Täydellä vatsalla jaksaa juhlia aamuun asti. Kuva: Anna Huovinen
Täydellä vatsalla jaksaa juhlia aamuun asti. Kuva: Anna Huovinen

Onko juhannuspöydässäsi aina samat tutut tähdet? Loihdi yöttömän yön menu raikkaalla tvistillä perinteitä kunnioittaen. 

Uusia perunoita, tuoretta lohta, grillattua lihaa ja kasviksia. Nyt juhannusateria päivitetään uuteen uskoon pienillä muutoksilla. Graavattu kala saa mausteeksi inkivääriä, pottuihin sekoitetaan sitruunaa ja sinappia, grilliin valitaan kuvepaistia ja kasvikset pikkelöidään. Pöytään katetaan herkkuja myös kasvissyöjille, mutta tofulla täytetyt sipulit saattavat sujahtaa huomaamatta myös sekasyöjän suuhun.

 

 

Juhannusmenu 

4:lle

Inkivääri-graavilohi

Sitruunaiset uudet perunat

Pikaiset pikkelivihannekset

Täytetyt sipulit

Flank steak ja kirsikkasalsa

 

Inkivääri-graavilohi

Valmistusaika 15 min + 1 vrk

1 (luomu)sitruunan kuori

5 cm:n pala inkivääriä

1 rkl karkeaa merisuolaa

1 tl tummaa sokeria

400 g kirjolohifilettä

Koristeluun

Kukkia

1 Pese sitruuna kuumalla vedellä ja kuori siitä ohut keltainen kuori pois kuorimaveitsellä tai kuoriraudalla. Jos käytät kuorimaveistä, siivuta kuori ohuiksi nauhoiksi. Kuori ja raasta inkivääri. Sekoita pienessä kulhossa kuorisuikaleet, inkivääriraaste, suola ja sokeri.

2 Huuhtele lohi jääkylmällä vedellä ja kuivaa sen pinta talouspaperilla. Nypi pois mahdolliset ruodot. Hiero mausteet kalan pintaan. Peitä kala kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa.

3 Ennen tarjoilua pyyhi mausteet pois kalan pinnasta ja siivuta se ohuiksi siivuiksi. Kasaa siivut rennoiksi kasoiksi ja koristele kukilla.

Graavilohi maustetaan inkiväärillä ja uudet perunat sitruunalla.
Graavilohi maustetaan inkiväärillä ja uudet perunat sitruunalla.

 

Sitruunaiset uudet perunat

Valmistusaika 30 min

500 g uusia perunoita

1 sitruuna

3 rkl öljyä

1 tl kokojyvädijonsinappia

1 tl suolaa

4 dl voikukanlehtiä

1 Laita perunoille vesi kiehumaan. Upota perunat kiehuvaan veteen, keitä 10 minuuttia ja testaa haarukalla kypsyys. Jos perunat ovat vielä kovia keskeltä, jatka keittämistä kunnes ne ovat pehmenneet.

2 Perunoiden kiehuessa puolita sitruuna. Kuumenna paistinpannu ja laita sitruunan puolikkaat pannulle leikkuupinta pannua vasten. Anna niiden paahtua, kunnes pinnat ovat kunnolla tummuneet.

3 Mittaa tarjoiluastian pohjalle öljy, sinappi, suola ja hunaja. Purista sitruunoista mehu. Sekoita. Kumoa kuumat valutetut perunat kulhoon ja sekoita hyvin mausteiden kanssa. Lisää voikukanlehdet ja sekoittele.

 

Täytetyt sipulit

Valmistusaika 20 min + 1 t uunissa

4 sipulia

1 ruukku lehtipersiljaa

1 dl pekaanipähkinöitä

1 pkt kylmäsavutofua (esimerkiksi Jalotofu)

1 dl korppujauhoja

1½ tl suolaa

1 tl mustapippuria

50 g voita

1½ dl valkoviiniä

1 Leikkaa sipuleista kannat irti. Viillä sipuli toiselta puolelta auki korkeintaan puoleen väliin. Poista uloin kuorikerros. Irrota kaksi ulointa sipulikerrosta viileän juoksevan veden alla ja säästä ne täytettäviksi kupeiksi. Hienonna jäljelle jääneet sipulien keskustat.

