Osa 6/10
Kun Hanna lauantaina avasi puhelimensa viikon viimeisen terapiajakson jälkeen, hän näki, että Paula oli soittanut kuusitoista kertaa.
Hän pirautti ystävälleen takaisin pahaa aavistellen. ”Hanna”, Paula huusi puhelimeen. ”Muru, ihanaa kun soitit. Me ollaan NIIN kusessa.”¨
”Mitä nyt?” Hannan pahat aavistukset yltyivät.
”Meiltä puuttuu yksi enkeli.”
”Ei”, Hanna sanoi salamannopeasti.
”Kulta, me ei saada siihen ketään muuta näin nopeasti. Bileet alkaa viiden tunnin päästä.”
”Miten mä voin siihen tulla? Eihän mulle edes käy mitkään mallille hommatut vaatteet.”
”Niin mutta kun jutun juju onkin se, että me on palkattu enkeleiksi myös muutama julkkis. Ja tää, joka peruutti, on se yks vaateputiikin pitäjä, juontaja, laulaja, jääkiekkoilijan ex-tyttöystävä, joka on täsmälleen sun kokoinen. Eikä me tollasta hippiäistä nyt yhtäkkiä löydetä muualta.”
”Mutta kun mä en ole julkkis enkä juontaja enkä laulaja enkä varsinkaan jääkiekkoilijan eksä”, Hanna yritti.
”Niin mutta sä oletkin oikea enkeli”, Paula vastasi heti.
Hanna vaikeroi. ”No, mitä siellä sitten pitäis tehdä?”
Paula kiljui riemusta luurin toisessa päässä. ”Hanna suostuu!” hän huusi. Taustalta kuului Ellin jylisevä ”Luojalle kiitos”.
”Teknisesti ottaen mä en vielä suostunut”, Hanna yritti piipittää, mutta se oli tietysti turhaa.
”Onko sinulla villejä viikonloppusuunnitelmia?” Ismo tiedusteli kohteliaasti, kun Hanna kävi jättämässä hyvästit.
”No ei. Itse asiassa mä olen menossa yksiin kavereiden järjestämiin bileisiin töihin. Niillä on sellainen ohjelmatoimisto.”
”En tiennytkään, että teet sellaista keikkaa. Onko se jotain cateringia?”
”Tavallaan”, Hanna vältteli. Hän ei suurin surminkaan aikonut kertoa, että menisi keekoilemaan pitkin Helsinkiä minihameessa ja siivet selässään.
Paria tuntia myöhemmin Hanna jo istui meikattavana helsinkiläisravintolan takahuoneessa. Hänen toisella puolellaan istui edellisvuoden Idols-voittaja ja toisella puolella Pariisissakin työskennellyt mallityttö, jonka pelkät sääret Hanna arvioi suunnilleen itsensä pituisiksi.
Enkeleistä tehtiin muuten kalpeita, mutta utuinen silmämeikki oli vahva. Hanna hätkähti katsoessaan itseään, kun meikki oli saatu valmiiksi ja irtoripset kiinni. Itse asiassa hän ei näyttänyt ollenkaan hullummalta. Ei hän kyllä myöskään näyttänyt yhtään itseltään.
”Sulla on niin mahtava iho”, meikkaaja ihasteli tupsuttaessaan viimeiset puuterit hänen naamaansa. ”Sun kasvot oikein loistaa valoa. Sä olet muuten liian pieni malliksi, mutta kasvokuvia voisit alkaa tehdä koska vaan. Toi sun lyhyt poikatukkakin on nyt ihan hottia mallimaailmassa. Vähän tollanen Ellen DeGeneres -tyyli. Tiedätsä kuka on Ellen DeGeneres?”
Hanna myönsi tietävänsä maailman tunnetuimman lesbon, ja tyttö jäi katsomaan häntä suu auki peilin kautta.
”Ai onks se lesbo?”
Samassa Elli purjehti huoneeseen upeassa mustassa luomuksessa, jonka Hanna arvasi olevan tämän lempisuunnittelijan kädenjälkeä. Elli ryntäsi halaamaan Hannaa ja muiskauttamaan suukot hänen molemmille poskilleen. Meikkaaja piti loukkaantunutta vikinää ja korjasi jäljet nopeasti.
”Sä näytät mahtavalta”, Hanna sanoi. ”Onko sun mielestä oikein, että sä saat kulkea täällä tyyligurun luomuksessa, ja mun pitää patsastella jossain mauttomassa enkelipuvussa?”
”Sä et ole vielä edes nähnyt sun pukua.”
”Hei. Mulla on valkoinen minihame ja siivet selässä. Mikä kohta mussa ei ole mauton?”
”Hmmm. Sun saappaat?”
Elli oli väärässä. Tolppakorkoiset valkoiset saappaat saattoivat hyvinkin olla mauttomin osa asua. Vaikka eivät kimaltava valkoinen toppi ja lyhykäinen valkoinen hame, jossa oli valkoiset henkselit, jääneet kammottavuudessa juurikaan saappaista jälkeen.
