Sport
Paola käy edelleen lumilautailemassa joka talvi. Kuva: Mikko Hannula
Paola käy edelleen lumilautailemassa joka talvi. Kuva: Mikko Hannula

Harva tietää, että tuottelias suunnittelija oli intohimoinen lumilautailija parikymppisenä ja voitti lajissa myös Suomen mestaruuden.

Ivana Helsingin perustaja Paola Suhonen rakastui lautailuun 80-luvun lopulla. Tutuksi tuli etenkin Norjan Strynin jäätikkö, jossa voi laskea ympäri vuoden. Paola kertoo, mitä lautailu on antanut hänen uralleen.

Uskalla hippeillä

”Kymmenen vuoden ajan telttailimme kavereiden kanssa keväisin reilut pari kuukautta Norjassa, Strynin jäätiköllä, jossa oli maailman parhaimpiin lukeutuva paippi. Vaikka pussikeitot tökkivät ja makuupussissa oli yöllä kylmä, laskeminen oli ihanaa.

Samaa seikkailumieltä ruokin duuneissa. En mieti tekemisen vaivaa tai mitä muut ajattelevat, vaan seuraan omia fiiliksiäni. Vihaan haihattelua ja sitkuttelua, jokainen on vastuussa omannäköisensä työuran ja elämän rakentamisesta.

Duunissa hippimäinen rytinä on oikea asenne. Teen parhaillaan filmiä, joka kertoo huikeasta 92-vuotiaasta yhdeksänkertaisesta avantouinnin maailmanmestarista Erkki Makkosesta. Hän hyppäsi benjihypyn 85-vuotiaana.”

Hyödynnä listoja

”Jos innostun jostain, ryhdyn tekemään sitä täysillä. Laskuaikoina reissasin monta vuotta maailmalla rinteiden ja kisojen perässä. Rakastin lajia, ja taidot kehittyivät laskemalla. Voitin 19-vuotiaana half-pipen Suomen mestaruuden, mutta kisat olivat silti aina sivuosassa. Laskumatkoja piisasi. Minulla oli jääkaapin ovessa listoja, joista löytyivät tavarat seuraavalle laskumatkalle. Pakkaus sujui listojen avulla vartissa.

"Överijyrkkään mäkeen ei ollut asiaa."

Sama järjestelmällisyys näkyy yritykseni Ivana Helsingin toimistolla. Päivitän jatkuvasti paperille seuraavan päivän tehtävälistaa ja teen myös pidempiä to-do-listoja. Jokaiselle tavaralle on töissä paikkansa, sillä teroittimen haeskeluun kuluisi turhaan aikaa ja hermoja.”

Luota intuitioon

”Laskiessa suunta valittiin tunteella. Överijyrkkään mäkeen ei ollut asiaa, mutta muuten rinteet tultiin alas spontaanisti kikkaillen.

Meillä on yrityksessäni sääntö: jos idea ei ota tulta alleen seitsemässä päivässä, se sysätään kenkälaatikkoon.

En kestä asioiden turhaa pyörittelyä, se on energian hukkaamista ja itsepetosta. Haluan tehdä isotkin ratkaisut halki, poikki ja pinoon -mentaliteetilla. Hautasimme juuri haaveen avata ulkomailla Ivana Helsingin liike. Se ei jalostunut viikossa toiminnaksi, ja tahdon pysyä nyt muutenkin enemmän Suomessa.”

Älä lokeroidu liikaa

”Lumilautailu-urani vedenjakaja oli Naganon olympialaiset 1998. Kun laskufrendit ryhtyivät valmistautumaan niihin, minä päätin kokeilla siipiäni muualla. Olin valmistunut Helsingin taideteollisesta korkeakoulusta ja perustin siskoni Pirjon kanssa Ivana Helsingin. Pirjo johtaa, minä luon. Yritys on minulle tuotantoyhtiö, jonka turvin voin rahoittaa muita duunejani, kuten taidetta, lastenkirjoja, elokuvia ja musisointia.

