Viikingit sen jo tiesivät, Gotlannissa on lokoisaa. Lukuisat rannat, rauniot ja ravintolat takaavat unohtumattoman loman Etelä-Ruotsissa.

Shutterstock

3 x rannalle

Teres Oikarinen, 35, urheilukaupan myyjä, käy kesäisin rannalla pari kertaa viikossa.

Tofta, lähellä Visbytä

"Tofta on Gotlannin trendikkäin ja suosituin ranta. Hiekka on ihanan pehmeää. Minulla ja kavereilla on tapana ottaa retkieväät rannalle."

Sudersand, Fårö

"Fårön saaren Sudensand on vähän varttuneempien gotlantilaisten suosiossa. Monet perheet tykkäävät tehdä sinne päivä­matkoja. Minulla on rannalta hyviä muistoja. Olin siellä entisen poikaystäväni kanssa lomamatkalla. Fårö on Gotlannin pohjoispuolella."

Holmhällar, etelässä

"Hiekkapohjainen kiva ja rauhallinen uimaranta on Holmhällarista näyttävien kalkkikivimuodostelmien keskellä Etelä-Gotlannissa."

3 x relaa saarella

Lähiruokaa, ruusuja ja melkein pingviinejäkin.

Kahvilaan: Leva Kungslador

Tästä kahvilasta ei ole kiire pois. Viihtyisälle pihalle tai suureen saliin sisällä unohtuu helposti tuokioksi jos toiseksikin. Herkulliset makeat ja suolaiset tarjottavat ovat luomua ja lähiruokaa.
Toftavägen 20, Visby

Puutarhaan: Botaniska Trädgården

Osta pari palloa jäätelöä tai nappaa lounas kainaloon ja käppäile syömään sitä taianomaiseen Visbyn kasvitieteelliseen puutarhaan. Pieni paratiisi on kuuluisa ruusuistaan.
Botaniska Trädgården sijaitsee aivan rannan tuntumassa Visbyssä, Almedalenista pohjoiseen. Aina avoinna.

Merelle: Stora Karlsön

Stora Karlsön saarella asustelee harvinainen lintuyhdyskunta. Mustavalkoiset ruokkilinnut muistuttavat kaukaa erehdyttävästi pingviinejä. Saarelle astuessa koittaa autuus – hälinä ja hulina ovat tiessään. Oppaan avulla luonnosta ja historiasta saa eniten irti.
Stora Karlsön on puolen tunnin lauttamatkan päässä. Lautat lähtevät Klintehamnista.

3 x bongaa staroja

Ingmar Bergman Elokuvaohjaaja rakastui Fårön karuun saareen heti. Bergman-safarilla pääsee hänen elokuviensa tapahtumapaikoille.

Peppi Pitkätossu Kneippbyn lasten kesämaan Peppi ei paparazzeja pelkää. Huvikummussa voi tavata myös Astrid Lindgren -nuken työssään.

Stockholmsvecka Heinäkuun puolivälin jälkeen Visbyssä bilettää Tukholman eliittinuoriso. Stockholmsveckaa kutsutaan hien, hiekan ja skumpan orgiaksi.

3 x jännitystä

Anna Jansson
Gotlantilaissyntyisen Anna Janssonin dekkareissa seikkailee Visbyssä asuva rikoskomisario Maria Wern. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat eri puolille saarta. Anna esittelee saaren historiaa ja pikkukaupungin elämänmenoa kiinnostavasti.

Håkan Östlundh
Yhdessä Håkan Östlundhin kirjoista gotlantilaispoliisi Fredrik Broman alkaa selvittää, miksi Fårön saarelle juuri muuttanutta perhettä on uhkailtu. Pian perheen vanhemmat katoavat. Håkan Östlundhin kirjoja ei ole vielä suomennettu.

Mari Jungstedt
Kirjailija kuvailee jännäreissään usein tarkasti median ja poliisin välistä yhteistyötä. Romaanit sijoittuvat Gotlantiin. Entinen tv-toimittaja on koostanut kirjojensa tapahtumapaikoista mielenkiintoisen nettisivuston: www.jungstedtsgotland.se.

