Sport
Mielihyväpiikkejä tärkeämpää on, että liikunta tuo onnellisuutta. Kuva: Shutterstock
Mielihyväpiikkejä tärkeämpää on, että liikunta tuo onnellisuutta. Kuva: Shutterstock

Oletko kokeillut jo kaikkea joogasta crossfitiin, mutta lempilajia ei vain löydy? Selvitimme, miten jokainen voi löytää oman lajinsa.

Oireet täyttävät klassisen sitoutumiskammon tunnusmerkit. Ensin iskee alkuinnostus: tässä voisi vihdoin olla sitä jotain! Intoa kestää aikansa, kunnes tuttu tunne herää. Jokin sydämessä sanoo, ettei tälläkään kertaa tunnu siltä.

Olen liikkujana kuin se liikaa Hollywood-leffoja katsonut sinkku, joka luottaa ikiaikaiseen taktiikkaan: kun kokeilee tarpeeksi montaa väärää, löytää lopulta sen oikean. Olen suorittanut melontakurssin, käynyt akrobatiatunneilla, treenannut Bollywood-tanssiliikkeitä, juossut squash-pallon perässä ja hikoillut kehonpainotreeneissä. Lompakossani on parhaillaan kolmen kuntokeskuksen puoliksi käytetyt kortit.

Kun jokin edellisessä ihastuksessani on alkanut hiertää, olen etsinyt uuden. Olen sinnikkäästi uskonut, että voisin rakastua johonkin lajiin palavasti: olla yksi niistä, jotka heräävät aamukuudelta salille ja matkustavat lomalla treenileirille. Kunnes eräänä päivänä, kaikkien kuntonyrkkeilykurssien ja kahvakuulatuntien jälkeen, ystäväni sanoo sanat:

– Olen alkanut hyväksyä, etten ikinä löydä sitä lajia, johon suhtautuisin intohimoisesti.

Yhtäkkiä tajuan: sekin on vaihtoehto. Voi olla, että liikunta on minusta loppuelämän ”ihan kivaa”. Ehkä me sitä oikeaa lajia etsivät olemme odottaneet liikoja.

Etsin kunnes löydän sen

Jokainen treenimotivaatiota etsiskellyt on kuullut joskus vinkin: etsi laji, josta tykkäät. Neuvoa alkaa kuunnella, kun on pakottanut itsensä riittävän monelle kuolettavan tylsälle muokkaustunnille. Riskinä vain on, että hyvä vinkki on helppo ymmärtää väärin. Kun altistuu tarinoille, joissa elämän tarkoitus löytyy sup-laudasta, pelkkä tykkääminen ei tunnu oikein miltään. Mutta onko edes realistista odottaa, että me kaikki voisimme löytää sen oikean lajin?

– On niitä, jotka kuvittelevat, etteivät koskaan löydä lajiaan, kunnes jonain päivänä löytävätkin. Sitten on niitä, jotka eivät koskaan aidosti innostu liikunnassa muusta kuin korkeintaan endorfiiniryöpystä, sanoo urheilupsykologi Satu Kaski Clear mind Oy:stä.

”On niitä, jotka kuvittelevat, etteivät koskaan löydä lajiaan, kunnes jonain päivänä löytävätkin.”

Sitä, kumpaan ryhmään kuuluu, selittävät monet seikat. Esimerkiksi se, että toiset nyt vain innostuvat asioista palavammin kuin toiset: rakastuvat sekopäisesti, hurahtavat ruokavalioihin ja tekevät töitä burnoutiin asti. Toisten tunneskaala taas muistuttaa vuoristoradan sijaan raitiovaunua.

Myös luonteenpiirteillä on vaikutuksensa. Toiset ovat impulsiivisempia, ja heidän kiinnostuksensa syttyy ja sammuu nopeasti. Toiset taas jaksavat omistautua pitkiä aikoja yhdelle asialle. Myös aiemmat kokemukset ja omat uskomukset vaikuttavat. Jos itseään pitää tyyppinä, joka ei innostu mistään, ei todennäköisesti myöskään tee niin.

Lisäksi ihmiset nauttivat liikkumisessa eri asioista. Sytyttävän lajin löytymiselle on hyvät todennäköisyydet, jos nauttii liikunnassa ennen kaikkea endorfiiniryöpystä tai kilpailemisen tuottamasta jännityksestä, sillä silloin voi innostua yhtä lailla tenniksestä tai pesäpallosta. Jos taas pääsee parhaiten flow-tilaan tanssimalla, ei auta, että vaihtaa pallopeliä toiseen.

