Sport
Kuva: Elina Simonen
Kuva: Elina Simonen

YouTube-tähti ja laulaja treenaa nykyään maailmantähtien valmentajien kanssa. 

Olipa kerran, viisi vuotta sitten, pietarsaarelainen epävarma teinityttö nimeltä Sara Maria Forsberg. Hän opiskeli kokiksi, piilotti kilonsa isoihin collegeihin ja oli pojille kuin ilmaa.

Nyt sama mimmi juoksee kotirannoillaan Los Angelesissa, hikoilee salilla Will Smithin pt:n kanssa, treenaa tanssia Nicki Minajin koreografin opastuksella – ja torjuu treffipyyntöjä minkä levytys- ja leffaprojekteiltaan ehtii.

Amerikkalainen unelma alkoi reilu vuosi sitten Youtube-videosta. Sara päätti huvikseen imitoida eri kieliä ja iskeä videonsa nettiin. Kahden viikon päästä sen oli nähnyt yli 10 miljoonaa ihmistä, ja Sara istui Ellen DeGeneresin talk show -vieraana. Työ Halpahallissa sai jäädä, kun muita tarjouksia alkoi sadella.

Sara levyttää nyt ensimmäisenä suomalaisena suurelle yhdysvaltalaiselle levy-yhtiölle Capitol Recordsille artistinimellä SAARA, näyttelee Renny Har­linin syksyllä ensi-iltaan tulevassa Skiptrace-elokuvassa sekä loppuvuodesta ilmestyvässä, vielä salaisessa, leffaproduktiossa.

Oikeasti matka oman elämänsä tähdeksi alkoi paljon ennen kuuluisaa kielivideota. Se alkoi eräänä tavallisena päivänä, kun 15-vuotias kokkikoululainen päätti sulattaa itsetuntoa nakertaneet liikakilot lopullisesti.

Pullukka tuli näkyväksi

Kun Sara porhaltaa huoneeseen pitkänä ja ryhdikkäänä tiukoissa farkuissaan, on vaikea uskoa, että hän on joskus ollut omien sanojensa mukaan ”epävarma pullukka”. Puhe virtaa vauhdilla, välillä lattiatasosta, kun hän näyttää lempivatsaliikkeensä.
– Rakastan treenata ja hikoilla niin, että pää irtoaa!

Usein vilahtaa sana ”siistiä”. Sitä elämä juuri nyt on: siistiä – mutta myös kiireistä ja epätodellista. Herätessä ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Biisien kirjoittamista, Disneyn johtajan tapaamista, musiikki­videon kuvauksia… Aikataulut vaihtuvat lennossa.
Aikapula ja matkustaminen tuovat haasteita treeneihin, vaikka motivaatiosta ei ole puutetta.

Sara on juossut lapsesta asti ja harrastanut ratsastusta kahdeksan vuotta. Päivittäistä kuntoilusta tuli 15-vuotiaana, jolloin hän laihdutti 17 kiloa.
Syntymälahjana saatu heikko hammas herkuille oli yksi syy vaa’an lukemiin. Kilot kertyivät vähitellen, mutta paha olo kärjistyi kokkiopintojen alettua. Koulussa joutui syömään tekemänsä ateriat.
– Vedin joka päivä hirveitä määriä ruokaa. Kerran tulin niin täyteen, että jouduin menemään oksentamaan vessaan. Päätin, että nyt tämä saa loppua.

Sara vaihtoi toiseen ammattikouluun, jossa valmistetut ateriat myytiin. Hän jätti herkut ja alkoi syödä terveellistä ruokaa pienempiä annoksia useammin, juoda paljon vettä ja treenata.
– Poljin kuntopyörää ja tein päälle tunnin lihastreenin joka ilta. Olin tosi omistautunut, ja vuoden päästä tikissä. Se oli elämänmuutos, ei dieetti.

Liikkuminen jäi osaksi elämää, ja kilot pysyivät poissa. Kilojen mukana katosi myös väsymys. Sara tykkäsi siitä, mitä näki peilistä – ja niin tykkäsivät muutkin. Lukuvuoden alkaessa pojat alkoivat kärkkyä häntä ensimmäistä kertaa. Se tuntui hämmentävältä, yhtä aikaa hyvältä ja pahalta.
– On surullista, kuinka ihmiset alkavat ottaa sinut vakavasti vasta, kun et ole enää pullea. Toisaalta huomio kohensi itsetuntoa.

