Mikaela nousee alastomana vuoteesta, katselee yhtä alastonta Juliaa lakanoissa ja lausuu huvittuneena: ”Sängystä sänkyyn / käy tämä matka, / elämän matka. / Syntyvä, haavoittunut, / kuoleva, / rakastava ja unta näkevä, kaikki / tulevat ja menevät sängystä sänkyyn, / me tulemme ja menemme...”
Vaatehuoneeseen piiloutunut Toni kuulee Mikaelan lausuvan
runoa ja tietää, mihin nainen viittaa rakastamisen lisäksi.
– Oleksä kirjoittanut tuon? Julia kysyy.
– Olisinkin. Se on Pablo Nerudan Oodi sängylle. Niin totta. Sängyn kautta kulkee niin paljon katoavaa ja haurasta. Tuokin sänky pitäisi vaihtaa pahaa onnea tuomasta.
JULIA IHMETTELEE, mihin Mikaela viittaa, nousee sängystä ja
pukeutuu.
Mikaela näyttää Juliasta ajatuksiinsa uppoutuneelta, surulliselta. Julialla käy mielessä, että pitääkö todella rakkaus Mikaelaa ja Tonia yhdessä vai jonkinlainen itsepintainen ja alistava lupaus? Uskovatko he vain velvoittavan yhteisen uskon vuoksi yhteiseloon?
– Ehdiksä syödä aamiaista?
Julia ei ehdi, hän oivaltaa: – Apua, mä just tajusin, että mulla voi teidän kahden sängyssä kärventyä viaton sydänparka. Lupaathan puhaltaa pelin poikki, jos musta rupeaa savu nousemaan. Tai jos mä vaikka sytyn palamaan.
– Jos sä olisit järkevä ja sovinnaisesti hyveellinen nuori nainen, sä puhaltaisit heti ja juoksisit karkuun, minkä nopeista ja jäntevistä kintuistasi pääsisit.
– Mutta kun mä en ole, niinkö? Julia nauraa.
– Jos olisit, et sä tässä olisi. Niin yksinkertaista se on. – Mikaela, oleksä ikinä kuullut sanontaa: Kun kahta kaihoaa, kumpaisenkin menettää. Tai: Jos on kaks rakasta, ei ole oikeastaan kumpaakaan.
Mikaela miettii sanottua ja lohkaisee: – No, ainakin mun miehen sydämeen näyttää mahtuvan monta ämmää. Eikä tämänkään ämmän sydän ole niin ahdas, ettei sinne mahtuisi kahta sydäntä.
– Miten Toni suhtautuisi siihen, että sä olet naisen – ja vieläpä mun kanssa?
– Hyvä kysymys, Mikaela vastaa. – Ehkä me olisimme hänen märkä unensa. Seksuaalinen lumous.
– Niinpä. Pitää mennä, mä olen jo nyt myöhässä.
– Soitellaanko illalla? Mikaela kysyy saatellessaan Julian ovelle.
Toni vakoilee naisia komeron oven raosta.
– Soitellaanko? Julia empii.
– Soitellaan ja nähdään täällä, sillä kukapa omasta tarinastaan voisi pihalle kävellä, Mikaela päättää kryptisesti.
– Oleksä varma? Julia varmistelee.
Mikaela on.
NAISET SUUTELEVAT eteisessä, muutama metri erottaa pimeässä vaatehuoneessa tiirailevan Tonin ja naiset. Julia lähtee, Mikaela kiirehtii suihkuun.
Toni hiipii komerosta, miettii seuraavaa liikettään, ei tiedä jäädäkö vai häipyä. Hän vilkaisee myllättyä sänkyä huvittuneena, jatkaa avokeittiöön, laittaa kahvin tippumaan ja selaa Mikaelan työkansiota. Mikaela tulee suihkusta itseään kuivaten ja säikähtää kuullessaan Tonin kysyvän: – Mitäs
rakas vaimo?
Mikaela säikähtää: – Voi hyvä Jumala!
Mies on edelleen selailevinaan kansiota: – Älä pelkää, mä piipahdan vaan. Mikä vaikea juttu sulla on, voinko mä jotenkin auttaa? Jaettu keskittymistuska on pienempi ja kekseliäämpi tuska.
– Tuliksä just? Mikaela kysyy. Hän skannaa miehensä kasvoja ja silmiä lukeakseen, tietääkö tämä Juliasta.
