Havainnekuva Lumart/Janne Kaarla AVP Ilmakuvaus

MATKAOPAS-LEHTI
Helsingin Senaatintorille nousee joulutori, jossa voi tehdä ostoksia yli 100 tuvasta, herkutella hyvällä ruoalla ja juomalla sekä tunnelmoida tapahtumien parissa.

Senaatintori muuttuu 8.–21.12. tunnelmalliseksi joulukyläksi. Oman lisänsä tuovat Helsingin perinteinen joulukuusi sekä Tuomiokirkon juhlavalaistus.

Tuomaan markkinoilta löytyy niin perinteisiä joululahjoja villasukista kynttilöihin kuin modernimpaa paketoitavaa tekstiileistä koruihin. Torille saapuvat myös kirjakauppa ja joulukukkapuoti sekä lukuisat ruokaherkkuja tarjoavat toimijat.
 
Toimijoista reilu 100 sijoittuu aluetta reunustavalle Lahjakujalle ja 30 markkinoiden keskelle Ruokapihalle. Ruokapihalta löytyy myös monien kaupunkilaisten odottama uudistus: kahvila sekä ravintola, joiden yhteydessä voi lämmitellä käsiään glögi- tai kaakaomukin ympärillä ja nauttia monenlaisia jouluisia herkkuja.
 
Tuomaan markkinat ei ole pelkkä ostospaikka vaan luvassa on myös koko perheelle sopivaa maksutonta ohjelmaa yhteislaulusta huopatossutansseihin ja jazz-tiernapojista treffeihin mistelinoksan alla.

Tunnelman kruunaa markkinoiden keskiosan Karusellitorille Hollannista asti matkaava vanha karuselli, joka kyydittää kaikkia joulumielisiä aina markkinoiden aukioloaikaan.

Joulun odotetuin vieras Joulupukki vierailee markkinoilla useaan otteeseen sesongin aikana. Senaatintorille tuo loisteensa myös perinteinen Folkhälsanin Lucia-kulkue tonttuineen, hevosineen ja museoautoineen. Tunnelmaa luodaan myös jouluisella taustamusiikilla.
 
Kaikkiin Tuomaan Markkinoiden tapahtumiin ja karuselliajelulle on ilmainen sisäänpääsy.
 

Joulusauna lämpiää Torikortteleissa

Kaupungin erityisin joulutunnelma rakentuu Tuomaan markkinoiden ja Torikortteleiden tiiviissä yhteistyössä. Juhlakautta lämmittää muun muassa Torikortteleiden Joulupiha Bockin sisäpihalla, jonne 2013 suuren suosion saavuttanut joulusauna tekee odotetun paluun.
 
Joulusauna lämpiää tänä vuonna viikonloppujen lisäksi arkisin, koko Tuomaan markkinoiden ajan 8.–21.12. Bockin joulupihalle avataan lisäksi viinikioski, josta saa myös aasialaista purtavaa jouluisella twistillä.
 
Tuomaan markkinoiden ja Torikortteleiden tuleviin joulutapahtumiin pääsee kurkistamaan Kiseleffin talossa Torikortteleiden Naapuripäivänä 25.10. klo 11–16 Paikalla on myös Torikortteleiden Postitoimisto, josta voi maksutta lähettää ensimmäisen joulukortin.
 
Tuomaan Markkinoiden verkkosivusto www.tuomaanmarkkinat.fi avataan lokakuun loppupuolella.
 
♣ Tuomaan Markkinat, Senaatintori 8.–21.12. klo 10–19.

 
Esimakua tapahtumista

Avajaiset maanantaina 8.12.
Joulumarkkinat käynnistetään Palmian järjestämällä puurotarjoilulla klo 10–11 ja Joulupukki on tavattavissa koko päivän ajan.
 
Lucianpäivä lauantaina 13.12. klo 18
Perinteinen Lucia-kulkue lähtee liikkeelle Senaatintorilta. Lucian lisäksi valon kulkueessa voi nähdä tonttuja, hevosia ja museoautoja.
 
