Vegaanipekoni syntyy myös munakoisosta tai seitanista. Kuva: Tuomas Kolehmainen

Pekonin mausta voi nauttia kasvissyöjäkin. Tällä ohjeella onnistut varmasti.

Pekoni ei ole enää lihansyöjän etuoikeus: vegaanivillitys on tehnyt siitä myös kasvissyöjän herkkua. Tunnetuimmillaan pekoni on tietenkin aamupalapöydässä, mutta sen maku on monen klassikkoruuan kulmakivi. Vegaanipekonin ansiosta lihaa välttelevä herkuttelijakin pääsee nauttimaan pekonihampurilaisesta tai pekoni-salaatti-tomaatti- eli BLT-leivästä.

Marinadiin tarvitaan suolaisuutta, savua ja makeutta.

Vegepekonia paistat kesärullista tutusta riisipaperista, seitanista tai munakoisosta. Kaikissa vaihtoehdoissa ratkaisevaa on maustaminen. Marinadiin tarvitaan sopivasti suolaisuutta, savua ja vähän makeuttakin.

Ajatus riisipaperin paahtamisesta uunissa saattaa tuntua aluksi oudolta, mutta lopputulos on loistava! Rapeat pekoninauhat voit sujauttaa burgerin väliin tai vaikka napsia sellaisenaan sipsien sijasta.

Paras vegaanipekoni

10 kpl

valmistusaika 30 min

3 rkl rypsiöljyä

2 rkl soijakastiketta

2 rkl bbq-kastiketta

1 rkl vaahterasiirappia

1 tl savupaprikaa

½ tl suolaa

6 riisipaperia

1. Kuumenna uuni 225-asteiseksi. Mittaa rypsiöljy, soijakastike, bbq-kastike, vaahterasiirappi, savupaprika ja suola kulhoon ja sekoita.

2. Nosta riisipaperit yksi kerrallaan leikkuulaudalle ja leikkaa ne terävällä veitsellä viiteen osaan pitkiksi pekonin kokoisiksi nauhoiksi.

3. Nosta viisi nauhaa vierekkäin leikkuulaudalle. Sivele niiden pinnat kevyesti vedellä pullasudin avulla. Nosta toiset riisipaperit niiden päälle ja sudi taas pinta vedellä. Nosta kolmas riisipaperi päälle. Sudi pinta nyt marinadilla ja nosta ”pekonit” pellille marinadipuoli alaspäin. Sudi vielä yläpinta marinadilla. Tee loput nauhat samalla tavalla.

4. Paista nauhoja noin 7 minuuttia eli kunnes ne ovat rapeita. Vahdi uunia tarkasti, sillä nauhat palavat herkästi.

Vinkki! Haluatko marinadista vielä parempaa? Lisää kaksi teelusikallista vegaanista pekonisuolaa.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Vierailija

Kokeile vegaanista pekonia: tässä paras resepti

Vai että pekoni, marinoitu kesäkurpitsa tai maustettu riisipaperi nyt ei ole pekoni vaikka kuinka kirjoittaja haluaa. Jonkun tuotteen leikkaaminen jotain olemassaolevaa tuotetta vastaavaan muotoon ei vain tee kopiosta aitoa eikä esim paistetusta riisipaperista voi käyttää nimeä pekoni. Vai tuleeko kenties ladasta audi vauihtamalla merkki keulassa?
Lue kommentti

Uskoisitko, että tämä on juustokakku? Tuttu herkku päivitetään nyt trendikkääksi tarjottavaksi.

Juustokakku on bileiden pelastus, koska se valmistuu viittä vaille valmiiksi jo pirskeitä edeltävänä päivänä. Perinteinen versio saa kuitenkin väistyä, kun pohjaan piiloltetaan lakua, täyte piristetään sitruunalla ja päälle kootaan näyttävä keko upeita marenkeja. Suosikkijälkkärit saa lyödä myös yhteen ja luoda täysin uudet tarjoilut kahvipöytään. Hyvästi valinnanvaikeus!

