Suhteet | Seksi

Perheenäiti ja ekshibitionisti: "Saatan tyydyttää itseäni bussin takapenkillä"

Elina Tanskanen

 |  13
mn vilautus

Kuva Shutterstock

Kolmikymppinen perheenäiti pukeutuu niukasti, harrastaa seksiä yleisillä paikoilla ja vilauttelee hienovaraisesti. – Olen ekshibitionisti. Minulla on oikeus nauttia tästä ilman syyllisyyttä, *Tiina sanoo.

"Huomasin jo hyvin nuorena, että nautin esillä olemisesta. Olen ekshibitio­nisti. Sana tuo monelle mieleen itsensäpaljastajan, popliinitakissa kulkevan miehen, joka pakottaa muut katsomaan itseään. Minulle ekshibitionismi on kuitenkin paljon enemmän kuin paljastelua. Kiihotun näytillä olemisesta ja huomiosta, jota se herättää. Toteutan seksuaalisuuttani monilla tavoin muita loukkaamatta: voin olla kumppanini seurattavana omassa makuuhuoneessamme tai vilautella tuntemattomille niin, että se vaikuttaa vahingolta.

Kunnioitan toisen rajoja. Kohdistan flirttailuni tai puolihuolimattoman vilautteluni­ vain aikuisille. En pakota ketään­ katsomaan, vaan annan mahdollisuuden nähdä minut tai kääntää katseen pois. Kaikki tapahtuu hyvin hienovaraisesti.

Teininä nuortenlehtiä lukiessani huomasin, että ajattelen seksiin liittyvistä asioista eri tavoin kuin muut. Kun aloin masturboida, toivoin jääväni kiinni sen sijaan, että olisin pelännyt sitä. Kuvittelin naapurinpojan katsovan minua, ja ajatus tirkisteltävänä olemisesta kiihotti. Vähän myöhemmin aloin pitää hameita sen vuoksi, että tuuli saattaisi temmata helmani ja paljastaa pakarani.

Kun seksuaalisuuteni heräsi kunnolla, taipumuksestani koitui kuitenkin ongelmia. Minut ymmärrettiin alituisesti väärin, ja jouduin vaarallisiin tilanteisiin. Olen kokenut seksuaalista väkivaltaa, ja minut on pakotettu seksiin.

Koska minulle kävi niin usein huonosti, aloin ajatella, että minussa täytyy olla jotain vikaa. Päätin ryhtyä normaaliksi ja ruoskin itseäni ajatuksista, jotka vain viittasivatkin fantasioihini. Olin pitkään hukassa seksuaalisuuteni kanssa. Tilannetta vaikeutti lapsen saaminen, koska eihän naiselle, etenkään äidille, ole sallittua harjoittaa sellaista likaista, perverssiä toimintaa kuin ekshibitionismi.­

Meni kauan, ennen kuin opin hyväksymään itseni. Kävin juttelemassa psykiatrin kanssa, mutta suurin osa työstä tapahtui omassa päässäni. Keskustelin paljon myös ystävieni kanssa ja netti­foorumeilla ja pidin verkossa päiväkirjaa. Pitkän itsetutkiskelun jälkeen ymmärsin,­ että minulla on oikeus nauttia ilman syyllisyyttä siitä, mistä nautin. Tajusin myös, etten ole ainoa laatuani, sillä löysin nettikeskusteluista muitakin naisia, jotka kiihottuvat esillä olemisesta."

Huomaako kukaan?

"Olen nyt kolmikymppinen neljän lapsen äiti, joka on elänyt jo melkein kymmenen vuotta samassa parisuhteessa. Arkeni täyttyy tavallisista asioista: kodin- ja lasten­hoidosta ja töistä.