Anna sille aikaa

Olen kokeillut treenata yksin ja yhdessä, ulkona ja sisällä, vedessä ja maalla, hitaasti ja nopeasti. Voi olla, että ongelma ei olekaan ollut yrityksen puutteessa vaan sen kestossa.

Satu Kaski on nimittäin sitä mieltä, että jos todella haluaa innostua jostain lajista, ei kannata luovuttaa pariin ensimmäiseen kertaan.

Motivaatiotutkimuksista tiedetään, että ihminen innostuu, kun hän tuntee olevansa jossakin hyvä. Harvassa liikuntalajissa aluksi on. Jos on aina joukkueen uusin ja siksi myös surkein, ei todennäköisesti rakastu yhteenkään pallopeliin, vaikka kokeilisi kaikkia.

Lisäksi useimpien uusien taitojen opetteluun kuuluu notkahdusvaiheita. Jos aloittaa uuden lajin nollasta, viikonloppukurssin aikana oppii valtavan määrän uusia taitoja. Kun alun kehittymispiikki on ohi, into saattaa lopahtaa.

– Jos tietää olevansa lyhytjännitteinen, kannattaa joskus kokeilla jatkaa takkuavien vaiheiden yli, Kaski huomauttaa.

Tsemppaaminen kannattaa myös siksi, että tunne joukkoon kuulumisesta parantaa tutkimusten mukaan motivaatiota. Jos vaihtaa lennosta lajista toiseen, ei pääse koskaan kokemaan muiden treenaajien kanssa yhteenkuuluvuutta.

Voi olla, että olen aina luovuttanut liian aikaisin. En ole tuntenut itseäni missään lajissa muuksi kuin sählääväksi aloittelijaksi, joka kaatuu käsilläseisonnasta tai palaa pesäpallossa ykköspesälle.

Yhtä hyvin voi olla, ettei huippuunsakaan hiottu tekniikka olisi tehnyt minusta urheilijaa. Eikä se välttämättä ole niin huono juttu kuin olen luullut.

Hiertymiä ja murtumia

Eräs ystäväni on menettänyt lumilautaillessa hampaansa ja murtanut jalkapallokentällä kylkiluunsa. Toisen ystäväni juoksuhurahdus palkittiin penikkataudilla. Intohimoisella treenaamisella on kääntöpuolensa.

– Jos tekee jotakin fanaattisesti, saattaa harjoitella liikaa ja liian yksipuolisesti, Kaski sanoo.

Kun urheilu on elämässä kolmos- eikä ykkössijalla, ei ajaudu ylikuntoon tai juokse itseään rasitusvammoille. Intohimoisuuden huonot puolet vain unohtaa, kun katselee kateellisena toisten endorfiininhuuruisia maratonkuvia. Niissä harvemmin näytetään kroppaan viritettyjä, hiertymiä ehkäiseviä teippejä.

”Asiat näyttävät usein ulospäin ihan muulta kuin ne ovat. Ei yhdenkään lajin harrastaja riemuitse joka kerta treeneihin lähtiessään.”

– Asiat näyttävät usein ulospäin ihan muulta kuin ne ovat. Ei yhdenkään lajin harrastaja riemuitse joka kerta treeneihin lähtiessään. Jokaisen arkeen kuuluu myös pakkopullaa, sanoo SportFocus Oy:n urheilupsykologi Tatja Holm.

Pahimmillaan kadehdittavalta näyttävä treeniblogielämä ei ole pakkopullaa vain joskus – se voi olla sitä joka päivä. Siitä kertovat monen entisen fitness-kisaajan tarinat, joissa näkyvät vatsalihakset on palkittu loppuunpalamisella.

Lisäksi kaikki treenaamiseen uhrattu aika on jostain muusta pois. Jos viettää viikonloput kisamatkoilla, joutuu luopumaan ystäväporukan mökkireissuista ja sunnuntaibrunsseista.

Kaikkien ei tarvitse osata seisoa käsillään. Kuva: Shutterstock
Kaikkien ei tarvitse osata seisoa käsillään. Kuva: Shutterstock

Kaikki hyvin, sittenkin

Ehkä kaltaisteni etsijöiden olisi viisainta lakata haikailemasta epätoivoisesti jotakin parempaa.