Jörn Donner on esikuvani ja innoittajani työrintamalla. Hän on sivistynyt kirjailija ja kansanedustaja, mutta sopivan anarkisti kohauttaen rohkeilla elokuvillaan ja suorilla mielipiteillään.”

Tee itse

”80-luvun lopulla rakentelimme vanerista lautoja ja kiertelimme tuntureita Keminmaalla vanhalla Volkswagenin pakettiautollani, jota hitsasin ja korjasin. Moniin hisseihin pääsi vain suksilla, joten kiipesimme ylös.

"Lautailijoiden elämäntyyliä on aina arvosteltu."

Vaikka Ivana Helsinki on ollut mukana muotiviikoilla New Yorkissa ja Pariisissa, yrittäjänä korjaan kopiokonetta ja siivoilen nuppineuloja lattialta. Tykkään käsillä tekemisestä ja jokapaikanhöylänä näen koko duunin kaaren.”

Haistata nais-etuliitteille

”Lautailijoiden elämäntyyliä on aina arvosteltu. Vuorilla kiitämiseen vaaditaan kuitenkin tiettyä rämäpäisyyttä.

Taito on auttanut minua sietämään kritiikkiä. Eräskin kriitikko mollasi pornotähti Nina Hartleystä kertovaa dokumenttiani näkemättä sitä, koska olen hänen mielestään suunnittelija enkä taiteilija.

Sapettaa myös nais-etuliite, joka usein liimataan tekemisiini, mutta vielä enemmän ärsyttää puolustusasemissa olevat marttyyrinaiset. Ainoa keino välttyä tytöttelyltä on tehdä duuninsa miehiä paremmin.”

Ole tonttisi diktaattori

”Vaikka lumilautailu oli sen hetkinen elämäntapani, kilpailuhenkisyyteni tuli esiin vaikeampien rinteiden metsästämisenä.

Elokuvakouluni opettaja New Yorkissa totesi minulle pari vuotta sitten, että ohjaajan pitää olla diktaattori. Kameran takana voi olla satakin tyyppiä säätämässä, joten yhdellä täytyy olla selkeä visio ja taito pitää homma kasassa.

"Johtajan asia on saada jokainen hoitamaan oman tonttinsa hyvin."

On pelkkää hymistelyä, että kokouksissa pitäisi pyrkiä konsensukseen. Johtajan asia on saada jokainen hoitamaan oman tonttinsa hyvin, oli se sitten hiekkasäkkien kantamista tai saumojen ompelemista. Itse vaadin Ivana Helsingin tytöiltä aikatauluissa pysymistä, mutta laitan assarini lahjakkuuden merkille ja kiitän reilusti hyvästä työstä.”

Luo oma zen-tila

”Nuoruuden laskuvuodet virittivät kroppani säännölliseen treeniin. Kun olen fyysisesti sinut itseni kanssa, jaksan visioida pää kirkkaana. Kalenteriin on merkattu viikoittain kaksi salitreeniä ja kössitunti. Lisäksi käyn satunnaisesti joogassa ja lenkkeilen Mauri-koirani kanssa.

Pitkään kävellessä pääsen meditatiiviseen zen-tilaan, jossa ajatukset virtaavat luovasti. Saatan keksiä muoto- tai värimaailman tulevalle mallistollemme, biisin, kiemuran seuraavaan lastenkirjaan tai vaikuttavan elokuvakohtauksen.”

Mitä jooga on opettanut yrittäjä Nanna Mikkoselle? Lue Sportin numerosta 3/2017! Tilaajana voit lukea jutun osoitteesta digilehdet.fi

 

 

Sport

Ryhmäliikuntatunnille makoilemaan? Mikä jottei!

Puhdas nukkuminen oli alkuvuoden isoimpia hyvinvointitrendejä, kiitos sen lanseeraaja Gwyneth Paltrow'n. Termi tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että nukutaan 7–9 tunnin keskeytyksettömät, laadukkaat unet – joka ikinen yö. 

Tätähän meidän kaikkien pitäisi tehdä: valtaosa suomalaisista kärvistelee jatkuvassa univajeessa. Mutta entä jos uni ei tule tai ei yksinkertaisesti ole aikaa? 

