Kuva Andreas Janett
Näyttelijä-laulaja Maria Ylipää, 31, sai ensimmäiset faninsa Wicked-musikaalin ansiosta pari vuotta sitten, kun kouluikäiset tytöt alkoivat pyytää häneltä neuvoja. Nyt Maria valloittaa Abba-konkareiden Björn Ulvaeuksen ja Benny Anderssonin kirjoittamassa Kristina från Duvemåla -suurmusikaalissa sekä Matti Kinnusen Miss Farkku-Suomi -elokuvassa.
– Elokuvia on kiva ja erilaista tehdä, mutta pidän musiikkiteatterin haastavuudesta. Jos en ole hetkeen päässyt teatterilavalle, sinne on jo kova ikävä, Maria sanoo.
Viimeksi kuluneet kaksi vuotta Marian arki on pyörinyt pitkälti työssä, eikä hän ole ehtinyt nähdä tarpeeksi ystäviään tai perhettään. Äänestään hän on pitänyt huolta pysymällä hyvässä fyysisessä kunnossa, syömällä terveellisesti, nukkumalla riittävästi ja välttelemällä alkoholia. Käytössä ovat olleet myös nenähuuhtelukannut, vesipiiput ja höyryhengitykset.
– Arkena joudun elämään aika kurinalaista elämää. Siksi vietän aina kunnon lomat ja pidän huolta siitä, että koko perhe on samassa paikassa, ilman aikatauluja ja tarpeeksi pitkään, että pää pääsee tyhjenemään ja akut latautumaan.
Joskus Marialle tulee kuitenkin hetkiä, jolloin pieni narsisti sisällä ärsyttää. Se, että katse on koko ajan itsessä.
– En jaksa, että elämäni pyörii minun ympärilläni koko ajan. Mitä väliä, jos korkeat ääneni eivät aina soi ihan täydellisesti. Kaikki läheiseni ovat kuitenkin elossa.
Aina on aihetta juhlaan
Marialla ja hänen muusikkomiehellään Matti Pentikäisellä on nelivuotias Inari-tytär, joka tykkää äitinsä tavoin laulaa ja tanssia. Inari ja kulinaristiksi tunnustautuva Maria kokkailevat myös yhdessä: pikkuneiti pesee perunat, ja Maria upottaa kätensä pullataikinaan rentoutuakseen.
– Ruoka on minun ja mieheni yhteinen harrastus. Olen mauista niin tarkka ja laatutietoinen, että se on alkanut käydä kukkarolleni. Jos ruoka on huonoa, mietin miksi edes söin, kun en saanut siitä mitään tyydytystä. En syö koskaan vain nälkääni.
Pariskunta tykkää myös järjestää juhlia. Parhaan illan kulku on helppo: syödään ystävien kanssa pitkän kaavan mukaan, sitten lähdetään tanssimaan ja riehumaan koko loppuillaksi.
– Nautin sellaisesta ihan kauheasti. Aina on aihetta juhlaan, sillä arkea on niin paljon!
Hyvään juhlaan kuuluu myös kupliva.
– Samppanja on yksi elämän luksuksista. Se nostattaa ja siitä tulee hyvä mieli. Työni vuoksi en voi juoda paljoa alkoholia, mutta nautin kun voin ottaa kesälomalla iltaisin lasillisen tai kaksi valkoviiniä.
Kommentoi 0