2 Riivi lehtipersiljasta lehdet ja hienonna ne. Rouhi pähkinät veitsellä. Valuta tofupaketista neste ja murra tofu käsin pieniksi muruiksi.

3 Kuumenna paistinpannu keskilämmöllä. Sulata pannulla nokare voita ja kuullota silputtu sipuli voissa noin 5 minuuttia. Lisää pannulle pähkinät ja tofu. Paista 5 minuuttia ja pyöräytä lopuksi joukkoon korppujauho ja yrttisilppu. Nosta pannu pois levyltä.

4 Voitele uunipata. Lusikoi täyte sipulikuppien sisälle ja lado ne pataan tiiviisti. Lorauta pohjalle viini. Leikkaa loput voista kuutioiksi ja asettele ne sipulien päälle. Peitä pata kannella ja hauduta 200 asteessa 50 minuuttia. Nosta kansi pois ja paahda sipuleja 10 minuuttia 250 asteessa.

 

Pikaiset pikkelivihannekset

Valmistusaika 15 min + 1 t tekeytyminen

1 nippu retiisejä

1 fenkoli

1 kukkakaali

5 dl vettä

2 dl valkoviinietikkaa

1 dl sokeria

2 tl suolaa

Lisäksi

3 kpl 3 dl:n lasipurkkeja tai 1 litran purkki

1 Kiehauta kattilassa vesi, etikka, sokeri ja suola. Sekoita sen verran, että sokeri liukenee.

2 Huuhdo vihannekset. Leikkaa retiiseistä naatit ja puolita ne. Halkaise fenkoli, leikkaa kova kanta pois ja siivuta. Irrottele kukkakaalista lehdet ja taittele kukinnot irti varresta.

3 Kokoa vihannekset purkkeihin ja kaada liemi päälle. Liemen ei tarvitse olla jäähtynyttä. Sulje purkit ja anna tekeytyä tunnista pariin päivään. Pikkelit eivät ole varsinaisia säilykkeitä, ne säilyvät noin viikon.

 

Flank steak ja kirsikkasalsa

Valmistusaika 30 min

500 g naudan kuvepaistia eli flank steakia

1 rkl karkeaa suolaa

½ l tuoreita kirsikoita

½ ruukkua tuoretta timjamia

1 vihreä jalopeno

½ dl kalamata-oliiveja

1 Nosta liha huoneenlämpöön tunti ennen kuin aloitat ruuanvalmistuksen.

2 Kuumenna parilapannu tai grilli kuumaksi. Pyyhi lihan pinnat talouspaperilla. Grillaa lihaa, kunnes pinta on ruskistunut ja parilan jäljet ovat tummuneet pintaan. Käännä liha ja grillaa vielä toinen puoli samalla tavalla. Kääräise liha folioon ja jälkikypsennä sitä vielä 5 minuuttia uunissa tai grillin yläosassa. Avaa folio ja ripottele suola lihan päälle. Sulje folio ja anna lihan vetäytyä 10 minuuttia.

3 Valmista sillä välin salsa. Leikkaa kirsikat varovasti halki ja poista kivet. Pilko ne pieniksi. Riivi timjamin lehdet irti varsistaan, jos varret ovat puumaisen paksuja. Jos varret ovat pehmeitä, hienonna ne lehtien mukana. Puolita jalopeno ja poista siitä siemenet. Hienonna pieniksi. Pilko kalamata-oliivit ja sekoita kaikki ainekset yhteen.

Lehtikaalikääryleet höyrytetään viidessä minuutissa kattilan höyryosassa. Kuva: Lasse Lecklin Kuvausjärjestelyt: Kaisa Jouhki

Nyt ei kituuteta kaalikeitolla, vaan kevennetään kekseliäämmin. Nämä kevyet kaaliherkut maistuvat kaikille.