Elli ja Paula vilkaisivat nopeasti toisiaan, kun Hanna asteli heidän eteensä koko komeudessaan. Heitä nauratti, mutta molemmat tiesivät, että yksikin huulilta karkaava hihitys saattoi saada aikaan sen, että Hanna heittäisi siipensä hemmettiin ja marssisi ulos.
”Sanokaa vaan suoraan”, Hanna kehotti lannistuneena.
Elli selvitti kurkkuaan. ”No mä sanon sen verran, että kun tällaisia asukokonaisuuksia suunnittelee, niin sitä ei tule ajatelleeksi, miltä ne kantajastaan tuntuu. Ennen kuin näkee ne jonkun tuttunsa päällä. Se tavallaan niinku avaa silmät.”
Sitten hän ei kestänyt enää vaan purskahti hysteeriseen nauruun. Paula ja Hanna liittyivät mukaan, ja he kikattivat kyyneleet silmissä. Aina välillä Hanna näki kuvansa peilistä ja alkoi nauraa uudelleen.
Lopulta hän hillitsi itsensä ja pyyhki silmänsä. ”Se meikkaaja tappaa mut”, hän sanoi.
”Me ollaan niin kiitollisia sulle”, Elli sanoi tosissaan.
”Me tarjotaan sulle tästä hyvästä huomenna brunssi ihan missä sä haluat”, Paula jatkoi.
”Kuoharien kera?”
”Sehän on ilman muuta selvää.”
Hanna huokaisi ja alistui kohtaloonsa.
Illasta tuli yllättäen ihan siedettävä. Enkelit ja puhelinoperaattorin kutsuma juhlaväki löysivät toisensa rusettiluisteluperiaatteella. Hanna kantoi rinnassaan numeroa 27, eikä ovien avaamisesta mennyt kuin kymmenisen minuuttia, kun hänen edessään seisoi mies samaa numeroa heilutellen. Hanna tunnisti miehen kuuluisaksi iskelmätähdeksi, joka oli ollut operaattorin mainoskampanjan keulakuva parin edellisvuoden ajan.
Kaveri osoittautui hauskaksi seuralaiseksi. Ei ollut puhettakaan, että hän olisi antanut enkelin palvella itseään, päinvastoin: entisenä tarjoilijana hän puikkelehti väkijoukossa kätevästi tarjottimen kanssa ja piti aina koko kulloisenkin seurueensa juomissa.
Loppuillasta mies intoutui laulamaan Hannalle serenadin ja kehumaan hänet maasta taivaaseen iltapäivälehden seurapiiritoimittajalle. Kun he olivat tanssineet viimeiset hitaat, mies herkesi tunnustamaan, että oli sisään tullessaan bongannut ensimmäisenä Hannan, palannut saman tien narikkaan odottamaan ja nähtyään miehen numero 27 astuvan sisään vaihtanut tämän kanssa numerolappua.
”Jos et usko, Mikko kertoo sulle.”
”Mikko” osoittautui yhdeksi operaattorifirman pomoista, ja hän myönsi numerovaihdon auliisti. Hanna myös näki, ettei miestä harmittanut tippaakaan, sillä hänen kainalossaan oli Hannan vieressä meikissä istunut malli.
Onneksi enkelin velvollisuuksiin ei kuulunut jatkoille lähteminen. Hanna suukotti iskelmätähteä hyvästiksi narikassa, kieltäytyi kiltein sanankääntein antamasta puhelinnumeroaan ja saattoi miehen ovesta ulos. Sitten hän palasi takaisin sisään etsimään Elliä ja Paulaa ja repi jo kävellessään siivet selästään. Sali oli tyhjentynyt, joten Hanna bongasi helposti ystävänsä, jotka istuivat baaritiskillä juomassa illan ensimmäisiä drinkkejään.
”Millaista oli?” Paula kysyi.
”No, millaista nyt maksetulla seuralaisella on”, Hanna heitti vastaan.
”Mäkin aloin jossain vaiheessa iltaa ajatella, ettei tää ehkä sittenkään ollut maailman paras ajatus”, Elli myönsi. ”Jotenkin se enkeli-idea pääsi hukkumaan.”
”Mutta asiakas tykkäsi hirveästi”, sanoi paikalle ilmestynyt Timo.
Mies meni Paulan baarituolin viereen ja kietoi kätensä hänen ympärilleen. Hanna katsoi heitä suu auki. Paula punastui mutta suuteli uhmakkaasti Timoa suoraan suulle.
Näköjään heillä olisi brunssilla paljon puhuttavaa.
Hanna kantoi kukkuraisen lautasen Kluuvikadun Fazerin pöytään. ”No niin, alkakaas kertoa”, hän komensi jo ennen kuin ehti istua.
”Kumpi ensin?” kysyi Paula.
”Sinä ensin. Mulla on eilisillalta muistissa visuaalinen todiste, että sä olet tullut hulluksi.”
