Näistä seksiasennoista naiset pitävät vähiten

Kuva Shutterstock

Tutkimus paljastaa, mitkä seksiasennot ovat vähiten naisten mieleen. Parhaan asennon löytäminen voi vaatia hienosäätöä.

Men’s Health -lehti tutki, mistä seksiasennoista naiset pitävät vähiten. Kyselyyn vastasi yli 1200 Women’s Health -lehden lukijaa.

Tulos yllättää, sillä moni perinteinen seksiasento koettiin epämiellyttäväksi. Asiantuntijat kertovat, mistä lähetyssaarnaajan ja muiden tuttujen asentojen epäsuosio johtuu.

1. Koira

Koira-asennossa, jossa nainen on kontillaan edessä ja mies polvillaan hänen takanaan mies pääsee helposti työntymään liian syvälle, mikä voi tuntua kivuliaalta. Tutkimuksen naiset olivat myös sitä mieltä, että asento ei ole tarpeeksi intiimi.

Jotta asento tuntuisi naisesta miellyttävämmältä, kannattaa välttää liian pitkiä työntöjä. Myös läheisyys ja vartalon hyväileminen parantavat kokemusta.

2. Nainen päällä

Tutkimuksen mukaan monen naisen nautinto tyssää siihen, että he tuntevat olonsa epävarmaksi. Tunnelma latistuu, jos nainen alkaa miettiä, miltä hän näyttää alhaalta päin katsottuna.

3. Ratsastus selin

Asento, jossa nainen on päällä ja selin miehen kasvoihin, on monen miehen mieleen, mutta vaikeuttaa naisen orgasmia. Asento saattaa tuntua hankalalta ja jopa kivuliaalta, sillä yhdyntä tapahtuu helposti väärässä kulmassa.

4. Lähetyssaarnaaja

Perinteinen lähetyssaarnaaja ei aina osu oikeisiin kohtiin. Nautintoa varten tarvitaankin pientä hienosäätöä. Sen sijaan, että olisitte kasvokkain, miehen rintakehän tulisi olla naisen olkapäiden tasolla. Nainen nostaa jalkojaan niin, että hänen lantionsa kallistuu hieman ylöspäin. Tässä asennossa peniksen varsi on jatkuvassa kontaktissa klitoriksen kanssa, ja tutkimuksen mukaan nainen saa orgasmin 56 % todennäköisemmin kuin tavallisessa lähetyssaarnaaja-asennossa.

5. 69

Kuusysissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta naiset kokevat keskittymisensä herpaantuvan, kun samalla pitäisi keskittyä sekä saamaan että antamaan nautintoa. Monen mielestä suuseksi toimii paremmin, kun välissä vaihdetaan vuoroa.

Kommentit (42)
Vierailija
Viesti

Haloo mikä juttu! Varmasti vihreät feministit ja Oras Tynkkynen laatinut tämän listan. Seksi kielletään kokonaan naisten ja miesten väliltä naista alistavana. Nainen saa työntää sisäänsä vain vihreän luomuhedelmän - ei lihaa.

Tutkimus: Tytöt menettävät kavereita seksin takia, pojat saavat kehuja

Tyttöjä ja poikia arvotetaan seksin takia eri tavoilla.

Naisten ja miesten seksielämästä liikkuu edelleen runsaasti tabuja. Naisten ajatellaan haluavan vähemmän kuin miesten. Miesten puolestaan ajatellaan haluavan koko ajan. Myös seksin sallittavuus on sukupuolisidonnainen asia: naisten oletetaan olevan pidättyväisempiä ja siveellisempiä kuin miesten.

Asia ei tietenkään ole näin.

Uusi tutkimus todistaa, että naisten ja miesten seksielämään liittyvät tabut ovat valloilla jo nuorten elämässä. Heidän käytöksessään se myös näkyy erityisen selkeästi.

Lähes tuhatta 11–16-vuotiasta nuorta tarkastelleessa tutkimuksessa huomattiin, että nuoria naisia usein rangaistaan seksielämän aloittamisesta liian aikaisin. Tyttöjen seksuaalisen aktiivisuuden herääminen saa usein heidän kaveripiirinsä pienenemään. Mitä nuorempana tyttö menettää neitsyytensä, sitä vähemmän hänellä todennäköisesti on kavereita. Pussailu kuitenkin tulkitaan nuorella iällä usein tytöille sopivaksi puuhaksi. Siveellinen seksuaalinen toiminta lisää tyttöjen kaverimäärää.

Poikien kohdalla tilanne on täysin päinvastainen. Seksin harrastaminen yleensä kartuttaa pojille kavereita. Sen sijaan pelkkä suukottelu saattaa aiheuttaa poikapiireissä nälvintää. Miespuoliset nuoret kannustavat toisiaan aloittamaan petipuuhat heti kun mahdollista.