Sitruuna-lakujuustokakku

16–20 palaa

Valmistusaika 30 min + paisto 1 h 45 min + 25 min + hyytymisaika 4–8 h

Marengit

1 kananmunanvalkuainen

¾ dl sokeria

1 rkl lakritsajauhetta (mustaa elintarvikeväriä)

Pohja

5 lakutoffeepatukkaa (esim. Kick)

½ dl kuohukermaa

70 g voita

1 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1 kananmuna

Täyte

4 liivatelehteä

1½ dl kuohukermaa

1½ dl sokeria

400 g sitruunatuorejuustoa

2 dl turkkilaista jogurttia

1 tlk (340 g / 2½ dl) lemon curd -tahnaa

1 sitruuna

1. Valmista ensin marengit. Vaahdota valkuaista ja lisää sokeri joukkoon vähitellen. Vatkaa vaahto kovaksi ja kiiltäväksi. Vatkaa loppuvaiheessa joukkoon lakritsajauhe ja värjää halutessasi massa tummemmaksi muutamalla tipalla mustaa elintarvikeväriä.

2. Laita marenki pursotinpussiin ja pursota leivinpaperilla vuoratulle pellille sormenpään kokoisia koristemarenkeja.

3. Nosta 100-asteiseen uuniin tunniksi. Käännä lämpö pois ja anna marenkien kuivua jälkilämmössä vielä 45 minuuttia.

4. Valmista pohja. Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Voitele reunat kevyesti.

5. Paloittele lakutoffeet kattilaan. Lisää kuohukerma ja voi. Kuumenna sekoitellen, kunnes toffee on sulanut. Lisää sokeri, jäähdytä hetki.

6. Lisää jauhot ja kananmuna, sekoita tasaiseksi. Kaada vuokaan, paista 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Jäähdytä.

7. Valmista täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

8. Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lisää sokeri, tuorejuusto, jogurtti ja lemon curd. Vatkaa vielä hetki.

9. Pese ja kuivaa sitruuna huolellisesti. Raasta sen keltainen kuori ohuelti hienolla terällä. Purista sitruunasta 2 rkl mehua. Laita kuori ja mehu kattilaan, kuumenna.

10. Puristele liivatelehdistä pois ylimääräinen vesi. Liota sitruunamehuun. Anna jäähtyä hetken ja kaada sitten ohuena nauhana koko ajan sekoittaen tuorejuustoseokseen.

11. Kaada täyte lakupohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mieluiten seuraavaan päivään.

12. Ota kakku huoneenlämpöön tunti ennen tarjoilua. Irrota vuoan reunus ja siirrä kakku tarjoiluvadille. Koristele lakumarengeilla.

 


Pirteän suloiset minijuustokakut ovat noutopöydän vetonaula. Söpö viimeistely syntyy suit sait mansikoista ja suklaakuorrutteesta.

 

Limetti-minijuustokakut

12 kpl

Valmistusaika 15 min + paistoaika 30 min + tekeytyminen 4–8 h

Pohja

170 g kaurakeksejä

50 g voita

Täyte

2 limettiä

500 g maustamatonta tuorejuustoa

150 g ranskankermaa

1¼ dl sokeria

1 rkl maissitärkkelysjauhoa

¼ tl vaniljajauhetta

2 kananmunaa

Kuorrutukseen

12 mansikkaa

200 g tummaa suklaata

2 dl kuohukermaa

1. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai vahvassa muovipussissa päältä kaulimella painellen. Sulata voi ja sekoita keksimurskaan.

2. Vuoraa 12-koloinen muffinipelti paperisilla muffinivuoilla. Jaa keksiseos vuokiin, painele kevyesti. Laita pelti hetkeksi jääkaappiin.

3. Pese ja kuivaa limetit huolellisesti. Raasta niiden vihreä kuori ohuelti hienolla terällä. Purista limeteistä mehu.

4. Mittaa kulhoon kuoriraaste, mehu, tuorejuusto ja ranskankerma. Sekoita sokeriin maissitärkkelysjauho ja vaniljajauhe. Lisää sokeriseos tuorejuustoseokseen. Sekoita täyte huolellisesti tasaiseksi.

5. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen ja sekoita jälleen tasaiseksi.

6. Lusikoi täyte vuokiin keksipohjien päälle. Paista 150-asteisessa uunissa 25–30 minuuttia, kunnes täyte on asettunut.

7. Jäähdytä ja laita kakut jääkaappiin vähintään 4 tunniksi, mieluiten yön yli. Kuori kakut papereista ja aseta tarjoiluvadille. Lisää jokaisen päälle kokonainen mansikka.

8. Paloittele suklaa kulhoon. Kuumenna kerma kattilassa lähes kiehuvaksi. Kaada suklaapalojen joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Lusikoi suklaakuorrutusta mansikoiden ja juustokakkujen päälle niin, että sitä valuu myös reunoille.