– On aika rankka ajatus, että intohimoa pitäisi yrittää löytää hakkaamalla päätä seinään. Voisi olla helpompaa ajatella, että ehkä sitä löytyy, ehkä ei, Holm sanoo.

Se ei tarkoita sitä, että pitää lakata etsimästä. Kannattaa silti nauttia siitä, mikä on hyvin jo nyt.

En voi väittää rakastavani juoksemista, mutta rakastan niitä hetkiä, joina askel alkaa liitää ja tunnen olevani todella elossa. Kahvakuulatunneilla poden hetkittäin suoranaista tuskaa, kunnes kiepautan kahvakuulan kohti taivasta ja tunnen itseni voittajaksi. En ehkä rakasta harrastamiani lajeja intohimoisesti, mutta ne saavat minut tykkäämään itsestäni ja elämästäni enemmän.

– Totta kai on makeaa, että pääsee flow-tilaan, mutta on ihan ok, ettei liikunta maistu aina hyvältä. Järjettömiä mielihyväpiikkejä tärkeämpää on, että liikunta luo pitkällä tähtäimellä onnellisuutta, Holm sanoo.

Oikeastaan se, että tykkää liikunnasta itsestään eikä vain yhdestä tietystä lajista, on kaikista kestävintä liikunnan iloa. Kaltaisteni lajinvaihtajien maailma ei romahda, vaikka nivelet eivät jonain päivänä kestäisi juoksemista. Ainahan voi vaikka uida tai pyöräillä.

Lisäksi olen kaikkien aloittamieni ja lopettamieni lajien ansiosta monta oivallusta ja kokemusta rikkaampi. Akrobatiakurssilla ymmärsin, että kroppani kykenee paljon ihmeellisempiin asioihin kuin olisin toimistotyöläisenä uskonut. Kuntonyrkkeilytuntien jäljiltä osaan vetreyttää selkääni kesken työpäivän muutamalla ylä- ja alakoukulla. Vannoutunutta melojaakaan minusta ei tullut, mutta olen saanut meloa autiolle saarelle vaaleanpunaisessa auringonlaskussa.

Sitä paitsi, ei Hollywood-leffoissakaan koskaan kerrota, mitä tapahtuu rakkauden löytymisen jälkeen.

Etsiminen on kutkuttavaa, ja juuri nyt minusta tuntuu, että se seuraava oikea saattaa olla salsa.

Miten löydän sen oikean lajin? Asiantuntijat neuvovat

  1. Unohda elämäsi rakkauden etsiminen.
    Jo se on paljon, että löydät lajin, josta tykkäät – tai jota et ainakaan inhoa.
  2. Kokeile kaikkea!
    Mitä useampaa lajia kokeilet, sitä todennäköisemmin törmäät johonkin, josta innostut. Testaa ennakkoluulottomasti kaikkea tankotanssista yleisurheiluun piittaamatta siitä, kuinka paljon valitsemasi laji kuluttaa kaloreita tai miten se muokkaa kroppaasi.
  3. Seuraa luontoasi.
    Muista, että olet sama ihminen liikkuessasi kuin muussakin elämässä. Jos kaipaat seuraa syödessäsi tai shoppaillessasi, viihdyt seurassa todennäköisesti myös treenatessasi.
  4. Mieti, millainen elämäntilanteesi on juuri nyt.
    Jos olet valmiiksi stressaantunut, et todennäköisesi kaipaa lisähaasteita esimerkiksi tiukan saliohjelman muodossa. Jos taas podet töissä haasteiden puutetta, saatat syttyä itsesi koettelemisesta crossfit-kurssilla.
  5. Voisitko innostua siitä, mitä jo teet?
    Tuttu ja turvallinen voi muuttua uudeksi ja jännittäväksi, jos treenaat valmentajan avulla tekniikan kuntoon, alat seurata kehittymistäsi tai osallistut kilpailuihin.

Vinkit antoivat Satu Kaski ja Tatja Holm.

Sport

Ensin elämä pienen lasten kanssa oli kaaosta, mutta hiljalleen Hanna sai elämästä kiinni joogan avulla.