Lehtikaalikääryleet

4 annosta

valmistusaika 40 min

1 pss (n. 10 lehteä)

lehtikaalia

Täyte

1 dl kvinoaa

1 dl punaisia linssejä

1 sipuli

100 g herkkusieniä

1 valkosipulinkynsi

3 rkl balsamicoa

2 rkl soijakastiketta

½ ruukkua persiljaa

1 tl suolaa

1. Huuhtele kvinoa ja linssit. Kaada kattilaan ja lisää vettä niin, että linssit ja kvinoa peittyvät hyvin. Keitä 15 minuuttia eli kunnes ovat kypsiä. Voit tarvittaessa lisätä vettä.

2. Kuori ja hienonna sipuli sipuli ja valkosipulinkynnet. Puhdista ja pilko herkkusienet. Kuumenna öljy pannulla ja paista sieniä kovalla lämmöllä noin 5 minuuttia. Laske lämpötilaa ja lisää sipulit pannulle. Kuullota sipulit pehmeäksi. Lisää balsamico ja soijakastike sekä suola.

3. Hienonna persilja. Sekoita paistetut sipulit ja sienet sekä persilja, keitetyt linssit ja kvinoat.

4. Leikkaa lehtikaalin lehdistä kuivunut kanta pois. Leikkaa varovasti lehtiruodit ohuemmiksi, jos ne ovat kovin paksuja. Pehmennä lehtiruoteja veitsen kahvalla kevyesti nuijien.

5. Täytä lehdet noin ruokalusikallisella täytettä. Rullaa lehti kiinni ja pakkaa lehdet tiiviisti höyrytyskattilan höyryosaan. Jos sinulla ei ole höyrytyskattilaa, voit käyttää metallista siivilää tavallisen kattilan sisällä.

6. Höyrytä kääryleitä 5 minuuttia.

Mehevä pastavuoka on helppo vegaaniherkku, joka maistuu kaikille. Kuva: Lasse Lecklin Kuvausjärjestelyt: Kaisa Jouhki
Mehevä pastavuoka on helppo vegaaniherkku, joka maistuu kaikille. Kuva: Lasse Lecklin Kuvausjärjestelyt: Kaisa Jouhki

Kukkakaali-pastavuoka

4–6 annosta

valmistusaika 30 min + paisto 15 min

1 kukkakaali

2 sipulia

3 valkosipulinkynttä

400 g täysjyväpastaa

4 rkl ravintohiivahiutaleita

3 rkl valkoviinietikkaa

1 tl suolaa

2 dl kaurakermaa

Kuorrutus

1 rkl margariinia (valitse maidoton, jos haluat ruuasta vegaanisen)

1 dl korppujauhoa

1 rkl ravintohiivahiutaleita

1 rkl kuivattua sipulia

1. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Pilko kukkakaali ronskiksti paloiksi. Kuori sipuli ja valkosipuli. Pilko myös sipulit muutamaan osaan. Paahda vihanneksia uunissa 15 minuuttia, eli kunnes ne ovat pehmentyneet ja paahtuneet vähän.

2. Kasvisten ollessa uunissa keitä pasta hyvin suolatussa vedessä.

3. Soseuta pehmeät vihannekset sauvasekoittimella. Sekoita soseen joukkoon ravintohiivahiutaleet, suola, pippuri ja kaurakerma. Sekoita sose ja pasta.

4. Lusikoi pasta vuokaan. Tee kuorrute. Mittaa ainekset kulhoon ja nypi hyvin sekaisin. Levitä vuoan päälle. Paahda kuorrutusta 15 minuuttia, eli kunnes se on ruskistunut kauniisti.

Raikas kaalipaistos valmistuu hetkessä. Kuva: Lasse Lecklin Kuvausjärjestelyt: Kaisa Jouhki
Raikas kaalipaistos valmistuu hetkessä. Kuva: Lasse Lecklin Kuvausjärjestelyt: Kaisa Jouhki

Limellä maustetut kiinankaalit ja paksoit

4 annosta

valmistusaika 15 min

1 kiinankaali tai 2 paksoita

1 lime

1 dl cashew-pähkinöitä

½ dl vettä

1 rkl seesamiöljyä

1 tl suolaa

1. Leikkaa kiinankaali 4 osaan tai paksoit puoliksi. Siivuta lime ohuiksi siivuiksi ja rouhi cashew-pähkinät.

2. Mittaa paistinpannulle vesi. Nosta limet veteen ja kuumenna vesi kiehuvaksi. Lisää kaalit pannulle ja keitä niitä kunnes vesi haihtuu. Käännä kerran.

