Se ilta ei hevillä unohdu. Istuin työhuoneessani ja mietin.

Nyt piti tehdä päätös, koska pomoni oli pyytänyt minua harkitsemaan päätoimittajaksi ryhtymistä. Olin empinyt jo kuukauden, vaikka pomon sanat antoivat helpotusta.

”Muista, että ei ole mitään yhtä tapaa olla päätoimittaja, sä voit olla ihan oma itsesi.”

Puolenyön aikaan kävelin kotiin. Marraskuussa 2006 yö tuntui pimeääkin pimeämmältä ja mietin, milloin minusta tulee niin varma ihminen, että tiedän kaikkiin elämäni kysymyksiin oikeat vastaukset. 

Seuraavana päivänä kirjoitin nimeni paperiin, kippasin juhlan kunniaksi lasin kuohuviiniä ja käärin hihani. 

 Kyllä vuodet kuluvat nopeasti! Nyt istun työhuoneessani ja käyn läpi papereita seuraajaani Marjo Vuorista varten. Kesäkuun alussa aloitan uuden työni 25 aikakauslehtemme 

sisältöjohtajana. Näkökulma vaihtuu yhdestä lehdestä yrityksemme koko lehtikatraaseen. 

Teitä Me Naisten lukijat tulee todella ikävä. Vuosien mittaan teitä on tullut lisää aina vain enemmän, ja on ollut mahtavaa seurata millä voimalla te olette innostuneet, ihastuneet, hullaantuneet, analysoineet ja ärsyyntyneet lehdestämme. Teiltä on tulvinut palautetta, joka on opettanut paljon. Mikä onkaan tämä kansa, joka tuntee ja elää tällaisella vimmalla! 

On ollut ilo tehdä lehteä, joka on koskettanut ja jäänyt mieleen. Me Naisten toimituksessa työskentelee upea joukko innokkaita ja taitavia alansa ammattilaisia, jotka eivät hätkähdä kiirettä ja vaikeitakaan tilanteita. Päätoimittajana on ollut hienoa oppia tämän joukon kanssa joka päivä uutta. 

Kesä on enemmän kuin ovella. Paperipinot on pian käyty läpi. Paljon olen viime vuosina elämästä oivaltanut, mutta yksi asia ei ole mielessäni muuttunut.

Edelleenkään en tiedä aina niitä oikeita vastauksia. Mutta toisaalta, nykyään minua helpottaa tieto, että epävarmuudesta kumpuaa aimo annos ihmettelyä ja kysymyksiä.

Ja niistä taas syntyy mieleen jääviä aikakauslehtiä.