Kuvat Pia Inberg
Lihatortillat ja chimichurridippi
4 annosta
Valmistusaika: 25 minuuttia
300 g mureaa naudanlihaa
1 rkl öljyä marinadiin
1 tl oreganoa
1/2 tl jauhettua kuminaa
1 valkosipulinkynsi
1 iso keltasipuli
öljyä paistamiseen
2 dl juustoraastetta
8 kpl vehnätortilloja
chimichurridippi
3 valkosipulinkynttä
1 dl lehtipersiljasilppua
1 dl öljyä
2 rkl viinietikkaa
1 sitruunan puristettu mehu ja raastettu kuori
1/2 tl keskivahvaa chilikastiketta
1/2 tl suolaa
Leikkaa liha ohuiksi suikaleiksi ja pane kulhoon öljyn ja mausteiden sekä murskatun valkosipulin kanssa marinoitumaan noin 15 minuutiksi.
Leikkaa kuorittu sipuli suikaleiksi ja kuullota se tilkassa öljyä. Nosta sivuun. Paista lihoihin pannulla kaunis väri. Lisää 1 dl vettä ja keitä, kunnes vesi on haihtunut pannulta. Jaa lihaseosta jokaiselle tortillalle. Ripottele päälle kuullotettua sipulia ja juustoraastetta ja kääri tiukalle rullalle.
Lämmitä pannulla öljy ja pane kääröt kohtalaisen kuumalle pannulle liitoskohta alaspäin. Paista joka puolelta kauniin
kullankeltaisiksi. Puolita kääröt keskeltä.
Valmista chimichurri. Murskaa kuoritut valkosipulinkynnet ja yhdistä kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Dippaa kääröjä kastikkeeseen ja nauti.

Kana-paputacot
4–6 annosta
Valmistusaika: 15 minuuttia
3 rkl öljyä
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
1/2 chili ilman siemeniä
1 tl jeeraa eli juustokuminaa
1 tl korianteria
1 tl kanelia
50 g tummaa suklaata
1 dl kanalientä
1 dl appelsiinimehua
1/2 dl rusinoita
1 prk (400 g) pintopapuja
300 g kypsää pilkottua broileria
suolaa ja mustapippuria myllystä
Lisäksi:
4–6 tacokuorta
salaattia
silputtua tuoretta korianteria
Kuullota öljyssä silputtu salottisipuli, valkosipuli ja chili. Lisää pannulle jeera, korianteri sekä hetken päästä kaneli, pilkottu tumma suklaa, kanaliemi, appelsiininmehu, rusinat, valutetut pavut ja broileri. Mausta seos pippurilla ja keitä hiljalleen, kunnes neste on melkein haihtunut ja seos on mehevän kiinteää. Mausta suolalla.
Pane tacokuorien sisään salaattia, lisää päälle kana-papumuhennosta ja ripottele päälle korianterisilppua. Nauti heti.

Avokado-quesadillat
8 annosta
Valmistusaika: 15 minuuttia
4 kpl vehnätortilloja
Lisäksi:
2 kypsää tomaattia
1 kypsä avokado
1/2 dl silputtua tuoretta korianteria
1 rkl limen mehua
1 rkl silputtua punasipulia
1 tl chilikastiketta tai 2–3 tippaa tabascoa
1–1 ½ dl juustoraastetta
suolaa ja mustapippurirouhetta
Halkaise tomaatit ja poista siemenet. Kuutioi tomaattien hedelmäliha. Kuori ja kuutioi avokado. Yhdistä kulhossa tomaatti- ja avokadokuutiot, korianteri, limemehu, punasipulisilppu ja chilikastike tai tabasco.
Ripottele uunipellille leivinpaperin päälle levitetyille kahdelle tortillalle puolet juustoraasteesta, lisää päälle kerros tomaatti-avokadoseosta ja mausta suolalla ja pippurilla. Ripottele pinnalle loput juustoraasteesta ja paina jäljelle jääneet tortillat päälle. Kypsennä uunissa 200 asteessa 5–10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut. Leikkaa tortillat neljään samankokoiseen kolmioon ja nauti heti.

Lohi-ananastacot
10 annosta
Valmistusaika: 10 minuuttia
300 g nahatonta lohta
1/2 tl chiliä
1/2 tl sokeria
1/2 tl suolaa
tilkka öljyä
Salsa:
1 prk (á 227/135 g) säilykeananasta paloina
1 kiinteä päärynä
1/2 dl rusinoita
1 tl makeaa chilikastiketta
1/2 chili ilman siemeniä
10 kpl taco tubs -kuoria
Pilko lohi pieniksi paloiksi kulhoon. Lisää joukkoon chili, sokeri, suola ja tilkka öljyä. Kääntele niin, että mausteseos jakautuu
tasaisesti kalapaloille.
Jätä sivuun odottamaan ja valmista salsa. Pilko valutettu säilykeananas ja kuorittu päärynä pieniksi paloiksi kulhoon. Lisää sekaan rusinat, chilikastike sekä silputtu chili. Paista maustuneet lohipalat pannulla kypsiksi. Jaa salsa tacokuoriin ja nostele pinnalle lohipaloja. Tarjoa heti.
Peruna-chorizonachot
10 annosta
Valmistusaika: 10 minuuttia
20 kpl pyöreitä maissilastuja
80–100 g chorizomakkaraa
2–3 keitettyä perunaa
1 dl valmista salsakastiketta
1 ½ dl juustoraastetta
Koristeeksi:
silputtua ruohosipulia
Pane maissilastut uunipellille leivinpaperin päälle. Hienonna makkara ja kuoritut, keitetyt perunat. Yhdistä palat kulhossa tasaiseksi seokseksi yhdessä salsan ja juustoraasteen kanssa. Jaa seosta maissilastujen pinnalle ja nosta pelti uunin keskitasolle. Paista 225 asteessa noin 5 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut. Koristele ruohosipulisilpulla ja nauti heti.

Vegelastut
10 pientä annosta
Valmistusaika: 10 minuuttia
2 ½ dl saksanpähkinöitä
1 rkl soijakastiketta
1/2 limen mehu
1/2 tl jeeraa eli juustokuminaa
1/2 tl chiliä
2 dl silputtua valkokaalia
1 rkl silputtua korianteria
20 kpl kolmion mallisia maissilastuja
1 prk (200 g) ranskankermaa
Pane monitoimikoneen kulhoon saksanpähkinät, soija, limemehu ja mausteet. Käytä seos tasaiseksi. Jaa seosta chipseille ja lisää päälle hienonnettua kaalia ja korianteria. Tarjoa ranskankerman kanssa.
Kommentoi 0
