Uuden tutkimuksen mukaan ”yksinäisyysgeenin” saaminen vanhemmilta ei kuitenkaan ole niin yleistä kuin on uskottu.

Yksinäisyys on merkittävä ongelma niin mielen kuin kehonkin terveydelle – ja se saattaa myös periytyä. Viime viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan geneettinen periytyvyys ei kuitenkaan ole niin yleistä kuin on uskottu.

Nature-sivuston Neuropsychopharmacology-julkaisussa yksinäisyyttä kuvataan vain jossakin määrin periytyväksi. Tutkimuksesta kirjoittaa myös Science of Us.

Tutkijat analysoivat yli 10 000 amerikkalaisen geenejä, ja kävi ilmi, että taipumus yksinäisyyteen on 14–27-prosenttisesti geneettinen. Aiemmissa tutkimuksissa tulokset ovat olleet 37–55 prosentin luokkaa.

Tulokseen päädyttiin, kun tutkittavilta kysyttiin kysymyksiä, jotka paljastivat, johtuiko yksinäisyys sittenkin elämäntilanteesta. Vain osa tunsi yksinäisyyttä riippumatta siitä, mitä heidän elämässään oli meneillään.

Kysymykset paljastivat, johtuiko yksinäisyys sittenkin elämäntilanteesta.

Yksinäisyyden tunteesta on voi olla myös hyötyä. Tutkijat vertaavat tunnetta kipuun, joka toimii varoitusmerkkinä keholle. Samalla tavalla yksinäisyyden kipeä tunne kertoo meille, että sosiaalisuutemme on uhattuna. Se saattaa motivoida vaikkapa soittamaan kaverille ja ehdottamaan näkemistä, ettei tunne pahene.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että yksinäisyydestä on vaikeaa päästä eroon – kenties lisätutkimuksista löytyy uusia ratkaisuja ongelmaan.

Yskittää. Paleltaa. Aivastuttaa. Kuulostaa siltä, että nyt tarvitaan tehokkaita keinoja flunssan nitistämiseen.

Joka syksy se alkaa piinata: flunssakausi! Mutta ennen kuin sisukas suomalainen kaatuu sängynpohjalle, kokeilee hän useampia keinoja taudin häätämiseen.

Me Naiset kysyi lukijoiltaan sekä verkkosivuilla että Facebookissa, että miten he taltuttavat tavallisen flunssansa. Osa pystyi kertomaan täydelliset vinkkinsä jo siihen, miten tauti pysyy kokonaan poissa. Toiset taas tietävät, miten ensimmäiset oireet taltutetaan ja flunssan kestoa lyhennetään.

Seksi, sauna ja inkivääri. Siinä on tehokolmikko, johon lukijamme luottavat, mutta vastauksissa ilmenee paljon muitakin kikkoja.

Seuraavan kerran, kun räkä alkaa vuotaa tai kurkku karhentua, kokeile näitä testattuja, lääkkeettömiä kotikonsteja:

Sinkkiä kehiin

1. ”Käytän sinkkikapseleita ympäri vuoden, eikä flunssa tule.” Punkero, 62

2. ”Otan heti imeskeltäviä sinkkitabletteja, kun flunssa tekee tuloaan. Ne lyhentävät flunssan kestoa.” Sirkku, 23

Lue myös! Porkkana-inkiväärikeitto ja muut ihanat inkiväärireseptit

Inkivääri taipuu moneksi

3. ”Lepo ja kuuma inkivääri-hunaja-sitruunajuoma. Inkiväärijuoman teon opin isältäni, ja se auttaa kipeään kurkkuun ja tukkoiseen oloon.” Pauliina, 34

4. ”Inkivääri-sitruunajuoma – kylmänä snapsina tai kuumana teenä – parantaa vastustuskykyä ja avaa nopeasti hengitystiet.” Ammu, 50

5. ”Juon päivittäin vihreätä teetä, johon laitan sitruunamehua, hunajaa ja inkiväärinpalasen. Vastustuskyky parantunut niin paljon, etten ole koskaan kipeä.” Annuli, 38

6. ”Juon paljon vettä, kylmänä ja kuumana. Välillä lisään hunajaa ja inkivääriä maun antajiksi.” Mervi, 32