3. Lisää kuivuneelle pannulle seesamiöljy ja suola. Paista kaaleja muutama minuutti. Tarjoile paistetun lohen kanssa.

Helppo ja kevyt ateria syntyy yhdessä uunivuoassa. Kuva: Lasse Lecklin Kuvausjärjestelyt: Kaisa Jouhki
Helppo ja kevyt ateria syntyy yhdessä uunivuoassa. Kuva: Lasse Lecklin Kuvausjärjestelyt: Kaisa Jouhki

Paahdettu kaali-broileripaistos

4 annosta

valmistusaika 10 min + paisto 20 min

1 parsakaali

250 g ruusukaaleja

150 g vihreitä papuja

1 sitruuna

1 rkl oliiviöljyä

1 tl suolaa

4 broilerin rintafilettä

2 tl berbere-mausteseosta

1. Leikkaa parsakaalin varresta kuiva kanta pois. Pilko suupaloiksi. Leikkaa ruusukaalien kannat pois ja poista nuhjaantuneet lehdet. Puolita ruusukaalit. Leikkaa pavuista molemmista päistä kannat ja puolita. Siivuta sitruuna.

2. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Vuoraa pelti leivinpaperilla ja levitä kasvikset pellille. Lorota öljy kasvisten päälle ja ripottele päälle puolet suolasta. Sekoittele öljy ja suola kasvisten joukkoon.

3. Puolita rintafileet. Nostele pellille. Suolaa broilerit ja hiero pintaan berberemauste.

4. Paahda uunissa 20 minuuttia. Tarjoile tuoreella mintulla maustetun jugurtin kanssa.

 

 

Tarkkana kalahyllyllä: vain osassa kalapaketeissa vastuullisesta kalastamisesta kertova MSC-sertifikaatti. Tee broileripullia samalla vaivalla tuplasatsi. Ne kestävät hyvin pakastusta! Kuvat: Lasse Lecklin, kuvausjärjestelyt: Kaisa Jouhki. Vaaleanpunainen kulho ja pikkukupit Lokal. Kangas Nougat.

Arki alkaa, mutta nyt lihapullissa on uutta makua. Härkis-sienipöyrykät, broileri-omenapyörykät, kermaiset kalapullat ja lihapulla-pastavuoka tuovat maistuvaa vaihtelua arkeen.

Broileri-omenapyörykät

4 annosta

valmistusaika 40 min

2 täysjyväpaahtoleipäsiivua

1 dl turkkilaista jugurttia

1 (n. 120 g) hapokas omena, esimerkiksi granny smith

1 valkosipulinkynsi

1 cm:n pätkä inkivääriä

2 rkl öljyä

2 tl curryjauhetta

½ tl suolaa

400 g broilerinjauhelihaa

1. Murustele leivät kulhoon. Lisää turkkilainen jugurtti. Pese ja raasta omena. Sekoita raaste, leipäpalat ja jugurtti. Jätä leivät pehmenemään seokseen.

2. Raasta inkivääri ja kuori sekä hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy paistinpannulla. Lisää curry, valkosipulit ja inkivääri kuumaan öljyyn. Kuullota muutama minuutti.

3. Sekoita jugurtti-leipäseokseen kuullotetut mausteet ja öljy, suola ja broilerinjauheliha. Sekoita hyvin.

4. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Vuoraa pelti leivinpaperilla. Kostuta kädet ja pyöritä massa lihapulliksi. Massasta tulee noin ½ pellillistä pieniä lihapullia.