Lehtikaalikuplassa

Harva parikymppinen muuttaa vanhempiensa luota suoraan omaan kaksioon Santa Monican rannan tuntumaan. Kokemus hämmensi Saraakin. Managerina toimiva eno asuu onneksi tunnin matkan päässä Laguna Beachilla. Kielikään ei tuottanut ongelmia, sillä Sara asui lapsena Teksasissa ja oppi englannin ennen suomea.

Hän huomasi nopeasti, että Losissa kaikki elävät terveyden kuplassa: käyvät joogassa aamulla, spinningissä illalla ja syövät lehtikaalia.
– Toisaalta se on siistiä, koska terveellinen elämäntyyli tarttuu helposti.

Vakiolenkki kulkee nyt rannalta vuorenrinteelle, jonka portailla saa väistellä ylitreenattuja adoniksia. Sara juoksee parinsadan metrin portaat kahdesti ylös usein räpin tahdissa.
– Rappusten ravaaminen on törkeän tehokasta!
Sara juoksee mieluummin neljä kilometriä kunnolla kuin kymmenen hölkytellen. Parhaita ovat iltalenkit.
 – Pimeys puskee eteenpäin. Kerran lähdin lenkille klo 23. Se oli virhe. Nukahdin vasta kolmelta.

Kevyemmille aamulenkeille hän ottaa mukaan Valo-koiransa. Aamiaisen ja kävelylenkin jälkeen hän ajaa salille. Eikä mihin tahansa rautakammioon.
Julkkisten personal trainerin Rolo Hendricksin yksityissalille pääsevät vain harvat ja valitut, kuten Nicki Minaj ja Will Smith – sekä tietenkin Capitolin kuumin nouseva tähti.

Huutoa ja itkua

Treenit alkavat aina samalla kysymyksellä: ”Mikä paikka on tänään kipeä? Mitä et pysty tekemään?”
Sitten pt-Rolo valitsee liikkeet ja painot. Eri lihasryhmät treenataan eri päivinä, mutta kaikki treenataan ja toistuvasti. Painoissa ei säästellä.
– Olen vääntänyt monet kyyneleet salilla. Siellä huudetaan ja itketään.

Ennen ensimmäisen musiikkivideonsa kuvauksia Sara joutui kahden kuukauden tiukkaan treeniputkeen. Hän ajoi joka arki-aamu tunniksi Rolon piiskattavaksi ja sen jälkeen Lady Gagan tanssikoreografina toimineen Laurieann Gibsonin tanssi­treeneihin neljäksi tunniksi.
Viikonloput menivät juoksulenkeillä. Pakettiin kuului ruokavalio kotiin tuotuna: paljon kalaa, kanaa, vihreitä vihanneksia, pähkinöitä, kvinoaa, linssejä ja vettä. Kielletyllä listalla olivat kaikki herkut, vaalea leipä, punainen liha ja Saran suosikit amerikkalaiset pannukakut ja valkoinen riisi.

Kun kuvauspäivä koitti, vatsalihakset näkyivät, joten hikoilu ei ollut turhaa. Monilahjakkuus otti tanssimuuvitkin haltuun, vaikka ei ole tanssinut aiemmin. Sara kiittää hyvää koordinaatiokykyään.
– Kielet ja tanssi vaativat samanlaista rytmitajua ja koordinaatiota.

Salitreenit jatkuvat samalla tahdilla, viidesti viikossa. Nyt tavoitteena on parantaa lihaskuntoa ja rakentaa keikkakestävyyttä.
– Tulen hyppimään paljon lavalla tulevaisuudessa. Laulaminen ja tanssiminen samaan aikaan on oikeasti tosi haastavaa.

Meikeissä kuntopyörällä

Sisäinen kauneus ei ole kuuminta valuuttaa Kaliforniassa. Ensivaikutelmassa vain ulkonäkö merkitsee, joten siihen myös panostetaan.
Paikalliset salitkin ovat enemmän näyttäytymis-  kuin treenipaikkoja.
– Suomessa salille mennään treenaamaan. Losissa taas naiset polkevat kuntopyörää kymmenen minuuttia meikit naamassa ja hiukset kiharrettuina ja menevät sitten solariumiin.

