620x0 nopsajalka

Elokuu-yhtyeen Nopsajalka, 34, on keksinyt iskelmähitin salaisuuden.

Kuva John Palmén

Melko tarttuva kappale se teidän listahittinne Soutaa, huopaa.
Joo, lapset käskevät kotonakin laulamaan sitä, ja kyllä mä kiltisti aina laulan. Huomasin vasta, että kappaleen pohjalla on sama melodia kuin lasten biisissä Äiti tuu ikkunaan, täällä huutaa Antti. Näin dokumentin musiikin psykologiasta, ja siinä sanottiin, että sillä intervallilla, joka on molemmissa ralleissa, huudetaan äitiä kaikkialla maailmassa. Ehkä se selittää hittipotentiaalin?

Elokuu-yhtyeessänne reggaemuusikko, räppäri ja euroviisuedustajan veli soittavat iskelmää. Miksi?

Idea ei lähtenyt iskelmien fanittamisesta, mutta ehkä kaikilta suomalaisilta löytyy geeniperimästä humppaa. Elokuun biisit ovat yhdenlaisia tulkintoja iskelmäperinteestä. Haitaristimme Olli Rautiainen soittaa oikeassakin tanssiorkesterissa, ja hänen mielestään sovituksemme olivat aluksi hassuja. Vaikka me luulimme, että näin sitä iskelmää juuri tehdään.

Sanoituksissanne ollaan maalaisromanttisissa tunnelmissa, kuten kesäyössä saatilla. Soutaminen ja huopaaminen viittaavat verkkokalastuksen suuntaan. Oletko itse kova kalamies ja maalaiselämän ystävä?

En. Diggaan olla luonnossa ja mökkeillä, mutta kyllä mä olen aito, kädetön kaupunkilais... aikuinen. Meinasin sanoa, että kaupunkilaisnuori, mutta täytän ensi vuonna 35. Sehän tarkoittaa jalkapallossa ikämiessarjaa. Alkossa kysytään sentään vielä papereita.

Nopsajalka, mihin aikaan taittuu sata metriä?
Nopsajalka oli sarjakuvallinen inkkarinimi, alun perin vitsi. En enää erityisesti tykkää nimestä, varsinkaan kun en ole nopea. Jos nyt saisin valita uuden taiteilijanimen, olisin Antti Hakala.

Kommentoi 0

Kommentit


Ajankohtaista Me Naisissa