Mies nyökkää ja näyttää Mikaelasta yllättävän hyväntuuliselta.Ei, ei Toni nähnyt Juliaa.
Toni puolestaan on huomaavinaan Julian tehneen hyvää Mikaelan mielialalle, ehkä juuri tällaista pientä piristystä masentumistaipuvainen nainen tarvitsee.
Oikeastaan Julia on ilon vastapunnus kaikelle surkeudelle heidän elämänsä vaa’assa. Johtopäätös on huvittava ja paradoksaalinen: he tarvitsevat kumpikin Juliaa.
– Ei, se vaikea juttu ratkesi jo, Mikaela toteaa ja menee makuuhuoneeseen peittämään lemmiskelyn jättämät jäljet.
TONI KOROTTAA ääntään avokeittiössä ja kiusaa: – Niinhän ne ongelmat laukeaa ja raukeaa, kun tarpeeksi puskee ja painii. Vai onko puskea ja painia sun tapauksessa oikeita sanoja kuvaamaan, miten sä ongelmat selvität? Ne ovat jotenkin maskuliinisia sanoja, koska sä olet kuitenkin aika naisellinen. Ehkä jollekin maskuliinisemmalle naiselle, vaikkapa Julialle, voisi sopia puskeminen ja painiminen.
– Joo, mä pidän vähän herkemmistä ilmaisuista, Mikaela yhtyy leikittelyyn, vaikkei ole varma, mihin mies tähtää.
Toni jatkaa piruilua: – Sä olet sitten tänään nautittavan luovalla päällä. Olet jo päässyt aamutuimaan taiteellasi palvelemaan kauneuden jumalia? Tyydyttänyt nämä herkeämättömän vaativat ja kyltymättömät pirulaiset?
– Niinkin voi sanoa, Mikaela korottaa ääntään makuuhuoneessa.
– Kun on tarpeeksi nöyrä, jumalat suosivat. Mä käsitin eilen taiteen mielen ja merkityksen ihan toisenlaiseksi kuin aiemmin. Nyt mä ymmärrän, että taide on kuin rukous, henkäyksenomaista uskoa ja toivoa, että kauneus ja inhimillinen hyvyys lopulta voittavat. Totta kai tämä usko ja toivo voivat olla vailla perustaa.
– Kaunis määritelmä. Mutta turvauduiksä tänä aamuna johonkin normaaliin taiteellisen ratkaisuun ongelmassasi vai meniksä yli rajojen, rikkoen vanhoja malleja? Heitit vähän transggressiota peliin? Toni kiusoittelee.
Mikaela tulee makuuhuoneesta, ihmettelee Tonin puheita ja virnistelyä: – Mitä helvettiä sä oikein jaarittelet tänä aamuna? Mitä sulla on mielessä?
– Ei mulla mitään. Tässähän vaan jutellaan sivistyneesti niin kuin miehen ja vaimon kuuluukin. Jäiksä eilen juttelemaan Julian kanssa?
– En. Miten niin? Miksi olisin sun naisen kans?
– Nooh, mä vaan ajattelin, mies kieroilee, ja niin tehdessään viihdyttää itseään.
– Soitiksä Julialle eilen? Mikaela tiedustelee muina naisina.
Toni puistaa päätään: – Mitä sä pidit hänestä?
– Pitääkö mun ruveta arvioimaan sun naisia? Et kai sä sitä kehtaa pyytää?
– En mä pyydä sua häntä naimaan vaan arvioimaan, oliko kaunis ja vetovoimainen. Tai voit sä mun puolesta vaikka naida, jos sikseen tulee, en mä ole häntä omimassa tai mitään. Ei Julia ole korvamerkitty.
– No, oli kaunis, pakko tunnustaa, kaunis, hyvin kaunis, Mikaela kakistaa. – Sun ikäiseltä ja näköiseltä mieheltä aika saavutus. Melkein tekisi mieli taputtaa.
Mikaela taputtaa Tonille. Ele ei ole vailla ivaa.
– SEURAAVAKSI SÄ varmaan ostat Harley Davidsonin tai urheiluauton. Tai muutat luostariin hiljentymään. Tai ryhdyt viljelemään luomuruokaa. Keräät sieniä ja marjoja. Heittäydyt kokkaamaan kunnianhimoisesti. Juokset maratonin. Kiipeät jollekin haastavalle vuorelle. Pyhiinvaellat Santiago de Compostellaan. Tai jotain muuta yhtä typerän keskiluokkaista ja -ikäistä.
