Croissant-taikinasta syntyy pikavohveleita, kun leikkaat sen kiekoiksi ja paistat sellaisenaan. Kuva: Panu Pälviä

Nyt on monta mahtavaa syytä tutustua lähikaupoistakin löytyvään tölkkitaikinaan.

Säilykepurkissa myytävä croissant-taikina taipuu moneen herkkuun. Siitä voi leipoa niin paljon muutakin kuin niitä tavallisia aamiaissarvia.

Miltä kuulostaisivat pikavohvelit eli crohvelit? Samalla tulisi kaivettua taas esiin kaappiin jäänyt aliarvostettu keittiöväline eli vohvelirauta. Tai maistuisivatko maissikoirat ja omenataskut?

Kokosimme parhaat reseptit croissant-valmistaikinan käyttöön.

Croissant-vohvelit

  • 1 prk valmista croissant-taikinaa

1. Ota croissant-taikina varovasti ulos purkista.

2. Leikkaa sahalaitaisella veitsellä varovaisesti kiekoiksi. Yhdestä purkista croissant-taikinaa tulee noin kymmenen pientä crohvelia tai kolme isoa.

3. Paista kiekot pieniksi rapeiksi crohveleiksi tai yhdistä kolme kiekkoa isoksi crohveliksi.

4. Syö mieluisalla täytteellä, suolaisella tai makealla, päällystettynä.

Omenataskut

  • 1 prk valmista croissant-taikinaa
  • 4 rkl omenahilloa
  • 1 tl kanelia

Koristeluun

  • tomusokeria

1. Levitä croissant-taikina pöydälle ja jaa se katkoviivoja pitkin kahdeksaan osaan. Reseptistä tulee neljä annosta.

2. Levitä puolille paloista ruokalusikallinen omenahilloa ja ripottele niille tasaisesti myös kaneli. Nosta toinen taikinapala kanneksi.

3. Kuumenna vohvelirauta ja paista omenataskut yksi tai kaksi kerrallaan riippuen raudan koosta.

Omenapiirakat ovat parhaimmillaan lämpiminä. Dippaa niitä kylmään vaniljakastikkeseen! Kuva: Panu Pälviä
Omenapiirakat ovat parhaimmillaan lämpiminä. Dippaa niitä kylmään vaniljakastikkeseen! Kuva: Panu Pälviä

Maissikoirat

  • 1 prk croissant-taikinaa
  • 6 siivua vintage-cheddaria eli valkoista cheddaria
  • 2 dl nachoja
  • 1 muna
  • 6 nakkia

Tarjoiluun

  • chilikastiketta

1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Siivuta cheddarista kuusi siivua juustohöylällä. Murskaa nachot pieniksi esimerkiksi muusinuijan avulla. Riko muna ja sekoita se haarukalla.

2. Avaa taikina purkista levyksi. Leikkaa taikina pystyviivoja pitkin kolmeen suorakaiteen muotoiseen palaan. Puolita suorakaiteet keskeltä niin, että lopputuloksena on kuusi neliötä. Painele sormenpäillä neliöiden keskellä oleva katkoviiva kiinni.

3. Aseta juusto taikinan keskelle ja nakki sen päälle. Kääri levy nakin ympärille ja painele kiinni päädyistä ja saumakohdasta.

4. Voitele munalla ja pyörittele nachomuruissa. Nostele leivinpaperilla vuoratulle pelille. Paista 10 minuuttia kauniin ruskeiksi. Tarjoile chilikastikkeen kanssa.

