Kuva Andreas Janett
Muusikot Mira Luoti, 34, ja Paula Vesala, 30, ovat toistensa parhaita kaveruksia ja PMMP:n vakka ja kansi, mutta muussa elämässään eri vaiheissa ja arkirytmissään eriparia. Siinä missä Miralle urheilu on vakio-osa terveellistä päivittäisarkea, Paula ehtii joogatunnille suunnilleen kerran kuukaudessa. Hän opiskelee päivät, ja kun normiväelle koittaa maatemenoaika, hän aloittaa yöllisen työvuoron kirjoitustöidensä kimpussa. Silloin syntyy lauluntekstejä, näytelmiä ja nyt kevääksi muun muassa Kristina från Duvemåla -musikaalin suomennos.
Kun käännöstyö tuli tarjolle, Paula laski, ettei mitenkään suoriutuisi siitä opiskelujen ja lapsenhoidon keskellä. Edes hän ei jaksaisi valvoa niin paljon. Samaan aikaan puoliso, The Rasmus -muusikko Lauri Ylönen oli viikkoja studiolla poissa kotoa.
– En oikein tiedä, miksi teen niin paljon. Ehkä siksi, että tykkään siitä tunteesta, etten ole varma, selviydynkö. Tartun aina vähän liian vaikeisiin töihin, mutta tähän saakka olen selvinnyt, Paula sanoo.
Valvomista on luvassa lisää, kun PMMP kiertää loput kesän 30 keikastaan. Miran mielestä luku on maltillinen, kiireisimpinä vuosina on kierretty kaksin verroin.
– Kiertäminen on meille elämäntapa ja usein lapsemme kulkevat mukana. Tien päällä olemmekin kuin toinen perhe, Mira sanoo.
Bussissa itketään ja nauretaan
Mira: "Keikkabussi on oma pieni maailmansa. Vaikka sen ahtaudessa ei pääse ketään karkuun, kaikilla on oma yksityisyytensä. Porukan keskelläkin voi vajota ajatuksiinsa, eikä koko ajan tarvitse olla kiva tai sosiaalinen. Usein Paula tekee töitään luurit päässä tai uppoutuu kirjoihinsa. Me muut tiedämme, että sillä on siellä kivaa, eikä tarvitse käydä tökkimässä, onko kaikki ok.
Bussin siisteydestä pidetään hyvää huolta. Bussissa ei saa polttaa tupakkaa, ja ilmanpuhdistin helpottaa, ettei ääni rasitu pölyistä.
Välillä lapset ja niiden hoitajat kulkevat mukana kiertueella, joskus jonkun kaveri tai keikalla fiittaava muusikko. Ilmapiiri voi kuitenkin olla ulkopuolisille outo. Meidän kuplaamme on vaikea päästä sisälle ja juttumme kuulostavat muille vitun typeriltä. Se on vähän sellaista, että kaikki nauravat jo, vaikka vitsi on kesken. Vanhat jutut elävät ja kasvavat, niin kuin nyt lempinimet. Paula oli ensin Baabe, sitten siitä tuli Baabe Linkola ja yhtäkkiä Linkolanjormashow. Se joka tulee mukaan jormashown kohdalla, ei ehkä oikein tajua, mistä on kyse."
Paula: "Kiertue-elämän rutiinit vaihtelevat sen mukaan, kulkevatko lapsemme matkassa. Lapsille keksitään aina jotain hauskaa, yövytään vaikka kotieläintilalla. Se on ihan yhtä ihanaa kuin kupitella aikuisten kesken.
Aiemmin tein bussissa ahkerammin töitä, mutta nykyään siellä on vähän liian rentouttavaa ja aina jää pari hommaa tekemättä. Parhaimmillaan matkat ovat ihania fiilistelyreissuja bändiperheen kesken. Kuunnellaan musaa, ollaan yhdessä, itketään ja nauretaan ilosta ja surusta, pidetään kädestä ja ymmärretään.
Bussissa on tullut kirjoitettua monta käyttökelpoista tekstiä, muutama ihan hyväkin. En osaa nukkua tien päällä, joten pitkillä siirtymillä työhön jää hyvin aikaa. Kymmenen vuoden aikana olen tainnut nukahtaa kerran. Pystyn valvomaan viisi yötä putkeen ilman että tuntuu missään. Joko olen vampyyri tai sitten kahvi sopii koneelleni helvetin hyvin."
Kommentoi 1

1