Aluksi kukaan ei uskaltanut soittaa. Hanna odotti tietoa miehestään Jensistä, joka oli saanut automatkalla Norjasta Milanoon sairauskohtauksen.

Flunssainen Jens oli pysäyttänyt auton Sveitsissä ja kumartunut ulos. Lihakset eivät olleet totelleet lainkaan, ja Jens oli pyörähtänyt ulos autosta. Hän oli saanut soitettua Hannalle ja ystävälle Italiassa, joka oli toimittanut hänet ensiapuun. Verikokeiden perusteella epäiltiin hermojuuritulehdusta eli Guillain-Barrén oireyhtymää, jonka flunssa voi laukaista. Hanna oli huolissaan. Ensiavusta Jens oli viety neurologiseen sairaalaan, mutta siellä lääkäri ei uskonut hermojuuritulehdukseen. Jensiä ei laitettu seurantaan.

Oli maaliskuu 2007, ja suomalais-norjalainen perhe oli palaamassa Milanoon puolentoista vuoden Norjassa asumisen jälkeen. Talo Norjassa oli myyty, muuttokuorma oli lähtenyt rekalla Italiaan, ja Jens oli ajamassa heidän autoaan perille. Hannan, 31, oli tarkoitus lentää perässä Eliksen, 5, ja Axelin, 2, kanssa.

"Kysyin epäuskoisena, onko hän kuollut."

– Aamulla Jensin isä viimein soitti, että Jens ei ole selvinnyt. Kysyin epäuskoisena, onko hän kuollut. Kyllä, Jens oli löydetty aamuyöllä kuolleena sairaalasängystä.

Sanat sekoittuvat yhä itkuun, kymmenen vuotta tapahtumien jälkeen. Suru siitä, ettei hän itse ollut paikalla, vaikka olisi pitänyt, on suuri.

Konttausta syvissä vesissä

Hanna von Hafenbrädlin, 41, elämästä tuli suruviestin jälkeen kaaos. Hän ei voinut ymmärtää Jensin kuolemaa.
– Ensimmäiseksi yritin etsiä puhelinluettelosta kriisipuhelimen numeroa. Muistan ajatelleeni, että minun pitäisi harkita tarkkaan kaikkia päätöksiäni tästä eteenpäin, etteivät lapset traumatisoituisi.

Paluuta entiseen ei yhtäkkiä ollutkaan.

Perhe oli asunut Milanossa aiemmin viisi vuotta, ja elämä oli ollut unelmien täyttymys. Hanna oli työskennellyt graafisena suunnittelijana ja kuvittajana, ja Jensillä oli oma yritys. Heillä oli kaunis vanha asunto Milanon keskustassa. Italialainen arki oli hauskaa. Perhe oli aina yhdessä.
Norjaan he olivat muuttaneet huonon omantunnon takia: Milanon keskustassa ei voinut ulkoilla savusumun takia. Mutta Hanna ei viihtynyt norjalaisessa pikkukaupungissa, joten lopulta oli tehty päätös paluusta.

Paluuta entiseen ei yhtäkkiä ollutkaan. Emme voineet lähteä Italiaan, sillä Jensiä ei enää ollut. Norjassa olimme myyneet talomme.
Hanna luonnehtii noita aikoja syvissä vesissä konttaamiseksi.

– Axel täytti kolme vuotta neljä päivää Jensin kuoleman jälkeen, ja minun oli yritettävä järjestää juhlat.

Hautajaisissa Hannan piti pitää puhe, eikä hän osannut puhua muille kuin eturivissä istuvalle kahdelle nappisilmälle.

– Puhuin heille ilmapalloista, joita voisimme nyt lähettää yläilmoihin. Todellisuudessa minun oli mahdotonta ymmärtää, miten ihminen voi noin vain lakata olemasta.

Joskus Hanna sai paniikkikohtauksia kaupassa.

Muutama asia kuitenkin lohdutti. Kun Hanna ilmoitti milanolaiseen nunnakouluun, ettei Elis tulekaan, nunna sanoi: "Tulet näkemään, että miehesi auttaa sinua sieltä ylhäältä käsin."

– Minua puhuttelivat myös kirkon katossa olevat tähdet Jensille järjestetyssä muistojumalanpalveluksessa. Nämä olivat minulle ensimmäisiä kosketuskohtia ajatukseen, että elämä onkin energiaa, joka muuttaa muotoaan, muttei lopu.