Näyttäytyjien lisäksi riittää himourheilijoita. Sara kertoo, että Losissa näkee erittäin treenattuja ihmisiä kaikkialla, ja se voi masentaa välillä.
– Pitää vain keskittyä omaan juttuun.
Näin tekevät myös julkkikset treenatessaan huomaamattomina lippiksissä ja aurinkolaseissaan. Eräs kohtaaminen on jäänyt mieleen.
– Lempparinäyttelijäni Christian Bale eli Batman käveli kerran tosi läheltä ohitseni juustokauppaan. Menin ihan tiloihin!

Vaikka Batman meni sivu suun, treffipyyntöjä on tullut useamman kerran shoppaillessa.
– On siistiä, että pyydetään, mutta olen käynyt yksillä treffeillä, sinkkunainen sanoo.

Menestyksen salaisuus

Youtube-videot, Ellen DeGeneresin talk show -vierailu, ensiesiintyminen YleXPopissa – kaikki todistavat samaa: Sara on suvereeni show-nainen.
Hän myöntää silti kärsivänsä samoista epävarmoista fiiliksistä kuin kuka tahansa.
Vaikka Sara tietää, ettei itsensä vertaileminen toisiin kannata, se ei ole helppoa.
– En varmaan koskaan lakkaa vertailemasta itseäni muihin. Etenkin, kun menneisyyteni on vähän pulleampi… Mietin aina, tykkäävätkö muut siitä, mitä teen.

Tähän asti ovat näyttäneet tykkäävän. Ja vauhti vain kiihtyy. Koko pyörityksen ajan Sara on ollut tarkka, että saa kaksi päivää omaa aikaa viikossa.
– En ole valmis burnoutiin kaksivitosena.

Uusia ystäviä on tullut vuoden aikana muun muassa työn kautta. Vapaapäivänä Sara ajaa kavereidensa kanssa metsiin vaeltamaan tai rentoutuu kotona. Puhelin kiinni, takka päälle, viltti ympärille ja sohvalle somettamaan tai katsomaan tv:tä. Himobiletys tai humala eivät ole koskaan kiinnostaneet. Kun Sara lähtee ulos syömään kavereiden kanssa, kaksi drinkkiä riittää hyvään iltaan.
– Kun rakastat kroppaasi, kohtelet sitä hyvin. Sillä pääsee pitkälle.

Sport
Mia Stellberg asuu suvun vanhalla maatilalla Sipoossa. Kuva: Leif Rosas.

Kilparatsastus ja kansainvälinen ura mallina ovat olleet Mia Stellbergille parhaita elämän opettajia.

Sipoolainen Mia Stellberg, 39, on tehnyt uraa niin mallina, koulupsykologina kuin kilparatsastajanakin. Tällä hetkellä urheilupsykologina hän sparraa urheilijoita yhä parempiin tuloksiin kilpakentillä. Kysyimme Mialta, mitä kaikkea erilaiset urat ovat hänelle opettaneet.

Hyväksy itsesi sellaisenaan

”Teini-ikäni oli täynnä ahdistusta ja angstia. Sain lempinimen lauta, eikä minulla ollut kauheasti kavereita. Haisinkin aina hevoselta, sillä hepat
olivat parhaita ystäviäni. Ne hyväksyivät minut juuri sellaisena kuin olin, 178-senttisenä hammasrautaisena honkkelina. Ratsastaessa oli pakko laittaa murheet syrjään, sillä hevonen saattoi pysähtyäniille sijoilleen, jos ratsastin kiukkuisena. Edelleen rentoudun ja vahvistan keskittymistäni hevosen selässä. Aitona itsenään oleminen ja läsnäolontaito ovat valtteja myös työssäni.”

Uskalla myöntää epätäydellisyytesi

”Aloitin kouluratsastuksessa kilpailemisen 12-vuotiaana. Urani oli täynnä pettymyksiä. Jo kisajännitykseni saattoi välittyä hevoseen, jolloin
aloimme yhdessä uumoilemaan huonoa tulosta. Pettymysten käsittelyssä auttoi, kun ymmärsin, miten haastavia tavoitteeni ovat. Rohkea urheilija, joka ei pelkää häviämistä, on peloton. Rohkeutta on myös tunnustaa virheensä ja heikkoutensa. Tällä hetkellä pidän kilpailemisesta taukoa.”

