Teenkeitin

Yksi parhaista festarimuistoista on toissa kesältä Ilosaaresta. Olen verrattain tuore puutarhaharrastaja, mutta sitäkin vannoutuneempi kotikokki. Arvostan tuoreita raaka-aineita ja toki vielä hienompaa on, kun saa nauttia itsekasvatetuista vihanneksista ja yrteistä. Rokki juomaksi oli päätetty valmistaa mojitoa, jota varten oli hankittu tarvittavat ainekset, vain minttu oli jätetty kaupan hyllylle, sillä sehän oli tarkoitus ottaa omasta puutarhasta. Tenkkapoo iski siinä vaiheessa, kun minttua ei kaikkien istutusten seasta löytynytkään. Kukkapenkistä pongattiin pariakin erilaista kissanminttua, joiden käyttöä mojiton valmistukseen ehdittiin vakavasti pohtia ja googletella mahdollisia sivuseurauksia... Onneksi viherminttua löytyi kuitenkin kasvihuoneesta. Ei muuta kuin mojitot termariin ja kohti rokkialuetta. Alueen ulkopuolella epämääräistä sotkua kertakäyttömukeista nautiskellessamme useampikin henkilö pysähtyi kyllä ihmettelemään, mitä mukeissamme mahtaa olla. Kissanminttumojitoa tietenkin!

Kommentit (0)