Kermaiset kalapullat

4 annosta

valmistusaika 30 min

400 g pakasteseitiä

1 muna

1 dl ruiskorppujauhoa

1 rkl sitruunankuorta

1 tl suolaa

1 dl kuohukermaa

Leivitykseen

1 dl korppujauhoja

½ tl suolaa

Paistamiseen

voita

1. Ota sei sulamaan tuntia aiemmin. Leikkaa kohmeinen kala kuutioiksi.

2. Kokoa sauvasekoittimen tai monitoimikoneen kulhoon kalakuutiot, korppujauho, muna, sitruunankuori ja suola. Soseuta hyvin.

3. Lisää kerma hiljalleen valuttaen ja samalla soseuttaen. Anna massan levätä jääkapissa 10 minuuttia.

4. Muotoile pulliksi kostein käsin. Kumoa lautaselle korppujauho ja suola. Pyörittele pullat seoksessa.

5. Lämmitä pannu keskilämmöllä. Sulata voi ja paista muutama pulla kerrallaan joka puolelta rapeaksi.

 


Härkispullat ja vegekastike ovat nykymummolan klassikoita. Ne sopivat kaikille! Lautanen Sokos.

 

Härkis-sienipyörykät

4 annosta

Valmistusaika 30 min

100 g herkkusieniä

2 sipulia

2 valkosipulinkynttä

2 rkl öljyä

2 rkl soijakastiketta

1 pkt (250 g) härkistä

Paistamiseen

öljyä ja voita

1. Puhdista herkkusienistä multa. Kuori sipulit ja valkosipulinkynnet. Hienonna sienet ja sipulit.

2. Kuumenna öljy pannussa kuumaksi ja lisää sienet. Anna ruskistua, mutta käännä vain kerran, jotta nesteet pysyvät sisällä. Kun sienet ovat ruskistuneet, vähennä lämpöä ja lisää sipulit. Kuullota. Lisää soijakastike ja anna sen keittyä pois.

3. Laita paistetut kasvikset ja härkis sauvasekoittimen tai monitoimikoneen kulhoon. Soseuta tasaiseksi massaksi.

4. Pyöritä pyöryköiksi kostutetuin käsin. Paista kahdessa erässä pannulla.

Vegaaninen ruskeakastike

n. 5 dl kastiketta

valmistusaika 15 min

2 rkl (40 g) margariinia

½ dl vehnäjauhoja

3 dl vettä

2 dl kaurakermaa

½ tl sinappia

1 rkl soijakastiketta

½ tl suolaa

mustapippuria myllystä

1. Sulata margariini pannulla. Lisää jauho ja sekoita. Anna jauhojen paahtua paistinpannulla kunnolla ruskeiksi sekoitellen välillä. Ruskistumiseen menee noin 7 minuuttia.

2. Lisää vesi ja kaurakerma norona sekoittaen kierrevispilällä. Mausta sinapilla, soijalla, suolalla ja mustapippurilla. Anna kiehahtaa ja maista. Lisää tarvittaessa suolaa.

 


Muuntele ruuan makua lorauttamalla vuokaan vähän valkoviiniä tai vaihtamalla oliivit aurinkokuivattuihin tomaatteihin. Vihreä lautanen Lokal. Sininen lautanen ja haarukka Sokos.

 

Lihapulla-pastavuoka

4 annosta

valmistusaika 30 min + 30 min uunissa

Rosmariini-parmesaanilihapullat

1 dl korppujauhoja

200 g rahkaa

1 muna

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

2 rkl öljyä

2 oksaa tuoretta rosmariinia

50 g parmesaania

1 tl suolaa

½ tl mustapippuria (myllystä)

600 g nauta-sikajauhelihaa

Pastavuoka

3 tlk tomaattimurskaa

2 dl vettä

1 prk arrabiatapestoa

1 dl oliiveja

½ tl suolaa

350 g pastaa

2 mozzarellaa (125 g/kpl)

1. Mittaa korppujauho ja rahka kulhoon. Riko muna joukkooon ja sekoita. Jätä turpoamaan.

2. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulit. Nosta pois levyltä jäähtymään.