Pukeudun aina huomiota herättävästi niukkoihin, tiukkoihin ja paljastaviin vaatteisiin. Olen pluskokoinen nainen ja rakastan jokaista kumpua ja kurttua kropassani. Ekshibitionismi edellyttää tervettä rakkautta omaan vartaloon. On vaikeaa nauttia esilläolosta, jos tuntuu, että itsessä on jotain vikaa.

Nuorempana harrastin seksiä usein yleisillä paikoilla, mutta nykyään se on käytännön syistä vaihtunut masturbointiin julkisesti tai puolijulkisesti. Saatan tyydyttää itseäni esimerkiksi bussin takapenkillä, sovituskopissa tai baarin vessassa. En saa kiksejä kiinnijäämisen pelosta, vaan nimenomaan siitä, että joku huomaa minut ja jää katsomaan tai kuuntelemaan. Seurailen muiden reaktioita, kun näyttäydyn hameessa ilman pikkuhousuja. Huomaako kukaan, että esillä on hetken aikaa ollut jotain salaista?

Olen aina ollut koukussa flirttailemiseen. Se on viatonta mutta kuumottavaa peliä, jonka ei ole tarkoitus johtaa mihinkään. Toisinaan käytökseni kuitenkin ymmärretään väärin. Rohkeaa naista pidetään­ varmana nakkina ja ajatellaan, että tämän on suostuttava kaikkeen, koska on ollut esillä. Sellaisesta jää ikävä fiilis. Ulkona käydessäni saatan myös saada kielteistä huomiota muilta naisilta. Näytillä oleva ja flirttaileva nainen on helppo leimata kodinrikkojaksi, vaikka tarkoitukseni ei ole vietellä ketään."

*Tiinan nimi on muutettu.

Miten parisuhde ekshibitionistin kanssa toimii? Miten oma blogi auttaa Tiinaa toteuttamaan itseään? Lue koko tarina Me Naiset -lehden numerosta 39/2013. Osta lehti suoraan iPadillesi täältä.

Lisätietoa

Paljastelu on harvinaista

Ekshibitionisti saa seksuaalista nautintoa siitä, että esimerkiksi oman vartalon tarkoituksellinen esittely tai  seksin harrastaminen yleisellä paikalla herättää huomiota.

Pitkälle vietynä puuha ei ole  harmitonta, sillä julkinen alastomuus ja seksin harrastaminen ovat laissakin kiellettyjä.

Asiantuntijana Jussi Nissinen, psykoterapeutti, Avoinna kasvuun J&T

Kommentit

1/13

Öööh... Tässä ihan nelikymppisenä miehenä mua ihmetyttääki nyt, mitä vikaa on liikkua popliinitakissa ja vilautella heiluriaan? Mitän tää muka eroaa, jos käyttää hametta?

Kyl käsitän et joku noista kiksejä, mutta kuka mies menis omasta tumputuksesta bussissa puhumaan psykiatrille ajanvarauksella? On vaa todettava, naisena on varmaan pirun vaikea elää, miestä ei jäisi kukaan kuuntelemaan ja katselemaan ainakaan vaatekaupan pukukopin ulkopuolelle. Poliisi tulis varmaan nopeasti paikalle.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 10:37"]

Öööh... Tässä ihan nelikymppisenä miehenä mua ihmetyttääki nyt, mitä vikaa on liikkua popliinitakissa ja vilautella heiluriaan? Mitän tää muka eroaa, jos käyttää hametta?

Kyl käsitän et joku noista kiksejä, mutta kuka mies menis omasta tumputuksesta bussissa puhumaan psykiatrille ajanvarauksella? On vaa todettava, naisena on varmaan pirun vaikea elää, miestä ei jäisi kukaan kuuntelemaan ja katselemaan ainakaan vaatekaupan pukukopin ulkopuolelle. Poliisi tulis varmaan nopeasti paikalle.