– Miesten ja poikien oletetaan käyttäytyvän voimakkaan seksuaalisesti ja hakeutuvan heteroseksuaaliseen kontaktiin halukkaana seksiin eikä niinkään romantiikkaan. Naisten ja tyttöjen puolestaan oletetaan haaveilevan romantiikasta ennen seksiä ja arvostavan yksiavioisuutta, kertoo sosiologianprofessori Derek Kreager.

Miehiltä ja naisilta siis odotetaan erilaista seksuaalista käyttäytymistä. Tämän takia heitä palkitaan oikeanlaisesta käytöksestä ja tuomitaan niin sanotusti ”vääränlaisesta”.

Lähteet: Business Insider, WebMD

Kommentit ([comment_count])
kohtuus
Viesti

Miehet joilla ei ole seksisuhteita menettävät kavereita. Kiitos kun valaisitte asian tasa-arvon nimissä. Kokemuksesta.

JJ75
Viesti

Tutkimus kohdistui pelkästään seurauksista tehtyyn höpötykseen.. koska kaikkialla länsimaisissa maissa tuo kuvio voi toistua, se tarkoittaa sitä, että tiedostamatta naispuoliset itse blokkaavat kavereitaan ulos kuvioista. Ne on mahdollisia kilpailijoita hänen kiinnostuksensa kohteen kanssa.

Neljä pienen pientä asiaa, jotka parantavat seksielämääsi heti

Unohda roolileikit ja tantra – sytytä kipinä parilla pienellä muutoksella.

Lomaseksihuuma on haihtunut, jos sellaista olikaan, ja halut ovat hakusessa lauantaisaunan jälkeenkin. Vielä vähemmän kiihottavalta tuntuu ajatus, että seksielämän piristämisen eteen pitäisi nähdä vaivaa. Että ihan turha kaivaa mitään tantra-korttia esiin nyt tässä.

Halujen herääminen voi kuitenkin olla pienestä kiinni. Refinery29-sivusto koosti yhteen maailman helpoimmat kikat, joilla seksielämää kannattaa yrittää piristää. Toimisiko jokin näistä?

Hellitä mobiililaitteesta 20 minuutiksi

Vähempivirikkeisessä ympäristössä ajatuksiin saattaa mahtua muutakin kuin mobiilifarmin hoitoa ja linnuilla ammuskelua. Lyhyt kahdenkeskinen tuokio ilman häiriöitä ja velvollisuuksia on hyväksi, vaikkei se johtaisikaan saman tien seksiin. Kun suhteessa on läheisyyttä muulloinkin kuin rättiväsyneenä juuri ennen nukkumaanmenoa, rakastelukin saattaa alkaa kiinnostaa jossakin vaiheessa, sanfranciscolainen seksiterapeutti Vanessa Marin neuvoo.

Pikatreenaa lantionpohjaa

Vaikka mieli olisi mukana, kroppa ei välttämättä herää yhtä helposti. Sellaisessa tilanteessa seksikouluttaja Zoë Ligon kannustaa supistelemaan lantionpohjan lihaksia muutamia kertoja. Alkulämmittelyn ansiosta veri alkaa kiertää paremmin alapäässä ja muukin keho tajuaa valmistautua siihen, että nyt olisi seksiä tiedossa.

Keskity hetkeen

Seksissä genitaalialueet saavat usein eniten huomiota, mutta myös mieli kannattaa ottaa mukaan. Sen sijaan, että kiirehtisit kohti loppuhuipennusta, tee aktista mindfulness-harjoitus. Käytä kaikkia aistejasi ja paina kosketukset, tuoksut, hajut ja äänet mieleesi, seksologi Jessica Boehme neuvoo. Se tekee puuhasta mielekkäämpää, eivätkä hoitamattomat asiatkaan pääse häiritsemään herkkää hetkeä.

Pidä huolta verenkierrosta

Jos olet kylmissäsi, veri ei kierrä kunnolla eikä seksi tunnu niin nautinnolliselta kuin se parhaimmillaan voisi. Tutkimuksenkin mukaan sukat kannattaa pitää jalassa, sillä ne parantavat orgasmia. Tee siis olosi lämpimäksi ja kotoisaksi ennen kuin ryhdyt seksipuuhiin!

Lisää loistavia elämänohjeita Gwyneth Paltrow'lta: suihkussa pissaaminen parantaa seksielämää

Tämän jutun luettuasi et pysty ajattelemaan enää mitään muuta kuin suihkun lattialle pissalle kyykistynyttä Gwynethiä.