Nakkipiilo on tullut takaisin croissant-taikinaa hyödyntäen! Nyt se on rouskuva pinnasta ja kastetaan chilikastikkeeseen ketsupin sijaan. Kuva: Sanoma-arkisto
Nakkipiilo on tullut takaisin croissant-taikinaa hyödyntäen! Nyt se on rouskuva pinnasta ja kastetaan chilikastikkeeseen ketsupin sijaan. Kuva: Sanoma-arkisto

Katso Soppa365-reseptistä, miten teet maissikoiran kasvisversion

Cronutsit sopivat dippailuun, mutta ne voi myös kuorruttaa haluamallaan täytteellä. Kuva: Sanoma-arkisto
Cronutsit sopivat dippailuun, mutta ne voi myös kuorruttaa haluamallaan täytteellä. Kuva: Sanoma-arkisto

Me Naisten ruokatoimittaja Riikka Väliahde vinkkaa, että vapun aikaan valmistaikinasta tekee helposti cronutseja eli croissantin ja donitsin yhdistäviä herkkuja.

Jos haluaa tehdä kuitenkin perinteisiä croissanteja, niitäkin voi tuunata erilaisilla täytteillä.

– Ennen käärimistä niitä voi täyttää esimerkiksi juustolla, kinkulla tai suklaalla, Riikka suosittelee.

Myös tuoreet marjat ja hedelmät sopivat croissantien täytteeksi. Kuva: Shutterstock
Myös tuoreet marjat ja hedelmät sopivat croissantien täytteeksi. Kuva: Shutterstock

Reilun kahden euron säilyketaikina taipuu myös pikapulliksi ja viinereiksi.

Pikkusuolaisten ystävä levittää sen päälle vaikkapa pestoa ja kierittää siitä muffinivuokaan sopivia leivonnaisia.

Herkulliset pestokierteet valmistuvat hetkessä valmistaikinasta. Kuva: Shutterstock
Herkulliset pestokierteet valmistuvat hetkessä valmistaikinasta. Kuva: Shutterstock

Mitä sinä olet tehnyt croissant-taikinasta? Lähetä kuvasi sähköpostilla: annakaisa.vaaraniemi@sanoma.com tai lataa kuvasi alla olevalle lomakkeelle.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Onko juhannuspöydässäsi aina samat tutut tähdet? Loihdi yöttömän yön menu raikkaalla tvistillä perinteitä kunnioittaen. 

Uusia perunoita, tuoretta lohta, grillattua lihaa ja kasviksia. Nyt juhannusateria päivitetään uuteen uskoon pienillä muutoksilla. Graavattu kala saa mausteeksi inkivääriä, pottuihin sekoitetaan sitruunaa ja sinappia, grilliin valitaan kuvepaistia ja kasvikset pikkelöidään. Pöytään katetaan herkkuja myös kasvissyöjille, mutta tofulla täytetyt sipulit saattavat sujahtaa huomaamatta myös sekasyöjän suuhun.

 

 

Juhannusmenu 

4:lle

Inkivääri-graavilohi

Sitruunaiset uudet perunat

Pikaiset pikkelivihannekset

Täytetyt sipulit

Flank steak ja kirsikkasalsa

 

Inkivääri-graavilohi

Valmistusaika 15 min + 1 vrk

1 (luomu)sitruunan kuori

5 cm:n pala inkivääriä

1 rkl karkeaa merisuolaa

1 tl tummaa sokeria

400 g kirjolohifilettä

Koristeluun

Kukkia

1 Pese sitruuna kuumalla vedellä ja kuori siitä ohut keltainen kuori pois kuorimaveitsellä tai kuoriraudalla. Jos käytät kuorimaveistä, siivuta kuori ohuiksi nauhoiksi. Kuori ja raasta inkivääri. Sekoita pienessä kulhossa kuorisuikaleet, inkivääriraaste, suola ja sokeri.

2 Huuhtele lohi jääkylmällä vedellä ja kuivaa sen pinta talouspaperilla. Nypi pois mahdolliset ruodot. Hiero mausteet kalan pintaan. Peitä kala kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa.

3 Ennen tarjoilua pyyhi mausteet pois kalan pinnasta ja siivuta se ohuiksi siivuiksi. Kasaa siivut rennoiksi kasoiksi ja koristele kukilla.

Graavilohi maustetaan inkiväärillä ja uudet perunat sitruunalla.
Graavilohi maustetaan inkiväärillä ja uudet perunat sitruunalla.