3 x syömään ja juomaan

Opiskelijat Joel Levin, 25, ja Sara Lundin, 22 vinkkaavat nälkäisiä menemään Surfersiin.

Surfers

Aivan Visbyn sydämessä sijaitsee trendikäs Surfers. Listalla länsimainen ja kiinalainen ruoka paiskaavat tyylikkäästi kättä. Vaikka ei illallisnälkä olisikaan, makeasti sisustetussa ravintolassa kannattaa piipahtaa drinkillä.
Södra Kyrkogatan 1, Visby

Creperie & logi

Creperie tarjoillee mainioita ranskalaisia galetteja eli suolaisia pannukakkuja herkullisilla täytteillä. Söpöltä terassilta on huikeat näkymät. Login tyylikkäässä sviitissä yöunet saattavat jäädä sisustuksen ihailun takia vähäisiksi.
Wallersplats 3, Visby

Munkkällaren

Visbyssä on Ruotsin kaupungeista eniten kapakoita asukasta kohti. Yksi suosituimmista on Munkkällaren. Munkkien kellareissa ei tainnut keskiajalla olla aivan yhtä vilkasta kuin Munkkällaren tanssilattialla lauantai-iltana...
Hansgatan 40, Visby   

3 x ympäri

Pyörällä Kierrä Gotlanti pyörällä ja matkamittari on 500
kilometriä rikkaampi. Pyöriä saa vuokrata saarelta.

Moottoripyörällä Todellista vauhdin hurmaa hienoissa maisemissa voi kokea vain moottoripyörän selästä käsin. Motskareitakin saa vuokrattua saarelta.

Autolla Kun Gotlantiin saapuu autolautalla, kannattaa ottaa omasta menopelistä kaikki hyöty irti. Teltta takakontissa alentaa kivasti majoituskustannuksia. 

Gotlantiin pääsee Helsingistä suoraan FlyGotlandilla ja välilaskujen kautta muillakin yhtiöillä. Silja Line ja Viking Line seilaavat Gotlantiin Tukholmasta.

Mitä jos rantaloman sijasta lähtisitkin patikkaretkelle Itävaltaan? Vuoristomaisemissa mieli lepää ja kunto kohenee.

Oi, miten söpöjä lehmiä! Ja lampaita, vuohia, hevosia! Kuinka kaunista! Kesä-Alppien vuoristopoluilla saa pysähtyä niin eläinten kuin hengästyttävien maisemien vuoksi.

Muista lehmävaara! Kuva: Tiina Kyllönen

Salzburgin provinssissa Itävallassa sijaitseva viehättävä Bad Gastein on vilkas laskettelukohde talvella, mutta kesällä rauhallinen kylpylä- ja patikointikeskus.

Ensikertalaiselle muutaman tunnin ohjattu patikointi Graukogel-vuoren rinteillä on helppo ja hyvä ratkaisu. Itse ei tarvitse muuta kuin pysyä mukana rauhallisessa tahdissa. Jyrkähkön nousun jälkeen pulahdetaan uimaan kauniiseen Palfnersee-vuoristojärveen. Todellinen virkistysloma!


Vaihtelevia maastoja ja maisemia riittää.
Vaihtelevia maastoja ja maisemia riittää.

 

Turbovaihde silmään

Sähkömaastopyöräily on suosittua Keski-Euroopassa, ja Bad Gasteinissa voi kokeilla myös fatbikea, eli paksupyöräistä läskipyörää. Sähköt ovat tarpeen: kaikissa nousuissa ei meinaa turbovaihdekaan auttaa. Kauneimmille paikoille vieviä retkiä on tarjolla eritasoisille pyöräilijöille.

