Sport

Totaaliuupumus opetti Satu Tuomistolle, 31, ettei keho kestä mitä tahansa. Hurjaa vauhtia kesti vuoden ja sen jälkeen tultiinkin rytinällä alas.

”Olen on-off-ihminen. Joudun himmailemaan itseäni, jotta pysyn tasapainossa. Kun huomaan meneväni liian kovaa, valitsen sohvan salin sijaan. Se on aaltoliike, joka välillä riistäytyy käsistä.

Missivuoteni 2008 kärsin syömishäiriöstä, en tosin tajunnut sitä silloin. Nyt tiedän, ettei kaikki ollut todellakaan hyvin.

Kukaan lähimmäisistäni ei tiennyt ylisuorittamisestani. Tajusin itsekin ongelman vasta sitten, kun seinä tuli vastaan. Kun olin vuoden suorittanut superenergisenä, tuli aamu, kun en jaksanut nousta ylös. En tiedä, oliko kyse ylikunnosta mutta väsähdin totaalisesti. Uupumus tuntui pelottavalta – mitä kehossani tapahtuu?

Päätin ensiksi tyhjentää kalenterini ja keskittyä lepäämiseen. Onneksi se riitti, eikä minun tarvinnut mennä lääkäriin. Jälkikäteen tajusin, että olin ylirasittunut.

Olen viimein oppinut tuntemaan kehoni. En enää pakota itseäni tekemään sellaista, mikä ei huvita. Jos aamulla ei ole fiilistä lähteä salille tai paikat ovat jumissa, lähden koiran kanssa metsään."

Ei päivää ilman riistaa

”Ruokailu on usein haaste tien päällä. Harvoilta huoltoasemilta löytää mitään terveellistä. Joskus syön päivän työreissulla pelkän patongin ja kotona vedän jääkaapin tyhjäksi.

Välillä noudatan kuukauden ajan pt:n laatimaa ruokavaliota ja punnitsen ruokani, jotta söisin tarpeeksi´ja säännöllisesti. Näin palautan itseni takaisin raiteille.

Olen viimein oppinut tuntemaan kehoni.

Vilja-allergian takia en syö viljoja ja maidotonta ruokavaliota olen noudattanut pari vuotta, koska kehoni voi paremmin ilman maitotuotteita. Riistaa syön joka päivä. Pakastin on aina täynnä kaurista, hirveä, peuraa ja riistalintuja. Linnut saamme riistanhoitajaveljeltäni, mieheni käy usein hirvi- ja peurametsällä. Nyljen ja suolestan aina saaliini, mutta kokkaus on mieheni vastuulla.”

Riekkojahdissa suolla

”Olin jo pienenä mukana isäni metsästysreissuilla. Kahdeksan vuotta sitten hankin oman metsästyskortin. Metsästys on kuin golf, se vaatii paljon aikaa. Joskus lähdemme jahtiin kolmelta yöllä ja palaamme takaisin vasta illansuussa.

Eläimen ampuminen ei ole se juttu vaan luonnossa liikkuminen. Metsästyspäivä on myös käsittämättömän rankka kestävyyssuoritus. Viime syksynä olin riekkometsällä mieheni kanssa Lätäsenon joella Käsivarren Lapissa. Tarvoimme suolla kahdeksan tuntia reppu selässä neljä päivää. Päivän aikana kului helposti 4 000 kaloria.

Yksi lajin hienoimpia puolia on se, että metsällä puhelimen pitää olla pois päältä. Hyvä kun edes hengitetään, kun odotetaan eläimiä.”

Hiet pintaan autotallissa

”Urheilu on minulle terapiaa. Sen avulla voin selvittää päässä pyöriviä asioita tai unohtaa ne. Spinningiä rakastan yli kaiken. Kuusi vuotta sitten ostin kotiin oman spinningpyörän. Poljen autotallimme kuntosalilla ja samalla katson spinningvideoita YouTubesta. Se on todella koukuttavaa ja tehokasta. Missään muussa lajissa en hikoile yhtä paljon. Koko keho puhdistuu, ja tunnin jälkeen pääsee suoraan saunaan.”