 

Sitruunaiset uudet perunat

Valmistusaika 30 min

500 g uusia perunoita

1 sitruuna

3 rkl öljyä

1 tl kokojyvädijonsinappia

1 tl suolaa

4 dl voikukanlehtiä

1 Laita perunoille vesi kiehumaan. Upota perunat kiehuvaan veteen, keitä 10 minuuttia ja testaa haarukalla kypsyys. Jos perunat ovat vielä kovia keskeltä, jatka keittämistä kunnes ne ovat pehmenneet.

2 Perunoiden kiehuessa puolita sitruuna. Kuumenna paistinpannu ja laita sitruunan puolikkaat pannulle leikkuupinta pannua vasten. Anna niiden paahtua, kunnes pinnat ovat kunnolla tummuneet.

3 Mittaa tarjoiluastian pohjalle öljy, sinappi, suola ja hunaja. Purista sitruunoista mehu. Sekoita. Kumoa kuumat valutetut perunat kulhoon ja sekoita hyvin mausteiden kanssa. Lisää voikukanlehdet ja sekoittele.

 

Täytetyt sipulit

Valmistusaika 20 min + 1 t uunissa

4 sipulia

1 ruukku lehtipersiljaa

1 dl pekaanipähkinöitä

1 pkt kylmäsavutofua (esimerkiksi Jalotofu)

1 dl korppujauhoja

1½ tl suolaa

1 tl mustapippuria

50 g voita

1½ dl valkoviiniä

1 Leikkaa sipuleista kannat irti. Viillä sipuli toiselta puolelta auki korkeintaan puoleen väliin. Poista uloin kuorikerros. Irrota kaksi ulointa sipulikerrosta viileän juoksevan veden alla ja säästä ne täytettäviksi kupeiksi. Hienonna jäljelle jääneet sipulien keskustat.

2 Riivi lehtipersiljasta lehdet ja hienonna ne. Rouhi pähkinät veitsellä. Valuta tofupaketista neste ja murra tofu käsin pieniksi muruiksi.

3 Kuumenna paistinpannu keskilämmöllä. Sulata pannulla nokare voita ja kuullota silputtu sipuli voissa noin 5 minuuttia. Lisää pannulle pähkinät ja tofu. Paista 5 minuuttia ja pyöräytä lopuksi joukkoon korppujauho ja yrttisilppu. Nosta pannu pois levyltä.

4 Voitele uunipata. Lusikoi täyte sipulikuppien sisälle ja lado ne pataan tiiviisti. Lorauta pohjalle viini. Leikkaa loput voista kuutioiksi ja asettele ne sipulien päälle. Peitä pata kannella ja hauduta 200 asteessa 50 minuuttia. Nosta kansi pois ja paahda sipuleja 10 minuuttia 250 asteessa.

 

Pikaiset pikkelivihannekset

Valmistusaika 15 min + 1 t tekeytyminen

1 nippu retiisejä

1 fenkoli

1 kukkakaali

5 dl vettä

2 dl valkoviinietikkaa

1 dl sokeria

2 tl suolaa

Lisäksi

3 kpl 3 dl:n lasipurkkeja tai 1 litran purkki

1 Kiehauta kattilassa vesi, etikka, sokeri ja suola. Sekoita sen verran, että sokeri liukenee.

2 Huuhdo vihannekset. Leikkaa retiiseistä naatit ja puolita ne. Halkaise fenkoli, leikkaa kova kanta pois ja siivuta. Irrottele kukkakaalista lehdet ja taittele kukinnot irti varresta.

3 Kokoa vihannekset purkkeihin ja kaada liemi päälle. Liemen ei tarvitse olla jäähtynyttä. Sulje purkit ja anna tekeytyä tunnista pariin päivään. Pikkelit eivät ole varsinaisia säilykkeitä, ne säilyvät noin viikon.