[/quote]
"Lainaa" Ilmoita asiaton sisältö
60 0
2/13

Totta on, että laillisuuden rajoissa ihminen saa nauttia syyllisyyttä tuntematta. 
MUTTA, tämä yhteiskunta kuitenkin muodostaa tietyt käyttäytymisnormit, jotka helpottavat meidän kaikkien elämää. Ei ole kohteliasta esitellä itseään määräänsä enempää. 
Jos haluaa sellaiseen kultuuriin asumaan, sekin on ok, mutta se maa ei ole Suomi, onneksi. Sillä meillä on täällä paljon hyvää ja normit. 
Jos lapset näkevät jatkuvaa itsensä halventamista, mistä he oppivat oman kehonsa arvostusta yksityisenä? Ja jos lapsi tyydyttelee itseään yleisellä paikalla, se on yleensä merkki, että kaikki ei ole kohdallaan. 

Edellä mainittu vertaus on juuri osuva, jos mies tekisi samaa, hänet veisi poliisi. 
Ja jos kaikki kanssaeläjät tekevät samaa, onko näky kaunis? Kun jokainen saa nauttia kehostaan, ei ole oikeutta sen enempää moittia pullukampaakaan niukasti pukeutujaa - kuten nyt monesti kuulee haukuttavan.  
Kun tekee tekojaan, kannattaa aina miettiä, onko se rehtiä kaikkia kohtaan ja kestääkö, jos kaikki muut tekevät samoin. 
Itsestään saa nauttia, mutta annetaan muille kuitenkin hyvä ja rauhallinen, arvokas arki, eikä tuhota sitä omalla huomionkaipuulla. 

*On niin ok näky, mies sääret ajamatta minihameessaan tilaamassa lihatiskiltä kaalikääryleitä." 

[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 10:58"]

25 1
3/13

Mulla ei tulee mitään muuta mieleen kuin että: "pitäisiköhän sinun hankkia itsellesi joku harrastus"..?

Vähän niinkuin pienet koiranpennutkin, alkavat nylkyttämään pehmoleluja kun ovat turhautuneita, eikä olla lenkkeilty tarpeeksi...

-Kisuli-30

[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 01:03"]

Mulla ei tulee mitään muuta mieleen kuin että: "pitäisiköhän sinun hankkia itsellesi joku harrastus"..?

Vähän niinkuin pienet koiranpennutkin, alkavat nylkyttämään pehmoleluja kun ovat turhautuneita, eikä olla lenkkeilty tarpeeksi...

-Kisuli-30

[/quote]
"Lainaa" Ilmoita asiaton sisältö
33 1
4/13

"Minulla on oikeus nauttia tästä ilman syyllisyyttä"

Miesten on kyllä vaikea ymmärtää tätä naisten jatkuvaa syyllisyyden ja syyllistämisen pelkoa, se kun on miehelle osa normaalia elämää...

[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 02:02"]

"Minulla on oikeus nauttia tästä ilman syyllisyyttä"

Miesten on kyllä vaikea ymmärtää tätä naisten jatkuvaa syyllisyyden ja syyllistämisen pelkoa, se kun on miehelle osa normaalia elämää...

[/quote]
"Lainaa" Ilmoita asiaton sisältö
9 3
5/13

Kääntäkääpä juttu niin ,että vilauttelija ja runkkari olisikin mies. "Sikapervo oksetus, yööök!" Olisi naisten kommentti. Kaikki seksiin liittyvä on aina hassun hauskaa hupsuttelua ja oikeutettua kun asialla on nainen.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 03:37"]

Kääntäkääpä juttu niin ,että vilauttelija ja runkkari olisikin mies. "Sikapervo oksetus, yööök!" Olisi naisten kommentti. Kaikki seksiin liittyvä on aina hassun hauskaa hupsuttelua ja oikeutettua kun asialla on nainen.

[/quote]
"Lainaa" Ilmoita asiaton sisältö
46 3
Lue kaikki kommentit keskusteluista
Tähdellä merkityt ovat pakollisia kenttiä

Me Naisten uusimmat jutut