Liikunta hoitaa sairautta

”15-vuotiaana minulla epäiltiin lapsuusiän reumaa, mutta löytyikin Scheuermannin tauti eli selkänikamien synnynnäinen kasvuhäiriö. Sairaus on elinikäinen ja etenee jatkuvasti. Olen kuitenkin pystynyt pitämään taudin aisoissa kuntoilemalla. Urheilu pitää selkäni kunnossa, mutta voi myös tuhota sen, jos teen jotain väärin.

En ole käynyt kuvauttamassa selkääni, koska pelkään, että se pitäisi leikata.

Kylmien nikamien takia joudun olemaan tosi tarkkana treeneissä. En tee alaselkää kuormittavia liikkeitä, kuten maastavetoja. Syvät vatsa- ja selkälihakset on taas pidettävä kunnossa rankaa tukemassa. En ole käynyt kuvauttamassa selkääni, koska pelkään, että se pitäisi leikata. Tiedän, että sairauteni etenee ja leikkaus on edessä jossain vaiheessa. Jos nyt menisin lääkäriin, minulta varmaan leikattaisiin olkapäät, selkä…”

Sadan päivän sokerilakko

”Urheilun lisäksi herkuttelu riistäytyy helposti käsistäni. Vuoden alussa pidän sadan päivän herkkulakon ystäväni Heidi Sohlbergin kanssa. Teimme jo edellisvuonna saman ’sata päivää ilman sokeria’ -projektin, ja se toimi. Ensimmäiset kaksi viikkoa päätä särki ja kiukutti. Mutta sen jälkeen sokerihimo katosi ja aloin maistaa makuja eri tavalla. Enää ei tarvitse lisätä makeutusainetta
latteen tai syödä koko suklaalevyä. Nyt riittää hyvin pari palaa raakasuklaata.”

Sport
Kuvaaja Jan Ahlstedt

Kokki ja yrittäjä Teresa Välimäki, 42, suoritti uraa ja äitiyttä kuin urheilua, kunnes selkä napsahti.

“En tiedä, oliko yhtä tiettyä hetkeä, kun selkä vaurioitui. Kipu alkoi kai pikku hiljaa, kun rasitus kävi liialliseksi. Kahden pienen lapsen kanssa elämä oli urheilua silloinkin, kun en ollut juoksemassa. Saatoin kantaa heidät portaita ylös kerrostalomme neljänteen kerrokseen niin, että toinen roikkui kaulasta edessä ja toinen reppuselässä. Käsissä kannoin kauppakasseja.

Välilevyn pullistuma on kymmenen vuoden takainen vamma, joka kiusaa välillä edelleen. Minulla pullistuma ei edes ollut tullut ulos selkänikamien välistä, mutta kivulias se oli. Kipu säteili alaselästä nivusiin ja lonkkiin sekä reisiä pitkin alas jalkoihin.

Autoon noustessa jouduin auttamaan käsin toisen jalan kyytiin.

Lopulta en meinannut päästä sängystä ylös. Autoon noustessa jouduin auttamaan käsin toisen jalan kyytiin. En voinut muuta, koska keskivartaloon sattui niin paljon. Silti en ollut koskaan pois töistä. En, vaikka olisi ehkä kannattanut.

Jotain täytyi tehdä

Olin tottunut juoksemaan ainakin viidesti viikossa. Rakastan sitä, että tulee kunnolla hiki, tuuli tuntuu kasvoissa ja askel rullaa. Varmasti tein pitkillä lenkeillä hallaa selälleni.

Kun kipu oli pahimmillaan, pyysin jopa lääkäreitä kieltämään minulta juoksemisen. He sanoivat vain, että tee kaikkea, mikä ei satu. Ongelma onkin siinä, että siedän kipua erittäin hyvin. Eikä juokseminen ole koskaan sattunut, vaan kipu tulee vasta seuraavana päivänä.

