Onko kynttilöiden puhaltaminen sittenkin ällöttävää?

Nyt sekin on selvitetty: kynttilöiden puhaltaminen kakun päältä on epähygienistä, väittää tuore tutkimus, josta on uutisoitu muun muassa The Huffington Postissa.

Clemsonin yliopiston teetättämän tutkimuksen mukaan kynttilöiden puhaltaminen lisää kakun bakteeripitoisuutta huomattavasti.

Tutkija Paul Dawson on tutkinut pitkään ruoan turvallisuutta. Hän on tutkinut kakkubakteerien lisäksi muitakin samanlaisia kysymyksiä, kuten taistelua viiden sekunnin säännöstä, jonka mukaan bakteerit eivät ehdi tarttua lattialle pudonneeseen ruokaan, jos sen poimii ylös alle viidessä sekunnissa.

Lue myös: Onko vesipullosi likaisempi kuin vessanpönttö? Testasimme 9 arkista bakteeripesää

Dawsonin tutkimusryhmä kantoi laboratorioonsa oikean kakun ja testasi väittämän. He sytyttivät sen päälle kynttilät, eräs tutkijoista puhalsi ne, ja lopuksi bakteerit laskettiin kemiallisin mittauksin. Tutkimustulos oli ällöttävä: bakteerien määrä kasvoi 14-kertaisesti.

Bakteerien määrä vaihteli oleellisesti myös puhaltajasta riippuen. Jotkut eivät juurikaan levittäneet puhalluksensa mukana bakteereja, kun toiset taas todella paljon.

”Vaikka puhaltaisit kynttilät 100 000 kertaa, riski sairastua on silti hyvin pieni.”

Dawsonin mukaan syntymäpäiväjuhlia ei silti tarvitse bakteerikammoissaan pilata.

– Bakteerit kakussa eivät ole suurimpia terveydellisiä huolenaiheita. Vaikka puhaltaisit kynttilät 100 000 kertaa, riski sairastua on silti hyvin pieni, tutkija kommentoi.

Ihmisen suu on täynnä bakteereja, joista monet ovat täysin harmittomia. Puhaltamista kannattaa kuitenkin välttää, mikäli puhaltaja on kipeä.

Jotkut ihmiset näyttävät silti ottaneen kakkuun tarttuvat bakteerit tosissaan: on olemassa patentti sanitettiselle kakkupeitteelle, jossa kynttilöille on omat kiinnikkeet.