Kuva Panu Pälviä
Uusin kirjasi Léon ja Louise perustuu isoisäsi elämään. Léon pysyi naimisissa isoäitisi kanssa, vaikka rakastikin koko elämänsä toista naista. Mitä haluat sanoa kolmiodraamallasi?
Oikeastaan kolmiodraamasta puhuminen on minusta kamalan pitkästyttävää. Ranskalaisesta kulttuurista ei nimittäin löydy elokuvaa tai romaania ilman kolmiodraamaa. Se on niin banaalia.
Mutta siitähän Léon ja Louise kertoo!
Kirjani ei kuitenkaan ole iänikuinen tarina petoksesta, eroamisesta ja nöyryytyksestä. Isoisäni pysyi yhdessä isoäitini kanssa tämän kuolemaan asti, vaikka hänen mielessään olikin aina toinen nainen. Kirjani kertoo kunnioituksesta ja uskollisuudesta.
Olet kuvannut työtäsi arkiseksi puurtamiseksi. Mitä muuta teet kuin kirjoitat?
Asun pikkukaupungissa lähellä Ranskan rajaa. Tunnen kaikki kotikaupunkini asukkaat, tai ainakin he tuntevat minut. Se on minulle tärkeää.
En halua sijoittaa rahojani osakkeisiin tai muuhun typerään vaan tehdä jotakin sellaista, joka hyödyttää yhteisöäni. Siksi ostin parin kirjailijaystäväni kanssa sata vuotta vanhan, sittemmin suljetun rautatieläisravintolan ja avasin sen uudelleen.
Olin jonkin aikaa myös kotikaupunkimme sosialistipuolueen johtaja. Kukaan muu ei yksinkertaisesti halunnut pestiä itselleen.
Kirjasi mukaan sukuunne syntyy yleensä poikalapsia. Sinulla poikia on viisi. Minkälaista elämä heidän kanssaan on?
Vanhin poikani on 22-vuotias ja nuorin on puolitoista, eli meillä on kaikkia kokoja. Aamulla lähetän poikani sinne, minne kukakin nyt menee. He palaavat kotiin vasta sitten, kun ovat nälkäisiä tai tulee pimeä. Muuten en tiedä, missä he pyörivät. Se ei haittaa, sillä pikkukaupungissamme ei ole suurkaupunkien vaaroja.
Olet ollut naimisissa pian 20 vuotta ja sanonut, että pariskunnat eroavat nykyään liian helposti. Miksi?
Äkkirakastuminen on kaunista, mutta ihmissuhteiden täytyy kestää pitkään, jotta ne kehittyvät. Tämä koskee myös ystävyyttä. Minulla on ystäviä, joihin tutustuin jo lastentarhassa. Välillämme on läheisyys, jota en voi tavoittaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka olen tavannut myöhemmin elämässäni.
Monet ystävistäni ovat ottaneet avioeron pelkän ikävystymisen takia. Minusta se ei ole riittävä syy. Meidän pitäisi yrittää enemmän.
Kommentoi 0