– Älä pilkkaa mun luokkaa, joka on muuten sunkin lajisi aika monessa jutussa. Mutta aplodien suhteen olen samaa mieltä. Aika saavutus. Julia. Näillä lihaksilla. Tällä naamalla. Jotenkin todella vetovoimainen nainen, eikö? Toni piruilee ja nautiskelee enemmän tietävästä asemastaan.
– Niin kai.
– Vallitseeko meidän välillä rauha ja yhteisymmärrys? Toni ilveilee.
– Miksei? Eihän se rauha niin heiveröistä tekoa ole, kyllä se vieraat naiset ja miehet kestää, Mikaela vastaa. – Niinhän se on tähänkin asti.
Pariskunta liikuskelee loftissa tahoillaan ja mittailee, mitä heillä on akuutisti mittailtavana.
Mikaela murtaa hiljaisuuden:
– Aioksä tavata vielä Julian?
– En, Toni mumisee huvittuneena: – Pitäiskö?
– Sä saat päättää. Ihastuiksä häneen, ole rehellinen?
– No, sanotaan vaikka kouluasteikolla 7+, Toni virnuilee. – Kyllä mun tekee mieli piirtää siniseen ruutuvihkoon parit sydämet, mutta mä kestän. Vaimo rakas, miltä kuulostaisi tänään illallinen? Jos mä laitan luomuvärkeistä ruokaa, juodaan muutama punainen lemmen ja sovinnon luomumalja?
Mikaela tuumaa tarjousta ennen kuin vastaa: – Mulla on menoja.
– Mitä menoja?
– Jotain vaan.
– Oleksä vihainen mulle Juliasta? Toni kysyy.
– En.
MIES KAATAA Mikaelalle kahvia. He tutkailevat toisiaan. Tahmeanennakoivasta epäselvyydestä, salailusta ja hillitsemisestä tiheä ilma, sitä voisi melkein koskettaa. Tällaistako heidän tulee sietää?
Toni miettii, että heidän pitäisi kohdella toisiaan rehellisemmin ja suoremmin. Ei Julia ole heiltä pois, vaan lisää.
– Pitääkö mun ymmärtää eilinen välikohtaus niin, ettet sä enää halua vapaata suhdetta?
– En tiedä, Mikaela vastaa. Ja tarkoittaa sitä.
– Oliko sulla täällä joku mies viime yönä? Toni kiusaa. – Sänky näytti siltä. Vai näiksä painajaisia?
– Mä menin baariin ja iskin miehen.
– Saanko udella, kuka ja millainen? Tuttu?
– Ei.
– Oliko teillä hauskaa?
Mikaela nyökkää. Toni tarkkailee naista kysellessään.
– Oli komea?
– Oikein hyvä ja komea. Hauska ja kestävä, Mikaela vastaa huvittuneena.
– Miten vanha?
– Nuori. Kolmekymppinen.
– Mitä te teitte?
– Enhän mäkään kysele yksityiskohtia sun jutuista, Mikaela sanoo.
– Olet sä joskus sitäkin tehnyt. Käytittekö ehkäisyä?
Nainen nyökkää.
– Ei tullut edes sun suuhun?
Toni utelee.
– No, ei tullut. Lopeta kyseleminen.
– Pitäähän mun tietää, harrastiksä suojattua seksiä.
– Niinhän me ollaan sovittu. Muistaakseni säkään et ole aina tätä kunnioittanut. Jos oikein tarkkoja ja rehellisiä ollaan. Eikö niin?
– OKEI, OKEI, mut on sullakin niitä kertoja ollut, Toni selittää.
– Eihän jakseta tänä aamuna jauhaa mistään itsehillinnästä, velvollisuuksista, vastuista, kivusta, uhrauksista ja muista uuvuttavantylsistä ja -vakavista aiheista. Ylpeillään ennemmin sillä, kuinka vapaita me olemme.
– Vapaus on uskomme... mutten mä oikein enää tiedä, uskonko mä enää siihen tai voiko sillä ylpeillä – ainakaan meidän tapauksessamme, Mikaela muistuttaa.
– Aioksä tavata sitä viimeöistä uudelleen?
Mikaela kohauttaa harteita.
