilottanut haisevan t-paidan sohvatyynyjeni väliin.” Missä mun prinssi piileskelee?

Onko kohdallesi osunut yhtä kamalia tai vielä pahempia deittejä? Kerro kokemuksesi kommenteissa.

Parisuhdekouluttaja Sari Liljeström liputtaa riitelemättömyyden puolesta.

”Riitely ei kuulu parisuhteeseen”, sanoo parisuhdekouluttaja Sari Liljeström Parisuhdekeskus Katajasta. Kuulostaa vallankumoukselliselta. Miten niin ei kuulu? Monen pariskunnan ainoa yhteinen harrastus?

–  Riitely on yliarvostettua. Olen kyllästynyt lukemaan siitä, miten riita muka puhdistaa eikä haittaa ketään. Haittaapas,  Liljeström sanoo.

– Kun antaa itselleen luvan riidellä, antaa luvan huutaa, haukkua ja lyödä sanoilla. Jos loukkaa toista pahasti, sanottua ei saa takaisin. Minä tiedän, olen loukannut ja nähnyt, miten toinen pienenee. Entä jos päättäisi, ettei ala riidellä?

Miten sitten ollaan riitelemättä? Ristiriitojen selvittely on Liljeströmin mukaan eri asia kuin riitely. Ideana olisi koettaa selvitellä ongelmia astumatta toisen tontille.

– Ristiriitoja ei saa lakaista maton alle. On erittäin tärkeää selvitellä niitä, vaikka olisi taitamaton ja ajautuisi riitelemäänkin. Parempi sekin kuin hoitaa parisuhdettaan puhumattomuudella: siitä seuraa vain se, että kohta ei ole mitään yhteistä, Liljeström sanoo. 

Nyt ärsyttää

Entäs sitten, kun riitelyttää? Liljeström neuvoo hillitsemään ärtymystään mieluummin kuin ruokkimaan. Siihen saattaa tarvita hiukan pään sisäistä työtä, ehkä jopa pienen tauon tilanteesta. Tunteilleen ei voi mitään, mutta reaktioille voi.

Toki! Pystyyhän siinä olemaan hiljaa, mutta jos hillitsee puolison urpoudesta johtuvan ärtymyksen, kiukku tihkuu läpi ja näkyy naamasta. Lisäksi katkeroittaa. Se ei vissiin ole tarkoitus?

– Pakkohan sitä on vähän päästää ulos: sanoa että nyt ärsyttää ja kovasti. Sanon joskus itse, että ’en oikein tiedä, mihin kiukkuni laittaisin’. Toinen tietysti puolustautuu, jos ei tunne tehneensä mitään, mutta sitten voi vain todeta, että ärsyttää silti. Se pitää saada sanoa.

Entä jos päättäisi, ettei ala riidellä?

Liljeströmin mielestä pitää tiedostaa, että ärtymys kertoo itsestä eikä toisesta. Koska jos miettii rehellisesti, toisena päivänä sellainen käytös ärsyttää, mitä toisena päivänä ei edes huomaa. Iso osa riitelyn estämistyöstä tehdäänkin oman pään sisällä.

Lisäksi olisi Liljeströmin mukaan fiksua puhua läpi se, missä kohdassa selvittely muuttuu riidaksi. Toiset loukkaantuvat jo vääränsävyisestä huokauksesta, toiset kestävät pahempaakin. Liljeströmin omat lapset ovat sitä mieltä, että vanhemmat ovat olleet kovia riitelemään – mutta se, mikä kuulosti riidalta, olikin oikeasti selvittelyä.

– Riitelyn raja menee siinä, astuuko toisen tontille. Saa sanoa, että 'v***u mua hermostuttaa' mutta ei että 'v***n ääliö'.

Saa olla ristiriitoja

Onko parisuhteella toivoa, jos siinä kuitenkin riidellään kauheasti? On! Liljeströmin mukaan ristiriidat eivät tarkoita, että suhde olisi huono. Voisiko jopa olla, että ihminen tiedostamattaan valitsee sellaisen kumppanin, jonka kanssa taistelee eniten?