Neuvottele rauhallisesti

”Hevosen kanssa pitää jatkuvasti neuvotella, jotta yhteistyö onnistuu. Ohjeiden pitää olla selkeitä ja johdonmukaisia. Samaa määrätietoista
luovimista olen hyödyntänyt töissäni. On aivan sama, autanko itsetuhoista teiniä vai mestariurheilijaa, minun on osattava neuvotella rakentavasti. Mietin aina tarkasti, mikä viestini on ja miten saan sen välitettyä selkeästi. Sanojen lisäksi ratkaisevaa on rauhallisuuteni. Se luo levollista ja luottavaista tunnelmaa välillemme.”

"Lähdin pystymetsästä maailmalle. En ollut ikinä matkustanut edes metrolla."

Älä tuomitse, vaan arvosta jokaista

”Peruskoulun jälkeen kokeilin mallinuraa ja lähdin pystymetsästä maailmalle. En ollut ikinä matkustanut edes metrolla. Pian poseerasin huippumalli Gisele Bündchenin kanssa, kun osallistuimme muotitalo Eliten mallikisaan. Kun reissasin maapalloa ristiin rastiin, opin avarakatseisuutta ja sallivuutta. Olimme näytöksissä kaikki samanarvoisia: mustat, valkoiset, homot ja heterot. Vastaanotolleni on helppo tulla, sillä en ikinä tuomitse ketään, en sateenkaariperheitä saati maahanmuuttajia.”

Ole aina oma esikuvasi

”Tulen maanviljelijäperheestä ja olin sukumme ensimmäinen, joka valmistui yliopistosta. Pääsin lukemaan psykologiaa Helsingin yliopistoon ja
valmistuin alle kolmessa vuodessa. Yliopistopiireissä minua kohtaan oltiin aluksi epäluuloisia: eihän nätti heppatyttö voinut olla fiksu. Itse koen, että taustani avartaa maailmankatsomustani ja täydentää osaamistani. Ammennan kaikista uusista kohtaamisista taitoja itsellenikin. Pyrin aina olemaan oma esikuvani. Haluan miettiä kahden vuoden päästä, että tulipa tehtyä hyvin.”

"Toimin psykologina Jokelan kouluammunnassa. Tehtävä oli raskas, sillä olin tragedian uhri itsekin."

Ota työnteko etuoikeutena

”Työskentelin kymmenen vuoden ajan terveyskeskuspsykologina Tuusulassa ja Sipoossa lasten ja nuorten parissa. Työurallani on vain kaksi päivää, jolloin en pystynyt näkemään työssäni mitään hyvää. Silloin toimin psykologina Jokelan kouluammunnassa. Tehtävä oli raskas, sillä olin tragedian uhri itsekin. Hälytin apua ensimmäisten joukossa. Muutama vuosi sitten siirryin yrittäjäksi: valmennan urheilupsykologina niin olympiaurheilijoita kuin aloittelijoitakin ja teen toisinaan mallikeikkoja. Hoidan aina työt täysillä, jotta asiakaskin uskoo paranemiseensa tai menestymiseensä. Taannoin huippuratsastaja kertoi minulle peloissaan joutuvansa EM-kisoihin. Sanoin soittavani pari puhelua, jotta hänen ei tarvitse lähteä. Se oli psykologinen keino saada hänet tajuamaan, että hän ei joutuisi, vaan pääsisi tekemään elämänsä suorituksen kisoissa. Silloin pelkokin hälveni.”

Kerro osaamisestasi rohkeasti

”Mallina juoksin päivittäin kymmenissä castingeissa, joissa oli satoja tyttöjä. Huomasin nopeasti, ettei seiniä pitkin luimuamalla tule huomatuksi vaan konkarit ottavat heti tilan haltuun. Reipastuin ja aloin luottaa itseeni. Kun ihmiset saa vakuuttuneeksi  asiantuntijuudestaan, töitä riittää. Oma olemukseni on myös käyntikorttini. Siksi pidän itsestäni hyvää huolta.”

"Oma olemukseni on myös käyntikorttini."