Mies heittää panoksen pöytään:
– Mä en aio tavata Juliaa.
Mikaela kiinnostuu: – Niinkö?
– Aikuistenoikeasti.
– Mikset?
– Siksen. No, sun takia, rakkaani, mies nokittaa.
– Voit mun puolesta tavata.
– Oikeasti? Aikuistenoikeasti?
– En mä ole rajoittamassa sua. Ole hyvä vaan, Mikaela ilmoittaa ja oikeastaan toivoo niin tapahtuvan.
Mies miettii, mitä tähän vastata. Kun hän ei keksi mitään: – Mun pitäisi varmaan lähteä... Jos ei nähdä tänään, entä huomenna?
Mikaela nyökkää.
Toni viipyilee lähtiessään, hänellä käy mielessä, että vapautta vapauden tähden, vai onko vapaus heille enää vain epämääräinen ja osoitteeton kapinan muoto?
Vastarannankiiskejä hän ja Mikaela ovat olleet aina tavalla tai toisella nuoruuden punkkariajoista lähtien. Mitä ja ketä vastaan he kapinoisivat? Seksuaalista niukkuuttako? Eivät ainakaan uskontoa tai jotain yleistä moraalia vastaan, koska sillä ei ole osaa heidän elämässään. Jos he haistattavat rajallisuudelle ja kuolemalle? Mitä he joutuisivat vielä uhraamaan vapautensa alttarille? Suurin mahdollinen uhri on jo annettu, paljon enempää heillä ei ole uhrattavaksi antaa. Toisaalta liiallinen vapaus voi vinouttaa, sekin pitää muistaa, paljon on vapaalla huomioitavaa.
TONI KATSELEE yleisön joukosta Julian Luola-tanssiesitystä ja vilkuilee keskittyneen yleisön reaktioita, kun tanssijat, Julian johdolla, tulkitsevat luolan perälle heijastuvia esineitä, niiden oletettua tarkoitusta ja muotoa.
Vasara on helppo selvittää tanssimalla, samoin saha, mutta televisio, tietokone ja kännykkä, niissä on haastetta muuntaa ymmärrettäväksi luolakieleksi. Internet ja Facebook kääntyvät tanssiksi lapsellista yhteyskaaviota mallintamalla.
Julian esittämä hahmo onnistuu irrottautumaan kahleista ja pakenee kohti viiltävästi sokaisevaa luolan suuta. Hän huutaa kivusta ja peittää silmänsä polttavalta valolta, mutta ei tahdo perääntyä, koska luolan suulta avautuva maailma on kiehtova.
Hän yrittää totuttautua valoon, ja kun hänen silmänsä sallivat maailman katsomisen, hän erottaa todellisuuden kaikkine muotoineen ja ilmiöineen auringon alla.
Valaistunut Julia palaa luolaan vapauttamaan kahlehditut toverinsa, mutta nämä eivät suostu kahleiden irrottamiseen. He pelkäävät ja kieltävät Julian kertomuksen ulkomaailman ihmeistä eivätkä usko luolan perällä näkyviä hahmoja vain varjoiksi tosiolevasta todellisuudesta.
Kun esitys loppuu, Toni pujahtaa näyttämölle väliverhon taakse ja odottaa, että katsojat lähtevät ja Julia tulee sovitusti näyttämölle.
Yllätysvierailusta hämmentynyt, yhä rooliasuun pukeutunut Julia ei tiedä, miten vastata Tonin syleilyyn, mikä ei jää mieheltä huomaamatta. Nainen pistää leikiksi, kun ei muuta keksi: – Montako kertaa sä olet ajatellut harhailla tänne Luolaan? Oleksä rakastunut esitykseen?
– Tai sitten mä olen rakastunut esityksen päätanssijaan – aplodeista päätellen en ole ainut. Sä hukut rakkauteen.
– Hukunkohan vaan? Haluaksä meidän tanssiryhmään?
– Mä olen maailmanhistorian huonoin tanssija. Luolamies. Ei rytmitajua, ei liikkuvaa lantioita – tai on, mutta se liikkuu ikiomaan tahtiin, sillä on itsepäinen tahto, sitä ei komenneta.
– Mä en pysty vapauttamaan luolamiehiä, kuten olet jo pari esitystä katsottuasi huomannut, Julia vastaa.
MIES VAIHTAA pienen ihastelevan tauon jälkeen puheenaihetta:
– Mentäisiinkö syömään?