 

Flank steak ja kirsikkasalsa

Valmistusaika 30 min

500 g naudan kuvepaistia eli flank steakia

1 rkl karkeaa suolaa

½ l tuoreita kirsikoita

½ ruukkua tuoretta timjamia

1 vihreä jalopeno

½ dl kalamata-oliiveja

1 Nosta liha huoneenlämpöön tunti ennen kuin aloitat ruuanvalmistuksen.

2 Kuumenna parilapannu tai grilli kuumaksi. Pyyhi lihan pinnat talouspaperilla. Grillaa lihaa, kunnes pinta on ruskistunut ja parilan jäljet ovat tummuneet pintaan. Käännä liha ja grillaa vielä toinen puoli samalla tavalla. Kääräise liha folioon ja jälkikypsennä sitä vielä 5 minuuttia uunissa tai grillin yläosassa. Avaa folio ja ripottele suola lihan päälle. Sulje folio ja anna lihan vetäytyä 10 minuuttia.

3 Valmista sillä välin salsa. Leikkaa kirsikat varovasti halki ja poista kivet. Pilko ne pieniksi. Riivi timjamin lehdet irti varsistaan, jos varret ovat puumaisen paksuja. Jos varret ovat pehmeitä, hienonna ne lehtien mukana. Puolita jalopeno ja poista siitä siemenet. Hienonna pieniksi. Pilko kalamata-oliivit ja sekoita kaikki ainekset yhteen.

Huippukokit paljastavat reseptivihkojensa parhaat kesäruuat. Nappaa ykkösvinkit ja hemmottele vieraasi piloille.


Varmista, että lautanen kestää uunin lämpöä.

”Tämä on yksi lohilemppareistani kirjastani NamiNamaste. Kuumalla lautasella lohisiivu kypsyy pikkuisen syöjän silmien alla. Eihän se ihme ole, mutta kiva performanssi kuitenkin.

Lohen lisäksi voi tarjota pieniä, hyvin pestyjä ja kuorineen keitettyjä uusia perunoita. Muuta ei tarvita – no, ehkä pieni huurteinen snapsi sopisi kyytipojaksi.” Ravintoloitsija, keittokirjailija, juontaja Sikke Sumari

Siken marinoitua lohta kuumalla lautasella

4 annosta

Valmistusaika 15 min + 2 t 15 min maustuminen ja jähmettyminen

400 g lohifileetä nahattomana

½ ruukku tilliä

½ ruukku ruohosipulia

4 rkl neitsytoliiviöljyä

1 rkl maalaissinappia (esim. Dijon)

3 tl hunajaa

¼ tl mustapippuria

½ tl sormisuolaa

½ sitruunan mehu

1. Poista lohesta ruodot. Hienonna yrtit. Yhdistä öljy, yrttisilppu, sinappi ja hunaja kulhossa. Mausta seos rouhitulla mustapippurilla.

2. Sivele lohi seoksella, kääri kelmuun ja laita maustumaan jääkaappin pariksi tunniksi.

3. Siirrä lohi vartiksi pakastimeen, niin saat siitä helpommin ohuita siivuja.

4. Avaa kelmu ja leikkaa lohesta ohuita siivuja suoraan, ei vinoon, kuten yleensä graavilohi leikataan. Mausta siivut sormisuolalla ja sitruunamehulla.

5. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Lämmitä lautasia uunissa viisi minuuttia. Ota lautaset uunista ja laita lohisiivut samantien kuumille lautasille niin, että syöjät näkevät, kuinka lohi kypsyy lautasella. Käännä siivut ja nauti.

 


Venäläisen kylän punajuurikeiton voi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi jääkaappiin.

