15
Kuvat Hanna-Kaisa Hämäläinen, Pia Inberg
"Et kai sä osta ketsuppia?" Johanna Mäkelä kauhistuu kassajonossa.
Johanna nappaa poikaystävänsä ostoskorista Felix-purkin ja kiikuttaa sen takaisin hyllyyn.
Hän lupaa poikaystävälleen, että valmistaa parempaa itse. Ketsupissahan on ihan hirveästi sokeria.
Johanna on ylpeä siitä, kuinka hän pelastaa sekä itsensä että poikaystävänsä sairauksilta. Vielä hän ei tajua, että superterveyden tavoittelu tekee hänet kaikkea muuta kuin terveeksi.
Ketsuppiepisodista on nyt puolitoista vuotta, ja muisto nolottaa 23-vuotiasta Johannaa. Hän on tajunnut, että meni puhtaan ruokavalion tavoittelussa liian pitkälle.
Sen lisäksi, että täydelliseen ruokavalioon pyrkiminen karsi elämästä spontaanit viikonloppureissut, mummolakahvit ja ravintolaillat, se sekoitti elimistön täysin: hormonitoiminta häiriintyi, verensokeri heitteli, ja Johanna kärsi pahoinvoinnista.
Tarina kuulostaa erikoiselta viime aikaisen ravintokeskustelun valossa. Karppaus piristää! Raakaravinto kaunistaa! Paleodieetti vie vatsavaivat! Blogit kierrättävät tarinoita kauniisti ikääntyneistä raakaruokailijoista ja sairauksistaan parantuneista supersyöjistä. Tyypillinen arkiruoka on leimattu lisäaineineen ja hiilareineen lähes myrkyksi.
Aina ihmeruokavaliosta ei kuitenkaan tule hehkutettua hyvää oloa.
Raakaruuasta hiivantappoon
Hanna Markuksela, 33, haarukoi helsinkiläisravintolassa merenelävärisottoa. Nyt risotto on Hannan herkkua, mutta aina riisi, kuten moni muukaan perusruoka, ei ole päässyt hänen lautaselleen.
1990-luvun Suomessa ei vielä tiedetty lähiruokabuumista tai superfood-villityksestä, mutta teini-ikäinen Hanna oli oivaltanut, että jokin keskivertoruokavaliossa mätti. Hanna kärsi antibioottikuurien herkistämästä vatsasta ja etsi epätoivoisesti parantavaa ruokavaliota.
Elettiin aikaa ennen nettiä, ja niinpä Hanna lainasi lähikirjastosta lähes kaikki ravintoa käsittelevät opukset. Mieleen iskostui yksi periaate yli muiden: mitä vähemmän ruuassa on rasvaa, sitä parempi.
Hanna kyttäsi rasvaprosentteja pari vuotta. Iho oireili, hormonitoiminta häiriintyi, eikä Hanna meinannut tulla millään kylläiseksi. Vatsavaivatkaan eivät lakanneet. Hanna päätti vaihtaa rasvattoman dieettinsä raakaravintoon. Hän kiersi Jyväskylän kaikki kodinkoneliikkeet, kunnes löysi yhdestä smoothieiden tekoon soveltuvan rämisevän tehosekoittimen.
Hanna yritti noudattaa hankkimansa oppaan monimutkaisia sääntöjä: ei aamiaista, ei proteiinia ja hiilihydraattia samalla aterialla, ei välipaloja tai ruokaa iltakuuden jälkeen.
Hän kärvisteli kalorivajeen kourissa ja tuskaili sulamattoman raakaruuan aiheuttamia vatsanväänteitä, mutta uskoi oireiden olevan merkki elimistön puhdistumisesta. Kun kuukauden kuluttua urheilemalla saadut lihaksetkin alkoivat kuihtua, Hanna ymmärsi jättää kokeilunsa.
Keho ylikierroksilla
Oli kokeiltava jotain muuta. Hanna aloitti sokerittoman ja hiivattoman hiivantappokuurin, jonka luvattiin lievittävän vatsaoireita. Sokerittomuus paransikin oloa, mutta hiivakuurin hankaluus ahdisti.
– Pahimmillaan ajattelin, että en voi seurustella, koska kukaan ei kestäisi ruokavaliotani. Oli kauheaa sanoa kylässä, että en voi syödä tuota enkä tuota.
Hiivakuuri jäi, mutta sokerittomuuden tuoma hyvä olo ja karppausvillitys saivat Hannan kiinnostumaan vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Luvattua piristymistä ei kuulunut. Päinvastoin: Hanna käveli verensokerialhoissaan päin ovenpieliä, ja kuntosalilla voimia riitti lähinnä saunomiseen. Juurekset, marjat ja täysjyväviljatkaan eivät auttaneet. Sydän hakkasi, eikä ylikierroksilla käyvä keho suostunut nukahtamaan.
Kun edessä oli ulkomaanreissu, Hanna päätti syödä samoin kuin paikallisetkin. Hanna istui sushiravintoloissa ja tilasi lisäannoksia riisiä. Hän huomasi voivansa pitkästä aikaa hyvin.
– Minulla oli hyvä olo. Lisäksi laihduin, vaikka söin ihan hirveitä määriä.