– Mulla menoja.
– Treffit – mä olen mustasukkainen, jos on?
Julia pudistaa päätään, selittää ”yhden yllättävän jutun tulleen” ja etsii keinoa päästä miehestä. Hän vilkaisee kelloa ja ehdottaa miehelle: – Soitellaanko huomenna, silloin sopis paremmin?
– Säikähdiksä vaimoani? Sitäkö sä yrität sanoa?
– En... oikeastaan... säikähtänyt.
– Juttelittekste?
– Pari sanaa, Julia valehtelee.
– Ei kai hän vaan syyttänyt sua? Tai ilkeillyt? Tai mitään muuta mainittavaa?
Julia pudistaa päätään, ei mitään tähdellistä, hienosti suhtautui Mikaela, oikein aikuisesti ja mallikkaasti.
– Hieno vaimo sulla on. Sorry, mut mun pitää kiirehtiä, että mä ehdin. Huomisiin, eikö?
– Ellei sitä ennen jäädä auton alle. Bye bye baby! lauloi Bay City Rollers 1975. Ennen kuin sä edes synnyit. Me nähdään ennemmin kuin sä luuletkaan. Niin se menee.
Julia vilkuttaa hymyillen ja katoaa pukuhuoneeseen.
– KUKAAN MEISTÄ ei voi ottaa hatkoja omasta tarinastaan, Mikaela toistaa astuessaan loftinsa kynnyksen yli ja johdattaessaan Julian kädestä pitäen makuuhuoneeseen.
Illan hämärä, käsin kosketeltava seksuaalinen jännite, kun he ihastelevat sanoitta ja huvittuneina toisiaan.
– Valot ja varjot, vuodenaikojen vaihtelut näkyvät hienosti sun loftiin, on valoa ja pimeyttä, mitä maalata, Julia keksii lopulta, kun ei kestä hiljaisuutta pidempään. Vaikka Julia halajaa olla juuri tässä, hän epäröi.
Mikaela ottaa aloitteen, suutelee Juliaa, hyväilee tätä, tahtoo olla läsnä, pakenematta mihinkään sisäiseen.
Julia ojentuu sängylle ja vaikuttaa yhtäkkiä Mikaelasta pieneltä, enemmän viattomien hyväilyjen ja läheisyyden kuin keski-ikäisen hillittömän naimisen tarpeessa olevalta.
Julia sanoo vienosti nauraen:
– Miau!
Mikaela asettuu Julia päälle, suutelee naista ja ajattelee yks kaks, ettei naiminen näytä arvokkaalta, jos sitä pitää jotenkin arvioida ulkokohtaisesti. Eivätkö eläimet, joihin ihminen kuuluu, ole arvokkaita paritellessaan? Niin, Julia on kehräävä kissaeläin. Ja kaikkein noblesseimmat leijonatkin menettävät arvokkuudestaan nylkyttäessään savannilla.
Mikaela matkii leijonan karjuntaa ja kertoo Julialle, että se kantautuu sopivissa olosuhteissa illan ja yön rajamaalla lähes 10 kilometrin päähän ja opettaa kaikille reviirillä hengaileville, kuka on The Jefe.
– Mutta muistaakseni leijonat parittelevat vain parikymmentä sekuntia, Julia muistuttaa.
– No, ei sitten paljon pidempään kuin Toni keskimäärin, Mikaela leukailee.
Naiset nauravat. Niinpä niin, nauru palauttaa ylevyyden takaisin sänkyyn, he saavat ihmismäisyytensä takaisin, mitä pelkkään
paritteluun keskittyminen häiritsevästi vähentää.
TONI HIIPII hämärään loftiin, erottaa naiset makuuhuoneessa rakastelemassa, kuulee lemmenäänet ja tuntee seksuaalista halua, mutta samassa kaikki muut tunteet poispyyhkivä mustasukkaisuus ja irrationaalinen menettämisen pelko iskee.
Mies ei pysty katsomaan naisia. Hän nojaa seinään ja on lähtemäisillään, mutta kompastuu koristemaljakkoon.
Naiset havahtuvat ääneen – näkevät Tonin eteisessä.
Toni häpeää paljastumistaan.