Jouduin ymmärtämään itse, että jotain täytyy tehdä. Kävin fysioterapiassa, osteopaatilla ja kalevalaisella jäsenkorjaajalla. Hänen käsittelynsä sattui. Kun sanoin auts, hän totesi, että olet kestänyt selkäkipua kymmenen vuotta, kestät kyllä tämänkin.

Juoksusta luopuminen harmitti

Lopetin juoksemisen, mutta en osannut harrastaa kuukauteen tai kahteen mitään muutakaan. Juoksusta luopuminen harmitti, mutta tunne hälveni, kun löysin muita lajeja. Aloitin joogan, vaikka aikaisemmin se oli minusta kauhean tylsää: Huhuu, koska aloitetaan? Milloin tulee hiki?

Kun mieheni muutti autotallin nyrkkeilypaikaksi, minäkin aloin hakata säkkiä. Uusin lajini on tanssillinen voimistelu, jonka aloitin kaksi vuotta sitten. Kerran kävin kisoissakin. Pidän voimistelussa siitä, että saan treenata porukassa esimerkiksi balettia ja akrobatiaa.

Huhuu, koska aloitetaan? Milloin tulee hiki?

Juoksen edelleen kolmesti viikossa 5–12 kilometriä kerrallaan, mutta olen oppinut kuuntelemaan kroppaani. Olen jättänyt sykemittarin pois, koska mieluummin kuulostelen, tuntuuko juoksu hyvältä vai ei. Nykyään maltan hiljentää vauhtia.

Käsivarret saivat uutta muotoa

Koska juoksulta on jäänyt aikaa muille lajeille, treenaan nyt monipuolisemmin kuin aikaisemmin, eikä juoksulenkkien vähentäminen enää harmita.

Olen oikeastaan aika tyytyväinen harrastuksiini, koska ylävartalonikin saa treeniä. Pidän siitä, että käsivarret ovat saaneet uutta muotoa. Olen myös huomannut, miten tärkeää juoksijan on pitää pakarat ja takareidet kunnossa lihaskuntoharjoittelulla.

Aivan äskettäin harjoittelin joogatunnilla soturiliikettä. Oikein kuului, miten ranka paukkui, mutta sen jälkeen selkä ei ole ollut kipeä. Sanotaan, että liike on lääke. Uskon sen, kunhan pysyy kohtuuden rajoissa.”

Lue Sport-lehden numerosta 7/2017, miten treenaaja ehkäisee vatsalihasten erkauman. Tilaajana voit lukea Sanoman aikakauslehtiä maksutta osoitteessa digilehdet.fi

Teresan vinkit

  • Kuuntele kroppaa
    Keho tietää rajansa. Älä koskaan treenaa, jos sattuu.
  • Muista monipuolisuus
    Yksitoikkoisuus on pahasta. Harrasta useita lajeja, niin saatat välttyä rasitusvammoilta.
  • Syö tarpeeksi
    Älä treenaa nälkäisenä. Mitä enemmän kuntoilet, sen tärkeämpää tämä on. Väsyneenä ja heikkona tekniikka kärsii.
Sport

Satunnainen pizza ei jämähdä vararenkaiksi vyötärölle, kun liikut oikein. Aloittelija voi huomata muutosta jo parissa viikossa.

Jos karsit hiilareita etkä silti laihdu, mitä jos ajattelisitkin tällä kertaa päinvastoin ja opettaisit kroppasi polttamaan hiilareita kuin pro? 

– Yleensä laihduttajat vähentävät hiilihydraatteja ensimmäisenä, ihan turhaan. Kun lisäät ruokavalioon energiaa, keho oppii käyttämään sitä paremmin, komppaa laillistettu ravitsemusterapeutti Petra Rautakallio. 

Puhutaan hiilihydraatin sietokyvystä. Se on yksilöllinen, mutta jokainen voi virittää kehonsa paremmaksi pastanpolttokoneeksi. Silloin satunnainen pizza ei jämähdä vararenkaiksi vyötärölle.

