Kuvat: Shutterstock
Kuvat: Shutterstock

Näyttääkö peilikuva nahistuneelta? Kasvotkin kaipaavat välillä tehopuhdistusta. Detox-kuuri palauttaa heleyden.

Loppusyksystä kasvot tuntuvat harmaantuvan samaa tahtia kuin päivä lyhenee. Kylmyys ja pimeys heikentävät aineenvaihduntaa sekä talintuotantoa ja saavat hehkun pakenemaan kasvoilta. Lämmitetty sisäilma puolestaan kuivattaa, jolloin kasvoille voi nousta pieniä näppylöitä.

Iho saa uutta puhtia kunnon puhdistus­kuurista. Detox-ohjelman voi tehdä aina tarpeen vaatiessa tai vaikkapa vuodenaikojen vaihtuessa, sillä valon ja lämpö­tilan muutokset koettelevat ihoa.

Detox-kuurilla suositaan uudistavia hoitotuotteita ja seerumia, joka antaa potkua ihon toiminnoille. Näppärä ensiapu on kirkastava kuorinta, joka poistaa ihoa samentavan solukon ja varmistaa, että kasvoille levitetyt teho­aineet pääsevät imeytymään. Kuorinta myös elvyttää mikroverenkiertoa samoin kuin hierontakin. Se vuoksi esimerkiksi kosteusvoidetta kannattaa levittää­ hierovin liikkein.

Muista, että kärsivällisyys palkitaan! Ihon uudistumiseen menee nelisen viikkoa, joten kuuria kannattaa noudattaa vähintään sen verran.
Parhaan lopputuloksen saat, kun yhdistät ihonhoitoon sopivan ruokavalion.

Toisin kuin usein ajatellaan, näppyläistä ihoa ei kannata hoitaa jättämällä rasvat pois ruuasta. Rasvaton ruokavalio saa ihon kuivahtamaan, jolloin tali jämähtää­ pintakuivuuden alle ja aiheuttaa vain lisää näppylöitä.

Käytä ruuassa neitsytpuristettua oliivi- tai kookosöljyä, joka parantaa­ ihon kimmoisuutta. Hörpi päivän mittaan myös riittävästi vettä, mikä­ kiihdyttää aineen­vaihduntaa ja kuona-aineiden poistumista. Vaikutusta tehostaa muutama kupponen vihreää teetä, tuore vihannesmehu­ tai marja­smoothie.

Asiantuntijoina Kosmetologi ja estenomi Sonja Luhtanen Rohdos-Alalta sekä diplomikosmetologi ja ravintoneuvoja Minna Lehtinen Kauneushoitola Loistofiiliksestä.


Näin lisäät ihon hehkua

Suosi C-vitamiinipitoisia voiteita, seerumeita ja naamioita. C-vitamiini kirkastaa ihoa.

Pirskottele puhdistuksen päätteeksi kasvoillesi jääkylmää vettä. Iho herää hetkessä!

Älä meikkaa ihoa mattapintaiseksi, jolloin viimeinenkin hehku sammuu. Käytä valoa heijastavia meikkivoiteita.

Aavistuksen roosaan taittava meikkivoide tuo heleyttä sameaan ihoon.

Lisää heleyttä raikkailla meikkisävyillä kuten pinkillä ja persikalla.

Vinkki: Pähkinöissä on hyviä rasvoja, jotka auttavat myös ihoa voimaan hyvin ja pysymään kosteana.

Tee itse: Kirkastava jogurttinaamio

2 rkl luonnonjogurttia
10 tippaa appelsiini- tai sitruunamehua

Sekoita jogurtti ja tuoreen hedelmän mehu.
Levitä seos kasvoille kymmeneksi minuutiksi ja huuhdo pois. Naamio raikastaa ja viilentää ihoa.

Testasimme: Virkeyttä kasvoille

MIKÄ: Ella Bachén Detox perfect -erikoiskasvohoito, 1 h 15 min, hinta 105 €. www.rohdos-ala.fi
KOKEMUS: Detox-käsittely tulee nyt tarpeeseen! Kasvot kukkivat herkuttelun ja lomareissulla läträttyjen aurinkovoiteiden jäljiltä.

Alkupuhdistuksen jälkeen iholle levitetään rakeinen yrttikuorinta siveltimellä. Kuudentoista yrtin ja mantelijauheen yhdistelmä tuoksuu huumaavalta mutta niin voimakkaalta, että silmät täytyy pitää kiinni. Savipohjainen kuorintaemulsio nappaa kuivuessaan tiukasti kiinni kuolleeseen solukkoon. Se saadaan irtoamaan, kun emulsio pyöritellään sormin pois.

Seuraavaksi kasvoille tehdään nesteitä poistava hieronta, jossa käytetään aromaattisia kasviyhdisteitä sisältävää detox-voidetta ja kahta kabukisivellintä. Tasapäiset siveltimet­ tuntuvat mukavan napakoilta, ja lymfaliikkeitä mukaileva hieronta rentouttaa ihanasti.

Hieronnan jälkeen kasvoille ja kaulalle levitetään ohut verkkokangas, jonka päälle sivellään mentolia sisältävä naamio. Kipsinaamio lämpenee kovettuessaan, mikä avaa huokoset ja auttaa tehoaineita imeytymään.

Kun kipsi nostetaan hoidon päätteeksi pois, iho on mentolin ansiosta viileän raikas. Kasvohoito viimeistellään pirteän tuoksuisella kosteuttavalla detox-voiteella. Iho tuntuu virkeältä koko loppupäivän.

Puhdistava hoito sopii pikkujoulukauteen kuin nakutettu. IL