Säikähdyksestä huolimatta Mikaela katsoo kysyvästi Juliaa, että pitäisikö heidän pyytää Toni mukaan. Julia miettii sekunnin kaksi, nyökkää hämillään. Mikaela kutsuu Tonin makuuhuoneeseen. Toni tulee ja silmää hämmentyneitä naisia, jotka vilkaiset toisiaan, hymyilevät ja jatkavat rakastelua.
Mikaela hyväilee Juliaa, joka katsoo tunteiden ristiaallokossa heittelehtivää Tonia suoraan silmiin.
Julia ojentaa käden miehelle ja kehottaa tätä tulemaan lähemmäksi. Toni menee, haluaa heitä, suutelee Juliaa.
Suudellessaan Toni katsoo Juliaa hyväilevää Mikaelaa. Mies ei tiedä, onko hän enemmän lumoutuneen kiihottunut vai palavan mustasukkainen. Todennäköisesti kiihottunut, kyllä, kiihottunut, miehellä käy mielessä, niin kiihottunut, hämmentynyt ja jännittynyt, että pelkää erektionsa puolesta. Pystyykö hän?
Mikaela yhtyy Julian ja Tonin suudelmaan ja kehottaa heitä jatkamaan. Mies riisuuntuu, yhtyy vaikeuksitta Juliaan, muistaa
kaiken innon ja naimatohinan keskellä olla nöyrä ja kiittää erektiosta hyvää Jumalaa – tai kenties juuri niitä kauneuden jumalia, jotka hänelle tässä osoittavat armoaan tai suosiotaan näiden kahden kauniin naisen muodossa.
Mikaela sekä ihailee että vihaa miehensä ja Julian yhdynnässä sulautuvia piirteitä iltahämärässä makuuhuoneessa. Hän suutelee vuoroin Juliaa, vuoroin miestään, ei oikein tiedä, mitä muuta tekisi ja kuinka, sillä ei luonto ole, kenties, ihan tätä tarkoittanut ihmiskehoa miljoonien vuosien aikana muovatessaan, ainakaan siinä, mitä tulee luonteviin rakasteluasentoihin.
MIKAELA JA TONI katsovat toisiaan suoraan silmiin. Mikaela nyökkää hyväksyvästi, Toni ei ole varma, mitä vaimo on hyväksymässä. Julian naimisenko? Mies huomaa Mikaelan katseen harhautuvan yöpöydällä seisovaan, kehystettyyn pikkutytön valokuvaan. Toni pudistaa Mikaelalle päätään kuin sanoakseen, ei nyt, anna olla, unohda edes täksi hetkeksi.
Toni vetäytyy Juliasta ja yhtyy Mikaelaan. He rakastelevat rajusti, Julia tajuaa pariskunnan ventiloivan vihaa ja mustasukkaisuutta, kenties jotain muutakin, mitä hän ei ymmärrä. Julia tuijottaa pariskuntaa lumoutuneena, pelkästään katseleminen on hänestä kiihottavan intiimiä. Aivan kuin he tällä teollaan osoittaisivat toisilleen ja hänelle suurinta mahdollista luottamusta. Julia on heidän huomiostaan hämmentynyt, oikeastaan jopa hieman liikuttunut.
Tonin tuskallisen nautinnollisesta ilmeestä Julia päättelee, että mies on laukeamaisillaan, ja hän suutelee Tonia tämän lauetessa Mikaelaan. Julia tuntee miehen orgasmin suussaan katkonaisina henkäyksinä, kuin mies tulisi häneen eikä Mikaelaan.
Toni ja Mikaela vetäytyvät toisistaan melkeinpä vihaisesti ja mittailevat toistensa pidättelevän hämmentyneitä reaktioita. Mikaela ei pidä tapahtunutta rumana, vaikka jokin siinä tuntuu väärältä.
Tonilla käy mielessä, että tekivätkö he jotain peruuttamattoman ja kohtalokkaan väärää, mitä tästä seuraa? Eritoten Toni pelkää Mikaelan reaktiota hänen viimeaikaisen mielentilansa valossa.
Pelostaan huolimatta mies mielii ottaa Julian syleilyyn ja haluaa tätä uudelleen.
Jännitteet laukeavat lopullisesti Julian purskahtaessa nauruun.
Nauru tarttuu myös Mikaelaan ja Toniin.
– Ette sitten nähneet kahvilaepisodin jälkeen, Toni naurattaa. – Aika hyvin näytätte tulevan toimeen – vai mitä?