Rautakallion mukaan tärkeintä on, että ylipäätään treenaa. Kuningaslaji on kuitenkin punttien nostelu, sillä se herkistää kehon insuliinille, eli sokeriaineenvaihduntaa säätelevälle hormonille. Lihas käyttää hiilihydraatteja sekä treeniin, palautumiseen että kasvamiseen. Toisin sanoen suurempi lihasmassa tarkoittaa parempaa hiilihydraattien sietokykyä. 

Lue lisää: Selvitä 5 kysymyksellä, onko hiilihydraatin sietokykysi heikentynyt

Sekaan kannattaa ujuttaa välillä kovatehoista HIIT-treeniä, sillä siinä keho käyttää erityisen paljon hiilihydraatteja. Aloittelija voi huomata muutosta jo parin viikon säännöllisen harjoittelun jälkeen. 

– Kun insuliiniherkkyys paranee, hiilihydraatit siirtyvät verenkierrosta nopeammin lihaksiin käyttöön. Siitä syntyy hyvä kierre, Rautakallio toteaa.

Nappaa Sport-lehden numerosta 7/2017 Stefanie Hagelstamin neljän viikon crossfit-bootcamp, jolla poltat rasvaa, saat lihasta, voimaa ja kestävyyttä. Tilaajana voit lukea Sanoman aikakauslehtiä maksutta osoitteessa digilehdet.fi

Sport

Superliikkeellä saat puristusvoimaa, terveemmät olkapäät ja helpotusta alaselän kipuihin.

Etene askel kerrallaan, niin pääset tavoitteeseen. Jos lähdet nollasta, pystyt puolen vuoden sisällä vetämään ensimmäisen leukasi. Jotkut tekevät 10 peräkkäistä toistoa jo parin viikon kuluttua.

 

1. Roikkuminen

 

 

Tartu tankoon myötäotteella ja roiku 5 minuuttia. Tee harjoitus päivittäin: voit roikkua vaikka parin tunnin välein puoli minuuttia. Näin hartiarenkaan lihakset tottuvat rasitukseen. Kun jaksat roikkua 3 x 30 sekuntia, lisää aktivointiliike: aktivoi lapojen lihakset, vedä lapoja yhteen ja nouse kannateltuun roikkumisasentoon.

→ Lisää hiljalleen roikkumisaikaa ja aktivointiliikkeiden määrää.

 

2. Vaakasoutu

Kun roikkumisharjoituksia on takana pari viikkoa, lisää mukaan vaakasoutu renkailla, tangolla tai Smith-laitteessa. Aseta tanko vyötärön korkeudelle. Päästä alkuasennossa lavat ”auki”, niin yläselkä pyöristyy hieman. Pidä core ja pakarat tiukkoina. Vedä lapoja yhteen ja kohota rintakehää kohti tankoa. Vasta sitten kyynärpäät koukistuvat ja rintakehä osuu tankoon. Palaa alas.

→ Tee 3 kertaa 8–12 toistoa.

 

3. Avustettu leuanveto

Kun jaksat roikkua minuutin, lisää ohjelmaan leuanvedot avustajan kanssa tai vastuskumilla. Aseta vastuskumin lenksu jalkapohjien tai polvien alle ja ota tangosta vastaote ja roiku passiivisesti. Vedä lavat kiinni, tuo selkää kaarelle ja tee vahva veto. Paina kyynärpäitä kylkiin ja kohota rintakehää kaarimaisesti kohti tankoa. Palaa jarrutellen ja pysähdy, ettei kuminauha avusta liikaa.

→ Toista 3–6 kertaa. Muutama puhdas toisto kehittää hermostoa parhaiten. Jos jaksat heti 10 leukaa, vaihda kumi löysempään.

 

4. Leuanveto

Tartu tankoon vastaotteella. Tekniikka on sama kuin avustetussa liikkeessä: lavat kiinni, rinta kaarelle, kyynärpäät kylkiin ja kaarimaisesti kohti tankoa. Tuo leuka tangon yli. Jatka harjoittelua 1–3 kertaa viikossa ja seuraa palautumista.