7. ”Illalla toimii parhaiten inkivääri-hunaja-rommitee.” Janne, 25

8. ”Tuore inkivääri on paras. Raasteena ja survoksena sekä juomiin että ruokiin. Se poistaa myös tulehduksia ja kipuja.” Ginger, 44

Inkivääriä ja hunajaa teehen sekä vanttuut käteen. Jospa se tauti pian lähtisi. Kuva: Colourbox
Inkivääriä ja hunajaa teehen sekä vanttuut käteen. Jospa se tauti pian lähtisi. Kuva: Colourbox

Mummon mehu lievittää kipua

9. ”Nautin hunajalla ja sitruunalla maustettua mustaherukkamehua runsain määrin. Se auttaa tukkoisuuteen.” Maalainen, 62

10. ”Lämmitän mummon mustaherukkamehua ja nautin sitä lempikupistani. Saan samalla paljon C-vitamiinia ja kurkkukipu häipyy.” Marianne, 31

Suolavesi irrottaa limaa

11. ”Kurlaan kurkkuni suolavedellä useita kertoja päivässä. Laitan lasilliseen vettä noin ½ ruokalusikallista hienoa merisuolaan ja kurlaan. Tämä auttaa, eikä flunssa iske isommin päälle. Lisäksi se vähentää kurkun turvotusta, irrottaa limaa ja auttaa näin bakteereja poistumaan kurkusta.” Suolakeksi, 18

Hygienia haltuun

12. ”En koske mihinkään yleisten tilojen kahvoihin ja pintoihin. Oven avaan hanskalla, joskus jopa pipolla, ja vältän koskettamasta esimerkiksi kaupassa turhia tuotteita. Käsidesiä käytän ahkerasti aina, kun tulen kotiin.” Ninna, 30

13. ”En koske omaan nenään suuhun tai silmiin julkisilla paikoilla, jos en ole pessyt käsiäni.” Maija, 28

14. ”En käy apteekeissa, sillä siellä ovat kaikki sairastavat ja heidän pöpönsä.” Teemu, 32

15. ”Vaihdan hammasharjan ja kylpysienen sopivin väliajoin. Heti kun flunssa uhkaa tulla, vaihdan ne myös uusiin.” Milo, 29

16. ”Vältän paikkoja, joissa on paljon ihmisiä tungoksessa, kuten julkisia liikennevälineitä ja tapahtumia.” Terttu, 63

Tiesitkö? Tämän takia miesflunssa leviää niin helposti

Ai jai, nyt sattuu! Kuva: Colourbox
Ai jai, nyt sattuu! Kuva: Colourbox

Sipulia eri tavoin

17. ”Silppuan raakaa sipulia kuumaan maitoon ja juon sen.” Airi, 50

18. ”Laitan pään viereen yöksi halkaistut sipulit kuivattaman juoksevia flunssaeritteitä.” Ninoska, 33

19. ”Laitan yöksi sipulia sukkiin ja kuumavesipullon rintakehälle.” Anastasi, 38

20. ”Kun tunnen, että flunssa on tulossa, niin syön ensimmäiseksi raakoja valkosipulinkynsiä. Mitä nopeammin toimin, niin sitä pienempi on flunssan todennäköisyys. Valkosipulin kynnet ovat todella tehokkaita, ja olen estänyt niillä monet flunssat.” Heli, 27

”Laitan yöksi sipulia sukkiin ja kuumavesipullon rintakehälle.”

Apua saunasta

21. ”Kuuma suihku taikka sauna auttaa päästämään liman liikkeelle helpommin. Hengittäminenkin helpottuu sekä tukkoisuus häviää.” Sulo, 23

22. ”Käyn saunassa kaksi kertaa päivässä ja otan kunnon löylyt. Ne poistavat flunssani.” Pekka, 32

Runsaasti vitamiineja

23. ”Otan tuplat C-vitamiinia. Se ei varastoidu elimistöön, koska on vesiliukoinen.” Katjuska, 23

24. ”Käytän paljon paprikaa. Etenkin makeita suippopaprikoita. En ole sairastanut flunssia lainkaan. Paprika sisältää paljon C-vitamiinia.” Aija

25. ”Kotoa peritty flunssantainnuttaja on perinteinen auringonhattu-uute. Yleensä otan runsaasti myös sinkkiä ja C-vitamiinia.” Hellu, 32

