Tämän parempaa aikaa ei vuodessa olekaan. Suomi on hypännyt lomalle. 

Juuri lomansa aloittaneen tunnistaa jo kaukaa. Askel on rento, olemus letkeä ja ilme innokas. Korkkarit ja nahkakengät ovat vaihtuneet tennareihin ja kiristävät kostyymit t-paitaan.

Mutta yksi asia on ja pysyy. Kännykkä. Jos se ei keiku korvalla, niin siellähän se pullottaa taskussa tai lilluu kassin pohjalla.

Aikoinaan lomalle lähtijät haaveilivat heti alkajaisiksi heittävänsä kellon nurkkaan. Nyt mietimme, uskallammeko tehdä saman puhelimelle. Koulukuntia on monta.

1. Kännykän kanssa pakkonaitetut: ”Tekisi mieli jättää kännykkä loman ajaksi työpöydän laatikkoon. Olla tavoittamattomissa ja soittaa pakolliset asiat miehen puhelimesta. Haluaisin järjestää mökin laiturilla kännykänheittokisat ja katsoa kenen puhelin katoaa pisimmälle jorpakkoon.”

2. ”Minua ei ole ilman kännykkää” -ihmiset: ”Kamalaa – loma ilman kännykkää? Ei ikinä! Lomallahan sitä kännykkää vasta tarvitaankin. On aikaa soitella ja nähdä kavereita ja sukulaisia. Minä ainakin otan kännykän ihan joka paikkaan. No, en ehkä saunaan, mutta pukuhuoneeseen kyllä.”

3. Välinpitämättömät: ”Laitan kännykän äänettömälle ja jätän sen pöydälle. Voin sitten tarkistaa illalla, jos joku on kaivannut. Tai sitten kun muistan, ehkä huomenna. Tai ylihuomenna.” 

4. Varmistelijat: ”Opettelen pitämään kännykkää äänettömällä. Mutta jos mitään ei kuulu, tsekkaan sen tunnin välein.”

5. Velvollisuudentuntoiset: ”Puhelin on pakko pitää päällä, jos vaikka töistä soitetaan. Ja onhan se oltava aina mukana puolison ja lastenkin takia. Tai mahdollisten kesävieraiden.”  

6. Pettyneet: ”On aivan sama onko kännykkä päällä vai ei. Ei siihen kukaan muutenkaan soita.”

Tunnistan itseni näistä kaikista – vähän sen mukaan missä vaiheessa kesää mennään. Nyt loman kynnyksellä haaveilen olevani ensimmäisen viikon ilman koko vehjettä. Sitten laittaisin äänettömälle. Kolmannella viikolla olisin jo kypsä. Tuttu piippaus kuulostaisi jälleen houkuttelevalta.