3. Irrota rosmariinin lehdet puumaisesta varresta ja hienonna. Raasta parmesaani.

4. Sekoita rahka-korppujauhoseokseen sipulit, rosmariini, parmesaani, suola, pippuri ja jauheliha.

5. Pyörittele kostutetuin käsin massa lihapulliksi. Isoja lihapullia tulee noin 16.

6. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Kumoa uunivuokaan tomaattimurskat ja pesto. Lisää vesi, suola ja oliivit sekä pasta. Jos käytät spagettia, voit katkaista sen puoliksi. Sekoita. Lisää lihapullat. Kypsennä 25 minuuttia.

7. Vuoan ollessa uunissa valuta ja revi mozzarellat pieneksi. Ripottele vuoan päälle ja laita vielä 5 minuutiksi uuniin.

Vinkki! Jos teet pelkät lihapullat ilman pastaa ja kastiketta, kypsennä niitä 200-asteissa uunissa 15 minuuttia ja paista lopuksi paistinpannulla.

Keittiössä vihertää nyt: salaatti onkin maukas ja tuhti pääruokatähti! Pitäisi enää päättää, syökö katkarapu-avocadokulhon vai tulisen bataattisalaatin.

Katkarapu-avocadokulho

4 annosta, valmistusaika 30 min

2 dl viljoja (esim. Myllärin ateriajyvät)

4 munaa

170 g katkarapuja

3 rkl majoneesia

1 lime

1 tl suolaa

2 rkl oliiviöljyä

1 sitruuna

1 dl oliiveja

1 ruukku viinisuolaheinää

2 avokadoa

mustapippuria myllystä

1 Keitä jyvät pakkauksen ohjeen mukaan. Laita munat kylmään veteen kattilaan. Kun vesi alkaa kiehua, anna munien kiehua 5 minuuttia. Upota munat kylmään veteen.

2 Sulata katkaravut siivilässä kylmän veden alla. Purista ylimääräinen vesi pois. Sekoita katkarapujen joukkoon majoneesi ja limen mehu sekä puolet suolasta.

3 Mausta kuumat jyvät oliiviöljyllä, sitruunan mehulla ja suolalla. Sekoita joukkoon myös oliivit.

4 Kokoa neljän kulhon pohjalle jyviä. Irrota viinisuolaheinäruukusta lehtiä päälle. Kuori ja puolita munat. Jaa katkarapu-majoonesiseos neljään kulhoon. Leikkaa avokadot puoliksi ja irrota kivi. Lusikoi jokaiseen kulhoon puolikas avokado. Viimeistele kulhot rouhimalla päälle mustapippuria.

Bataatti-salaatti yhdistää kylmää ja lämmintä.
Bataatti-salaatti yhdistää kylmää ja lämmintä.

Tulinen bataattisalaatti

4 annosta, valmistusaika 30 min

1 iso bataatti

2 tl savupaprikajauhetta

2 rkl oliiviöljyä

½ tl suolaa

2 dl baby-pinaattia

1½ dl jugurttia

1 tl hunajaa

½ tl suolaa

½ sitruuna

1½ dl puolikuivattuja tomaatteja

150 g naudan leikkelettä

1 ½ dl tulisia pähkinöitä

1 Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Pese bataatti huolellisesti juuresharjalla. Leikkaa se kiekoiksi. Levitä bataattikiekot pellille. Levitä päälle oliiviöljy, paprikajauhe sekä suola. Kääntele ja hiero mausteet hyvin baataattien pintaan. Paista uunissa 15 minuuttia.

2 Bataattien ollessa uunissa huuhtele ja kuivaa pinaatin lehdet. Sekoita jugurtin joukkoon hunaja, suola ja sitruunanmehu.

3 Kuumenna paistinpannu tai parila ja paista bataatteihin kauniin ruskea paistopinta.

4 Kokoa salaatti. Lado bataattisiivut tarjoilulautasen pohjalle. Levitä päälle pinaattia ja puolikuivattuja tomaatteja. Pyörittele leikkeleet rulliksi ja asettele lautaselle. Lötsäytä jugurttia kasoiksi lusikalla ympäri lautasta. Ripottele tuliset pähkinät viimeistelemään salaatti.