Hanna päätti jäädä asumaan lasten kanssa Norjaan lähelle isovanhempia.

Mikä minua auttaisi?

Mitä tavalliset ihmiset tekevät aamulla, Hanna yritti miettiä. Pesevät hampaat, syövät ja lähtevät töihin. Hän yritti noudattaa samaa ja vei lapset päiväkotiin. Joskus Hanna sai paniikkikohtauksia kaupassa.

Arki tuntui selviytymistaistelulta. Au pairin avulla se eteni päivän kerrallaan.

"Olin kaksi vuotta niin riekaleina, etten olisi pystynyt käymään töissä."

Lasten selviytyminen isän kuolemasta oli iso kysymys, vanhemmalle pojalle isä oli ollut paras kaveri. Hanna itse oli kuin kävelevä haava. Muiden ihmisten takia piti yrittää olla koko ajan vahva. Jotkut eivät osanneet katsoa häntä silmiin.

– En voinut puhua kivustani, sillä ihmiset pelkäsivät sitä. Olin kaksi vuotta niin riekaleina, etten olisi pystynyt käymään töissä.

Ystävän suosittelema terapeutti osoittautui kuitenkin kullan arvoiseksi. Hän sai Hannan uskomaan itseensä.

– Minulla oli paljon pelkoja, ja vaistot ja aistit yliherkkinä. Syytin itseäni Jensin kuolemasta ja pelkäsin lasten kuolemaa. Ei ollut mitään takeita siitä, etteikö heillekin voisi sattua jotakin pahaa.

Terapeutti ehdotti Hannalle joogan kokeilemista. Vaikutus oli heti voimakas.

– Kehon ja mielen yhteys tuli selväksi, sillä saatoin olla joogan jälkeen pari päivää toimintakyvytön. Olin vielä niin sokissa henkisesti, että kehonikin meni sekaisin. Se ei ollut valmis päästämään irti vanhasta.

"Minulle oli tärkeää huomata, ettei tarvinnutkaan pärjätä yksin."

Hanna löysi joogastudion, jonka yhteisöstä tuli hänelle tärkeä. Hän lähti lasten kanssa kahteen joogaretriittiin Thaimaahan ja Filippiineille.
– Se oli upeaa, sillä muut naiset ottivat miehensä mukaan lapsenvahdeiksi. Isät hoitivat lapsia, kun me joogasimme. Minulle oli tärkeää huomata, ettei tarvinnutkaan pärjätä yksin. Joogan filosofia alkoi kiinnostaa. Hanna halusi kokeilla, onko meditaatiosta apua sisäiseen kipuun.
Myös taide alkoi puhutella Hannaa, joka on aina ollut hyvin visuaalinen ihminen. Hän alkoi opiskella klassista öljymaalausta.

– Taiteessa on jotain maagista, joka vetosi minuun. Sain siitä vastauksia omaan tuskaani.

Jooga ja Jack muuttivat kaiken

Hanna pakotti itsensä ottamaan vastuuta kaikesta tekemisestään.

– Jos Jensin henki olikin kuin kiva pilvi, minä olin se, jonka oli oltava fiksu. Olin 31-vuotias ja hengissä. Voin valita, että nyt halaan lapsiani. Aloin nähdä sen mahdollisuutena.

Hanna ei vieläkään viihtynyt Norjassa. Vuonna 2012, seitsemän Norjan-vuoden jälkeen, hän muutti poikien kanssa Suomeen ystävän rohkaisemana.

"Voin valita, että nyt halaan lapsiani."

Aluksi hän työskenteli ystävän kanssa perustamassaan graafisen alan yrityksessä. Jooga alkoi kuitenkin vetää enemmän puoleensa. Sitten hän kuuli kanadalaisesta joogaopettajasta Happy Jackista, joka soitti kitaraa.

– Menin hänen tunneilleen ja workshopeihin. Ne avasivat minulle koko maailmankaikkeuden uudella tavalla. Ystävystyimme Jackin kanssa heti.

Jooga on opettanut Hannaa katsomaan elämää kokonaan uudella tavalla.
Jooga on opettanut Hannaa katsomaan elämää kokonaan uudella tavalla.

Myöhemmin Hanna ja Jack Boken rakastuivat ja ovat nyt pariskunta. Myös Hanna kouluttautui joogaopettajaksi.