Silloin voi ottaa mallia Napercise-tunneilta, jotka kasvattavat suosiotaan Briteissä: spinningpyörät pois sänkyjen tieltä, silmille peittävät laput ja taustalle unihermoja hellivää musiikkia. Sitten vain silmät umpeen 45 minuutiksi.

Jos on tapana venyttää pehkuihin painumista pikkutunneille, nokostelu kannattaa. Siihen on ainakin neljä syytä: päiväunilla voi paikata hiukan univajetta, parantaa suorituskykyä, jopa suojella sydäntä ja lisätä onnellisuutta, jos tuoreita tutkimuksia on uskominen.

Ja jos aikaa on enemmän, voit tehdä kuten Yhdysvalloissa suosituilla Deep rest -tunneilla ja loihtia oman unistudion: huone pimeäksi paksuilla verhoilla, pehmeitä tuoksuja ilmaan ja tummia, tyynnyttäviä värejä ympärille. 

Om – ei kun zzz!

Sport-lehden numerossa 7/2017 lisää syksyn hyvinvointitrendejä. Lue, miten pääset kuntoon omassa olohuoneessa netin parhailla etätreeneillä. Tilaajana voit lukea Sanoman aikakauslehtiä maksutta osoitteessa digilehdet.fi.

Sport
Kuvaaja Jan Ahlstedt

Kokki ja yrittäjä Teresa Välimäki, 42, suoritti uraa ja äitiyttä kuin urheilua, kunnes selkä napsahti.

“En tiedä, oliko yhtä tiettyä hetkeä, kun selkä vaurioitui. Kipu alkoi kai pikku hiljaa, kun rasitus kävi liialliseksi. Kahden pienen lapsen kanssa elämä oli urheilua silloinkin, kun en ollut juoksemassa. Saatoin kantaa heidät portaita ylös kerrostalomme neljänteen kerrokseen niin, että toinen roikkui kaulasta edessä ja toinen reppuselässä. Käsissä kannoin kauppakasseja.

Välilevyn pullistuma on kymmenen vuoden takainen vamma, joka kiusaa välillä edelleen. Minulla pullistuma ei edes ollut tullut ulos selkänikamien välistä, mutta kivulias se oli. Kipu säteili alaselästä nivusiin ja lonkkiin sekä reisiä pitkin alas jalkoihin.

Autoon noustessa jouduin auttamaan käsin toisen jalan kyytiin.

Lopulta en meinannut päästä sängystä ylös. Autoon noustessa jouduin auttamaan käsin toisen jalan kyytiin. En voinut muuta, koska keskivartaloon sattui niin paljon. Silti en ollut koskaan pois töistä. En, vaikka olisi ehkä kannattanut.

Jotain täytyi tehdä

Olin tottunut juoksemaan ainakin viidesti viikossa. Rakastan sitä, että tulee kunnolla hiki, tuuli tuntuu kasvoissa ja askel rullaa. Varmasti tein pitkillä lenkeillä hallaa selälleni.

Kun kipu oli pahimmillaan, pyysin jopa lääkäreitä kieltämään minulta juoksemisen. He sanoivat vain, että tee kaikkea, mikä ei satu. Ongelma onkin siinä, että siedän kipua erittäin hyvin. Eikä juokseminen ole koskaan sattunut, vaan kipu tulee vasta seuraavana päivänä.

Jouduin ymmärtämään itse, että jotain täytyy tehdä. Kävin fysioterapiassa, osteopaatilla ja kalevalaisella jäsenkorjaajalla. Hänen käsittelynsä sattui. Kun sanoin auts, hän totesi, että olet kestänyt selkäkipua kymmenen vuotta, kestät kyllä tämänkin.

Juoksusta luopuminen harmitti

Lopetin juoksemisen, mutta en osannut harrastaa kuukauteen tai kahteen mitään muutakaan. Juoksusta luopuminen harmitti, mutta tunne hälveni, kun löysin muita lajeja. Aloitin joogan, vaikka aikaisemmin se oli minusta kauhean tylsää: Huhuu, koska aloitetaan? Milloin tulee hiki?