Suihkussa pissaaminen on ollut ok viime vuoden lopulta asti. Silloin East Anglian yliopiston opiskelijat alkoivat kampanjoida suihkupissaamisen puolesta, sillä heidän mukaansa puhdasta vettä säästyy, kun vessa tarvitsee vetää yhden kerran vähemmän päivässä. Kampanja lähti leviämään, ja saavutti runsaasti julkisuutta ympäri maailman. Myös me kirjoitimme siitä.

No niin, lattiakaivoon virtsaaminen on siis aivan ok, ja jos elämäntapaguru-näyttelijä Gwyneth Paltrow'lta kysytään, se on suorastaan hyväksi ihmiselle.

Gwynethin ja hänen tiiminsä koostamassa tuoreessa uutiskirjeessä nimittäin kerrotaan ilouutinen suihkupissaajille: samalla kun säästyy vettä, myös seksielämä paranee.

Se perustuu tietysti siihen, että suihkukoppiin pissalle kyykistyminen vahvistaa lantionpohjan lihaksia, sillä siinä asennossa ne aktivoituvat automaattisesti. Samalla oppii hyvää lantionpohjan hallintaa, mikä on tietysti hyvän seksielämän avain.

Jos suihkun lattialle aikoo jäädä jumppailemaan kovinkin pitkäksi aikaa, hana kannattaa sulkea, jottei puhdasta vettä menisi hukkaan ja alkuperäinen suihkupissaamisen tarkoitus huuhtoutuisi virtsan mukana viemäriin.

Kommentit ([comment_count])

Miehet kertovat: nämä asiat saavat olon epävarmaksi seksin aikana

Miehet murehtivat sängyssä monia samoja asioita kuin naisetkin.

Me Naisten suuri seksikysely paljasti, että naiset ajattelevat seksin aikana lukuisia asioita: esimerkiksi sitä, miltä oma kroppa näyttää.

Miesten kertoman perusteella hekin kokevat epävarmuutta sängyssä. Ja monesta sellaisestakin asiasta, joita ei heti tulisi ajatelleeksi.

Ennenaikainen tuleminen ja hajut

"Tulen liian nopeasti ja olen kokenut asiasta valtavaa epävarmuutta siitä lähtien, kun harrastin ensimmäisen kerran seksiä. Olen jopa kieltäytynyt seksistä, koska olen ollut huolissani kestävyydestäni."

"Olen todella epävarma alapääni hajusta. Luulen, ettei se tuoksu hyvältä. Mietin aina, mitä nainen ajattelee tuoksusta, kun hän antaa minulle suuseksiä. Ainoa keino on varmaan laittaa suihkutettavaa deodoranttia sinne ja toivoa parasta."

Suutaidot

"Suuseksi aiheuttaa epävarmuutta. Siinä hommassa haluaisi olla paras. Mutta naisten alapäät ovat monimutkaisia! Ja kaikki tykkäävät eri asioista."

"Pelkään aina, ettei tyylini suudella ole mieleinen kumppanilleni tai etteivät tyylimme sovi yhteen. Joskus jopa aktiivisesti mukaudun naisen tyyliin suudella."

Humala ja ääntely

"Olen humalassa epävarma siitä, saanko kunnon erektiota. Humala on vaikuttanut suoritukseeni sängyssä ennenkin, ja se huolettaa minua aina. Yritän olla juomatta, mutta usein tilaisuus seksiin tulee juuri silloin, kun olen juhlimassa."

"En tiedä, mitä seksin aikana pitäisi sanoa tai kuinka paljon ääniä päästellä. Voisin vain nauttia hetkestä ja antaa äänien tulla itsestään. Jos nainen on äänekäs ja puhelias, olen helposti itsekin sellainen. Jos hän on täysin hiljaa, niin olen minäkin."

Alastomuus ja koko

"Koskaan ei tiedä, millaisten miesten kanssa nainen on ollut aikaisemmin ja mihin hän vertaa minun penikseni kokoa. En pääse asian yli, joten yritän vain olla ajattelematta sitä. En uskalla myöskään kysyä naiselta, koska pelkään vastausta."

"On jotenkin pelottavaa olla alasti toisen edessä, enkä tiedä pääsenkö tästä epävarmuudesta koskaan eroon. Täytyy varmaan vain hyväksyä se, etten näytä Channing Tatumilta."

Ei hätää, epävarmuudesta kärsivät miehet. Naiset eivät niinkään välitä siitä, millä äänellä mies ääntelee tai kuinka monta minuuttia itse akti kestää. Useimmiten naiselle riittää, että mies osaa ottaa kumppaninsa huomioon ja välittää aidosti.