 

”Tämä viileän raikas versio klassisesta borssikeitosta hurmaa värikkäällä olemuksellaan ja virkistää kesähelteellä. Keitto on kuin tehty rakkaudentäyteiseen, kuumaan kesäpäivään. Se on helteeseen täydellinen, koska se on raikas ja tarjoillaan kylmänä. Punajuuri tunnetusti sotkee, jolloin ei jää muita vaihtoehtoja kun riisua paita. Bikinit ovatkin tämän ruokalajin paras mahdollinen valmistus- ja nauttimisasu.” Ruokakirjailija, bloggaaja Natalia Tolmatsova

Natan kylmä borssikeitto

4–6 annosta

Valmistusaika 1 t + 1 t maustuminen

3 punajuurta

2 l vettä

1 tl suolaa

2 perunaa

2 avomaankurkkua

1 dl hienonnettua kevätsipulia

1 dl hienonnettua tilliä

1 rkl valkoviinietikkaa

1–2 tl suolaa

1 tl mustapippuria

Lisäksi

2 kananmunaa

2 rkl smetanaa tai ranskankermaa

1. Pese, kuori ja keitä punajuuret kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Ota vesi talteen ja jäähdytä punajuuret. Pilko ohuiksi suikaleiksi.

2. Kuori ja leikkaa perunat pieniksi kuutioiksi. Kuumenna punajuurten keitinvesi kiehuvaksi, lisää perunat ja keitä kypsiksi 10–15 minuuttia. Säästä taas keittoliemi.

3. Leikkaa kurkku ohuiksi suikaleiksi. Hienonna yrtit. Laita punajuuri- ja kurkkusuikaleet, perunat, puolet kevätsipulista ja tillistä keittoliemeen (lientä oltava yht. noin 1½ litraa). Mausta etikalla, suolalla ja pippurilla. Laita jääkaappiin maustumaan noin tunniksi.

4. Keitä kananmunia 8 minuuttia kiehuvassa vedessä. Huuhtele kylmällä vedellä, kuori ja hienonna munat. Tarjoile keitto kylmänä smetanan ja kananmunan kanssa. Koristele annokset kevätsipulilla ja tillillä.

Vinkki! Oikaise käyttämällä keittoon vakuumiin pakattuja, valmiiksi kypsennettyjä punajuuria. Keitä silloin perunat 1,5 litrassa vettä.

”Reissasin vuodenvaihteessa Vietnamissa, ja matkan jälkeen mausteet ja Vietnamin maut jäivät kotikokkailuuni pysyvästi. Tämä kesänä aionkin grillata vietnamilaisittain. Nopeasti grillattu ja tähtianiksella maustettu liha toimii raikkaassa, reippaasti yrttisessä salaatissa ja tuo mieleen Hanoissa kadunvarressa grillatut lihat. Muutenkin grillaillessa on hauska kokeilla erilaisia mausteita. Kesä on kokeilun aikaa.” Ruokatoimittaja, kokki Anu Brask

Anun vietnamilainen pihvisalaatti

4 annosta

Valmistusaika 30 min

2 naudan entecôte-pihviä (yht. noin 600 g)

2 tähtianista

1 tl suolaa

½ tl mustapippuria

50 g riisinuudeleita

4 vartta kevätsipulia

4 kerää pikkusalaattia

1 litra herneitä

1 porkkana

1 avomaankurkku

1 ruukku korianteria

1 ruukku thai-basilikaa

1 ruukku minttua

1 chili hienonnettuna

Kastike

1 lime

1 valkosipulinkynsi

2 rkl hienonnettua tilliä

2 tl inkivääriraastetta

3 rkl lämmintä vettä

1 rkl sokeria

1 rkl kalakastiketta

1 tl mustapippuria

½ tl suolaa

1. Ota lihat huoneenlämpöön tunti ennen paistamista. Jauha tähtianis, suola ja mustapippuri morttelissa hienoksi jauheeksi. Sekoita joukkoon 2 rkl öljyä ja sivele seos pihvien pintaan molemmin puolin. Anna maustua 15 minuuttia.

2. Paista liha kuumassa grillissä, parillapannulla tai paistinpannulla molemmin puolin 5 minuuttia. Nosta lihat lautaselle ja peitä foliolla. Anna lihan vetäytyä 10 minuuttia.

3. Keitä riisinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, siivilöi ja huuhtele kylmällä vedellä. Hienonna sipulinvarret ja viipaloi salaatit. Riivi herneet. Suikaloi porkkana ja avomaankurkku. Leikkaa yrttien varret kolmeen osaan. Yhdistä salaatin ainekset kulhossa.