Paula siemaisi kuoharilasistaan, ja Hanna näki hänen silmistään, että piikki sattui oikeasti.
”Hei anteeksi”, hän sanoi nopeasti. ”Mä vaan yllätyin, kun näin teidät. Sä tiedät, mitä mieltä mä olen Timosta.”
Paula katsoi häntä uhmakkaasti. ”Se jätti Mariannen. Kertoi sille kaiken ja jätti sen ihan oikeasti.”
”Miksi nyt?”
Elli viittasi kuin koulussa. ”No, se saattaa johtua siitä, että Thaimaan-matkan jälkeen mä en lakannut jauhamasta toimistossa, miten upea kaveri Jukka oli ja miten Paulan pitäisi jättää kaikki ja lentää sen perässä Etelä-Amerikkaan viettämään kaikkien aikojen seksiloma. Siis toinen peräkkäin.”
”Joten se päätti toimia. Ja mitä tapahtui?”
”No, Marianne oli arvannut. Tai kai se oli lähinnä tiennyt koko ajan. Kuvittele! Että joku jatkaa sellaisessa liitossa, sellaisilla ehdoilla.”
”Ja...”
”Ei siinä sitten paljon muuta. Marianne oli sanonut, että totta kai sä lähdet, jos sä haluat lähteä. Ei hän voi aikuista miestä väkisin naimisissa pitää. Lillin takia se oli jatkanut näinkin kauan.”
Hanna lusikoi hedelmiä ja jogurttia ja pyöritteli päätään epäuskoisesti. ”Ja nyt ne eroaa ja te muutatte yhteen?”
”Timo on jo oikeastaan muuttanut mun luo.”
”Kai mun pitäisi onnitella. Tätä on vain tosi vaikea uskoa kaikkien näiden vuosien jälkeen.”
Paula punastui. ”On sitä munkin vaikea uskoa.”
Hanna osoitti lusikallaan Elliä.
”No niin, sun vuoro. Tilannekatsaus. Tai siis älä nyt käy kaikkia viimeaikaisia miehiäsi läpi, tai me istutaan tässä vielä ens viikolla, mutta kerro tärkeimmät.”
Elli nauroi. ”Hyvät naiset ja herrat, meillä on tässä kuuluisan iskelmätähden sanoin ’kaupungin kuumin pikku enkeli’. Hän sattuu myös asumaan maamme pääministerin lukaalissa ja viettämään tämän kanssa runsaasti aikaa pelkkään uima-asuun sonnustautuneena. Ja nyt tämä nainen haluaa kuulla meidän miesjutuistamme.”
”Mun miesjutut jätetään viimeiseksi, koska niitä ei ole. Ala kertoa.”
Mutta Elli vain hymyili.
”Me oltiin viime viikolla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Shakespearessa”, Paula aloitti Ellin puolesta.
”No niin, nyt päästään asiaan.” Hanna melkein hieroi käsiään yhteen.
”Me oltiin hoidettu Valkokangashaiden uuden elokuvan pr-jutut, ja niiden tuottaja oli meidän mukana ja aika juhlatuulella.”
Paula vilkaisi Elliä kuin kysyäkseen, haluaisiko tämä ottaa kertomuksen haltuunsa, mutta Elli vain hymyili ja nyökkäsi rohkaisevasti.
”Me istuttiin meidän kantapöydässä, ja se tuottaja hieroi koko ajan Ellin reittä, muka salaa, mutta koko baarihan sen näki.”
”Kimi mukaan luettuna?” varmisti Hanna.
”Nimenomaan. Kun se tuottaja lähti vessaan, Kimi tuli meidän pöytään, ja se sanoi Ellille... Elli, mitä se sanoikaan?”
”Se sanoi: ’Jos ton jätkän käsi ei häviä sun reideltä, mä revin sen pään irti.’”
”Niin just”, Paula vahvisti. ”Ja Elli kysyi: ’Et kättä?’ Ja Kimi sanoi...”
”Kimi sanoi: ’Eiku nimenomaan pään.’ Ja sitten se lähti takas tiskille”, Elli päätti tarinan.
”No mitä sitten tapahtui?” Hanna kysyi kärsimättömänä, kun Elli ja Paula olivat hetken hiljaa.
”No sitten mä luovuin kaikista periaatteistani”, Elli sanoi. ”Ja menin Kimin kanssa toisen kerran sänkyyn. Ja vein sen kotiini.”
Hanna vislasi ja taputti, niin että viereisestä pöydästä pari mummoa vilkuili heidän pöytäänsä ihmeissään. ”Hyvä Elli, niin sitä pitää”, hän sanoi.
”No, ei mulla sinänsä ollut kauheasti vaihtoehtoja, kun en mä sen tuottajankaan kanssa voinut sänkyyn hypätä”, Elli sanoi vaatimattomasti.
”Mikset?”