Sointi Jazz Orchestran Tiernapojat sunnuntaina 14.12. klo 15
Perinteinen joulukuvaelma uudelleen sovitettuna big bandille
ja neljälle solistille. Musiikintäyteinen koko perheelle sopiva esitys uudistaa kuvaelman tyylillä ja perinteitä kunnioittaen.
 
Kauneimmat joululaulut sunnuntaina 14.12. klo 18
Suomen Lähetysseuran järjestämä joululaulutilaisuus leviää tänä vuonna myös Tuomiokirkon portaille ja Tuomaan Markkinoille. Kaikki pääsevät mukaan rakkaimpien ja perinteisten joululaulujen äärelle.
     
     
 
     

 
 

 

Minne lähtisit 1 000 eurolla? Osallistu kilpailuun 15.2. mennessä.

Matkaopas-lehti järjestää upean matkailuvuoden avaukseksi arvonnan, jonka palkinto on Lomalinjan 1  000 euron matkalahjakortti. 

Lomalinja on suomalainen matkan­järjestäjä, jonka ohjelmasta voittaja voi lahja­kortillaan valita kauko­matkan, teemaristeilyn, kulttuuri­matkan tai harrastusaiheisen matkan, aiheena viini, maalaus ja valokuvaus tai sotahistoria. Lisäksi Lomalinja tarjoaa iso­vanhemmille ja lapsenlapsille yhteisiä matkoja ja vaativan matkailijan helmimatkoja.

Voittajan kerromme Matkaoppaan numerossa 2/2015, joka ilmestyy 11.3. Voittajalle ilmoitetaan myös erikseen. Palkinto on henkilökohtainen, eikä sitä voi vaihtaa rahaksi.

Vastaa 15. helmikuuta mennessä!

Jos et saa lomaketta auki alla, osallistu kilpailuun tästä.

Osallistu myös matkamessuilla

Tuplaa mahdollisuutesi ja täytä kilpailukuponki myös matkamessuilla Helsingissä 16.–18.1.2015 osastollamme 6m121.

Osoitetietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin.

Vuoden 2015 ensimmäinen Matkaopas hehkuu kuumana ja tarjoaa parhaat elämykset suomalaiseen makuun.

Matkaopas ilmestyy 14. tammikuuta 2015. Kreikasta esittelemme maan käyntikortin, Santorinin. Se jokaisen Kreikka-fanin kannattaa nähdä kerran elämässään. Korkeuserot huimaavat, auringonlasku on maailman mainostetuin ja rannat ovat hyviä. Jutun ravintolavinkeillä pärjäät pitkälle.

Amsterdam ja Malta

Pintaa syvemmältä -juttusarjassa tutkimme huolellisesti maailman tulppaanipääkaupungin, Amsterdamin. Tarjoilemme tästä Alankomaiden ilopilleristä 122 sisäpiirin vinkkiä.

Lisäksi poimimme ensi viikonloppuna pidettäviltä matkamessuilta vuoden 2015 parhaat paratiisit ja piilopaikat.

Jaakko Selin päätyy kolumnissaan välttämään erotiikkaa Maltalla. Nunnadiskossa soi Village People.

Italia ja Teneriffa

Italia on myös mukana, totta kai. Piipahdamme suositulla Caprin saarella, jonne saamme yksityisopastuksen. Kokenut matkailija Hannu Pesonen kertoo parhaat vinkkinsä.

Teneriffalla nautimme lanza-seiväshypystä ja ajelusta Teidelle sekä valassafarista. Nälkä lähtee parhaiten Orotavan kaupungissa, neuvomme ravintolan, jossa valmistetaan perinneherkkuja, kuten täyttävää ja maukasta lihamuhennosta.

Bangkok ja Ras Al Khaimah

Bangkokissa vietämme kolmen päivän herkutteluputken. Poimi jutustamme talteen parhaiden ruokapaikkojen osoitteet.

