Ex-missi Lotta Hintsa on menossa ensi kesänä naimisiin. Ajatus avioliitosta herättää hänessä kunnioitusta. – Avioliitto tarkoittaa minulle ultimaattista sitoutumista. Kun olemme menneet naimisiin, sitten ei enää vaihdella ja venkslata.

Vuoden 2013 Miss Suomi Lotta Hintsa on avioitumassa ensi kesänä jääkiekkoilijapuolisonsa Kristian Näkyvän kanssa. Vaikka hääsuunnittelut ovat täydessä käynnissä, Lotan elämässä on tällä hetkellä myös muuta mietittävää. Hänelle erittäin läheinen isä, formulatähtien lääkärinäkin tunnettu Aki Hintsa sai heinäkuussa tietää sairastavansa vatsasyöpää.

– En halua kommentoida asiaa sen enempää. Olen tehnyt päätöksen jättää puhumatta tästä juuri sen takia, että olemme isän kanssa niin läheisiä. Haluan pitää tämän asian kokonaan itselläni, Lotta kertoo.

Puoliso Kristian ja isä Aki olivat mukana juhlimassa Lotan misseyttä vuonna 2013. Kuva: Tuomas Selänne

Isä on ollut mukana hääjärjestelyissä ja esimerkiksi makutuomarina Lotan hääpukusovituksissa.

– Koko perheeni on innoissaan osallistunut suunnitteluihin! He tykkäävät kaikki Kristianista valtavasti ja äitinikin on ihan innoissaan. Vaikka on ihanaa mennä naimisiin, nautin myös siitä, että tämä tuo niin paljon iloa läheisilleni.

Kosinta oli yllätys

Lotta ja Kristian ovat olleet yhdessä jo vuosia, ja hääkellojen kilinää on odotettu jo pitkään. Jo viime joulukuussa Lotta kertoi suunnittelevansa hääjuhlia, vaikka kosintaa ei ollut siinä vaiheessa vielä kuulunutkaan.

Toukokuun lopulla kihlautuneen parin kihlausuutinen tuli esille medioihin vahingossa, kun Lotta julkaisi kuvan ystävänsä häistä sormus sormessaan. Aiemmin Lotta ei ole kertonut julkisesti, kuinka Kristian kosi, koska halusi säilyttää edes osan uutisesta vain lähipiirilleen. Nyt hän kuitenkin paljastaa, että Kristian kosinta tuli spontaanina yllätyksenä eräänä iltana kotisohvan äärellä.

– Se ole sellainen hillitty kosinta. Olimme olleet koko päivän kiertelemässä lakkiaisia, joiden jälkeen rentoilimme kotona verkkarit jalassa.

Pari lähti ostamaan lähikaupasta karkkia leffaevääksi. Matkalla Kristian suikkasi Lotalle suukon merkityksellisessä paikassa.

– Olin aiemmin saanut Kristianilta juuri siinä kohdassa pakit. Hän pysäytti minut ja sanoi, että nyt ympyrä on sulkeutunut, Lotta nauraa.

Kotona kaksikko alkoi katsella televisiota ja Lotta naposteli karkkipussistaan makeisia. Yllättäen käteen osui pala muovia.

– Kristian oli laittanut sinne joukkoon pussin, jossa oli sormus. Ensimmäinen ajatukseni oli että, eikä! Nyt minun karkinsyöntini keskeytyy. Sitten hän polvistui eteeni, Lotta kertoo.

– Se oli todella tunteikas hetki. Taisin pakottaa Kristianin toistamaan kysymyksen kolme kertaa. Aina hän sen kysyi, ja minä vastasin joka kerta samalla tavalla.

Kuusi kaasoa ja pukushow

Lotta ei ole niitä naisia, jotka ovat suunnitelleet häitään pikkutytöstä saakka. Nuorena hän ei juuri seurustellut poikien kanssa vaan keskittyi mieluummin harrastuksiinsa. Pitkään hän oli sitä mieltä, että voisi ihan hyvin mennä naimisiin pikana vaikka Las Vegasissa.

Lotta ja Kristian nähdään usein seurapiiritapahtumissa yhdessä. Kuva: Tuomas Selänne

– Olin kaasona parhaan ystäväni häissä, joissa oli niin ihana rakkauden ilmapiiri, että ymmärsin haluavani samanlaiset häät. Kyllä se juhla pitää jakaa kaikkien rakkaiden kanssa eikä itsekkäästi pitää vain omana juttunaan, Lotta kertoo.

Nyt pari on jo ehtinyt suunnitella häitä pitkälle. Kutsuvieraslista on muodostumassa noin 120–150 henkilön paikkeille, hääpaikka on valmiiksi varattuna Etelä-Suomesta. Suunnittelu on sujunut hyvässä sovussa Kristianin kanssa.

– Meillä on pitkälti sama maku kaikessa, joten riitoja ei ole tullut. Kristian on tosin ollut vähän hidas ilmoittamaan bestmaneilleen heidän velvollisuuksistaan. Olen joutunut muistuttelemaan, että pitäisikö pikkuhiljaa jotain sillä saralla tehdä.