Kun mieheni muutti autotallin nyrkkeilypaikaksi, minäkin aloin hakata säkkiä. Uusin lajini on tanssillinen voimistelu, jonka aloitin kaksi vuotta sitten. Kerran kävin kisoissakin. Pidän voimistelussa siitä, että saan treenata porukassa esimerkiksi balettia ja akrobatiaa.

Huhuu, koska aloitetaan? Milloin tulee hiki?

Juoksen edelleen kolmesti viikossa 5–12 kilometriä kerrallaan, mutta olen oppinut kuuntelemaan kroppaani. Olen jättänyt sykemittarin pois, koska mieluummin kuulostelen, tuntuuko juoksu hyvältä vai ei. Nykyään maltan hiljentää vauhtia.

Käsivarret saivat uutta muotoa

Koska juoksulta on jäänyt aikaa muille lajeille, treenaan nyt monipuolisemmin kuin aikaisemmin, eikä juoksulenkkien vähentäminen enää harmita.

Olen oikeastaan aika tyytyväinen harrastuksiini, koska ylävartalonikin saa treeniä. Pidän siitä, että käsivarret ovat saaneet uutta muotoa. Olen myös huomannut, miten tärkeää juoksijan on pitää pakarat ja takareidet kunnossa lihaskuntoharjoittelulla.

Aivan äskettäin harjoittelin joogatunnilla soturiliikettä. Oikein kuului, miten ranka paukkui, mutta sen jälkeen selkä ei ole ollut kipeä. Sanotaan, että liike on lääke. Uskon sen, kunhan pysyy kohtuuden rajoissa.”

Lue Sport-lehden numerosta 7/2017, miten treenaaja ehkäisee vatsalihasten erkauman. Tilaajana voit lukea Sanoman aikakauslehtiä maksutta osoitteessa digilehdet.fi

  • Kuuntele kroppaa
    Keho tietää rajansa. Älä koskaan treenaa, jos sattuu.
  • Muista monipuolisuus
    Yksitoikkoisuus on pahasta. Harrasta useita lajeja, niin saatat välttyä rasitusvammoilta.
  • Syö tarpeeksi
    Älä treenaa nälkäisenä. Mitä enemmän kuntoilet, sen tärkeämpää tämä on. Väsyneenä ja heikkona tekniikka kärsii.
Sport

Satunnainen pizza ei jämähdä vararenkaiksi vyötärölle, kun liikut oikein. Aloittelija voi huomata muutosta jo parissa viikossa.

Jos karsit hiilareita etkä silti laihdu, mitä jos ajattelisitkin tällä kertaa päinvastoin ja opettaisit kroppasi polttamaan hiilareita kuin pro? 

– Yleensä laihduttajat vähentävät hiilihydraatteja ensimmäisenä, ihan turhaan. Kun lisäät ruokavalioon energiaa, keho oppii käyttämään sitä paremmin, komppaa laillistettu ravitsemusterapeutti Petra Rautakallio. 

Puhutaan hiilihydraatin sietokyvystä. Se on yksilöllinen, mutta jokainen voi virittää kehonsa paremmaksi pastanpolttokoneeksi. Silloin satunnainen pizza ei jämähdä vararenkaiksi vyötärölle.

Rautakallion mukaan tärkeintä on, että ylipäätään treenaa. Kuningaslaji on kuitenkin punttien nostelu, sillä se herkistää kehon insuliinille, eli sokeriaineenvaihduntaa säätelevälle hormonille. Lihas käyttää hiilihydraatteja sekä treeniin, palautumiseen että kasvamiseen. Toisin sanoen suurempi lihasmassa tarkoittaa parempaa hiilihydraattien sietokykyä. 

Lue lisää: Selvitä 5 kysymyksellä, onko hiilihydraatin sietokykysi heikentynyt

Sekaan kannattaa ujuttaa välillä kovatehoista HIIT-treeniä, sillä siinä keho käyttää erityisen paljon hiilihydraatteja. Aloittelija voi huomata muutosta jo parin viikon säännöllisen harjoittelun jälkeen. 