4. Purista limen mehu kulhoon ja raasta joukkoon valkosipuli ja inkivääri. Sulata sokeri lämpimään veteen ja sekoita mehun joukkoon. Lisää kalakastike ja reilusti mustapippuria ja vähän suolaa. Hienonna joukkoon tilli ja sekoita.

5. Viipaloi liha. Lisää salaattiin liha ja nuudelit. Kaada päälle kastike, sekoita ja tarjoile heti.

 


Savusta porkkana uunissa savustuspussissa tai ulkona savuspöntössä. Pöntössä riittää 5 minuutin savustus.

 

”Tykkään käyttää savua. Mielestäni se toimii hyvin vihannesten kanssa. Yleensähän savu yhdistetään proteiineihin, mutta vihanneksiin saa vähän uutta vivahdetta savulla – varsinkin, kun sitä käyttää varovasti. Kyseinen annos on meidän uudella ruokalistalla, ja se on hyvin ajankohtainen nyt uuden satokauden kynnyksellä.” Ravintoloitsija Teemu Aura

Teemun savustettua porkkanaa ja fetajuustoa

4 annosta alkupalaksi

Valmistusaika 40 min + 1 t jäädytys

1 nippu (8 kpl) naattiporkkanoita

1 litra vettä

½ tl suolaa

1 appelsiini

100 g fetajuustoa

2 dl porkkanamehua (esim. Biotta)

2 rkl sokeria

2 rkl oliiviöljyä

1 rkl voita

½ tl suolaa

Lisäksi

1 savustuspussi

1. Poista naatit ja kuori porkkanat. Kiehauta laakeassa kattilassa vettä, mausta se suolalla ja laita porkkanat veteen. Keitä 3–5 minuuttia. Porkkanat saavat jäädä hieman napakoiksi. Jäähdytä porkkanat.

2. Leikkaa appelsiini viipaleiksi. Valuta ja kuivaa fetajuusto. Kuumenna uuni täydelle lämmölle ja laita pelti uuniin lämpenemään. Laita appelsiinit savustuspussin pohjalle ja porkkanat niiden päälle. Laita feta pussiin porkkanoiden viereen. Sulje pussi pakkauksen ohjeen mukaan ja laita pussi uuniin kuumalle pellille. Savusta 15 minuuttia. Nosta pussi uunista ja anna jäähtyä hetki.

3. Leikkaa savustuspussi päältä auki saksilla ja nosta feta varovasti tuorekelmulle. Kääri juusto kelmuun ja laita pakastimeen noin tunniksi.

4 .Yhdistä kattilassa tai isolla paistinpannulla porkkanamehu, sokeri, öljy ja voi. Lisää porkkanat ja keitä 5–10 minuuttia tai kunnes neste on keittynyt kasaan lähes siirappimaiseksi. Mausta suolalla.

5. Laita porkkanat lautaselle ja lusikoi päälle karamellisoitunutta kastiketta. Raasta lopuksi porkkanoille hienolla terällä kylmää, savustettua fetajuustoa.

 


Mison vahvasti umaminen maku sopii loistavasti lohen kanssa. Grillissä maut sulautuvat yhteen.

 

”Resepti on kesään sopiva kaikessa helppoudessaan ja vaivaton tehdä millä tahansa grillillä. Ravintola Gaijinissa pelaamme paljon mison kanssa, ja sitä kautta ’keksittiin’ tämä marinadi. Kesällä grillaan kyllä mahdollisimman paljon. Kotona minulla on kaasugrilli, joka toimii nopeissa tilanteissa. Kun halutaan oikein fiilistellä, pakataan kamat ja perhe mukaan ja ajetaan appivanhempien luo landelle, jossa 150-kiloisella keraamisella grillillä onnistuu vaikka joulukinkku.” Keittiöpäällikkö ja Kokkisota-kokki Serko Rantanen

