Kuvat Pia Inberg
Mansikkainen pastasalaatti
4 hengelle
Valmistusaika: 35 minuuttia
200 g haluamaasi pastaa
1 banaanisalottisipuli
3/4 cantaloupemelonista
100 g mansikoita
50 g ilmakuivattua kinkkua
(parmesaanijuustolastuja)
Kastike:
1/2 dl silputtua, tuoretta minttua ja basilikaa
2 ½ rkl oliiviöljyä
1 ½ rkl vaaleaa balsamicoa
1 ½ rkl puristettua sitruunamehua
1/2 tl dijonsinappia
1 murskattu valkosipulinkynsi
ripaus suolaa
Keitä ja valuta pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Viipaloi sipuli ohuiksi suikaleiksi. Yhdistä keskenään kaikki kastikkeen ainekset ja pane sipulisuikaleet kastikkeen sekaan. Anna maustua 15 minuuttia.
Kuori meloni, poista siemenet ja kuutioi hedelmäliha. Perkaa ja halkaise mansikat. Kokoa salaatti kookkaaseen kulhoon. Kumoa
kastike sipuleineen keitetyn pastan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää melonikuutiot, mansikkapalat ja
ilmakuivattu kinkku sopivina siivuina. Viimeistele salaatti halutessasi parmesaanijuustolastuilla ja mausta suolalla ja mustapippurirouheella. Nauti heti.
Yrttiöljyllä silattu melonikeitto

2–4 hengelle
Valmistusaika: 10 minuuttia + tunti jääkaapissa
1 kg hunajamelonia
1 dl kuohukermaa
1 tl juoksevaa hunajaa
suolaa
Yrttiöljy:
3 rkl öljyä
1–2 rkl tuoretta, silputtua
basilikaa tai minttua
suolaa
Kuori meloni, viipaloi se ja poista siemenet. Soseuta viipaleet monitoimikoneen kulhossa ja lisää kerma, hunaja ja maun mukaan suolaa koneen käydessä. Nosta peitettynä viileään. Sekoita keskenään yrtit ja öljy, mausta suolalla ja tarjoa viileän keiton ja rapean leivän kera.
Tulinen vesimelonisalsa
2–4 hengelle
Valmistusaika: 15 minuuttia + 30 min maustumiseen
2 varsisipulia
1/2 l kuutioitua, siemenetöntä vesimelonia
1 mieto, punainen chili
1/2 dl tuoretta korianterisilppua
2 rkl puristettua limettimehua
1 ½ rkl miriniä eli riisiviinietikkaa
1 rkl raastettua inkivääriä
ripaus suolaa
Pilko varsisipulit ja sekoita kulhossa vesimelonikuutioiden kanssa. Poista chilistä siemenet, silppua hienoksi ja lisää korianterin kanssa kulhoon. Sekoita keskenään limettimehu, mirin ja inkivääri ja lisää salsan joukkoon. Mausta suolalla. Peitä ja anna maustua viileässä puoli tuntia.
Kuohkea marenkirulla

6–8 hengelle
Valmistusaika: 45 minuuttia
125 g margariinia
1 dl sokeria
2 keltuaista
1 dl maitoa
1 ½ dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
Marenki:
5 valkuaista
2 dl kidesokeria
1 tl vaniljasokeria
3 ½ rkl maissijauhoa
2 ½ rkl valkoviinietikkaa
Lisäksi:
2 ½ dl vaahtoutuvaa suklaakermaa tai kuohukermaa
(sokeria)
2–3 dl tuoreita marjoja kuten mansikoita ja kirsikanpuolikkaita
2 passionhedelmän sisusta
tomusokeria
Vaahdota keskenään margariini ja sokeri, lisää keltuaiset, maito ja jauhot, joihin olet sekoittanut leivinjauheen. Levitä taikina tasaiseksi kerrokseksi öljyllä voidellun leivinpaperin päälle uunipellille.
Vaahdota marengin valkuaiset ja sokerit kovaksi vaahdoksi. Yhdistä keskenään maissijauho ja valkoviinietikka ja lisää seos valkuaisvaahtoon kevyesti nostellen. Levitä marenkiseos pellille taikinakerroksen päälle. Paista uunin keskitasolla 150 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes pohjataikina on kypsää. Nosta uunista ja anna jäähtyä. Kumoa levy varovasti toisen leivinpaperin päälle, niin että saat poistettua levyn pohjasta uunissa olleen leivinpaperin.
Vaahdota kerma pehmeäksi, mausta tarvittaessa sokerilla ja levitä ohuelti kääretorttulevyn pinnalle. Säästä loput. Lisää päälle marjoja ja tomusokerilla makeutettua passionhedelmän sisusta. Kääri rullalle ja tarjoa lopun kermavaahdon kanssa.
Melonigranita
4 hengelle
Valmistusaika: 10 minuuttia + noin 4 tunnin jäädytysaika
1 kg cantaloupemelonia
1/2 dl sitruunamehua
1 tl silputtua minttua
Tarjoiluun:
sitruunalikööriä (esim. limoncelloa)
cantaloupemelonia viipaleina
Kuori ja viipaloi meloni. Poista siemenet ja ota viileään pari ohutta viipaletta koristelua varten. Pane loput palat monitoimikoneen kulhoon sitruunamehun ja mintun kanssa.
Käytä seos tasaiseksi ja kumoa metallikulhoon. Nosta kulho peitettynä pakastimeen tunniksi ja sekoita sitten seosta. Peitä ja pane takaisen pakastimeen. Jäädytä taas tunnin ajan ja sekoita jälleen. Pakasta vielä 2 tuntia.
Ota granita pakastimesta noin 15 minuuttia ennen tarjoilua ja raasta siitä lusikan avulla jäähilettä tarjoiluastiaan. Mausta granita halutessasi tilkalla sitruunalikööriä ja tarjoa heti meloniviipaleiden kanssa.
Manteli-mansikkatorttu

4 hengelle
Valmistusaika: 1 tunti 15 minuuttia + 1/2 tuntia jäähtymiseen
125 g mantelimassaa
125 g huoneenlämpöistä voita
1 kananmuna
4 dl jauhoja
Täyte:
150 g mantelimassaa
75 g huoneenlämpöistä voita
1 kananmuna
Päälle:
3/4 l tuoreita marjoja ja hedelmäpaloja, esimerkiksi mansikoita, mustikoita, punaherukoita, karhunvadelmia ja kiiviä
1 ½ dl laimeaa sitruunamehua
1 dl hyytelösokeria
Pane monitoimikoneen kulhoon mantelimassa ja voi. Anna käydä tasaiseksi ja sekoita sitten joukkoon kananmuna sekä jauhot. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja nosta pakastimeen 15 minuutiksi. Pane monitoimikoneen kulhoon täytteen ainekset ja käytä seos tasaiseksi.
Lisää täyte piirakkavuokaan pohjan päälle ja paista uunissa 175 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes pohja on kypsää ja täyte on hyytynyt. Anna jäähtyä. Päällystä pinta marjoilla ja hedelmäpaloilla. Kiehauta sitruunamehu kattilassa ja lisää siihen hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Hämmennä, kunnes liemi kirkastuu. Valele kiille tortun pinnalle. Nosta viileään vielä puoleksi tunniksi.
Kommentoi 0