Lue myös: 20 vinkkiä: näin valitset itsellesi sopivan pyörän

Vinkki! Hyvät vaelluskengät ja goretextakki ovat tarpeen,sillä sää saattaa vaihtua yllättäen.

plussat

Ah, rauhaa! Reippaan päivän päätteeksi rentoudutaan kylän kylpylässä, Felsenthermessä, jonne vesi tulee maanalaisista lähteistä. Lilluminen ulkoaltaassa vuorten keskellä tuntuu ihanalta.

Maista vuoristo ravintolassa paikallista käpylikööriä, Zirbenschnappsia.


Patikoinnin päätteeksi lihakset voi helliä kylpylässä.
Patikoinnin päätteeksi lihakset voi helliä kylpylässä.

Spa-osastoja on myös parhaimmissa hotelleissa. Kokeile hoitoja kuten aromaenergiakäsittelyä ja ruusunterälehtikylpyä.

miinukset

Missä bileet? Iltaelämästä ei ole tietoakaan. Kesällä mennään aikaisin nukkumaan, jotta aamulla taas jaksaa golfata, kiipeillä, ratsastaa, pelata tennistä tai laskea koskea.

Opiskelija Omar El Mrabt tekee Helsinkiä tunnetuksi Instagramissa, jossa hänellä on lähes 30 000 seuraajaa. Suurin osa heistä on kiinalaisia.

Opiskelija Omar El Mrabtin, 23, värikkäitä kuvia pääkaupungistamme seuraa Instagramissa lähes 30 000 ihmistä. Suurin osa heistä on kiinalaisia. Omarin seuraajamäärät ylittävät suosiossa monet pääkaupunkilaiset matkailuyritykset ja julkisuuden henkilöt.

Eniten seuraajia Omarilla on kiinalaisessa Guangzhoun kaupungissa, josta hän ei ollut aiemmin edes kuullut. Paljon seuraajia on myös Yhdysvalloissa.

– Instagramissa ei enää kilpailla parhaimmalla kuvalla Eiffel-tornista, koska se on jo nähty. Nyt kilpaillaan sillä, kuka on käsitellyt kuvan Eiffel-tornista kiinnostavimmalla tavalla. En ajattele, että värien liioittelu on kuvien vääristämistä, eihän kamerakaan toista värejä oikein. Ennemmin se on luovuuden, oman fiiliksen ja mielenkiintoisten yksityiskohtien esilletuomista, Omar pohtii.

Omar kuvaa helsinkiläisiä katuja ja liioittelee kuvissaan värejä. Se vetoaa aasialaisyleisöön, koska paikallinen kulttuuri on hyvin värikäs. 

Keskiluokka suuntaa nyt Helsinkiin

Omar uskoo ulkomaalaisten kiinnostuneen Helsingistä siksi, että keskiluokkaan kuuluvat turistit ovat jo ehtineet koluta Euroopasta pariisit ja berliinit. Aasialaisille matkustajille Helsinki on ollut aiemmin vain välistoppi, nyt tänne halutaan jäädä pidemmäksi aikaa.

”Aasiassa olemme kovassa nosteessa, mutta yhteistä kieltä ei ole. Siksi juuri kuvat kiinnostavat.”

– Helsinki on nyt tosi pop. Aasiassa olemme kovassa nosteessa, mutta yhteistä kieltä ei ole. Siksi juuri kuvat kiinnostavat, koska niiden kautta paikalliset pääsevät tutustumaan kaupunkiin suoraan omista kännyköistään.

Joskus turistit bongailevat maastamme yksityiskohtia, joihin suomalaisen silmä ei kiinnitä huomiota. Kun Omar opasti ulkomaalaisia bloggaajia yhteistyössä Visit Helsingin kanssa, uusiseelantilainen bloggaaja kuvasi Snapchattiinsa kerrostalojen seiniä.

– Kävi ilmi, että hän ihmetteli talojen katoille johtavia palotikkaita. Hän kyseli, vietämmekö paljonkin aikaa katoilla.