Serkon misolohta ja parsakaalia

4 annosta

Valmistusaika 50 min

600 g merilohta

1 oksa tilliä

Marinadi

½ dl vaaleaa misotahnaa

2 rkl oliiviöljyä

2 rkl vähäsuolaista soijaa

2 rkl valkoviiniä

1 rkl hunajaa

1 rkl omena- tai valkoviinietikkaa

Lisuke

2 valkosipulinkynttä

2 rkl oliiviöljyä

200 g parsakaalia

2 rkl Sriracha-chilikastiketta

½ tl suolaa

¼ tl mustapippuria

1 rkl balsamicoa

½ sitruunan mehu

2 rkl hienonnettua ruohosipulia

1. Leikkaa lohi annospaloiksi. Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Laita lohi vuokaan ja kaada marinadi päälle. Anna marinoitua puoli tuntia.

2. Grillaa lohet noin 3 minuuttia per puoli. Koristele kalat tillillä.

3. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna oliiviöljy paistinpannulla. Lisää parsakaalit kokonaisina. Lisää joukkoon hienonnettu valkosipuli ja chilikastike. Paahda noin 2 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla ja jatka paahtamista 5–8 minuuttia, tai kunnes parsakaalit ovat vielä vähän napakoita. Lorauta päälle balsamicoa ja sitruunamehua ennen tarjoilua. Koristele hienonnetulla ruohosipulilla.

Nyt syödään aamiaista australialaisten tyyliin. Tarjolla on meheviä avokadotoasteja, ruokaisaa uppomunasalaattia, hedelmillä höystettyä tuorepuuroa ja ihania aamiaiskeksejä.

Aussiaamiaisen juoma on itseoikeutetusti kahvi. Flat White muistuttaa lattea, mutta siinä on vähemmän maitoa ja sekin on paksua vaahtoa.

Flat White -kahvi

1 annos

Valmistusaika 5 min

½ dl vahvaa espresso-kahvia

1 dl maitoa

1. Keitä espresso.

2. Vaahdota maito maidonvaahdottimella tai kahvikoneella paksuksi vaahdoksi, ja kaada se kahvin päälle kuppiin.

Avokadotoast

4 annosta

Valmistusaika 10 min

4 viipaletta maalaisleipää

1 rkl öljyä

2 avokadoa

100 g pehmeää vuohenjuustoa

1 limen mehu

½ ruukkua minttua

2 rkl seesaminsiemeniä

1. Paahda leipäpalat pannulla öljyssä molemmin puolin.

2. Halkaise avokado, poista kivi ja lusikoi sisus kulhoon. Muussaa haarukalla ja sekoita joukkoon vuohenjuusto, limen mehu ja minttua.

3. Levitä avokadolevitettä leipäpaloille. Ripottele päälle seesaminsiemeniä.


Tällä jaksaa pitkälle päivään: tuhdissa aamiaissalaatissa on uppomunia, savulohta ja tuoreita herkkusieniä.

 

Uppomunasalaatti

4 annosta

Valmistusaika 15 min

4 munaa

1 tl valkoviinietikkaa

1 l vettä

½ tl suolaa

Salaatti

200 g lämminsavulohta

1 rasia herkkusieniä

2 kevätsipulinvartta

1 ruukku roomansalaattia

1 pss ( 80 g) baby pinaattia

1 rs syötäviä kukkia (esim. Mimis)

1 limen mehu

1 rkl oliiviöljyä

¼ tl chilihiutaleita

1. Tee uppomunat. Kuumenna vesi kattilassa ja laske lieden lämpöä niin, että vesi vain hieman poreilee, ei enää kiehu.

2. Riko munat yksitellen pieneen kuppiin. Sekoita veteen tilkka etikkaa ja pyöräytä vettä puukauhalla niin, että siihen jää pieni pyörre. Kaada munat varovasti kupista pyörteen keskelle. Kypsennä 2 minuuttia.