→ Nyt kun olet ylittänyt haamurajan, kehitys nopeutuu. Tee aluksi yksi veto 10 kertaa ja lepää toistojen välillä. Seuraava tavoite on 5 x 2 toistoa ja niin edelleen.

 

Lue Sport-lehden numerosta 7/2017, miten saat potkua jalkoihin Janni Hussin kuntopiirillä. Tilaajana voit lukea Sanoman aikakauslehtiä maksutta osoitteessa digilehdet.fi

9. syyskuuta vietetään Maailman leuanvetopäivää. Säännöt ovat simppelit: mene mukana olevalle pisteelle, vedä niin monta leukaa kuin jaksat, ja tuloksesi rekisteröidään. Lopussa lasketaan, montako leukaa maailma veti yhteensä. Löydä lähin piste ja säännöt: worldpullupday.com.

Sport

Ensin elämä pienen lasten kanssa oli kaaosta, mutta hiljalleen Hanna sai elämästä kiinni joogan avulla.

Aluksi kukaan ei uskaltanut soittaa. Hanna odotti tietoa miehestään Jensistä, joka oli saanut automatkalla Norjasta Milanoon sairauskohtauksen.

Flunssainen Jens oli pysäyttänyt auton Sveitsissä ja kumartunut ulos. Lihakset eivät olleet totelleet lainkaan, ja Jens oli pyörähtänyt ulos autosta. Hän oli saanut soitettua Hannalle ja ystävälle Italiassa, joka oli toimittanut hänet ensiapuun. Verikokeiden perusteella epäiltiin hermojuuritulehdusta eli Guillain-Barrén oireyhtymää, jonka flunssa voi laukaista. Hanna oli huolissaan. Ensiavusta Jens oli viety neurologiseen sairaalaan, mutta siellä lääkäri ei uskonut hermojuuritulehdukseen. Jensiä ei laitettu seurantaan.

Oli maaliskuu 2007, ja suomalais-norjalainen perhe oli palaamassa Milanoon puolentoista vuoden Norjassa asumisen jälkeen. Talo Norjassa oli myyty, muuttokuorma oli lähtenyt rekalla Italiaan, ja Jens oli ajamassa heidän autoaan perille. Hannan, 31, oli tarkoitus lentää perässä Eliksen, 5, ja Axelin, 2, kanssa.

"Kysyin epäuskoisena, onko hän kuollut."

– Aamulla Jensin isä viimein soitti, että Jens ei ole selvinnyt. Kysyin epäuskoisena, onko hän kuollut. Kyllä, Jens oli löydetty aamuyöllä kuolleena sairaalasängystä.

Sanat sekoittuvat yhä itkuun, kymmenen vuotta tapahtumien jälkeen. Suru siitä, ettei hän itse ollut paikalla, vaikka olisi pitänyt, on suuri.

Konttausta syvissä vesissä

Hanna von Hafenbrädlin, 41, elämästä tuli suruviestin jälkeen kaaos. Hän ei voinut ymmärtää Jensin kuolemaa.

– Ensimmäiseksi yritin etsiä puhelinluettelosta kriisipuhelimen numeroa. Muistan ajatelleeni, että minun pitäisi harkita tarkkaan kaikkia päätöksiäni tästä eteenpäin, etteivät lapset traumatisoituisi.

Paluuta entiseen ei yhtäkkiä ollutkaan.

Perhe oli asunut Milanossa aiemmin viisi vuotta, ja elämä oli ollut unelmien täyttymys. Hanna oli työskennellyt graafisena suunnittelijana ja kuvittajana, ja Jensillä oli oma yritys. Heillä oli kaunis vanha asunto Milanon keskustassa. Italialainen arki oli hauskaa. Perhe oli aina yhdessä.
Norjaan he olivat muuttaneet huonon omantunnon takia: Milanon keskustassa ei voinut ulkoilla savusumun takia. Mutta Hanna ei viihtynyt norjalaisessa pikkukaupungissa, joten lopulta oli tehty päätös paluusta.

Paluuta entiseen ei yhtäkkiä ollutkaan. Emme voineet lähteä Italiaan, sillä Jensiä ei enää ollut. Norjassa olimme myyneet talomme.
Hanna luonnehtii noita aikoja syvissä vesissä konttaamiseksi.