– Joogani on hyvin fyysistä voimajoogaa, mutta siinä painotetaan itsetutkiskelua ja meditaatiota.

Ruokavalio on tärkeä osa hyvinvointia. Hanna huomasi, että kahvi, viini, tupakka ja sokeri vetävät energiatason alas, ja lisäksi niihin jää koukkuun. Vegaanina hän on voinut erinomaisesti.

Opettajaksi ryhtyminen ei ollut helppo ajatus, sillä Hanna oli aiemmin pelokkaampi ja epävarmempi.

– Aloin silti rohkeasti opettaa joogaa. Menen aina pitämään tuntia se ajatus mielessä, että ihmisen elämä voi muuttua radikaalisti, jos joku välittää. Puhun oppilaille oikeasta elämästä ja arjen haasteista, jos joku vaikka saisi siitä työkaluja elämäänsä. Autan myös itseäni sillä, että autan muita.

"Sisälläni on edelleen kapinaa Jensin kuolemaa kohtaan."

Hanna ja Jack järjestävät nykyisin joogakoulutuksia ja -retriittejä ympäri maailmaa. 13- ja 15-vuotiaat pojat ovat silloin Hannan äidillä.

Juhlapäivien ikävä

Hanna istuu vegaanikahvilassa ja säteilee valoa. Mutta tunteet ovat niin auki, että silmät täyttyvät kyynelistä useaan otteeseen.

– Sisälläni on edelleen kapinaa Jensin kuolemaa kohtaan. On niin epäreilua, että yksi puuttuu. Sitä on vaikea hyväksyä etenkin poikien syntymäpäivinä. Tuntuu, että pilvi tulee pääni päälle ja synnyttää sisälläni salamoita. Mutta aiemmin siellä oli superukkonen koko ajan.
Hanna on selviytynyt, mutta se ei enää riitä. Hän haluaa lisäksi voida mahdollisimman hyvin.

– Joogan avulla voin hyvin, sillä joogassa yhteys itseen syvenee ja kirkastuu. Se auttaa minua kuuntelemaan, millaiset asiat puhuttelevat minua nyt. Ne voivat olla tänään eri asioita kuin huomenna.

Hanna miettii usein, mikä hänestä tulee. Ihminen muuttuu koko ajan.

– Silloin kun elämässä on vaikeita asioita ja surua, on hyvä olla armollinen. Kaikkeen ei voi vaikuttaa.

Muistathan, että tilaajana voit lukea Sanoman aikakauslehtiä maksutta osoitteessa digilehdet.fi

Sport

Suolaa, ruokasoodaa, sitruunamehua, kaoliinisavea... Niillä pysyvät ekoilijan kainalot hajuttomina.

  1. Kirpeän ja makean liitto

    Lovefresh Natural Cream Deodorant Mandarin Lime, 24 e/107 ml.

    Erikoisuudet: Voidemainen deodorantti sopii herkälle iholle. Sisältää muun muassa sheavoita, kookosöljyä ja kaoliinisavea. Pidetään hetki ihoa vasten ennen levittämistä, jotta stikki sulaa hiukan.

    Miten toimi: Vahva sitrustuoksu hurmaa heti, tätähän tekee mieli melkein lipoa kielellä! Tuhti voidepuikko vaatii opettelua: tämän kanssa ei kannata heilua paita päällä, sillä dödö sotkee sen heti. Arkisesta päivästä dödö selviää mallikkaasti, mutta jos tiedän hikoilevani päivän aikana, luottaisin enemmän vanhaan tuttuun Rexonaan.

    Arvosana: 8

    lovefresh.com

  2. Ruokasoodan voimaa

    Desti Yellow Deodorant,10 e/75 ml.

    Erikoisuudet: Ruotsalainen Desti nimittää itseään alumiinittomaksi antiperspirantiksi eli hikoilua hillitseväksi. Vaikuttavina aineina suola ja ruokasooda.

    Miten toimi: Miellyttävän mieto tuoksu ei ärsytä. Imeytyy kyllä suihkun jälkeen nihkeälle iholle, mutta kun yritän kiireessä sipaista vaatteiden alle, joudun kuivattelemaan kainaloita monta minuuttia. Työpäivän ja treenien jälkeen miellyttävä tuoksu pitää, mutta hiki puskee läpi. Menee siis kelpo perusdödöstä, joka hillitsee hikoilua ehkä hitusen. Ei silti korvaa tymäkkää antiperspiranttia kovassa käytössä.