”No kun mä olin jo pannut sen kanssa. Ja se oli paskaa seksiä. Mä vein sen sinne vaan, koska mä halusin nähdä, miten Kimi reagoi.”
”Sika”, Hanna sanoi.
”Tunnustan.”
”Kerro Kimistä.”
”Ai Kimi. No se on täydellinen. Sillä on mieletön kroppa, just sopivasti rintakarvoja ja tiukka peppu. Ja erittäin hyvä varustus. Jota se osaa käyttää. Ai niin, yks hassu juttu tapahtui.”
Paula tönäisi Hannaa kyynärpäällään. ”Valmistaudu tukkimaan korvasi. Nyt tulee sen luokan Liikaa infoa -juttu, ettei mitään tolkkua.”
Elli ei antanut Paulan häiritä. ”Mulle kävi sen kanssa ensimmäistä kertaa elämässäni niin, että oli seksikästä, kun mieheltä katosi seisokki kesken kaiken.”
Hanna purskautti tuoremehun nenän kautta ulos. ”Anteeksi?”
”No me oltiin just kokeilemassa yhtä juttua...” Paula asetti kädet korvilleen ja alkoi lallattaa.
Elli pyöritti silmiään. ”No ei siitä sen enempää. Paitsi että se vähän sattui.”
Hanna seurasi Paulan esimerkkiä.
”Haluutteko te kuulla tän vai ette”, Elli huusi. Viereisen pöydän mummot eivät enää edes esittäneet keskustelevansa keskenään, vaan kallistuivat kaulat pitkällä heihin päin. Hanna melkein odotti mummojen huutavan: ”Halutaan.”
Kun Ellin yleisö oli koossa, hän jatkoi tarinaansa tyytyväisenä. ”Niin, se juttu vähän sattui, ja mä sanoin, että nyt sattuu. Kimi lopetti heti, siis heti, ja ihan saman tien se tarttui mun käteen ja vei sen jalkojensa väliin ja sen stondis oli tiessään. Kokeile, se sanoi. Kokeile, mitä mulle tapahtui, kun sä sanoit, että sattuu. Mä en ikinä satuta sua.”
Hanna katsoi Elliä lumoutuneena. Viereisen pöydän mummot näyttivät siltä, että alkavat itkeä.
”Seukkaatteko te?” Hanna kysyi.
Elli pyöritti päätään. ”Me vaan naidaan.”
Mummot tekivät lähtöä. Toinen jäi kauemmas odottamaan, kun toinen, vanhempi ja kurttuisempi, tuli takkiaan napittaen heidän pöytänsä luo. ”Onneksi olkoon”, mummo sanoi Ellille. Sitten he hävisivät peräkanaa ovesta.
Seuraavana aamuna Hanna nukkui pommiin. Hän oli ajanut Lahteen vasta myöhään illalla istuttuaan uskomattoman pitkän brunssin Ellin ja Paulan kanssa ja käytyään sitten Espoossa tervehtimässä äitiään ja veljeään.
Hän oli saanut kertoa kaiken Ismo Majurista kahteen kertaan, tosin äiti ei onneksi ollut kysynyt kaikkia samoja kysymyksiä kuin Elli ja Paula. Kaikki olivat halunneet tietää, millainen pääministeri oli oikeasti (mukava, superhauska, älykäs, sympaattinen, sitkeä, itsepäinen, hitusen liian omanarvontuntoinen, joskus hieman liian virallinen). Kaikki olivat myös halunneet tietää, missä kunnossa hän oli (kuntoutus edistyy hyvin, mutta tie on vielä pitkä) ja keitä muita talossa asui heidän lisäkseen (ei muita kuin 120-kiloiselta vauvalta näyttävä pohjanmaalainen sairaanhoitaja).
Äiti oli lisäksi halunnut tietää, oliko hän jo kysynyt pääministerin syntymäpaikkakuntaa ja tarkkaa syntymäaikaa kellonaikoineen horoskooppia varten (ei, ei hän ollut).
Ja senhän saattoi arvata, että Elli ja Paula olivat kysyneet, miltä pääministeri näytti ilman vaatteita (ihan hyvältä nyt, kun hän alkoi saada lihaksiaan takaisin), oliko hän niin karvainen kuin käsivarsista saattoi päätellä (jotakuinkin), entä selästä (ei sentään) ja eikö hän oikeasti edes yrittänyt flirttailla yhtään Hannan kanssa (ei).
”Mitä mä sanoin, täysin frigidi. Ettei vain olisi Alahärmästä kotoisin”, Elli oli murjaissut.
Hanna kävi pikasuihkussa ja riensi sitten alakertaan. Hän ei ehtinyt keittää aamukahvia ja tiesi jo, ettei päivästä tulisi kovin hyvä.
Hanna käveli suoraan kuntosalille, mutta Ismo ei ollut siellä. Hän lähti käytävää toiseen suuntaan ja kuuli puhetta pääministerin makuuhuoneesta. Ismon äänen lisäksi hän erotti Andersin hieman nasaalin puheen ja ihmetteli, miksi avustaja oli liikkeellä näin aikaisin. Kun hän saapui ovelle, molemmat katsoivat häntä vakavina.