26. ”Kaikki hehkuttavat aina C- ja D-vitamiinia. Minä otan flunssan alkaessa paljon B-vitamiinia, ja päivässä olo paranee.” Eija, 26

27. ”Suomalaisille neuvotaan aivan liian pieniä D-vitamiinimääriä. Otan flunssakautena D:tä purkista reilulla kädellä. Eipähän ole tullut viiteen vuoteen lenssua.” Heli, 32

Lue myös! Lääkäri: Sinkki auttaa flunssaan vain, jos imeskelee kymmeniä tabletteja päivässä

Lämmintä päälle

28. ”Kietoudun lämpimän viltin sisään toipumaan ja keräämään voimia.” Matleena, 46

29. ”Jalat eivät saa kylmettyä.  Villasukat ovatkin jalassa päivittäin syyskuusta lähtien.” Sanski, 34

30. ”Kaikkein paras olisi, jos laittaisi heti syksyllä pipon päähän ja pitäisi sitä aina ulkona. Jos kuitenkin flunssa tulee, käytän tiikeribalsamia ja juon lämmintä viinimarjamehua.” Pipokas, 48

Lähteekö nuha niistämällä? Kuva: Colourbox
Lähteekö nuha niistämällä? Kuva: Colourbox

Viileitä keinoja

31. ”Kun nukkuu ikkuna auki, tulee raikas olo ja on parempi hengittää.” Jussi, 36

32. ”Käyn marraskuusta huhtikuulle avannossa.” Anna, 26

Helliviä höyrykylpyjä

33. ”Höyryn hengittäminen auttaa tukkoisuuteen ja avaa taatusti kaikki röörit. Sekoitan kiehuvaan veteen Vicks-voidetta tai kurkkupastilleja. Pyyhkeen avulla saan höyryn pysymään aisoissa.” Niini, 25

34. ”Kiehautan vettä isoon astiaan ja otan höyrykylpyjä laittamalla pään sen ylle.” Raija, 53

”Kiehautan vettä isoon astiaan ja otan höyrykylpyjä laittamalla pään sen ylle.”

Sarvikuono kaveriksi

35. ”Sarvikuono on ehdoton. Eli huuhtelen poskiontelot nenäkannulla, yleensä jo paljon ennen flunssan tuloa ja flunssassa joka päivä.” Tiiu, 28

Hyvää ruokaa ja juomaa

36. ”Jos minulla tai avopuolisolla on flunssa, kokkaan normaalia tulisempaa, usein meksikolaistyyppistä ruokaa. Kun nenä on tukossa, niin ei maista juuri mitään, jolloin tulisempi ruoka maistuu edes joltain. Tulinen ruoka laittaa myös veren kiertämään ja saattaa jopa kuumottaa, eli sitten sitä hikoilee taudin pois.” Sontsa, 26

37. ”Kun havaitsen ensimmäiset flunssan oireet, keitän kattilallisen pakuriteetä ja juon sitä pitkin päivää.” Tuuli, 48

38. ”Tumma suklaa, mielellään raakasuklaa, rentouttaa ja samaan aikaan piristää. Siinä on hyvää tekeviä antioksidantteja, ja kenellepä pari palaa laatusuklaata ei maistuisi. Sitten täytyy olla todella kipeä, jos ei maistu.” Kata, 33

39. ”Yskään auttaa lusikallinen hunajaa nautittuna aamuin illoin.” Mimmi, 33

40. ”Syön runsaasti hedelmiä ja vihanneksia muutenkin, mutta lisään niiden käyttöä oireiden alkaessa. Eipähän tarvitse syödä vitamiineja purkista.” Kirsi, 39

Suosittelemme! Tämä yksinkertainen kikka toimii: ei flunssaa yli kymmeneen vuoteen

41. ”Käytän ruuassa paljon yrttejä, kuten salviaa ja rosmariinia. Ne tappavat bakteereja.” Senna, 45

42. ”Kurlaan kurkkuni vodkalla tai rommilla. Joskus saatan nielaista vähän sitä. Puhdas alkoholi tappaa bakteereja. Nautinnon kautta otan rommitotin, joka toimii flunssan alkuvaiheessa.” Mikko, 39

43. ”Syön joka päivä marjoja vähintään 200 grammaa. Kun olo tulee tukkoiseksi ja nuha yrittää iskeä, lisään marjojen syöntiä yhteensä 500 gramman päiväannokseen. Enpä ole kymmeniin vuosiin sairastanut.” Anneli, 54