Lotalla itsellään tulee olemaan kuusi kaasoa. Pari pyrkii hoitamaan hääsuunnittelut jo tänä kesänä mahdollisimman pitkälle, jotta niitä ei tarvitse miettiä, kun he muuttavat takaisin Yhdysvaltoihin syksyllä. Yksi asia häissä on kuitenkin vielä pitkällisen harkinnan takana.

– Koska en ole ollut koskaan ”naimisiin, naimisiin!” -tyyppi enkä edes seurustelijatyyppi, en ole miettinyt hääsuunnitelmia elämässäni ennen tätä ollenkaan. Pukua olen kuitenkin pähkäillyt ja vuosien varrella mielipiteeni siitä on vaihdellut todella paljon. En tiedä minkälainen show sen valitsemisesta tässä vielä saadaan aikaan.

Papin aamen merkitsee

– Avioliitto tarkoittaa minulle ultimaattista sitoutumista. Kun olemme menneet naimisiin, sitten ei enää vaihdella ja venkslata. Olen sanonut Kristianillekin, että jos meille tulee jotain ongelmia, menemme jokaisen parisuhdeterapeutin kautta, ennen kuin eroamme, Lotta sanoo.

Lotan omat vanhemmat erosivat vuonna 2006. Lotta kertoi viime vuoden heikäkuussa julkaistussa Kuukausiliitteen haastattelussa vanhempiensa eron olleen valtava sokki hänelle. Asia ei ole kuitenkaan saanut Lottaa epäilemään avioliittoa.

– Vanhempani ovat aina kuitenkin kunnioittaneet avioliittoa, joten se ajatus ei ole kadonnut minultakaan mihinkään. Mielestäni heidän eronsa on asia, josta voin itse oppia. Minulle on heidän eronsa takia tullut enemmänkin sellainen olo, etten missään nimessä itse halua tämän päättyvän eroon.

Lotalle häät eivät tarkoita ainoastaan ihania juhlia ystävien seurassa. Niillä on hänelle myös syvällisempi merkitys.

– Kyllä se minulle merkkaa paljon, että saamme papin aamenen. On jotenkin ihana ajatus, että liittomme saa siunauksen.

Lapsenhankintalupauksena Lotta ei naimisiinmenoa missään nimessä pidä.

– Olen sitä mieltä, että lapsia hankitaan vasta avioliitossa. Mutta häät eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että asia tulisi heti ajankohtaiseksi. Tällä hetkellä elämässämme on niin paljon muuttujia, että voimme helposti muuttaa vaikka maailman toiselle puolelle paljoa pohtimatta. On hyvä, ettei tarvitse murehtia lapsen hoitopaikoista tässä elämäntilanteessa.

Voimaa paljastelusta

Syksyn koittaessa Lotta ja Kristian suuntaavat jälleen Yhdysvaltoihin. Kristian lähtee jo syyskuussa, mutta Lotta pysyy Suomessa lokakuuhun saakka. Hän aikoo suorittaa kauppatieteiden opintojaan. Tällä hetkellä hän puurtaa Janni Hussin kanssa pyörittämänsä Girl Like Me -kampanjan parissa. Sen tarkoituksena on rohkaista naisia olemaan itsevarmoja itsestään ja kohtelemaan itseään arvostaen.

– Projekti on hyvää itsetutkiskelua myös minulle. Minulla ei itsellänikään tule koskaan olemaan sellaista tilannetta, etten olisi täysin tyytymätön itseeni. Olen tämän aikana joutunut moneen otteeseen kyseenalaistamaan omat toimintamallini ja itsekritiikkini.

Viimeisimpänä kampanja on saanut Lotan paljastamaan muiden suomalaisten naisjulkkisten seurassa Elle-lehden sivuilla niin sanotun ”kauneuspilkkunsa”. Lotalle tällainen kauneuspilkku on kainaloiden ja lantion iholla näkyvä vitiligo-pigmenttivirhe.

– Se on ollut asia, jota olen aina piilotellut. Nyt, kun asia on julkinen, minun ei tarvitse enää piilotella sitä ollenkaan. Se on ollut voimaannuttavaa.

Ulkonäköpaineet ovat olleet aina läsnä Lotan elämässä. Hän sairasti teini-ikäisenä anoreksiaa, joka pahimmillaan vei hänet pakkohoitoon. Lopulta hän kuitenkin selätti sairauden. Nykyään Lotan itsetunto on vahva, ja hän on kertonut oppineensa rakastamaan vartaloaan. Häädieeteille hänen vastauksensa on jyrkkä ei.

– Minä olen sitä mieltä, että vain yhden päivän takia ei kannata lähteä laihduttamaan. Terveet elämäntavat on oltava osa elämää ympäri vuoden päivästä riippumatta. Toisaalta elämästä on osattava nauttia, eikä mikään häädieetti kuulu siihen mukaan.

Valko Pälvi

Isän sairaus varjostaa Lotta Hintsan hääsuunnitelmia: "Olemme isän kanssa niin läheisiä, että haluan pitää tämän itselläni"

Lotta ei nyt kaiketi ymmärrä mitä vitiligo tarkoittaa. Se on perinnöllinen sairaus. Laikut leviää koko ajan. Lopulta kehossa on enempi laikkuja kuin pigmenttiä. D-vitamiiniakaan ei kehity, kun pigmentti on kadonnut. Haluaako siirtää autoimmuunisairauden lapsilleensa?!
Lue kommentti