Tuhansien eurojen diilejä

Omar opiskelee Metropolian ammattikorkeakoulussa digitaalista viestintää, mutta Instagram-suosionsa myötä hän on saanut lukuisia matkailuun liittyviä yhteistyödiilejä sekä Suomesta että ulkomailta. Yhteistyöt ovat yleensä useiden tuhansien eurojen arvoisia. Pääkaupunkiseudulla Omarin asiakkaita ovat muun muassa Kauppakeskus Citycenter, Finland Tours ja useat Sokos-hotellit.

Pian Omar on lähdössä Osloon kuvaamaan esittelykuvia kaupungin kalleimmasta hotellista. Hänet on myös pyydetty päätuomariksi taiwanilaisen ravintolan valokuvauskilpailuun.

– Tuntui hitusen hämmentävältä saada tällainen yhteydenotto Taiwanista, alkuun epäilin sitä roskapostiksi. Mutta siellä he nyt markkinoivat kilpailuaan minun brändilläni ja kuvillani.

 

✨ Good Monday from Helsinki 💛✨

Henkilön Omar El Mrabt | Helsinki, FIN (@omarelmrabt) jakama julkaisu

Vitsistä suunnitelmallisuuteen

Iisalmessa syntyneen ja Jämsässä kasvaneen Omarin äiti on suomalainen ja isä marokkolainen. Omar on itsekin hieman yllättynyt Instagram-kuviensa suosiosta. Idea lähti osittain vitsistä. Luokkakaverilla oli Instassa pari sataa seuraajaa ja Omar päätti pistää paremmaksi.

– Se lähti sitten vähän käsistä, Omar naureskelee.

Osittain oli kyse tuurista. Joku lisäsi Omarin Instagram-tilin suositulle kiinalaiselle keskustelupalstalle, missä lueteltiin kiinnostavia somenimiä. Sitä kautta Omarille tulee seuraajia päivittäin lisää viitisenkymmentä, parhaimmillaan jopa 500.

”Haluan kuvillani tuottaa muille hyvää fiilistä.”

Omarin Instagram-tilin ylläpito on hyvin suunnitelmallista. Hän julkaisee kuvan siellä joka toinen päivä. Sen jälkeen hän käyttää tunnin tykkäämällä muiden käyttäjien Instagram-kuvista. Omat kuvansa hän julkaisee klo 16–19, koska silloin eurooppalaiset pääsevät töistä ja amerikkalaiset heräävät.

– Aasialaiset tosin tuntuvat löytävän minut ihan mihin aikaan vain. Haluan kuvillani tuottaa muille hyvää fiilistä. Some, varsinkin Facebook, on usein negatiivinen paikka, itse pyrin tuomaan maailmaan kuvillani ripauksen positiivisuutta.

Neutraalin omakuvan ottaminen on kuitenkin taitolaji, varsinkin passiin.

En ole koskaan ollut innokas selfieiden ottaja. Siksi passikuvassa oleminenkin jännittää, ja kuvista tulee aina ihan kamalia. Viime kerralla passikuvaseikkailuni oli entistä kauheampi, koska otsatukkani ei kelvannut valokuvaajalle ja jouduin poseeraamaan kuvassa aivan itselle oudossa hiustyylissä.
Lue lisää: Eikö otsatukkani kelpaa viranomaiselle ja 8 muuta kysymystä passikuvasta – poliisi vastaa

Sen jälkeen ystäväni vinkkasi, että voisin ottaa itse passikuvani ja ladata sen suoraan poliisin järjestelmään. Enpä olisi uskonut, että niinkin voi tehdä.

Sunnuntai-iltana harjoittelin kotona passikuvaselfien ottamista. Kännyköissä on nykyään ihan kelpo kamerat, ja niillä on paljon kätevämpi ottaa selfieitä kuin kameralla, siispä päätin ottaa kuvan kännykkäni kameralla. Laitoin kaikki valot päälle ja järjestin tasaisen valkoisen kuvaustaustan. Luin internetistä tiukat vaatimukset, jotka poliisi on asettanut sähköisesti toimitettaville kuville (ks. linkki jutun lopusta).