Kaksi kakkua yhdessä? Kyllä kiitos. Näissä herkkupaloissa hittileivonnaiset laulavat yhteistä sikermää.

 

Porkkana-juustokakku

16–20 palaa

Valmistusaika 30 min + paisto 40 min + tekeytyminen 4–8 h

Juustokakkutaikina

300 g maustamatonta tuorejuustoa

150 g ranskankermaa

2 kananmunaa

1½ dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1½ rkl vehnäjauhoja

Porkkanakakkutaikina

2–3 porkkanaa (250 g, noin 3 dl raasteena)

1 dl rypsiöljyä

2 kananmunaa

3 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

1 dl pekaanipähkinöitä veitsellä rouhittuna

2 tl leivinjauhetta

2 tl kanelia

2 tl kardemummaa

¾ tl suolaa

Kuorrutus

100 g pehmeää voita

200 g maustamatonta tuorejuustoa

3 dl tomusokeria

Koristeluun

16–20 pekaanipähkinää

1. Yhdistä kaikki juustokakkutaikinan ainekset kulhossa, sekoita tasaiseksi. Jätä odottamaan.

2 .Kuori ja raasta porkkanat hienolla terällä. Lisää raasteeseen rypsiöljy ja kananmunat. Sekoita tasaiseksi.

3 .Yhdistä porkkanakakkutaikinan kuivat aineet keskenään ja kaada porkkanaseoksen joukkoon. Sekoita taikinaksi.

4. Voitele laakea neliskanttinen uunivuoka, esim. 20x30 cm:n lasagnevuoka, voilla tai vuoraa se leivinpaperilla. Tasoita pohjalle puolet porkkanakakkutaikinasta. Kaada päälle puolet juustokakkumassasta.

5. Nostele loput porkkanakakkutaikinasta päälle nokareina. Kaada pinnalle loput juustokakkumassasta. Paista 175-asteisessa uunissa 40–45 minuuttia, kunnes kakku tuntuu kiinteältä.

6. Anna jäähtyä ja laita jääkaappiin tekeytymään vähintään 4 tunniksi, mieluiten seuraavaan päivään.

7. Vatkaa huoneenlämpöinen voi, tuorejuusto ja tomusokeri paksuksi seokseksi sähkövatkaimella. Levitä kuorrute kakun päälle. Leikkaa 16–20 palaksi, aseta tarjoiluvadille ja paina jokaisen palan keskelle kokonainen pekaanipähkinä.


Ranskalaisesta crème brûlée -klassikkojälkiruuasta napattu ihanan rapea sokeripinta syntyy helposti uunissa grillivastuksen alla.

 

Crème Brûlée -kinuskijuustokakku

12–16 palaa

Valmistusaika 20 min + paisto 1 h + tekeytyminen 4–8 h

Pohja

200 g digestive-keksejä

70 g voita

Täyte

1 tlk (397 g) karamellisoitua kondensoitua maitoa

400 g maustamatonta tuorejuustoa

200 g ranskankermaa

3 kananmunaa

1½ rkl maissitärkkelysjauhoa

Pinnalle

3 rkl ruokokidesokeria

1. Pingota leivinpaperi 24-senttisen irtopohjavuoan pohjalle. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai laita ne vahvaan muovipussiin ja painele murskaksi kaulimella.

2. Sulata voi ja sekoita keksimurskaan. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Laita hetkeksi jääkaappiin.

3. Mittaa kaikki täytteen ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte keksipohjan päälle. Kopauta vuokaa pari kertaa työtasoa vasten, jotta täyte asettuu tasaiseksi.

6. Paista 175-asteisessa uunissa noin tunti. Aseta paistamisen puolivälissä pala foliota kevyesti vuoan päälle niin, ettei se kosketa täytettä. Ota kakku pois uunista, jäähdytä se ja laita jääkaappiin vähintään 4 tunniksi, mieluiten yön yli.

7. Ripottele ruokokidesokeri kylmän juustokakun pinnalle. Karamellisoi pinta nopeasti uunissa grillivastuksen alla, noin 3 minuutin ajan. Tarkkaile pintaa koko ajan, sillä sokeri kärähtää helposti. Irrota vuoan reunus ja siirrä kakku tarjoiluvadille.

Jälkimarinoitu paahtopaisti sopii niin perunan kuin salaatin kaveriksi. Rosmariini ja limetti antavat siihen ihanan maun.