    Arvosana: 9-

    ellos.fi

  3. Ekoilijan valinta

    Weleda Sage Deodorant Herbal Fragrance, 19 e/100 ml.

    Erikoisuudet: Suihkutettava dödö on tehty sitruunamehusta ja eteerisistä öljyistä. Hillitsee hienhajua ja sisältää puhdistavaa salviaöljyä. Kevyt spray kuivuu sekunneissa.

    Miten toimi: Olen epäluuloinen, sillä suihkepulloon pakattu dödö näyttää huonetuoksulta. Testisuihkaus tuo mieleen salvian. Mahtaako tämä pitää kainalotuoksut kurissa? Yrtit iholla lähden pyöräilemään töihin. Ainakin menomatkan dödö pitää eikä ärsytä. Saman huomion teen jumppatunnin jälkeen kotona. Pisteet ekologisesta lasipullosta!

    Arvosana: 8 ½

    sante.fi

  4. Tuoksuja karttavalle

    Urtekram Eco Morning Haze Cream Deo, 6,30 e/50 ml.

    Erikoisuudet: Voidemainen roll on sisältää lakan, karpalon ja mustaseljauutteen ravinteita ja hyaluronihappoa, jotka kosteuttavat ja hoitavat kainalon ihoa. Vaikuttava aine risiiniöljyhapon suola sitoo hajuja.

    Miten toimi: Miedon tuoksuinen, voidemainen dödö levittyy iholle helposti eikä tahmaa. Mutta miten on tehojen laita? Se selviää, kun on minun vuoroni hakea lapsi pyöräkärryllä päiväkodista. Poljen ylämäkeä puuskuttaen, kotona imuroin ja luuttuan lattiat. Kaiken ähellyksenkin jälkeen kainalot ovat kuivat. Tuoksuttomuuden vuoksi en ehkä kuitenkaan uskaltaisi laittaa tätä hikitreeniin.

    Arvosana: 8

    urtekram.fi

Lue Sport-lehden numerosta 7/2017, miten iho hyötyy probiootteja sisältävistä hoitotuotteista. Tilaajana voit lukea Sanoman aikakauslehtiä maksutta osoitteessa digilehdet.fi

Sport
Sport
Sport

Ota nurkissa lojuva jalkapallo tai kuntopallo hyötykättöön! Janni Hussi näyttää kaksi tehokasta kyykkyliikettä, joilla herätät ja treenaat tärkeät pakaralihakset.

Pakaratreenistä ei kannata luistaa, oli motiivina sitten terveys tai ulkonäkö. Hyvät pakarat ojentavat myös ryhtiä ja suojaavat selkävaivoilta.

Parhaita takamuksen tuunaajia ovat erilaiset kyykyt. Jos peruskyykky omalla kehonpainolla on jo nähty eikä huvita lähteä salille tangon alle kyykkimään, hyvä väline löytyy läheltä: ota avuksi tuiki tavallinen nurkissa lojuva jalkapallo.

Fitnessmalli Janni Hussi näyttää kaksi superliikettä. Joudut käyttämään kehonhallintaa, eli myös core vahvistuu. Kun ajatus on mukana ja puristat koko liikkeen ajan hiukan pakaroita, herättelet ne alta aikayksikön! 

1. Syväkyykky pallolle

Asetu leveähköön haara-asentoon, pallo on pari jalanmittaa takanasi. Lähde laskeutumaan keskivartalo tiukkana kyykkyyn. Työnnä polvia ulos ja lantiota taakse. Kyykkää pallolle, pysäytä kevyesti ala-asennossa ja palaa hallitusti ylös. Tee 10–15 toistoa.

 

 

 

2. Seinäpito

Aseta pallo selän ja seinän väliin, jalat ovat muutaman jalanmitan päässä seinästä. Laskeudu hallitusti kyykkyyn, reidet noin 90 asteen kulmaan. Yritä pysyä ala-asennossa 60 sekuntia. Pallo pysyy paikallaan selässä.