Pari tuntia myöhemmin latasin mustavalkoisen ja oikeaoppisesti rajatun selfieni Lupahallinnon valokuvapalvelimelle ja sen jälkeen jännitin, onko kuvassa kaikki viranomaisen vaatimat asiat: Riittääkö kännykkäkuvani laatu? Olenko asetellut pääni täysin vaatimusten mukaisesti taustaa vasten? Ja onko se valokuvaamossa hankaluuksia aiheuttanut otsatukkani nyt sopivan pituinen?

Vaikka nettitunnistus hyväksyi kuvani ja hakemukseni lähti eteenpäin, lopullisen päätöksen tekee virkailija.

”Eniten hylkäyksiä tulee yksityishenkilöiden ottamista kuvista.”

Poliisihallituksen ylitarkastaja Kari Kannon mukaan passikuvista hylätään nykyään noin 0,1 prosenttia.

– Laatutaso on hyvä, koska 98 prosenttia kuvista tulee ammattilaisilta ja kuva kulkee koko matkan kamerasta passiin sähköisessä muodossa. Valokuvaajat ovat omaksuneet nykyisen sähköisen toimitustavan hyvin. Eniten hylkäyksiä tulee yksityishenkilöiden ottamista kuvista, Kanto kertoi Me Naisille viikko sitten.

Selfiekuvan ja passihakemuksen lähettämisen jälkeen pystyin seuraamaan passihakemuksen etenemistä internetissä. Passini hyväksyttiin heti maanantaiaamuna ja tiistaina sain sen jo itselleni, koska olin tilannut sen express-toimituksella.

Eihän uusi passikuvanikaan ole mikään Tinder-unelma: siinä ei saa hymyillä, vaan kuvassa pitää olla muun muassa neutraali ilme ja asento. Mutta olen passiselfieen paljon tyytyväisempi kuin aiemmin kuvaamossa otettuun kuvaan. Jos olisin tiennyt tämän keinon aiemmin, olisin voinut säästyä turhalta 22 euron kuvauslaskulta ja pieneltä mielipahalta, jonka yksi epäonnistunut passikuva voi saada hetkellisesti aikaan.

Tarkista ennen kuin otat passikuvaselfien varsinkin, että

  • kännykkäkamerasi linssi on puhdas.
  • kuvan tausta on vaalea ja yksivärinen.
  • valoa on riittävästi ja se valaisee kasvot tasaisesti.
  • silmälasien sangat, hiukset tai varjot eivät peitä silmiäsi.
  • kasvojesi ympärille jää tarpeeksi tyhjää tilaa.
  • pystyt ottamaan kuvan suoraan edestäsi ja kasvot sekä hartiat ovat kohtisuorassa kameraan nähden.

Kolme tärkeää apuria:

  1. Yksityiskohtaiset valokuvaohjeet löytyvät poliisin nettisivuilta.
  2. Apuvälineitä esimerkiksi passikuvan rajaamiseen löytyy internetistä ja muun muassa sovelluskaupasta.
  3. Lupahallinnon valokuvapalvelin löytyy täältä.

Monet ravintolat, ostoskeskukset ja museot pitävät ovensa avoinna.

Tekemistä

Vanhankaupungin kaduilla köpötteleminen on keväisessä Tallinnassa ihan parasta puuhaa. Myös Pirittan ja Stroomin rannoilla kannattaa käydä aurinkoisella säällä kuljeksimassa. Vielä kaupunkiin istutetut kymmenettuhannet sipulikukat eivät ole loistossaan, mutta pian nekin piristävät maisemaa.

Perjantain ja sunnuntain aukiolot kannattaa tarkistaa. Monet museot ovat pääsiäisen aikaan perjantaina ja sunnuntaina kiinni. Esimerkiksi Viron taidemuseo, Kadriorgin palatsi ja Nigulisten kirkko pitävät ovensa suljettuina 14. ja 16. päivä.