Rakenna vahva luottamus

”Jos minulla ja hevosella on yhteinen liittouma, yllämme huippusuorituksiin. Samankaltaisen allianssin rakentamiseen pyrin työssäni. Ennen
kuin voin auttaa urheilijaa voittamaan olympiakultaa, meidän pitää yhdessä asettaa tavoite ja tehdä yhteistyötä. Yhdessä voimme purkaa
pelkoja. Se onnistuu vain, kun luotamme toisiimme.”

Mitä lumilautailu huipulla opetti suunnittelija ja yrittäjä Paola Suhoselle? Lue Sportin numerosta 2/2017! Tilaajille luettavissa myös netissä osoitteessa digilehdet.fi

Personal trainer Nanna Karalahden peruskunto parani, kun treenit pehmenivät.

Aamulla aerobinen, illalla puolentoista tunnin puntti. Kun Nanna Karalahti treenasi neljä vuotta sitten fitnessmallikisoihin, arki pyöri kovien treenien ympärillä.

”Mutta mitä enemmän treenasin, sitä huonommaksi kunto muuttui.”

Kun Nanna tuli raskaaksi, arvojärjestys meni uusiksi. Ensimmäistä kertaa hänen piti käsitellä stressiä muilla tavoilla kuin rankalla liikunnalla.

”En mennyt heti salille, kun vähän ketutti.”

Äitiyden myötä hyvinvointi kiri kireän kropan edelle. Treenit pehmenivät ja Nanna oppi rauhoittumaan kevyillä kävelylenkeillä.

”Peruskuntoni on parempi kuin ennen raskautta. Myös palautuminen on tehokkaampaa, kun ei rääkkää itseään joka päivä”, Nanna tietää.

Lue lisää Nannan oivalluksia ja koko haastattelu Sport-lehden numerosta 1/17.

Personal trainer Susanna Miettinen, 21, parantui anoreksiasta opettelemalla rentoutumaan.

”Lukion ensimmäisellä luokalla painoni oli hyvin alhaalla. Niskassani kasvoi vauvanukkaa, ja käteni sinersivät.

Kun luokkakaverini menivät välitunnilla ostamaan munkkipossuja, lähdin juoksemaan kirkkoa ympäri polttaakseni kaloreita. Liikuin tunteja päivässä. Jumppasin myös telkkaria katsoessani.

Lapsena minua oli kiusattu pulleruudesta ja halusin näyttää, että minusta on muuhunkin. Pahimmillaan söin kuin vauva.

Yhdeksännellä luokalla jouduin kuudeksi viikoksi suljetulle osastolle, mutta vielä sekään ei muuttanut ajatusmaailmaani. Kavereilleni selitin silmät kirkkaina, että ihminen voi elää pelkällä vedellä. Poikaystäväni kanssa riideltyäni rankaisin itseäni syömättömyydellä. Ruoka oli omanarvontuntoni mittari.

Äiti vieressä ruokapöydässä

Lukion toisella tutustuin poikaporukkaan, joka oli pelastukseni. Vietin vihdoin normaalia nuoren naisen elämää, enkä keskittynyt pelkkään painoni tarkkailuun. Biletimme ja kävimme mökillä. Bileillan jälkeen pekonipasta maistui taivaalliselta aamupalalta.

Söin lautasen tyhjäksi hyvällä omallatunnolla ensimmäistä kertaa vuosiin. Mieleeni putkahti silti tuhat kysymystä: Paljonko tässä on kaloreita? Voinko syödä tätä? Järkeilin, ettei yksi pekonipasta lihota minua kymmentä kiloa. Käteeni tatuoin espanjaksi muistutuksen ’miksi ei?’

Motivoiduin taas harjoittelemaan syömistä, ja sairaalasta saatu ateriasuunnitelma auttoi alkuun. Siihen oli merkattu grammalleen koko päivän syömiset eli viisi annosta. Pelkäsin yhä lihomista, ja äitini istui vuosia vieressäni, jotta lautaseni tyhjentyi. Välillä tuli takapakkia, kun jätin syömättä välipaloja.

Entä jos sairastuu uudestaan?

Sairaana kovin ahdistus tuli siitä, kun vatsa tuntui täydeltä. Opettelin rauhoittamaan mieleni rentoutumiskasetin avulla. Ymmärsin vähitellen, että syömistä seuraava turvotus ja ahdistus menevät ohi. Myös äidin kanssa jutteleminen auttoi. Tajusin, että elämä jatkuu jokaisen syödyn aterian jälkeenkin.