Arabiemiraattien Ras Al Khaimah haastaa kultakaupunki Dubain. Mitä siellä voi tehdä? Tarjoilemme tärpit loistolomaan.

Muita jutun aiheita ovat Hampurin putiikit, vaellus Lounais-Kiinassa, Halti, Elizabeth Taylorin jalanjäljillä, Laura Malmivaara matkailijana, parhaat kotimaiset kylpylät, hotelliluokitus sekä tamineet tropiikkiin.

MATKAOPASLEHTI
Matkaoppaan viime numeron välissä ollut matkatarjous ei ollut lehden, vaan matkan järjestäjän.

Matkaoppaan numero 8/2014 ilmestyi 27.11. Lehden välissä oli ilmoituskuori, joka sisälsi tarjouksen 149 euron matkasta Turkin Kappadokiaan.

Kun lehti saavutti tilaajat, tarjousmatkat olivat jo loppuneet. Pahoittelemme tilannetta.

Matkaopas ei ole ollut mukana järjestämässä Kappadokian kiertomatkaa, vaan siitä vastaa TSS Travel Service Scandinavia AS.

Palautetta voi antaa ja lisätietoja saa numerosta 0800 07540.

MATKAOPAS-LEHTI
Uusin Matkaopas putkahtaa postiluukuista ja asettautuu lehtipisteisiin tiistaina 25.11. Se kuljettaa leppoisalle reissulle maapallon ympäri.

Numeron teemana ovat unelmien kaukolomat. Artikkeli Havannasta tarjoaa rumbaa kaikille aisteille. Kuuban pääkaupungin värikkäässä hullunmyllyssä pärjää kun jättää kiireen kotiin.

Kunnon seikkailulle päästää hobittien maassa, Uudessa-Seelannissa. Reissu käynnistyy Aucklandista 11 sekunnin hypyllä näkötornista ja huipentuu kaskelotin pyrstönvilaukseen Eteläsaaren Kaikourassa.

Toimituksen voimin koottiin kymmenen upeaa luontolomaa. Yhdelle luontoelämys on retki tulivuorella Etelä-Koreassa, toiselle sukellus Karibianmeren kristallinkirkkaaseen veteen.

Kreikka jaksaa yllättää. Moni ei ole vielä rantautunut pienille Miloksen, Sifnoksen ja Kimoloksen saarille. Niiden valtteja ovat rannat, ruoka ja leppoisa elämänmeno.

Uusi tuttavuus on myös Egyptin Marsa Alam, joka haastaa kaikkien tunteman Hurghadan rantalomakohteena

Tuhti Vilna-opas johdattaa pintää syvemmälle Liettuan pääkaupunkiin, jolla on värikäs historia ja ketterä nykymeno. Reilun tunnin lennon päässä odottava Vilna on hintatasoltaan edullinen.

Makumatkalle lähdetään tällä kertaa Tokioon. Sushit, nuudelit, tonkatsut ja okonomiyakit lentävät pöytään vauhdilla ja vieveät kielen mennessään. Viikonlopun herkkuputken huipentaa krapulaisen ramen.

Roomassa koluamme kaupungin parhaat putiikit pienestä kauhukaupasta, salamipuodin kautta printtien taivaaseen.

Suomessakin seikkaillaan. Ensin piipahdetaan lelupuodissa Porvoossa ja jatketaan Kuusamoon konttaamaan Konttiaiselle. Valoa pimeään tarjoavat Vuokko Hovatan vinkit.

Jaakko Selinin matkassa päästään maistelemaan mereneläviä Teneriffalle, ja kirjailija, radiopersoona Juha Vuorinen kertoo, miksi hän muutti perheineen Maltalle.

Entä mitä joululahjaksi reissu-Lassille? Poimimme kahdeksan uutuusvimpainta, joista on huvia ja hyötyä matkalla.

Matkaopas 8/2014 ilmestyy 25.11.