Ulkoilua lasten tapaan

44. ”Flunssa säikytetään pois liikkumalla syksyllä paljon ulkona, mieluiten avokengissä niin kauan kuin tarkenee.” Tulppaani, 32

45. ”Lapset ovat opettaneet, että pieni flunssa ei haittaa menoa. Vasta kuume on syy jäädä huilaamaan. Ottakaamme oppia lapsilta; nenäliina taskuun ja ulos raittiiseen ilmaan ihmettelemään maailmaa. Ulkoilu parantaa oloa paremmin kuin mikään muu.” Äiree, 24

Kivoja asioita ympärille ja flunssa häipyy, eikö? Kuva: Shutterbox
Kivoja asioita ympärille ja flunssa häipyy, eikö? Kuva: Shutterbox

Lepoa ja seksiä

46. ”Ulkoilen ja nukun riittävästi, eli en väsytä itseäni enkä päästä kehoani stressitilaan.” Minttu, 23

47. ”Teen mukavaksi oloni pehmein vaattein ja lepään niin paljon kuin mahdollista, hyvin tuuletetussa huoneessa.” Ruusunen, 51

48. ”Stressin välttäminen on paras terveen olon varmistaja.” Sanna, 28

49. ”Suosikkikirjat ja -leffat antavat muuta ajateltavaa sairauden keskelle. Toisaalta, sairaana ei tarvitsekaan ajatella mitään, joten leffat tyhjentävät pään kivasti ja voi vain lojua sohvalla katsellen hömppää. Sairaus paranee siinä ohessa.” Sady, 38

50. ”Harrastan seksiä riittävän usein ja huolehdin muutenkin ihmissuhteistani. Ne pitävät mielen virkeänä, erittävät hyviä hormoneja ja pysyn kunnossa. Uskon, että siinä on riittävästi syitä, että en ole sairastanut räkätautia yli kymmeneen vuoteen.” Antsa, 35

Ilmianna omasi!

Puuttuuko listasta joku keino, jota sinä käytät flunssan häätämiseen?
Kirjoita oma tehovinkkisi alla olevassa kommentointikentässä.

Jokasyksyinen flunssakausi on alkanut. Siksi haluamme tietää, miten sinä taltutat flunssan parhaiten.

Teetä ja inkivääriä? D-vitamiinia sekä sinkkiä? Mitä keinoja sinä käytät flunssan häätöön?

Osallistu jutuntekoon ja jaa parhaat vinkkisi flunssan hoitoon.

Kerro niksisi alla olevalla lomakkeella.

Jätä myös nimimerkkisi, jota voimme käyttää vinkkisi yhteydessä.

Artikkeliin liittynyt kilpailu on loppunut ja voittajat on arvottu. Paljon onnea Anu Salmén ja Camilla Aurinko.

Yhteystiedot
Olen täysi-ikäinen ja haluan saada ensimmäisten joukossa kilpailukutsuja, ainutlaatuisia etuja ja edullisia tarjouksia Sanoma Media Finland Oy:ltä ja sen kanssa kulloinkin samaan Sanoma-konserniin kuuluvilta yhtiöiltä.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Painonpudotus saattaakin sujua paremmin ilman liikuntasuorituksia ja kalorien kulutusta mittaavaa ranneketta.

Aktiivisuusrannekkeet sekä muut liikkumista ja energiankulutusta mittaavat laitteet yleistyvät koko ajan. Tieteen näkökulmasta kapineista voi kuitenkin olla enemmän hyötyä kuin haittaa – ainakin jos tavoitteena on pudottaa painoa.

New York Times uutisoi tuoreesta yhdysvaltalaistutkimuksesta, jonka mukaan ihminen laihtuu tehokkaammin ilman aktiivisuusmittaria. Pittsburghin yliopiston tutkimuksen tulokset julkaistiin yhdysvaltalaisten lääkärien ammattijärjestön Journal of the American Medical Association (JAMA) -tiedelehdessä.

Tutkittavina oli lähes 500 vapaaehtoista ylipainoista miestä ja naista, jotka halusivat laihduttaa. He olivat iältään 18–35-vuotiaita. Tutkittavat, jotka käyttivät aktiivisuusranneketta 18 kuukauden ajan, laihtuivat selvästi vähemmän kuin he, jotka eivät käyttäneet ranneketta.