Jos kaipaat pääsiäisaiheista tekemistä reissullesi, suuntaa Viron ulkoilmamuseoon Rocca Al Maressa, 15 minuutin bussimatkan päässä keskustasta. Ulkoilmamuseo on pääsiäisenä avoinna, ja siellä järjestetään esimerkiksi munanmaalausta. Osoite on Vabaõhumuuseumi tee 12.

Myös Viron luontomuseo on mainio kokemus. Tällä hetkellä museossa on näytillä Our Baltic Sea -näyttely (Meidän Itämeremme). Se esittelee meren ekosysteemiä ja sitä, miten ihminen siihen vaikuttaa. Museo sijaitsee osoitteessa Lai tänav 29 A.

Ostoksille

Tellisikivi loomelinnak

Kalamajassa sijaitseva Tellisikivi on luova keskus, josta voi löytää saman katon alta muotia, kosmetiikkaa, designia, ravintoloita, kahviloita ja baareja. Telliskivessä pidetään joka lauantai kirpputori, myös pääsiäisviikolla. Telliskivi 60a

Rottermannin kortteli

Lähellä satamaa sijaitsevassa Rotterman Cityssä on hyvä paikka ihastella sekä arkkitehtuuria että muotia. Esimerkiksi suositun virolaissuunnittelija Tiina Talumeeksen mallistot ovat näytillä hänen studiossaan osoitteessa Rotermanni 5. Korttelissa on myös muita muotiliikkeitä ja ravintolavaihtoehtoja.

Tallinnassa pääsiäinen ei juuri vaikuta kauppojen ja ostoskeskusten aukioloihin. Kaikki isoimmat keskukset, kuten Viru, Solaris, Ülemiste, Krstiine ja Rocca Al Mare ovat avoinna.

Ravintolat

Väike

Vanhassakaupungissa sijaitseva Väike on viihtyisä ja rento paikka, jossa on huippuhyvää ruokaa ja ihana palvelu. Väike on supersuositun Rataskaevu 16 -ravintolan sisarravintola, ja menu on osittain sama. Hinnat ovat keskitasoa. Katso tarkkaan saamasi kuitti! Siinä saattaa olla ilahduttava viesti tarjoilijalta. Niguliste 6

Pegasus

Hauskassa kolmikerroksisessa ravintolassa vanhassakaupungissa on ystävällinen palvelu. Lisäksi sieltä saa maukasta ruokaa ja ylemmistä kerroksista avautuu hieno näköala. Talon oma leipä on huikean hyvää. Lounaalla on paras hinta-laatusuhde. Harju 1

Manna La Roosa

Persoonallinen ravintola–drinkkibaari sijaitsee historiallisessa puutalossa vanhassakaupungissa. Annokset ovat raikkaita ja kauniita. Sisustus puolestaan on kiehtova ja hulvaton: joka puolella on hauskoja yksityiskohtia. Myös terassi on viihtyisä. Vana-Viru 15

Must Puudel

Vanhankaupungin ravintolaan voi suunnata kahville, syömään tai lasilliselle. Jälkiruuat ovat erinomaisia. Ravintolassa on värikäs retrosisustus ja söpö sisäpihaterassi. Müürivahe 20

Lendav Taldrik

Loomelinnakin hipsterikeskittymässä sijaitseva ravintola tarjoilee aasialaisvaikutteista ja superhyvää ruokaa. Boheemi sisustus ja teollisuusrakennuksen korkeat huoneet ovat ihanan persoonallisia. Telliskivi 60 A

Ravintola Ö

Ravintola loihtii pohjoismaalaisen keittiön herkkuja paikallisista ja pohjoismaisista raaka-aineista. Hinnat ovat tyyriimmästä päästä, mutta maistelumenu on todellinen kokemus. Mere puiestee 6 E

Kaipaatko lisää ideoita ruokailuun? Tästä jutusta löydät 23 mahtavaa ravintolaa!

(Psst. Katso myös jutun kommentit, joista löytyy lukijoidemme suosituksia.)