Nyyh, norjalaisparodiassa Evenin ja Isakin tiet ovat eronneet lukion jälkeen! Kuva: Yle Kuvapalvelu

Ei syytä huoleen: Eva tykkää yhä pussailusta, ja William on pitänyt ikonisen hiustyylinsä.

Norjalainen Skam-nuortensarja on hurmannut paitsi teinit, myös aikuiset eri puolilla maailmaa. Nuoruuden muistelu ja nuoren lemmen fiilistely ovat sarjan parhaita puolia, mutta sarjan tapahtumia tulee helposti peilattua myös aikuiseen elämäntilanteeseen.

Nyt Skam-meiningin sijoittaminen aikuiselämään on entistä helpompaa. Norjalaiset talk show -isännät Thomas Numme ja Harald Rønneberg ovat nimittäin luoneet parodian siitä, mitä tapahtuu, kun Skamin tyypit kohtaavat luokkakokouksessa 25 vuotta myöhemmin.

Senkveld-ohjelman isännät tekivät Skamin rakastetuista hahmoista parodian.

Näin siinä käy:

1. Williamilla on yhä sama tukka

Voitte huokaista helpotuksesta: Williamin ikoninen emotukka on tallessa. Näemme siis Williamista uuden, inhimillisen puolen. Hän on yksi niistä tavallisista ihmisistä, jotka ovat jämähtäneet nuoruudenaikaiseen tyyliinsä. 

2. Eva rakastaa yhä pussailua

Ihminen ei koskaan ole liian vanha intohimoiseen suutelointiin, tietää nelikymppinen Eva – ja liimaa itsensä Penetrator-Chrisin huuliin.

3. Penetrator-Chrisillä on yhä Penetrator-huppari

Kerran Penetrator, aina Penetrator. Penetrator-Chris on hänkin pitänyt tyylinsä vuosikymmenten ajan. Kysymys kuuluu: Mistä löytäisimme vaatteita, jotka kestävät 25 vuotta rajua käyttöä ja pitävät muotonsa yhtä hyvin kuin Penetrator-huppari? 

4. Seksi ei käykään enää yhtä näpsäkkäästi

Nooran ja Williamin lemmiskely kopiokoneen päällä näyttää melko lailla erilaiselta kuin lukioaikana. Ilmeisesti tyypit ovat myös luopuneet tunteja kestävästä esileikistä ja pussailusta ja päättäneet, että asiaan voi mennä suorinta tietä. Ehkäpä Williamin kipuileva selkä kestää sillä tavoin paremmin. 

5. Isak ja Even kohtaavat jälleen

Isakin ja Evenin herkkä rakkaustarina on yksi parhaista romansseista, joita televisiossa on nähty vuosiin. Parodiassa parivaljakon tiet ovat kuitenkin eronneet lukioajan jälkeen, mitä on vaikea hyväksyä. Onneksi miehet kohtaavat uudestaan luokkakokouksessa, tiskipöydän ääressä. Jälleennäkeminen on yhtä herkkä kuin vuosia sitten.