Julia ja Mikaela nyökkäävät.
– Kohtuullisesti, Mikaela tarkentaa.
– Kutsuksä tätä, mitä te toisillenne teitte, kohtuulliseksi? Toni kysyy. – Silloin meidän pitää määritellä kohtuullisuus uudestaan.
– Pitihän mun ottaa perusteellisesti selvää puolisoni ihastuksesta, Mikaela naureskelee. – Mä olisin huono vaimo, jos en niin tekisi.
– Sä olet mulle hyvä vaimo, paras mahdollinen. Ja niin perusteellinen hyvyydessäsi. Sä varmaan voit suositella menettelytapaasi muillekin naisille, joiden aviomiehet ovat uhkaavasti jäämässä nuorien rakastajattariensa huoliteltuihin kynsiin.
– Totta kai mä suosittelen... Julia, mitä me tehdään tän miehen kanssa meidän sängyssä? Mikaela kysyy.
Julia pudistaa päätään kuin ei tietäisi.
– Jos tuon miehen antaa puhua, se saa meidät uskomaan, että kuuluu tänne väliimme, Mikaela sanoo Julialle. – Se on sen verran juoni ja sanavalmis.
JULIA YHTYY leikkiin: – Eikö aviomiehen paikka ole aviovuoteessa?
– Kyllä kai se yleensä on? Mikaela vastaa.
Kolmikko vaikenee. Heitä huvittaa ja hieman nolottaa tilanne. He istuvat alastomina sängyllä kuin vuosikymmeneltään häädetyt hipit.
– Musta jotenkin tuntuu, tässä kun me ollaan näin kolmestaan alastomina ja juuri naineina, että emme ole keskivertomoraalilla ja -intohimoilla varustettuja. Mutta, mutta, ollaanko me jotenkin häiriintyneitä? That is the question. Olemmeko seksuaalisesti hulluksi tulleita ja moraalisesti sairastuneita? Mitä yleisö sanoisi? Käsi ylös, joka on sitä mieltä, että hulluja
ollaan, Mikaela naureskelee.
Yleisö ei nosta käsiä.
– Ottakaa kysymys vakavasti, Mikaela lisää.
Julia ja Toni tekeytyvät leikkivakaviksi.
– Hulluksi ja hulluksi. Hulluksi kuvailisin pelkoasi siitä, että mulla oli muka kehittymässä oman rakkaan vaimon poissulkeva suhde
Julian kanssa! Sillä kuinka vaimoni kuvailisi omaa suhdettaan Juliaan?
– Hämmentynyt, Mikaela vastaa.
– Et kai sä halua kaltaisekseni. Kilpailla miehisesti samasta naisesta?
– Voin halutakin.
– Mikaela, se on tervettä kilpailua se. Eikö vaan tämä nainen tee namia sielulle? Mulla on ainakin paljon ehyempi olotila. Meidän ei tarvitse enää itkeskellä missään terapiassa. – Me olemme puhdistuneita, aamen, Mikaela kiteyttää koomisen alistuneesti.
– Tätä naista ja hänen terapeuttista voimaansa on mahdotonta vastustaa.
– KUULIKSÄ JULIA, kaikki johtuu vaan sun pirullisesta vetovoimasta ja kauneudesta? Ei meistä ole sua vastustamaan, ei meissä ole mitään vikaa.
– Kyllä mä kuulin, kiitos vaan, Julia sanoo ja tekee sulavan, uusbarokkisen kiitoseleen ja venyttää itseään raukean turhautuneesti kuin kissa: – Oi, kilpailkaa musta, vietelkää! Onpas tässä haluttu olo! Hei, lopettakaa, pian mä uskon teitä ja ylpistyn. Nuoret naiset menevät liiallisista kehuista pilalle, olkaa varovaisia.
Mikaela heittää, että ehkä Julia tekee heidän haluistaan kerralla selvän, täyttää ne tästä ikuisuuteen. Mies kommentoi luulleensa, että Mikaela tahtoi päästä eroon seksuaalisten halujen liikakasvusta ja herruudesta.
Julia heittää kommentin: – Vanhukset, älkää halua mollatko. Enemmän haluamisessa, tahtomisessa ja saavuttamisessa puhuu elämä itse, se on sen esanssi, se on sen olemus puhtaimmillaan.
