Kiitos ystäväni yllätyskutsun, istuin lauantai-iltaa naisporukassa nepalilaisessa ravintolassa.

Ympärilläni oli monta minulle vierasta ihmistä. Silti juttu ryöppysi ja rönsyili. Puhuimme koirista, kiroilevista lapsista, viineistä, Intian jätehuollosta, naapureista, joululimpuista, kerjäämisestä ja lopulta perusteellisesti eräästä käärmeestä, jolla oli ruuansulatusongelma. Katselin naisia pöydän ääressä ja mietin, että on ihmeellistä istua tässä. Uusia ihmisiä, minulle vieraita puheenaiheita: miten monenlaista arkea ihmiset elävätkään!

Ystävät tarjoavat yllättäviä irtiottoja ja kurkistuksia toisiin maailmoihin. Ilman ystäviäni en olisi koskaan

1) päässyt Turun kauppakorkeakoulun vuosijuhliin aveciksi Matille, jonka olin tavannut ystäväni juhlissa edellisellä viikolla. Minun ja Matin kemiat eivät lainkaan kohdanneet eikä meillä ollut mitään puhuttavaa, mutta tunsin oloni häikäiseväksi iltapuvussa ja sain nautiskella ikimuistoisen brunssin
vanhassa heinäladossa.

2) piipahtanut Prahassa sokkeloisessa ja pimeässä kellariklubissa, jonka betoniseinät oli sutattu neontusseilla ja jossa kaikki kulkivat pipo päässä. Tunsin itseni todella nynnyksi, mutta se oli pitkästä aikaa ihan hauskaa.

3) mennyt kaksipäiväiselle pahvilaatikonaskartelukurssille, jossa päällystimme eri kokoisia pahvilaatikoita ja -rasioita kuviopapereilla. Tuloksena oli niljakkaan oloinen viininpunainen keinonahkaloota.

4) tutustunut kadun toisella puolella asuvaan naapuriini. Emme olleet koskaan törmänneet kotikadulla, mutta ystäväni häät 150 kilometrin päässä tekivät meistä hyvänpäiväntutut.

Lauantai-illan tärkein yllätys oli kuitenkin ystäväni itse. Siinä ravintolapöydässä katselin häntä: mistä hän puhui, mille nauroi, minkälaisen roolin hän otti porukassa. Vaikka olemme olleet rakkaita ystäviä iäisyyden, tajusin tuntevani vain pienen palan hänen elämästään. Erilaisessa seurassa näin hänestä
uuden puolen – aivan mahtavaa 21 vuoden ystävyyden jälkeen!