Opettelin uudestaan syömään myös ravintoloissa. Epätietoisuus ruuan ravintosisällöistä laukaisi ahdistuksen, mutta rentoutuskasetti auttoi siinäkin. Onnistuin syömään pizzan hyvällä omallatunnolla vasta kymmenennen ravintolakäynnin jälkeen.

Itsensä hyväksyminen normaalivartaloisena vei aikaa. Siihen auttoi läheisten tuki, tervehtynyt kehonkuva ja itsensä arvostaminen. Viimeiset kaksi vuotta olen kokenut olevani terve.

”Enää en pelkää lihomista.”

Olen oppinut, että ruuan skippaamisesta olo vain pahenee. Nyt syön viisi kertaa päivässä normaalia kotiruokaa. Lempparini on nakkikastike ja perunamuusi. En enää pelkää lihomista, koska olen nähnyt omin silmin, ettei kerran viikossa nautittu karkkipussi näy missään, kun muuten syö normaalisti. Myös painoni on noussut normaaliin lukemiin.

Elokuussa syntyi esikoiseni. Kun kuulin raskaudestani, mieleeni hiipi pieni pelko siitä, jos syömishäiriö alkaa uudestaan. Pelko on onneksi ollut turha. Minulla oli aikaa tottua kehoni muutoksiin, kiloihin ja pehmeämpään olemukseeni. Nyt katson rakkaudella pientä vauvaani.

Meditoiti avuksi

Nykyään pyrin liikkumaan neljänä päivänä viikossa, mutta en enää pakota itseäni siihen. Raskausajan pahoinvoinnin takia joinakin viikkoina en liikkunut kertaakaan, mutta se ei ollut enää maailmanloppu. Olen oppinut, että hyvän olon säilyttämiseksi pitää myös levätä.

Salilta olen löytänyt kutsumukseni auttaa muita itsetunnon kanssa painivia. Opiskelin personal traineriksi, koska haluan tulevaisuudessa auttaa syömishäiriöstä kärsiviä terveemmän kehonkuvan muodostamisessa. Entinen anorektikko alkaa usein elää kuin fitnessurheilija. Se tuntuu olevan anoreksiaa hyväksytympi syömishäiriön muoto.

Jatkuvan tekemisen sijaan olen opetellut olemaan aloillaan, lukemaan tai meditoimaan.

Olen ymmärtänyt, että psyykkisesti terveenkin ihmisen elämään kuuluu surua ja ahdistusta, eikä niitä tunteita tarvitse paeta. Enää en lähde huhkimaan salille, kun mieli on maassa, vaan menen lepäämään sohvalle.”

 

Aina ei voi

olla kivaa

Elämään kuuluu myös huonoja oloja ja päiviä, mutta niiden kanssa ­täytyy oppia elämään.

 

Pienet ilot

ovat suurimpia

Aina ei kannata tavoitella kuuta taivaalta. Esimerkiksi kukkien laittaminen piristää päivää.

 

Meditaatio

auttaa

joka kerta

Jos stressaa tai

ahdistaa, istu ja sulje silmät kymmeneksi

minuutiksi. Se helpottaa oloa aina.

Tanssija Haza Hajipoori hakee tanssiin lisää syvyyttä kuumasta bikram-joogasta.

Tanssija Haza Hajipoori, 27, aloitti bikram-joogan neljä vuotta sitten ennen Dance-tv-ohjelmaa. Kuumaan joogasaliin vei toive saada tanssiin lisää venyvyyttä ja syvyyttä.

"Ensimmäisillä tunneilla mietin, mihin olen laittanut itseni. Luulin lajia helpoksi, mutta olin varmasti yksi surkeimmista salissa. Minulta ei aluksi onnistunut esimerkiksi selän venyttäminen sikiöasennossa, kyyryssä säärien päällä. Niska–hartiaseutuni oli niin jumissa!"

Haza ei silti malttanut pysyä poissakaan bikramista, koska se vei hänet täysin tanssin ulkopuolelle.

"Pidän siitä, että pystyn haastamaan itseäni: voin valita salista halutessani kuumemman paikan tai tehdä sarjasta rankemman. Tunnin jälkeen treenitoppi ja -sortsit ovat läpimärät, mutta juuri se fiilis koukuttaa!”

Lue Hazan koko haastattelu 6/2016 Sport-lehdestä!