Jälkimarinoitu paahtopaisti

10 annosta

Valmistusaika 15 min + odotusaika 1 h + paistoaika 1 h + maustumisaika 12 h

1 kg paahtopaistia

1 tl suolaa

¼ tl mustapippuria

1 rkl öljyä

Marinadi

2 oksaa rosmariinia

2 limetin mehut

6 rkl öljyä

5 rkl teriyaki-kastiketta

2 rkl hunajaa

1 tl suolaa

1. Ota liha huoneenlämpöön tunti ennen paistamista. Kuumenna uuni 150-asteiseksi.

2. Hiero lihan pintaan suolaa ja mustapippuria. Kuumenna öljy pannulla ja ruskista liha nopeasti kauttaaltaan. Siirrä uunivuokaan ja paista uunissa tunti. Anna lihan vetäytyä paistamisen jälkeen 15 minuuttia.

3. Yhdistä marinadin ainekset kulhossa. Viipaloi liha ja laita marinadiin. Anna maustua jääkaapissa yön yli.

Vinkki! Tarjoa paahtopaisti osana salaattibaaria. Paahdettujen papujen ja muiden maukkaiden lisukkeiden ohjeet löydät täältä.

Kirpakan raparperipiirakan juhlajuju on marengin strösseleissä.

Raparperi-marenkipiiras

12 palaa / pellillinen

Valmistusaika 20 min + paistoajat 45min

250 g huoneenlämpöistä margariinia

4 dl sokeria

5 munankeltuaista

9 dl vehnäjauhoja

1 ½ tl leivinjauhetta

6 rkl maitoa

1 ½ kg raparperia

Marenki

5 kananmunan valkuaista

4 dl sokeria

2 pss (á 50 g) strösseleitä

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

2. Yhdistä pehmeä margariini ja sokeri. Sekoita sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset kahteen kulhoon. Laita valkuaiset jääkaappiin odottamaan marengin valmistamista.

3. Sekoita keltuaiset yksitellen voi-sokerivaahtoon. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Sekoita ne muutamassa erässä taikinaan. Lisää maitoa pari ruokalusikallista kerrallaan. Sekoita, kunnes taikina on paksua ja tiivistä.

4. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla ja levitä taikina vuokaan. Pilko raparperit ja lado palat taikinan päälle.

5 Kypsennä piirakkaa uunissa 30 minuuttia.

6. Vatkaa valkuainen ja sokeri kuivassa kulhossa kiinteäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon strösselit. Levitä marenki piirakan päälle. Paista uunissa vielä 15 minuuttia.

Herkullinen prosciutto-peltigalette on parhaimmillaan, jos se leivotaan jo juhlia edeltävänä päivänä.

Prosciutto-peltigalette

12 palaa / pellillinen

Valmistusaika 25 min + viilentymisaika 1 h + paistoaika 35 min

3 ½ dl vehnäjauhoja

1 dl maissijauhoja

1 tl sokeria

1 tl suolaa

100 g kylmää voita

3 rkl öljyä

5 rkl kylmää vettä

Täyte

2 sipulia

2 valkosipulinkynttä

2 pss (á 125 g) suikaloitua lehtikaalia

2 rkl öljyä

1 tl chilihiutaleita

1 tl timjamia

1 tl suolaa

1 rs (250 g) ricottaa

2 dl raastettua parmesaania

1 pkt (100 g) Prosciutto-kinkkua

Voiteluun

1 munan keltuainen

1 tl maitoa

1. Sekoita tehosekoittimen kulhossa jauhot, suola ja sokeri. Lisää kylmä kuutioitu voi ja aja muruksi. Lisää öljy ja sekoita. Lisää vesi joukkoon vähän kerrallaan ja painele lopuksi käsin pöydällä taikinaksi. Painele taikina kiekoksi, kääri kelmuun ja anna viilentyä jääkaapissa vähintään tunti.

2. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuumenna öljy pannulla ja lisää sipulit, valkosipulit ja lehtikaalit. Paista 5 minuuttia, kunnes kaikki neste on haihtunut. Mausta chilillä, timjamilla ja suolalla. Anna jäähtyä.

3. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kauli taikina ohueksi, vähän uunipeltiä isommaksi levyksi. Jos taikina repeää, painele se yhteen käsin.

4. Levitä taikinan pinnalle ricottaa ja raastettu parmesaani. Lisää lehtikaalipaistos ja kinkkusiivut. Käännä taikinareunoista 3–4 senttiä täytteen päälle. Sekoita keltuainen ja maito. Voitele seoksella taikinareunat.

5. Paista piirakkaa uunissa 35 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.