– Kun insuliiniherkkyys paranee, hiilihydraatit siirtyvät verenkierrosta nopeammin lihaksiin käyttöön. Siitä syntyy hyvä kierre, Rautakallio toteaa.

Nappaa Sport-lehden numerosta 7/2017 Stefanie Hagelstamin neljän viikon crossfit-bootcamp, jolla poltat rasvaa, saat lihasta, voimaa ja kestävyyttä. Tilaajana voit lukea Sanoman aikakauslehtiä maksutta osoitteessa digilehdet.fi

Sport

Superliikkeellä saat puristusvoimaa, terveemmät olkapäät ja helpotusta alaselän kipuihin.

Etene askel kerrallaan, niin pääset tavoitteeseen. Jos lähdet nollasta, pystyt puolen vuoden sisällä vetämään ensimmäisen leukasi. Jotkut tekevät 10 peräkkäistä toistoa jo parin viikon kuluttua.

 

1. Roikkuminen

 

 

Tartu tankoon myötäotteella ja roiku 5 minuuttia. Tee harjoitus päivittäin: voit roikkua vaikka parin tunnin välein puoli minuuttia. Näin hartiarenkaan lihakset tottuvat rasitukseen. Kun jaksat roikkua 3 x 30 sekuntia, lisää aktivointiliike: aktivoi lapojen lihakset, vedä lapoja yhteen ja nouse kannateltuun roikkumisasentoon.

→ Lisää hiljalleen roikkumisaikaa ja aktivointiliikkeiden määrää.

 

2. Vaakasoutu

Kun roikkumisharjoituksia on takana pari viikkoa, lisää mukaan vaakasoutu renkailla, tangolla tai Smith-laitteessa. Aseta tanko vyötärön korkeudelle. Päästä alkuasennossa lavat ”auki”, niin yläselkä pyöristyy hieman. Pidä core ja pakarat tiukkoina. Vedä lapoja yhteen ja kohota rintakehää kohti tankoa. Vasta sitten kyynärpäät koukistuvat ja rintakehä osuu tankoon. Palaa alas.

→ Tee 3 kertaa 8–12 toistoa.

 

3. Avustettu leuanveto

Kun jaksat roikkua minuutin, lisää ohjelmaan leuanvedot avustajan kanssa tai vastuskumilla. Aseta vastuskumin lenksu jalkapohjien tai polvien alle ja ota tangosta vastaote ja roiku passiivisesti. Vedä lavat kiinni, tuo selkää kaarelle ja tee vahva veto. Paina kyynärpäitä kylkiin ja kohota rintakehää kaarimaisesti kohti tankoa. Palaa jarrutellen ja pysähdy, ettei kuminauha avusta liikaa.

→ Toista 3–6 kertaa. Muutama puhdas toisto kehittää hermostoa parhaiten. Jos jaksat heti 10 leukaa, vaihda kumi löysempään.

 

4. Leuanveto

Tartu tankoon vastaotteella. Tekniikka on sama kuin avustetussa liikkeessä: lavat kiinni, rinta kaarelle, kyynärpäät kylkiin ja kaarimaisesti kohti tankoa. Tuo leuka tangon yli. Jatka harjoittelua 1–3 kertaa viikossa ja seuraa palautumista.

→ Nyt kun olet ylittänyt haamurajan, kehitys nopeutuu. Tee aluksi yksi veto 10 kertaa ja lepää toistojen välillä. Seuraava tavoite on 5 x 2 toistoa ja niin edelleen.

 

Lue Sport-lehden numerosta 7/2017, miten saat potkua jalkoihin Janni Hussin kuntopiirillä. Tilaajana voit lukea Sanoman aikakauslehtiä maksutta osoitteessa digilehdet.fi

9. syyskuuta vietetään Maailman leuanvetopäivää. Säännöt ovat simppelit: mene mukana olevalle pisteelle, vedä niin monta leukaa kuin jaksat, ja tuloksesi rekisteröidään. Lopussa lasketaan, montako leukaa maailma veti yhteensä. Löydä lähin piste ja säännöt: worldpullupday.com.