– Axel täytti kolme vuotta neljä päivää Jensin kuoleman jälkeen, ja minun oli yritettävä järjestää juhlat.

Hautajaisissa Hannan piti pitää puhe, eikä hän osannut puhua muille kuin eturivissä istuvalle kahdelle nappisilmälle.

– Puhuin heille ilmapalloista, joita voisimme nyt lähettää yläilmoihin. Todellisuudessa minun oli mahdotonta ymmärtää, miten ihminen voi noin vain lakata olemasta.

Joskus Hanna sai paniikkikohtauksia kaupassa.

Muutama asia kuitenkin lohdutti. Kun Hanna ilmoitti milanolaiseen nunnakouluun, ettei Elis tulekaan, nunna sanoi: "Tulet näkemään, että miehesi auttaa sinua sieltä ylhäältä käsin."

– Minua puhuttelivat myös kirkon katossa olevat tähdet Jensille järjestetyssä muistojumalanpalveluksessa. Nämä olivat minulle ensimmäisiä kosketuskohtia ajatukseen, että elämä onkin energiaa, joka muuttaa muotoaan, muttei lopu.

Hanna päätti jäädä asumaan lasten kanssa Norjaan lähelle isovanhempia.

Mikä minua auttaisi?

Mitä tavalliset ihmiset tekevät aamulla, Hanna yritti miettiä. Pesevät hampaat, syövät ja lähtevät töihin. Hän yritti noudattaa samaa ja vei lapset päiväkotiin. Joskus Hanna sai paniikkikohtauksia kaupassa.

Arki tuntui selviytymistaistelulta. Au pairin avulla se eteni päivän kerrallaan.

"Olin kaksi vuotta niin riekaleina, etten olisi pystynyt käymään töissä."

Lasten selviytyminen isän kuolemasta oli iso kysymys, vanhemmalle pojalle isä oli ollut paras kaveri. Hanna itse oli kuin kävelevä haava. Muiden ihmisten takia piti yrittää olla koko ajan vahva. Jotkut eivät osanneet katsoa häntä silmiin.

– En voinut puhua kivustani, sillä ihmiset pelkäsivät sitä. Olin kaksi vuotta niin riekaleina, etten olisi pystynyt käymään töissä.

Ystävän suosittelema terapeutti osoittautui kuitenkin kullan arvoiseksi. Hän sai Hannan uskomaan itseensä.

– Minulla oli paljon pelkoja, ja vaistot ja aistit yliherkkinä. Syytin itseäni Jensin kuolemasta ja pelkäsin lasten kuolemaa. Ei ollut mitään takeita siitä, etteikö heillekin voisi sattua jotakin pahaa.

Terapeutti ehdotti Hannalle joogan kokeilemista. Vaikutus oli heti voimakas.

– Kehon ja mielen yhteys tuli selväksi, sillä saatoin olla joogan jälkeen pari päivää toimintakyvytön. Olin vielä niin sokissa henkisesti, että kehonikin meni sekaisin. Se ei ollut valmis päästämään irti vanhasta.

"Minulle oli tärkeää huomata, ettei tarvinnutkaan pärjätä yksin."

Hanna löysi joogastudion, jonka yhteisöstä tuli hänelle tärkeä. Hän lähti lasten kanssa kahteen joogaretriittiin Thaimaahan ja Filippiineille.
– Se oli upeaa, sillä muut naiset ottivat miehensä mukaan lapsenvahdeiksi. Isät hoitivat lapsia, kun me joogasimme. Minulle oli tärkeää huomata, ettei tarvinnutkaan pärjätä yksin. Joogan filosofia alkoi kiinnostaa. Hanna halusi kokeilla, onko meditaatiosta apua sisäiseen kipuun.
Myös taide alkoi puhutella Hannaa, joka on aina ollut hyvin visuaalinen ihminen. Hän alkoi opiskella klassista öljymaalausta.