3. Nosta munat talouspaperille valumaan. Ripottele päälle suolaa.

4. Paloittele kala ja viipaloi sienet. Hienonna sipulinvarret.

5. Yhdistä kulhossa salaatti ja pinaatti, sipuli ja sienet. Purista joukkoon limen mehu, lisää vähän öljyä ja chilihiutaleita.

6. Laita salaatin päälle uppomunat, lohipalat ja koristele kukilla.

Vinkki! Näin teet täydellisen uppomunan – katso video!


Yön yli turvonneen tuorepuuron päälle kootaan hedelmiä, marjoja ja kookosta.

 

The Bircher -tuorepuuro

2 annosta

5 min + tekeytyminen yön yli

5 dl kaurahiutaleita

4 dl maitoa

1 dl omenamehua

2 rkl sitruunamehua

2 tl hunajaa

2 dl maustamatonta jogurttia

4 rkl kookoshiutaleita

päälle paljon sesongin tuoreita hedelmiä ja marjoja

1. Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, maito, mehut ja hunaja. Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli.

2. Jaa puuro kahteen annokseen. Lusikoi päälle jogurttia.

3. Pilko ja viipaloi annoksen päälle valitsemiasi hedelmiä ja marjoja, kuten esimerkiksi kiiviä, mangoa, viikunoita ja mansikoita. Ripottele päälle kookosta.

 


Aussie Bites ovat paksuja ”keksejä”, joissa on muun muassa kaurahiutaleita, kuivattuja hedelmiä ja tietenkin kookosta.

 

Aussie Bites -aamiaiskeksit

12 kpl

Valmistusaika 15 min + paisto 10 min

2 dl vettä

1 dl kvinoaa

3 dl kaurahiutaleita

2 dl kuivattuja aprikooseja

2 dl rusinoita

1 dl auringonkukan siemeniä

1 dl kookoshiutaleita

2 rkl chiansiemeniä

2 rkl pellavansiemeniä

1 dl kookosöljyä

4 rkl hunajaa

½ tl ruokasoodaa

½ tl suolaa

¼ tl vanilja-aromia

1. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää kvinoa. Keitä kypsäksi 10 minuuttia.

2. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita tehosekoittimessa 2 dl kaurahiutaleita hienoksi jauheeksi. Lisää joukkoon kypsä kvinoa, aprikoosit, rusinat ja auringonkukansiemenet, kookoshiutaleet, chia ja pellavansiemenet. Sekoita, kunnes seos on tarttuvaa.

3. Yhdistä kattilassa kookosöljy ja hunaja ja sulata. Kaada taikinan joukkoon ja lisää sooda, suola ja vanilja. Sekoita tasaiseksi.

4. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paina tiiviiksi. Paista 8–10 minuuttia. Jäähdytä.

Aussie Bitesit säilyvät jääkaapissa 4–5 päivää.

Jälkkäripöydän vakioherkku on kulhollinen tuoreita mansikoita. Jos pelkät marjat kyllästyttävät, vispaa kylkeen herkullinen valkosuklaa-salmiakkivaahto.

Tätä voi nautiskella maittavan aterian jälkiruokana tai makeana välipalana kuumana kesäpäivänä. Jos kerman vatkaaminen on liian suuri ponnistus, tarjoa mansikoiden kanssa pelkkää salmiakkijauhetta – se tuo potkua tuttuun herkkuun.

Valkosuklaa-salmiakkivaahto

20 min

4–6 annosta

2 dl vispikermaa

1 ps (175 g) valkosuklaahippuja

1 tl vaniljasokeria

1 dl salmiakki - tai lakritsikastiketta

1. Laita kattilaan 1 dl kermaa ja kuumenna juuri ja juuri kiehuvaksi. Sekoita joukkoon suklaahiput niin, että ne sulavat. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi.

2. Vatkaa loppu kerma kulhossa kiinteäksi vaahdoksi. Vispaa myös  suklaakerman ja lisää se kermavaahdon joukkoon. Lisää vaahtoon salmiakkikastike.

3. Tarjoile mansikoiden ja salmiakkijauheen kanssa.