”Kävisitkö yläkerrassa keittämässä meille kahvia?” Ismo sanoi Andersille.
Nuori mies ohitti Hannan oviaukossa jäätävästi nyökäten.
”Hanna, olisitko hyvä ja kertoisit, mistä tässä on kysymys.”
Vasta nyt Hanna huomasi, että pääministerin edessä oli uunituore iltapäivälehti. Ismo nosti sitä ja näytti hänelle aukeaman, jonka pääkuvassa hän näki itsensä nauramassa suu ammollaan iskelmätähden kainalossa.
”Antti löysi enkelin”, julisti otsikko.
”Tämäkö se sinun työkeikkasi oli?” Ismo tiedusteli suu tiukkana viivana.
”Teetkö tätä sivubisnekseksi?”
Hanna oli järkyttynyt kuvan nähdessään, mutta nyt hän alkoi tuohtua miehen äänensävystä.
”En tiedä, mitä vihjailet”, hän sanoi. ”Olin bileissä auttamassa ystäviäni, koska he olivat pulassa peruutuksen takia.”
Ismo keskeytti hänet ja luki suoraan lehdestä. ”Illan enkeliteema vietiin loppuun asti. Vieraille luvattiin, että halutessaan he saavat enkelin saattajaksi kotiin saakka.” Mies katsoi häntä syyttävästi. ”Minne asti mahdoit saattaa iskelmäkuninkaamme, joka kuvailee tässä, ettei koskaan enää halua kirjoittaa rakkauslauluja muille kuin omalle enkelilleen?”
”Illan teema oli suojelusenkeli”, Hanna selitti. ”Vieraille luvattiin, että heistä pidettäisiin huolta. Kotiin saattaminen oli vitsi. Ja iskelmäkuningas oli huppelissa.”
Sitten häntä alkoi toden teolla suututtaa. ”Mitä se sitä paitsi sinulle kuuluu, ketä mä olen saattanut ja minne?”
”Sinä olet minun palveluksessani. Jos lehdistö saa vihiä...”
Hanna keskeytti miehen: ”Mun pestini täällä ei ole julkinen. Avustajasi teki selväksi, kun mut palkattiin, etten saa puhua lehdistölle sanaakaan. Jos mä kiinnostaisin mediaa millään lailla, eiköhän mut olisi voinut jo aikoja sitten bongata ajelemasta muina miehinä portista sisään ja ulos oman kaukosäätimen kanssa.”
Hän veti henkeä ja huomasi Ismon ilmeen muuttuneen surkeaksi. ”Niin että mikä sua tossa jutussa oikeasti riepoo?” hän kysyi sitten lempeämmin.
Ismo punastui. ”Etkö tosiaan tiedä?”
Hanna pyöritti päätään. ”En.”
”Mustasukkaisuus minua riepoo. Olen niin saamarin rakastunut sinuun.” Ismo haroi hiuksiaan ja puristi silmänsä kiinni. ”Rakastuin sinuun varmaan heti ensimmäisenä päivänä. Itse asiassa taisin rakastua jo valokuvaasi ja kaikkeen, mitä Leila kertoi sinusta.”
Hanna tuijotti pääministeriä sanattomana. Hän oli odottanut kaikkea paitsi tätä. ”Ismo”, hän sanoi varovasti.
Mies kohotti kättään. ”Tiedän kyllä, että et tunne samalla tavalla.”
Hanna astui eteenpäin ja istui tuoliin Ismoa vastapäätä. Hän otti miehen kädet käsiinsä. ”En tunne samalla tavalla, koska en ole hetkeäkään ajatellut sua niin. Olet asiakkaani. Se olisi valtavan epäammattimaista.”
”Luuletko, etten tiedä sitä?”
”Pidän sinusta kovasti, ja jos tilanne olisi erilainen, en osaa sanoa, mitä tuntisin ja mitä voisi tapahtua.”
Ismo avasi vihdoin silmänsä ja katsoi häntä.
”Mutta tilanne on mikä on. Jos mä nyt antaisin sulle toivoa, että meidän välillä voisi olla jotain muuta, se olisi epäreilua sua kohtaan.”
”Miksi?”
Hanna huokaisi. ”Näin intensiivinen hoitosuhde on hyvin erikoinen. Me vietetään hirveästi aikaa toistemme kanssa ja ollaan koko ajan myös fyysisesti toisiamme lähellä. Sä olet antanut ison ja tärkeän osan elämääsi tavallaan mun käsiini, ja mun pitää kunnioittaa sitä.”
Ismo nyökytteli hitaasti.