–  Sitä ei tiedetä, mikä saa ihmisen rakastumaan. Minua kiinnostaa se teoria parinvalinnasta, että kun traumakellot soivat, ne kuullaankin rakkauskelloina. Tiedostamattamme valitsemme kumppanin, joka tarjoaa mahdollisuuden selvittää elämämme peruskysymyksiä. Elämä sellaisen kumppanin kanssa tarjoaa sitten paljon hetkiä, jolloin joutuu kohtaamaan omia pimeitä puoliaan.

Jos hermostuu puolisolle joka kerta samasta aiheesta, kannattaisi taas tehdä vähän töitä itsensä kanssa. Vuorovaikutustaitojen ytimessä on itsetuntemus. Mitä minä oikeasti tarvitsen, mitä vaille tunnun jäävän? Mikä minua niin kovasti tässä loukkaa?

Kaksi kolmasosaa ristiriidoista on sellaisia, joihin ei ole ratkaisua.

–  Jos jumittaa samassa riidassa, on pakko kokeilla uutta lähestymistapaa. Lähtisikö ratkominen vaikka siitä, että ’nyt en syytä sinua vaan haluan ymmärtää, mikä tässä on taustalla. Tiedätkö, että tämä on minulle iso juttu?’ Voipi olla, että puolisossa herää puolustusreaktio silti, mutta fiksu tulee vastaan.

Ajan kanssa helpottaa...?

John Gottmanin mukaan pariskuntien ongelmista kaksi kolmasosaa on sellaisia, ettei niihin löydy ratkaisua.  Niiden kanssa on koetettava elää ja keskittää huomio siihen, mikä tyypissä on viehättävää. Mutta huomio! Yksi kolmasosa on ratkaistavissa – niitä kannattaa ehdottomasti koettaa ratkaista. Riidanaiheet myös vähän muuttuvat eri parisuhteen vaiheissa.

– Itsetuntemusta tulee lisää iän myötä. Sehän ei kyllä ole mikään kaunis kuva, mitä sieltä paljastuu. Mutta kun tajuaa, että on itsekin raivostuttava, kestää puolisoa paremmin.

Eli jos jaksaa käyttää vaikka parikymmentä vuotta ristiriitojen selvittelyyn, saa palkinnoksi mukavan seesteisen parisuhteen?

– No ei. Olen itse ollut kohta neljäkymmentä vuotta naimisissa. Luulin nuorena, että kehitymme jatkuvasti molemmat ja jossain vaiheessa suhteemme on kuin taivas maan päällä. Ei käynyt niin! Iloitsen silti siitä kasvusta, jota näen. Olemme oppineet paljon, ja on jotenkin armollista, kun saa harjoitella saman ihmisen kanssa.

Juttua muokattu 21.8. klo 10.23: Pariskuntien ongelmista onkin kaksi kolmasosaa sellaisia, ettei niihin löydy ratkaisua eikä yksi! Teoria on John Gottmanin, ei Sari Liljeströmin.

Yorkie

Parisuhdekouluttajalta yllättävä neuvo erimielisyyksiin: Puolison kanssa ei pitäisi riidellä

Sari Liljeström, olen ihan samaa mieltä, riita ei ole koskaan hyvä juttu, asiat täytyy yrittää ratkaista keskustelemalla. Joskus toisella on paha olo jostakin, se vain pitää antaa purkautua ja keneen toinen osapuoli sen purkaa, usein juurikin siihen rakkaaseen ja partneriin, se vain pitää ottaa vastaan ja kuunnella. Meillä ei ole riidelty koskaan, mutta annetaan myötätuntoa ja kuunnellaan toisen osapuolen ongelmia, joskus pahan tuulisuutta ja purkautumista. Mutta ne ovat olleet enemmänkin...
Lue kommentti
Vierailija

Parisuhdekouluttajalta yllättävä neuvo erimielisyyksiin: Puolison kanssa ei pitäisi riidellä

Kiitos! Vihdoinkin joku sanoo riitelyn olevan yliarvostettua ja tarpeetonta. En ole koskaan ymmärtänyt miksi toisille on tärkeätä loukata sanoilla rakastamaansa ihmistä. Se, että korottaa äänensä ei tee sanoja tärkeämmiksi tai paremmin kuulluiksi ja ymmärrettäviksi, se tekee ne paremmin jälkeenpäin muistetuksi. Kun on erimielisyyksiä on rauhoituttava, ei hermostuttava - otetaan aikaa, hengitetään syvään ja ennenkaikkea, yritetään nähdä asiat myös toisen näkökulmasta.
Lue kommentti