Hanna tajusi, että hiilihydraatit sopivat hänelle. Hän päätti unohtaa syömistensä liiallisen kyttäämisen. Yhtäkkiä energiaa riitti, ja Hanna jaksoi taas urheilla. Vuosien löytöretkeily ruokavalioviidakossa loppui.
Karppaamalla stressiöverit
Hanna pyrki kokeiluillaan eroon vatsavaivoistaan, kun taas Johanna innostui ruokavalioista toipuessaan anoreksiasta. Johanna opetteli syömään uudestaan ja halusi samalla löytää sairauden alle hautautuneen identiteettinsä. Alkoi seikkailu netin kuntoilusivustoilla.
Nettikeskustelut saivat Johannan uskomaan, että hiilihydraatit sopivat vain paljon urheileville. Hän vähätteli hikilenkkejään ja jätti perunat syömättä.
Parin vuoden juoksemisen, salitreenien ja karppaamisen jälkeen Johanna alkoi kuitenkin voida huonosti. Sydän hakkasi, noustessa huimasi ja öisin hikoilutti. Kymmenen tunnin unetkaan eivät virkistäneet. Energian puute ja urheileminen olivat stressanneet kehon äärimmilleen. Johanna päätteli, että liiallinen stressi oli aiheuttanut lisämunuaisten uupumukseksi kutsutun tilan. Hänen olisi syötävä enemmän ja saatava ruuastaan myös hiilihydraatteja.
Pingotuksesta rentouteen
– Nettikeskusteluista luin, että paleoruokavalio on ainoa oikea, koska niin in syöty tuhansia vuosia. Aloin uskoa, että lisäaineet, karkit ja muu epäterveellinen tekevät ihmisen sairaaksi.
Johannakin innostui mahdollisimman puhtaasta, luonnollisesta ja parantavasta ruuasta. Hän leipoi sämpylöitä mantelijauhoista, väänsi jäätelöä banaaneista ja paistoi lettuja pelkistä munista. Siinä sivussa hän hehkutti blogissaan hyvin ravittua kehoaan sekä täytettyjä mineraali- ja hivenainevarastojaan.
Muutaman kuukauden jälkeen ruokavalio alkoi tökkiä. Pelkkä mantelijauhojen tuoksu yökötti, eivätkä parsakaalit meinanneet mennä alas. Johanna tajusi, että hänen olisi syötävä monipuolisemmin.
Johanna alkoi kelpuuttaa lautaselleen riisiä, perunaa ja puuroa. Hän huomasi, että maailma ei kaadu, vaikka joka aterialla ei olisikaan hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja täydellisessä suhteessa. Lopulta hän uskalsi jopa napata poikaystävän pussista karkkia.
– Ennen ajattelin, miksi kukaan syö tällaista myrkkyä: sokeripalloja, joissa ei ole keholle mitään hyvää.
Nykyisin Johanna syö ihan kaikkea ja luottaa vanhaan kunnon lautasmalliin.
– Ilo palasi elämään, kun ruuasta tuli normaali osa arkea.
Terveellisesti epäterveellistä
Hanna ja Johannan syömistä ohjaavat nyt samat periaatteet: rentous ja monipuolisuus. Hanna on sittemmin opiskellut sekä psykologiksi että ravintovalmentajaksi. Hän uskoo, että moni alkaa etsiä hyvinvointia juuri ruuasta, koska sitä on helpointa kontrolloida.
– Ei ruoka ole koskaan ratkaisu kaikkeen. Yhtä tärkeää on, että ihmissuhteet ovat kunnossa, ihminen tuntee itsensä, kuuluu yhteisöön, eikä stressaa liikaa. Myös se edistää terveyttä, että syö hyvässä seurassa ja nauttii ruuasta.
Hannakin syö nyt lähes kaikkea, mutta kohtuullisesti. Sokerin ja valkoiset jauhot hän yrittää pitää minimissä, mutta syö juhlissa kakkua.
– Kun ruokavalio on tasapainoinen, siihen voi tehdä poikkeuksia. Välillä on jopa terveellistä syödä jotain epäterveellistä. On oltava paheita, jotta pipo ei ala kiristää. Jos syömiseen suhtautuu kieltojen kautta, siitä voi tulla pelkkä suoritus.
Sekä Hanna että Johanna suhtautuvat erikoisruokavalioihin varauksella. Hannan mielestä mitään ruoka-ainetta ei kannata jättää pois ilman hyvää syytä. Uuden ruokavalion tuoma hyvä fiilis ei kerro vielä mitään, sillä alun euforia voi johtua niukasta energiansaannista. Esimerkiksi raakaruuasta voi saada liian vähän kaloreita. Stressaava energiavaje voi muuttaa ajattelua pakkomielteisemmäksi, jolloin ollaan jo lähellä syömishäiriötä.
Johanna on elävä esimerkki siitä, että äärimmilleen viritetty terveysruokavalio voi pahimmillaan sairastuttaa.
– Nyt tiedän, että tiukka ruokavalio ja runsas liikunta voivat aiheuttaa pahoja hormonaalisia vaivoja. Yritän välttää stressiä, levätä ja syödä hyvin. Elämäni oli pitkään ravintoympyrää, mutta nyt haluan elää yksinkertaista elämää sekä olla terve ja onnellinen.
Niin, ja nykyisin Johannakin ostaa ketsuppia.
Lue myös:
Menikö karppaaminen överiksi?