Mikaela kysyy mieheltään:
– Oletko nyt onnellinen saatuasi kahta naista samaan aikaan? Oletko saavuttanut tasapainon? Tunnetko pyhyyden sydämessäsi?
– Vastaus kaikkiin kysymyksiisi on ”kyllä”, mies ilmoittaa.
– Julia, sulla on tuossa miehessä työmaa rakastella hänet kohtuulliseksi ja tyytyväiseksi ainakin sen suhteen, mitä tulee toisten naisten haluamiseen.
He vaikenevat ja näyttävät siltä kuin eivät tietäisi, mitä tästä asetelmasta ajatella ja miten jatkossa toimia.
– Mitenkähän parisuhdeoppaat tai naistenlehdet opastaisivat toimimaan tällaisessa tilanteessa?
Toni miettii. – Löytyisiköhän niistä terveet ja sopivat neuvot meille?
– Tehtiinkö me syntiä? Te vanhempina ymmärrätte paremmin synnin päälle, Julia tiedustelee.
– Mä olen ihan tosissani vähän niin kuin hämmentynyt. Emmä ihan tällaista ajatellut.
– Tätä syntiä ei pese meistä mikään eikä kukaan, ei pese, vaikka pesijänä olisi itse Jeesus Kristus, Toni väittää.
– Rakkaat sänkytoverit, kaikki hyvä ja kestävä syntyy rehellisyydestä ja tosiseikkojen tunnustamisesta, Mikaela laskettelee. – Siitä on hyvä lähteä kartoittamaan tuntemattomia seutuja.
– Eli lähdetäänkö selkeyden ja perusteiden vuoksi siitä, että tuo mies on sun, eikä mitenkään mun? Julia ottaa selville.
– Ai, että mun mies, Mikaela miettii. – Olen mä hänet joskus nainut. Sen mä tunnustan ja hyväksyn. Mutta että pelkästään mun? Hmmm! Musta olisi hyvä, että joku jakaisi hänet mun kanssa, sillä hänessä on yhdelle naiselle liikaa.
– En mä halua häntä vaivoikseni, Julia sanoo ja ojentaa jalkansa Tonille hierottavaksi. – Tai ehkä mä voinkin ottaa; niin kuin mä jo teille kerroin, että mä haluan perheettömänä ison perheen. Tässähän meitä on näin aluksi kolme. Ei ole varmaan minkään ongelmia lisääntyä vaikka viideksi.
JULIA LUKEE pariskunnan ilmeistä, että ”perhe” on heille sensitiivinen asia, siitä ei parane laskea leikkiä. Mitä he salaavat häneltä? Mitä he salaavat toisiltaan? Julialla käy mielessä. Voisivatko he avautua hänelle?
Toni hieroo Julian jalkaa. He mittailevat toisiaan. Mikaelakin ojentaa jalkansa hierottavaksi.
Toni antaa Mikaelan odottaa ennen kuin ryhtyy hieromaan
hänen jalkateriään.
– Mulle tulee syrjitty olo ja itsetunto-ongelmia teidän kanssa,
Mikaela sanoo.
Toni sanoo, että kaikki tarvitsevat läheisyyttä, ohjausta ja hellyyttä sekaannuksen hetkinään, eikä ole väärin uskoa ihmislämpöön. Miehen kommentin sävy kuuluu pyhälle miehelle, se huvittaa naisia.
– Oikeastaan mun pitäisi kysyä, riitänkö mä teille, ja mitä mulla on teille antaa? Julia ihmettelee.
– Jos aloitetaan siitä, että sä annat meille nuoruutesi ja elinvoimasi, mies ilmoittaa.
Mikaela lisää: – Ja vartalosi ja kauneutesi ja viattoman veresi.
– Te olette vampyyreja, Julia oivaltaa.
Toni on purevinaan Julian jalkaa: – Täällä ei ole väärin vaatia omia tarpeita tyydytettäväksi.
– Kenellä on punaisen juoman jano? Mikaela kysyy.
Toni ja Julia nostavat kädet ylös.
Mikaela hakee heille juotavaa. Julia ja Toni syleilevät. Mikaela tulee makuuhuoneeseen juomineen ja laseineen, tarkkaa heidän hellyydenosoituksiaan aavistellen ja epävarmana. Heidän eläimellinen kiihkeytensä on Mikaelasta samaan aikaan kaunista ja alhaista, huvittavaa ja pelottavaakin.
Kommentoi 0