Täydellinen vinegretti

valmistusaika 10 min

2 tl dijonsinappia

3/4 dl oliiviöljyä

1/4 dl valkoviinietikkaa

½ tl suolaa

1 tl hunajaa

½ tl vastarouhittua mustapippuria

1 Lusikoi dijonsinappi kulhon pohjalle. Mittaa öljy desimittaan. Valuta öljy hitaasti sinapin joukkoon sekoittaen sitä samalla vispilällä. Öljy sekoittuu tasaiseksi emulsioksi sinappiin.

2 Lisää muut ainekset ja sekoita hyvin.

Chilipähkinät

½ l valmiita pähkinöitä, valmistusaika 20 min

2 punaista chiliä

½ dl öljyä

½ dl vaahterasiirappia

1 tl suolaa

5 dl pähkinäsekoitusta

1 Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Leikkaa chileistä vihreä kanta pois. Murskaa chilit morttelissa tai öljyn kanssa sauvasekoittimella.

2 Sekoita kulhossa chilimurska, öljy, vaahterasiirappi ja suola. Lisää pähkinät ja sekoita hyvin. Levitä uunipellille.

3 Paista 10 minuuttia, kääntele lastalla ja paista vielä 5 minuuttia. Anna jäähtyä.

Jos kaipaat pakkasen ”paniikkihyllylle” jotain makeaa, tämä on täydellinen herkku!

Mehujäät maistuvat mainiolta ja raikastavat lämmintä kesäpäivää. Suurimmassa osassa on kuitenkin väriaineita ja sokeria, joita ei haluaisi turhaan nauttia.

Moni tekee mehujäänsä itse: sopivia hedelmiä ja marjoja smoothieksi ja pakkaseen! Vielä simppelimpi keino on ostaa valmis välipalasmoothie ja pistää se pakkaseen. Eikä hommaan tarvita edes mehujäämuotteja. Lastenruokahyllyltä löytyy käteviä, sataprosenttisesti hedelmää sisältäviä pussipilttejä. Niitä on niin monia eri makujakin, että yksi kesä ei välttämättä riitä niiden kaikkien testaamiseen!

Pussipiltin voi laittaa suorilta pakastimeen, ja antaa jäätyä siellä vähintään kaksi tuntia. Siinä kaikki! Raikas herkku on valmis nautittavaksi, kun yläosan kuorta leikkaa pois aluksi kevyesti. Sen jälkeen kuoripaperia voi taitella tai repiä syömisvauhdin mukaan. Pussipiltin korkki toimii tikkuna, josta mehujäätä voi pitää kiinni.

Bonusvinkit

  1. Ennen jäähdyttämistä kannattaa painella smoothiemassaa yläosasta pois kohti korkkia, jotta ylös jää tyhjää tilaa paketin aukaisemista varten.
    Hedelmäsmoothie on kevyt välipala: 59 kcal / 100 ml. Kuva: Annakaisa Vääräniemi
    Hedelmäsmoothie on kevyt välipala: 59 kcal / 100 ml. Kuva: Annakaisa Vääräniemi
  2. Jos smoothieen haluaa jotain lisämakua, esimerkiksi lakritsijauheesta tai kookoshiutaleista, voi korkin avata ja lisätä haluamiaan aineksia. Sen jälkeen korkki kannattaa sulkea mahdollisimman tiukasti ja hölskyttää hieman pussia, jotta bonusaineet leviävät tasaisesti pussiin.
    Syömistyyli on vapaa. Joko näykkien...
    Syömistyyli on vapaa. Joko näykkien...
  3. Maku on kivan sorbettinen, varsinkin jos pussipilttiä ei jäädytä umpijäähän. Kun mehujää on jäähtynyt riittävästi, sen voi antaa sulaa pari minuuttia ja kuori irtoaa sujuvammin.  
    ...tai hitaasti imeskellen.
    ...tai hitaasti imeskellen.

Jos kaipaat kuitenkin vähän tuhdimpaa jäätelöä, katso tästä maidottoman pehmiksen resepti.