Lue lisää: Fitnessmalli Janni Hussi löysi liikuntaan ja syömiseen rentouden luopui yhdestä sanasta

Jannin haastattelu ja tehokas pallotreeni kokonaisuudessaan Sport-lehden numerossa 7/2017. Tilaajana voit lukea Sanoman aikakauslehtiä osoitteessa digilehdet.fi.

Sport

Vain viikonloppu aikaa ja mieli tekisi metsään? Valitse lajisi ja starttaa retkelle. Nämä kohteet sopivat ihan kaikentasoisille.

Melomaan

Melonta kannattaa aloittaa kurssilta, sillä hyvällä tekniikalla lajista saa paljon enemmän irti. Lisäksi aloittelija ei yleensä saa vuokrata melontakalustoa. Erityisen hyvää liikuntaa selkävaivaiselle!

Asuksi käyvät tavalliset tuulenpitävät ulkoiluvaatteet ja lenkkarit, kun vedet ovat lämpimiä. Kylmissä vesissä meloessa tarvitaan jotain tuhdimpaa, esimerkiksi kuivapuku. Muista vesitiiviisti pakatut vaihtovaatteet – muovipussiviritelmäkin onnistuu, mutta vedenpitävä melontasäkki on kätevä vaihtoehto.

  • Kokeile tätä:

    Suomen Amatsoniksi kutsuttu Siuntionjoki Uudellamaalla on hyvä ja helppo kohde omatoimiselle melonnalle, mutta siellä järjestetään myös kursseja. Jokea lipuessa puut kaartuvat kauniisti veden päälle. Alueella pesii harvinainen kuningaskalastaja, joten pidä silmä tarkkana. Välineitä vuokraa ja kursseja järjestää ainakin SE-Action.

 

Vaeltamaan

Maastossa kulkeminen on suunnilleen kaksi kertaa niin hidasta kuin asvaltilla. Jyrkät nousut ja laskut syövät voimia, ja aloitteleva retkeilijä valitsee usein liian rankan matkan. Pieni nöyryys on hyvä vaelluskaveri. Muista varata aikaa myös maisemien ihailuun.

Valitse tutut kengät, jotka eivät hankaa varpaita tai kantapäätä. Pakkaa myös parit vaihtosukat, sillä hiostuneet sukat hiertävät jalat rakoille. Vaikka puhelimessa olisi hienot appsit ja kartat, ota mukaan paperikartta ja kompassi. Niistä ei lopu akku.

  • Kokeile tätä:
    Repoveden kansallispuistossa Kouvolan ja Mäntyharjun alueella on huikaisevat maisemat, jylhiä kallioita ja mahdollisuus yhdistää vaeltaminen melontaretkeen. Mäet polttelevat mukavasti reisiä. Viikonlopun aikana ehtii kiertää puiston ympäri, yhteensä 26 kilometriä, mutta lyhyempiäkin reittejä löytyy. Aloittelijalle hyvä kohde on Kanta-Hämeessä sijaitseva Liesjärven kansallispuisto. Lue kohteista lisää: luontoon.fi.

 

Pyöräilemään

Valitse reitti, jonka jaksat polkea. Maantietä 40 kilometriä päivässä riittää hyvin aloittelijalle. Retki- tai hybridipyörä toimii pitkällä matkalla hyvin, maastopyörä on fiksu, jos lähdet metsäreitille.

Jätä selkää hiostava reppu kotiin ja hanki pyörälaukku. Hengittävät, mutta tuulen pitävät vaatteet ovat parhaat. Kuminpaikkaustarvikkeet on hyvä olla mukana, ja niitä pitäisi osata myös käyttää.

  • Kokeile tätä:
    Fiskarsissa voi tehdä pyörällä eripituisia retkiä ja yöpyä idyllisessä ruukissa. Aloittelijalle löytyy metsäistä hiekkatietä, mutta seikkailunhaluiselle myös haastavia mäkisiä polkuja. Metsässä voi bongata peuroja. Fiskars Village Trail Center vuokraa pyöriä ja tarjoaa tietoa reiteistä.

Asiantuntijat: Susanne Blomqvist, Suomen latu, Pirjo Räsänen, Outdoors Finland, Jukka Henttu, FlowRiders ry, outdoorsfinland.fi, luontoon.fi

Lue Sport-lehden numerosta 7/2017, miten etätreenaamisesta saa kaiken irti. Tilaajana voit lukea Sanoman aikakauslehtiä maksutta osoitteessa digilehdet.fi