Kuudennen Harry Potterin Suomen-ensi-ilta on takana. Miltä nyt tuntuu?
Mahtavalta! Olemme kiertäneet pitkin Eurooppaa emmekä osanneet odottaa, että Suomessa olisi kaikkein lämpimin vastaanotto. Täkäläiset tytöt ovat todella kovaäänisiä.
Teillähän on tummat tukat, vaikka roolihahmoillanne Fredillä ja Georgella on punaiset.
Joo, mutta kohta värjätään taas, kun viimeisen Potter-kirjan kuvaukset alkavat. Aluksi se oli tietysti huvittavaa. Meillä ehti olla viidet tai kuudet koekuvaukset, ennen kuin hiukset värjättiin. Oliver oli vähän aikaisemmin kysynyt äidiltä, saako ottaa hiuksiinsa raitoja. Äiti ei antanut lupaa, ja seuraavaksi pojat tulevat kotiin pellenpunaisissa hiuksissa.
Voitteko jo kertoa jotain tulevasta, viimeisestä Harry Potter -elokuvasta?
Olemme nähneet käsikirjoituksen, ja ainakin elokuvasta tulee tosi uskollinen kirjalle. On hyvä, että siitä tehdään kaksiosainen. Tapahtumia on niin paljon.
Jos saisitte siirtää jonkin taikaesineen Harry Pottereista tosimaailmaan, mikä se olisi?
Oliver: Lentävän luudan.
James: Minä haluaisin näkymättömyysviitan. Ja Hem… Hmer… no! HERmionella oli yhdessä kirjassa tiimalasi, jolla pystyi kääntämään aikaa taaksepäin. Se olisi hyödyllinen.
Oletteko isoja tähtiä kotipuolessa?
Emme, kotona Britanniassa olemme James ja Oliver. Kaverimme eivät ole kovin kiinnostuneita koko Harry Potterista, ja samahan se onkin, mitä ihminen tekee työkseen. Vapaa-aikana elämme ihan tavallista elämää, käymme festareilla, pelaamme golfia ja jalkapalloa. Emme tee kaikkea yhdessä kuten Weasleyn kaksoset.
Mitä aiotte tehdä Harry Pottereiden jälkeen?
James: Haluaisin jatkaa tällä alalla. Olisi kivaa selostaa dokumentteja, pidän tiededokumenteista ja historiasta. Mutta saa nyt nähdä. Viimeisen elokuvan jälkeen tulee olemaan omituinen olo. Tämä on ollut niin uskomattoman hienoa. Tuntuukohan mikään enää miltään Harry Pottereiden jälkeen?
Oliver: Samat sanat. Vähän kuin olisi Rolls Royce ensimmäisenä autona. Jatko on väistämättä alamäkeä.
James ja Oliver Phelps
- Syntyneet Birminghamissa 25.2.1986, James 13 minuuttia Oliverin jälkeen.
- Valittiin 14-vuotiaina Harry Potter -elokuvien Fred ja George Weasleyn rooleihin.
- Eivät vaihtaisi kymmenen vuoden Potter-pestiä mihinkään. ”Ei tämä ole mitään työtä, tämä on hauskanpitoa kavereiden kanssa.”
Kommentoi 0