”Voi olla, että sä olet oikeasti rakastunut minuun, mutta mä en voi olla siitä varma, ja mikä tärkeämpää, säkään et voi olla siitä varma. Sun tunne voi tavallaan olla eräänlaista Tukholma-syndroomaa. Mä vaadin sulta kohtuuttomia, tuotan sulle kipua ja mulla on valta-asema sun suhteen. Sä olet vähän kuin mun panttivanki.” Hanna hymyili vaisusti. ”Ja se on varmasti tilanne, johon sä et ole tottunut.”
”Olet kuule aika fiksu nainen”, Ismo sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Toivottavasti en nyt onnistunut pelottamaan sinua pois. En missään tapauksessa halua kenenkään muun panttivangiksi.”
”Eiköhän me hoideta tää loppuun asti”, Hanna lupasi.
”Tehdään niin”, Ismo sanoi.
Hanna päästi miehen kädet irti ja aikoi nousta seisomaan, mutta Ismo tiukensi otettaan ja katsoi häntä silmiin.
”Ja kun tämä on hoidettu loppuun, katsotaan tilanne uudestaan. Voit varautua siihen, että jos tunteeni ovat edelleen samat, aion karauttaa valkoisella hevosella ikkunasi alle ja tarjota sulle puolta valtakuntaa.” Mies hymyili vinosti. ”Ja kuka muu sen voisi sinulle tarjota?”
Tyttö kyyristeli kiven takana ja katsoi poikaa. Oli jo melkein ilta, ja hän tiesi, että hänen pitäisi palata kotiin. Ruoka olisi kohta pöydässä. Mutta hän ei malttanut lähteä ihan vielä. Hän oli ihmeissään.
Poika oli ollut pihalla jo vaikka kuinka kauan, mutta ei ollut kertaakaan katsonut kivelle päin. Itse asiassa hän teki selvästi kaikkensa, ettei vahingossakaan edes vilkaisisi siihen suuntaan. Muovipussi oli edelleen kivenkolossa ja sininen rasia ja nalle sen sisällä.
Tyttö viipyi kiven takana, kunnes alkoi sataa. Silloin poika meni sisään ja tyttö laahusti mummolaan. Totta kai hän sai moitteet, että oli kastellut itsensä ja että oli antanut ruuan jäähtyä. Se, että antoi ruuan jäähtyä, oli mummon mielestä maailman pahimpia rikoksia.
Illalla vuoteessa tyttö itki vähän ja vannoi, ettei koskaan menisi takaisin siniselle talolle.
Talvi luopui aikaisin taistelusta sinä vuonna, ja yhtä nopein askelin kevään kanssa edistyi Ismo.
Merkkipaalut tuntuivat seuraavan toisiaan yhä kiihtyvällä vauhdilla. Ensin pääministeri luopui kokonaan pyörätuolista ja siirtyi liikkumaan kävelytelineen avulla. Hän jaksoi harjoitella kävelyä loputtomasti, joko tuen kanssa käytävällä tai nojapuiden avulla kuntosalissa. Pian hän jo luopui kävelytuestakin ja otti käyttöönsä kyynärsauvat.
Eräänä unohtumattomana päivänä Ismo käveli portaat yläkertaan. Perille päästyään hän hikoili, vapisi, itki ja hymyili yhtä aikaa. Heti kun oli vetänyt pari minuuttia henkeä portaiden yläpäässä, hän käveli maisemaikkunan eteen ja jäi pitkäksi aikaa katsomaan järvelle.
Alakertaan Ismo ei enää palannut. Hän julisti, ettei panisi pahakseen, vaikkei hänen tarvitsisi enää koskaan käydä siellä. Tamminen kirjoituspöytä siirrettiin takaisin yläkerran työhuoneeseen, ja tärkeimmille kuntoiluvälineille tehtiin tilaa olohuoneeseen. Ismolle tuli tavaksi tehdä harjoituksiaan järvelle katsellen.
Pian sen jälkeen Hanna palasi viikonloppuvapailta todetakseen, että Pontus oli matkustanut takaisin kotiin. Hän ehti jo huolestua jäävänsä Ismon kanssa kahden, mutta samana päivänä alakerran tyhjäksi jääneeseen vierashuoneeseen muutti rouva Saarinen, seurakunnan entinen emäntä, joka oli melkein yhtä hiljainen kuin Pontus mutta valmisti jättimäisiä annoksia hyvää kotiruokaa.
Ismon lupaus olla menemättä alakertaan ei pitänyt, sillä hän otti uudeksi kuntoilumuodokseen portaiden kävelyn. Lisäksi hän ei sittenkään ollut valmis luopumaan vesijumpasta. Portaiden kulkeminen kumpaan tahansa suuntaan oli pitkään samanlaista tuskaa kuin ensimmäisellä kerralla, mutta pikkuhiljaa Ismo pystyi kävelemään kaikki kuusitoista askelmaa pysähtymättä välillä.