Ensimmäisen kuuden kuukauden ajan tutkittavat noudattivat laihdutusruokavaliota, ja heitä kannustettiin liikkumaan aiempaa enemmän. He pitivät päiväkirjaa syömisistä ja liikunnasta sekä saivat viikottaista ohjausta.

Kuuden kuukauden kuluttua kaikki tutkittavat olivat laihtuneet. Tässä vaiheessa tutkittavat jaettiin kahtia: Yksi ryhmä sai rannekkeet, jotka mittasivat heidän fyysistä aktiivisuuttaan ja viestivät, olivatko he saavuttaneet tavoitteensa. Tutkijat kannustivat toista ryhmää merkkaamaan liikuntasuorituksensa nettisivulle.

Ilman ranneketta olleet painoivat 5,9 kiloa vähemmän kuin ranneketta käyttäneet.

Kun tutkimuksen alkamisesta oli kulunut kaksi vuotta, useimmat tutkittavista painoivat vähemmän kuin aluksi, vaikka jotkut olivatkin saaneet takaisin ensimmäisen kuuden kuukauden aikana karistamiaan kiloja. Ilman ranneketta olleet tutkittavat painoivat kuitenkin keskimäärin 5,9 kiloa vähemmän kuin ranneketta käyttäneet. Aktiivisuusranneketta käyttäneet painoivat keskimäärin 3,6 kiloa vähemmän kuin tutkimuksen alussa.

Tulos yllätti tutkijat

Tutkijat olettivat, että aktiivisuusranneketta käyttäneet laihtuisivat muita tehokkaammin, joten he olivat yllättyneitä tuloksista.

Mistä ero johtui? Joku saattaisi veikata, että aktiivisuusranneke sai liikkumaan ja siksi myös syömään enemmän. Tutkijoiden mukaan ranneketta käyttäneet kuitenkin myös liikkuivat vähemmän kuin muut.

Mittari saattoi heikentää motivaatiota.

Tutkimuksen vetäjä, Pittsburghin yliopiston professori John Jakicic arvelee New York Timesille, että mittari saattoi heikentää motivaatiota liikkua. Jakicicin mukaan on mahdollista, että tutkittavat luovuttivat, kun he huomasivat, etteivät saavuta päivän liikuntatavoitetta. Voi myös olla, että tutkittavat söivät liikaa, kun he keskittyivät käytöksensä sijaan rannekkeen lukemiin.

Tutkimus todistaa, ettei ihminen välttämättä reagoi mukana kulkevaan mittariin toivotulla tavalla. Tutkijat toivovat aiheesta lisää tutkimusta.

Soraääniä on kuultu aiemminkin

Rannekkeista on kuulunut huonoja uutisia ennenkin. Tänä vuonna julkaistun selvityksen mukaan aktiivuusranneke voi saada potemaan syyllisyyttä ja tuntemaan, että on jatkuvasti kontrollin alla. Lisäksi se saattaa tehdä liikunnasta ikävää suorittamista. Muu elämäkin voi jäädä treenitavoitteiden takia paitsioon. 43 prosenttia tutkittavista myös ajatteli, että liikuntasuoritus oli mennyt hukkaan, jos se ei tallentunut laitteeseen.

Viime vuonna ilmestyneen tutkimuksen mukaan 42 prosenttia ihmisistä menettää kiinnostuksensa aktiivisuusrannekkeen käyttöön puolen vuoden jälkeen. Ranneke jää lojumaan kaapin pohjalle varsinkin siksi, että sitä tarvitsee ladata säännöllisin väliajoin ja koska se ei palkitse käyttäjäänsä tarpeeksi alkuhuuman haihtumisen jälkeen.

Pari vuotta sitten asiantuntijat varoittelivat, että rannekkeet voivat jopa lihottaa, koska ne eivät ota huomioon ihmisten erilaisia ruokatapoja ja aineenvaihduntaa. Kaloreita mittaavat rannekkeet eivät myöskään ota huomioon, että painonhallintaan vaikuttavat paitsi syöminen ja liikunta myös esimerkiksi hormonitoiminta ja uni.

Liikutko sinä laitteen kanssa vai ilman? Kerro kokemuksistasi aktiivisuusrannekkeen käytöstä kommenttikentässä!

Oletko käyttänyt aktiivisuusmittaria?