– Taiteessa on jotain maagista, joka vetosi minuun. Sain siitä vastauksia omaan tuskaani.

Jooga ja Jack muuttivat kaiken

Hanna pakotti itsensä ottamaan vastuuta kaikesta tekemisestään.

– Jos Jensin henki olikin kuin kiva pilvi, minä olin se, jonka oli oltava fiksu. Olin 31-vuotias ja hengissä. Voin valita, että nyt halaan lapsiani. Aloin nähdä sen mahdollisuutena.

Hanna ei vieläkään viihtynyt Norjassa. Vuonna 2012, seitsemän Norjan-vuoden jälkeen, hän muutti poikien kanssa Suomeen ystävän rohkaisemana.

"Voin valita, että nyt halaan lapsiani."

Aluksi hän työskenteli ystävän kanssa perustamassaan graafisen alan yrityksessä. Jooga alkoi kuitenkin vetää enemmän puoleensa. Sitten hän kuuli kanadalaisesta joogaopettajasta Happy Jackista, joka soitti kitaraa.

– Menin hänen tunneilleen ja workshopeihin. Ne avasivat minulle koko maailmankaikkeuden uudella tavalla. Ystävystyimme Jackin kanssa heti.

Jooga on opettanut Hannaa katsomaan elämää kokonaan uudella tavalla.
Jooga on opettanut Hannaa katsomaan elämää kokonaan uudella tavalla.

Myöhemmin Hanna ja Jack Boken rakastuivat ja ovat nyt pariskunta. Myös Hanna kouluttautui joogaopettajaksi.

– Joogani on hyvin fyysistä voimajoogaa, mutta siinä painotetaan itsetutkiskelua ja meditaatiota.

Ruokavalio on tärkeä osa hyvinvointia. Hanna huomasi, että kahvi, viini, tupakka ja sokeri vetävät energiatason alas, ja lisäksi niihin jää koukkuun. Vegaanina hän on voinut erinomaisesti.

Opettajaksi ryhtyminen ei ollut helppo ajatus, sillä Hanna oli aiemmin pelokkaampi ja epävarmempi.

– Aloin silti rohkeasti opettaa joogaa. Menen aina pitämään tuntia se ajatus mielessä, että ihmisen elämä voi muuttua radikaalisti, jos joku välittää. Puhun oppilaille oikeasta elämästä ja arjen haasteista, jos joku vaikka saisi siitä työkaluja elämäänsä. Autan myös itseäni sillä, että autan muita.

"Sisälläni on edelleen kapinaa Jensin kuolemaa kohtaan."

Hanna ja Jack järjestävät nykyisin joogakoulutuksia ja -retriittejä ympäri maailmaa. 13- ja 15-vuotiaat pojat ovat silloin Hannan äidillä.

Juhlapäivien ikävä

Hanna istuu vegaanikahvilassa ja säteilee valoa. Mutta tunteet ovat niin auki, että silmät täyttyvät kyynelistä useaan otteeseen.

– Sisälläni on edelleen kapinaa Jensin kuolemaa kohtaan. On niin epäreilua, että yksi puuttuu. Sitä on vaikea hyväksyä etenkin poikien syntymäpäivinä. Tuntuu, että pilvi tulee pääni päälle ja synnyttää sisälläni salamoita. Mutta aiemmin siellä oli superukkonen koko ajan.
Hanna on selviytynyt, mutta se ei enää riitä. Hän haluaa lisäksi voida mahdollisimman hyvin.

– Joogan avulla voin hyvin, sillä joogassa yhteys itseen syvenee ja kirkastuu. Se auttaa minua kuuntelemaan, millaiset asiat puhuttelevat minua nyt. Ne voivat olla tänään eri asioita kuin huomenna.

Hanna miettii usein, mikä hänestä tulee. Ihminen muuttuu koko ajan.

– Silloin kun elämässä on vaikeita asioita ja surua, on hyvä olla armollinen. Kaikkeen ei voi vaikuttaa.

Muistathan, että tilaajana voit lukea Sanoman aikakauslehtiä maksutta osoitteessa digilehdet.fi