Silloin Ismo julisti olevansa valmis palaamaan töihin. ”Minulla on suunnitelma ensimmäiseksi päiväksi”, hän kertoi Hannalle aamiaispöydässä. ”Pidän tiedotustilaisuuden torstaina kello 12.30 Valtioneuvoston linnan ala-aulassa, ja sitten kiipeän portaat toiseen kerrokseen johtamaan puhetta hallituksen istunnossa. Se alkaa aina kello 13.”
Hanna katsoi miestä tiukasti kahvikuppinsa yli. ”Kuulostaa hyvältä, kunhan sovitaan pari asiaa. Ensinnäkin menet Andersin kyydissä Helsinkiin jo keskiviikkona ja olet yötä asunnossasi siellä. Toiseksi laitat tukikorsetin. Kolmanneksi otat tarpeeksi kipulääkkeitä. Ja neljänneksi käytät kyynärsauvoja.”
Ismo pyöritti päätään. ”Suostun ehdoistasi tasan yhteen. Korsetti hivelee mukavasti sisäistä Mannerheimiani, sen laitan mielelläni.”
Hanna avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta Ismo puhui hänen päälleen. ”Menen kyllä Helsinkiin edellisenä päivänä, mutta jos sopii, haluaisin kyydin sinulta. Kipulääkkeitä en voi ottaa paljon, minun on pysyttävä skarppina.”
”Onko parempi, että pyörryt kivusta ja väsymyksestä kesken päivän? Ei tule kovin viriili kuva siitäkään”, Hanna sai sanottua väliin.
”Kyynärsauvat, ei käy”, jatkoi mies kuin ei olisi kuullutkaan.
Hän nousi pöydästä ja lähti sauvojensa kanssa makuuhuoneeseensa. Hetken päästä hän palasi nojaten yhteen ainoaan kävelykeppiin. Se oli musta ja varsin tyylikäs. ”Tiedän mitä ajattelet”, hän sanoi. ”Mutta olen harjoitellut salaa.” Ismo istui alas ja katsoi häntä kuin pikkupoika, joka ei ollut aivan varma, oliko ansainnut nuhteita vai kehuja.
Hanna vangitsi miehen katseen. ”Kaikki menee varmasti hyvin. Olet tehnyt uskomattoman paljon töitä ja edistynyt paremmin kuin uskalsin toivoa.”
”Mutta...”, Ismo jatkoi hänen puolestaan.
”Mutta sun pitää muistaa yksi asia. Kun sä olet liikkunut tähän mennessä, sä olet liikkunut kuntoutuaksesi. Sä olet keskittynyt harjoituksiin ja siihen, miltä tuntuu ja miten jaksat. Mutta kun sä lähdet töihin, sä et voi keskittyä kroppaasi. Sun pitää antaa aivoillesi mahdollisuus keskittyä johonkin muuhun kuin kivun hallintaan. Älä vaadi itseltäsi liikaa.”
Ismo nyökkäsi vakavana. ”Sinulla on kyllä ärsyttävä tapa olla oikeassa ja vielä pirun looginen.”
”Mulle maksetaan siitä”, Hanna sanoi kevyesti. Hän nousi pöydästä, vei kahvikuppinsa tiskipöydälle ja alkoi huuhtoa sitä. Hän jatkoi puhettaan mieheen päin kääntymättä. ”Ja siitä puheen ollen, kun sä palaat töihin, munkin on aika palata oikeaan elämääni. Mun duuni täällä on tehty.”
Ismo ei vastannut. Hanna jatkoi edelleen selin mieheen. ”Mä ilmoitan tänään Cortexiin, että saavat alkaa varata mulle asiakasaikoja ensi viikon jälkeen.”
Äkkiä hän aisti miehen takanaan. Tämä oli niin lähellä, että hänen hengityksensä pyyhki Hannan niskaa. ”Kukaan ei aiheuta minussa niin ristiriitaisia tunteita kuin sinä”, Ismo kuiskasi. ”Vihaan sitä mitä juuri sanoit, ja samalla ymmärrän, että jotain pitää päättyä jotta jotain voi alkaa.”
Hanna tunsi miehen sormien hipaisevan kevyesti selkäänsä, sitten tämä käveli pois keppiinsä nojaten.
Jokin muuttui heidän välillään viimeisen viikon aikana. Hanna joutui myöntämään itselleen, ettei pystynyt enää ajattelemaan Ismoa vain asiakkaana. Siitä hetkestä, kun hän oli keittiössä tuntenut miehen sormien kosketuksen selässään, hän oli alkanut reagoida tämän läheisyyteen uudella tavalla.
Hän kätki hämmennyksensä muuttamalla otteitaan entistä riuskemmiksi, etäisemmiksi ja ammattimaisemmiksi. Välillä Ismo katsoi häntä ihmeissään, kun hän tarttui miehen jäseniin kuin tämä olisi ollut kimpale lihaa teurastamossa.
Ja sitten olikin jo viimeinen päivä. Aamun allasjumppa oli silkkaa kidutusta ja ääneen lausumattomia sanoja. Kun he lopettivat session, Hanna nousi altaasta ja kietoutui pyyhkeeseen valmiina lähtemään yläkertaan suihkuun. Ismo jäi seisomaan veteen kiusaantunut ilme kasvoillaan.
