Kuva Lauri Mannermaa
Tamperelaisen yrittäjäpariskunnan Jenni Aholan, 36, ja Ville Keskisen, 37, liki 500 neliön kivitalo valmistui Tampereen asuntomessualueelle kiireisellä aikataululla. Nyt kun kymmenettuhannet ihmiset tutustuvat uteliaina Villa Iloksi nimettyyn taloon, Jenni ja Ville lomailevat lastensa, 4-vuotiaan Klaudian ja 1-vuotiaan Kristianin kanssa Kreetalla.
– Arkemme on ollut niin hektistä, että ykkösenä on tällä hetkellä pysähtyminen ja rentoutuminen, Jenni kertoo.
Idea oman kodin rakentamisesta istahti pariskunnan päähän kolme vuotta sitten. Silloin he eivät osanneet kuitenkaan aavistaa, millaiseen pyöritykseen joutuisivat. Rakentaminen on koetellut parin hermoja vuoden ajan, sillä tilattuja tavaroita on kadonnut, työmiehet ovat riidelleen keskenään ja Jenni on ahertanut rakennuksella yömyöhään asti.
– Talon rakentaminen on ollut haastavinta aikaa suhteessamme, mutta en silti näe siinä syitä perheriidoille. Se, että olisimme riidelleet vielä keskenämmekin, olisi ollut idiooteinta, mitä olisimme voineet tehdä, Ville pohtii.
Rakennusurakan keskellä Ville on tehnyt töitä Tampereen Messujen myyntijohtajana ja Jenni omistamassaan Promodel-mallitoimistossa. He ovat myös laajentaneet omistamiaan Guessin ja Tommy Hilfigerin vaateliikkeitä Lempäälän Ideaparkissa ja pyörittäneet lapsiperheen arkea tilapäismajoituksessa Jennin äidin keskustakaksiossa. Kahdenkeskiset hetket ovat olleet harvassa, mutta kahdeksan vuotta naimisissa ollut pariskunta on pitänyt niistä kiinni kynsin ja hampain.
– Yritämme käydä ulkona syömässä pari kertaa kuukaudessa. Se on meille älyttömän tärkeä juttu. Kiireestä huolimatta nautimme suuresti elämästämme.
Viimeistelyhommia talossa on tiedossa vielä asuntomessujen jälkeenkin. Sen jälkeen luvassa on viimein rauhallisempaa eloa.
– Meillä ei ole ollut arkea puoleen vuoteen. Omakotitalon rakentaminen on aivan hullua touhua. Emme ole voineet huokaista edes iltaisin, vaan silloin olemme käyneet läpi meilit ja miettineet seuraavan päivän työsuunnitelmia ja tilauksia. Se arki, jota odotamme, on lasten kanssa olemista ja ruuanlaittoa, Ville sanoo.
Jennin ja Villen koti on avoinna Tampereen asuntomessujen kävijöille 12.8. asti. Alue sijaitsee Vuoreksessa, 7 kilometrin päässä keskustasta.
Kommentoi 3

3