”Tarvitsetko apua?” Hanna kysyi ovelta.
Ismo pyöritti nopeasti päätään ja meni entistä nolommaksi. Hannakin tajusi vihdoin. Hän punastui hiusrajaansa myöten, hymyili hämillään ja pakeni ylös.
Iltapäivällä he seisoivat virallisina ja kohteliaina yläkerran ovella. Hanna oli ajanut auton oven eteen ja pakannut tavaransa, joita ei viikkojenkaan aikana ollut kulkeutunut Lahteen kovin paljon. Ismolla oli yksi laukku ja pukupussi.
Hanna avasi jo oven mutta ei kyennytkään astumaan ulos, ennen kuin käveli vielä kerran olohuoneen lasiseinän ääreen ja katseli maisemaa. Lunta ei juuri enää ollut, mutta järvi oli edelleen jäässä.
”Et sinä ole täällä viimeistä kertaa”, Ismo sanoi hiljaa.
Hanna ei vastannut. Kun hän lopulta kääntyi, Ismo oli mennyt jo ulos ja huone oli tyhjä.
He eivät puhuneet automatkalla paljonkaan. Kumpikin oli omissa ajatuksissaan. Ismo selasi työpapereitaan ja jäi välillä katsomaan ikkunasta ulos. Hän soitti kaksi kertaa Andersille kysyäkseen jotain yksityiskohtaa seuraavan päivän tiedotustilaisuudesta ja sopi lopuksi tapaavansa avustajansa kotonaan illansuussa.
Ismo oli hankkinut Helsingin-asuntonsa nuorena kansanedustajana, joten se oli pääministerin arvolle sopimattoman vaatimaton kaksio lähellä eduskuntataloa. Ismo selitti hissimatkalla, ettei ollut viitsinyt hankkia suurempaa kaupunkiasuntoa, koska vietti niin paljon aikaa Lahdessa. Hanna nyökytteli. Hän oli lähtenyt mukaan yläkertaan kantamaan Ismon laukun. Pukupussinsa tämä vaati saada kantaa itse.
Kaksio ei ollut suuren suuri, mutta se oli viihtyisä ja yllättävän värikäs. Jalkarannan huvilan niukasta tyylistä ei täällä ollut tietoakaan. Asunnossa oli putipuhdasta, mutta silti kaikesta huomasi, ettei siellä ollut asuttu pitkään aikaan.
”Olen tainnut unohtaa peruuttaa siivoojan”, Ismo nauroi nostaessaan pukupussinsa olohuoneen sohvalle. ”Olen maksanut kuukausikaupalla siitä, että ovat käyneet imuroimassa asumatonta kämppää kaksi kertaa viikossa.”
Hanna laski laukun maahan olohuoneen ovensuuhun ja yritti hyvästellä lyhyesti ja ohimennen. Ismo oli parilla yllättävän ketterällä askeleella hänen edessään. ”Nytkö sinä sitten lakkaat olemasta minulla töissä?” mies varmisti.
”Niin kai”, Hanna vastasi hermostuneena.
”No siinä tapauksessa”, Ismo murahti ja veti hänet syliinsä. Mies jätti hänelle kyllä runsaasti aikaa estellä tai vetäytyä kauemmas, mutta Hanna oli utelias. Hän halusi tätä. Hänen oli saatava tietää.
Suudelma oli hellä ja kokeileva, aivan kuin mies olisi ollut samanlaisella tutkimusretkellä kuin hänkin. He päästivät irti ja vetäytyivät kauemmas samaan aikaan. Ismo pujotti kätensä hänen hiuksiinsa ja veti hänet uudelleen lähemmäs.
”Tiedän, että on ihan liian aikaista”, mies kuiskasi hänen huuliaan vasten.
”Niin on”, Hanna kuiskasi vastaan.
Ismo varasti vielä yhden nopean suudelman ja irrotti sitten otteensa. Hanna otti kaksi askelta taaksepäin, kunnes hänen selkänsä osui ulko-oveen.
”Pikku kiduttaja”, mies hymyili. Hän kurottautui Hannan taakse avaamaan oven, ja tämä kompasteli rappukäytävään. Ismo katsoi häntä vielä hetken silmiin, nyökkäsi sitten hyvästiksi ja veti oven kiinni takanaan.
Seuraavana päivänä Hanna katsoi tv-uutisista, miten pääministeri Ismo Majuri palasi pitkän sairausloman jälkeen hallituksen johtoon. Ismo näytti hyvältä tummassa puvussaan, ja jotenkin musta keppikin vain lisäsi hänen karismaansa. Valtioneuvoston linnan portaat hän käveli reippaasti ja kertaakaan pysähtymättä.
Illalla Hanna sai kännykkäänsä tekstiviestin. ”Kiitos”, siinä luki koruttomasti.
Kommentoi 0
